maanantai 6. kesäkuuta 2022

Suuntana omavaraisuus, osa 6; luonnosta keräileminen!

 

Takkaa on pitänyt vielä kesäkuussakin
lämmittää!


Kesäkuu... se on ollut sateinen ja kolea täällä itä-Pirkanmaalla. Minua ei kyllä haittaa yhtään. En pidä kovin kuumasta enään nykyään. Nuorena makasin päivät pitkät auringossa ja luin kirjaa tai nukuin päikkäreitä. Maatessani taloyhtiön pihassa, eräs entinen naapurini ohi kulkeissaan huuteli minulle, että "käännä likka kylkeä, ettet pala!" Kaipa se on tätä kuuluisaa vanhenemista, ettei enään välitä kuumasta. Tosin, en tykkää palellakkaan!

Kävin tekemässä Ahlmanilla pienen 
työkeikan. Sain arvioida erään opiskelijan
näytön. Omenapuut kukkivat juuri tuolloin 
upeasti hedelmätarhassa.



Sateessa on se huono puoli, että teen töitä ulkona. Pystyn kyllä pikkuisen suunnittelemaan hommiani, että voin vaikka vastailla sähköposteihin tai suunnitella toimintaa lapsille, jos ihan kamalasti sataa. Ja totta kai kunnon ulkotyötekijällä on sateen kestävä varustus ja vaatetus. Mutta minulla ei ole kylätalolla mitään työhuonetta tai verstasta, jossa voisin maalailla tai muutan vaan koppuloida "jotain", niin olisi hyvä kun pystyisi näitä "tärkeitä rakenteluhommia" tekemään ulkosalla.

Tein töissä risuaidan. Ihan yksin!
Tätä täytetään sitä mukaa, kun
kerätään eläinten tarhoista niiden
syömät kerput pois.


Kesäkuun ensimmäisenä maanantaina on taas aika postata yhdessä muiden omavaraistelijoiden kanssa. Kello 9 aamulla osallistuvat bloggaajat julkaisevat yhtäaikaisesti kirjoituksensa, jonka aihe on sovittu etukäteen. Tämän kuukauden aiheena on sienestys/marjastus/villiyrtit(inhoan sanaa horta, vaikka onkin hienosti kreikasta väännetty), omat lempparit edellä mainituista, vinkit aloittelijoille tai erikoisuudet/vähän hyödynnetyt konkareille. Mielenkiintoisia postauksia varmasti luettavana!


Mustikoiden kukinta lupaa hyvää satoa!


Tsajut-blogin Satu on taas kerran koonnut meidän kaikkien postaukset yhteen ja Korkeala-blogin Heikki komppaa taustalla! Kiitokset jälleen kerran, kun jaksatte pitää tätä meidän omavaraistelijoiden mukavaa yhteisöä kasassa! <3

Hyttyset ovat taas saapuneet sankoin
joukoin. Haittaavat elämää pahasti.
Niin ihmisten, kuin elukoidenkin!



Rakkautta ja maan antimia on ollut mukana näissä yhteispostaussarjoissa alusta pitäen. Montaa kuukautta ei ole jäänyt väliin näinä vuosina! Kieltämättä nyt meinasin luistaa, vedoten väsymykseen ja kiireisiin, mutta en malttanut. Kirjoitetaan sitten vaikka yöllä, mutta mukana pitää olla!

Tämän vuoden postauksiin pääset alla olevista linkeistä. Edellisten vuosien sarjan postauksia voit etsiä tunnisteilla; omavaraisuus, yhteispostaus, blogiyhteisö, suuntana omavaraisuus.


Osa 1 

Osa 2 

Osa 3 

Osa 4

Osa 5

Ja tietysti tuttuun tapaan jaan oman postauksen lopussa linkit toisten osallistuvien bloggaajien kuukauden postaukseen!

Huussiprojekti etenee. Kiitos Beiben!



Nopea kuukausi katsaus... Minulla päivät menee töissä. Kesälomaa ei siis ole, koska olen kesätöissä! Beibe jää kesälomalle juhannuksesta ja silloin minullakin on onneksi pitkä viikonloppu. Huh huh! Olen ollut nyt reilun kuukauden töissä ja niin kivaa kun työni onkin, niin olen iltaisin ihan poikki. En jaksa kotona mitään! Niinpä, kaikki on ihan vaiheessa.

Raudanmaan ankoilla oli nimiäiset.
Niistä tuli Taavi, Jade,  Pehmis,
Saana ja Halti.


No, kasvihuoneisiin sentäs sain laitettua tomaatit, kurkut, paprikat ja chilit. Lasikasvihuoneenkin otin käyttöön parin välivuoden jälkeen. 

Mutta kasvimaa puskee lähinnä juolavehnää. Jotain sinne laitan kasvamaan, kuten kaalintaimia. Niille tilasinkin kaaliverkon . Kokeillaan tätä nyt, vaikka en ole kovin luottavainen, että se pitäisi kirpat pois taimista. Ne on meillä ollut aina ongelmana kaalikasvien kanssa. Katsotaan, miten käy!





Kukkiakin laitoin kasvamaan. Tsinniaa, astereita, kehäkukkia ja samettikukkaa. Niin ja auringonkukkia. Jos edes kukkia saisi ihailla! 

Onhan kasvimaalla valkosipulia ja maa-artisokkaa. Syödään niitä sitten! Perunaakin on hommattuna. Ne pitäisi vaan saada peltoon... Kokemuksesta kuitenkin tiedän, että täällä sinisen saven maassa ei ole myöhäistä vielä perunaa istuttaa. Viime vuonnakin laitettiin vasta kesäkuun puolella 


Onneksi meillä on ollut reippaita 
apulaisia!




Joka kesähän olen vuosikaudet valittanut, kun en ehdi ja jaksa. Nyt kuitenkin viime ja tämä kesä ovat sellaiset, että ihan oikeasti ei ehdi, eikä jaksa. On varmaan ihan pakko alkaa kehittämään jotain sellaista, ettei minun tarvitse olla joka päivä kesällä töissä. Kärsin suunnattomasti siitä, että joudun luopumaan suurelta osin kesän omavaraistelusta. Olin edellisessä ammatissanikin aina ihan kuin "kuraan kuollut kuttu". Mutta oli minulla sentäs kesäloma, joten kuukauden päivät sai puuhastella sielunsa kyllyydestä kotona. Ja kaksi ihanaa kesäähän sain kyllä opiskellessani. Ei saisi olla kiittämätön, mutta kai se on sitten perusluonteeni. Kun mikään ei riitä...

