Omavaraistelevaa elämää 2019 osa 2; Ketä me ollaan ja alkuvuoden puuhat!

Kuvattu klo 6.30 maaliskuun ensimmäisenä päivänä!

Omavaraisuusbloggareiden yhteispostaussarjan toisen osan aiheena on avata henkilöitä blogien takana. Miksi bloggaa, blogin historiaa, mistä muista aiheista kirjoittelee ja mistä on kiinnostunut. Ja kuka on ja millä kasvuvyöhykkeellä asuu!
Jokainen oman harkintansa mukaan, kuinka paljon itsestään haluaa kertoa, tottakai! No, tässä tulee "faktaa" minusta ja Beibestä!

Harvinainen kuva meistä. Nuorempana osattiin ehkä vähän relatakkin! ='D

Me ollaan molemmat karvan vaille 50-kymppisiä ja kahdestaan asustellaan. Olemme olleet yhdessä vuodesta 1994 ja naimisiin mentiin kesällä 2004.
Meillä on 23-vuotias tytär ja hänen perheensä viettää paljon aikaa kanssamme. Olemme ihanan Kuukunan isovanhemmat!

Vastavihityt Herra ja Rouva Konttila ja tietysti Sara-heppa! <3

Olemme molemmat "vieraalla" töissä. Ansiotyömme ovat elintarviketeollisuuden parissa ja työuramme sillä alalla pitkät. Beibellä 30 vuotta ja minulla 28 vuotta.

Asumme itä-Pirkanmaalla Kuhmalahdella, kasvuvyöhykeellä III-IV. Tai Kangasalan Kuhmalahdella, kai pitäisi sanoa. Ja nykyään olemme kaupunkilaisia! Naurammekin usein, että Kuhmalahti taitaa olla sellaista Kangasalan kaupungin viheraluetta. Meiltä kaupungin keskustaan on 30 kilometriä, mutta kirkonkylälle vain reilu kilometri.

Kaupunkinäkymä 2.3.2019. Maalle muutettiin ja kaupunkiin päädyttiin! :D

Minä olen kotoisin Tampereelta, ihan ydinkeskustan kasvatteja. Mutta Beibe on paljasjalkainen Kuhmalahtelainen, Pajulan perämettistä lähtöisin. Kaupunki vs. Lande, se on ollut meidän lähtöasetelma parisuhteessamme!

Minä olen kirjoittanut tätä blogiani vuodesta 2014. Blogi syntyi tarpeesta jakaa tätä omavaraistelevan elämätavan positiivista tuskaa. Ensimmäisen postaukseni oli nimeltään "Tarinoita päivistä, jotka loppuvat aina kesken" ja sen pääset lukemaan linkistä. Sieltä selviää, blogin nimen synty.
Vaikka minä olen se joka tänne kirjoittaa, luen Beibelle usein postaukseni. Hän on muutenkin sellainen elävä tietopankki, varsinkin kaikesta metsään, riistaeläimiin ja rakenteluun liittyvissä asioissa ja käytän häntä usein tietolähteenäni!

Elämä Leppämäessä on ollut yhtä remppaa!

Blogissani kirjoitan kyllä muistakin aiheista. Lähimatkailu, taide, elokuvat ja musiikki ovat meille rakkaita aiheita. Ruoka, itse kasvatettuna ja -tehtynä, on iso osa blogin sisältöä. Isovanhemmuus on tullut Kuukunan myötä blogiin mukaan. Ja tietysti elukat, nekin kuuluvat elämäämme kiinteästi!
Haluan elää elämääni rakkauden ja positiivisuuden kautta ja innostaa ihmisiä huomaamaan, kuinka hienoa elämä onkaan, kaikkine suruineen, murheineen ja huolineenkin! Jakaa mielenkiintoisia asioita, koskien ihan kaikkea!

Kuten kuinka hienoa on puhdistaa navetanparvea vanhoista oljista! ='D

Leppämäen ostimme vuonna 2000. Vuonna 1929 rakennettu talo, mitä on laajennettu pienestä mummonmökistä silloisen perheen kasvaessa. Taloon on rakennettu yläkerta myöhemmin, keittiö ja eteinen. Alkuperäinen pieni osa on hirttä ja loput purueristeellä. Elintasosiipi, jossa on sauna ja pesuhuone, on rakennettu 1994.
Tonttia meidän ranchillä on 1,77ha. Kävin ensin katsomassa yksin tätä paikkaa ja ajaessani pihaan , tämä paikka itsessään teki niin suuren vaikutuksen, että olin jo sanonut Beibelle, että tänne muutetaan. Vaikka en ollut päässyt edes taloon sisälle katsomaan. Tuntui, että ei ole mitään väliä missä kunnossa talo on, kun olin ajanut minun ikioman paratiisini pihaan. Paikasta oli monta muutakin kiinnostunut, mutta onneksi meillä oli edellinen asunto myytynä ja pystyimme maksamaan käsirahan. Ja loppu onkin sitten historiaa!

