Pientä jouluun valmistautumista

Tänä vuonna en ole kokenut minkäänlaista joulustressiä. No toisaalta, vielähän tässä ehtii! Mutta en ole juurikaan panostanut lahjoihin, en ruokiin, koristeluun... en oikeastaan mihinkään.
En ole kuitenkaan skippaamassa joulua, mutta nyt vaan ei jaksa innostua mitenkään ylenpalttisesti.
Alkoviremppakin on yhä kesken, koska materiaalihankinnat eivät etene. Joten yläkerta on kaaoksessa, eikä todellakaan jouluisessa kunnossa. Saas nähdä, saanko ihanaa bling bling kuustani pystytettyä tänä vuonna lainkaan!

Lahjoitta läheiset eivät kuitenkaan jää. Muutamia villasukkia olen kutonut tietyille ja ehkäpä jotain ruokalahjojakin annetaan. En jaksa yhtään mitään romua ja krääsää, joten antamamme lahjat ovat sellaisia, jotka voi syödä, juoda, polttaa tai jotenkin muuten vaan hyödyllisiä. Kuten niin monena aiempanakin vuonna.
Osa muksuista saa jotain lelua tms. ja vähän isommat muksut rahaa. Olen miettinyt paljon sellaistakin, että tulee lahjottua sellaisiakin ihmisiä, joita en ole nähnyt vuosiin tai tyyliin kerran vuodessa. Kuten joitakin kavereiden ja sukulaisten muksuja. Välillä tuntuu hassulta antaa lahja jollekkin, joka on sinulle ihan vieras ja et tiedä hänestä enään yhtään mitään. On ihmisiä,  joiden kanssa yhteydenpito on jäänyt puolin ja toisin.
 Ajattelin, että siihen alkaa tulemaan muutosta. Ei tässä sitä paitsi opiskelijabudjetilla ventovieraita pysty lahjomaan.

Sitäkin mietin, että voiko noin edes julkisesti sanoa. Että loukkaanko nyt jotakuta? Mutta toisaalta, tämä on osa minun itseni eheytymisprosessia. En voi vaan enään olla kenellekkään mieliksi muiden ehdoilla. Ja enkä nyt usko, että tietyt ihmiset edes huomaavat, jos eivät meiltä lahjaa saakkaan!

Pari taatelikakkua tein
synttäreitä varten.

Joulukortit kuitenkin kirjoitin. Se on kivaa hommaa ja toivotaan, että perille menevät. Lähes 30 korttia pistettiin menemään.

Mietittiin ensin, ettei edes kinkkua hommata. Mutta sitten sain työnantajaltani tekstarin, että joululahjakinkkuni on ensi viikolla noudettavissa. Minullahan on siis vielä työsuhde voimassa, mutta en ajatellut lahjaa saavani. No, haen sen pois ja ollaan vävyn kanssa jo neuvoteltu sen paistamisesta.

Kuivakalaa!

Leivoskahvit kalanhakureissulla!

Kiva tunnelma!

Mitään maata mullistavia ruokasuunnitelmia ei ole. Ehkäpä Beibe hommaa "äitien tekemät" laatikot töistä. Rosollin teen, koska kaupan valmista ei vaan voi syödä. Ja tietysti säilöttyjä herneitä pitää olla ja kylmä- ja lämminsavulohta. Kylmäsavua onkin jo tehtynä ja lämminsavullekkin kirjolohi pakkasessa.
Lipeäkalaa olla laitettu likoamaan. Kuukauden päivät poltettiin parissa tulipesässä ainoastaa koivua. Ämpärillisen verran saatiin tuhkaa jonka päälle kaadettiin kiehuvaa vettä. Kuuma vesi irroittaa tuhkasta lipeää. Tuhkavesi siivilöitiin ja kalat laitettiin lipeäveteen uimaan. Siinä ne saa lillutella viikon päivät. Sitten niitä aletaan liottamaan puhtaassa vedessä. Vesi vaihdetaan muutaman ensimmäisen päivän aikana pariin otteeseen, mutta sitten riittää veden vaihto kerran päivässä. Aika tiukille vetää, mutta kyllä kala ehtii valmistua. Onneksi kuivakalaa oli vielä tarjolla Tampereen kauppahallissa!