Toinen asia mistä kärsin on se, että en jaksa ottaa muruja mummulaan yökyläilemään. Kuukuna kyselee koko ajan, että koska hän ja "vauva" eli Omppu, voisivat tulla yökylään. "Kun minä niin pidän yökyläilystä!". Ja Kuukunan mielestä Omppu ei voi tulla yökylään yksin ilman isoveikkaa, koska hän on vielä niin pieni.  😂

Onneksi tosiaan juhannusviikonloppu on vapaata minun osaltani, niin murut tulevat mummulaan. Sitten nautitaan toistemme seurasta!

Rautajärvellä on Hippeläisen sekatavara-
kauppa,  joka on todellinen seikkailu
nykypäivän markettikansalle. 
Maksuvälineenä käy ainoastaan 
käteinen.

Kuukunalle löytyi työhanskat!


Kolmas asia mikä harmittaa tässä kesällä työskentelyssä on se, että en ehdi keräämään villiyrttisatoa. Ja se on minun kovalla vaivalla opiskelemani ammattini! Minähän opiskelin luonnonvaratuottajaksi. Tosiasiahan on, että luonnonkeruutuotteita keräämällä ja myymällä ei itseään työllistä. Mutta omaan käyttöön niitä olisi kiva kerätä ja säilöä. Ja tietysti kurssittaa. Olen vain ollut niin saamaton sen yrityksen perustamisen kanssa ja palkkatöissä on niin helppoa olla. Huoh!

Oli hieman tarkoitus töissä vetää villiyrttikävelyitä ym. Mutta taitaa nekin jäädä muiden työkiireiden jalkoihin. Eläintenhoito, ryhmien ohjaaminen, toimintatuokioiden pitäminen lapsille ja suunnittelu vie aikaa, instagramin ja facen päivitysten teko on yllättävän työllistävää. Lisäksi minulla on "toimistotöitä", kuten sähköposteihin vastailu ym. Nyt jo tuntuu välillä, että tulee tehtyä paljon työpäivän ulkopuolella juttuja. Minua kiinnostele kauheasti työpäivän päälle vetää mitään, kun en sitten tiedä, koska voin pitää lyhyemmän päivän. Ei vanha jaksa enään!

Vedin ohjattua toimintaa kaksi viikkoa
Tampereelta tulleille luokkaretkeläisille.
Erityisryhmiä, yhteensä 450 lasta.

Lapset pääsivät rapsuttelemaan
lampaita.


Maitohorsman versoja sentäs kävin keräilemässä eräältä hakkuuaukelta. Syötiin niitä pekoniin käärittynä ja pannulla paistettuna uppomunan kera. On niin hyvää näin valmistettuna!

Ensimmäistä kertaa säilöin niitä pikkeliliemeen. Tein ihan sellaisen kurkkujen säilöntäliemen, laitoin huuhtaistut versot purkkiin ja kaadoin kuuman liemen päälle. Näitä ei olla vielä maistettu, joten mausta en tiedä.

Maitohorsmanversoja olen aiemmin hapattanut onnistuneesti. Nyt hapatukseeni pääsi jokin pöpö ja purkin pintaan tuli hometta. Mutta liemi hapatuksille on helppo tehdä: 1 litra vettä ja 15 g karkeaa merisuolaa. Liemi kiehautetaan ja sekoitetaan niin, että suola sulaa veteen kunnolla. Tämän jälkeen liemi jäähdytetään huoneenlämpöiseksi.

Maitohorsmanversoja en ole koskaan huuhdellut. Laitan ne puhtaaseen lasipurkkiin ja kaadan lientä päälle niin, että ne peittyvät. Jos on jo olemassa jotain hapatettua, voi laittaa hieman tätä lientä "siemeneksi". Jotain painoksi, että versot pysyvät pinnan alla. Pari päivää huoneenlämmössä kansi löyhästi kiinni tai raollaan ja kun neste alkaa samentumaan ja ehkä vähän kuplimaankin, kansi kiinni ja purkki viileään. Parin viikon päästä pitäisi olla valmista. Jos on mennyt pilalle, sen kyllä haistaa. Haisee ihan kuolemalle!

Voisihan sitä kokeilla vaikka vuohenputken lehtiä hapatettuna...

Yksi maitohorsmaherkku mitä teen joka kevät on vissyhorsmat. Olen tehnyt tätä ohjetta soveltaen ja jättänyt tillin pois. Jos tykkää suolakurkuista, pitää myös vissyhorsmista!

Maitohorsmanversoja voi pakastaa tuoreina kokonaisina. Vakuumissa säilyvät parhaiten pakkasessa. Niitä ei tarvitse ryöpätä pakastusta varten. Versoista voi tehdä hakkelusta ja pakastaa myös niin.

Maitohorsman fermentoidut eli hiostetut ja kuivatut lehdet ovat oivallinen mustan teen korvaaja. Maitohorsman lehdet ovat juurikin niitä, mitä etsitään ruokaväärennöksistä. Koporjen teetä juodaan venäjällä ja se kyllä maistuu ihan mustalta teeltä. Kannatta kokeilla! Täältä löytyy ihan hyvä ohje villiyrttien hiostamiseen.


Maitohorsmankukat ovat kanssa kivoja käyttää! Niistä saa tehtyä juomaa (perusohje löytyy esimerkiksi täältä ) ja mehusta voi keittää siirappia sokeria reilusti lisäämällä.

Kuivattuja kukkia voi käyttää myslisekoituksiin ja teeaineksina. Maitohorsma on yleisesti hyvin siedetty. Ja nyt tosiaan puhutaan maitohorsmasta, eikä horsmasta. Horsmia on muitakin, mutta maitohorsma on se syötävä, mitä yleensä tarkoitetaan.


Vissyhorsmat jääkaapissa.