Meillä oli silloin hevonen, Sara Lotta, ja tarvitsimme sellaisen paikan, mihin hevosen saisi asumaan kanssamme. Se oli maalle muuton peruste siihen aikaan. Tosin, maalla me asuttiin yhdessä jo aiemminkin, Sahalahdella, mikä sekin kuuluu nykyään Kangasalaan.

Vanha kiukkuinen ravurinraakki!

Kyllä se taipui välillä koulukuvioihinkin!

Mutta näissä hommissa se oli parhaimmillaan! Ei ollut sellaista rakoa, mistä sitä ei reen kanssa olisi saanut menemään.

Monet risusavotat sillä ajettiin ja ihan tukkejakin. Se nautti rekihommista! Monet ihmettelivät, että lämppärillä tukkeja ajettiin! Mutta ei ne hommat rotua katso, vaan kyllä se on luonteesta kiinni!

Lasten "poninakin" tämä säkäkorkeudeltaan 165 cm heppa toimi ihan ok, vaikkei lapsista tykännytkään!

Paitsi meidän omaa sieti kyllä! =D

Hevoset kuuluivatkin vuosia elämäämme. Ihan harrastusmielessä tosi, mutta tytär kyllä ajoi parilla ponilla kilpaa. Poniraveja kierrettiin ahkerasti monta vuotta. Silti aina oli jonkin verran kasvimaatouhuja koko ajan, sekä polttopuut ollaan tehty itse melkein aina. Ja ensimmäinen nautakin oli kasvatettu lihaksi siinä sivussa. Omavarainen elämä kiinnosti kovasti meitä molempia ja koko ajan opittiin lisää.

Tytär "kisatykkinsä" Särkän Fillerin eli Lillin kanssa!

Voi näitä aikoja!

Sara Lotta lopetettiin 26-vuotiaana ja haudattiin laitumen reunaan. Tyttären raviharrastus loppui opiskeluun. Minulla oli vielä pari heppaa ja shettiskin jonkin aikaa. Jossain vaiheessa alkoi vaan tuntumaan siltä, että hevostelujen aika oli ohi. En löytänyt elämääni yhtä hyvää ja monikäyttöistä heppaa kuin Sara oli ollut ja minulla alkoi ilmaantumaan kaikenlaisia vaivojakin. Beibe oli tyytyväinen päätökseeni luopua hevosista! ='D

Minä Hehkun ja Lillis-ponin kanssa

Kun hevosharrastuksesta luovuin pitkin hampain, minulla alkoi jäämään aikaa ihan tosissaan tälle omavaraistelulle. Ja rahaakin oli kummasti enemmän, kun jäi kengitykset, sun muut hevosista johtuneet menoerät. Oli aika laajentaa kasvimaata ja panostaa omavaraisteluun!
Olen kirjoittanut postauksen Ajatuksia elämästäni omavaraisena , missä silloin mietin omavaraisuutta ilmiönä ja miten omavaraisuus on meidän elämäämme kuulunut.

Kyllä mä katsoin, että onko mun kasvimaani ollut tuollainen heinäpelto joskus? Ja olen päässyt kyykkyyn!

Mutta näköjään satoa on saatu tuolta heinän keskeltäkin!

Minun suuri haaveeni on ollut aina oma kotitarvelehmä. Kun hevosten luopumisesta jäi talli tyhjäksi, oli lehmän vuoro ja niin Hehku muutti meille! Siitä olen myös postannut ja sen voit käydä lukemassa täältä .

Koska asiat eivät mene niin kuin siellä kuuluisassa suomenruotsalaisessa puuhastelun paratiisissa, tämä minun muuten niin täydellinen pikku-kyyttöni ei ole tullut tiineeksi. Monta vuotta sitä siemennettiin ja olipa se pari kesää sitten viettämässä "rakkauden kesää" sonnin kanssa. Mutta kun ei, niin ei!

