maanantai 3. lokakuuta 2022

Suuntana omavaraisuus 2022, osa 10; satokatsaus ja mietteitä metsästyksestä.

 

Meidän uusi kukko Jyväkurkku eli Jyvis on
tuonut kananuorikkonsa kylpemään
emännän kasvilavaan. Kiva!

Hei, hei syyskuu ja tervetuloa lokakuu! Taas on aika yhteispostaussarja Suuntana omavaraisuus. Joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina omavaraisuudesta kiinnostuneita bloggaajia kirjoittavat ennaltaan annetusta aiheesta postauksen ja kaikki julkaisevat omansa yhtäaikaisesti aamu yhdeksältä. 

En ole juurikaan omaa pihaa pidemmällä käynyt sienessä.
Mutta onneksi on ihana ystävä, joka toi 
pussillisen kantarelleja. Niin mekin ollaan
päästy nauttimaan kantarellikeittoa.

Nämä omavaraisuutta käsittelevät postaussarjat ovat "pyörineet" jo useita vuosia ja ovat Tsajut-blogi Sadun ja Korkeala-blogi Heikin alulle laittamat. He edelleen luotsaavat meitä muita ja kannustavat meitä kirjoittamaan.

Istutin asterintaimet ruukkuun ja ne ovat tosi
kauniita.

Rakkautta ja maan antimia-blogin edellisten vuosien yhteispostaussarjan postaukseni löydät tunnisteiden takaa: omavaraisuus, yhteispostaus, blogiyhteisö, suuntanaomavaraisuus. Tämän vuoden postauksiin linkit alla.


Mauri ja toinen Pirkoista. Meillä on siis kaksi
Pirkko-nimistä kanaa. Syystä, että niitä ei 
erota toisistaan.
Osa 1



Jyväkurkku ja vielä nimetön nuorikko.

Lokakuun yhteispostauksen aiheina on ynnätä tämän kauden satoa ja paneutua hieman metsästykseen. Onnistuiko sato yli odotusten, vai menikö mönkään? Entäpä metsästys? Puolesta vai vastaan?

Tässä on tulossa tajunnan räjäyttävää kesäkurpitsablognesea 
Meghan Marklen tapaan. 

Ynnätään ensin meidän satoa. Olen harmitellut sitä, että työnkuvani on ollut viimeisen kaksi kesää hyvin kesään painottuvaa. Ja se on tiennyt sitä, että täällä kotona kasvimaahommat ovat jääneet ihan retuperälle.

Lehtikaalisipsejä!

Tämän asian kanssa olen paininut henkisesti todella paljon! Vaikka olenhan minä ennenkin ollut kesäisin töissä, mutta kuitenkin on ollut se hyvin ansaittua kesäloma. Joten aina on ollut yksi kuukausi lomaa. Ja opiskellessani minulla oli tavallaan koko kesä lomaa. Nyt kun olen ollut koko ajan töissä, aika ja jaksaminen on ollut vähissä.

Kesäkurpitsa-juustopihvejä ja leivät paahtuu
samalla puuhellalla.

Mutta on se vaan silti ollut ihmeellistä, että kyllä me kuitenkin ollaan ihan hyvin satoa saatu aina jostakin. Ja syöty välillä hyvinkin omavaraisesti! Kyllä kasvimaa antaa, vaikkei sitä niin hyvin hoitaisikaan.
Esimerkiksi kesäkurpitsaa saatiin tosi hyvin ja muutama öljykurpitsakin on saunan lauteilla jälkikypsymässä. Jättikurpitsat taas eivät onnistuneet lainkaan.

Omavaraisuusaste korkealla!

Lähiruokapäivänä käytiin eräällä suomenkarjaa
kasvattavalla tilalla. Ei yhtään lieventänyt
lehmäkuumettani!

Jossain vaiheessa tunsin ihan suunnatonta surua ja lähes ylitsepääsemätöntä epätoivoa siitä, että kasvimaani pääsi ryteköitymään näiden kahden edellisen kesän aikana. Juolavehnä, rönsyleinikki ja ohdakkeet valtasivat aiempien vuosien jatkuvasta kattamisesta huolimatta kaikki kasvilavat. Oli ihan lohdutonta katsella, kuinka kaikki kovalla vaivalla tehty työ peittyi rikkaruohoihin.