Minua on aina ärsyttänyt villiyrteistä ja -vihanneksista puhuttaessa nämä neuvot, että "syö salaattina", "käytä parsan tapaan" ja "valmista samoin kuin pinaatti". No niin, kuka kertoo minulle, miten te valmistatte näitä "esikuvia"? Kyllä suoraan sanottuna ihan tavalliselta tallaajalta jää valmistamatta, kun mielikuvitus ei riitä. Aika harva kuitenkaan käyttää kovin monipuolisesti parsaa, pinaattia tai salaattia.


"Valmista parsan tapaan!"


Kuuluisat villiyrttikokit valmistavat usein liian hienoja ruokia villiyrteistä. Aika harva sellaisistakaan innostuu. Tai sitten niitä käytetään keitettyjen siirappien muodossa. Niissähän ei ole mitään vikaa ja meilläkin kuusenkerkkäsiirappia käytetään "litra tolkulla". Minä teen sitä keitettyä versiota, jota laitan kaikkeen, mihin siirappia tai hunajaa käyttäisin. Leivontaan, ruuanvalmistukseen, juomien makeuttamiseen, puuroon, maustamattomaan jogurttiin, talvella pakastemarjojen kirpeyttä taittamaan ja mysliin. Kaalilaatikko tai uunijuurekset kuusenkerkkäsiirapilla ovat herkullista ruokaa!

En myöskään jaksa yhtään keskustelua siitä, että kerkistä häviää kaikki vitamiinit, kun ne keittää siirapiksi. Nykyihminen kyllä saa vitamiineja halutessaan ihan mistä vain ja kuinka paljon vain, joten minä ainakin keitän kerkkäsiirappini. Olen tehnyt joskus myös sillä tapaa, että kerkkiä ja sokeria kerroksittain lasipurkki täyteen ja purkki aurinkoiseen paikkaan tekevöitymään. Purkkia pitää käännellä tasaisin väliajoin. Kun sokeri on sulanut kokonaan, kerkät siivilöidään pois. Tämä siirappi on enemmän lääkkeen makuista. Ja ehkä tässä versiossa on niitä vitamiinejakin...

Ja voi kuusenkerkistä hilloakin tehdä!

Pakastan ja kuivaan kuusenkerkkää. Pakastetusta voi keitellä siirappia talvella tai niistä voi tehdä kuusenkerkkäjuomaa . Itse en tästä juomasta oikein perusta.

 Joskus haudutan ihan vain pelkkiä kerkkiä kuumassa vedessä ja juon hunajan kanssa.

Tuoreista tai pakastetuista kerkistä voi tehdä pestoa . Se on herkkua uusien perunoiden kanssa, uunilohen päällä ja vaikkapa pastan joukkoon sekoitettuna. Tietysti muistakin villiyrteistä voi tehdä pestoa. Nokkospesto maistuu minun makuuni liian "vihreältä". Mutta vuohenputki toimii pestossa tosi hyvin! Ja kun vaihtaa pestossa niin yleisesti käytetyt kalliit pinjansiemenet auringonkukan siemeniin, pestosta tulee hieman eri makuista. Vielä jos käyttää pähkinöitä, esimerkiksi cashew- tai saksanpähkinöitä, tahnan voisi syödä niin sanotulta "samalta perseen tilalta". Eli siitä tulee tosi herkullista!

Puolukkarahkaan olen kerkkiä käyttänyt ja tehnyt mustikkametsäpiirakkaa . Tuossa piirakkaohjeessa olen laittanut kerkät kokonaisina, mutta nykyään silppuan ne pieneksi. Viime viikolla laitoin raparperipiirakkaan täytteeseen puoli desiä silputtua kerkkää. Toimii tosi hyvin raparperin kanssa!

Kuivattuja kerkkiä käytän jauhettuna leivonnassa ja laitan tuorepuuron joukkoon. Kuusenkerkkälatteenkin kuivattua kerkkää voi käyttää.

Kuusenkerkkä ei sovi hartsiallergisille! Eikä niiden kerääminen kuulu jokamiehenoikeuksiin. 

Tässä on kuva koulun näyttö-
työstäni, johon tein pieniä
täytettyjä leipiä. Leipään on
käytetty kuusenkerkkäsiirappia.

Kello viiden teen katettuna!



Tästähän siirrytäänkin kätevästi vuohenputkeen. Sitä meillä syödään ehkä eniten nokkosen ja maitohorsman ohella. Vuohenputki on kätsy, kun sitä voi kerätä tosi kauan, jos kasvustoa on niittänyt tai leikannut, niin nuorta lehteä pukkaa varmasti lisää.

Mutta salaattina me ei sitä syödä, kuten ei oikeastaan mitään muutakaan villiyrttejä. Joskus harvoin laitan muutamia lehtiä sekasalaatin joukkoon. Mutta me rapeaan salaattiin tottuneet kermapyllyt emme pidä nahkeista ja sitkeistä villivihannesten lehdistä. Ja tätä samaa olen kuullut monen muunkin sanovan.


Silloin kun opiskelin luonnonvaratuottamista, yritin keksiä ja kehitellä villivihanneksista sellaisia ruokia, jotka olisivat ihan tavallisia ja arkisia. Ei mitään ihme kikkailuja!

Luonnontuotteiden jatkojalostuksen näyttöön teinkin kello viiden teen, mihin valmistin tavallisia tuotteita, joiden raaka-aineita korvasin villiyrteillä ja -vihanneksilla. Se kannatti, koska sain näytöstä K5 ja hirveästi kehuja tuotteistani. Olen ärsyttävä, enkä paljasta reseptejä, koska olen joskus ajatellut, että laittaisin pystyyn vaikka Pop uppina ideani. 

Mutta miettikää mitä voisitte korvata villiyrteillä? Yksi tälläinen kiva kesäsalaatti on tabbouleh. Sitä teen vuohenputkesta. Normaalistihan siihen laitetaan tosi paljon persiljaa ja minttua. Mutta siitä tulee herkullista myös vuohenputkesta. Ja tämä ohje ei ole salaisuus! Olen jakanut sen täällä blogissani ja se löytyy täältä .

Vuohenputket ovat myös herkullisa friteerattuna. Tee frityyritaikina ja kasta kuivat vuohenputkenlehdet taikinaan. Paista kuumassa öljyssä rapean kullanruskeiksi. 

