maanantai 2. toukokuuta 2022

Suuntana omavaraisuus 2022, osa 5; hämmästelyä, kummastelua ja idolit omavaraistelussa

 

Yksi kaktuksista yllätti kukkimalla!



"Keltainen toukokuu, mikset sä jo tuu".... ja tulihan se! Itse en niin kovasti kevättä ole odottanut, pidän talvesta. Mutta kyllähän se täytyy myöntää, että sydämessä läikähtää nähdä taas muuttolinnut ja maasta ponnistavat kasvit. On kuin tapaisi vanhoja, hyviä ystäviä pitkästä aikaa!

Huhtikuun puolen välin tunnelmia!



Toukokuun ensimmäinen maanantai ja taas kerran on aika Suuntana omavaraisuus-postaussarjan yhteispostauksen aika.

Joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina joukko omavaraisuudesta ja  kestävämmästä elämäntyylistä kirjoittavia bloggaajia julkaisevat kukin tahollaan postauksen, jonka aihe on sovittu aiemmin. Joukossa on "vanhoja konkareita", juuri aloittaneita, maalle muuttajia, pienimuotoisesti viljeleviä ja ihan vain aiheista kiinnostuneita. 

Monta hyvää bloggaajaa on vuosien varrella jäänyt näistä yhteispostauksista pois, mutta yhtä paljon on tullut uusia kirjoittajia lisää. Suuntana omavaraisuus on ainut tälläinen omavaraisuuteen liittyyvä yhteispostaussarja. Siksi se on kattava tietopaketti, jossa omavaraistelevat bloggarit jakavat kokemuksiaan eläintenhoidosta, säilöntävinkkejä, kasvatusvinkkejä ym. Myös puhutaan rehellisesti epäonnistumisistaan.

Nämä omavaraisuuteen liittyvät yhteipostaussarjat on kehittänyt Tsajut-blogin Satu ja Korkeala-blogin Heikki . Me muut saamme kiittää heitä ja heidän isoa työpanostaan yhteispostaussarjan eteen.

Omakasvattama lammas, itse savustettuna, 
itse kasvatettujen ja hapatettujen kurkkujen
ja itse leivotun leivän kera.



Rakkautta ja maan antimia-blogi on ollut mukana alusta asti. Vanhoja postauksia pääset lukemaan tunnisteiden takaa; omavaraisuus, suuntanaomavaraisuus, yhteispostaussarja, blogiyhteisö. Tämän vuoden postauksiin pääset alla olevista linkeistä.

Osa 1

Osa 2

Osa 3

Osa 4


Muiden bloggaajien toukokuun teksteihin löydät linkit tuttuun tapaan oman postaukseni lopusta!

Laitettiin murujen kanssa perunoita
kasvamaan. 



Kuukauden aiheina ovat: "Miten ystävät, tutut, sukulaiset, naapurit ym. suhtautuvat omavaraisteluusi?" ja "Jokin itseä inspiroinut ihminen, puutarha, paikka, hetki tms., joka on tehnyt itseen vaikutuksen ja ehkäpä antanut vaikkapa suuntaa siihen, että on innostunut omavaraistelusta". Ja tietysti kertoillaan kuulumisia, sekä suunnitelmien etenemisestä.

Meille tuli 28-vuotta yhteistä elämää
täyteen!



Ensin vähän kuulumisia. Minulla alkoi juuri toukokuun alusta kesätyöni Raudanmaan kylätalolla. Teen siellä monenmoisia hommia, eläintenhoidosta ryhmien ohjaamiseen.

Kokkikerho loppui jo ohjaamisen osalta. Vielä yksi ohjaajien tapaaminen ja se on siinä sitten. Lasten kasvihuonekerho jatkuu minun osaltani muutaman kerran. Minua kyseltiin vielä sparraamaan muutamaksi kerraksi nuortentoimintaa, mutta en ole vielä luvannut. Tampereelle tulee niin paljon matkaa ja polttoainekustannukset ovat korkeat. Lisäksi kokopäivätyö vie ihan tarpeeksi mehuja vanhasta muijasta!

Mauri täytti 13-vuotta. 



Tehtiin pientä remppaakin yläkerran telkkarihuoneeseen. Pitkään suunniteltu hyllykkö levysoittimelle tuli vihdoin valmiiksi. Kuukausien suunnittelu ja homma oli tehty muutamassa päivässä, johon kuuluin tarvikkeiden ostoreissu. 

Tällä samaisella reissulla poikkesimme Tampereella Virittäydy vapaalle-messuilla. Oli kyllä yhdet surkeimmat messut ikinä! Jos olisimme joutuneet maksamaan täyden hinnan lipuista, olisi tullut pettynyt jahuijattu olo! Kyllä Tampere kaipaisi kunnon puutarhamessuja ilman mitään oheista hilpanpilppaa. Ja sellaisia, mitkä olisivat myöhemmin, jotta olisi tarjolla jotain muutakin kuin orvokkeja ja patiohortensioita.

Kierrätysraudasta tehty kimalainen. 



Kasvatusten suhteen ollaan hyvässä vauhdissa! Tomaatit ovat hujoppeja, mutta paprikat ja chilit ovat hyviä ja vankkoja taimia. Ilmeisesti onnistuin latvomaan ne hyvään aikaan.

