Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

perjantai 16. elokuuta 2019

Menneestä tulevan kautta nykyhetkeen!




Olen viettänyt viimeiset reilut kolme kuukautta elämäni kesää. En muista, koska olisin tuntenut olevani näin vapaa! En edes silloin joitakin vuosia sitten vuorotteluvapaallani, vaikka olin kaksi kesää poissa ansiotyöstäni.



Kevääseen ja kesään on sisältynyt sairauslomaa, tulevaisuuden suunnittelua ja sen toteuttamisen alkua ja ihanan pitkä kesäloma.



Olen ehtinyt touhuamaan pihalla, samoilemaan metsässä, olla Kuukunan kanssa, postailemaan ahkerasti tänne blogiin ja tekemään monia muita kivoja asioita.



Kirjoitin keväällä postauksessani Nyt olen iloinen että jaksoin siitä, että olen todella pitkään kärsinyt uupumuksesta, joka pitkälti johtui työssäni kohtaamista vaikeusista. Näihin asioihin vielä päälle omat kivut ja sairastamiset, Beiben sairastamiset, isäni sydänleikkaus yllättäen ja viime syksyiset koiralevottomuudet naapurustossa, olivat liikaa jaksamiselleni kaiken tämän arjen pyörittämisen lisäksi.



Kerroin teille ensimmäisen kerran viime joulukuussa perinteisessä synttäripostauksessani lähteneeni toipumiseni tielle ja hakeneeni apua tilanteeseeni. Ja siihen kuului myös ammatinvaihtoon liittyviä mietteitä.



Kovin työ on ollut tässä prosessissa itseni hyväksyminen. Minun on ollut tosi vaikea ajatella itsestäni, että kelpaan yhtään mihinkään ja että osaisin jotain. Olen ollut niin kauan uponneena tähän oman mieleni suohon, että sieltä ylös pääseminen on ollut raskas prosessi. Vieläkin olen ainakin nilkkojani myöten suossa, mutta kova pohja tuntuu jo jalkapohjien alla.



Onneksi minulla on ollut ihanan mieheni ja tyttäreni, sekä hänen perheen tuki. Heidän panostustaan mieleni eheytymisessä ei voi väheksyä!
Eläimet ovat olleet myös isossa roolissa elämässäni. Niiden seura on aina vilpitöntä ja välitöntä. Eläinten, sekä puutarhan kanssa puuhastellessani tunnen itseni tärkeäksi ja merkitykselliseksi.



Läheisiä ystäviä minulla ei juurikaan ole, muutamaa lukuunottamatta. Minulla ei ole ollut jaksamista pitää keneenkään yhteyttä ja kyläillä missään. Vieläkään, vaikka olo on paljon parempi.
Eipä tässä asiassa ole ollut pahemmin vuorovaikutusta toistekkaan päin. Ihan ittekseen on saanut kahvit juoda! ;'D
Täytyy kyllä myöntää, että olisi kyllä tehnyt hyvää, kun joku olisi tullut käymään tai hakenut kahville tai johonkin silloin, kun mieli oli aivan synkkänä ja voimat lopussa.



Lisäksi olen ihan tietoisesti karsinut yhteydenpitoa sellaisiin ihmisiin, jotka vievät vähäisiä energioitani. Sekä ihmisiin, joiden kanssa yhteydenpito on ollut jo vuosia pelkästään yksipuolista.



Onneksi nämä muutamat ystävät ovat jaksaneet soitella minulle ja kysellä kuulumisiani, sekä tsempata. Kiitos siitä!



Palataan kuitenkin viime syksyyn, joka oli kyllä tosi raskas henkisesti. Pelko siitä, että menetän oman mieleni hallinnan, sai minut vihdoin hakemaan apua työterveydestä. Olin myös todella huolissani siitä, etten jaksaisi enään välittää minulle rakkaimmista ihmisistä ja minulle tärkeistä asioista. Olen lapsuudessani kokenut oman äitini masennuksen ja sen, ettei hän jaksanut välittää lapsistaan ja yleensäkkään yhtään mistään.



Fyysiset kipuni olivat aivan huikeat ja silti tuntui, ettei mitään rasitusvammoja ja nivelten kulumisia kummempia vaivoja ollut. Henkinen tuska lisäsi kehonkin kipuja uskomattoman paljon!



Päätin tarttua tilaisuuteen hakea vakuutusyhtiöltä ammatillista kuntoutustukea. Samalla hain Kelalta moniammatillista yksilökuntoutusta ihan siltä varalta, että vakuutusyhtiö eväisi hakemukseni. Tarvitsin kipeästi kaiken avun työssä, ja ihan elämässä jaksamiseeni.