Vuohenputken lehdistä voi tehdä myös sipsejä, lehtikaalisipsien tyyliin. Kuten nokkosestakin! Pyöräytä vuohenputken lehdet öljyssä ja ripsauta suolaa niille. Paista 175 asteessa noin 10 minuuttia. Varo polttamasta! Voit käännellä lehtiä paistamisen aikana. Maistuvat sellaisenaan tai vaikka salaatin päällä.

Vuohenputki on myös hyvin siedetty ja se itsestään harvoin allergisoi. Yleiseen siitepölyaikaan villiyrtit on hyvä huudella huolellisesti, koska niissä on muiden kasvien ja puiden siitepölyä. 

Vuohenputki on hyvä opetella tunnistamaan. Putkikasvien joukossa on tappavan myrkyllisiä, joten kaikki putkikasvit olisi hyvä osata tunnistaa ihan kokonaan. Juuristoa myöten. Juuret eivät kuulu jokamiehenoikeuksiin. Mutta sen verran voi kaivella, että näkee millainen juuri kasvilla on. Vuohenputken juuristohan on suikertava ja se leviää mattomaisena. Kuten taas karhunputken ja koiranputken juuret ovat paalumaiset. Myrkkykeison juuri on puolestaan mukulamainen ja halkaistuna lokeroinen sisältä. Kasvupaikatkin saattavat erota. Tosin meillä kasvaa ojanpientareilla niin vuohen-, kuin koiran- ja karhunputkeakin. Kaikki ovat näistä kolmesta syötäviä, mutta vuohenputki se herkullisin.



Tabbouleh


Nokkonen on kaikkien tuntema. Jokainen on sen karvaasti jossain vaiheessa elämäänsä oppinut, yleensä tuskallisesti. 

Nokkonen on oikeata superruokaa! Sen terveellisyys on vertaansa vailla. On oikeastaa vähän turhaakin viljellä pinaattia, kun meidän luonnosta löytyy nokkosta. Itse oikeastaan käytän nokkosta ryöpättynä ja pakastettuna. Palak paneer nokkosesta on meidän arkiruokalistallamme vahvasti. Nokkoskeitto ja nokkoslätyt maistuvat usein. Käytän nokkosta pakkasesta myös suolaisten piirakoiden täytteisiin. Feta-pinaattipiirakka muuntuu nokkosella himpun verran juhlavammaksi.

Kuivattua nokkosta en itse juurikaan käytä, koska se tuo mielestäni esimerkiksi sämpylöihin pahvista makua. Saippuamassoihin olen sitä käyttänyt öljyyn uutettuna. Kuivaan sitä myös eläimille. Sen sanotaan vahvistavan kanojen vointia talviaikaan.

Nokkosen siemeniä meillä puolestaan käytetään ahkerasti. Sujautan niitä leipätaikinoihin ja puuroihin. Kanoille myös sekoitan nokkosen siemeniä niille tekemieni puurojen sekaan. 

Siemennäkkäriin nokkosen siemenet sopivat mainiosti! "Tyttönokkoset" tekevät muhkeat siemenrimpsut. "Poikanokkosissa" Siemeniä ei juurikaan ole.

Olen kokoillut myös nokkoskuidun irroittamista nokkosen varsista. No, voin sanoa, että kokeiltu on. Kyllä minä siitä pienen pätkän nyöriäkin sain punottua, mutta ei ollut minun kulumasormilleni sopivaa hommaa se,


Skonsseissa on käytetty nokkosen-
siemeniä taikinaan ja koristeluun.



Siankärsämö on minulle enemmän lääkekasvi ja käytänkin sitä lähinnä voiteissa ja jalkakylvyissä. Mutta kuivatuilla kukinnoilla voi korvata pippuria ruuassa. Tuoreita lehtiä olen laittanut esimerkiksi kokonaisen uunikalan sisälle vähän kuin tillin tilalle. Siankärsämö on tosi voimakkaan makuinen.

Siankärsämöllä on kipua lievittäviä ominaisuuksia ja monet naiset juovatkin siankärsämön kukinnoista uutettua yrttijuomaa kuukautisvaivoihinsa. Tarinoiden mukaan ennen muinoin sotilaiden varustukseen kuuluin myös kuivattua siankärsämöä, jolla sai hoidettua haavoja ja lievitettyä kipuja.

Kuuluisin tarina siankärsämöstä lienee kuitenkin Kreikkalainen taru siitä, kuinka Akilles kastettiin vauvana siankärsämökylpyyn, jotta hänestä tulisi haavoittumaton. Mutta koska häntä pidettiin kantapäästä kiinni kylpyveteen dipattaessa, kantapää jäi haavoittuvaksi. Kasvin tieteellinen nimi viittaakiin tähän, Achillea millefolium.

Mykerökukkaisiin ja asterikasveihin kuuluvana siankärsämö saattaa aiheuttaa joillekkin allergisia reaktioita ulkoisessa käytössä ja ihan jo pelkästään kasvia koskettaessa.

Siankärsämöä, koivunlehtiä ja
ruusun terälehtiä.



Mainitsen nopeasti koivunlehdet, koska ne ovat tosi monikäyttöisiä. Niillä voi värjätä villalankaa ja väristä tulee upean kirkkaan keltainen.

Koivunlehdet ovat loistava jalkakylpyaines. Niissä on desinfioivia ja puhdistavia aineita, jotka tuhoavat bakteereja ja viruksia. Muiden hyväätekevien yrttien kanssa kuumaan veteen, anna hautua hetki, laimenna kylmällä vedellä sopivaksi ja ei kun jalat nauttimaan!

Helpon shampoon teet koivunlehdistä laittamalla niitä ja kiehuvan kuumaa vettä isoon astiaan ja annat hautua rauhassa. Sitten siivilöi lehdet pois ja huuhtele hiuksiasi koivunlehtivedellä useaan otteeseen. Vesi hieman jopa vaahtoaa. Koivunlehtihuuhdetta ei tarvitse huuhdella pois hiuksista.

