 |
| Mauri ja Benja eräänä aurinkoisena kevätpäivänä! |
Minulla on aina ollut hyvin jyrkät mielipiteet eläinten ulkomailta tuontiin. En ottaisi ikipäivänä minkäänlaista rescue-eläintä, koiraa, kissaa, hevosta tai mitään muutakaan.
En haluaisi ottaa itselleni eläintä, minkä oloista ja historiasta en tietäisi muuta, kuin että ne ovat olleet kurjat tai rankat. Vaikka näissäkin eläimissä on ihan terveitä ja selväpäisiä, en haluaisi ottaa koiraa tai muuta eläintä, josta tiedän, että sillä todennäköisesti on jotain sairautta, vammaa, ongelmia luonteessa tai traumoja. Koska minun ei ole pakko yleensäkkään ottaa tai pelastaa mitään eläintä.
Tosin kyllähän ihan "kunnon koirillakin" voi ongelmia tulla. Elukan otto on aina riski siinä mielessä.
Meidän mäyräkoiralla on ruoka-aineallergioita, muita iho-ongelmia varsinkin kesällä ja rakeenteellisia vikoja. Myös mäykyille tyypillinen mäyräkoirahalvaus eli selkärankarappeuma on käyty läpi.
Tyttären amstaffilla on häntämutka, ruoka-aineallergiaa ja iho-ongelmia. Mutta kummankaan kanssa ei onneksi ole ollut mitään järkkyjä eläinlääkärikierteitä ja vähäisillä lääkityksillä on päästy. Ja se on aina eduksi eläimelle, ettei niiden täydy elää missään lääkityskierteessä.
En halua "ruokkia" esim. tuontikoirabisnestä edes rahalahjoituksin. En rescuekoiratoimintaa edes niiden kotimaihin.
Tiedän ihan lähipiiristä jo niin monia varoittavia esimerkkejä siitä, millaisia tauteja eläinten mukana on tullut ja käytöshäiriöitä on ollut.
 |
| Kuvat voivat näyttää hurjilta... |
Vaikka miellänkin itseni eläinrakkaaksi jollain tasolla, en ole koskaan ollut kuitenkaan mikään "hössö" elukoiden suhteen. Minulle eläin on eläin ja ihminen menee aina sen edelle. Ihminen tekee päätökset, eläintä kunnioittaen.
Minulla on myös hieman ristiriitainen suhtautuminen kaikenlaiseen eläinsuojelutoimintaankin. Niissä on paljon hyvää, eläinten oloja ja etuja ajatellen. Mutta myös hirvittävästi ylilyöntejä, mitkä eivät välttämättä ole eläimille eduksi.
Olen kyllä joskus kannattanut kotimaisia eläinsuljeluyhdistyksiä rahallisesti ja esimerkiksi heidän järjestämiin eläinnäyttelyihin osallistumalla.
 |
| ... mutta kyseessä on ihan leikkimielistä kähjäämistä! |
En halua kuitenkaan kritisoida muiden ajatusmaailmaa ja halua auttaa esimerkiksi näitä rescuekoiria. Se on ihan jokaisen oma asia. Kunhan myös minä saan olla sitä mieltä mitä haluan.
Minulla itselläni on ja on ollut paljon eläimiä. Akvaariokaloista hevosiin ja kaikkea siltä väliltä. Miksi, vaikka kuulostankin näin tylyltä?
Se että on eläinrakas, ei mielestäni tarvitse tarkoittaa sitä, että on ihan hulluna kaikkiin eläimiin ja ne on kaikki otettava itselleen tai pelastettava. Pidän esimerkiksi lampaista, mutta en voisi koskaan kuvitella ottavani alpakkaa.
Jotkut eläimet vaan miellyttävät enemmän kuin toiset. Samahan se vähän pätee ihmisiinkin! ;)
 |
| Huilitauko! |
Monet useasti yllättyvätkin mielipiteistäni ja siitä että, olen aikas jämäkkäkin eläimiäni kohtaan. Minusta niillä pitää olla "kuri ja järjestys". Koirillamme on rajat ja niitä noudattamalla yhteiselo meillä sujuu hyvin!