Meillä oli joskus Jonkka-sonni lihaksi kasvamassa. Jonkka oli länsisuomenkarjaa.

Kyllä minä olen monta kyyneltä tämän asian suhteen valuttanut. Moni on minulle tarjonnut parempaa, tiinettä ja jo lypsyssä olevaa lehmää. Sanonut, että pistä toi lihoiksi. Mutta olen niin kiintynyt tähän lehmääni! Siihen kuinka mahtavan käsiteltävä se on, kuinka hienosti se pysyy aidoissa ja kuinka kivasti sen kanssa tulee toimeen. Vaikka minä olen tollo kaupunkilainen, sen verran minäkin lehmistä tiedän, ettei tuollaiset ominaisuudet lehmässä ole pahasta!
Joten, Hehku viettää kyyttökuningattaren elämäänsä Leppämäessä. Joskus, kun sen aika tulee, niin se teurastetaan sitten täällä kotona.
Ehkä joskus, kun on aikaa ja jaksamista toiselle lehmälle, niin saan sen lypsylehmän. Ehkä, ehkä en!

No, nälkään oltaisiin kuoltu, jos ton mahon lehmän varassa oltaisiin oltu! Joten, täytyyhän sitä olla muitakin elukoita. Kanat tulivat aikanaan ja siitäkin "historiasta" olen kirjoittanut postauksen Mummon kanat .

Kanoina meillä on ollut kääpiö- ja jättikotcheja, erilaisia maatiaisia, araucanoja, leghorneja ja kaikenlaisia sekarotuisia. Kaikissa omat hyvät puolensa.
Nyt joitakin vuosia meillä on ollut orpington-rotuisia kanoja. Ne ovat isoja ja yleisesti aikas lempeäluonteisia. Munivat kohtuu hyvin ja mikä parasta lihansyöjien omavaraistelun kannalta, niiden teuraspaino on iso ja liha mietoa ja pehmeäsyistä. Meidän ensimmäisistä orpeista pääset lukemaan tästä .

Ensimmäinen orppikukkoni Bill Mentula tipujen kanssa

Me ollaan elukoiden saralla kokeiltu kaikenlaista. Varsinkin lintujen! Meillä on ollut kalkkunoita, viiriäisiä, fasaaneja ja ankkoja. Näistä meille ei tule enään kuin korkeintaan kesäankkoja. Ankat ovat kivoja, mutta meidän oloissa mahdottomia pitää ympäri vuoden. Ankanliha on herkkua ja munista saa parhaimmat kakut leivottua ikinä!

Me ei yleensä nimetä kesäeläimiä, mutta nää olivat Thai ja Laos. Erään ravintolan mukaan...

Fasaanin munia ollaan haudottu pariinkin eri otteeseen. Mutta vaikka se tiedettiinkin, fasaanit ovat kovin heikkohenkisiä ja vaikeita kasvatettavia. Ei jatkoon!

Tämän nimi oli Kampura, koska sen toinen jalka oli vioittunut ja se vaappui kävellessään.

Pronssikalkkuja oli jonkin aikaa. Kovasti oli kehuttu niiden lihaa, mutta me ei sitten sen makuun lämmetty. Ehkä butt-rotuiset olisivat olleet paremman makuisia, mutta ei haluttu silloin broilerrotuisia kalkkuja meille.
Kalkkunathan munivat tosi hyvin ja munat olivat isoja ja hyvän makuisia. Mutta kalkkujen haittana oli se, että ne lensivät. Ja korkealle! Ne olisivat tarvinneet ison ja katetun tarhan. Nämä olivat meillä vapaana, hyppien autojen päällä,niitä naarmuttaen, paskoivat ja ronusivat joka paikan. Ei ollut meinaan harvinaista, että tuo nelikkö kirmasivat meidän navetan katolla. Niin korkealle ne lensivät!
Monta kertaa katselin sydän kylmänä, kun ne olivat lehahtaneet naapurin kaurapeltoon. Niitä sitten huutelin takaisin pihaan ja toivoin, ettei satovahinkoja ainakaan hirvittävästi tule.
Kaksi niistä teurastettiin ja kaksi lähtivät sukuaan jatkamaan myytynä eloon.

Viiriäisiä oli kanssa yhden kesän. Munat olivat hyviä ja niitä tuli paljon. Mutta pieniähän ne olivat ja kuori lähti niistä huonosti irti.
Syksyllä viirut sitten päätyivät teuraaksi ja kokonaisina ne paistettiin uunissa. Ei nämäkään jatkoon meillä!