Lehtiä voi syödä sellaisenaan. Rauduskoivunlehdet ovat minun mielestäni miedompia, kuin saunavihdalle maistuvat hieskoivunlehdet. Kevään vaaleat ja pehmeät lehdet sopivat salaatin joukkoon. 

Koivunlehdistä saa huippuhyvää juomaa! En ole näköjään itse sen ohjetta blogiin jakanut, mutta kuvia löysin kun olen sitä tehnyt. Postaukseen pääset tästä. Netistä löytyy kuitenkin moni ohjeita juomaan, kuten esimerkiksi täältä . Ei maistu kuulkaas yhtään vihtavedeltä!

Koivunlehdillä on nesteitä kehosta poistavia vaikuttavia aineita. Mutta silti ne ovat turvallisia käyttää. Koivunlehdet eivät kuitenkaan rasita munuaisia. Muistakaa silti kohtuus kaikkien villiyrttien käytössä!

Ja koivuallergisille koivunlehdet eivät oletettavasti käy. Koivunlehtien kerääminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin. 

Lampaat rakastavat koivukerppuja!



Voikukka... sitä on niin paljon ja minulla liian vähän aikaa! Hyytelöä olen kukinnoista keitellyt. Loistavaa juustojen kera. Kummipoika piti siitä lättyjen päällä.

Olen joskus vuosia vuosia sitten tehnyt muutaman pullon voikukkaviiniäkin. Kukintojen nyppiminen on vaan niin järkyttävän iso homma!

Voikukan kukintojen keltaisia osia voi käyttää leivontaan. Keksejä olenkin tehnyt joskus, mutta tälläistä porkkanakakun tapaan tehtyä voikukkakakkua tekisi mieli kokeilla.

Voikukanlehtiä meillä ei syödä. Emme pidä rucolankaan mausta ja voikukanlehdethän maistuvat siltä. Ovat ihan liian karvaita meikäläisten suuhun! Sitä paitsi Leppämäessä kasvaa oikeastaan vain niitä lehdiltään teräväreunaisia voikukkia, joiden sanotaan olevan juurikin kaikista karvaimpia.

Marsuille, kaneille ja kanoille voikukanlehtiä kuivaan kuivurilla. Niille ne maistuvat talven pimeimpinä kuukausina ja tuovat vaihtelua ravintoon.

Voikukka on sisältää kalsiumia, kaliumia, magnesiumia ja monia vitamiineja. Että olisi ihan hyödyllinen syötävä, mutta kun ei vaan pysty! 

Voikukka on yksi turvallisimmista villiyrteistä aloittelijoille; helppo tunnistaa ja harvoin itsessään allergisoi.




Yhden ihanuuden ja minun henkilökohtaisen suosikkini vielä haluan villiyrttien laajasta valikoimasta nostaa. Ja se on Filipendula ulmaria eli mesiangervo. Aah! Ihanan karvasmantelisen ja imelän tuoksuinen. Minä rakastan sen kukintojen tuoksua ja makua!

Käytän sitä makeisiin leivonnaisiin ja jälkiruokiin. Sitä voi pitää vähän kuin vaniljan halpana versiona, josta saa vielä kaupan päälle karvasmantelin aromin.

Mesiangervokahvikakkua teen useita kesän aikana. Kehun postauksessa sitä, että se on helppo tekoinen ja onnistuu aina. Kerran se on epäonnistunut minulta, mutta silloin unohdin laittaa sokerin taikinaan! 😉

Mesiangervopikkuleivät on toinen luottoreseptini ja näitä tulee leivottua joka kesä ja vielä talvellakin. Käytän siis mesiangervon aina kuivattuna leivonnaisiin.

Perinteinen maitokiisseli saa ihan uuden ulottuvuuden, kun maitoon uuttaa mesiangervon kukintoa. Voi nam!

Olen tehnyt myös jäätelöä, jonka maustoin mesiangervolla. Eli uutin kermaan mesiangervoa, jäähdytin ja vatkasin kerman vaahdoksi ja lisäsin kondensoitua maitoa. Tälläisiä ilman jäätelökonetta tehtäviä jäätelöohjeita löytyy netistä ja niitä voi soveltaa itselleen sopiviksi.


Hiostetut mesiangervonlehdet ovat kuulemma loistava teeaines. Kuten kuivatut kukinnotkin. Teenä ei tule juurikaan juotua mitään villiyrttejä. Joskus kipuihin tai levottomuuteen kokeilen. Mutta en tiedä, kun jotenkin en niistä tykkää. Mausta siis. Olen niin vannoutunut mustan teen juoja. Maidolla, totta kai!

Mutta mesiangervolla on kipua lievittäviä vaikutuksia. Olen käyttänyt sitä tekemiini salvoihin, öljyyn uuttamalla. Ja tietysti niissä jalkakylpyaineksissa!

Mesiangervo sisältää salisylaatteja, joten se ei sovi sisäisesti, eikä ulkoisesti salisylaattiallergisille. Eli jos ei voi käyttää Aspirinia tai Disperini lääkkeenä, ei voi käyttää mesiangervoakaan.

Ihanaa mesiangervoista
kiisseliä!



Minähän sain opintojeni ohessa luonnonkeruutuoteneuvojan koulutuksen. Opiskelin villiyrtit, marjat ja sienet, sekä suoritin tunnistustentin kauppalajeista. Sitten kävi niin, että Aitoluonto teki linjauksen, että luonnonkeruutuoteneuvojan titteliä ei saa käyttää muut kuin sellaiset, joilla on ammattitutkinto tai sen osa joka pätevöittää neuvojaksi. Eli perustutkinnon aikana suoritetut opinnot eivät oikeuta neuvojaksi. Tämä harmitti todella paljon, koska tentit olivat ihan yhtä tarkat ja koulutus pätevä. Mutta minkäs teet! Jäi kaivelemaan sen verran, että voisin ehkä jossain vaiheessa suorittaa ainakin sen vaadittavan tutkinnon osan. Ainakin villiyrttien osalta. Sienet ovat minun heikko kohtani, mutta niistäkin kyllä nämä tunnetuimmat sienet haltsaan hyvin. 

Samoin marjat. Koulutus oli erittäin mielenkiintoinen, koska marja piti tunnistaa esimerkiksi mehun väristä, siemenistä, halkaistuna ja mahdollisesta hajusta. Tämä siksi, että osaa tunnistaa vaikkapa sudenmarjan mustikoiden joukosta. Osaisitko sinä?