Kävikin niin, että hakemukseni hyväksyttiin vakuutusyhtiön toimesta. Pystyin siis alkaa suunnittelemaan ammatin vaihtoa vakuutusyhtiön tuella.
Pelkällä mielen järkkymisellä sitä ei saatu, vaan ihan kyllä kattavalla listalla fyysisiä vaivoja ja kohonneella ammattitaudin riskillä lääkärin b-lausunnossa.



Pelotti lähteä suureen elämänmuutokseen. Kuitenkin se, että olin aivan lopussa, auttoi minua eteenpäin. Tiesin, etten tule tervehtymään millään muotoa, jos en lähde pois nykyisestä työstäni.



Ahdistusta ei yhtään helpottanut se, että jouduin todella paljon hankkimaan itse tietoa tulevasta. Ottamaan yhteyttä eri tahoihin soittamalla ja sähköpostitse, selittämään tilannettani ja sopimaan tapaamisia. Lisäksi tekemään erilaisia itsearviointeja;  millainen olen, mitä osaan, mitkä asiat minua kiinnostavat,  mikä on minulle luontevaa ja missä olen hyvä. Tämä kaikki tilanteessa, missä koin olevani ihan voimaton ja paska ihminen!



Mutta sain asioita hoidettua ja selvitettyä. Kuin myöskin sen, että minkälaista alaa alkaisin miettimään tulevaisuudessa ihan ammatikseni.
Olin ajatellut, että lähden tavoittelemaan jotain sellaista alaa, mikä olisi "järkevä". Tällä tarkoitan sitä, että alan pitäisi olla sellaisen miltä työllistyy varmasti ja olisi "kunnon ammatti". Lisäksi alan piti olla sellainen, mitä pystyisin sen hetkiset fyysiset rajoitteeni huomioon ottaen tekemään.



Pikku hiljaa ajatukset muiden avustuksella kääntyivät sellaisiin asioihin, mitä minä jo osasin, mitä olin opiskellut ja mitkä olivat minulle luontevia. Aloin itsekin ajattelemaan, että olisiko minun harrastuksestani ja elämäntavastani minulle ammatiksi saakka? Asiat, mitkä olivat minulle arkisia ja joka päiväisiä itsestään selvyyksiä?



Niinpä tein vakuutusyhtiölle suunnitelman opiskelusta luonto- ja ympäristöalan perustutkintoon. Hain kouluun ja sinne myös pääsin. Ennen opintoja minun piti kuitenkin käydä parin kuukauden työkokeilu alalle, jotta selviäisi alan soveltuvuus minulle.



Olinkin työkokeilussa Aitoon koulutuskeskuksessa Luonto kuntouttaa -hankkeessa. Nautin joka hetkestä ja tämän jälkeen olin varma, että luontoala on juuri minun juttuni.



Työkokeilussa pääsin työskentelemään erityisnuorten, ikäihmisten, päihde- ja mielenterveyskuntoutujien ja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten kanssa. Hankkeessa toimitaan luonto- ja ympäristölähtöisillä menetelmillä, joilla tuetaan ihmisen hyvinvointia. Myös puutarha- ja eläinavusteinen toiminta kuului hankkeen piiriin.



Jo pelkästään tämä työkokeilu oli jotain sellaista, mitä en olisi koskaan uskonut tekeväni! Se avasi minun silmäni aivan erilaiseen työmaailmaan mihin olen tottunut. Lisäksi tämä asiakasryhmiä kuntouttava työ oli oivallista kuntoutusta myös minun mielelleni ja keholleni.



Työkokeilussa pääsin hieman näkemään, miten tälläinen hanke toimii. Sain olla mukana eri ryhmille suunniteltavien toimintojen ideoinnissa.
Käytiin ryhmien kanssa metsäkävelyillä, hevostalleilla, retkillä erilaisiin kohteisiin, istutettiin kesäkukkia, askarreltiin, ja vaikka mitä.
Myös ihan fyysisiäkin hommia tehtiin, kuten istutettiin puita, tehtiin kasvilavoja, istutettiin kukkia sekä muita kasveja, hoidettiin niitä ja rakennettiin jopa kesäkanoille aitausta. Kerrassaan upeaa!



Työkokeilussa oli sekin hyvä puoli, että tiesin sen kestävän tasan tarkkaan sen kaksi kuukautta. Sain olla ihanan stressittömänä koko tämän ajan. Lisäksi tänä aikana sain varmistuksen siitä, että minun opiskelusuunnitelmani oli hyväksytty ja sain lähteä opiskelemaan itselleni uutta ammattia nimikkeellä ammatillinen kuntoutus.



