Syntymäpäivänä mietteitä synnnyistä syvistä!

Mä 1-vuotiaana!

Minä olen aina viettänyt syntymäpäivääni. Sen osuessa keskelle viikkoa, tarjoan kakkukahvit viikonloppuna. Yleensä vieraita on jokunen saapunutkin.

Meillä ei kauheasti jouluna leivonnaisia syödä, koska syötävää on muutenkin yllin kyllin. Joten näin lähellä joulua olevaa syntymäpäivääni varten on mukava leipoa joululeivonnaisia. Mauste- tai taatelikakkua, pipareita ja torttuja ainakin. Koska on sitten porukkaa niitä syömässä.

Olen näinä blogivuosinani tehnyt aina syntymäpäivänäni postauksen vanhenemisestani. Yleensä niissä viitataan tähän minun synnynnäiseen pyhyyteeni. Olenhan syntynyt Lucian päivänä. Nämä edelliset postaukset löytyvät Lucia-neito -tunnisteen takana, jos haluat käydä niitä lukemassa. Niistä löytyy juttua mm. Luciaperinteestä, historiasta ja Luciapullistakin.

Täytän siis tänään 47-vuotta. Minulle vanheneminen ei ole koskaan ollut mikään paha asia. Olen oikeastaan aikas helpottunutkin siitä asiasta, että tälläinen minusta nyt sitten tuli ja enkä tästä enään kauheasti muuksi muutu. Olen ihan hyvä näin!

Vessaselfie! ='D

Tämä kulunut vuosi on ollut täynnä iloa, minustahan tuli mummu ihanalle Kuukunalle viime maaliskuussa. Tuo poika on minun elämäni valo ja tuo ihan hirvittävästi riemua elämääni!

Poika "vahaa" ensimmäistä Audiaan!  ='D

Toki pojan sydän tuotti huolia heti alkuun. Mutta onneksi pieni sydän on korjannut itse itseään ja ei tule todennäköisesti koskaan tarvitsemaan mitään toimenpiteitä.

Voi tuota pikku pyllykkää, joka touhuaa näissä isänsä ottamissa kuvissa! <3

On kuitenkin aivan käsittämätön onni olla isovanhempi! Sekin on tämän vanhenemisen tuomia etuja, jonka olen ottanut ilolla vastaan.

Minulta kysyttiin alkuun usein, että saako minua sanoa mummuksi. Koska olen kuitenkin suhteellisen nuori mummuksi. Ilman muuta saa kutsua  ja pitääkin. Sehän minä olen ja vahvasti!
Mutta kuulemma jotkut saattavat tälläisestä "nimittelystä" loukkaantua.

Mummulla tukka hyvin, niin kuin aina! ;'D

Vaikka vuoteen on mahtunut paljon iloa ja onnistumisia, on ollut paljon jaksamisen puutetta, omaa ja toisten sairastelua ja välillä suoranaista epätoivoa.

Olo on ollut välillä tätä luokkaa!

Itselläni on ollut vaivoja olkapäissä, sormissa, jalkaterissä ja vatsassa. Näin joitakin mainitakseni.
Pitkään jatkunut flunssa verotti voimia. Pari pientä tapaturmaakin tapahtui nilkan nyrjähdyksen muodossa ja eläinten kanssa.

Nilkka nyrjähti koiralenkillä aiemmin syksyllä

Naapurustossa on ollut levotonta ja sen on kuormittanut.  Beibellä todettiin muutama vuosi sitten operoidun kasvaimen uusiutuneen. Huolet kasaantuivat ja sitten vielä isäni joutui sairaalaan pari viikkoa sitten ja sydänleikkaukseen.

En juurikaan hakenut sairauslomaa, mutta jossain vaiheessa oli pakko, kun ei enään jaksanut. Kaiken tämän päälle vielä työhuolia ja "paketti" oli kasassa.