Beiben kanssa marjastetaan jonkin verran. Jos olisi vetreämmät selät, voisi ajatella ihan kaupallistakin keruuta. Luonnon keruutuotteita saa myydä jalostamattomana aikas paljon ihan verottomana. Jalostamattomuus tarkoittaa sitä, että marjat saa puhdistaa, ei muuta. Villiyrttejä ei saa edes kuivata. Se on jo jalostamista. Sienet saa puhdistaa kauppakuntoon, mutta ei suolata, eikä kuivata. Korvasientä ei saa käsitellä myyntiin muuten kuin puhdistamalla. Sen myrkyllisyydestä käsittelemättömänä pitää aina kertoa ostajalle.

Karpalosuolla


Me poimimme luonnonmarjoista mustikkaa, vadelmaa ja puolukkaa. Pieniä määriä karpaloa ja lakkaa. Pihassa meillä kasvaa myös ahomansikkaa, mutta se menee yleensä murujen suihin.

Pihlajanmarjoja tuli viime syksynä paljon ja niitä kuivasin, sekä tein hyytelöä. Katjanmarjoja joskus käytän ruuanlaitossa. 

Viime syksynä löysin huippuesiintymän paatsaman marjoja. Paatsama on myrkyllinen puu tai pensas, mutta sen lehdet, kuori ja marjat ovat loistavia väiaineksia langoille. Litralla paatsaman marjoja, värjäsin monta sataa grammaa villalankaa. Pakastimessa on vielä litran pussi marjoja, huolellisesti pääkalloilla merkattuna.

Paatsama!



Minulla on ollut nyt monena syksynä aikaa sienestää. Se on muuten sitten sellainen laji, mikä tuppaa viemään mennessään. 

Minun, eikä Beibenkään lapsuudenkodeissa ole sieniä syöty. Tämä on ollut hieman kummallistakin, koska muuten on luonnontuotteita käytetty paljonkin.

Mekään ei sieniä olla kerätty vasta kuin reilu 10 vuotta. Ilmeisesti jatkuvasti lisääntynyt kiinnostus oppia luonnon asioista enemmän ja enemmän, on tuonut sienetkin meidän ruokavalioon. Eipä silti, kaikki sienet eivät meidän suuhun sovi. Kuten esimerkiksi lampaankääpä. Kehuvat sitä pihvimaiseksi ja meistä se oli jotenkin kamalan sitkeän ällöttävää suutuntumaltaan. Mutta kiva niitä olisi kerätä vaikka myyntiin!

Suppilovahverot ne ovat lemppareita ja mukavia siitä, että niiden kausi on tosi pitkä. Kun muut sienet jo mätänevät, niin suppikset ne vaan porskuttavat. 

Suppilovahverot ovat helposti tunnistettavia. Keruuhuumassaan pitää vain katsoa, ettei kerää niiden rinnalla usein viihtyviä pieniä seitikkejä. Suppilovahverolla on kyllä näköislaji, mikä pitää osata tunnistaa. Varsinkin jos sieniä myy tai luovuttaa toiselle. Rustonupikka on lievästi myrkyllinen ja sitkeä sieni. Se näyttää ihan suppilovahverolta, jonka päälle on tallattu tai että se olisi kasvanut jotenkin viallisesti.

On myös toinen näköislaji, kosteikkovahvero . Sekin on hyvä oppia tunnistamaan, mutta siihen suppilovahveron sekottaminen ei ole vaarallista, vaan kosteikkovahvero on erinomainen ruokasieni.

Viime syksyinen suppisretki
murujen kanssa!




Valkoisten sienten pelko on iskostettu meihin vahvana. Valkoinen kärpässieni on se, minkä syömiseen voi oikeasti kuolla. Minä tiedän, että tunnistan sen aivan varmasti. Sienethän pitää tunnistaa aina kokonaisena. Eli se sienen jalkakin pitää kaivella sieltä maan sisästä kokonaisena nähtäväksi.

Valkoinen kärpässieni pysyy koko kasvunsa ajan valkoisena. Joskus se saattaa hieman kellastua tai harmaantua, mutta sen väri ei muutu kosketuksesta. Sen itiöpöly, eli lakin alla olevat heltat, nekin pysyvät valkoisena sienen ikääntyessä. Kun taas kaikkien himoitsemilla herkkusienillä, heltat ovat violettiin vivahtavat tai vaalean punertavat ja niiden lakki kellastuu, kun sitä vaikka kynnellä naarmuttaa. Herkkusienen jalka on nuijmainen, kun taas kärpässienillä jalassa on tuppi. Tämän vuoksi on tärkeää kaivella jalka kokonaan esiin.


Valkoinen kärpässieni 

Kokonaisena. Ymmärsittekö pointin?


Herkkusienellä on on anismainen ominaistuoksu, kun taas valkoinen kärpässieni haisee märälle metsälle. 

Kuten sanottu, osaan tunnistaa hyvin herkkusienet valkoisesta kärpässienestä. Mutta silti minua hirvittää välillä syödä herkkusieniä. Puhuin asiasta entisen luonto-openi kanssa, jonka tiedän keräävän ja syövän herkkusieniä. Jopa hän sanoi, että välillä alkaa muka kurkkua karhistamaan!😄

Eri kokoisia kuusenherkkutatteja.


Voitatti ja tietysti herkkutatit ovat mahtavia sieniä molemmat. Herkkutatit ihastuttavat helppoudellaan ja niitähän jotkut syövät raakanakin. Ohueksi viipaloituna, sitruunamehulla ja öljyllä marinoituna carpacciona. Meillä herkkutateista tehdään ihanan herkullista herkkutattipaistosta eli trifolatia .


Pikku herkkutatti!


Voitatit minä valmistan ihan vain yksinkertaiseksi kermakastikkeeksi. Kuten kantarellitkin. Huomatkaa, yhdellä teellä. Kantarelli!

Voitatin päällä on sitkeä ja limainen kelmu, joka kannattaa poistaa heti ennen koriin laittamista. Olen huomannut, että sormet alkavat haisemaan kalalta, kun voitatin kelmuja poistelee. Mutta sieni ei kyllä kalalta maistu.

