Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

perjantai 16. marraskuuta 2018

Mehiläishoidon peruskurssilla

Upea aamutaivas ajaessamme oppimaan mehiläisten hoitoa


Beibe on puhunut vuosia, että mehiläiset kiinnostaisivat ja olisi jossain vaiheessa hienoa hommata pesä Leppämäkeen.
Olenkin mehiläisten hoidosta lukenut jonkin verran ihan kirjoista ja blogeista. Muutamat edelliset kesät ovat kuitenkin olleet tosi oikullisia ja onkin hieman hirvittänytkin moinen touhu. Saisimmeko moisia pörriäisiä pysymään hengissä?



Parina edelliskesänä Leppämäen ilmatilassa ja kukkivissa kasveissa on kuitenkin mehiläisiä näkynyt. Kahdella meidän naapurilla on pesiä ja mehiläiset ovat vierailleet ahkerasti myös meillä.
Yhteiselo on sujunut hyvin ja on ollut hieno huomata, että esimerkiksi marjoja voi keräillä puskista ihan rauhassa, vaikka mehiläisiä niissä pörrääkin. Karhunvatukkamme esim. teki hyvän marjasadon, josta varmaan voi näitä pörriäisiä kiittää.

"Naapuri" pölyttämässä meidän syreeniä!


Beibe oli yhteyksissä toisen naapurimme kanssa ja kyseli, missä he olivat oppinsa saaneet. He kertoivat käyneensä ihan kansalaisopiston kurssin.
Olen katsellut Suomen mehiläishoitajain Liiton sivuilta tietoa mahdollisista kursseista. Mutta aina ne ovat olleet jossain kauempana tai olen ollut myöhässä asian suhteen.

Mutta sitten onnisti! Huomasin, että Oriveden seudun kansalaisopisto järjestää mehiläishoitokurssin. Ja me saimme paikat sille!

Kurssi sisältää kaksi viikonloppua, joista toinen oli lokakuussa ja toinen ensi vuoden maaliskuussa. Kahtena päivänä, 7 tuntia tiukkaa opiskelua mehiläistarhauksesta!

Kurssin pitopaikkana oli Oriveden Talviaisissa oleva vanha kyläkoulu. Vanha ala-aste, josta koulutoiminta lopetettu vuonna 2009. Vuodesta 2010 se on ollut kyläyhdistyksen käytössä ja talolla pidetään kansalaisopiston kursseja. Myös 4-h- ja veteraanikerhotoimintaa. Ihanaa, että tälläinen vanha koulu on saanut aktiivista käyttöä, mikä on kaikkien ulottuvilla.


Mehiläiskurssin opettajana toimi mehiläisharrastaja ja -tarhaaja Pentti Paala Ylöjärveltä. Osallistujia kurssilla oli yli kaksikymmentä. Pariskuntia, vanhempi-lapsi pareja, ystäyksiä ja muutama ihan yksinkin tullut henkilö. Kyllä näki, että tälläinen kurssi oli tullut vastaamaan tarvetta ja kysyntää!



Heti alkuun meille kävi kyllä selväksi, että tälläinen kurssi oli kyllä tarpeen. Ei kirjoista pelkästään saa kaikkea sellaista pientä knoppitietoa, mitä pitkän linjan mehiläisharrastaja pystyy kertomaan.
Kiehtovaa historiaa mehiläisten hoidosta, omia kokemuksia siitä mitä kannattaa tehdä ja mitä kaikkea voi tulla eteen.

Vanhassa koulutaulussa annetaan aika romantisoitu kuva touhusta!

Tällä ensimmäisellä kurssiviikonloppuna käytiin läpi termistöä, välineitä, millaisia mehiläispesiä on ja miten sellainen kasataan ja sitä hoidetaan. Hoitotoimissa keskityttiin lähinnä kevään ja kesän hoitotoimiin. Kevään kurssilla sitten käydään läpi hunajan käsittelyä ja pesän valmistamista talvikuntoon.

