Helppo suppilovahveropasta!

 

Suppilovahverot sentään ovat alkaneet
putkahtelemaan!

Täällä itä-Pirkanmaalla on ollut käsittämättömän huono sienivuosi. No, jotkut ovat löytäneet kantarelleja ämpärikaupalla. Minä en. Tosin, en ole ihan kauheasti käynyt etsimässäkään. Onneksi on ystävä, joka toi kassillisen kantarelleja ja niinpä mekin saimme hyvän keiton tehtyä.

Herkkutatteja ei löytynyt yhtään. Muutama punikkitatti putkahti meidän nurmikolle. Samoin voitatteja. Mutta nekin jäivät vähäisyytensä vuoksi keräämättä.

Rouskut ja haperotkin loistivat poissaolollaan. Mutta eipä se mitään! Siivosin tässä joutessani kuiva-ainekaapin ja siellä on edellisvuodelta kaksi purkkia kuivattuja tatteja, sekä yksi purkillinen kuivattuja suppilovahveroita. Eiköhän niillä talvi mennä!

Kermainen suppilovahvero kastike tagliatelle-
pastan kera.

Onneksi sentäs on saatu sateita ja suppilovahverot ovat alkaneet putkahtelemaan sieltä täältä. Ei niitäkään edellisvuosien malliin ole, mutta syödäksemme ollaan saatu ja kuivannutkin olen vähän.

Katseltiin Beiben kanssa yhtenä päivänä Strömsöä ja eräässä jaksossa tehtiin sienipastaa. Jotenkin tuli sellainen mieliteko, että tämän tapaistahan pitää heti pikimiten tehdä. Ja niin lähdin poikkeamaan lähimetsään sen verran, että keräsin suppiksia pasta-aineksiksi. Tulikin kivan makuinen pasta, johon käytin itse kasvattamiani sipuleita, valkosipuleita ja timjamia.

KERMAINEN SUPPILOVAHVEROPASTA (2-3 annosta

• noin litra suppilovahveroita
• 1 sipuli
• 2-3 valkosipulinkynttä
• 25 g voita
• 2 dl kermaa
• mustapippuria rouhittuna
• suolaa
• timjamia
• ihan pieni "hipsaus" currya
• haluamasi muotoista pastaa
• parmesania raastettuna

Laita pasta kiehumaan suolattuun veteen, jossa on loraus öljyä.

Revi ja pilko sienet haluamasi kokoisiksi paloiksi. Laita sienisilppu kuumalle paistinpannulle ja haihduta niistä nesteet. 

Kun sienistä ei enään irtoa nestettä, lisää pieneksi silputut sipulit ja voi. Kuullottele, kunnes sipulit ovat pehmenneet.

Lisää kerma pannulle ja mausta. Pieni hipsaus currya voimistaa sienten aromi. Mutta sitä ei saa laittaa kuin todellakin ihan hipsaus!

Anna kastikkeen porista hiljalleen miedolla lämmöllä, kunnes pasta on kypsää.

Valuta kypsynyt pasta ja lisää ne kastikkeen joukkoon. Raasta runsaasti parmesania pastan joukkoon ja vielä annoksenkin päälle. Nauti!

Mauri inhoaa kökkiä minun kanssani sienessä.
Sen mielestä se on tosi tylsää. Mutta nyt otin
sen mukaani, kun haimme vain pastasienet. ='D

Oletko maistanut retiisin siemenkotia?

 

Retiisi kasvattaa varrestaan ja kukinnoistaan
aikas häkkyrän!

Retiisi on sellainen kasvatettava, että siitä ehtii aina muutamia kasvamaan ns. yli. Se on tosi nopea kasvuinen ja jos sitä on kylvänyt reilusti kerralla, herkästi osa jää sitten syömättä. Retiisin mukula menee tosi nopeasti puisevan kovaksi. Heti kun kasvi alkaa kasvattamaan vartta lehtiruusukkeen sisästä, se on ylikasvanut.

Tämän sekamelskan on saanut aikaiseksi 
vain kaksi retiisiä.

Mutta eipä hätää, koska retiisin kukat ovat syötäviä ja maistuvat hieman sinappisilta. Niitä on kiva laittaa salaatteihin tai napsia kasvimaalta suoraan suuhun. Mutta vielä hienompaa on se, että jos jää kukkasetkin syömättä, peli ei ole siltikään menetetty. Nimittäin retiisin siemenkodat ovat ihan täyttä ravintoa nekin. Mahtavaa, eikö!

