Päivien viemää...

 

Harmaa... se on kyllä päivien teema. On pimeää ja kylmää. Jotenkin apeaa. Lunta on tullut hieman, niin että voi sanoa sitä olevan. En tiedä, onko sitä niin paljon, että virallinen ensilumen määritelmä olisi täyttynyt.

Vielä viime viikolla kanatkin ulkoilivat ja varsinkin nuoremmat kanat olivat ihan sujut ensilumen kanssa. Vaikka osa niistä ei lunta koskaan ollut nähnytkään. Ne hengailijat ympäri pihaa ja kuopsuttelivat lumista maata. 

Kukko Jyväkurkku hoksasi, että lintulaudan
alle on pudonnut herkkuja ja johdatteli rouvat
apajille. Käpytikka ei näköjään kanoja hätkähdä.

Sen verran kovia pakkasia on nyt kuitenkin viime päivinä ollut, että laitoin kanalan luukut kiinni ja kanat "sisäruokintaan". Katsotaan jos lauhtuu vielä jossain vaiheessa, niin päästän niitä taas ulkoilemaan. Tuntuu aina niin kurjalta pitää niitä sisällä koko pitkän talven.

Vuoden aikana on taas kertynyt aika kasa
kynttilän jämiä.

Olen potenut jo useamman viikon lievää apaattisuutta. En oikein jaksa innostua mistään. Kaikki tekeminen tuntuu jotenkin turhalta. Ärsyttävää tälläinen olotila!

En ole käynyt missään, eikä meilläkään juuri kukaan käy. Päivät ovat yksinäisiä. No, töissä olen käynyt kerran tai kaksi viikossa ja kaupassa, sekä apteekissa. Siinä se sosiaalisuus sitten on. Eipä ole oikein edes missä käydä.

Tälläisiä kuplakynttilöitä sulattelin jämistä.

Pikku puhastelua olen kuitenkin yrittänyt tehdä. Sulattelin kaikki kertyneet kynttilänjämät uusiksi kynttilöiksi. Tilasin jo keväällä kuplakynttilämuotit ja niitä nyt sitten tein. Tuli kivoja! 

Tuo pienempi muotti on kyllä vähän turha. Kynttilä on niin pieni, että se palaa tosi nopeasti. Voisi jossain vaiheessa tilata vaikka "kiinakaupasta" lisää erilaisia muotteja. Kynttilöiden valaminen on mukavaa puuhaa!

Takkatulen ääressä on ainakin tullut istuttua!

Päivät kuluu jotenkin samalla kaavalla. Nukun tosi paljon, noin yhdeksän tuntia joka yö. Heräilen, kun herään, kuitenkin 7-8 välillä. Kelloa en laita herättämään, jos ei ole työpäivä tai jotain aamumenoa.

Herättyäni laitan takkaan valkeat ja päästän koiran pissalle. Yleensä kissa tulee samalla oven avauksella sisälle. Sitten ruokin nämä kaksi edellä mainittua ja itseni.

Pikku-Omppu on rohkaistunut kovasti ja 
uskaltaa jo ruokkia marsuja.

Aamupalan jälkeen lähden hoitamaan ulkoelukat, eli lampaat, kanit ja kanat. Niille ruuat ja jos on hyvä ilma, niin lampaat vien päiväksi ulkoilemaan. Sitten lähden yleensä koiran kanssa pienelle kävelylle, jotta se saa tehtyä isomman tarpeensa. Sitten haen lisää polttopuita, lämmitän lisää pirttiä ja hörpin kahvia. Sitten syön jossain vaiheessa, juon lisää kahvia ja siivoilen, sekä lämmitän taloa.

Beibe tulee kotiin ja taas juodaan kahvia. Sitten Beibe touhuaa omiaan, minä teen yleensä ruuan tässä vaiheessa, syödään, hoidan elukat, katson telkkaria ja menen nukkumaan aikaisin, kun en keksi enää mitään tekemistä. 

