Arkikuvia 52/52

Näin tässä nyt sitten kävi, että tämä haaste on viimeistä postausta vaille valmiiksi taputeltu! Pitkä oli tie ja jossain vaiheessa ajattelin, että ei mielenkiintoista postattavaa meidän arjesta löydy sitten millään. Näillä arkisilla postauksilla on ollut kuitenkin tosi kivasti lukijoita. Ilmeisesti arki on kiinnostavaa, oli se sitten omaa tai toisten!

Tämä oli kuitenkin tosi kiva haaste ja vähän on haikea mielikin nyt kun se on suoritettu valmiiksi. Ehkä jatkan postauksia arjestamme kuvin ja sanoin, mutten kuitenkaan viikottain. Jos jotain uutta tai sellaista, mitä näissä vuoden aikana postatuissa ei ole mainittu, saatan siitä kirjoittaakkin.

Nämä postaukset ovat olleet itselle tosi hyvä tapa muistella ja tarkastella oman elämänsä tapahtumia. Sitä, kuinka hienoa ja rikasta arkea me elämme!
Vanhoja  postauksia selaillessani huomasin, että olen sairastellut paljon, miettinyt työasioita ja ollut aikas paljon allapäin ja kireänä.
Viime vuonna tein uuden vuoden lupauksena, että antaisin itselleni enemmän aikaa ja olisin armollisempi itselleni. Eipä ole tainnut lupaus pitää kutiansa!
Elämässämme on kuitenkin tosi, tosi paljon kaikkea ihanaa. Rakkautta ja onnellisuutta unohtamatta! Näin jälkeen päin luettuna elämme hirvittävän rikasta ja toimeliasta elämää. Tulemme ihan hyvin toimeen ja elämässämme ei ole onneksi mitään suuria murheita. Sanoinkin itselleni, että "Arvosta elämääsi nainen!"

Kävin läpi kaikki "Arkikuvia" -postaukset ja lisäsin niihin niiden nimeä kantavan tunnisteen. Jostain kumman syystä Blogger päätti taas julkaista uudelleen muutaman vanhoista postauksista. Mitään en muuta postauksille tehnyt, kuin lisäsin tämän arkikuvia -tunnisteen ja päivitin postauksen. Pelästyin, että Blogger oli julkaissut uudelleen kaikki vanhat Arkikuvia -postaukset. Mutta ei sentään, onneksi! Tämä vain ihan selvitykseksi, jos ihmettelette noita nostettuja vanhoja Arkikuvia -postauksia.


VIIKKO 52

"Kun aika on... vaihtaa uusiin saappaisiin!"

Me käytämme kumisaappaita päivittäin. Tallihommissa ne ovat ehdottomat ja yleensä elukoiden pissa ja kakka syövyttää saappaat siihen kuntoon, että ne on vaihdettava uusiin noin vuoden välein.

Me emme käytä mitään maataloussaappaita, vaan Beibellä on Nokian Kontiot ja minulla saman firman Hait. En voi suonikohjujeni takia käyttää pitkävartisia saappaita.

Hai-saappaisiin siirtymiseni jälkeen, minulla on ollut aina pinkit tai kirkkaan punaiset saappaat. Vaikka välillä haikailenkin muiden värien perään, aina vaan tulee otettua punaisen eri sävyissä olevat.

Ostin uudet Hait jo loppukesästä, mutta en vain raaskinnut vaihtaa niitä kuin vasta nyt. Uusien väri on musta, koska Prismasta saappaita ostaessani kaikissa punaisissa oli valuvirhe. Tuon saappaan jalkaterän reunan valkoinen kumi ei ollut kunnolla kiinni. Se repsotti valmiiksi, enkä halunnut ostaa valmiiksi viallisia saappaita. Joten toinen värivaihtoehto oli musta ja siihen oli tyydyttävä.

Piheyden lisäksi oli muitakin syitä saappaiden vaihtamattomuuteen. Yksi oli se, että syksy oli tosi sateinen ja oli kiva, että oli tuollaiset siistitkin saappaat, joilla käydä esim. töissä. Tallisaappailla ei voi mennä juuri mihinkään. Koska kumi imee "sen ittensä" -hajua. Ei ole kiva seisottaa pukuhuoneella haisevia saappaita ja eikä se ole oikein hygienistäkään elintarviketyöläisten pukarilla.

Näiden kahden lisäksi on vielä yksi syy, miksen saappaita ole vaihtanut. Ja tämä syy on ehkä se kaikkein tärkein. Eläimeni ovat leimaantuneet punaisiin saappaisiin! Kuulostaa ehkä uskomattomalta, mutta näin se vain on.
Ajatelkaas esimerkiksi kaneja, jotka näkevät ja haistavat minussa ensimmäiseksi jalat. Aina käy punaiset ja pissalle haisevat ja yhtäkkiä tuleekin mustat ja kumille löyhkäävät. Toinen kaneista oli ihan pelokas aamulla lampolaan mennessäni. Toinen löi tassuilla uusia saappaitani.

Kanat potpottivat kovasti, ihan kuin jokin peto olisi kanalaan astunut aamulla. Vaikka kyseessä ei ollut sen kummempi kuin musta saapas minun jalassani. Senkin ne huomaa, ettei se ole Beiben musta Kontio!

Hehku oli aamulla epäluuloinen minua kohtaan. Se on aina sellainen, jos menen vaikkapa jokin "siviilitakki" päälläni, tallitakin sijasta sitä hakemaan.  Sen täytyy saada haistella aina takkia kovasti ja joskus se ei meinaa antaa kiinni. Nytkin aamulla sen piti haistella saappaani tosi tarkkaan, ennenkuin lähdettiin ulos tarhaan aamuheinille.
Eläimet rakastavat rutiineja ja kun meillä on näitä elukoita niin vähän ja aina samat hoitajat, ne ovat hämmästyttävän tarkkoja asioiden ollessa erilailla kuin normaalisti.

Vanhat saappaani olivat kuitenkin jo niin reikäiset ja päältä hiuki, että ajattelin vuoden vaihteen olevan hyvä aika ne vaihtaa uusiin. Kaipa ne elukatkin niihin lopulta tottuvat.

Uusi vuosi ja uudet kujeet vanhojen lisäksi! Nyt onkin sitten aika toivottaa meiltä Leppämäen väeltä kaikille teille ihanaa, onnellista ja oman näköistänne tulevaa vuotta 2018.
Kiitos kun olette olleet seuranamme ja tervetuloa ensi vuonnakin seuraamaan ja lukemaan elämäämme rakkaudesta ja maan antimista!