Retiisin siemenkotia

Minulta jäi pari hassua retiisiä kevään kasvihuonekylvöistä kasvamaan. Heti kun siemenkodat alkoivat pullistella, me Beiben kanssa napsittiin niitä suoraan suuhun. Ne ovat mukavan rouskuvia ja maistuvat miedolle retiisille tai kaalille. Pientä pippurisuutta niissä on, mutta eivät mielestäni ole niin kirpsakoita, kuin itse retiisin mukulat.

Pannulla öljy-voiseoksessa paistettuna.

Me söimme siemenkodat melkeinpä suoraan "puskista" raakana. Mutta kourallinen päätyi pannulle öljy-voiseoksessa paistettuna ja maustettuna ripauksella suolaa. Ja voi että, kun olivat hyviä!

Kokeilinpa siemenkotien pikkelöimistäkin, mutta niistä ei tullut hyviä. En tiedä, olisivatko jo menneet hieman "yli", koska jäivät jotenkin koviksi. Mutta jos retiisin siemenkotien pikkelöiminen kiinnostaa, kannattaa kirjoittaa selaimeen "pickled radish pods", niin johan alkaa reseptejä pukkaamaan.

Huomasin, että varsinkin intialaisissa ruokaohjeissa käytetään retiisiin tai retikan siemenkotia ihan yhtenä raaka-aineena. Hakusanalla "radish pods recipe" löytyy monia reseptejä, joissa retiisin siemenkodat ovat pääosassa.

Säilöttyinä etikkaliemeen eivät olleet meidän
makuun.

Koska tämä kesä vain jatkuu ja jatkuu, kylvin uuden satisin retiisiä kasvihuoneeseen. Saas nähdä ehtivätkö ja saanko vielä kenties uuden sadon siemenkodista.

Oletko tiennyt, että retiisin siemenkotia ja kukkia voi syödä? Oletko maistanut niitä tai kokkaillut jotain niistä?

Kesäkurpitsanlehtipesto

 

Kesäurpitsat kasvavat lampolan pehkukasan
päällä.

Jo joskus vuosia sitten kuulin/luin jostain, että myös kesäkurpitsan lehdet olisivat syötäviä. Eipä ole tullut koskaan kokeiltua, koska itse kesäkurpitsoissakin on ollut ihan tarpeeksi syötävää. Sehän nyt olisi vielä puuttunut, että koko kasvi olisi pitänyt ruuaksi laittaa!

Kukkia olen kyllä syönyt. Olen täyttänyt maustetulla ricottajuustolla, dipannut ne friteeraustaikinaan ja uppopaistanut. Ne on ollut todellista herkkua!

Pestoainekset!

Sitten törmäsin Instassa Spicymoustachen tiliin . Hän kasvattaa kasviksia keskellä kaupunkia ja tekee niistä vegaanista ruokaa. Muutenkin hänellä on innostavia videoita ja hyviä vinkkejä, sekä reseptejä. Hänen tililtään bongasin vinkin kesäkurpitsanlehdistä tehtyyn pestoon tästä sitten väänsin oman versioni ja hyvää tuli!

En tiedä, voiko/saako näitä tälläisiä tahnoja, joissa ei ole basilikaa ja pinjansiemeniä, kutsua pestoiksi. Mutta kai se voi olla yleisnimitys kuvaamaan tämän tyyppisiä tahnoja. Koska niissä on kuitenkin peston tunnusmerkit.

Mietin myös sitä, että kun nuo kesäkurpitsat kuitenkin yleisesti kasvavat voimakkaasti lannoitetussa maassa, keräävätkö lehdet nitraatteja? Meilläkin kesäkurpat ovat aina kasvamassa jossain kompostikasassa tai vastaavassa. Toisaalta, eipä tälläistä lehtipestoa nyt jatkuvasti syödä. Joten, ehkäpä tätä nyt voi ihan turvallisin mielin nautiskella kohtuudella. Koska tämä oli tosi hyvää!

KESÄKURPITSANLEHTIPESTO

• 4 nuorta kesäkurpitsanlehteä varsineen
• noin 1,5 dl rypsiöljyä
• 1 dl aurinkonkukansiemeniä
• noin 0,5 dl cashewpähkinöitä
• 1 rkl sitruunamehua
• 1 valkosipulinkynsi
• suolaa
• mustapippuria rouhittuna
• 1 dl parmesanjuustoraastetta

Irroita varret lehdistä ja kuori ne kevyesti kuorimaveistä käyttäen. Näin saat enimmät säikeet irti varresta. Tämä ei varmaan kuitenkaan ihan välttämätöntä.