Eläimet ja niiden kanssa eläminen tuo tosi paljon sisältöä elämään. Jo ihan sellaista liikettä ja ryhtmiä päiviin, ruokintahetkineen ja ulkoiluttamisineen.
Eläimet opettavat ihmiselle monia asioita olematta inhimillisiä. Se on mielestäni tosi mielenkiintoista, koska ne käyttäytyvät paljolti vaistonsa varassa.
Ne eivät tahallisesti ole ilkeitä, eivät kieroile, eivätkä juoruile. Ne hyväksyvät sinut juuri sellaisena kuin olet, vaikka et olisikaan täydellinen.
Eläimissä on paljon vastuuta, työtä ja ihan taloudellisiakin menoja. Mutta silti minun on vaikea ajatella elämää ilman yhtään omaa eläintä.
 |
| Ja taas mennään! |
Minulle toistuvasti tarjotaan jotain eläintä otettavaksi, kun joku muu ei enään pysty siitä huolehtimaan. Kuulen usein perusteluksi, että koska minulla on niin paljon muutenkin eläimiä ja niistä pidän.
En koskaan ota vastaan tälläisiä eläimiä. Tässä maailmassa riittäisi pelastettavia lemmikkejä niin paljon, että minä ja muut niihin hukuttaisiin.
Viime kesä oli aivan "huikea" kanien kanssa. Vastaan tuli todella paljon ihan aikuisia, minun itseni ikäisiä ihmisiä, jotka kaupantekotilanteessa kysyivät minulta, että voinko ottaa sitten kanin takaisin, jos he eivät voikkaan sitä pitää. Jos tulee jotain vaikeuksia tai jotain. Vastasin aina, että takaisin otan, mutta en lupaa, että jää eloon.
Samaten 30 euron kanilla olisi pitänyt olla mukaan häkit, tyyliin vuoden ruuat ja kuivikkeet. Kun ovat niin kalliita itse ostettuina. Tosin, en yhdellekkään tuollaisia kyselleille myynyt kaneja!
Olen aina ollut myös sitä mieltä, että ei eläin itse tunne halua tulla pelastetuksi tai muuttaa asumaan vaikkapa meille. Ei eläin ajattele, että "voi kun joku minut pelastaisi". Siis ajattele sillain, kun me ihmiset miellämme. Kyllä meille ainakin jokainen eläin on tullut siksi, että ihminen on päättänyt sellaisen ottaa. Eli me!
Ja jokaisen elukan kanssa on harkinta ollut tosi tarkkaa. Onko se sopiva meille, jaksammeko hoitaa sitä ja täyttä sen tarpeita, onko meillä varaa pitää sitä jne.
 |
| "Oliko se kissa?" |
Inhoankin tätä rescue -sanaa. Ihminen ottaa aina eläimen tyydyttääkseen omia tarpeitaan. Vaikka ajatus olisikin pelastaa se huonoista oloista, ihminen saa siitä hyvää mieltä itselleen. Inhimillinen tarve tehdä hyvää ja olla tarpeellinen jollekkin elolliselle.
Näitä tuntemuksiani ja mielipiteitäni vahvisti entisestään Ylen esittämä Docstp: Sairaan kaunis koira . En yleensä juurikaan tälläisistä saa kauheita tunnereaktioita, mutta tämä minua oikein oksetti. Pentutehtailua ja sairaaksi jalostettuja koiria!
Paljon puututaan tuotantoeläinten oloihin ja niistä jatkuvasti kritisoidaan. Lemmikkibisneksessä rehottaa kuitenkin tälläinen saasta!
Mieleeni jäi erityisesti ohjelmassa haastatellun eläinlääkärin sanat, kun hän katseli erään koiran röntgenkuvia. Hän sanoi, että tälläinen ihminen olisi vaikeasti vammainen, mutta koirana se on vain rotumääritelmän mukainen.
Tässä ohjelmassa tuodaan mielestäni kiihkottomasti hyvin esiin myös se tosiasia, että ihan tämä lain sallima rodunjalostus on ihan kamalaa. Kasvatetaan koiria, jotka ovat jo syntyjään sairaita. Puhumattakaan meillä ja ulkomailla tapahtuvasta pentutehtailusta.