Ennen opintojen alkua pidin neljä viikkoa kesälomaa ja päälle kaksi viikkoa pekkasvapaita. Tänä aikana en juurikaan miettinyt menneitä, enkä myöskään tulevia, vaan annoin stressin laueta, itselleni tilaa palautua takaisin minuksi itsekseni ja nautin lomasta ihan täysillä.



Nyt olen sitten heittäytynyt opiskelijaelämän vietäväksi! Olen siis opiskelemassa kokopäiväisesti Tampereella Ahlmanin ammatti- ja aikuisopistolla luonto- ja ympäristöalan perustutkintoa seuraavat kaksi vuotta. Linjalta valmistuu luonto-oppaan tai luonnonvaratuottajan ammattiin. Minusta ehkä tulee tuo jälkimmäinen. En tiedä, olen epävarma senkin suhteen. Mutta katsotaan, ei tässä ole enään mitään hätää!



Mieli on yhtä vuoristorataa, mutta eiköhän se siitä parin vuoden aikana tasaannu! Yli 30 vuoden työssäolon jälkeen on vaikea uskoa, että olen opiskelija. Beibelle sanoinkin eräänä aamuna kouluun lähteissäni, että jotenkin tuntee tämän olevan vain jotain lyhytaikaista. Ihan niin kuin lähtisi jollekkin kurssille.



Ehkä tähän olotilaan ja opiskeluun rutinoituu jossain vaiheessa. Työvuodet ja viime vuosien tapahtumat on kuitenkin jättäneet minuun jättisuuren jäljen ja niitä kannan sisälläni, niin hyvässä kuin pahassakin.



Opiskelu on todellakin muuttunut niistä ajoista, kun olen viimeksi 80 -luvun lopulla koulujani käynyt. Ottaa kyllä oman aikansa opetella ihan opiskelemista! Tietotekniikka ja matikka minua pelottavat eniten. Miten selviän niistä kunnialla?



Myös pitkä matka kouluun vähän mietityttää. Meiltä koululle on vajaat 50 kilometriä suuntaansa. Kyllähän sitä kivoilla keleillä ajelee. Mutta mitäs sitten talven lumimyrskyissä ja kovilla pakkasilla?
No, ne on sitten sen ajan murheita ja niitä surkutellaan sitten jos on aihetta!



Mutta silti, kaikesta epävarmuudestani ja hämmennyksestäni huolimatta... onhan tämä nyt aivan mielettömän siistiä! Meillä on kiva luokka ja paljon upeita persoonia, joilla kaikilla on huikeita ideoita jo nyt. Uskon, että tästä kaikesta tulee paljon kivoja kokemuksia minulle!



Kaikki postauksessa olevat kuvat olen ottanut työkokeiluni aikana. Koin ja näin paljon hienoja asioita eri tilanteissa ja asiakasryhmien kanssa. En niitä ala sen kummemmin selventämään, mitä niiden ottamisen hetkellä on tehty tai missä ne on otettu. Mutta jo niistä näkee, kuinka monipuolinen kaksi kuukautta minulla oli työkokeilussa.

Yhden kuvan haluan kuitenkin selventää. Eräänä päivänä olimme hevostallilla talliryhmän kanssa ihan tallin hommia tekemässä. Kahvitauolla selasin vanhoja Hevoshullu -lehtiä 90 -luvulta. Voi että, muistaako kukaan, että tosiaan lehtien keskustelupalstat olivat sen ajan some!

Hevoshullu -lehden Tallinseinä -keskustelupalstalta napattu kuva!










perjantai 9. elokuuta 2019

'Aleksandra', valkosipulien kuningatar!




Valkosipulit ovat nostettu ja sato oli komea! Olin jo jonkin aikaa katsellut, että olisi aika ne nostaa. Niiden uloimmat lehdet olivat jo alkaneet lakastumaan ja kukinnot avautumaan.
Viime kesänä nostin valkosipulit maasta hieman aiemmin, jo heinäkuun lopulla. Siitä voit käydä lukemassa täältä .

Olin jo melko varma, että osa valkosipuleista olisi ehtinyt maassa avautumaan. Mutta ei sitten kuitenkaan! Vaikka kesä on ollut ainakin yhtä kuiva, ellei kuivempikin kuin viime kesä, on ollut paljon kylmempää. Oli niin tai näin, valkosipulit olivat täydellisiä!