Pilko varret pätkiksi.

Kiehauta vesi kattilassa ja laita varrenpalat kiehumaan. Keitä noin minuutti ja lisää lehdet kiehumaan. Ryöppää varsia ja lehtiä vielä yhdessä pari minuuttia.

Kaada lehdet ja varrenpalat siivilään ja huuhtele niitä juoksevan kylmän veden alla, niin että ne jäähtyvät. Puristele vesi huolella lehdistä.

Laita lehdet monitoimikoneeseen ja lisää kaikki loput aineet parmesanjuustoraastetta lukuunottamatta. Surauta ainekset sekaisin. Karkeusaste riippuu ihan omasta mieltymyksestä. Itse pidän aika sileästä ja tasaisesta pestosta. 

Lisää öljyä tarvittaessa. Samoin muita mausteita.

Lisää viimeiseksi parmesanjuustoraaste ja surauta sekaisin. Tarkista maku. Nauti vaikka pastan kera, niin kuin me teimme.

Itse teen yleensä tälläiset pestot nykyään cashewpähkinöistä. Nyt minulla oli auringonkukansiemeniä jäänyt jostain toisesta ruuasta, joten käytin myös niitä. Laitoin kuitenkin vähän noita pähkinäitäkin, koska ne tekevät pestosta ihanan "kermaisen". 

Muutenkin kannattaa kokeilla ja käyttää jo kotona valmiiksi olevia aineita. Jos on jäänyt jotain jämiä pähkinäpussien pohjille, käyttäkää ilman muuta ne. Jottei tule hävikkiä! Pestoihin käy ihan hyvin mantelit, saksanpähkinät ym.

Tämä oli tosi hyvää pastan kanssa! Ohjeesta tuli pestoa neljään pasta-annokseen. Tosin, rakkaat lapsenlapset eivät arvostaneet mummun "hassunväristä pastaa"! ='D

Usein myös sekoitan itse tekemiäni pestoja majoneesiin ja syödään sitä ranujen, paistettujen perunoiden, hamppareiden välissä tai lihan kanssa. 

Pidätkö Sinä pestoista ja teetkö niitä itse?

Vegaaniset marengit kikherneiden liemestä

 

Teen lähes viikottain jotain ruokaa, mihin laitan säilykepapuja tai kikherneitä. Näihin omavaraisteluvuosiin en ole saanut papuja niin onnistumaan, että satoa saisin kuivatettua. Pakkaseen olen kyllä taite- ja pensaspapuja palkoineen laittanut. Joskus olen hapattanut papuja ja ne ovat kyllä hyviä!

Koska olen "ei niin suunnitelmallinen ruuanlaittaja", kuivatut pavut meillä ei niin ehkä toimisikaan. Teen päivän tai viikon ruokasuunnitelmat aikas ex tempore ja siltä pohjalta, mitä tekee mieli. Tai jos satun näkemään jonkin kivan ohjeen, niin sitä pitää päästä kokeilemaan heti. Tämän vuoksi meillä on lähes aina papu- ja kikhernesäilykkeitä kotivarana. 

Kikherneitäkään en ole kokeillut kasvattaa. Onko Teistä joku yrittänyt, tai jopa onnistunut? Olisi kiva kuulla kokemuksistanne!

Tälläisestä tetrasta tulee reseptin noin 1,5 dl
aquafabaa eli kikhernelientä.

Minulla oli jäänyt vähän niin kuin unohduksiin yksi bataatti, josta sitten väsäsin currya. Laitoin curryyn tetrallisen kikherneitä ja samassa muistin, että liemestähän voisi tehdä marenkeja. En ollut tälläisiä ennen kokeillut, vaikka vanha juttuhan tämä oli.

Tuumasta toimeen ja netistä etsimään ohjeita. Joten tässäpä tulee meikäläisen versio kikherneliemi-marengeista eli aquafaba-marengeista. Olkaapa hyvät! 

Minähän värjäsin omani elintarvikeväreillä!

KIKHERNELIEMI-MARENGIT

• n. 1,5 dl kikhernelientä
• 1,5 dl tomusokeria
• 1 rkl sitruunamehua
• 0,5 tl vaniljauutetta

TEE NÄIN:

1. Mittaa kikherneiden siivilöity liemi kulhoon. Vatkaa sitä noin 5 minuuttia, kunnes se alkaa kunnolla kuohkeutumaan.

Vaahdosta tulee oikeasti ihan kovaa ja kiinteää!