Koska olen perjantait ja lauantait pääosin töissä, en ole suunnitellut näillä näkymin meneväni lähiseudun joulumyyjäisiin myymään. Paitsi yksiin, josta kerron postauksen lopussa.  

Parina edellisvuonna olen pitänyt täällä kotona kranssi- ja tallipuotia, jossa myin itse tekemiäni havukransseja ja muita käsitöitä. Nyt en ajatellut pitää sellaistakaan. 

Yhden satsin mehiläisvahalevyjä tilasin ja 
rullailin kynttilöiksi.

Minulla oli kovakin joulufiilis jo loka-marraskuun vaihteessa. Nyt kuitenkin tuntuu, että menetin sen johonkin. Odotan kyllä joulua ja sitä, että lapsenlapset tulevat mummulaan. Mutta muuta jouluista minulla ei sitten olekaan tiedossa. Moneen vuoteen ei ole ollut yksiäkään pikkujouluja, joten tuskin tulee kutsua mihinkään tänäkään vuonna.

Talikakkusia olen jo muutamia tehnyt linnuille.
Näiden tekeminen on tosi kivaa!

Ehkä tämä mieli tästä piristyy. Tai sitten ei. Mutta ensi viikoksi on jotain kivaa tiedossa, kun tyttärellä on viikon loma. Olemme suunnitelleet, että tekisimme päiväretken jonnekkin. Katsotaan nyt, mitä keksitään. 

Tosi kiva päästä käymään ihan missä vaan, kun kaiket päivät on täällä kotona pääasiassa ihan yksin elukoiden kanssa. Vaikka viihdynkin hyvin itseni kanssa, niin rajansa kaikella. 

Mauri viettää aikansa lähinnä takan kyljessä!

Täytyisi keksiä taas jokin hyvä idea, mitä alkaisi toteuttamaan ja puuhaamaan, mutta tuntuu kaikki ideatkin olevan hukassa. Ei huvita käydä lenkillä, ei mitään. 

Tervasaippuoita myyjäisiin.

Onneksi on luvassa edes nämä yhdet joulumyyjäiset, josta jo aiemmin mainitsin. Lupauduin menemään myyjäksi jo aikaisin syksyllä ja hieman jotain olen niihin saanut valmistettua. Saippuoita tein paria erilaista, muutaman kranssinkin pyöräytin, niitä kynttilöitä valoin ja rullailin ja sukkia olen kutonut.

Näihin puolikransseihin laitoin koristeeksi
käpyjä ja sulkia.

Toivottavasti jotain edes menisi kaupaksikin. Ja jos ei mene, niin laittelen sitten joululahjapaketteihin näitä.

Myyjäisiin on tulossa useita myyjiä, joten varmasti itsekin tulee tehtyä ostoksia. 

Tulipa tästä alakuloinen postaus! Mutta tällaista tämä nyt vain on tällä hetkellä. Ei oikein lähde! Mutta hei, jos olette liikkeellä täällä päin tulevana lauantaina, niin tulkaahan moikkaamaan joulumyyjäisiin. Yhteystiedot löytyy alla olevasta kuvasta.

Mennyt talvi tarjosi huikeat puitteet jäällä liikkumiseen ja upeita pilkkielämyksiä!

Pajulanjärvi

Talvi talvelta me liikutaan enenevissä määrin jäällä. Pilkillä käydään aika paljon, mutta tehdään kyllä retkiä ilman kalastusvälineitäkin. 

Saaressa evästelemässä.

Kuluneen talven joulukuiset paukkupakkaset tekivät järvien jäistä todella paksut. Tosin jossain vaiheessa talvea tuli suojainen jakso, jolloin jäihin tuli sellainen kohvakerros väliin. Mutta silti jään paksuus oli reilusti yli puoli metriä.

Längelmävedellä Maljastelsalmen kaislikossa
suhistelemassa.