Purjontaimet ovat surkeita, enkä ainakaan tuolta Tampereen messuilta purjontaimia löytänyt. Jos työt suovat, lähdetään toukokuun lopulla käymään jollain messuilla vielä. Kaksi hyvää vaihtoehtoa messukohteiksi on Lakeus kukkii Lapualla ja Minifarmi , paikassa Uusikaupunki. Jälkimmäisissä olemme joskus käyneet ja oli hyvät messut. Tehtiin paljon hankintoja silloin sieltä. Lakeus kukkii -tapahtuma on minulle uusi tuttavuus, mutta sain vinkin niistä yhdeltä instakamulta, joka on niitä järjestämässä. Molemmat tapahtumat ovat harmittavasti samana viikonloppuna 21.5:ttä, joten vain toisilla ehditään vierailemaan. Päädymme todennäköisesti jälkimmäisiin.


Meille muutti Pupsi-kani!


Kasvihuoneessa retiisit ja pinaatit ovat kovassa kasvussa. Satoa saa ihan juuri korjattavaksi asti. Kokeilumielessä kylvin myös mangoldia. Sekin on taimella, mutta pikkuisen on kovat pakkasyöt napanneet lehtiin. Meillä on ollut ihan -8 astettakin öisin pakkasta.

Sipulin istukkaita laittelin myös isoon huoneeseen. Nekin ovat hyvässä kasvussa. Näin sipulista saa jo korjata varhaissipulia, kun se on ostettuna kallista.

Olen kylvänyt myös ennätysmäärät kukkien siemeniä. Ei mitään hajua, mihin ne laitan. Jotenkin viime kesän työskentelystä kauppapuutarhalla jäi rakkaus kukkasiin ja haluan niitä paljon elämää kaunistamaan, sekä pölyttäjille ravinnoksi. 

Kylvämättä on vielä pavut ynnä muut. Mutta pikku hiljaa edetään ja aina kaikki on kuitenkin ehtinyt maahan, vaikka välillä on kylvöt hieman myöhästyneetkin. Onneksi tämä hidas kevät muistuttaa meitä hätähousuja siitä, että ei ole mikään kiire vielä.

Kasvihuoneessa tarkenee!



Me ollaan harrastettu tätä omavaraistelua Beiben kanssa jo kauan. Meillähän tuli vappuna yhteistä taivalta 28-vuotta täyteen ja täällä Leppämäessäkin ollaan touhuttu jo yli 20-vuotta.

Molemmat ollaan kotoisin sellaisista oloista, että kotosalla ja mummuloissa on kasvatettu vähän kaikkea. On ollut marjapuskat ja kasvimaat, sekä luonnon antimia on kerätty ja käytetty.

Nykyään meidän touhuihin ei enään oikein kiinnitetä edes huomiota. Kaikki ovat varmaan jo tottuneet näihin räpellyksiin! Varsinkin tuttavat ja ystävät ovat tottuneet meidän touhuihin ja ovat ehkä hyväksyneet meidät tälläisinä, kuin olemme. 

Mutta alkuun kyllä koimme paljon ihmettelyä, naureskelua, vähättelyä, huvittuneisuutta ja jopa ihan sellaista vihamielistäkin suhtautumista. Varsinkin eläinten hyödyntämisestä ruuaksi.

Muistan, kun esimerkiksi oma isäni oli puhut "kylillä", että likka on ihan seonnut noitten elukoittensa kanssa ja houkutellut miehensäkkin mukaan. No joo... 

Välillä piti ihan miettiä, että mitä kenellekkin vieraalle tarjoaa, ettei vaan kukaan ala kauhistelemaan. Kun ei millään sellaista olisi jaksanut. Ärsytti hakea kaupasta tarpeita, kun niitä olisi ollut omastakin takaa.

Nykyään olen lopettanut tälläisen ajattelun. Jos ei omakasvattama kelpaa, olkoot vieraat syömättä!

Lampaankalloja



Aikanaan esimerkiksi töissä kertoilin innostuneena touhuistani. Jossain vaiheessa lopetin, kun en halunnut kuunneella niitä "miten sinä pystyt?"- tyyppisiä kommentteja. Osaa porukoista on aina kiinnostanutkin meidän touhut ja on meillä ollut porukkaa teurasopissakin. Joku on joskus tuonut kallon puhdistettavaksi ja halunnut olla mukana sitä tekemässä.

Vaikka ehkä vähenevissä määrin enään touhuistamme huutelen, muuta kuin täällä somessa, silti tuntuu, että nykyään olemme saaneet enemmän arvostusta elämäntyylistämme, kuin koskaan aiemmin. Kieltämättä se on tuntunut ihan hyvältäkin, vaikka itsellemme tätä teemme. Olen ajatellutkin, että jokohan aika olisi kypsä sille, että näitä asioita voisi sanoa ääneen ihan julkisestikin. Vaikkapa luennoimalla tms.? Minulla on ollut aina halu jakaa oppimaani eteenpäin. Sen takia varmaan noita harrastekerhojakin halusin lähteä vetämään. 

Tehtiin kasvihuonekerhossa
muksujen kanssa perhosbaarit.