Mauri & Co. Tää elukkalauma tuo iloa elämään
ja on ollut mukavaa viettää työttömän aikaa kotona,
kun ehtii seuraamaan näiden touhuja.

Lakritsa <3

Nyt kun olen ollut taas työttömänä syyskuun, olen pikkuhiljaa raivannut kasvimaata takaisin itselleni. Vähän kerrallaan, pala palalta, oman jaksamisen ja kivunsiedon ehdoilla. Ja kas, taas on isoimmat kasvilavat rikkaruohottomat ja lannoitetut, sekä katetut! Valkosipulit ainakin istutan nyt syksyllä. Nähtäväksi jää, että kylvänkö näihin lavoihin muuta. Ne ovat vain parikymmentä senttiä syvät. Vaikka olen vuosia lisännyt eloperäistä ainesta niihin, ei se kova savi alta ole mihinkään kadonnut. Joten, niihin ei oikein porkkanoita, palsternakkoja ym. viitsi kylvää.


Kaalilaatikkoa ja itse säilötyt kurkut ja
lähimetsän puolukoista tehty survos.

Tosta kivunsiedosta sen verran, että alistuin vihdoin ottamaan lievän lääkityksen. Sellaisen mielialalääkkeen, joka vaikuttaa keskushermostoon ja sitä kautta auttaa sietämään kipua paremmin. Ei se siis kipua poista, mutta jotenkin vaikuttaa mieleen niin, ettei kipu vie kaikkea huomiota.

Tippi ja Voitto

Kävin monissa tutkimuksissa ja minustahan ei löydy mitään "rikkinäistä" kulumieni lisäksi, jotka selittäisivät kipujani. Jalkateräni kuvattiin, verikokeita otettiin ja kaikki oli paremmin, kuin hyvin. Mutta särkee, särkee! 
Ilmeisesti vaivani ovat lihasperäisiä, joista ei tule näkyviä vaurioita. Kuten fibromyalgiaa tms. Joten nyt sitten kokeillaan näitä lääkkeitä, josko niistä saisi apua jaksamiseen ja mielialan kohentamiseen. Nähtäväksi jää, onko niistä apua!

Saatiin vähän omenia, joista puristettiin mehua.

Hyvää tuli!

Iloa elämään on tosiaan tuonut ihan hyvä sato, vaikka sen eteen ei niin kauheasti vaivaa nähty. Perunaakin saatiin monta kymmentä kiloa! 
Täällä itä-Pirkanmaalla on ollut haasteena kuivuus. Mutta esimerkiksi maissejani en alkukesän jälkeen kastellut lainkaan. Mutta silti saimme kitukasvuiseksi jääneistä maissinvarsista monta tähkää. Mahtavaa!

Omenahilloakin sain tehtyä pari purkkia!

Valkosipulia tuli paljon, mutta pieniä.

Lehtikaalia ja palmukaalia ollaan syöty ja niitä olen kuivannutkin talven varalle. Kaalien päällä pidin verkkoa koko kesän. Raotin sitä kesän aikana muutaman hassun kerran. Kerran kitkin ja pari kertaa kertaa kastelin kunnolla. Kaalit istutin niin myöhään, että satoa aloimme saamaan vasta loppukesästä. Aina kun näin kaali- ja lanttuperhosia lentelevän, en käynyt satoa keräämässä lehtikaaleista. Ne eivät päässeetkään harson alle munimaan. Kun taas lantut ja kyssäkaalit menivät niiden toukkien ravinnoksi. Tosin kyllä muutamia kyssäkaaleja saatiin mekin syödäksemme. Mutta lantut epäonnistuivat jälleen. Hyviä vinkkejä niiden kasvattamiseen kaipailisinkin!

Kangasalan entisellä, purkutuomion saaneella
ammattikoululla on upeita graffitteja. Jos ajatte
Lahdentietä, niin poiketkaa Huutijärven liittymästä
ja käykää katsomassa. Ei maksa mitään!