Meillä on muutama vakkarijärvi, missä liikuskellaan. Pajulanjärvi on ihan lemppari. Sinne on mukava mennä, koska siellä on Beiben suvun perikunnan osaomistus eräästä saaresta ja siellä on nuotiopaikka. Käymmekin saaressa myös kesällä kokkailemassa kalastusreissulla. Mutta kyllä talvella nuotioruuan tekemisessä on vaan sitä jotakin!

Längelmävesi eli Länksy

Tuulensuojassa Lapunkarilla evästelemässä. 

Eväät onkin ne meidän pilkkireissujen ja talviretkien perusta. Minähän en pilkille ilman ruokaa lähtisikään! Minusta on aina tosi kiva suunnitella, mitä syödään reissullamme.

Pikku-lahna

Keskellä talvea pilkillä käynti on oikeastaan vähän turhaakin. Kalaa tulee huonosti ja ne satunnaiset saaliskalat ovat yleensä tosi pieniä. Syönti on huonoa keskellä talvea.

Verkoilla saisikin paremmin saalista ja meillä onkin joskus ollut verkot jään alla.

Kylmä!

Puhuttiinkin juuri, että voisi oikeastaan lopettaa pilkillä käymisen joulu-tammikuussa, koska kalaa ei yleensä tule. Ja on niin pirun kylmä! Keskittyä joihinkin muihin juttuihin. Tai olla vaan ja levätä.

Välillä jäällä saattaa sumu yllättää!

Tänä talvena oltiin retkillämme kyllä monen moisilla erilaisilla säätiloilla. Oli kovia pakkasia, hernerokkasumua ja myrskytuulta. Mutta myös ihania aurinkonpaisteisia ja tyyniä ilmoja!

Tässä ollaan menossa Beiben pään vieressä 
siintävälle Muurahaissaareen kaakaolle.

Olemme lähes joka talvi tehneet kaakaonjuontiretken Längelmävedellä olevalle ihan pienelle Muurahaissaarelle. Sinne on pari kilometriä rannasta ja auton saa kätevästi levähdyspaikalle Maljastensalmen sillan pieleen. 

Olen joskus aiemmin tehnyt postauksen eräästä retkestämme, jolloin vesi oli ollut kesällä tosi matalalla ja levättyneet kivet olivat talvella ihan kuin karvan peitossa. Postaukseen pääset tästä .

Kuumaa kaakaota sumussa!

Tämän kertaisella reissullamme jäälle nousi sakea sumu. Sumuista oli jo mennessämme, mutta kun lähdimme suksimaan takaisin rantaa kohden, näkyvyys oli tyyliä "nenänvarsi". Hyvä opetus taas tämäkin, että jopa suoraa reittiä on vaikea mennä, jos ei todellakaan näe, mihin on menossa. Onneksi olimme liikkeellä liukulumikengillä ja niiden muodostamaa latua oli helppo seurata.

Pajulanjärvi

Tämä on elämää!

Tänä talvena tuli liikuttua jäällä tosi paljon liukulumikengillä. Ensin en oikein päässyt niillä liikkumisen makuun. Pelloilla höttölumessa ne eivät toimineet hyvin, vaan niillä oli hankala kulkea. Samoin vähälumisessa metsässä ne tuntuivat tavallisia lumikenkiä kömpelöimmiltä. Mutta järvien jäillä liikkumiseen ne osoittautuivat oiviksi peleiksi!

Beibe käyttää kaikukuotainta
kalojen paikantamiseen.

Liukulumikenkäily on hieman kevyempääkin kuin tavallisilla lumikengillä vaeltaminen. Jalkoja ei tarvitse nostella, joten lonkkiin ja selkään ei satu, eikä ne rasitu niin paljon.  Hiihtämisen ja jalkojen raahaamisen välimuotoa!🤣

Syötävä on vähän joka välissä!

Välineet kulkevat ahkiossa. Eväät 
yleensä repussa.

Vaikka pääosin kuljettiinkin tämä talvi jäällä liukulumikengillä, talveen mahtui myös kävelykelejä, paljasta jäätä, jolloin piti olla hyvät liukuesteet kengissä ja ottipa Beibe eräälle reissulle potkukelkankin mukaan.