Viikko tapaturman jälkeen, kun käteni jäi pässin pään ja laudan väliin.

Pari päivää sattuman jälkeen. Seuraavat kuvat aika pahoja...

Olen nyt lokakuusta asti rampannnut työterveydessä juttelemassa. Jossain vaiheessa oli pakko myöntää itsekkin se mitä, lääkäri ja terveydenhoitaja minulle sanoivat. Kärsin fyysisten vaivojeni lisäksi lievästä masennuksesta. Liiallinen yrittäminen olla yhteiskuntakelpoinen ja muille kuin itselleen mieliksi, on ajanut mieleni väsyksiin.

Puoli tuntia sattuneen jälkeen.

Onneksi minulla on ihana parisuhde ja loistavat välit tyttäreeni ja hänen perheeseen. Pari hyvää ystävää, jotka jaksavat ja uskaltavat häiritä soittamalla ja kysymällä mitä kuuluu. Koska minä en jaksa!

Joku valtimosuoni ratkesi ja käteen turposi aikas pallukka.

Joten, olen ollut parisen viikkoa tässä syksyn aikana sairauslomalla. Ihan syystäkin, koska olkapää vaivaa ja oikea jalkapohja ovat olleet kipeät.

Että kaikkea sitä voi sattua!

Olen niin paljon itkenyt ja purkanut itseäni noilla hoitajakäynneilläni, että olin jossain vaiheessa ihan tyhjä. Mutta se teki kyllä tosi hyvää!

Kaikenlaiset demonit ovat mielessä väijyneet!

Eräällä hoitajakäynnillä otin puheeksi tämän meidän elämäntavan. Kysyin, että pitäisikö minun lopettaa tälläinen kuormittava ja ansiotyöltä voimia vievä "puuhastelu"? Koska olen niin väsynyt koko ajan. Vaikka minusta on jo pitkään tuntunut siltä, että vain tällä harrastamisella ja sen tuomalla tyytyväisyyden tunteella on ollut merkitystä. Sillä turvallisuuden tunteella, mitä saan kun hoidan eläimiämme ja puuhastelen kasvimaalla.

Leviksetkin repesivät yksi aamu!

Onneksi kysyin, koska ammatti-ihminen näkee sen, ettei minun jaksamisen loppuminen ole pelkästään tästä kiinni. Kyllä taustalla on paljon muitakin asioita, joiden olen antanut vain kasaantua päälleni. Olen yrittänyt olla vaan vahva muille, en itselleni. Olen tehnyt itse itsestäni tarpeellisemman, kuin ehkä sitten olenkaan!

Syyskuussa oli työpaikan juhlat. Hiuksiini laitettiin omien kanojen sulkia.

On ollut paljon sellaisia asioita, joista olen joutunut vastaamaan, vaikka ne ei minulle kuulu. Olen yrittänyt päästä tästä tavasta eroon. En ole vastuussa muiden tekemisistä tai tekemättä jättämisistä. Olen vain luonteeltani sellainen ylitunnollinen suorittaja!

Mekko on oriveteläisen PeeJ:n

Olen yrittänyt tehdä itselleni selväksi muutamia tosiseikkoja. Kuten sen, että minun on etsittävä jokin muu ammatti, jotta voisin elää loppuelämäni vähemmillä kivuilla.
Se on todella vaikeaa, koska olen kolmekymmentä vuotta tehnyt jotain sellaista työtä, mikä on jotenkin tehokasta ja tuottavaa. Kuten siivonnut, ollut leipomossa, henkilöstöravintoloiden keittiöillä ja elintarviketeollisuuden erilaisissa tehtävissä. Nyt viimeiset vuodet broilerteurastamolla, leikkaamossa, pakkaamossa ja henkilöstöravintolassa.

Nahkabolero on sotettu Seppälästä joskus vuonna miekka ja kivi!