Olin tosiaan jättänyt muutaman skeipin eli kukinnon kehittymään, koska yksi tuttavani oli kiinnostunut itusilmuista. Yleensä minä en jätä kuin yhden tai kaksi, jotta saan itselleni lisättyä valkosipulia.
Kukinnon jättäminen valkosipuliin nopeuttaa sipulin aukeamista. Tälläinen valkosipuli ei kestä talvisäilytystä, vaan se on sitten käytettävä heti kohta ruuanlaitossa. Mutta makuun se ei vaikuta, vaikka antaisikin kukinnon kehittyä itusilmuiksi.

Kerään suurimman osan skeipeistä ennen kuin ne alkavat pullistumaan. Me syödään niitä sellaisenaan salaatteihin pilkottuna, paistettuna ja olen säilönyt niitä. Viime vuonna skeippejä tuli oikein huolella ja postasin vinkkejä niiden käyttöön .

Tokihan nuo kukintojen minikynnetkin voi syödä. Ovat aikas
kipakan makuisia!

Meillä kasvaa kahta eri valkosipulia; toinen on Viron markkinoilta ostettu nimetön, pienikokoinen valkosipuli ja toinen on 'Aleksandra'. Tätä viimeksi mainittua olen yrittänyt lisätä kasvimaalleni, koska se on vaan niin upea valkosipuli!
Eikä pelkästään kokonsa puolesta, vaan maku on myös ihana! Se ei ole ollenkaan sellainen väkeävän pistävä maultaan, mihin me kiinantuontivalkkareita ostaneet olemme tottuneet. Aleksandra on mieto ja mehukas valkosipuli, jota voi laittaa lähes rajattomasti ruokaan. Koska se on niin hyvää!


'Aleksandra' on talvivalkosipuli, joka istutetaan myöhään syksyllä ennen maan jäätymistä. Minä viljelen sitä lavoissa, mutta se menestyy kyllä ihan maassakin.
Viljelyalusta kitketään huolellisesti rikkaruohoista ja maata parannetaan lannoittamalla. Valkosipulia voi lisätä joko noista kukintojen itusilmuista tai ihan kynsiä maahan istuttamalla.
Istuttamalla kynsiä myöhään syksyllä maahan, ne kasvavat seuraavan kesän aikana monikyntisisiksi valkosipuleiksi.
Kynsistä lisäämällä, kannattaa käyttää ne kaikkein isoimpien sipuleiden kynnet. Koska olen kuullut ja itsekin todennut, että valkosipulien koko saattaa alkaa pienenemään ajan ollen.

Itusilmut säilytetään viileässä ja kuivassa paikassa siihen asti, kunnes ne myöhään syksyllä istutetaan maahan. Jos ne istuttaa maahan sadonkorjuun yhteydessä, ne alkavat kasvamaan ja saattaa olla, ettei ne kestä talvea.
Itusilmuista lisäämällä, ne kasvavat ensimmäisen kesän aikana yksikyntisiksi valkosipuleiksi. Ne voi käyttää jo tälläisinä. Mutta jos ne kaivaa ylös, tekee kasvualustaan perkaamisen ja lannoituksen, istuttaa sipulit takaisin myöhään syksyllä maahan, peittää haravoiduilla lehdillä ja lannoittaa lisää keväällä, kitkee ja kastelee aina välillä, ne kuluvan kesän aikana kasvavat tuollaisiksi yläkuvan kaltaisiksi jättisipuleiksi.

Viime syksynä istutetuista itusilmuista on kasvanut tälläisiä
yksikyntisiä valkosipuleita, jotka istutan takaisin maahan
myöhään syksyllä.

Maasta nostetut valkosipulit annan kuivahtaa jonkin aikaa, kunnes katkon niistä varret. Aleksandran varret ovat niin jäykät ja puumaiset, että niiden letitys ei onnistu.
Minä säilytän valkosipulit pärekorissa ihan huoneenlämmössä. Kylmässä ja kosteassa valkosipulit eivät viihdy!



Valkosipuli 'Aleksandra' viihtyy ja sopii hyvin kasvatettavaksi täällä pohjoisen oloissa. Tarinan mukaan sen olisi tuonut Suomeen ja Pertunmaalle Aleksandra niminen rouva.
Sen kestävyydestä kertoo se, että rouvan kuoltua sipuli jäi kasvamaan villinä ja rouvan sukulainen sen sieltä pelasti.

Kukapa muu olisi ollutkaan taas mummun apulaisena
valkosipulin nostossa kuin itse Kuukuna!