Porkkanat kylvin jo viime syksynä. Niitä syötiinkin koko loppukesä ja niitä ei varastoon jäänytkään. Mutta ei se haittaa, koska nyt saa kaupoista edullista ja makeaa kotimaista porkkanaa. Usein ostan isoja säkkejä rehuporkkanoita eläimille. Eli sellaisia epämuodostuneita ym. jotka eivät normikauppaan kelpaa. Maksavat noin 7 euroa/20 kiloa. Ne maistuvat ihan yhtä hyvältä, kuin suorat versiot. Ihan meille ihmisillekkin!
Palsternakkaa kylvin myös syyskylvönä ja ne epäonnistuivat. Vain yksi iti ja se odottaa vielä sadonkorjuuta.

Porkkanat syyskylvin ja niistä tuli komeita. Tosin,
kaikki on jo syöty.

Pavut epäonnistuivat. Saatiin hieman syödäksemme ja pari pussia pakastin. Omat avomaankurkut eivät pölyttyneet ja ne harvat mitkä kasvoivat, olivat ihan epämuodostuneita. Mutta onnekseni sain isot määrät kurkkuja kauppapuutarhalta, jossa olin viime kesänä töissä, niin emme jääneet ilman säilöttyjä kurkkuja. Ensi kesänä en laita tätä lajiketta ollenkaan, koska tämä oli toinen kesä, kun ne eivät onnistuneet. Minulla on ollut aiemmin 'Profi' lajiketta, joka on itsepölytteinen ja se on onnistunut hyvin. Tämä epäonninen lajike on 'Rhensk druv Hg'.

Parsakaalistakin saadaan ainakin yksi kukinto!

Kasvihuoneisiin "hyökkäsi" ripsiäiset ja sato kaikesta jäi huonoksi. Silti saimme tomaattia ihan omiksi tarpeiksi ja umpioinkin muutamia purkkeja itse tehtyä pastakastiketta talven varaksi.
Kasvihuoneet ovat vielä siivoamatta ja sieltä hieman tomaattia tulee. Lisäksi minulla on lasihuoneessa edelleen bataatit ja inkivääri. Ne voivat vielä yllättää!

Palmukaali onnistui parhaiten ikinä!

Puutarhamarjasato oli hyvä, mutta rastaat söivät punaherukat ja supikoira karviaiset. Niin ihanaa kun onkin, että keväällä meidän läheisyydessä talvehtineet mustarastaat laulaa lurittavat. Mutta kun räkättirastaat loppukesästä lähtevät mustikoilla herkuttelemaan, nämä niiden mustat serkut jäävätkin pihapiirin antimet syöpöttelemään. 

Parina yönä ihmettelimme, miksi koira alkaa haukkumaan pienen hetken sen jälkeen, kun valot on sammutettu ja me olemme menneet nukkumaan. No, Mauri on vanha ja seniili jo ja se nyt muutenkin haukkuu nykyään "mörköjä". Kun yhtenä päivänä ajattelin, että kerään karviaiset puskista, niitä ei ollutkaan enään yhtään. Ei siis yhtä ainutta marjaa! Ja puskien ympärille oli oikein polut tampattuna.
Supikoirat olivat käyneet vetäisemässä kaikki karviaiset monesta puskasta parin yön aikana ja kiitokseksi paskoneet mojovat marjapaskat meidän ulkosaunan taakse.
Eipä siinä mitään. Pääasia, että joku söi marjat. Linnut tai supikoirat. Eipä menneet hukkaan! Onneksi, koska se ei olisi ollut kiva, jos hukka ne olisi käynyt pihassa syömässä. Heh heh!

Jos jotain osaan kasvattaa, niin juolavehnää.
Nämä kaikki juuret ovat tosta yhdestä
lavasta.

Mitäs vielä... sipulia ollaan syöty koko kesä. Mutta osa mätäni maahan. Ei ole tälläistä ennen tapahtunut. Silti vielä muutama kilo jäi nostettavaksikin. Viimeisiä kyllä niistä viedään, mutta se ei haittaa, koska ollaan tosiaan oltu jo 5 kuukautta omavaraisia sipuleista.
Purjot jäivät pieniksi ja ovat vielä nostamatta. Mutta hei, satoa saatiin silti!