Ollaankin monien ystävien kanssa jo vuosia mietitty, että uskaltaako koiraa edes enään ostaa. Keneltäkään!
Mutta kysyntäähän näillä touhuilla vastataan. Ihmiset haluavat ruttunaamaisia koiria, koska ne ovat söpöjä. Ihan sama vaikka nämä suloiset kurttunaamat eivät pysty hengittämään!
Samaten sydämet heltyävät, kun eläimet ovat huonoissa oloissa.
Katsokaa tuo dokkari, se on kyllä aikas ajatuksia herättävä. Ja olisi kiva kuulla teidänkin asiallisia mielipiteitä aiheesta. Ottaisitko tai oletko ottanut rescuekoiran? Entäs minkälaisia mietteitä näistä nykyajan koiraroduista? Onko ollut terveysongelmia omien koirien tai muiden eläinten kanssa?
Meidän koira on suomalainen rescue. Päätyi meille, kun sen alkuperäinen omistaja kuoli. Rotukoira, joka kärsii rodunjalostuksen aiheuttamista hammasongelmista, koska hampaat eivät mahdu kunnolla lyhyeksi jalostettuun kuonoon. Eli suhtaudun hyvin kielteisesti koirien järjettömään jalostukseen.
VastaaPoistaTiedän monta ulkomaista rescueta, eikä niillä ole mitään terveys- ja luonneongelmia. Rescue ongelmakoirat eivät päädy uusiin koteihin, vaan niistä valikoidaan sopeutumiskykyisimmät, samoin eläinlääkäri tarkistaa ne ja ne saavat koirien eu-passit ja tunnistussirun. Suhtaudun itse rescuetoimintaan erittäin myönteisesti ja tuen toimintaa rahallisesti.
Suomessa on jo itsessään kotia tarvitsevia koiria. Itsekin voisin harkita tarjoavani kodin koiralle, jonka taustat tuntisin ja tietäisin. Toki rodun tai koiran pitäisi olla meille sopiva.
PoistaOngelmakoira ei välttämättä tarkoita vihaista tai sopeutumiskelvotonta koiraa. Joskus voi olla ihan sellaista, ettei siedä miehiä, ääniä, väenpaljoutta, lapsia tms. Toki jos ihminen on valmis toimimaan ja elämään koiran ehdoilla, niin mikäs siinä. Mutta itse en haluaisi tietäen tälläisiä ominaisuuksia tai pelkoja omaavaa koiraa ottaa.
Mutta kuten sanottu, moinen riski on olemassa ihan "kunnon" koirissakin.
Tuossa dokumentissa haastateltiin naapurimaassa toimivan eläinsuojelujärjestön edustajaa. Hän kyseinalaisti nuo tuontikoirien mukana olevat paperit. Aivan varmasti osa koirista on asiallisesti rokotettu ja sirutettu. Mutta koiria tulee muidenkin toimesta kuin näiden rescuejärjestöjen kautta.
Ulkomailta en ottaisi kotiini koiraa. Meidän koira saapui kaupungista, puolitutulta lapsiperheeltä joilla oli ollut koiruuden kanssa pito vaikeuksia. Adoptio sujui mutkattomasti koska maalla on tilaa koiruuden hömpöttää menojaan ja saa olla mukana kaikessa tekemisessä. Terveysongelmia ei juurikaan ole ollut, onneksi. Koirien jalostukseen suhtaudun negatiivisesti.
VastaaPoistaPitovaikeudet eivät onneksi aina tarkoita mitään agressioita tai vastaavia. Monesti ne ovat juurikin sitä, että koiran energisyys tulee yllätyksenä. Vaikka olisi kuinka siihen varautunut.
PoistaTerve koira on kyllä aika harvinainen ilmiö näinä päivinä!
Minäkään en ottaisi koiraa ulkomailta. Meillä on nyt kahdeksanvuotias corgi, pentuna ostettu, joka on ollut ainakin toistaiseksi terve. Eläinlääkärissä ei ole tarvinut käydä kuin rokotuksilla. Ikää sillä kuitenkin alkaa jo vähitellen olla, joten tilanne voi toki muuttua nopeastikin. Hyvää marraskuun viimeistä viikkoa!