Minun on kovin vaikeata käsittää, että voisi tehdä jonkin muunlaista työtä. Pelko epäonnistumisesta on niin vahva, että itkettää ja tekisi vaan mieli antaa olla ja jatkaa samaa rataa ja sairauskierrettä.

Mekossa on irroitettava rusetti, minkä voi laittaa ihan mihin haluaa!

No, näistä asioista olen käynyt juttelemassa ammattilaisten kanssa ja saanut apua ja selvyyttä jonkin verran ajatuksiini. Vaikka toisaalta minua ahdistaa ja pelottaa. Ja ihmetyttää se, miksi toiset ovat niin innoissaan niistä ajatuksistani, mitä minä ehkä saattaisin tehdä ammatinvalinta asioissa. Kun itseä nämä asiat lähinnä kauhistuttaa!

Koska juhla oli broilerteurastamon 20 -vuotis kemut...

Olisiko minusta esimerkiksi jollekkin luovalle alalle tai työhön ihmisten parissa? Itseään on tosi vaikea arvioida ja sitäkin tässä opetellaan. On ihmeellistä ajatella, että joku toinen pitää minun tietoani ja osaamistani joissain asioissa upeana, kun itselle ne on itsestään selvyys!

... koristautuminen piti olla lintumaista! ;'D

Kaikki on siis vielä ihan auki. Se mihin suuntaan tästä nyt lähdetään ja mitä minä alkaisin ehkäpä jopa työkseni joskus tekemään.

Mä rakastan näitä kahta kuvaa, minkä tytär otti minusta ja Benjasta!

Mutta askel on otettua ja ovea alan pikku hiljaa vetämään kiinni perässäni. Tämä on hidas prosessi, enkä halua näiden työvuosien jälkeen heittäytyä mihinkään rotkoon tämän asian suhteen.
Yritetään ammattilaisten avulla avata yhtä reittiä muutokseen. Jos se ei onnistu, mietitään toista keinoa.

Olen kuitenkin toiveikas ja hieman alan innostumaankin, että josko sittenkin minusta voisi tulla jotain muutakin vielä, kuin tehdastyöntekijä ja keittiöntäti. Lupaan kertoilla asioiden kulusta täälläkin, jos jotain kerrottavaa tulee.

Beibe nappasi minusta pari kuvaa pikkujouluissa.

Elämä on kyllä kaikin puolin ihanaa. Siltikin, että se on täynnä surua ja murhetta. Vaikka joku viisas on joskus sanonut, että ilon ja surun välillä on määrällinen tasapaino. Me ihmiset vain huomaamme helpommin ne ikävät asiat päivissämme ja takerrumme niihin. Iloa on aivan yhtä paljon, ihan koko ajan!

Ylläni Laku -tunika by Pikkuset. Aika iso lakukasa! ='D

Tälläsin miettein näin vanhenemisen juhlapäivänä! Tänään olen ihan sinut itseni kanssa, niin kuin yleensä muinakin päivinä. Mutta joskus ottaa mielen päälle se, että kun ei meinaa riittää muille, ihan ulkopuolisille. Ja ei riitä yleensäkkään tämän elämän ja yhteiskunnan vaatimuksille.

Beibe sanoi minulle, että älä keksi mitään tekemistä tai menoa tälle päivälle. Ilmeisesti hän on keksinyt!
Joten, otan vastaan avoimin mielin, mitä minulle tänään tapahtuu ja viedäänkö minua kenties johonkin!

Tytär lähetti äidilleen tärkeän neuvon! ='D

Tähän sekavaan mielentilaan sopii hyvin miete, mihin törmäsin Instassa:

Kolme elämänvaihetta:

1. Syntymä

2. Mitä ihmettä tää nyt on?

3. Kuolema

Vaikka välillä tuntuikin, että elän tuota kolmatta vaihetta, ehkä olen sitten kuitenkin tuossa kakkosessa!

Oikein mukavaa joulukuun 13. päivää teille kaikille!