Lammen veden pinta ei varmaan koskaan ole
ollut näin matalalla.

Omenia ei tullut, mutta 'Pepi' päärynäpuu teki ainakin 30 päärynää. Nam! 'Siska' päärynäpuu teki yhden päärynän, mikä katosi. Beibe epäili, että minä olen sen syönyt ja minä epäilin Beibeä. Sitten kun otettiin asia puheeksi, ei kumpikaan tunnustanut ja pistettiin supikoiran syyksi. ='D

Mehiläisistä sen verran, että hunajaa saatiin hyvin. Itselle jäi noin 10 kiloa, 40 kiloa vaihdettiin heiniin, annettiin lahjoiksi tai suoritettiin jotain muuta vaihtokauppaa ja loput ollaan myyty.

Nyt on kolme pesää talvehtimassa. Ne ovat saaneet talviruokansa jo elokuun lopussa. Joskus marraskuussa kelien mukaan niille annetaan vielä punkkihäädot ja sitten toivotetaan hyvää ja menestyksekästä talvehtimista.

Pensasmustikoita saatiin sen verran, että puskista suoraan syötiin. Samoin karhunvatukkaa. Mutta vadelmaa ja mustikkaa käytiin keräämässä lähiluonnosta. Samoin hieman lakkaa. 

Mansikoita sain pakastimen täyteen, joten ei voi olla kuin tyytyväinen tämän kesän satoon! 


Jänistyksen aloitus 1.9.2022

Metsästys, se on toinen tämän kuukauden aiheista. Minähän en metsästä, koska minulla ei ole metsästyskorttia/lupaa. Eikä myöskään aseenkantolupaa. Olen monesti miettinyt, että suorittaisin metsästäjän tutkinnon. Varsinkin nyt, kun opiskelin luontoalaa. Mutta jotenkin se ei ole minun juttuni. 
En epäile yhtään, ettenkö pystyisi eläintä ampumaan. Pystynhän itse kasvattaman eläimenkin teurastamaan. Olen ajatellut, että olkoot se Beiben juttu. Onhan minullakin omat juttuni.
Voi olla, että joskus sen tutkinnon suoritankin. Eihän minun silti metsästää tarvitse. Ihan oppimisen vuoksi. Nähtäväksi jää...

Mauri, rakas pappanakki!

Siihen nähden, etten itse metsästä, minulla on ollut elämässäni kaksi metsästyskoiraa. Nykyinen lyhytkarvainen mäyräkoira Mauri ja sitä ennen walesin springerspanieli Tantta. Molemmat onneksi ovat päässeet tekemään sitä, mistä eniten pitävät eli metsälle.
Beibe kävi Tantan kanssa linnustamassa. Lähinnä sorsastamassa, mutta myös jonkin verran kanalinnustamassa. Tantta oli aina Beiben mukana myös jäniksenmetsästysreissuilla. Se malttoi seistä Beiben kanssa passissa kuuntelemassa, kun ajokoira ajoi. Kun ja jos Beibe sai jäniksen kaadettua, silloin vasta Tantta lähti jänistä katsomaan.

Perillä luonnossa!

Maurin kanssa Beibe on luolastanut ja jänistänyt. Beibe ei kuulu paikallisiin hirvenmetsästysporukoihin, vaan metsästää ainoastaan pienriistaa. Se on ainakin täällä Kuhmalahdella vaikeaa, koska paikalliset maanomistajat vuokraavat maansa ainoastaan hirvelle. Eivät pienriistalle. Tämä on suuri vääryys, koska kaikilla metsästysseuran jäsenillä pitäisi olla oikeus metsästää seuran vuokraamilla alueilla muutakin kuin hirvieläimiä. Mielestäni metsästysseurojen pitäisi olla tiukkoja tämän suhteen. Jos maanomistaja ei vuokraa maitaan pienriistalle, niin alueita ei vuokrattaisi sitten ollenkaan. Se voisi auttaa asiassa, koska hirvet tekevät metsänomistajille suuria taimikkovahinkoja. 
Onneksi maanomistajien kanssa voi neuvotella ihan yksityisiäkin sopimuksia heidän alueistaan, kuten Beibe on tehnyt ja saa käydä Maurin kanssa jänistämässä.