Siellä lilluu!

Loppu vesi siivilöitiin
tuhkasta.

Meillä on jotenkin minua ärsyttävä "pakko leiri" koulun puolesta ensi viikolla ja siihen menee kaksi päivää. Olin ajatellut niin jo hieman valmistella joulua illat, mutta tuolla leirillä menee myöhään. No katsotaan, miten loppu viikosta sitten!

Beibe on laitellut taas valoja pihaan. Voi että, kun on nättiä! Ja onhan se nyt käytännöllistäkin, kun jouluvalot valoittaa pimeää pihaa. Mukavan tunnelmallista käydä aamu- ja iltatallilla!

Lumi painoi meidän takapihan toisesta isosta katajasta puolet maahan. Harmitti ihan vietävästi, mutta olen tehnyt siitä nyt sitten kransseja. Ajattelin niitä joulukukan asemasta viedä joillekkin. Että ei mene hukkaan tämä harmittava katajan repeäminen.

Tälläisin miettein joulun alla! Synttäritkin lähestyvät ja niiden juhlinta jää pikkukahvitteluihin, koska olen menossa ihanan ystäväni kanssa Porvooseen joulumarkkinahumua katsomaan lauantaina.

Miten valmistaa itse lipeäkalaa joulupöytään!

Olen kertonut aiemminkin, että olemme Beiben kanssa liotelleet lipeäkalaa itse jouluksi. Viime jouluna emme tehneet, koska meillä oli pakkasessa sitä edelliseltä joululta. Kyllä! Se oli ihan lyönnissään vielä, eikä maistunut yhtään pakastimelta.

Minun molemmissa mummuloissa tehtiin lipeäkalaa silloin kun minä oli pikkuinen. Muistan kuinka sitä lioteltiin saunan porstuassa ja se haisi pahalle.
Mutta hajusta huolimatta, lipeäkala on ollut aina minun herkkuani paksun valkokastikkeen, jauhetun maustepippurin ja suolaripsauksen kanssa nautittuna.

Anoppi liotteli lipeäkalaa myös saunanporstuassa. Hän oli hämmästynyt siitä, että minä jotain tästä joulukalan valmistamisesta tiesin. Ja yleensäkkin söin lipeäkalaa. Olinhan minä ihan kaupunkilaislikka!

Kerroin hänelle, että kauppahallista aina haettiin äidin tai mummun kanssa kuivattua turskaa tai vastaavaa ja sitä sitten koivuntuhkavedessä liotettiin. Sen tarkemmin en lapsuudestani muistanut tätä menetelmää.
Mutta anoppini minut sitten perehdytti lipeäkalan valmistuksen saloihin. Vaikka eihän siinä mitään ihmeellisiä saloja ole. Kuivakalan liottaminen lipeäkalaksi on tosi helppoa ja yksinkertaista.

Anoppi ja appi liottelivat lipeäkalaa aina niin reilusti, että sitä pakastettiinkin. Kesällä sitten yleensä juhannuksen tienoilla, herkuteltiin lipeäkalalla. Monesti he sihtasivat herkkuhetken niin, että tiesivät minun olevan tulossa kyläilemään! <3
Lipeäkala valkokastikkeen ja uusien perunoiden kanssa on todellista herkkua!

Beibe on aina kannustanut minua ostamaan ja valmistamaan jouluna lipeäkalaa, koska hänen mielestään siitä tule jouluntuoksu kotiin.
 Hän, joka ei koskaan kotonaan lipeäkalaa syönyt, on maistanut tätä omatekemää ja ihmetellyt miksei sitä koskaan ole aiemmin syönyt. Koska se on tosi hyvää!

Lipeäkalan valmistus alkaa siitä, että tulipesistä puhdistetaan huolella kaikki tuhkat pois. Sitten niissä poltetaan vain ja ainoastaan koivua. Ei saa sytyttää millään maitopurkeilla tai paperilla. Koivua vaan, jotta saadaan puhdasta koivuntuhkaa!
Me pyhitämme koivulle olohuoneen takan ja ulkosaunan kiukaan tulipesän. Näin saamme kahdesta tulipesästä puhdasta koivuntuhkaa.