2. Lisää sokeri ja jatka vaahdottamista, kunnes vaahto pysyy kulhossa ylös alaisin käännettynä.

3. Lisää sitruunamehu ja vanilja uute ja vaahdota vielä hetki, niin että kaikki aineet ovat varmasti sekaisin.

4. Pursota pellille pikku marengeiksi tai isoksi levyksi vaikkapa pavlovaa varten. 

5. Kuivata 80-100 asteessa muutama tunti. Täysin kuivunut marenki irtoaa leivinpaperista ja on läpeensä rapea.

Ohjeesta voi jättää hyvinkin pois sitruunamehun tai sen voi korvata pienellä lirauksella etikkaa. Myös vaniljautteen voi jättää pois. Tai korvata vaniljasokerilla. Tomusokerin sijasta voi käyttää tavallista hienoa sokeria. Jostain luin vinkin, että jämäkämmän massan saa, kun laittaa 0,5 tl ksantaania joukkoon. Sitä minulla ei ollut, niin en osaa sanoa sen toimivuudesta.

Minä halusin värikkäitä marenkeja!

Marenkimassaa voi värjätä elintarvikeväreillä. Minä tein näin ja jaoin massan neljään eri kulhoon ja lisäsin liraukset väriä jokaiseen. 

Yritin varoa, ettei tule mitään kantaa ottavia
väriyhdistelmiä!

Halusin kokeilla kaksivärisiä marenkeja. Joten laitoin toisen värin tuorekelmun sisään, paketin pursotuspussiin ja lisäsin toisen värimassan suoraan pussiin. Kts. alla olevat kuvat!

Massa kelmun keskelle ja sitten taitoin kelmun
massan ympärille, jättäen kuitenkin päädyt auki.

Paketti pursotuspussiin!

Ja toinen väri pussiin ilman kelmua!

Alkuun tuli vain yksivärisiä, kun en saanut
kelmupakettia tarpeeksi lähelle pursotuspäätä.
Mutta eipä tuo haitannut!

Uuni oli kiertoilmatoiminnolla ja puulasta
luukun välissä koko kuivatuksen ajan.

Sen huomasin, että minulla meni noiden massojen värjäämisen kanssa sen verran kauan aikaa, että vaahto alkoi jo hieman latistumaan. Pursotuksista ei jäänyt paljonkaan kuviota valmiisiin marenkeihin. Pitää kokeilla uudelleen niin, ettei värjää. Vaan pursottaa heti nopeasti marengit ja katsoa, tuleeko niistä kauniimpia niin.

Mutta joo, kiva kokeilu! Minun mielestäni nämä olivat oikeastaan paremman makuisia, kuin kananmunan valkuaisesta tehdyt. En nyt niin hirmuinen marengin ystävä ole, mutta näitä nyt on tullut purkista napsittua aina ohimennen. Muu maisteluraati moitti näitä hieman "vihreän" makuisiksi. Mutta luulen, että makuun vaikutti tieto siitä, mistä nämä oli tehty! Oli kuitenkin kiva kokeilla tälläistä hävikkiherkkua ja teen näitä kyllä toistekkin. Pavlova maistuisi varmasti erinomaiselta tuoreiden marjojen kanssa!

Appelsiinimarinoidut ruusukaalit

 

Meidän marsupojat syövät ruusukaalien 
suojuslehdet enemmän kuin mielellään.
Vasemmalta; Kamu, Vainu ja Mustis.

Joskus sitä tulee vain olosuhteiden pakosta keksineeksi jotain uutta ja herkullista. Näin minulle kävi tässä taannoin, kun kävin oikein supermarketissa erään työreissun ohessa ja ostin pari euron pussia ruusukaaleja. 

Tästä kuvasta minulle tulee mieleen vanhat
keittokirjat 70-luvulta. Jostain syystä...

Koska supermarketissa oli muutenkin hyviä tarjouksia, niin niistä intoutuneena vain hamstrasin kaikenlaista edullista kuiva-ainetta, hedelmää ja vihannesta sen kummemmin miettimättä, mitä niistä tekisin. Ei pitäisi maalaisen lähteä ollenkaan isoille kaupoille. Niissä tulee ihan pöhköksi!

Ruusukaalit kannattaa huuhdella nopeasti kylmällä
vedellä keittämisen jälkeen, jotta kypsyminen 
lakkaa.