Tavarat kulkevat mukana ahkiossa ja repuissa. Ahkiossa on yleensä meidän kalastuskamat; pilkit ja vieheet, kaikuluotain, kaira, jakkarat ym. Ollaan sillä kyllä raahattu polttopuita ja viety heinäpaaleja riistaruokinnalle jäniksiä varten. Eväät pakkaan yleensä reppuun. Voidaan sitten hajaantua reissulla.

Joskus tehdään retkiruokaa kaasulla lämpiävällä
retkikeittimellä. 

Ruoka maistuu hyvältä ulkona ja lämmittää
mukavasti.

Tässä Löytänejärven anteja!

Yritetään tehdä kuutamoretki myös edes yksi kerta talvessa. Pajulanjärven saareen on ihana kulkea jäällä täydenkuun valaisemana. Jäällä on maaginen tunnelma ja saaressa on ihanaa tehdä ruokaa hämärässä. Täysikuu valottaa tosi paljon!

 

Siellä se möllöttää; täysikuu!

Olen vuosia sitten kirjoittanut postauksen eräästä meidän täyden kuun retkestä saareen. Voit käydä lukemassa sen tästä .

Vähän lisätunnelmaa kynttilöillä!

Cafe Metsä

Lättyjä nuotiolla täydenkuun valossa!

Minähän olen vähän sellainen pilkkijä, että kökötän samalla reijällä ja käytän samaa viehettä. Tänä talvena jää on ollut niin paksua ja tosiaan paikka paikoin se kohvakerros teräsjääkerrosten välissä, että hädin tuskin jaksan kairata edes sen yhden reijän.

Onkin jo muodostunut hieman vitsiksikin tämä minun amatöörimäinen tyylini. En jaksa pingottaa pilkkimisen suhteen, vaan minulle on tärkeintä nauttia rauhallisesta jäällä olosta ja luonnon kauneudesta. Silti vaan tuppaa olemaan, että minä olen saanut kuluneen talven isoimmat kalasaaliit. Beibe nauraakin, että se on varmaan se letkeän huolimaton nypyttely. Eikä tietysti saa vähätellä vieheenä käyttämääni pystypilkkiä. Puustjärven vieheen valmistamaa 4 cm Hopeasiipeä . Siihen olen luottanut koko "pilkkiurani"!

Taas kahvitellaan!

Italianpataa ja nuotiobanaaneja.

Nokipannukaffeet!

Klassinen kuva pilkkijästä!

Ehkä talven rajuin pilkkikeli osui maaliskuun myrskyisimmälle päivälle. Aamulla kun lähdettiin Kuhmajärven jäälle, tuuli oli kova, muttei mitenkään myrskyinen. Jäällä tuuli yltyikin sitten tosi puuskaiseksi. Välillä piti oikein miettiä, että vetääkö Beibe ahkiota, vai toistepäin.

Kalansaanti oli nihkeää. Muutamia syömäkokoisia ahvenia saatiin. Jäällä ei muita liikkujia näkynyt, ei pilkillä tai muuten vaan ulkoilemassa olevia. Jännä juttu! 😂

Itse tehtyä lihapiirakkaa kuumassa lihaliemessä.

Koska tuuli oli niin järjettömän kovaa, ei ruuan teko olisi onnistunut retkikeittimellä. Tällä reissulla meillä olikin lämmintä evästä mukana ruokatermareissa. Nakkeja kuumassa lihaliemessä ja lihapiirakkaa. Lihalientä kaadettiin piirakan päälle, joka sitten lämmitti sen. Kyllä muuten maistui hyvältä "ääriolosuhteissa"!

Oltiin evästelemässä erään saaren rantatörmän takana
tuulensuojassa.

Vesi valuu silmistä ja näkä nenästä. Ei ehkä
paras ilma jäällä liikkumiseen!