Tuhkat kerätään tulipesistä ja sitä olisi hyvä olla reilusti. Meillä kun on kuivattua kalaa yleensä 100-200 grammaa, joskus jopa enemmän ja olemme keränneet tuhkaa sellaisen tavallisen ämpärillisen. Vetääköhän se nyt jotain 8 litraa.

Tuhkan päälle kaadetaan kiehuvan kuumaa vettä niin että ämpäri on ihan täynnä. Veden annetaan jäähtyä ihan rauhassa tuhkan kanssa. Tähän tekeytymiseen menee noin vuorokausi.
 Kuuma vesi irroittaa tuhkasta lipeää ja se on nyt lipeävettä, joten sitä ei parane roiskia silmille ja käsille.

 Anoppi kyllä opetti, että kastaa sormenpään veteen ja lipaisee sitä kielellä. Jos sormi maistuu karvaalle, lipeävesi on tarpeeksi vahvaa. Mutta älkää nyt sitten nielkö sitä lipeävettä. Pelkkä sormen laitto kielelle riittää.
Lipeävesi tuntuu lisäksi sormissa saippuamaisen liukkaalta.

Jos tuntuu, ettei tuhkasta ala irrota lipeää, tuhkavettä voi keittää isossa kattilassa jonkin aikaa. Sitten antaa tuhkaveden jäähtyä kunnolla.

Kun tuhka on painunut ämpärin pohjaan ja vesi muuttunut kirkkaaksi, kaadetaan kylmä ja kirkas vesi kalan päälle.
Ei haittaa vaikka tuhkaa menee kalalle veden mukana. Se huuhtoutuu kyllä sitten pois. Jotkut tekevät kuulemma lipeäkalan siten, että laittavat kalan likoamaan ihan sinne tuhkaisen veden sekaan. Mutta me tykätään siilata tuhka pois.

Me käytetään yleensä ihan tavallista vatia. Kala peittyy paremmin laakeassa vadissa, kuin ämpärissä. Tärkeää on, että lipeävettä on niin paljon, jotta kala peittyy. Sitä voi myös kääntää liotuksen aikana.

Jotkut ottavat kalasta nahan pois ennen liotusta. Me ei oteta, koska se on mielestämme ihan turhaa. Sitäpaitsi, kala pysyy kypsennettäessä mielestäni paremmin koossa nahan kanssa.

Kalan annetaan liota lipeävedessä viikon päivät. Se alkaa pikkuhiljaa turpoamaan ja muistuttamaan oikeaa lipeäkalaa.

Kalan liotuspaikka on hyvä olla viileässä. Ja jossain muualla kuin asuintiloissa. Koska se haisee ihan kamalalta.
Me liottelemme lipeäkalaa ulkosaunan porstuassa. Kun saunomme, nostamme tämän kamalalta haisevan vadin siksi aikaa ulos ja tuuletamme porstuan hyvin ennen saunaan menoa.

Itse liottamalla, emme ole koskaan saaneet kalaa turpoamaan ihan niin paksuksi kuin kaupasta ostettava valmis lipeäkala on. Mutta tämä itse liotettu ei ole niin höttöistäkään kuin valmis kala, vaan paljon kiinteämpää.

Kun kala on lionnut lipeävedessä viikon päivät, aletaan sitä huuhtelemaan. Lipeävesi kaadetaan pois ja kalaa huuhdotaan hetki juoksevalla vedellä. Myös vati huuhdellaan. Sitten kala laitetaan likoomaan  runsaaseen, kylmään, puhtaaseen veteen.
Muutamana ensimmäisenä päivänä vesi vaihdetaan kaksi kertaa päivässä. Sitten riittää kerran päivässä suoritettava veden vaihto. Viikon huuhteluiden jälkeen, lipeäkala on valmista nautittavaksi.

Meidän lipeäkalan valmistus on tänä vuonna siinä vaiheessa, että kala on ostettu ja se käryää muovipussissa kellarin rapussa.
Tuhkan keräys on meneillään, mutta ei tässä nyt ole kuitenkaan vielä mikään kiire. Hankin kalan kuitenkin jo näin ajoissa, koska on joskus käynyt niinkin, että Tampereen kauppahallista kuivakala on loppunut ja lipeäkala on jäänyt valmistamatta.