Kaksi pesäosastoa

Väliritilä, mikä estää kuningattaren siirtymisen osastosta toiseen

Yhdenlainen pesän pohjaratkaisu


Minullahan on ollut hieman pelkojakin tätä mehiläistarhausta kohtaan, Ei niinkään siitä, että joutuisin pistettäväksi. Kurssilla selvisi, että tarhausessa käytettävät mehiläisrodut ovat pääasiassa todella säyseitä.
Lähinnä minua on mietityttänyt mehiläisten parveilu. Meikä kun on tälläinen kampura, en todellakkaan saa haettua mitään mehiläisparvea korkealta puunoksalta.

Tästä näkee mitä mehiläiset puuhaavat minäkin aikana

Toinen mikä minua on huolettanut, on ollut mahdolliset taudit. Ontelomädät ja varroapunkit ovat mehiläitarhaajan uhkana.

Tutustuttiin erilaisiin kehikoihin ja niiden kasaamiseen

Yksi kurssilainen näytti miten kehikko langoitetaan

Lisäksi kurssi vielä vahvisti ennakkokäsitystäni siitä, että mehiläisten hoitoa ei voi verrata minkään muiden eläinten hoitoon. Joten muista eläimistä ja niiden hoidosta kertynyttä kokemusta ja tietoa ei voi hyödyntää mehiläisten hoidossa.

Tälläinen hommattiin kurssilta

Täytyy varmaan tämäkin hommata. Jotta lisätieto lisäisi tuskaa!

Mutta niinkuin aina, tietokirjoissahan asiat kerrotaan juurikin sen pahimman skenaarion kautta. Mitä voi pahimmillaan käydä ja tapahtua. Siksi kurssi oli tosi hyödyllinen. Ei sitä parveilua tapahdu ihan alvariinsa ja sen estämiseksi on keinoja, joista kurssilla keskusteltiin. Lisäksi oli rauhoittavaa kuulla, että mehiläisrotuja on jalostettu niin, että ne eivät ole kovin parveiluherkkiä.

Kakkupihdit kennojen nosteluun pesästä

Näillä saa kuningattaren pyydystettyä. Ovat nimeltään emoklipsi,

Ja jos rouvaa tarvii siirrellä, tehdään se emohäkillä!

Pää oli kyllä niin täynnä uutta ja mielenkiintoista asiaa kahden kurssipäivän jälkeen. Ja minullakin alkoi olemaan sellainen olo, että ehkä me saattaisimme jopa pärjätä tälläisten pikku pörriäisten kanssa.

Kennoston keskellä kasvaa ei toivotussa paikassa uusi kuningatar,

Kurssilla kiersi erilaisia kennostoja nähtävänä.

Onneksi olimme yhdessä kursiilla, koska oli molemmat korvat ja päät kuulemassa ja sisäistämässä asioita. Mehiläistarhauksessa on paljon sellaista teknistä puolta, missä minä en ole niin hyvä. Ja miehiähän luonnostaan kaikki rakentelu kiinnostaa!

Hunajan lisäksi mehiläiset tekevät propolista eli kittivahaa. Käy kaikkiin vaivoihin!

Kurssilla selvisi myös se, että pölyttämisen ja hunajan lisäksi, mehiläistarhauksesta voi saada muitakin hyödykkeitä ja sivutuotteita. Kuten tietysti mehiläisvahaa, mutta myös kuningatarhyytelöä ja propolista .

Katsokaa tämä dokumenttielokuva, jos saatte sen käsiinne.

Tilanne tämän kurssin jälkeen on se, että tutkiskelu mehiläisistä jatkuu. Mehiläishoitoa käytännössä osa 1 on vessalukemistona ja sitä selaillaan ahkerasti vuoronperään istuntojen aikana.

Myös mehiläispesä on varattuna. Sen saaminen varmentuu keväällä, kun näkee miten talvehtimen on onnistunut.

Toinen kurssiviikonloppu on tosiaan maaliskuussa ja ehkä käymme Mesimestareilla Vesilahdella kurssilaisten kanssa. Jokatapauksessa teemme sinne tarvikkeiden hankintareissun ennen mahdollista pesän hakua.

Joten jänniä aikoja elellään täällä Leppämäessä! Mutta ei täällä ehditä laakereilla lepäillä ja vain mehiläisiä odotella. Hommat ja touhut jatkuvat muitten elukoiden kanssa ja joulua odotellessa. Mukavaa viikonloppua teille kaikille. On luvattu jopa auringonpaistetta!