Retkemme yleensä kohdistuvat näille tutuille niin sanotuille lähijärvillemme; Pajulanjärvi, Kuhmajärvi ja Lägelmävesi. Tänä talvena laajensimme "aluettamme" ja kävimme muutamia kertoja Löytäneellä, joka on Längelmäen puolella. Se houkutteli, koska huhujen mukaan siellä saattaisi saada pilkkimällä siian!

Isoja ahvenia ainakin sai!

Se osoittautuikin kalaisaksi järveksi. Sinne on hankala mennä ja se varmaan on syy, miksi se ei ole pilkkijöiden suosiossa. Tosin, ei millään näistä "meidän" järvistä ole. Muutama hassu kanssapilkkijä on nähty tänä talvena.

Kikherne-bataatticurrya riisillä!

Olemme tottuneet pilkkimään syvänteiden reunoilta ja aikas matalasta vedestä. Löytäneellä taas kalat lymyilivät tosi syvällä. Siinä onkin nostamista, kun kala nappaa lähes 20 metrissä!

Tulihan se siika!

Ai että me tykätään olla yhdessä näillä reissuilla!

Eräällä pilkkireissullamme saimme yli 8 kiloa kalaa. Se on aikas paljon! Vaikka yksi ahven painoi kolme grammaa yli kilon. Se oli Beiben ennätysahven. Ei edes heittelemällä kesällä ole näin iso napannut. 

Se on siinä. 1003 g ahven!

Normioloissa olisimme vapauttanut näin ison kutuahvenen. Mutta koska tämä yksilö tuli niin syvältä, sillä oli vaurioita, kuten uimarakko tullut ulos suusta, niin lopetimme sen ja otimme juhla-ateriaksi.

Minä sain 2 siikaa. Isompi 600g ja pienempää
en punninnut.

Kalaa ei tarvitse perata koskaan yksin!

Kuivasin ahvenen nahkoja koiralle herkuiksi!

Voissa paistettuja ahvenfileitä, keitettyä perunaa,
kananmunakastiketta ja porkkanaraastetta.

Löytänejärvi antoi muutamalla reissulla niin paljon ahventa, että nyt on pakkasessa filettä rospuuttokauden ajaksi. 

Menetin sinne myös rakkaan pilkkikumppanini. Hopeasiipeni jäi todennäköisesti hauen kitaan. Olimme juuri aikeissa vaihtaa paikkaa järvellä ja kelasin veihettä ylös. Sanoin Beibelle, että mitä ihmettä, täällä taitaakin olla kala. Siima tuli ihan kevyesti ylös, mutta sitten välillä lähti viemään ja ravisti kovasti. Haukimaista toimintaa! Muutama metri ennen reikää, siima katkesi. Kalan menetys ei harmittanut, mutta pystypilkkini menettäminen otti päähän ihan lapsellisen paljon.

Löytäneellä on paljon kuoretta petokalojen
ruuaksi.

4 cm:n mittaista Hopeasiipeä on kaupoista vaikea löytää. Ja juurin tuota suosimaani hopean väristä. Mikään muu pilkki ei tunnu samalta, vaikka olen muillakin välillä kokeillut. 

Pääsiäisviikonloppu oli täällä itä-Pirkanmaalla oikeastaan viimeinen hetki käydä pilkillä. Minun kauteni loppui tuohon Hopeasiiven menetykseen. Mutta Beibe kävi vävyn ja kaverinsa kanssa vielä pitkäperjantaina kauden päätösreissulla. 

Nyt jäät ovat jo siinä kunnossa, ettei niille ole asiaa. Mutta ajatelkaas! Vuoden 2021 talven jäät olivat tosi paksut myös, mutta 20.4.2021 olimme jo Pajulanjärvellä veneellä. Näin ne vuodet eivät ole veljeksiä!

Kohta ne jäät kuitenkin lähtevät ja sitten alkaakin virvelöinnit! 

Sain kuin sainkin eräästä kaupasta heidän 
viimeiset nelisenttiset Hopeasiivet!