'Aleksandra' on ihana valkosipuli, mihin olen ihan hullaantunut! Mutta mietenkäs Teillä siellä?  Onko muita valkosipulien kasvattajia ja mitä lajikkeita Teillä on?


Mukavaa viikonloppua kaikille!

maanantai 5. elokuuta 2019

Omavaraistelevaa elämää osa 7; puuhakas kesä, satonäkymiä ja pohdintaa sään vaikutuksesta omavaraisteluun





Moi! Taas on aika omavaraistelijoiden joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina klo 9 julkaistavan yhteispostauksen. Postaussarjassa bloggarit kertovat kuulumisiaan, suunnitelmistaan, haaveistaan, projekteistaan, sekä tulevista, että jo toteutuneista ja elämästään kohti omavaraisempaa elämää.



Kaikki minun tämän sarjan postaukset löytyvät suuntana omavaraisuus -tunnisteen takaa. Jokaisen postaukseni lopusta löydät linkit muiden osallistuneiden bloggareiden postauksiin. Niin kuin myös tämän postauksen lopusta!

Pässipojat Urho ja Unto vietiin poikamieslaitumelle heinäkuussa.


Meillä on ollut puuhakas heinäkuu. Ihan kuin se nyt olisi ollut jokin yllätys! Olemme olleet hyvin ansaitulla kesälomalla molemmat ja päivät ovat kuluneet pitkälti tontilla touhuten.
Jotenkin vaan alkaa tuntumaan, että mihin tämä kesä meni. Juurihan se alkoi!

Tein pestoa harvennusporkkanoista naatteineen!


Kesä on ollut merkillinen säiden puolesta. On ollut tosi kylmää, mutta kuivaa. Sitten ihan hemmetin kuumaa ja kuivaa. Ja taas kylmää ja kuivaa. Lisäksi todella tuulista! Paitsi silloin kovien helteiden aikaan, kun olisi saanut tuulla.

Mummun ja papan muru on kova auttamaan!

Perunan varret ja härkäpavut ovat ainakin korkeutta kasvaneet!


Sateita ei täällä Itä-Pirkanmaalla ole juurikaan ollut. Mitä nyt jokunen ukkoskuuro. Kasvimaata ja kasvihuoneita on saanut kastella ihan urakalla.

Ihan heinäkuun alussa tihutti parina päivänä!


Kasvimaan suhteen on ollut hieman epäonnea. Kirppoja ja muita pikkunakertajia on ollut tosi paljon. Joten salaatit, kaalit, nauriit ja osa retiiseistä meni kyllä hyönteismaailman edustajien nassuun.
Samaten joku runnkarimato söi kasvihuoneesta meidän basilikat. Ärsyttävää!


Syyllinen lehtiruodilla!


Syyskylvetyt palsternakat ovat hyvässä kasvussa. Ainakin naatit näyttävät hyvältä! Palsternakka onkin ollut meillä aina sellainen ötökkävapaa viljeltävä. Nyt vaan toivotaan, että kastelu on ollut sopivaa, jottei juuret ole puisevia tai haarautuneita.



Kasvihuoneissa ei meinannut tapahtua minkäälaista kypsymistä, koska koko ajan oli niin kylmä. Mutta viikko hellettä ja johan alkoi tapahtumaan! Lisäksi reilu lehtien karsiminen tomaateista edesauttoi kypsymisprosessissa. Elokuun lopulla saakin sitten varmaan latvoa tomaattien rungot, jotta ne kypsyttäisivät loputkin raakileet.



'Padron' chili

'Jalapeno' chili



Jossain vaiheessa heinäkuuta yölämpötilat olivat melkein pakkasen puolella. Joten kasvussa ei edistymistä kasvimaalla juuri tapahtunut esimerksi kurpitsoissa. Ajatelkaas, me ei olla syöty kuin yksi pieni kesäkurpitsa tänä kesänä, vaikka aiempina ollaan melkein hukuttu niihin. Tänä vuonna ei todellakaan keitellä tajunnanräjäyttävää kesäkurpitsabolognesea pakkaseen.


Mutta pihlajan marjoja tulee. Mitähän niistä voisi tehdä?


No, mutta ollaan me jotain saatu syöfäksemme kuitenkin. Kuten sipulia, kurkkua, porkkanaa ja perunaa. Ja kun on kaikenlaista pakkasessa, kuivattuna ja säilöttynä, ollaan oltu välillä lähes omavaraisia ruuastamme.