Tästä pääsemmekin hienosti sitä kuuluisaa "aasin siltaa" pitkin toiseen kuukauden aiheeseen. Eli mikä/kuka on tehnyt vaikutuksen tai inspiroinut omavaraistelussa tai puutarhanhoidossa ym.

Juteltiin tästä Beiben kanssa ja molemmilla löi aikas tyhjää. Lopulta Beibe sanoi, että kai ne sitten on ollut alunperin omat vanhemmat. No, minä kanssa nostin omat isovanhempani ja äitini listalla ylimmäksi.

Meidän kummankaan kotoa ei varsinaisesti suoraa oppia olla saatu. Lapset on koettu vielä -70- ja 80-luvuilla sellaisiksi, että kun on tehty hommia, niin muksut ovat vaan olleet tiellä. Silti on pitänyt tehdä kotitöitä. Joten, opit on saatu lähinnä seuraamalla vanhempien esimerkkiä.

Minä olen varsinkin elänyt sellaisen lapsuuden, että oli oikeastaan oletus, että tyttölapsien on osattava tehdä ruokaa ja leipoa. Onneksi on ollut aina kiinnostusta näihin hommiin, niin se on ollut meikäläiselle helppoa.

Muistan, kun tein mummulassa ensimmäistä kertaa pullaa ihan yksin. Olen ollut varmaan +/- kymmenen vuotias. Mummun keittokirjasta ohjeen katsoin ja siitä vaan tekemään. Kun aikuiset tulivat sisälle, sanoivat vaan, että ai sinä oletkin leiponut täällä. 

Beibe on samoin oppinut paljon asioita katsomalla, miten äitinsä ja isänsä tekevät. Ja hänellä on kyllä luontaisia kykyjä ihan itselläänkin!

Olemmekin ajatelleet aina, että tätä tälläistä meidän lapsuutemme puhumattomuutta ja tekemisten opettamuutta ei saa jatkaa, vaan tietoa ja oppia on vietävä eteenpäin, jos joku sellaista haluaa. Onneksi nyt ainakin noi lapsenlapset ovat kovin kiinnostuneita tekemään hommia mummulassa. 

Meille kuoriutui pääsiäiseksi tipuja!



Minähän kävin oikein sellaisen omavaraisuus koulutuksen vuonna 2010. Siellä puhuttiin Toivo Rautavaarasta , Ulla Lehtosesta ja John Seymorista . Minä en ollut edes ikinä kuullutkaan moisista henkilöistä! Nykyään kyllä tiedän kaikki ja heidän saavutuksensa, sekä kirjallisuutensa omavaraisuuden parissa. Mutta ei meillä kotona tai mummuloissa ollut heidän kirjojaan, tai heistä mitään puhuttu. Keitto- ja puutarhakirjoja kyllä oli äitini kotona ja niitä lapsena luin paljon.

Beiben lapsuuden kodissakaan ei moisista tyypeistä ollut puhuttu. Ja heillä ei kyllä tainnut kauheasti olla puutarhanhoitoa ym. käsittelevää kirjallisuuttakaan.

Minun suuri idolini oli omavaraistelun ja itse kasvatetun, sekä tehdyn ruuan suhteen oli ehdottomasti Mummo Ankka! En kehdannut sitä kyllä siellä kurssilla kertoa, mutta nykyään kyllä.

Mummo Ankalla oli aina tiptop kasvimaat, hän hoisi kotieläimiään rakastettavasti, hän säilöi satoa ja hänen ruokavarastonsa olivat aina virheettömässä kunnossa ja täynnä ruokaa. Lapsena aina ajattelin, että minusta tulee Mummo Ankka ja haluan elää samalla tavalla. Ei kyllä kaukaa hae nykyisyys!

Maalattiin ja asennettiin muksujen kanssa 
linnunpönttöjä.






Yksi minuun suuren vaikutuksen omavaraisen elämäntavan suhteen tehneistä on ollut Beiben äiti eli minun anoppini. Beiben kotonahan oltiin eletty varsin omavaraista pientilan elämää, muutaman lehmän, kasvimaiden ja metsänantimien varassa. Anopilla oli taito tehdä erinomaista ruokaa vähistä aineksista suurelle joukolle syöjiä.

Hänen suhtautumisensa oli epäilevä alkuun minun kiinnostuksesta maalaiselämää kohtaan. Olinhan minä ihan umpikaupunkilainen, Tampereen keskustan kasvattama. Leipurikin vielä olin koulutukseltani ja muistan, kun hän ei meinannut kehdata lähettää Beiben mukana minulle tekemäänsä kakkua. Mnähän olen aina arvostanut sitä, että olen saanut syödä muiden valmistamaa ruokaa, vaikka sitä itse tykään ja osaan tehdä.

Vuosien varrella meistä tuli kuitenkin hyvät ystävät anopin kanssa ja kävimme monet mielenkiintoiset keskustelut lehmistä, ruuanlaitosta ja vihannesten kasvattamisesta. 

Usein seisoimme tuijottamassa hänen sipulirivistöänsä. Hänellä oli uskomaton taito saada valtavat sadot porkkanasta ja sipuleista. Yhdessäolomme alkuvuodet elimme anoppilan sipuleilla, perunoilla ja porkkanoilla, kun itsellä ei ollut vielä kasvimaita. 