Kallioimarretta kivellä.

Beibe käy jänismettällä myös heidän perikuntansa osaomistamassa saaressa. Sinne minäkin lähden usein mukaan. Joten on minullakin jotain "hajua" metsästämisestä.
Ja hyvä niin, koska olen nähnyt miten Beibe toimii erilaisissa tilanteissa ja näin minunkin metsästämättömänä ihmisenä on ollut helppo hyväksyä hänen harrastuksensa ihan meidän suhteen alkuajoista lähtien. Hän toimii todella vastuullisesti ja luonto, sekä eläimet edellä.

Valtava pakurikääpä koivussa!

Itse mielelläni kyllä käsittelen riistaa ja joskus käsittelen Beiben saaman saaliin. Sekä tietysti ilolla laitan hänen pyydystämästään riistasta ruokaa. 
Mekin joskus saamme lahjaksi tai vaihtokauppana jonkin hirvieläimen lihaa ja kyllähän sekin meille maistuu. Mielelläni ostaisinkin peuraa, kaurista tai hirveä kohtuu hinnalla. Voisin jopa ostaa ihan koko ruhon ja leikellä sen itse.

Cafe Metsä!

Metsästyksellä on vastustajansa. Jotkut pitävät sitä turhana, koska nykyihmisen ei tarvitse tappaa eläimiä selvityäkseen. Sekasyöjä ei mielestäni kuitenkaan voisi eettisempää lihaa syödä, kuin riista. Jos mekään emme söisi kuin itse kasvattamaamme ja metsästämäämme lihaa, emme söisi lihaa kovinkaan paljon.
Metsästäjät poistavat luonnosta monia sellaisia eläimiä, joilla olisi muuten edessä tuskainen kuolema. Olen nähnyt esimerkiksi sellaisen Beiben ampuman jäniksen, jolla toinen takajalka ihan toukkia täynnä. Se oli telonut koipensa jossain ja siinä oli ammottava haava.
Saimme hirvestäjiltä kerran peuranpään käsiteltäväksi. Sen toinen sarvi oli erikoisen muotoinen. Kun pää nyljettiin, selvisi että sarvi painoi kalloa ja iho, sekä lihakset olivat aivan vihreät tulehduksesta sarven alta. Sarvi oli painanut peuran päätä niin, että se oli aiheuttanut tulehduksen. 

Pitkät pojat! <3

Mauri on jo yli 13-vuotias. Se on puolikuuro ja sen silmät ovat kaihin kaihertamat. Silti sen veri vetää edelleen riistan perään ja metsälle. Jo viime vuonna ajattelimme, että sen metsästysura on ohi. Mutta lähdimme kuitenkin ihan fiilistelemään syyskuun ensimmäisenä päivänä saareen. Ajatuksena oli, että minä menen sieniä etsimään ja koira saa juoksennella vapaana. 

Eihän siinä mennyt kuin muutama minuutti rantauduttuamme, kun pappanakki oli jo löytänyt jäniksen jälkien hajun. Pari tuntia töppöjalka ajoi jänöä ja Beibe pääsi pitkäkorvan näkemäänkin. Ampumatka oli vaan liian pitkä, joten jänis sai jatkaa juoksuaan.

Minä etsin tuloksetta kuivasta saaresta sieniä ja kuuntelin koirani haukkua. Kaikki me kolme nautimme täysin rinnoin siitä, mitä me tykätään tehdä; olla luonnossa!

Tämä kuva on muutaman vuoden takaa, 
jossa nyljen pitkien poikien saamaa 
jänistä.


Ihan odotan, että ehdin keskittyä lukemaan kanssabloggaajien sadosta ja ajatuksista metsästyksestä. Toivottavasti joku postaa kekriperinteestä, koska minä en siihen ole perehtynyt, mutta kiinnostaa kovin. Käykäähän tekin lukemassa muiden postaukset alla olevista linkeistä. 