VastaaPoistaTeillä on kyllä terve koira! Eläinten vanhetessa saattaa eläinlääkärikäynnit tihetä. Vaivojahan niille saattaa tulla ihan samoin kuin meille ihmisillekkin.
PoistaMukavaa marraskuun loppua sinullekkin!
Minäkään en ulkomailta rescuekoiraa ottaisi, lähinnä juuri tautivaaran ja taustatietojen puuttumisen takia. Suomessakin riittää kotia tarvitsevia koiria. Jalostukseen suhtaudun negatiivisesti vaikka meillä onkin bostoni. Hän tuli meille mieheni koirana yli 10 vuotta sitten. Nyt 12v ja en ole terveempää koiraa tavannut ja ihan mahtavan persoonallinen luonne. Voisin ottaa toisenkin bostonin kun hänestä aika jättää, ihan vain luonteen perusteella. Toivoisin toki bossuille pidempää kuonoa, jotta hengittäminen helpottuisi. Ymmärrän jalostuksen käyttökoirilla (meillä myös käyttölinjainen labbis) mutta en pelkän ulkonäön suhteen.
VastaaPoistaJossain vaiheessahan tuontihevosten mukana levisi Suomeen pääntautia. Toki sitäkin on Suomesta aina löytynyt, silloin sitä tuli juurikin tuontihevosten mukana.
PoistaTuotantoeläinten tauteja seurataan ja ehkäistään paljon enemmän ja tuntuu, että niitä koskee lait herkemmin. Onhan jo kyseessä elintarviketurvallisuus.
Tokihan virallisia teitä tulleet koirat, kissat sun muut ovat ihan yhtä kovassa "syynissä".
Se on kyllä tosi kurjaa, kun on löytänyt sellaisen oikealta tuntuvan koirarodun itselleen. Ja sitten täytyy miettiä, haluaako jatkaa saman rodun kanssa eläimen mahdollisten terveyshaittojen takia. Olen itsekin miettinyt paljon tätä mäyräkoira-asiaa. Pidän rodusta paljon. Siinä on iso koira pienessä koossa. Ystävällinen, ihmisrakas, leikkisä, touhukas, mutta myös jääräpäinen luonteikas juntti.
https://www.evira.fi/elaimet/elainten-terveys-ja-elaintaudit/elaintaudit/hevoset/paantauti/
Allekirjoitan kaiken, mistä nyt kirjoitat.
VastaaPoistaKatsoin ohjelman ja suosittelen sitä kaikille muillekin. Näistä asioista olin jo entuudestaan tietoinen, mutta ilman muuta ohjelma pysäytti ja järkytti. Olen seurannut myös Helsingin yliopistollisen eläinsairaalan toimintaa esittelevää sarjaa. Ymmärrän, että ihminen on valmis tekemään lemmikkinsä puolesta miltei mitä tahansa. Silti minua hämmentää se, että koirille tehdään tekonivelleikkauksia ja kissoille sytostaattihoitoja. Hoitaako ihminen siinä enemmän itseään, kuin eläintä? Missä kulkee eläimen inhimmillistämisen raja? Milloin on osattava hyvästellä eläin ja päästää siitä irti?
Muutama vuosi sitten katsoin brittiläisen dokumentin, joka käsitteli koirien rotujalostusta. Se on maailmanlaajuisesti valtava bisness, johon monet eivät halua puututtavan. Eläimen terveydellä ja hyvinvoinnilla ei siinä bisneksessä ole sijaa. Rotujalostus on myös johtanut siihen, että pentuja tehtaillaan pienessä piirissä eli koirat voivat olla hyvinkin läheistä sukua toisilleen. Tällöin mm. riski perinnöllisiin sairauksiin kasvaa.
Sama jalostustoiminta on laajentunut myös kissoihin samoin ongelmin. Kiva, että maailmassa on erilaisia kissoja ja jokainen voi ottaa haluamansa rotuisen. Toisaalta tuntuu karmealta, että omassa maassa on yhä enemmän vuosittain hylättyjä kissoja.