No, meidän luottoherkku ruusukaaleista on nämä kermassa hautuneet ruusukaalit ja niitä mietinkin tarjouksia haaliessa ostoskärryihin. Mutta ostamani pussit ruusukaalia olivat 400 gramman ja jotain muutakin niistä voisi jalostaa.

Marinadin ainekset ennen sekoittamista.

Minulla on sellainen pieni lapsuudentrauma ruusukaaleista. Olen muuten pitänyt kaikista kaaliruuista ihan pikkuisesta asti. Mutta ruusukaalia en ollut koskaan maistanut. Niistä meillä kotona, eikä mummuloissa laitettu ikinä ruokaa.

Olin mummuni, äidinäidin kanssa ruokakaupassa ja löysin ruusukaaleja vihannesosastolta. Muistan, kuinka suloisilta ne mielestäni näyttivät! En varmaan ollut koskaan ennen sellaisia edes nähnyt. Olin tuolloin reilusti alle 10-vuotias.

Minulla oli kait sitten itselläni vähän rahaa ja halusin välttämättä ostaa ruusukaalit. Sen muistan, että mummu pisti vastaan, mutta kinusin niin kauan, että sain luvan. Senkin muistan, että mummu epäili, etten niistä tykkäisi.

Niinpä minä marssin ruusukaalieni kanssa kaupasta ja laitoin ne mummulassa keittiön alakaappiin, missä minulla oli lelujani. Pistin herkkuni muka jemmaan, ettei serkkuni tai pikkuveljeni niitä löytäisi ja söisi.

Jossain vaiheessa, kun olin jäänyt yksin, kaivelin herkut esiin ja haukkasin. Voi kauhea, kuinka karvaalta ruusukaali maistuikaan! En ollut uskoa tätä todeksi ja haukkasin toista. Se oli ihan yhtä karvas! Ihan alkoi itkettämään pettymyksestä. Sen muistan, että valehtelin syöneeni kaalit, kun sitä minulta kysyttiin. Kuollaksenikaan en muista, mihin kaalit hävitin. Mutta syönyt minä en niitä!

Monella on varmaan samantapaisia muistoja ruusukaaleista. Mutta nykyään tiedän, että niitä ei syödä raakoina ja osaan valmistaa ne herkulliseksi. Varmaan lajikkeetkin ovat muuttuneet vähemmän karvaiksi. 

Ja nyt kun asiaa näin aikuisena ajattelen, kyllähän minun läheiset aikuiset olisivat voineet minua tässä ruusukaali-asiassa hieman valistaa. Mutta meidän perheessä ei ollut, ainakaan minun kohdallani, tapana asioita neuvoa. Ite piti virheensä huomata ja kantapään kautta asiat oppia. Tässä asiassa olen kyllä ollut ihan päinvastainen oman tyttäreni ja lapsenlapsieni kanssa.

Eräs opiskelukaverini halusi viime keväänä kokeilla meidän luonnontuotteiden jatkojalostamisen kurssin säilömisen jaksolla jotain ruusukaaleista. Hänellä oli samantapaisia makumuistoja niistä, kuin nuo minun lapsuuden muistoni. 

Hän kiehautti kevyesti halkaistut ruusukaalit ja teki niille marinadin. Ruusukaalit hän laittoi purkkiin ja marinadin päälle. Kaalit makuuntuivat seuraavaan päivään ja ne olivat herkullisia. Sain toisen purkin häneltä kotiinviemiseksi koulusta ja me söimme kaalit Beiben kanssa suurella halulla. Harmi vain, että luokkakaverini ei kirjoittanut ohjetta ylös, eikä muistanut tarkkaan, mitä oli marinadiin laittanut. Tai sitten hän ei halunnut sitä minulle kertoa... Sen verran sain kuitenkin selville, että liemessä oli oliiviöljyä, sitruunamehua, valkosipulia ja mausteita.

Olen aikaisemminkin yrittänyt tehdä näitä herkullisia marinoituja ruusukaaleja ja ihan onnistunutkin. Tosin, ensimmäisen kokeilun jälkeen olen luopunut oliiviöljyn käytöstä. En vain pidä sen mausta ja se hyhmettyy ällöttävästi kaalien ympärille jääkaappisäilytyksessä. Pitäisi aina odottaa, että kaalit ovat huoneenlämpöisiä ja öljy taas juoksevaa. Joten, olenkin käyttänyt ihan tavallista ja edullista rypsiöljyä, joka on mautonta.