Beiben kanssa juteltiin tästä aiheesta, niin me molemmat todettiin, että ei oikein osaa itse ajatella elävänsä jotenkin erityisellä tavalla. Tämä on ollut aina tätä, niin lapsuuden kodeissa, kuin yhteisissäkin. Emme ajattele harrastavamme omavaraisempaa elämää, vaan me vaan elämme. Beibekin sanoi, ettei koskaan kotonaan ajatellut, että he olivat omavarainen perhe. He vaan olivat.


Kaalit kylvin kasvihuoneeseen viileään.


Jossain vaiheessa alkoi televisiossa tulemaan ohjelmia omavaraisempaa elämätyyliä harjoittavista ihmisistä. Kyllähän Tanskalainen maajussi on todella monelle nuoremmalle omavaraistelijalle suuri idoli. Ja niin hän on kyllä meillekkin!

Muistan joskus vuonna nakki, kun Yleltä tuli ensimmäinen tuotantokausi ja se on ollut meno siitä asti. Frankistä on tullut näiden vuosien aikana melkein kuin hyvä ystävä, jonka saapumista aina vuosi vuodelta suurenevaan televisioruutuun odottaa. Hyvä sarja, vaikka nykykausissa on mielestämme aivan liikaa niitä rakennusprojekteja ja ruuan tuottaminen on jäänyt vähemmälle.


Tanska on aina tuntunut olevan omavaraistelun edelläkävijä. Siellähän vaikuttaa myös kaikkien "kotiäitien äiti" Camilla Plum . Siinä on kanssa sellainen rouva, jolta hommat sujuvat, niin keittiössä , kuin puutarhassakin. Yle on aikanaan näyttänyt hänen säilöntä, puutarha ja ruokaohjelmiaan, joita voisi kyllä näyttää uudelleenkin.

Hän on leipuri ja ravintoloitsija ja hän julkaissut tietokirjoja ja hänellä maatila Tanskassa, jossa myös tilapuodit ym.


Joskus tuli myös Yleltä sellainen tanskalainen tv-sarja, kuin Puutarhassa tuoksuu ruoka . Tämä oli mielenkiintoinen siitä syystä, että puutarhassa kasvatettavista kasviksista kokkailtiin aina samassa jaksossa ruokaa. Muutenkin siinä tehtiin kaikenlaisia kivoja ja hauskoja kokeiluja kasvatusten suhteen.


Ruotsissakin osataan! Puutarhakauden ,jota Yle näyttää, tietääkin aika moni. Se on tullut myös vuosia ja monella eri nimellä, kuten Puutarhaperjantai ja -keskiviikko. 

Nämä uudet jaksot ovat meidän mieleen hieman hilpanpilppaa ja sellaista puutarhan koristelua. Olihan tosin viime kaudella omavaraisuuskasvatuskokeiluja kasvisten suhteen.

Olemme kuitenkin jääneet kaipaamaan niitä alkuaikojen jaksoja, missä sarjaa tehtiin Gustav ja Marie Mandelmanien huikean upealla tilalla. Mandelmanneilla on ollut omakin tv-sarja, mutta suomalaiset kanavat eivät ole sitä näyttäneet. Heidän tilansa on matkailunähtävyys ja siellä voi vierailla. Tästä voit käydä tutustumassa heidän nettisivuihin.

Tein tälläisiä pupukranssejakin
myyntiin ja lahjaksi.



Täällä itä-Pirkanmaalla ei oikein ole sellaisia näyttelypuutarhoja, missä olisi kasvimaita. Ainakaan minä en sellaisista ole tietoinen. Lepaalla Hämeenlinnassa olemme käyneet elokuisilla puutahamessuilla monesti ja siellä on upeat, mummoankkamaiset kasvimaat. Muutenkin messuilta tekee ihan hyviä ostoksia!


Puista me tykätään ja yksi jo yleisöltä suljettu paikka, mikä aikanaan teki vaikutuksen oli Anjan puisto . Omistajan kuoltua, puisto on nyt suljettuna. Tosi harmi, koska siellä pääsi näkemään kotimaisten metsäpuiden erikoismuotoja suurina.


Hörtsänän arbretum on täällä meillä päin yksi suosikkikohteistamme. Se on hieman syrjässä, mutta se takaa, ettei siellä ole väentungosta. Pitäisikin käydä katsomassa sipulikukkien kukintaa nyt keväällä. 


Timin mänty teki minuun suuren vaikutuksen, kun kävimme Osarassa opiskellessamme sen luona vierailemassa. Linkistä pääset lukemaan blogikirjoitukseni tästä vierailusta.  

Ebba Masalinin koulutaulut Visavuoressa.

Visavuori 

Tälläinen talvipuutarha olisi kotonakin
kiva!



Minä rakastan kaupungin kasvattina kaupunkien puistoja ja me molemmat rakastamme puita. Siksi me varmaan haluamme pitää omaa tonttiamme puistomaisena joiltain osin ja istutamme paljon erilaisia puita tänne. Hienoja puistoja löytyy Tampereen lisäksi Kotkasta ja Hämeenlinnan Aulangolta. Mikkelissäkin kuulemma on, mutta niissä emme ole koskaan vierailleet. 