Benja, Tippi ja Nella nuuskuttelevat!

torstai 15. marraskuuta 2018

Miten valmistaa itse lipeäkalaa joulupöytään!




Olen kertonut aiemminkin, että olemme Beiben kanssa liotelleet lipeäkalaa itse jouluksi. Viime jouluna emme tehneet, koska meillä oli pakkasessa sitä edelliseltä joululta. Kyllä! Se oli ihan lyönnissään vielä, eikä maistunut yhtään pakastimelta.

Minun molemmissa mummuloissa tehtiin lipeäkalaa silloin kun minä oli pikkuinen. Muistan kuinka sitä lioteltiin saunan porstuassa ja se haisi pahalle.
Mutta hajusta huolimatta, lipeäkala on ollut aina minun herkkuani paksun valkokastikkeen, jauhetun maustepippurin ja suolaripsauksen kanssa nautittuna.

Anoppi liotteli lipeäkalaa myös saunanporstuassa. Hän oli hämmästynyt siitä, että minä jotain tästä joulukalan valmistamisesta tiesin. Ja yleensäkkin söin lipeäkalaa. Olinhan minä ihan kaupunkilaislikka!

Kerroin hänelle, että kauppahallista aina haettiin äidin tai mummun kanssa kuivattua turskaa tai vastaavaa ja sitä sitten koivuntuhkavedessä liotettiin. Sen tarkemmin en lapsuudestani muistanut tätä menetelmää.
Mutta anoppini minut sitten perehdytti lipeäkalan valmistuksen saloihin. Vaikka eihän siinä mitään ihmeellisiä saloja ole. Kuivakalan liottaminen lipeäkalaksi on tosi helppoa ja yksinkertaista.

Anoppi ja appi liottelivat lipeäkalaa aina niin reilusti, että sitä pakastettiinkin. Kesällä sitten yleensä juhannuksen tienoilla, herkuteltiin lipeäkalalla. Monesti he sihtasivat herkkuhetken niin, että tiesivät minun olevan tulossa kyläilemään! <3
Lipeäkala valkokastikkeen ja uusien perunoiden kanssa on todellista herkkua!

Beibe on aina kannustanut minua ostamaan ja valmistamaan jouluna lipeäkalaa, koska hänen mielestään siitä tule jouluntuoksu kotiin.
 Hän, joka ei koskaan kotonaan lipeäkalaa syönyt, on maistanut tätä omatekemää ja ihmetellyt miksei sitä koskaan ole aiemmin syönyt. Koska se on tosi hyvää!

Lipeäkalan valmistus alkaa siitä, että tulipesistä puhdistetaan huolella kaikki tuhkat pois. Sitten niissä poltetaan vain ja ainoastaan koivua. Ei saa sytyttää millään maitopurkeilla tai paperilla. Koivua vaan, jotta saadaan puhdasta koivuntuhkaa!
Me pyhitämme koivulle olohuoneen takan ja ulkosaunan kiukaan tulipesän. Näin saamme kahdesta tulipesästä puhdasta koivuntuhkaa.

Tuhkat kerätään tulipesistä ja sitä olisi hyvä olla reilusti. Meillä kun on kuivattua kalaa yleensä 100-200 grammaa, joskus jopa enemmän ja olemme keränneet tuhkaa sellaisen tavallisen ämpärillisen. Vetääköhän se nyt jotain 8 litraa.

Tuhkan päälle kaadetaan kiehuvan kuumaa vettä niin että ämpäri on ihan täynnä. Veden annetaan jäähtyä ihan rauhassa tuhkan kanssa. Tähän tekeytymiseen menee noin vuorokausi.
 Kuuma vesi irroittaa tuhkasta lipeää ja se on nyt lipeävettä, joten sitä ei parane roiskia silmille ja käsille.

 Anoppi kyllä opetti, että kastaa sormenpään veteen ja lipaisee sitä kielellä. Jos sormi maistuu karvaalle, lipeävesi on tarpeeksi vahvaa. Mutta älkää nyt sitten nielkö sitä lipeävettä. Pelkkä sormen laitto kielelle riittää.
Lipeävesi tuntuu lisäksi sormissa saippuamaisen liukkaalta.