Paistan siis silputut sienet voissa sipulin kanssa, lisään pannulle vehnäjauhoja, annan jauhojen hieman kypsyä, lorautan kermaa ja hieman vettä ja maustan suolalla, valkopippurilla ja currylla. Kyllä! Pieni hipsaus currya sieniruokiin, korostaa sienten makua. Sopii varsinkin kantarellille, voi- ja herkkutatille.

Jos syksyllä syö kovin paljon sieniruokia, voi alkaa pierettämään. Kuten minua! Joissakin sienissä on paljon sienisokereita, ja kaikkien elimistö ei pysty niitä pilkkomaan. Joten paukkuja tulee, mutta ei se haittaa. Ainakaan minua! Herkkutatit ja kantarellit ovat juuri tälläisiä sieniä, joissa sokereita on runsaasti.

Sydämellinen voitatti!


Sen lisäksi, että nykyään syömme monipuolisesti sieniä, minä kerään niitä lankojen värjäykseen. Veriseitikki, joka on kuusen seuralainen ja verihelttaseitikki, joka taas viihtyy männyn seurassa, ovat loistavia punaisen värin antajia. Näitä kahta sientä minä metsistä etsin oikeastaan ahkerammin, kuin syötäviä sieniä.

Veriseitikillä värjättyä lankaa

Ja kallo!


Voi että, minulla riittäisi näistä luonnon keruutuotteista vaikka kuinka paljon asiaa. Tämä on tosi mielenkiintoinen aihe!

Mutta yhteenvetona voisin sanoa, että opetelkaa tunnistamaan niitä kasveja/marjoja/sieniä, mitä aiotte kerätä. Tunnistakaa ne kokonaisina ja kasvupaikoillaan. Esimerkiksi joillakin facen sieniryhmillä on sellainen sääntö, että sienet pitää kuvata kokonaisina kasvupaikoillaan tunnistusta varten. Ja kukaan ei anna toiselle syöntilupaa! Tämä käytäntö pitäisi ottaa myös kaikilla villiyrttiryhmillä. Ai että on taas sielusta ottanut, kun on kuvattuna jokin epämääräinen kasa jotain vihreää ja sitten pyydetään tunnistamaan. Ja tunnistajiahan löytyy! "Suuhun vaan!", "Se ja se on! Ääntä kohden vaan!" Voi luoja, sanon minä! Luvatkaa minulle, ettette ikinä anna kenellekkään lupaa millään somekanavilla syödä mitään. Koska kuvissa kasvit ym. saattavat näyttää erilaisilta, kuin luonnossa. Ja oikeasti, karhunlaukan lehti näyttää kuvassa ihan samanlaiselta, kuin kielonlehti. Ruotsissa oli joskus muinoin keräilty jollekkin ravintolalle kieloa karhunlaukkana ja tehty se jo keitoksi asti. Onneksi joku oli tunnistanut kasvin ja keittoa ei ehditty asiakkaille tarjoilemaan. 


Meillä karhunlaukka kasvaa istutettuna
kirsikkapuun juurella.

Lehdet tuoksuvat valkosipulille.
Mutta näyttävät kielon lehdille, vai mitä?


Lukekaa luonnokeruutuotteista kirjoista ja menkää kursseille. On olemassa myös appejä ladattaviksi kännykkään, mutta ne ei välttämättä kovin luotettavia ole. Hyvä lisä opiskeluun kuitenkin!

Itsenäisestikkin voi opiskella ihan hyvin tutuimpia ja turvallisimpia, mutta kursseista on kyllä hyötyä. Itse haluaisin syventää sienitietouttani ihan yleisen bongailun vuoksi. Sienissä on monia niin mielenkiintoisia ja kauniita sieniä, että niitä on kiva osata tunnistella, vaikkeivät syötäviksi kelpaisikaanJa tietysti,  opetelkaa jokamiehenoikeudet! Mitä saa kerätä ja missä, sekä missä saa liikkua. Koska meillä täällä Suomessa on tällainen upea mahdollisuus liikkua ja hyödyntää luonnon antimia, ei tyritä sitä.

Samettijalka on hyvä värjäyssieni.
Antaa ruskean värin langalle.


Mitähän vinkkejä muut kuukauden postaukseen osallistuvat bloggaajat ovat jakaneet? Niistä pääset lukemaan alla olevista linkeistä!

Oiken mukavaa kesäkuuta kaikille! Toivotaan, että kelit nyt muuttuisi suotuisiksi omavaraistelun ja lomailun suhteen. Niille, joilla sellainen ihmeellisyys kuin kesä loma on.... 😅


Kasvuvyöhyke 1

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/kerkka/

Kasvuvyöhyke 2

Oma tupa, tontti ja lupa https://omatupajatontti.blogspot.com/2022/06/puolukan-puolesta.html

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2022/06/helppoa-omavaraisuutta-parvekkeella.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2022-osa-6/

Evil Dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=16445

Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/mehästä-kohti-omavaraisuutta

Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2022/06/suuntana-omavaraisuus-6-keruutuotteiden.html

Metsäläisten elämää https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2022/06/omavaraisempaa-elamaa-2022-osa-2.html

Varmuusvara https://varmuusvara.blogspot.com/2022/06/kesakuun-ensimmainen-maanantai.html

Kasvuvyöhyke 4

Puutarhaheti https://puutarhahetki.blogspot.com/2022/06/unelmana-omavaraisempi-elama.html

Kasvuvyöhyke 5

Kasvuvyöhyke 6

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2022/06/06/kesakuu-22-kerailytalous


Pihasauniolla maustettuja
mummonkurkkuja


maanantai 23. toukokuuta 2022

Ja niin löysin itseni ruokkimasta laamoja....

 

Aamut alkavat elukoiden ruokkimisella.

Tulin nopeasti moikkaamaan ja kertomaan kuulumisia. Elämä on ollut tosi työpainotteista ja kiireistä. Ei ole juuri koneen ääreen ehtinyt istumaan, muuta kuin töissä. Eikä juuri paljoa sielläkään!