Ensimmäiset orvokit hankittu!



Kesä on vasta tulossa! Minun työkiireistä huolimatta, pitäisi yrittää vierailla jossain omaa pitäjää kauempana. Uskon, että toisten tämän kuukauden yhteispostaukseen osallistuvilta bloggaajilta saamme hyviä vinkkejä!

Ihanaa toukokuuta kaikille!


Toukokuu 2022

Kasvuvyöhyke 1

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/kalmilainenpuutarha/

Kasvuvyöhyke 2

Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2022/05/toukokuun-ensimmainen-maanantai.html

Oma tontti, tupa ja lupa https://omatupajatontti.blogspot.com/2022/05/kaupunkipuutarha.html

Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2022/05/omavaraisuushaaste-osa-5-esikuvani.html ja https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2022/05/suuntana-omavaraisuus-osa-5b.html

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2022/05/kasvimaan-kylvojen-suunnittelua.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2022-osa-5/

Caramellia https://caramellia.fi/toukokuu2022/

Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/ajatuksia-omavaraisuudesta

Sanni ja farmi http://www.sannijafarmi.fi/2022/04/suuntana-omavaraisempi-elama-2022.html

Kasvuvyöhyke 4

Korkeala https://www.korkeala.fi/kuinka-eritavalla-eri-ihmiset-suhtautuvat-omavaraisuuteen-ja-omavaraisuutta-harjoittavaan-perheeseen/

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2022/05/unelmana-omavaraisempi-elama.html

Kasvuvyöhyke 5

Korpikuusentila https://korpikuusentila.blogspot.com/2022/05/yhteiskunnasta-vieraantuneet.html

Kasvuvyöhyke 6

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2022/05/02/toukokuu-22-muiden-suhtautuminen-omavaraisteluuni




tiistai 26. huhtikuuta 2022

Täytekakku koiralle!

 


Mauri alkaa olemaan jo vanha koira. Se täytti jo 13-vuotta! Sillä alkaa olemaan iän tuomia vaivoja. Silmät ovat kaihista harmaat, kuulokin on huonontunut siitä valikoivasta kuulosta valikoimattomaan. Myös kaikelaisia patteja alkaa olemaan ympäri kehoa. Nestettä kertyy vatsaan ja kortisonilääkitys on joka päiväistä. Jalka ei enään nouse niin reippaasti ja hieman kompuroidaankin. Välillä huomaa, että sillä on kipuja.
Talvi oli koiran mielestä inhoittavin ikinä. Se ei ole koskaan talven kylmyydestä pitänyt, mutta lumileikit ovat olleet ennen mieluisia. Nyt nekään ei innostanut pakkaskautena. Remmilenkille piti suorastaan pakottaa ja jossain vaiheessa metsäänkään ei enään kiinnostanut lähteä. Onneksi nyt kevään tullen on taas ulkona olo maittanut ja hajut saaneet pappanakin innostumaan kiertelemään tonttia.


Joka vuosi olen jollain tapaa muistanut koiran syntymäpäivää. Joinain vuosina olen tehnyt maksalaatikko-nakkikakkuja, mutta yleensä koira on saanut jonkin lahjan. Puruluu hirven- tai hevosen nahasta on ollut mieleinen lahja. Maurihan on herkistynyt naudan ja sian proteiinille ja niitä se ei joka päivä ja suurissa määrissä kestä. Varpaiden välit menevät rikki, silmänympäryksistä lähtee karva, korvat alkavat vaikkuuntumaan ja iho hilseilee, sekä kutiaa. Mauri syökin erikoisruokaa ja meidän omavaraistelusta syntynyttä lampaan, kanin, sekä kanojen teurasjätettä, sekä kananmunia. 

Kakun kokosin vuokaan ihan samaan tapaan
kuin ihmistenkin kakut!

Koska väistämättä yhteinen aika alkaa käymään vähiin, halusin tänä vuonna panostaa koiran synttäreihin tekemällä sille oikein kakun. Mauri itsehän ei varmaankaan tästä tajunnut yhtään mitään. Se olisi halulla syönyt ihan vaikka sitä maksalaatikkoa suoraan rasiasta. Koiralle herkun muoto on yhdentekevää, mutta itselleenhän ihminen tälläisiä juttuja tekee. Kuten minäkin nyt. Minä halusin tehdä koiralle kakun ja koirahan sen kyllä söi hyvällä ruokahalulla.

Tässä näkee vähän kakun mittasuhteita.

Valmiina kakku painoi noin 400 g.

Mitään sokeripommia en eläimelle halunnut tarjota. Halusin kuitenkin tehdä kakusta hieman sellaisen makean kakun näköisen ja suklaamoussekakkua imitoivan. Minulla on tallessa joskus vuosia sitten Ikeasta ostettu lasten leikkeihin alunperin tarkoitettu, pieni rengasvuoka. Olen tässä vuuassa ihan kyllä joskus leiponut yhden munan täytekakkupohjankin. Se siis soveltuu ihan oikeaankin leivontaan.