Vuonna 2021 syyskuun ensimmäisenä 
päivänä sienikorini näytti hieman 
erilaiselta kuin tänä vuonna. 



Kasvuvyöhyke 1

Nina Sointu https://ninasointu.com/blogi/sadonkorjuu2022

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/lokakuu2022/

Kakskulma https://kakskulma.com/puutarhan-kolmas-vuosi-mita-opin/

Kasvuvyöhyke 2

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2022/10/kaikki-talteen.html

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2022/10/sadonkorjuu-kuun-mukaan-omavaraisuus.html

Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2022/10/suuntana-omavaraisuus-10-sadonkorjuun.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2022-osa-10/

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2022/10/suuntana-omavaraisuus-2022-osa-10.html

Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/satokausi-mehästys-ja-kekri

Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2022/10/lokakuun-ensimmainen-maanantai.html

Sanni ja farmi http://www.sannijafarmi.fi/2022/10/suuntana-omavaraisempi-elama.html

Kasvuvyöhyke 4

Korkeala https://www.korkeala.fi/satoa-ja-saalista/

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2022/10/unelmana-omavaraisempi-elama-tunnelmia.html

Kasvuvyöhyke 5

Korpikuusen tila https://korpikuusentila.blogspot.com/2022/10/milta-taman-vuoden-sato-nayttaa.html

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2022/10/03/sato-2022

Mauri, suuri metsästäjä syyskuussa 2020.



Ihanaa lokakuuta kaikille lukijoille, seuraajille ja omavaraisuusbloggaajille!



maanantai 26. syyskuuta 2022

Pitkästä aikaa kursseilla!

 



Eipä ole tullut sitten koulun loppumisen käytyä millään kädentaitokurssilla. Eli yli vuoteen! No, eipä niitä ihan hirveästi ole ollutkaan, kiitos "kylle te tiedätte". 

Viime helmikuussa kävin viikonlopun mittaisen intialaisen päähieronnan kurssin, mutta mitään muuta ei sitten olekkaan tullut opiskeltua.




Pari viikkoa sitten ilmottauduin ihan ex tempore Luopioisissa, Hilma ja Olga käsityökeskuksessa järjestettävälle syyskranssikurssille. 

Kyllähän minä kransseja osaan "vääntää". Mutta tämä tehtiin hieman erilaisella tekniikalla ja litteälle vaneripohjalle. Minä olen tehnyt lähinnä havukransseja pajukehikoille. Ja oli minulla tälle parin tunnin päiväkurssille osallistumiselle ihan sellainenkin syy, kuin tylsistyminen. Työttömän päivät tulevat väkisinkin hieman pitkiksi, vaikka kotonakin hommia olisi niin paljon kuin tehdä ehtisi. Mutta mukava touhuta seurassa välillä!




Kranssissa käytettiin sammalta, mitä kiinnitettiin vaneripohjaan ohuella sidontalangalla paksu kerros. Tarkoituksena oli saada reilusti pulleutta kranssiin. 

Sitten siihen kiinnitettiin rautalangalla koristeita. Minä valitsin punaisia marjoja, käpyjä, mustia ruusunkielukoita ja käpyjä.




Kranssista tulikin mielestä tosi onnistunut! Minä en ole kovin taitava sommittelussa ja siksi olinkin iloinen kranssin ilmeestä.

Mukava kurssi arkipäivänä, mukavien ihmisten kera!




Kansalaisopiston karstaten ja kehräten villasta lankaa -kurssille ilmottauduin jo monta kuukautta sitten. Minullehan kävi niin "klassisesti", että annoin kaikki lampaanvillani perinnejousiharrastajalle, joka teki niistä ampumataulun täytteen. Ja sitten heti muistaakseni seuraavana päivänä ilmottauduin kehräyskurssille. Just!


Karstaamista olinkin koulussa kokeillut.