Rescue-toiminnasta on myös tullut omanlaisensa bisness. Pentutehtaat ovat monissa maissa lisääntyneet ja koirille tehtaillaan lääkärintarkastus- ja rokotustodistuksia ilman, että eläimet ovat lääkäriä tai rokotteita nähneetkään. Ihmiset ottavat valtavia riskejä, kun eläinten mukana voi tulla niin eläimille kuin ihmisillekin vaarallisia sairauksia.
Jokainen saa tietenkin ajatella ja tehdä oman mielensä mukaan. Jonkinlainen yleinen vastuu ja valvonta esimerkiksi tarttuvien tautien suhteen tulisi olla. Ehkä ihmisen pitäisi myös asettua sen eläimen asemaan. Sen, joka ei pysty kunnolla hengittämään tai jolla on jatkuvia kipuja pelkästään sen vuoksi, että ihminen haluaa sen olevan tietyn näköinen.
Kommenttisi on täynnä asiaa ystäväiseni!
PoistaEläinten inhimillistäminen ja jopa ihan se, että elukka hoidetaan liian hyvin. Näillä tarkoitan sitä, että ei anneta eläimen olla eläin ja toimia omien tarpeidensa mukaan.
Minä kuulen usein ihmettelyä siitä, että meillä koira ja kissa eivät saa nukkua meidän sängyssä. No, kissa saa nukkua meidän nojatuoleilla ja kaikilla kolmella sohvalla ihan niinkuin lystää. Muttei sängyssä!
Koira ei saa tulla sohvalle, ellei sitä oteta syliin. Ihan jo senkin takia, että mäyräkoiran selälle ei tee hyvää hyppiä sohvalle ja siitä pois liukkaalle lattialle. Minä kyllä usein istun koiran kanssa lattialla!
Silloin kun Maurilta paukahti selkä, olimme päättäneet, että sitä ei leikata. Kysyin kolmen eri eläinlääkärin ja yhden eläintenhoitajan mielipiteet ja niillä perustein teimme päätöksen. Onneksi leikkausta ei tarvittu ja lempeämmät hoitotoimenpiteet auttoivat. Kaikista suurin syy koiran nopeaan ja hyvään toipumiseen oli kuulemma se, että se oli hyvässä lihaskunnossa. Se on saanut juosta vapaana koko elämänsä tällä mäellä, sen kanssa on käyty metsällä ja se on saanut kaivaa kuoppia elämäsä halusta. Mutta sänkyyn se ei pääse!
Maailmanlaajuisesti elukkabisnes on ihan järjettömän valtavaa. Ei sen laajuutta tavallinen ihminen edes ymmärrä! Onhan jo nuo suurten koiranruokafirmojen rotukohtaiset kuivanappulat hyvä osoitus siitä.
Olen järkyttynyt, että yhä edelleen kissoja hylätään. Tällä nykytietämyksellä asioista. Huh huh!
Olen samaa mieltä kanssasi; jokainen tehkööt mitä tykkää. Mutta järjen kanssa, ei tunteella!
Sinulla on järkevä ja hyvin perusteltu suhtautuminen niin eläimiin, ruokaan kuin moneen muuhunkin asiaan. Harmi, että kaltaisiasi ei ole enemmän.
PoistaJärkevyydestä nyt tiedä! Mutta kai sitä kuuluisaa maalaisjärkeä ja myöntää täytyy, että tietoakin on jonkin verran.
PoistaKiitos kehuista kuitenkin! =D <3
Jotenkin lohdullista kuulla, ettei ole ajatuksineen yksin.
VastaaPoistaTuota dokkaria en ole katsonut, mutta runsaasti siitä on puhetta kuulunut. Eikä mikään oikein hyvää.
En ottaisi rescue-rakkia, jotakuinkin mainitsemistasi syistä. Minä haluan tietää minkälainen "lapsuus" eläimellä on ollut. Olen liiallisuuteen tarkka kyttääjä pennun suhteen ja ajan kilometritolkulla katsomaan kakaroita heti kun kasvattaja vaan siihen suostuu. Koska minun pitää nähdä, että siitä on pidetty sellaista huolta kuin pitäisin itse, jos se kasvaisi emoineen meillä. Vain tällä tavoin olen varma, että pystyn jatkamaan kasvattamista (puhun nyt käytöksen jalostamisesta, en kasvattamisesta lisääntymisenä) kun pentu meille muuttaa.