Jos tuntuu, ettei tuhkasta ala irrota lipeää, tuhkavettä voi keittää isossa kattilassa jonkin aikaa. Sitten antaa tuhkaveden jäähtyä kunnolla.

Kun tuhka on painunut ämpärin pohjaan ja vesi muuttunut kirkkaaksi, kaadetaan kylmä ja kirkas vesi kalan päälle.
Ei haittaa vaikka tuhkaa menee kalalle veden mukana. Se huuhtoutuu kyllä sitten pois. Jotkut tekevät kuulemma lipeäkalan siten, että laittavat kalan likoamaan ihan sinne tuhkaisen veden sekaan. Mutta me tykätään siilata tuhka pois.

Me käytetään yleensä ihan tavallista vatia. Kala peittyy paremmin laakeassa vadissa, kuin ämpärissä. Tärkeää on, että lipeävettä on niin paljon, jotta kala peittyy. Sitä voi myös kääntää liotuksen aikana.

Jotkut ottavat kalasta nahan pois ennen liotusta. Me ei oteta, koska se on mielestämme ihan turhaa. Sitäpaitsi, kala pysyy kypsennettäessä mielestäni paremmin koossa nahan kanssa.

Kalan annetaan liota lipeävedessä viikon päivät. Se alkaa pikkuhiljaa turpoamaan ja muistuttamaan oikeaa lipeäkalaa.

Kalan liotuspaikka on hyvä olla viileässä. Ja jossain muualla kuin asuintiloissa. Koska se haisee ihan kamalalta.
Me liottelemme lipeäkalaa ulkosaunan porstuassa. Kun saunomme, nostamme tämän kamalalta haisevan vadin siksi aikaa ulos ja tuuletamme porstuan hyvin ennen saunaan menoa.

Itse liottamalla, emme ole koskaan saaneet kalaa turpoamaan ihan niin paksuksi kuin kaupasta ostettava valmis lipeäkala on. Mutta tämä itse liotettu ei ole niin höttöistäkään kuin valmis kala, vaan paljon kiinteämpää.

Kun kala on lionnut lipeävedessä viikon päivät, aletaan sitä huuhtelemaan. Lipeävesi kaadetaan pois ja kalaa huuhdotaan hetki juoksevalla vedellä. Myös vati huuhdellaan. Sitten kala laitetaan likoomaan  runsaaseen, kylmään, puhtaaseen veteen.
Muutamana ensimmäisenä päivänä vesi vaihdetaan kaksi kertaa päivässä. Sitten riittää kerran päivässä suoritettava veden vaihto. Viikon huuhteluiden jälkeen, lipeäkala on valmista nautittavaksi.

Meidän lipeäkalan valmistus on tänä vuonna siinä vaiheessa, että kala on ostettu ja se käryää muovipussissa kellarin rapussa.
Tuhkan keräys on meneillään, mutta ei tässä nyt ole kuitenkaan vielä mikään kiire. Hankin kalan kuitenkin jo näin ajoissa, koska on joskus käynyt niinkin, että Tampereen kauppahallista kuivakala on loppunut ja lipeäkala on jäänyt valmistamatta.

Kuivattua molvaa oli tänä vuonna tarjolla ja ostin yhden päreen eli sellaisen kuivatun fileen. Se painoi hieman yli 100 grammaa ja maksoi 8,90 e. Eli aikas kova kilohinta, mutta tuosta köykäisestä kuivakalasta turpoaa niin iso lipeäkala, että syömme siitä ainakin pari kertaa.

Aikaisemmista lipeäkalan valmistuksistamme voi käydä lukemassa täältä ja täältä .

Palaan kertoilemaan tästä tämän vuotisesta lipeäkalan valmistuksesta. Mutta jos alkoi kiinnostamaan lipeäkalan liottelu, käykää lukemassa noi edellisvuotiset postaukset. Kysyäkkin saa, jos jokin mietityttää!

Tästä tulee joulun herkku! <3

maanantai 12. marraskuuta 2018

Lammaskuulumisia!



Tässä postauksessa on kuvia teurastetun lampaan ruhosta, verestä ja taljan käsittelystä. Jos epäilet järkkyväsi, älä selaa postausta enempää.