Viikonlopun aikana oli tarkoitus kokeilla lampaanvillan kehräämistä eri tekniikoilla. Lähinnä erilaisilla värttinöillä ja rukilla. Osalla kurssilaisista oli omat rukit mukanaan ja he olivat kokeilleet kehräämistä jo aiemmin. Minä en ollut kuin koulussa kokeillut värttinällä kehräämistä ja se ei silloin sujunut ollenkaan. Kurssille en ottanut omaa värttinääni, enkä karstojakaan mukaan. Lähdin vain ihan avoimin mielin ja eväskassi mukanani!

Värttinällä kehrääminen sujuikin nyt ihan hyvin!

Kurssilla opeteltiin käsikartojen käyttöä. Se onkin aikas haastavaa! Mutta opettajalla oli mukanaan myös kaksi eri kokoista karstamyllyä, joilla sai isonkin määrän villaa karstattua aikas nopeasti. Eipä tullut niistä kuvaa otettua.


Koulussa en tosiaan päässyt yhtään sujuksi käsivärttinän kanssa. Mutta ilmeisesti siitä jokin lihasmuisti jäi, koska nyt se sujui tosi hyvin. Sain "lypsettyä" villaa hyvin ja sain tehtyä ohutta ja tasaista säiettä. Oli kiva onnistua!


Ensimmäisenä päivänä tosiaan harjoittelin käsivärttinänkäyttöä ja karstasin kaikki opettajalta ostamani villani kahteen kertaan. 
Toisena päivänä kokeilin jalalla pyörittettävää värttinää. Se olikin hauska peli! Sellaisen voisin ajatella itellekkin hankkivani. Tai siis, jos Beibe tekisi minulle sellaisen!


Mutta sitten se rukilla kehräys... huoh! Tuli kyllä heti sellainen olo, että tämä ei ole minun hommaani. En saanut muuta kuin hirveätä, epätasaista sykkyrää aikaiseksi.


Näytti niin helpolta, kuin pari kurssilaista hurruutteli tunti tolkulla menemään ohutta ja tasaista säiettä. Ja ite hyvä kun sai pari kierrosta rukkia pyöräytettyä.


Sitkeästi pari tuntia harjoittelin. Vaikkei se sen kummemmin kyllä sujumaan alkanut! Ajattelin, että ehkä siitäkin jokin muistijälki kehoon jää ja jos joskus toiste kokeilen, niin ehkä sujuu sitten jo paremmin. Kuka tietää!


Itse en ole mikään kova neulomaan tai kutomaan. Joten periaatteessa en tälläisellä täysvillalangalla mitään tekisikään. Mutta minulla on halu oppia ja kokeilla kaikenlaista. Vaikka en sitten enään koskaan moista tekisikään. 
Tietysti sekin, kun itsellä on lampaita, niin on kiva tietää koko prosessi lampaasta valmiiksi langaksi. 


Sitä mietin siinä villaa karstatessani, että se voisi olla se minun juttuni. Tuottaa valmiiksi karstattua villaa niille jotka haluavat siitä lankaa kehrätä. Mutta ne karstamyllyt vaan on tosi hintavia. Isommasta saa maksaa tonnin verran. Jätetään asia hautumaan...

Kahden päivän tulos. Kolme nyttyrää
yksinkertaista säiettä. Ei näistä paljon
jälkipolville ole kerrottavaa!

Oletko Sinä kokeillut kehräämistä?


lauantai 24. syyskuuta 2022

Nuotiopaikka nollabudjetilla ja miten Ambomaa liittyy asiaan.

 

Nuotiopaikan avajaiskahvit!

Meillä on ollut pihassa rytöisen näköinen paikka, joka ollaan haluttu siistiä nuotiopaikaksi. Tälle paikalle on kipattu vuosia hiekkakasoja, mitä on tarvittu hiekoitukseen ja pihan tasaamiseen ym. Paikka on kuitenkin aika keskeisellä paikalla heti siinä, mistä oikeastaan meidän ydinpiha alkaa. Joten se on vähän pistänyt omaan silmään epäsiistiltä.

Tytär ja vävy tulilla.