Kuivattua molvaa oli tänä vuonna tarjolla ja ostin yhden päreen eli sellaisen kuivatun fileen. Se painoi hieman yli 100 grammaa ja maksoi 8,90 e. Eli aikas kova kilohinta, mutta tuosta köykäisestä kuivakalasta turpoaa niin iso lipeäkala, että syömme siitä ainakin pari kertaa.

Aikaisemmista lipeäkalan valmistuksistamme voi käydä lukemassa täältä ja täältä .

Palaan kertoilemaan tästä tämän vuotisesta lipeäkalan valmistuksesta. Mutta jos alkoi kiinnostamaan lipeäkalan liottelu, käykää lukemassa noi edellisvuotiset postaukset. Kysyäkkin saa, jos jokin mietityttää!

Tästä tulee joulun herkku! <3

Kalan kylmäsavustusta, lipeäkalaa ja mitä kalloprojektille kuuluu!

No niin, olis tulossa jokunen kuva peuranpään työstämisestä sisustuskalloksi. On kuvaa pään nylkemisestä, keittämisestä ja sun muusta. Älä selaa postausta, jos epäilet haluatko nähdä niitä! Mutta ensin juttua joulukalojen teosta!

Beibellä on ollut tapana tehdä kylmäsavulohta joulupöytään. Tekee hän sitä muulloinkin, mutta varsinkin jouluksi, jos kelit ovat suotuisia.
Meidän "kylmäsavustamo" on tosi alkeellinen. Se on puinen laatikko, jonka sisällä poltetaan kuivia leppäkiekkoja sähkövastuksen päällä. Netistä ollaan vastus, Savu-Sampo , tilattu vuosia sitten.

Sampo-savustin

Savustin kolossaan!

 Alkeellisuudestaan huolimatta, tämä meidän pikku-kylmäsavustamo toimii todella hyvin. Vielä tälläisillä n. -15 asteen keleillä, kalat pysyivät sulina ja savustuivat hyvin.

Leppämäen "kylmäsavustamo"!

Laatikossa kylmäsavustaessa ei lämmin saa ollakkaan, koska vastus lämmittää yllättävän hyvin ja kala saattaa alkaa kypsymään.

Plussan puolelle pysyy!

Kesällä ollaan kylmäsavustettu vanhassa jääkaapissa, joka on siis päällä ja kylmä. Savustinvastus jääkaappiin vaan kalojen kanssa ja hyvin savustuu! Harmi vaan, että jääkaappi meni rikki, eikä olla sitten uutta-vanhaa hankittu. Toisaalta, eihän kylmäsavulohta tarvi ympäri vuoden tehdä, joten voisi olla ihan kivakin pitää tämä herkku tälläisenä kylmän ajan juttuna!
Beibe oli ostanut lohifilettä ja ihan kokeeksi siikaa. Sitä me ei olla koskaan kokeiltu kylmäsavuna. Graavina olen sitä maistanut, eikä se hääppöistä ollut. Mutta en pidä graavikalasta muutenkaan!
Beibe ripoitteli kalafileille kauttaaltaan ruokosokeria ja suolaa fiiliksen mukaan. Paksumpaan osaan filettä enemmän ja pyrstöön vähemmän. Yleensä hän on suolauksessaan onnistunutkin!

Kalat olivat savussa noin 15 tuntia. Aika riippuu pitkälti siitäkin, kuinka ahkerasti muistaa kiekkoja käydä lisäämässä vastuksen päälle. Kiekkojen kuivuudesta ja koosta riippuu paljon, kuinka ärhäkästi ne palavat. Pari kiekkoa kannattaa laittaa päällekkäin, ettei tarvi ihan puolen tunnin välein käydä "savustamolla".

Pari kiekko päälekkäin!

Mutta kyllä kalat ainakin 12 tuntia saa savustua. Savustumisen edistymisen kalassa huomaa siitä, että väri alkaa muuttumaan syvemmäksi ja kala kiinteytyy tosi paljon.