Ja tässä pääsemme vihdoin siihen, että mikä oli se "olosuhteen pakko", josta mainitsin postauksen alussa. Noh, eräänä yksinäisenä iltana, kun Beibe oli iltavuorossa töissä, ajattelin aikani kuluksi marinoida toisen pussillisen ruusukaaleja. Mutta meillä ei ollut sitruunoita!

Kirosin itseäni, koska niitä kilon sitruunapusseja olisi ollut myös euron tarjouksessa ja sellaista olin kädessänikin jo pitänyt. Sitten tulin siihen tulokseen, että en siihen hätään keksinyt sitruunoille mitään käyttötarkoitusta, joten jätin sitruunat kauppaan. Heti sitten parin päivän päästä olisin niitä tarvinnut. Höh!

Marinadi menee ihanasti kaalinlehtien väliin!

Meidän kylältä löytyy kyläkauppa noin 1,5 kilometrin päästä meiltä ja Salekin on naapuripitäjässä 10 kilometrin päässä. Mutta kun millään en olisi halunnut lähteä kauppaan!

Sitten muistin, että olin ostanut muutaman appelsiinin. Voisikohan niitä käyttää marinadiin...? Mietin, että eipä tässä nyt tule kuin muutaman euron häviö, jos kokeilu menee hukkaan. Ja sitä paitsi, kyllähän näillä bensan hinnoilla sitruunanhakureissukin tulisi maksamaan. Kanathan ovat aina halukkaita syömään kaikki piloille menneet ruokakokeiluni, joten ei kaalit roskiin menisi.

Lohiruuan jämien kruunaajana!

Niin minä sitten päätin korvata sitruunamehun appelsiinien mehulla. Voin kertoa, että kannatti! Ruusukaaleista tuli niin hyviä, että piti oikein hillitä itseään syömästä niitä samalta perseen tilalta. Beibekin sanoi, että nämä ei edes maistu kaalilta!

 Joten, opetukseksi itselleni ja kaikille muillekkin kotikokkaajille; korvatkaa rohkeasti ainesosia ja kokeilkaa eri makuyhdistelmiä. Joskus sitä voi näin vahingossa keksiä itse oman lempireseptinsä!

Tässä munakasrullan lisukkeena.

APPELSIINIMARINOIDUT RUUSUKAALIT

• 400 g ruusukaaleja
• 2 appelsiinin puristettu mehu, noin 2 dl
• 1 rkl soijakastiketta
• 1 rkl (omena)viinietikkaa
• 2 valkosipulinkynttä
• 1 tl juoksevaa hunajaa tai sokeria
• 2 dl miedonmakuista öljyä esim. rypsi
• 1/2 tl suolaa
• mustapippuria
• kuivattua chiliä
• 1 tl kokonaisia viherpippureita murskattuna
• 1 tl kuivattua (sitruuna)timjamia

Poista ruusukaaleista uloimmat lehdet, huhtele ja halkaise ne. Keitä suolalla maustetussa, runsaassa vedessä noin 5-10 minuuttia. Kaalit saavat kypsyä, mutta jäädä purutuntumaltaan napakoiksi.

Purista appelsiineista mehut. Pilko valkosipulinkynnet pieneksi. Yhdistä kaikki reseptin aineet yhteen kulhossa ja sekoita hyvin. Maistele ja lisää halutessasi mausteita ja suolaa.

Kaada ruusukaaleista vesi pois ja huuhtele niitä juoksevan kylmän veden alla, jotta kypsyminen lakkaa. Ei kuitenkaan haittaa, vaikka ne jäisivät hieman lämpimiksi.

Laita kaalit lasipurkkiin ja kaada marinadin ainekset niiden päälle. Sulje kansi ja ravistele kevyesti, jotta marinadi sekoittuu kaaleihin kauttaaltaan.

Laita purkki jääkaappiin ja anna kaalien maustua ainakin pari tuntia, mieluummin yön yli. Syö sellaisenaan suoraan purkista tai muun ruuan lisäkkeenä. Tämä on herkkua!

Ruusukaalit säilyvät jääkaapissa ainakin viikon. Elleivät tule syötyä nopeammin!

Marsut syövät ruusukaalinsa raakana, eikä katkeruus haittaa!

Chilitahna

 

Tämän satokauden viimeiset chilit!