Mietittiin ensin, että onko vähän tyhmää tehdä nuotiopaikka pihaan. Kun meillä kuitenkin on ihana kota, missä pääsee ihan katon alle makkaraa paistamaan ja nokipannukahvit keittelemään. Mutta kyllä kuitenkin taivasalla tulistelu on kivaa ja isoon pihaan mahtuu lisää erilaisia toimintoja. Onhan pikkumurujenkin kanssa helppoa ja nopeaa tulet tuikata nyt tuohon notskipaikalle.

Murut paistavat makkaraa!

Kaikki tarvittava nuotiopaikan tekoon löytyi jo valmiiksi kotoa. Beibe tasoitti vanhan hiekkakasan jämät traktorin perälanalla. Paikalla olevan ison kiven päälle tuotiin pihan perällä ollut vanha kaivonrengas ja se täytettiin osittain hiekalla. Ihan siitä syystä, että kivi sisällä peittyi ja että nuotio palaisi hieman korkeammalla ja näin saisi ilmaa paremmin.


Kahvin keittoon tietysti piti saada jokin tellinki ja se tehtiin olemassa olevista raudoista. Beibe porasi renkaan sisällä olevaan kiveen reijän ja siihen lyötiin vanha kiviporanterä. Beibe taivutteli vielä harjateräksestä koukun, jota saa laskettua tai nostettua tarpeen mukaan.

Näkymä talolta päin...,

... tieltä päin...

... ja talolle päin.

Taustalla näkyy kota ja ulkohuussi.

Penkit tehtiin viime kevättalvella meidän pihasta kaadetusta männystä. Se kaadettiin melkein vastapäätä nykyistä paikkaansa. Vähän siitä vielä irtoaa pihkaa pyllyyn, joten pitää käyttää alustaa ahterin alla.

Beibe tekee tarkkaa työtä!

Mutta mitä Ambomaalla on tekemistä nuotiopaikan kanssa? No, se on tyttären antama nimitys tuolle kaivonrenkaalle. Kaivonrengas oli alunperin talon edessä silloin kun Leppämäkeen muutettiin. Arosen vanha rouva oli ilmeisesti pitänyt siinä kesäkukkasia. Koska se oli silloisen kasvimaani tiellä, rengas siirrettiin toiseen paikkaan ja aluksi siinä minäkin pidin kesäisin kukkia.

Koukku kahvipannulle tehty vanhasta kivi-
poranterästä ja harjateräksestä.

Yhtenä kesänä sain ajatuksen hienosta kivikkopuutarhasta, jonka sitten kaivonrenkaaseen toteutinkin. Se ei oikein menestynyt ja kasvit kuolivat yksi kerrallaan. Kerran tytär sitten kysyi minulta, että "Kasvaako tuolla sun Ambomaassa mitään?" Kyllä me naurettiin! Kuvaus sopi hyvin kuolleeseen kivikkopuutarhaani paremmin kuin hyvin.
Ainakin me jo keski-iän ylittäneet muistamme Nigerian sisällissodan , joka tunnettiin Biafran nälänhätänä. Puhuttiin Biafran ambomaalaisista ja televisiossa näytettiin nälkiintyneitä lapsia. Sitä en tiedä, mistä 1995 syntynyt tyttäreni oli moisesta kuullut ja osasi yhdistää huonosti menestyneen kivikkopuutarhani kuolemaan ja kurjuuteen.


Vakava asia ja en tiedä, onko fiksua nauraa. Mutta siitä lähtien kaivonrengasta on meillä kutsuttu Ambomaaksi. Ennen nuotiopaikkaa se toimitti yrttipenkin virkaa. Yrtit menestyivät siinä ihan yhtä huonosti kuin ne kivikkokasvitkin. 
Rengas oli vuosia peittyneenä pajuangervopuskaan ja nyt sen vuoro on toimia meidän nuotiopaikkana. Hyvin se onkin sitä virkaa toimittanut näinä parina kertana, mitä ollaan sen äärellä tulisteltu.


Mukava projekti ja mikä parasta, kaikki tarpeet olivat valmiina ja mitään ei tarvinnut ostaa. Uskon, että tulemme viettämään monet kivat kotipihan retket Ambomaan äärellä makkaraa paistaen ja kahvia juoden.