Lohet päällä, siiat kurkkii alaritilältä!

Vaikka kalaa täytyy maistella ainakin pyrstön verran, sen kannattaa antaa levätä seuraavaan päivään, tai pakastaa jotta savun ja suolan maut tasaantuvat ja pehmenevät.

Joulu turvattu!

Lohi onnistui taas ja Beibe onnistui suolauksessakin, taas kerran! Mutta siika ei ollut mitään ihmeellistä! Se maistui suolalle ja savulle. Minä lohdutin Beibeä sillä, ettei siika ole mikään vahvanmakuinen kala. Mutta en kuitenkaan usko, että se syömättä jää!

Nami...

... nami...

... naaaam!

Lipeäkalan valmistus aloitettiin hyvissä ajoin tänä vuonna. Kuukausi takaperin, kävin Tampereen Kauppahallista hakemassa yhden päreen kuivattua kalaa. Olettaisin, että se on nykyään koljaa eikä turskaa.
Anoppini neuvoi aikanaan tämän perinnejouluherkun valmistuksen ja olemme tehneet sitä aiemminkin. Siitä voit käydä lukemassa täältä .

Nahkapuoli

sisäpuoli

Beibe varoitteli minua kalanostoreissulleni lähtiessäni, että pitäisin malttia, enkä ostaisi kuin yhden päreen. Kuivattu kala kun turpoaa moninkertaiseksi. Olemme joskus ahnehtineet ja melkein olleet pulassa lipeäkalamäärän kanssa!
Poltimme pelkkää koivua olkkarin ja makkarin takoissa ja keräsimme noin ämpärillisen tuhkaa. Tuhka kattilaan ja kuumaa vettä päälle. Tuhka sai luovuttaa lipeäänsä seuraavaan päivään ja sitten lipeävesi vatiin niin ettei tuhkaa tulisi kauheasti mukana. Sitten kalanpalat lipeään ja ne saavat olla siellä viikon verran.
Beibe muisteli, että he lapsena joutuivat repimään nahkoja kuivatuista kaloista hohtimillam sormet "verillä"! Mutta koska häntä ei kakarana koko lipeäkala voinut vähempää kiinnostaa, hän ei muista miksi näin tehtiin. Harmi, etti anoppi ole enään täällä sitä kertomassa! Mutta mitä minä hänen lipeäkalansa valmistusta pääsin seuraamaan, ne kalat olivat nahkoineen.
Ulkosaunalla haisee taas pesemätön alapää! Anteeksi mielikuva, mutta siltä se lipeässä lilluva kala haisee! Mutta siltä se kuuluu haistakkin ja hyvä siitä tulee.
Viikon liotuksen jälkeen kalat huuhdellaan hyvin ja ne laitetaan puhtaaseen veteen, jota vaihdetaan viikon ajan. Pari ekaa päivää, vettä vaihdetaan muutaman kerran päivässä. Lopun aikaa riittää kerran päivässä. Niin ja veden pitää olla tietysti kylmää!

Haisevaa herkkua tulossa!

Kerron lipeäkalan edistymisestä, mutta palataan erääseen toiseen keskeneräiseen prokkikseen. Viikko sitten saimme peuranpään Beiben siskon porukoilta. Beibe on päätä pikkuhiljaa työstänyt ja kallo alkaa ollakkin valkaisua vailla.
Yksi blogini luetuimmista jutuista on ollut jo todella pitkään postaukseni meidän sisustuskalloista . Siitä syystä päätimme kertoa ihan kuvien kera tämän peuranpään työstämisestä. 

Alkutilanne!

Ensimmäiseksi kallosta piti nylkeä nahka. Nahka on kireässä, eikä lähde kallosta irti ilman puukkoa. Turvassa ja korvissa olevat rustot pitää katkaista ja sarvien ympärystät avata.

Kannattaa varoa, ettei kalloa nirhaa puukolla. Siihen jää pian jälkiä puukosta. Tässä vaiheessa kannattaa lihoja irroittaa mahdollisimman paljon, koska se edesauttaa kallon puhdistusta keiton jälkeen.