Tyhjensin kasvihuoneen jo aikoja sitten. Mutta puolikypsiä chilejä oli vielä kellarinrapussa ja ne piti käyttää hyödyksi jotenkin ennen kuin alkaisivat pilaantumaan. Edellisessä postauksessa kerroinkin tehneeni osasta chilisatoa sweet chili kastiketta . Sitä meillä onkin kulunut pullotolkulla ja olempa antanut sitä pullolliset tyttären perheelle, sekä parille kaverillekkin. Nyt halusin tehdä jotain muuta lopuista chileistä.

Pohdinnassa tuli taas some apuun ja löysin eräästä instapostauksesta vinkin chilipyreestä. Viestillä sain ohjeenkin. Ja mikä parasta, ohje oli hyvin helppo ja yksinkertainen!

Ekalla kerralla tein ihan ohjeen mukaan. Ohjeesta tulee pieni purkillinen, noin 2 dl tahnaa. Koska chilejä oli vieläkin jäljellä, tein seuraavan satsin kaksinkertaisena. Sainkin loput chilit näin tuhottua tahnaksi!

CHILITAHNA

• 250 g chilejä paloina
• 0,5 dl (oliivi)öljyä
• 0,5 dl sokeria
• 2 tl suolaa
• 1 rkl (omenaviini)etikkaa

Laita kaikki ainekset kattilaan. Anna kiehua hiljalleen noin 20 min, kunnes chilit ovat pehmenneet. Soseuta, purkita kuumana puhtaaseen purkkiin ja käytä sellaisenaan tai ruuanlaitossa.

Itse käytin ihan tavallista väkiviinaetikkaa, sekä rypsiöljyä molemmilla kertaa. Tahnaa olen käyttänyt pastakastikkeisiin ja pitsoihin, sekä tacotäytteisiin. On muuten hyvää!

Nyhtötatti ja tattisipsit

 

"Must on tulluu, sienihulluu..." 🎶🎶 Ja niin on tainnut tulla monesta muustakin tänä syksynä! Voiko muuten vielä sanoa, että on syksy? Elokuussa?

No, ainakin tattihulluuden oireita on ollut havaittavissa monilla. Koska tatteja on tänä vuonna paljon!

Koska minun työasiat roikkuvat vielä, olen käyttänyt tilanteen hyväksi hiippailemalla lähimetsissä sienijahdissa.

 Todellakin tulee hiipiminen mieleen, kun hitain askelin etenee, katse metsänpohjaa tutkan lailla kartoittaen. Kuitenkin keho on valmiudessa räjähtävään toimintaan kohteen eli sienen havaitessaan. Pari ripeää askelta, nopea kumartuminen, tiukka ote, vääntö ja saalis on hallussa tarkempaa tutkiskelua ja puhdistusta varten. Sieni koriin ja homma jatkuu!

Me ollaan syöty tatteja ja muitakin sieniä lähes päivittäin. Kastikkeina, keittona, paistettuna, paistoksina ja vaikka missä muodossa. Yksi tosi herkullinen herkkutattiruoka on italialainen tattipaistos eli trifolati. Olenkin postannut siitä aiemmin ja ohjeen tähän herkkuun löydät täältä .

Herkkutateista sanotaan, että niissä on niin hienostunut maku, että sitä ei vahvoilla mausteilla sopisi peittää. Nooh, tänä syksynä varmasti kaikki aktiiviset sienestäjät ovat nauttineet niin paljon herkkutatteja, että alkaa jo makuun kaipaamaan vaihtelua. Ajatella, kyllä hienostunutta makuakin voi saada kyllikseen!

Facessa törmäsinkin sieniruokaryhmässä keskusteluketjuun, jossa oltiin tehty nyhtötattia. Tätä on pitänyt kokeilla jo useampana vuonna, mutta aina on jäänyt. Nyt eräs kommentoija oli paistanut nyhdettyjä tatteja ensin pannulla kuivaksi ja sitten vasta laittanut mausteineen uuniin. Tätä oli ehdottomasti kokeiltava!

Reseptin vinkkaaja oli käyttänyt nyhtötatteihinsa etnisestä kaupasta hankkimiaan maustekastikkeita, joita minulla, tälläisellä korpiasujalla, ei tietenkään kaapeistani löytynyt. Mutta bbq- ja soijakastikkeita löytyy aina. Joten sovelsin siis omilla mausteillani ja kyllä tulikin herkkua!