Napero, Tippi ja Hehku kesällä kerran!

Olen kertoillut hävyttömän vähän meidän lampaista. Ja jotenkin tulee elukoista muutenkin liian vähän postattua. Ne vaan on niin iso osa meidän elämää, että jotenkin kulkevat siinä rinnalla niin huomaamatta!

Tipsukka! <3


Meillähän on tosiaan ollut vuoden verran kaksi lammasta, Tippi ja Napero. Hommasin ne Beiben siskolta ja ne ovat hänen kasvattejaan.

Minun tarkoituksena tässä erittäin pienimuotoisessa lampaanpidossa on se, että tytöt olisi astutettu ja niiden saamista karitsoista me saisimme lihaa, niin itsellemme kuin koiralle ja kissalle.
Myöskin lampaiden keritty villa menisi Beiben siskon lampaiden villan kanssa kehräämölle. Mahdollisten teuraslampaiden taljat lähetettäisiin myös muokkaamolle. Joten lampaista hyödynnettäisiin mahdollisimman paljon.

Lampaat ovat meillä kotieläiminä, ei niinkään lemmikkeinä. Mutta silti halusin, että lampaat ovat mahdollisimman kesyjä ja helppoja käsitellä, koska niitä kuitenkin pidetään lemmikinomaisesti.
Niitä talutellaan lähes päivittäin ja ne saavat rapsutuksia ja hellyyttä. Seurustelen eläinteni kanssa paljon ja haluan niiden käyttäytyvän luottavaisesti ihmistä kohtaan. Ihan jo niiden ja oman turvallisuuteni takia.
Meillä käy aina aika-ajoin vieraitakin, joita eläimet kiinnostaa. On mukavaa päästää ihmiset eläinten karsinaan luottavaisin mielin.

Meidän lemmikkilammas Pumpuli silloin joskus!

Näistä kahdesta lampaasta Tippi on osoittautunut varsinaiseksi terapialampaaksi. Se jättää vaikka herkut syömättä, jos tarjolla on rapsutuksia. Siihen on ollut helppo kiintyä!
Tippi on muita lampaita kohtaan pomomainen ja kova puskemaan niitä, mutta ihmistä kohtaan lempein lammas ikinä.

Napero taas ei ole ihmisistä piitannut tuon taivaallista. Se on antanut tarhasta kiinni ja tullut kyllä katsomaan aina karsinaan tai tarhaan mennessä, mutta se on käyttäytynyt koko ajan hyvin varauksellisesti ihmistä kohtaan. Se myös puri kovin herkästi ja roikkui vaatteissa.
Kesällä laitumella se villiintyi, eikä antanut kiinni. Sen kanssa oli monta vaikeaa hetkeä, kun elukoita siirrettiin laidunlohkolta toiselle. Se ei välttämättä seurannut Tippiä ja Hehkua, vaan heeboili omiaan.
Joten, tein loppukesästä päätöksen, ettei Naperoa astuttettaisi. Vaan se teurastettaisiin.


Beibe teurasti Naperon meillä kotona. Hän ampui sen pari metriä lampolan ovesta pihalla. Lammas ei erottanut päivärutiineissa mitään poikkeavaa. Sen ei tarvinnut stressaantua kuljetuksista tai muista tavallisesta päivästä poikkeavista jutuista. Se sai jopa ruuan aamulla ihan normaalisti.

Ruho on vielä paloittelematta, mutta aiomme ottaa takajalat kokonaisina ja savustaa ainakin toisen heti ensi viikonloppuna. Fileet irroittelemme ja loput varmaan jauhamme jauhelihaksi itsellemme ja kissalle ja koiralle.

Beibe oli saanut taljan irti nätisti. Ainoastaan yksi pieni reikä oli tullut takajalan kohdalle. Levitin taljan pahvin päälle ja suolasin sen huolella. Käytin neljä 800 gramman pakettia karkeaa merisuolaa taljan suolaamiseen. Näin se säilyy siihen asti kun se viedään muokkaamolle.

Taljassa on vielä paljon rasvaa, mutta ne kaavitaan muokkaamolla.

Paksu kerros suolaa takaa taljan säilymisen.