Jos kaadettu eläin on tuore, poskilihat ja kieli kannattaa hyödyntää ihan ihmisravinnoksi. Nyt tämän peuran posket menivät Maurille.
Silmät kannattaa irroittaa tässä vaiheessa. Tai ainakin Beibe on tehnyt aina näin. Jos jollakulla on kokemusta niiden poistamisesta vasta keiton jälkeen, kertokaa ihmeessä miten on onnistunut!

Luomesta kiinni ja kaivaa silmä ulos kuopastaan. Silmän pohjassa on jänne tai vastaava, millä silmä on kiinni. Se puukolla poikki, niin silmä irtoaa kallosta.

Tämän jälkeen kalloa keitetään. Tarkoituksena on, että kaikki lihat ja kalvot kypsyvät ja ne saisi pestyä irti kallosta.

Suosittelen lämpimästi tekemään tämän vaiheen ulkona, jos vain suinkin mahdollista. Haju on kamala!

"Syömään!"

Beibe oli tehnyt kuvan viritelmän meidän ulkorapun eteen. Töistä tullessani vastassani oli siis tuollainen näky edessä. Nauratti, koska Beibe oli sanonut minulle laittavansa ruuan meille valmiiksi kun tulisin töistä. Onneksi tarjolla ei ollut kuitenkaan peuranpääsoppaa!
Beibe pesi keitetyn kallon painepesurilla. Vaikka hän teki sen meidän ulkosaunan edessä ulkona, koko tontilla leijui keitettyjen aivojen aromi. Yök! Puhumattakaan Beiben vaatteet, jotka olivat saaneet "hieman" roiskeita kallosta pesuhommissa.

Aivot saa pestyä pois painamalla vettä niskassa olevasta selkäydinkanavasta. Nenäontelon rustot eivät lähde pesemällä, vaan ne täytyy kaivella mekaanisesti esim. ruuvimeisselillä.

Kallon tilanne on nyt se, että se on ulkosaunalla kuivumassa. Se saa kuivua rauhassa, jotta kaikki mahdolliset siihen jääneet kalvot kuivuvat.

Ensimmäisessä kallopostauksessani harmittelin vetyperoksidin huonoa saatavuutta. Beibe kävikin kyselemässä apteekista ja siellä olikin asiantuntevaa palvelua. Hänelle kerrottiin, että nämä apteekista saatavat 3 ja 9 %;set liokset eivät riitä kallon kunnolliseen valkaisuun. Jos haluaa vahvempaa vetyperoksidia, sen ostamiseksi täytyy tehdä anomus poliisilta. Lomake löytyy poliisin nettisivuilta.
Joten nyt on sitten hakemus vetämässä ja odotellaan mikä on päätös.

Saas nähä, miten tässä käy! Saadaanko lupa ja kallo valkaistua... vai aletaanko meitä epäilemään jostain ihan muista puuhista?

Koiralla hilsettä, kuivakalaa, pikkujoulut ja UUSI TIETOKONE!

Siinäpä vähän ohjelmaa yhdelle viikonlopulle!

Kutittaa!