NYHTÖTATTI 6-8 annosta

• 15 kpl isohkoja hekkutatin jalkoja
• öljyä paistamiseen ja vuuan voitelemiseen
• 2 valkosipulinkynttä
• 1 sipuli
• n. 1 dl Bbq-kastiketta maun mukaan
• 2 rkl soijakastiketta
• 2 rkl hunajaa (voit käyttää myös vaikka fariinisokeria tms.)
• kuivattua chiliä, oman maun mukaan

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Voitele uunivuoka öljyllä. Riivi tatinjalat haarukalla. Hienonna valkosipuli pieneksi. Suikaloi sipuli ohuiksi suikaleiksi.

Paista riivityt tatinjalat paistinpannulla tilkassa öljyä kunnolla kuiviksi. Itse paistoin ne kahdessa erässä, suuresta määrästä johtuen. Lisää hienonnettu valkosipuli ja sipulisuikaleet paiston loppuvaiheessa, jotta pehmenevät.

Sekoita mausteet sienten joukkoon pannulle ja sekoita hyvin. Laita sieniseos uunivuokaan ja vuoka uuniin. Paista sieniä 200 asteessa noin 20 minuuttia. Käännä sieniä kerran paiston aikana.

Nauti nyhtötatti sämpylän välissä. Laita lisäkkeeksi haluamiasi kasviksia ja maustekastikkeita. Me nautittiin tämä herkku suikaloidun tomaatin ja paprikan, sekä kesäkurpitsarelishin, paahdetun sipulin ja valkosipulimajoneesin kera itse leivottujen sämpylöiden välissä. Voin kertoa, että syötiin molemmat useampi setti!

Toinen mielenkiintoinen tattiresepti, mikä on ollut liikkeellä, on tattisipsit. Niitä on hehkutettu todella herkullisiksi ja pakkohan niitä oli myös kokeilla. Koska raaka-ainetta löytyi taas yhdeltä lähimetsävierailulta!

TATTISIPSIT (pellillinen)

• muutamia pieniä herkkutatteja tai pelkkiä lakkeja
•  n. 1 dl vehnäjauhoja
• oliivi- tai rypsiöljyä
• suolaa

Laita uuni kuumenemaan kiertoilmalle 180 asteeseen. Laita uunipellille leivinpaperi sivele sille pullasudilla öljyä. 

Viipaloi herkkutatit ohuiksi viipaleiksi. Ihan veitselläkin onnistuu, mutta minä käytin juustohöylää, millä kiinteät tatit viipaloituivat näppärästi.

Laita vehnäjauhot lautaselle ja leivitä viipaleet siinä yksitellen. Tattisiivut ovat aikas hauraita, joten sellaista pikkunäpertelyähän tämä vähän on.

Asettele leivitetyt tattiviipaleet uunipellille niin, ettei ne ole päällekkäin. Pirskottele viipaleiden päälle öljyä ja paista uunissa noin 20 minuuttia, kunnes tatit ovat ruskistuneet ja rapeutuneet. Niitä voi kerran käännellä paiston aikana.

Sipsit voi laittaa paiston jälkeen hetkeksi kuivahtamaan talouspaperin päälle. Varsinkin, jos öljyä on päässyt lorahtamaan hieman runsaammin.

Tattisipsit ovat herkullisia niin lämpiminä, kuin jäähtyneinäkin. Ne tulee ja kannattaakin napsia suuhun niin sanotusti "yhdellä perseen tilalla" eli saman tien!

Pellillisestä tattiviipaleita tuli pieni
kulhollinen sipsejä.

Olimme Beiben kanssa yllättyneitä siitä, miltä tattisipsit maistuivat. Ne eivät maistuneet lainkaan sieneltä, vaan enemmänkin sianlihalta tai -kamaralta. Jotenkin niiden suutuntumakin oli pekonimainen!

Me nautimme sipsit hieman Neuvostoliitto-tyylisesti Baikal-juoman kera. Tämä kasvisuutejuoma kehitettiin Neuvostoliiton 1980-vuoden olympialaisia varten, koska niihin ei päästetty länsimaalaisten valmistajien markkinoimia colajuomia. 

Tattisipsit sopivatkin loistavasti yhteen makumaailmaltaan tämän hiilihapottoman neuvostojuoman kanssa. Mielletäänhän sienet kuuluvaksi itäisen naapurivaltiomme ruokavalioon.

Oletko sinä jo kokeillut näitä tämän syksyn hitti herkkutattireseptejä? Ja on Baikal 1977 -juoma ja sen tarina sinulle ennestään tuttu juttu?