Lilli, Daisy ja Into

Aloitin toukokuun alusta kokopäivätyöt Raudanmaan kylätalolla ja Lastenmaatila Pikkupihalla. Tein jo koko kevään keikkapäiviä kylätalon lounaskahvila Mäyrään. 


Kahvilaan en tee nyt kuin jotain satunnaisia tuurauksia hätätapauksissa. Työnkuvaani kuuluu eläinten hoito, ryhmienohjaus, yleisilmeen siistinä pitäminen, kaikenlaisia korjaushommia ym. Erittäin monipuolista työtä.

Tullaan nykyään toimeen!

Työaikani määrittyy sen mukaan, mitä on ohjelmassa. Nyt minua työllistää luokkaretkiryhmät, joita Raudanmaalla vierailee päivittäin. Juuri muuta en päivän aikana ehdikkään. Aamulla ruokin työparini kanssa eläimet ja sitten pitääkin jo valmistautua ryhmien tuloon.

Ankat majailevat vielä kanojen kanssa. Mutta
kun lintuinfluenssa rajoitukset loppuvat, ne 
siirtyvät omaan tarhaansa.

Kun koululaisryhmät lähtevät, minä pääsen syömään. Sitten paikkojen siistiminen ryhmien jäljiltä ja onkin jo työpäivä lopussa.

Pyry!

Keäkuun ensimmäisen viikon jälkeen työnkuvani taas muuttuu. Alan ohjaamaan maksullisia palveluita, mitä asiakkaat saavat ostaa Pikkupihalle. On ponien kauneussalonkia ja poniagilityä, sekä eläinten aamu- ja iltaruokinnoille pääsee maksusta mukaan.


Suunnittelen myös ilmaisia toimintatuokioita, joita vedä arkipäivisin kaksi tunnin settiä. Olen ajatellut vetäväni kierrätysaskarteluja, pihaleikkejä ym. Saas nyt nähdä, mitä keksin!


Seudulla on myös monen moista teemapäivää ja -viikkoa, joihin otetaan osaa ja kehitetään ohjelmaa. Avoimet kylät, lasten kulttuuriviikot ja olipa siellä hevosteemainenkin viikko.


Muut kerho-ohjaukset ovatkin sitten loppuneet. Kokkiklubi kehitysvammaisille aikuisille päättyi ja tykkäsin kovasti sen ohjaamisesta. Syksyllä saisin jatkaa, jos haluaisin. En vaan oikein tiedä, onko se kannattavaa. Matkaa tulee minulta Tampereelle niin paljon. Ja en kyllä yhtään edes tiedä, mitä syksyllä teen!

Kasvihuonekerhon vetäjällä pitää olla mukana
jos jonkin moista!

Ohjaamani kasvihuonekerhokin loppui viime viikolla. Pidin siitäkin kovasti. Tosin kylmä kevät toi omat haasteensa ja emme oikein päässeet puuhastelemaan kasvihuoneessa. Olenkin miettinyt, että jos tämän tapaista  kerhoa vielä joskus järjestetään, se pitää aloittaa myöhemmin. Ja olla sellaisessa paikassa, että on mahdollista käyttää sisätiloja.


Nyt kerho kokoontui Hiedanrannassa , Tampereen Lielahdessa. Välillä sattui niin kylmiä ilmoja kerhokerroille, että satoi lunta. Ja istuttamaankin pääsimme taimia kasvihuoneeseen vasta toiseksi viimeisellä kerralla.


En tiedä jatkanko syksyllä näitä luontokerho-ohjauksiakaan. En ainakaan Tampereella. Jos saisi kerhon johonkin lähemmäksi, niin ehkä sitten. Vaikka kerhojen ohjaaminen on kivaa, en halua harrastaa töitä.


Kesätyöni Raudanmaalla kestää elokuun loppuun. Voi olla, että se jatkuu tarpeen mukaan osa-aikaisena. En tiedä sitäkään vielä. En tiedä yleensäkkään, mitä teen syksyllä. Lomaa ajattelin pitää ainakin vähän aikaa. Se on varma!


Raudanmaan eläinpihan eläimistä oikeastaan kaikki muuta lajit ovat minulle tuttuja, paitsi laamat, alpakat ja vuohet. Näitä eläimiä en ole koskaan hoitanut. 

Siellä kytätään jo ruokaa!

Varsinkin laamat ja alpakka vähän jännittikin, koska en osaa yhtään lukea niiden ruumiinkieltä. Ne vaan tuijottaa! Onneksi ne ovat jo siirretyt ulkotarhaan, että meillä kaikilla on tilaa väistää toisiamme.


Juttelin niiden kanssa yhtenä aamuna ja sovittiin, ettei meidän tarvitse ystäviä olla. Mutta toimeen pitää tämä kesä tulla. Ja koska ne eivät vastaankaan väittäneet, uskon että tämä sopimus oli niille sopiva.

Kottikärryt ovat melkein kasvaneet käsiin kiinni!

Muiden eläinten kanssa tulenkin hyvin juttuun. Ja nyt ihan selvennykseksi, ei minulla ja noilla laapakoilla (yhteisnimitys laamoille ja alpakalle) ole mitään yhteenottoja ollut. En vaan jotenkin pidä niistä ja ne ovat käytökseltään mielestäni outoja.


Pupulan marsuille on alkanut syntymään poikasia. Osa pupuista on siirtynyt ulkotarhaan ja pupulan siivous on helpottanut. Pikkupiha on avoinna jo yleisölle ja Pupula kuuluu nyt sisäänpääsymaksuun. On mukavaa, että eläimet ovat ulkotarhoissa. Niiden hoitaminen on siellä helpompaa.


Kahvilan aukioloajat ovat pidentyneet ja sillä samalla myös eläinpihankin. Kesän edetessä kävijämäärät kahvilassa ja eläinpihalla lisääntyvät. Ja se tietää enemmän töitä!


Täytyy kyllä sanoa, että vaikka päivät ovat todella kiireisiä ja työteliäitä, on minulla kiva kesätyö. Enpä olisi ikinä uskonut, jos joku olisi minulle sanonut, että tulen joskus työkseni ruokkimaan laamoja!

Yhden päiväkotiryhmän lapsista laamat
näyttivät dinosauruksilta pitkine kauloineen.