Otimme myös verta talteen, koska tytär oli näin toivonut. Hän käyttää sitä verijäljen tekemiseen koiralleen. Joten pakastimme sitä hänelle myöhempää käyttöä varten.

Verta pussiin ja pakkaseen.

Tipin ei toki tarvinnut jäädä yksin. Meille tuli jo viikkoja sitten Tipin nuorempi täyssisar Nella. Se on ollut hieman arka. Mutta uskon, että siitä tulee hyvä lammas meidän katraaseen. Hehkua se ei pelkää yhtään, vaikkei lehmää ole eläissään nähnyt. Ja rapsutuksia rakastaa ihan yhtä paljon kuin isosiskonsa!

Ujopiimä!


Nämä meidän lampaathan eivät ole ihan täysin puhtaita suomenlampaita, vaan niissä on ihan pieni ripsaus jotain liharotua.


Isänpäivänä sattui sitten niin, että meille saapui pässi tyttöjä riiaamaan. Oikein komea nuoriherra nimeltään Tuure. Se on ihan puhdas suomenlammas ja oikein komean värinen!

Tuure

Tuure oli viettänyt koko kesän uuhilaumassa ja tuli nyt jatkamaan sukuaan tänne meille.
Hieman minua arvelutti ajatus pässin ottamisesta meille. Ne kun saattavat olla aikas poikia testoteronihöyryissään ja kärkkäitä puskemaan uuhia puolustaessaan.

Kolmikko aamupalalla ensimmäisen yhdessä vietetyn yön jälkeen.

Luotin kuitenkin siihen, ettei Beiben siskolla ole mitään "hulluja pässejä" ja tiedostan sen, että eläin on aina eläin ja niiden kanssa täytyy olla varovainen.

Sattuikin niin, että Tippi oli heti kiimassa. Olin sitä aamulla katsellut, että taitaa likka olla otillaan, kun niin häntä vispasi rapsuteltaessa ja kulki karsinassa jalassa kiinni koko ajan.
Tuurehan tämän heti huomasi ja hommat hoidettiin Tipin kanssa puolen minuutin tutustumisen aikana.

Nella puolestaan oli ihan hämillään ja ei todellakaan ollut Tuurelle antautuvainen. Noiden kahden kyöhätessä toisiaan, Nella seisoi korvat luimussa ovella ja oli sen näköinen, että olisi valmis muuttamaan jonnekkin muualle.

Mutta aamulla tilanne oli rauhoittunut ja Nellakin jo hieman hieroi tuttavuutta komistuksen kanssa. Ja minäkin uskaltauduin vettä lisäämään lampaille. Tuure hieman oli varauksellinen minua kohtaan, kun menin karsinaan. Mutta tuli kyllä rapsuteltavaksi ja näytti nauttivan kovasti kun kaulan alta pässiä kihnutin.

Vähän jo nuuskutellaan!

Tämmöisiä lammaskuulumisia tänne! Tuure kämppäilee meillä kuukauden päivät ja siinä ajassa likoilla ehtii olemaan parit kiimat. Olisihan se nyt aivan ihanaa saada keväällä karitsoja!

lauantai 3. marraskuuta 2018

Punajuuriviini ja miltä se maistuu!




Minulla on paljon tälläisiä pitkällisiä projekteja elämässäni, minkä aloittamisesta täällä blogissa kerron. Ja sitten joskus unohdan niiden lopputuloksesta teille kertoa!

Punajuuriviini pullotettuna silloin joskus!

Yksi näistä pitkistä prokkiksista on ollut "Hidas punajuuriviini", jonka nimikin kertoo paljon. Se ei ole ihan niitä nopeimpia projekteja!

Punajuuri viini vuosi ja 8 kuukautta myöhemmin!

Huomasin tässä jokin aikaa sitten, että postaukseni "Punajuuriviiniä loppukesän pimenevien iltojen iloksi" , nousevan viikottain luetuimpien postauksien joukkoon. Joten, oli aika korkata pullo vinkkua!

Jumalten juomaa!

Olimme maistelleet viime syksynä yhden pullollisen aiemminkin tätä viiniä. Se oli makuisaa silloinkin, mutta aikas makeaa. Maku muistutti portviiniä tai laimeaa sherryä.
Piti jo silloin viinistä kirjoitella tänne, mutta se sitten jäi syystä tai toisesta. Silloin viini oli hieman sakeamman oloista ja aavistuksen punaisempaa.