Kokosin kakun vuokaan kerroksittain. Pohjana käytin itse leipomaani vehnäsämpylää, jonka leikkasin kolmeen osaan. Vuorasin vuuan tuorekelmulla ja laitoin sämpylänsiivun pohjalle. Kostutin sämpylää kanaliemellä. 
Täytteen tein keitetystä kananmunasta ja laktoosittomasta kreikkalaisesta jogurtista. Joukkoon silppusin tuoretta persiljaa. Sehän tunnetusti raikastaa hengitystä!


Sämpyläsiivun päälle täytettä, toinen siivu sämpylää, kostutus, loput täytteet väliin ja viimeinen siivu sämpylää kostutettuna, kelmu tiiviisti kakun päälle ja jääkaappiin yön yli tekeytymään.
Seuraavana päivänä tein "suklaamoussen" kakun päälle. Siihen laitoin noin 70 g maksapateeta ja pari ruokalusikallista samaa jogurttia, kuin täytteeseen. Sekoitin ainekset hyvin keskenään ja levitin ne lastalla kakun päälle.
Koristeena käytin valmiita koiran kanakeksejä, sekä kanapullia, kuivattuja kanan sydämiä ja itse kuivaamiani ahvenen nahkoja. Kakku pienelle jalalliselle tarjoiluvadille ja tulipa siitä kaunis!


Tätä oli hauska suunnitella ja tehdä. Eikä se ollut edes vaikeata! Kakkua varten ei tarvinnut edes käydä kaupassa, vaan kaikki tarpeet löytyivät kotoa. Jos nyt koiralla riittää vielä elinvuosia, pitää ottaa kakunteosta tapa. Onhan tämä nyt ihmisen silmään kivempi, kuin se pelkkä maksalaatikko!


Valokuvien oton jälkeen oli tarkoitus antaa puolet kakusta Maurille ja säästää loput seuraavalle päivällä. Koska vieraita ei oltu kutsuttu, niin ei koko kakkua kerralla viitsisi syödä. 
Mutta sitten saimmekin yllätysvieraan kesken kuvausten ja sehän meni ihan mässäilyksi koko touhu, eikä kakkua jäänytkään rääpittäväksi.

"Onkos sieltä joku tulossa jaolle?"

"Hyvän näköinen kakku on, ei käy kiistäminen!"

"Lakritsahan se sieltä saapui ja siitäkin kakku
näytti herkulliselta."

"Joko saa aloittaa? Laku lipoo jo!"

Kakkua syötiin sulassa sovussa, eikä riitoja
tullut.

Kai se on tehtävä Lakritsallekkin oma kakku. Se 
täyttää 16-vuotta toukokuun lopulla.

Varmaan voisi maittaa jokin kalatäytteellä oleva
kakku. Vaikka tämäkin oli kissasta maittavaa!

Sinne meni koko kakku!


Kyllä oli molemmilla mahat pullollaan täytekakusta! Illalla tarjoiltiinkin molemmille sitten hieman kevyempi ateria. 😄

maanantai 25. huhtikuuta 2022

Mennyt talvi tarjosi huikeat puitteet jäällä liikkumiseen ja upeita pilkkielämyksiä!

Pajulanjärvi

Talvi talvelta me liikutaan enenevissä määrin jäällä. Pilkillä käydään aika paljon, mutta tehdään kyllä retkiä ilman kalastusvälineitäkin. 

Saaressa evästelemässä.

Kuluneen talven joulukuiset paukkupakkaset tekivät järvien jäistä todella paksut. Tosin jossain vaiheessa talvea tuli suojainen jakso, jolloin jäihin tuli sellainen kohvakerros väliin. Mutta silti jään paksuus oli reilusti yli puoli metriä.

Längelmävedellä Maljastelsalmen kaislikossa
suhistelemassa.

Meillä on muutama vakkarijärvi, missä liikuskellaan. Pajulanjärvi on ihan lemppari. Sinne on mukava mennä, koska siellä on Beiben suvun perikunnan osaomistus eräästä saaresta ja siellä on nuotiopaikka. Käymmekin saaressa myös kesällä kokkailemassa kalastusreissulla. Mutta kyllä talvella nuotioruuan tekemisessä on vaan sitä jotakin!

Längelmävesi eli Länksy


Tuulensuojassa Lapunkarilla evästelemässä. 

Eväät onkin ne meidän pilkkireissujen ja talviretkien perusta. Minähän en pilkille ilman ruokaa lähtisikään! Minusta on aina tosi kiva suunnitella, mitä syödään reissullamme.

Pikku-lahna

Keskellä talvea pilkillä käynti on oikeastaan vähän turhaakin. Kalaa tulee huonosti ja ne satunnaiset saaliskalat ovat yleensä tosi pieniä. Syönti on huonoa keskellä talvea.
Verkoilla saisikin paremmin saalista ja meillä onkin joskus ollut verkot jään alla.

Kylmä!

Puhuttiinkin juuri, että voisi oikeastaan lopettaa pilkillä käymisen joulu-tammikuussa, koska kalaa ei yleensä tule. Ja on niin pirun kylmä! Keskittyä joihinkin muihin juttuihin. Tai olla vaan ja levätä.

Välillä jäällä saattaa sumu yllättää!