Meidän mäyräkoira, Mauri, on aina ollut hieman herkkä nahkainen. Varsinkin ruuan suhteen. Meillä koira ja kissa syövät paljon lihaa. Se ei välttämättä ole mikään aate, vaan pitkälti on johtunut siitä, että ammattiemme puolesta, saamme henkilökuntaetuna hankkia lihaa edullisesti. Ja tietenkin, koska omakasvattamista elukoista tulee niin paljon teurasjätettä, että lemmikitkin on pysyneet ruuissa.
No, koska olemme aiemminkin huomanneet, että Maurin iho alkaa reakoimaan, jos se syö paljon nappuloita, emme niitä ole sille paljoa antaneetkaan. Metsästyskaudella se vaan tarvitsee niin paljon energiaa, että olemme syksyisin tarjonneet sille lihan lisäksi korkean rasva- ja proteiiniitoisuuden omaavia kuivanappuloita. Ja pienet iho-oireet ovat menneet ohi joko jättämällä nappulat heti pois tai parin päivän kortisonikuurilla.
Alkusyksystä koiran selkä alkoi hilseilemään. Poistimme taas nappulat ruokavaliosta. Hilseily jatkui. Emme pitäneet koiraa tarhassa, koska kuvittelimme kopissa olevien pehmikeheinien ärsyttävän. Hilsettä edelleen. Tuuletimme ja lopuksi pesimme koiran makuupatjan. Vaihdoimme siihen uuden päällisen. Ei auttanut sekään. Tutulta eläinläkäriltä kyselimme kortisoni kuurin ja sen Maurille annoimme. Hilseily ei vähentynyt. Pesimme koiraa, aiempiin iho-ongelmiin saamallamme, hilseilyyn auttavalla shampoolla kerran viikossa. Ei, ei ja ei. Loishäädöthän Maurilla on "luolametsästysharrastuksen" takia kokoajan voimassa. Ja olin kyllä suurennuslasilla hilsettä syynännyt ja ei se kyllä liikkunut. Joten loiset pois suljettu. Sieni-infektiokaan tuskin oli, koska ei levinnyt selän alueelta mihinkään muualle kehoon. Ihoa kosteuttavia hoitoampulleja tyhjensimme koiraa tuloksetta. Aloimme jo miettimään sellaistakin vaihtoehtoa, että Maurin syömän naudanlihan proteiini puskisi ihosta läpi. Siis, että se saisi liikaa protskuja ruuassaan. Ei voi tietää! Mutta, kotikonstit alkoivat olla käytetty. Oli siis varattava aika lekurille!
Eläinlääkärin kanssa olimme yhtä mieltä siitä, että ruoka on syyllinen oireisiin. Ja koska raapenäytteestäkään ei mitään löytynyt, päätimme laittaa koiran ruokavaliolle. 50 päivän kuuri nappuloita, joissa ei ollut mitään yleisimpiä allergeenejä. 160g päivässä näitä, eikä mitään muuta. Kyselivät, pystynkö vannomaan käsi sydämmellä, etten anna mitään makupaloja koiralle tänä aikana. Hei, kamoon! Meidän ekosysteemissähän emäntä syö herkut, ei elukat! Joten ei tuota ongelmia! Toivon kovasti, että tällä konstilla koiran vaivat selviäisivät. Ruoka-aineallergia on kuitenkin helppo hoitaa ruokavaliolla. Jos tämä ei nyt auta, sitten verikokeilla katsotaan mahdollisia muita vaihtoehtoja, esim. varastopölypunkkiallergiaa tms.

Mauri ja 50 päivän tehodieetti!
79 euroa säkki! Onni on omistaa
pieni koira!

Tyttären kanssa olimme siis liikekannalla ja elukkatohtorilta jatkoimme matkaa Tampereen kauppahalliin. Koska edellisellä hallireissulla jäi kuivakala, lipeäkalan tekoa varten, saamatta, sitä olisi tarkoitus nyt hakea. Kalaliike Nygrenille suunnistimme heti halliin saavuttuamme.

Kauppahallin hämyisää tunnelmaa!

Kuivakalaa oli vielä onneksi saatavilla ja ostin sitä reilut 300 grammaa. Siitä liotettuna tulisi ehkä vähän liikaakin meille. Mutta jos näkee vaivan tehä lipeäkalaa ite, ei viitti ihan pientä rippua liotella. Savusilakoita ostin lisäksi, leivän päällä syötäväksi. Aamupalaksi vetäistiin kahvilassa sämpylät ja haudutetut teet ja ihmeteltiin kuinka paljon ihmisiä oli liikkeellä.
Kylmäsavustettu hevosenliha on meille sellainen herkku, jota täytyy aina ostaa, kun sattuu eteen tulemaan. Ja hallistahan sitä saa. Parisataa grammaa lähti mukaan. Ja ostettiin vielä Hakasen leipomon käpykakku, koska illalla tulisi tärkeitä vieraita. Veljeni perhe tulisi käymään ja heillä olisi minulle tuomisinaan uusi läppäri!

Heppaa herkutteluun!