Minusta tulisi äärettömän huono ja kurja kasvattaja. Stalkkaisin kaikki mahdolliset pennunkyselijät niin, että saisin takuulla syytteen. Vaatisin nähtäväksi kaiken.... *roll*
Taitaa olla hyvä, että vaan hankin itselleni harrastuskoiria enkä edes harkitse moista puuhaa.
Ja kyllä, jokainen tehköön mitä tykkää, kunhan ei edellytä minun panostani siihen.
Ja me ei todellakaan olla ainuita! Mutta on myös toisinkin ajattelevia näistä asioista ja heillä on oikeus olla omaa mieltään.
PoistaItse en ole ihan noin "fanaattinen" koira-asioista kuin sinä! ;'D Mutta joo, kyllä joku roti pitää olla. Ja pidän myös itse tärkeänä, että otan eläimet pentuina. Noiden "karjaeläinten" kanssa on ollut toisin, mutta koirat ja kissat haluaisin saada meille pentuina.
Mutta olen miettinyt sitäkin, että ei varmasti ole helppoa olla koirien kasvattaja. Siinä voi tulla omat arvot vastaan, kun ei halua jalostaa enään sairaita rotuja.
En yleensäkkään voi käsittää, miksi laki sallii tuollaisen eläinrääkkäyksen, kuin esimerkiksi noiden lyttynaamaisten koirien jalostamisen. Ihan pyllystä koko touhu!
Oma asenteeni eläintenpitoa kohtaan on kovin monimutkainen ja vaikeaselkoinen. Toisaalta, lihansyöjänä ja maidonjuojana, tietyllä tasolla hyväksyn (siis ajatuksissa ja teoissa) eläinten hyväksikäytön - siis että eläin kasvatetaan vain ja ainoastaan minun ruuakseni. Tasan tarkkaan en pysty enää syömään itsekasvattamaani eläintä (lapsuudessani kyllä, ei mitään ongelmaa popsia Kasperi-vasikkaa ja Viljami-possua, hyviä olivat). Olen seurannut koko ketjua maatilalta (tai hautomosta) teurastamoon ja makkaratehtaalle, ja olen edelleen lihansyöjä. Lihansyönti on kyllä vähentynyt roimasti, mutta pääasiassa ilmastoangstin (karkea yksinkertaistus) takia. Ja jos eläin on vuokseni tapettu, niin sitä ei saa heittää hukkaan - kaikki on käytettävä hyväksi, myös se paljon parjattu luuliha. Lihaahan se on, samaa, mitä grilliluiden päältä jäystetään posket rasvassa.
VastaaPoistaMinulla on aina ollut kissoja ja koiria, yleensä yksi kissa ja yksi koira kerrallaan. Ihan tavallisia navettakissojen jälkeläisiä ja karkureissulla tiineeksi tulleen koiran pentuja, yksi rotukoira siinä välissä. Olen toiminut kissoille sijaiskotina silloin, kun ei ollut mahdollisuutta pitkäaikaisesti tarjota kissalle kotia. Olen avustanut läheistä rescue-koiria kotouttavaa henkilöä, mutta itse en kotiini ole tuontikoiraa ottanut. Kaikki kissat ja koirat olen leikkauttanut ja rokotuttanut, käyttänyt tarvittaessa eläinlääkärillä ja hoitanut. On tullut vastaan hetkiä, että hoidetaanko eläintä vai lopetetaanko. Jossain se raja tulee sitten eteen. Koiran valinnassa on painanut hyvin paljon se, onko koira oletettavasti terve, siis ettei sillä ole jo rodu(i)sta johtuvia ongelmia (pätee myös luonnepuoleen). Kohtalaisen kauan miettisin jo sitäkin, että ottaisinko collie-nartun, koska ne ovat niin herkkiä kohtutulehduksille...!