Pottuja

Avomaan- ja kasvihuonekurkkua



Paprikaa, chiliä, sipulia ja tomaattia

Omavarainen ateria; tortillantäytettä kaninlihasta, pavuista
ja muista kasviksista. Itse säilötyt jalapenot viime kesältä
tomaattia ja kurkkua kasvihuoneesta. Paistotuotteet, mausteet, etikka
ja tortillalätyt ostettu.

Samoin tässä; kanin ulkofilettä grillattuna, paistetut perunat,
kesäkurpitsapikkelssiä ja salaattia. Salaatin feta ostettu.


Ja onhan kuivuri pöhissyt! Tilliä, persiljaa, kamomillaa ja villiyrttejä olen kuivannut jonkin verran. En ole mitenkään innostunut villiyrttiteen lipittämisestä. Mutta jotain kuitenkin kuivasin, kuten mesiangervon kukintoja. Sitä käytän leivonnassa.
Nokkosen siemeniä olen kerännyt ja kuivannut aikas paljokin. Niitä käytän talvella tuorepuuroissa ja leivonnassa. Pastasoosseihinkin niitä voi laittaa.

Olen jättänyt tarkoituksella nokkospöhiekköjä kasvamaan
laidualueiden ulkopuolelle, jotta saisin niistä kerättyä
nokkosta ja siemeniä meille ihmisille.

Täyttä rautaa!


Sieniä ei ole tullut, eikä tällä menoa tulekkaan. Yhden kanttarellikastikkeen sain tehtyä. Loput tontillamme olevat sienet kuivuivat niille sijoilleen.



Kalassa olemme käyneet pariin otteeseen ja saimmekin muutaman aterian ahvenfilettä. Kalastaminen olisi kivaa, mutta kovin aikaa vievää, kun ei asuta ihan lähellä järveä.


Lohkoperunoita, friteerattua ahvenfilettä, porkkanapestomajoneesia ja
friteerattua persiljaa. Maistuisiko?

Ruokaa omavaraisimmillaan, yksikertaisimmillaan
ja herkullisimmilla. Keitetyt peruna voilla, voissa paistetut
ahvenfileet mausteenaan suola ja kurkkua.


Näinhän tämä on mennyt joka kesä noiden kasvatusten suhteen. Jostain tulee huippusato, jotain taas ei jonain vuonna yhtään. Vaikka tämä on hyvin kokemuksen myötä tiedossa, aina se muka silti hämmästyttää.

Nämä perunat on kyllä syöty ajat sitten!


Täytyy kuitenkin muistaa, että tässä on vielä ainakin kuukausi ihan hyvää satokautta jäljellä. Kasvihuoneissa ehkä enemmänkin. Joten kyllä tämä tästä!

Mutta nämä ovat vielä lavassa ja härkäpapua seuranaan.


Marjasadon suhteen ei ole kuitenkaan ollut hurraamista. Mustikoita ei meidän lähimettässä  ja hyväksi todetussa vakkaripaikassa ollut. Kolme tuntia siellä pyörin ja sain ehkä 3 dl mustikkaa. Mutta sain kuitenkin hyvää liikuntaa ja löysin monta upeasti kukkivaa maariankämmekkää. Hengen ja sielunravintoa siis!






Mustikat hain sitten myöhemmin Tampereelta Tammelantorilta hintaan 45 e/ 5 kg:n laatikko. Ei paha mielestäni ja olivat aika läheltä, Ruovedeltä kerättyjä.
Mansikkaa ostin monta laatikkoa lähitilalta ja sitä on pakkasessa kokonaisena ja soseena, sekä muutama purkki hilloksi keitettynä.

Kolmen tunnin vaeltelun saalis

Enkä edes häpeä!


Vadelmaa ei tule meille omiin puskiin tänä vuonna. Johtuu ehkä kastelun puutteesta ja siitä, että puskat on siirretty pari kesää sitten uuteen paikkaan.
Mutta ei tule vattua tuonne lähimetsän aukkoihinkaan. Kävin muutamaan otteeseen tilannetta katsomassa ja kuivuus on kuivattanut kaikki raakileet. Vadelman puute hieman harmittaa, koska se on lempimarjani. Ja se on kyllä pirun kallista ostettuna!

Naapurin pellolla kukkii apila ja se tuoksuu aivan mahtavalle. Ihan kuin
metsämansikalle!


Punaista viinimarjaakaan ei tullut kuin ämpärillinen kolmesta puskasta. Meidän puskat kasvavat jotenkin villiä, eivätkä ole tuottaneet marjaa pariin vuoteen. Ollaan niitä hieman leikattu. Ehkä marjattomuus johtuu siitä.