Tänä talvena oltiin retkillämme kyllä monen moisilla erilaisilla säätiloilla. Oli kovia pakkasia, hernerokkasumua ja myrskytuulta. Mutta myös ihania aurinkonpaisteisia ja tyyniä ilmoja!

Tässä ollaan menossa Beiben pään vieressä 
siintävälle Muurahaissaareen kaakaolle.

Olemme lähes joka talvi tehneet kaakaonjuontiretken Längelmävedellä olevalle ihan pienelle Muurahaissaarelle. Sinne on pari kilometriä rannasta ja auton saa kätevästi levähdyspaikalle Maljastensalmen sillan pieleen. 
Olen joskus aiemmin tehnyt postauksen eräästä retkestämme, jolloin vesi oli ollut kesällä tosi matalalla ja levättyneet kivet olivat talvella ihan kuin karvan peitossa. Postaukseen pääset tästä .

Kuumaa kaakaota sumussa!

Tämän kertaisella reissullamme jäälle nousi sakea sumu. Sumuista oli jo mennessämme, mutta kun lähdimme suksimaan takaisin rantaa kohden, näkyvyys oli tyyliä "nenänvarsi". Hyvä opetus taas tämäkin, että jopa suoraa reittiä on vaikea mennä, jos ei todellakaan näe, mihin on menossa. Onneksi olimme liikkeellä liukulumikengillä ja niiden muodostamaa latua oli helppo seurata.

Pajulanjärvi

Tämä on elämää!

Tänä talvena tuli liikuttua jäällä tosi paljon liukulumikengillä. Ensin en oikein päässyt niillä liikkumisen makuun. Pelloilla höttölumessa ne eivät toimineet hyvin, vaan niillä oli hankala kulkea. Samoin vähälumisessa metsässä ne tuntuivat tavallisia lumikenkiä kömpelöimmiltä. Mutta järvien jäillä liikkumiseen ne osoittautuivat oiviksi peleiksi!

Beibe käyttää kaikukuotainta
kalojen paikantamiseen.


Liukulumikenkäily on hieman kevyempääkin kuin tavallisilla lumikengillä vaeltaminen. Jalkoja ei tarvitse nostella, joten lonkkiin ja selkään ei satu, eikä ne rasitu niin paljon.  Hiihtämisen ja jalkojen raahaamisen välimuotoa!🤣

Syötävä on vähän joka välissä!

Välineet kulkevat ahkiossa. Eväät 
yleensä repussa.

Vaikka pääosin kuljettiinkin tämä talvi jäällä liukulumikengillä, talveen mahtui myös kävelykelejä, paljasta jäätä, jolloin piti olla hyvät liukuesteet kengissä ja ottipa Beibe eräälle reissulle potkukelkankin mukaan.



Tavarat kulkevat mukana ahkiossa ja repuissa. Ahkiossa on yleensä meidän kalastuskamat; pilkit ja vieheet, kaikuluotain, kaira, jakkarat ym. Ollaan sillä kyllä raahattu polttopuita ja viety heinäpaaleja riistaruokinnalle jäniksiä varten. Eväät pakkaan yleensä reppuun. Voidaan sitten hajaantua reissulla.

Joskus tehdään retkiruokaa kaasulla lämpiävällä
retkikeittimellä. 

Ruoka maistuu hyvältä ulkona ja lämmittää
mukavasti.

Tässä Löytänejärven anteja!

Yritetään tehdä kuutamoretki myös edes yksi kerta talvessa. Pajulanjärven saareen on ihana kulkea jäällä täydenkuun valaisemana. Jäällä on maaginen tunnelma ja saaressa on ihanaa tehdä ruokaa hämärässä. Täysikuu valottaa tosi paljon!
 
Siellä se möllöttää; täysikuu!


Olen vuosia sitten kirjoittanut postauksen eräästä meidän täyden kuun retkestä saareen. Voit käydä lukemassa sen tästä .

Vähän lisätunnelmaa kynttilöillä!



Cafe Metsä

Lättyjä nuotiolla täydenkuun valossa!


Minähän olen vähän sellainen pilkkijä, että kökötän samalla reijällä ja käytän samaa viehettä. Tänä talvena jää on ollut niin paksua ja tosiaan paikka paikoin se kohvakerros teräsjääkerrosten välissä, että hädin tuskin jaksan kairata edes sen yhden reijän.



Onkin jo muodostunut hieman vitsiksikin tämä minun amatöörimäinen tyylini. En jaksa pingottaa pilkkimisen suhteen, vaan minulle on tärkeintä nauttia rauhallisesta jäällä olosta ja luonnon kauneudesta. Silti vaan tuppaa olemaan, että minä olen saanut kuluneen talven isoimmat kalasaaliit. Beibe nauraakin, että se on varmaan se letkeän huolimaton nypyttely. Eikä tietysti saa vähätellä vieheenä käyttämääni pystypilkkiä. Puustjärven vieheen valmistamaa 4 cm Hopeasiipeä . Siihen olen luottanut koko "pilkkiurani"!

Taas kahvitellaan!

Italianpataa ja nuotiobanaaneja.

Nokipannukaffeet!

Klassinen kuva pilkkijästä!