Siitä olen kyllä eri mieltä, että meille on (yksi) eläin päättänyt tulla asumaan ja elämään. Pihaan ilmestyi kissa, joka ei häipännyt. Tuli kylmät ilmat, kissa alkoi näyttää nälkiintyneeltä. Kukaan ei kaivannut (eläinsuojaluyhdistykset ja -suojat käytiin läpi, netti-ilmoituksia ja ihan perinteisiä pylväsilmoituksia, koulujen ilmoitustauluille laitettiin myös ilmoitukset), kissaa oli pakko alkaa ruokkia ja ilmojen kylmetessä piti tarjota jo lämpimämpää suojaakin. Lopulta omistaja löytyi muutaman ison tien takaa, hakivat kissan. Ja hakivat useampaan kertaan. Kissa onnistui kotoaan karkaamaan ja tuli aina suorilla meille. Ja aina uudestaan, vaikka välissä hankittiin meille uusi koirakin ja muutenkin neljän lapsen ja parin oman kissan kanssa liikettä ja vilinää oli enemmän kuin tarpeeksi. Vuosi meni, ja sitten kissan omistajan kanssa luovutettiin, muuttakoon meille siksi aikaa, kun viihtyy. On viihtynyt jo vuoden, eikä poistu 15m kauemmas talosta.
Todennäköisesti en enää kehtaa koiraa hankkia tämän nykyisen jälkeen, millä selitän omatuntoni puhtaaksi koiran viemien maapallon resurssien suhteen? No okei, tämä nykyinen koira on oma-aloitteisesti enemmän kasvissyöjä kuin lihansyöjä, mutta silti. Kissojen kanssa tilanne on hankalampi, koska ilman hiirikissaa ei kyllä oikein meinaa pärjätä, pelkillä loukuilla ei olla tilanteen herroja ja myrkkyjä ei käytetä...
Ongelmani on ehkä se, että "ymmärrän" liikaa. Ymmärrän heitä, joille lemmikki on enemmän kuin perheenjäsen. Ymmärrän heitä, joille eläimellä on pelkkä käyttöarvo. Ymmärrän heitä, joiden mielestä ihmisellä ei ole lainkaan oikeutta "omistaa" eläintä, ei lemmikkinä eikä hyötyeläimenä. Ymmärrän heitäkin, joiden mielestä ihmisellä ei ole oikeutta elää maapallolla. ymmärrän, mutta en ole samaa mieltä...
Voi että, todella hyvä kommentti!
PoistaOlen paljolti asioista samaa mieltä kanssasi. Itsekin olen suosinut kissoissa ihan noita maatiaisia. Ihan jo senkin takia, että pidän niistä ja niiden ulkonäöstä.
Kiva tarina, tuo kissan teille tuleminen! Kyllä meilläkin molempiin mummuloihin aikanaan kissat tulivat ihan vaan jostain. Toiseenkin mummulaan ilmestyi iso ja musta, leikattu kollikissa. Se, että se oli palliton, oli suuri ihme! Muistan, kun sitä aina vieraille päiviteltiin, että kun olivat kissansa tuollain päästäneet lähtemään, kun olivat siihen rahaakin uhranneet. Eläimiin suhtautuminen oli ihan toista tasoa 70- ja 80 -luvuilla, kuin nyt.
Ja kyllähän meillekkin tuli pieni Leevi kissa joskus lumisateisena äitienpäivänä. Siinä se oli rappusilla, kissanpentu, kun lähdin koiraa ulkoiluttamaan. Korvannipukat olivat kärähtäneet ja kissa oli moottoriöljyssä. Jonkun auton konepellin alla ilmeisesti kylille oli tullut.
Pakkohan se oli siitä sisälle ottaa. Omistajakin selvitettiin, mutta pentu oli muutenkin ollut pois annettavissa, niin se jäi sitten meille.
No, Leevi oli meillä monta vuotta, mutta sitten se yht'äkkiä hävisi. Samaan aikaan kuin kesäasukkaat. Mahtoiko lähteä taas autoilemaan muille maille vierahille!
Tieto lisää tuskaa eläinten syömisessä ja pitämisessä. Pitäisi vaan itsekin muistaa, että toimii näiden asioiden kanssa niin, kuin itselle ja omalle tunnolleen sopii. Kantaa saa olla puoleen ja toiseen, mutta salliva muita ja muiden ajatuksia kohtaan!