Toisaalta, kuinka paljon me sitä yleensäkkin tarvittaisiin? Maijallinen mehua keiteltiin noista ja tuo mehumäärä meille taitaa riittää ihan hyvin vierasvaramehuksi. Ite kun ei kauheasti mehuja juoda.

Kurkkuja tulee ainakin pinokaupalla!


Karviaista taas tulee hyvin. Ajattelin kokeilla kuivata sitä ja jauhaa marjajauheeksi. Katsotaan nyt, miten käy. Karviainen on vähän sellainen marja, että sitä ei tule syötyä kuin tuoreena puskasta.



Pensasmustikat tekevät puolestaan huippusatoaan. Olemme kastelleet kovasti pensaita, jotta jaksaisivat kantaa ja kypsyttää marjansa. Ihan mahtavaa!




Samoin karhunvatukka on täynnä raakileita. Sitäkin ollaan kasteltu ja nyt vaan toivotaan lämmintä loppukesää, jotta ehtivät kypsyä.



Viinirypäleet ovat myös tehneet monta terttua. Se, että ehtivätkö nekään kypsyä, jää nähtäväksi. Pitää varmaan ottaa harsot käyttöön sen suhteen.




Omenoiden suhteen ollaan vielä toiveikkaita. Antonovkassa on hyvin raakiletta, kuten Presidentissäkin. Ja näyttäisivät olevan madottomiakin!
Lisäksi on ehkä tiedossa vävyn mummulasta sellaisia herkkuomppuja, mistä viime vuonnakin tehtiin mehua ja kuivasin niitä vaikka kuinka.

Saimme 4 kirsikkaa!


Hunajat on vielä korjaamatta mehiläispesästä. Kylmyyden takia hunajantuottajamme eivät ole ihan siinä vaiheessa hommissaan, kun me olisimme toivoneet. Mutta kohta meidän täytyy joka tapauksessa alkaa hunajaa keräämään, koska pitää aloittaa mehiläisten talviruokinta.
Ollaan niin epävarmoja ja arkoja aloittelijoita tämän mehiläistarhauksen suhteen!



Kesän pääpuuhaa kasvimaiden ja -huoneiden lisäksi, on ollut taas tämän ison tontin kunnossapito. Omavaraistelun kannalta ei ole ollenkaan järkevää pitää näin isoja nurmikenttiä. Mutta me olemme raivanneet 19 vuotta tätä tonttia ryteikön keskeltä ja rakastamme puistomaiseksi muodostunutta pihaamme. Se on rauhoittavan oloinen ja yritämme pitää sen siistinä ja viihtyisänä.
Ruohonleikkuu on oma iso urakkansa ja Beibe sen yleensä hoitaa. Mutta tänä kesänä minäkin olen hypännyt Jonseredin pukille ja auttanut häntä nurtsin leikkuussa.



Minun projektini on ollut puretun navetan perustuksien ympäristön siistiminen. Olemme hankkineet kaksi uutta päärynäpuuta, jotka istutettiin navetan viereen. Lisäksi istutin jo aiemmin hankkimani 'Lumikki' pensaskirsikan ja tuomimarjapihlajan.
Navetan reunamilta löysivät vihdoin paikkansa myös jo monta vuotta sitten saamani ja purkeissaan eläneet koristekirsikka, suklaakirsikka ja viiniköynnös.

Vielä olisi "jotain pientä" tekemistä alueen suhteen!


Perennoja siirsin ja ostin, sekä joitakin kesäkukkia laitoin joukkoon. Vielä pitäisi hakea katetta ja siistiä vielä istutusten ympäristöä. Voisin kuvitella, että se on hieno muutaman vuoden päästä kun kaikki ovat kasvaneet.






Beibe on vuosia puhunut meidän talonpäätykallion siistimisestä. Osassa sitä kasvaa mehitähteä ja meidän kahvittelupaviljonki on kalliolla. Osa kalliosta on kuitenkin hieman ryteköitynyt ja epäsiisti.
Kallion siistimisen aloitti kurtturuusun hävittämiskehoitus. Meillä on paviljongin vieressä kasvanut kallion syvennyksessä kurtturuusu ja sen Beibe nyt sitten repi irti.



Hän kuori kaikki heinät ja muut rikkaruohot multineen ja putsasi kallion ihan paljaaksi. Ja ihan kuulkaas vedellä pesi kallion!

Kyllä kuulkaas nyt kelpaa!


Kallion syvennykseen tuli Kuukunalle hiekkasyvennys. Beibe teki vielä kivestä tatin kallion päälle. Siinä voi vaikka istua päällä. Nyt on mukava paviljongissa vaikka kahvitella ja samalla seurata pojan touhuja!