Ei tullut omia punajuuria tänäkään vuonna kuin muutama hassu!

Nyt viini oli muuttunut aavistuksen ruskeammaksi, hapettumisen johdosta. Mehän ei tietenkään laitettu mitään hapettumisenestoaineita viiniin.
Tuollainen kirkas lasipullokaan ei ole paras mahdollinen säilytettävää viiniä varten, vaikka pimeässä kellarinrapussa ovatkin. Loput kaksi viinipulloa ovat vihreitä ja mielenkiintoista nähdä, miten niissä olevan viinin värille on käynyt.

Viini oli menettänyt lisää makeuttaan säilytyksessä ja nyt se oli enemmän kuin kohdillaan. Voin hyvin kuvitella itseni makustelevan tätä jaloa juomaa juustojen, hillojen ja keksien kera.



Viinipullot ovat kyljeltään säilytyksessä ja pullon kylkeen olikin laskeutunut aikas sakka. En saanut nostettua pulloa pystyyn ja kaadettua viiniä lasiin niin, etteikö sakka olisi irronnut ja laskeutunut viinin sekaan.
Mietimmekin Beiben kanssa, että näitä voisi säilyttää kuten shamppanjapulloille tehdään valmistusvaiheessa. Eli pystyssä ja kääntää neljänneskierroksen päivässä tietyn aikaa, jotta sakka laskeutuu korkkiin. Näin viini kirkastuu ja sakka lähtee korkin mukana! Ja sitten vain vaihtaa korkki viinipulloon ja täten saada suurin osa sakasta pois.


Ainahan viinin voisi kirkastaa, mutta minua hieman kiehtookin tälläinen "alkukantainen" viininvalmistus pienessä mittakaavassa. Tehköön Beibe niitä 25 litran satseja "silleen kuin niitä kuuluukin tehdä"! ;D


Miltäs tämä melkein kaksi vuotta kestänyt projekti sitten maistui? Se oli aivan ihanaa! Edellyttäen, että pitää sherrystä ja portviinistä.  Ja mehän pidetään!

Viini tuoksui ja näytti lämpimältä, mutta ei maistunut liian alkoholiselta. En nyt sitten tajunnut mitata nautinnon huumassani sen alkoholipitoisuutta. Täytyy sitten mittailla, kun raaskiin avata uuden pullon, joita on vielä kaksi jäljellä.


Aion tehdä tätä viiniä lisää ja antaa sen tekeytyä vähintään yhtä kauan kuin edeltäjänsäkkin. Hitaasti muhien ja makustuen ja nauttia sitä takkatulen ääressä jonain pimeänä ja kylmänä talvi-iltana!

keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Kuukuna ja suuri kurpitsa!



Muistattekos ne jättikurpitsat mitä meidän kasvimaalla kasvoi kesällä? Ne ei sitten ehtineet kasvamaan niin valmiiksi, että olisivat kovettaneet kuorensa. Joten käyttöön me ei niitä saatu, kun ne lyhistyivät ensimmäisissä pikkupakkasissa.


Mutta onneksi ehdittiin sentäs vähän leikkimään niillä ja ottamaan muutamia ihania kuvia isoista kurpitsoista ja pienestä maajussista!


Mä en melkein kestä tuota suloista maajussia! Vaikka ilma jolloin kuvat otettiin oli aikas viileä, Kuukuna oli yhtä hymyä ja poseerasi ihanasti.


Kuvista tuli mielestäni ihan hyviä, vaikka en ehtinyt niitä paljoakaan suunnittelemaan. Koska ilma oli tosi kylmä ja meillä oli vähän kiirekkin, räpsin kuvat tyyliin viidessä minuutissa.
Jos aikaa olis ollut enemmän, olisin hieman rajannut takana näkyviä juttuja pois kuvista. Nyt niistä ei ole rajattu pois kuin kuvausavustajana toiminut Beibe!


Vähän tälläisiä söpömpiä Halloween kuvia tällä kertaa!


Oikein mukavaa Halloweenia ja tulevaa Pyhäinpäivää kaikille!