Ehkä talven rajuin pilkkikeli osui maaliskuun myrskyisimmälle päivälle. Aamulla kun lähdettiin Kuhmajärven jäälle, tuuli oli kova, muttei mitenkään myrskyinen. Jäällä tuuli yltyikin sitten tosi puuskaiseksi. Välillä piti oikein miettiä, että vetääkö Beibe ahkiota, vai toistepäin.


Kalansaanti oli nihkeää. Muutamia syömäkokoisia ahvenia saatiin. Jäällä ei muita liikkujia näkynyt, ei pilkillä tai muuten vaan ulkoilemassa olevia. Jännä juttu! 😂

Itse tehtyä lihapiirakkaa kuumassa lihaliemessä.

Koska tuuli oli niin järjettömän kovaa, ei ruuan teko olisi onnistunut retkikeittimellä. Tällä reissulla meillä olikin lämmintä evästä mukana ruokatermareissa. Nakkeja kuumassa lihaliemessä ja lihapiirakkaa. Lihalientä kaadettiin piirakan päälle, joka sitten lämmitti sen. Kyllä muuten maistui hyvältä "ääriolosuhteissa"!


Oltiin evästelemässä erään saaren rantatörmän takana
tuulensuojassa.

Vesi valuu silmistä ja näkä nenästä. Ei ehkä
paras ilma jäällä liikkumiseen!


Retkemme yleensä kohdistuvat näille tutuille niin sanotuille lähijärvillemme; Pajulanjärvi, Kuhmajärvi ja Lägelmävesi. Tänä talvena laajensimme "aluettamme" ja kävimme muutamia kertoja Löytäneellä, joka on Längelmäen puolella. Se houkutteli, koska huhujen mukaan siellä saattaisi saada pilkkimällä siian!

Isoja ahvenia ainakin sai!

Se osoittautuikin kalaisaksi järveksi. Sinne on hankala mennä ja se varmaan on syy, miksi se ei ole pilkkijöiden suosiossa. Tosin, ei millään näistä "meidän" järvistä ole. Muutama hassu kanssapilkkijä on nähty tänä talvena.

Kikherne-bataatticurrya riisillä!


Olemme tottuneet pilkkimään syvänteiden reunoilta ja aikas matalasta vedestä. Löytäneellä taas kalat lymyilivät tosi syvällä. Siinä onkin nostamista, kun kala nappaa lähes 20 metrissä!

Tulihan se siika!

Ai että me tykätään olla yhdessä näillä reissuilla!

Eräällä pilkkireissullamme saimme yli 8 kiloa kalaa. Se on aikas paljon! Vaikka yksi ahven painoi kolme grammaa yli kilon. Se oli Beiben ennätysahven. Ei edes heittelemällä kesällä ole näin iso napannut. 

Se on siinä. 1003 g ahven!

Normioloissa olisimme vapauttanut näin ison kutuahvenen. Mutta koska tämä yksilö tuli niin syvältä, sillä oli vaurioita, kuten uimarakko tullut ulos suusta, niin lopetimme sen ja otimme juhla-ateriaksi.

Minä sain 2 siikaa. Isompi 600g ja pienempää
en punninnut.

Kalaa ei tarvitse perata koskaan yksin!

Kuivasin ahvenen nahkoja koiralle herkuiksi!

Voissa paistettuja ahvenfileitä, keitettyä perunaa,
kananmunakastiketta ja porkkanaraastetta.

Löytänejärvi antoi muutamalla reissulla niin paljon ahventa, että nyt on pakkasessa filettä rospuuttokauden ajaksi. 


Menetin sinne myös rakkaan pilkkikumppanini. Hopeasiipeni jäi todennäköisesti hauen kitaan. Olimme juuri aikeissa vaihtaa paikkaa järvellä ja kelasin veihettä ylös. Sanoin Beibelle, että mitä ihmettä, täällä taitaakin olla kala. Siima tuli ihan kevyesti ylös, mutta sitten välillä lähti viemään ja ravisti kovasti. Haukimaista toimintaa! Muutama metri ennen reikää, siima katkesi. Kalan menetys ei harmittanut, mutta pystypilkkini menettäminen otti päähän ihan lapsellisen paljon.

Löytäneellä on paljon kuoretta petokalojen
ruuaksi.

4 cm:n mittaista Hopeasiipeä on kaupoista vaikea löytää. Ja juurin tuota suosimaani hopean väristä. Mikään muu pilkki ei tunnu samalta, vaikka olen muillakin välillä kokeillut. 


Pääsiäisviikonloppu oli täällä itä-Pirkanmaalla oikeastaan viimeinen hetki käydä pilkillä. Minun kauteni loppui tuohon Hopeasiiven menetykseen. Mutta Beibe kävi vävyn ja kaverinsa kanssa vielä pitkäperjantaina kauden päätösreissulla. 
Nyt jäät ovat jo siinä kunnossa, ettei niille ole asiaa. Mutta ajatelkaas! Vuoden 2021 talven jäät olivat tosi paksut myös, mutta 20.4.2021 olimme jo Pajulanjärvellä veneellä. Näin ne vuodet eivät ole veljeksiä!
Kohta ne jäät kuitenkin lähtevät ja sitten alkaakin virvelöinnit! 

Sain kuin sainkin eräästä kaupasta heidän 
viimeiset nelisenttiset Hopeasiivet!