Kivestä tehty tatti istumista ja leikkejä varten.


Kuukausipostauksen aiheena oli sään vaikutukset omavaraisteluun. Tänä kesänä  on tosiaan jatkuva kuivuus ollut rasitteena. Meillä on onneksemme kunnostettu kaivo, missä on vesi riittänyt. Käyttövetemme tulee kunnallistekniikan kautta.
Lisäksi meillä kerätään satunnaiset sadevedet tynnyreihin ja tuhannen litran säiliöihin. Ilman toimivaa kaivoa ja sadevesiä, eläintenpito ja kasvisten kasvattaminen ei vaan täällä onnistuisi!



Onhan meillä vielä tuo kasvimaan kupeessa oleva lampi. Siitä otimme kevään ja alkukesän ajan kasteluvedet kasvimaalle ja isoon kasvariin. Mutta kesän edetessä, aloimme epäilemään veden puhtautta ja nostamme kasteluveden viime kesänä ostamallamme pumpulla. Meillä on hankittuna jo vuosia sitten pari oikein kunnon letkukelaa, joissa on letkua kymmeniä metrejä. Ei tälläisiä tiluksia ihan oikeasti kastelukannuilla pelkästään kastella. Se on vaan ihan vankka tosi asia!



Nyt on myös tosi kylmää! Yölämpö laski heinäkuussa yhden viikon aikana alimmillaan kahteen lämpöasteeseen. Ja elokuun alku näyttää olevan ihan yhtä kylmä.
Mutta minä olen tosi huono harsottelemaan kasvilavojani. Ja se kyllä vaikuttaa satoisuuteen. Kylmää oli tosi pitkälle keväälläkin ja kyllä olisi harsoja tarvittu.
Mutta jotenkin ei vaan jaksa, kun on niin kauheasti koko ajan kaikkea! Tämä kesäkurpitsattomuus on kuitenkin alkanut minua huolettamaan ja aion parantaa tapani harsojen käytön suhteen.



On näihin 19:sta Leppämäkivuoteen mahtunut myös sellaisia kesiä, että vettä on tullut "laik ö Esters ääs"! Ennen kuin viljelimme kohopenkeissä ja lavoissa, parina kesänä keräilimme ukkoskuurojen tuomien rankkasateiden tulvittamien savipeltojemme ojista sipuleitamme ja maissejamme. Se vasta olikin jotain! Aloimme ihan "tosissamme" miettimään kalankasvattamon tai riisiviljelmän perustamista tiluksillemme.
Lavoissa viljelyn myötä tämä märkyysongelma on poistunut. Lavoissa vesi ei jää lillumaan, vaan pääseen hiljalleen imeytymään sieltä pois. Toisaalta taas, lavat kuivuvat sateettomina kausina.


Siihen nähden että meillä on nurmikkoa tosi paljon, olen myös tosi laiska keräämään ruohosilppua kasvimaalle. Silppu kylvösten katteena auttaisi kosteuden pysymiseen mullassa, mutta myös ehkäisisi mullan liettymistä.



Kyllähän sää vaikuttaa muuhunkin kuin vain kasvisten viljelyyn. Eläinten hyvinvointi on aina huolenaiheena, kun on liian kylmä/kuuma/kuiva/märkää, tai ötökkäongelmaa.





Lisäksi heinää syövien elukoiden talviruuathan kasvatetaan ja korjataan talteen kesällä. Meillä ei ole tonttia niin paljon, että heinät täältä tehtäisiin. Mutta lähistöltä ne ollaan ostettu jo vuosikymmenet. Ja joka kerta, kun isäntä soittaa alkavansa paalaamaan meidän heiniä, alkaa synkkiä pilviä kerääntymään taivaalle.

Beibe veti raivaissahalla ojat ja piheinä haravoitiin leikkuu-
jäte elukoille!


Mutta eihän tätä hommaa tehdä sen vuoksi, että tää olisi välttämättä helppoa. Kyllä tätä tekee rakkaudesta lajiin!

Hehku, Kuukunan lempieläin! <3


Tällästä tänne, mutta millaista muille? Sen voit käydä lukemassa alla olevista linkeistä! Mukavaa kesän jatkoa kaikille ja toivotaan lämmintä loppukesää ja syksyä.


Käytiin vähän reissussakin lomalla hääpäivän kunniaksi! Näkyy kivasti
kuvssa minun mustelmainen käsivarteni, mikä ei ole tullut perheväkivallan
johdosta, vaan ihan seinästä törröttävään naulaan repäisin!


Alussa oli Vehkosuo