Lauantaina minulla olisi ohjelmistossa teurastamon pikkujoulut. Kuulostaapa ihan joltain halvalta kauhuelokuvalta!  Oikeasti kivat bileet tiedossa ja täytyisi hankkia lahja pukinkonttiin ja jokin kiva riepu peittämään vartaloni yläosaa. Alaosa ja kengät olivat jo hankittu. Koskikeskukseen eli Koskariin siis!
Olin aikaisemmin katsonut erään puseron valmiiksi Zizzistä, mutta se oli aika hintava, 79,90e. Mutta kun on läski, ei voi valittaa. Enkä haluakkaan!  Poikkesin kuitenkin Lindexillä, ja TADAA! Löysin kaksi puseroa, topin ja kaulakorun! Alennuksineen yht. 74e ja risat! Olinpa tyytyväinen! Ostan NII-IN harvoin mitään muita vaatteita, kuin tosi tarpeeseen tulevia käyttövaatteita, että kynnys käyttää vähiä varoja "bile" vaatteisiin, on korkea. Mutta nämä tekemäni löydöt käyvät kyllä ihan kyläily- ja paremmiksi arkivaatteiksi.
Lahja pukinkonttiin haettiin "säläkauppa" Tigeristä. Koska pikkujoulut ovat jo ohi, voin kertoa, että ostin kannettavan, vilkkuvan ja väriä vaihtavan discopallon. Se kädessä olisi sitten kiva jorata juhlissa!

Kaunis tyttäreni!?!

Baila, baila!

Illalla saapui vieraat ja uusi läppäri. Olen joutunut käyttämään tyttären konetta ja koska olen NIIN surkean huono tietsikoiden kanssa, olen pelännyt, että saan likan koneen jökkiin tai ainakin onnistun tuhoamaan sieltä jotain korvaamatonta. Joten, olikin suuri helpotus vihdoin saada oma kone käyttöön.
Ei koskaan uskoisi, että olen joskus 80- luvun lopulla, jopa tehnyt meidän ensimmäisellä, SVI-728 MSX, tietokoneella ohjelmia ja pelejä. Olikohan se kone ton merkkinen? No, koska tietotekniikka ei ole koskaan kiinnostanut, aika ajoi minun ohitseni näissä asioissa. Minä olen vain hoidellut eläimiäni, puutarhaa ja tehnyt ruokaa!  Työhönikin, tietokoneet, ovat tullet vasta ihan hiljattain.  Ja nyt on sitten  tosi vaikea kiriä kiinni kaikkea, vuosikymmenten aikana tullutta "dataa". Kun vielä haluaisi saada kaikki nyt ja heti onnistumaan, eikä jaksaisi yhtään kiinnostua opiskelemaan koneen käyttöä, niin on vähän haastavaa! No, onneksi veljeni vaimoineen tuntee minut ja koneeni on varmasti asennettu tyylillä "for dummies"!
Vähän kyllä tuskan kouristus meni kehoni lävitse, kun minulle ilmoitettiin, että käyttiksenä on Windows 8! Siis, apua, mikä, HÄH! Tytär nosti heti kädet pystyyn ja sanoi, että turha sitten apua häneltä odottaa!
Pikkujoulut olivat todella kivat! Tanssittiin, juteltiin, syötiin ja pidettiin hauskaa! Tämä minun koko viikon kestänyt flunssani verotti minua kuitenkin hiukan. Muiden lähtiessä baariin, Beibe haki minut kotiin. Tänään olenkin ollut ratkaisustani, tulla suoraan kotiin, erittäin tyytyväinen. Olen jaksanut yrittää perehtyä tähän uuteen läppäriini. Taistelu on ollut kova! Olin jo hetken valmis luovuttamaan ja soittamaan veljeltäni puhelintukea. En meinannut millään saada siirrettyä puhelimestani kuvia koneelle. Kun vihdoin sain lisättyä uuden laitteen ja kuvat koneelle, en löytänyt niitä! Pari tuntia vierähti, mutta hei! Onhan tää koneen kanssa taistelu nyt mukavampaa kuin maata krapulassa! Ja tässä tämä nyt on, ensimmäinen postaus uudella, ihan iki-omalla läpyskälläni! Olen ylpeä itsestäni!

Ihana, kamala kone!

Ihana saada sinut, Nannukka, mukaan seuraamaan kirjoituksiani!