Helmiina kana silloin joskus. Tämä kanavanhus menehtyi viime talvena. Taisi olla ainakin 7-vuotias.

Nyt meidän elukat ovat vakiintuneet tuohon yhteen "turhaan" lehmään, kahteen lampaaseen, pieneen parveen kanoja kukkoineen ja muutamaan lihakaniemoon. Hyvä porukka, mistä saadaan munia ja lihaa. Eläinten määrää ei ole tässä vaiheessa aikomus kasvattaa. Tai, onhan lampaat astutettu...

Kasvimaa on se, mihin ollaan panostettu viime vuodet. Ja hyvin ollaankin sieltä satoa saatu! Monilla on meistä sellainen käsitys, että koska meillä on omaa "lihantuotantoa", me myös syötäisiin pelkkää lihaa. Todellisuudessa meidän ruokavaliomme on tosi kasvispainotteinen. Toki maitotuotteita käytämme paljon. Siksi se lypsävä lehmä olisi 10.
Meidän ruokafilosofiamme onkin aina ollut sellainen, että syödään ruokaa. Hyvää sellaista, oli se liha- tai kasvisperäistä. Olen joskus hieman pohdiskellut lihansyöntiäni postauksessa "Olenko lihaani?" .

Minä keritsemässä lemmikkilammastamme Pumpulia. Sitä ei syöty!

Me olemme molemmat kiinnostuneita oman ruuan kasvattamisesta. Meille molemmille se on ollut myös aina luontaista, koska näin on meidän molempien kotona tehty. Beibellä nyt suuremmissa määrin, koska hän on kotoisin juurikin sellaiselta omavaraiselta pientilalta. Mutta myös minun kotona säilöttiin ja mummuloissa kasvateltiin kaikkea kasvimailla ja -huoneissa.

Hirvipataa Kuhmalahdella metsästetystä hirvestä

Meidän omavaraistelumme onkin perustettu ajatukseen oman ruuan kasvatamiseen, vanhojen tapojen ja pienviljelyn kunnioittamiseen. Ekologinen elämä ei ollut alunperin se ajatus, mutta luonnon ymmärtäminen on tullut kokemuksen ja iän myötä matkaan mukaan. Nykyään suunnitellaan tekemisiämme myös tältä kannalta.

Tytär löytänyt katajasta vanhan linnunpesän. Silloin joskus... <3

Tänä vuonna perunat riittivät jouluun, sipuleita on vieläkin ja pakkasessa on kaikenlaista. Olen myös säilönyt ja kuivannut kaikkea ihan hulluna!

Tytär Pumpulin ja meidän edellisen koiran, Tantan, kanssa

Viime kesänä hommattiin iso kasvihuone ja sen täyttämiseen olisi tarkoitus panostaa ensi kesänä. Chilin- ja paprikantaimia on jo esikasvatuksessa. Kurkkuja ja tomaatteja ostan taimina ja on minulla hieman siemeniäkin ostettuna. Että lisää esikasvatusta tiedossa!
Nyt kuun vaihteessa laitoinkin muutamaa tomaattia kasvuun, sekä mukulaselleriä ja salaattifenkolia. Fenkoli taisi mennä multiin hieman liian aikaisin. Mutta katsotaan nyt, itävätkö yleensäkkään, kun olivat jo menneet vanhoiksi.

Muuten ei olla keväässä kauheasti edetty. Vanhaa navettaa ollaan alettu purkamaan ja siinä meneekin sitten varmaan koko kesä. Ihan hirvittää koko urakka!

Tänne muutettuamme elvytimme hieman takaisin eloon tuon mädän hirsinavettavanhuksen. Mutta silloin oli jo selvää, että siihen ei kannata vähäisiä varojamme sen kunnostamiseen laittaa. Nyt kun ollaan sitä purettu, ollaan todettu oikeassa olleemme. Ihme, että se on sinnitellyt pystyssä näinkin kauan!

Että jos joku epäilee, että kannattaako purkaa!

Jotenkin on silti haikea oli, koska navetta on ollut kuitenkin tänne muuttomme perusta. Hevosellemme tehtiin sinne karsina, siellä asui meidän esimmäinen lehmämme, kanat hengasivat siellä monta vuotta ja kanejakin siellä ehti asumaan. Ja turha kai mainita, kuinka paljon varastotilaa tuo vanha rakennus on meille antanut. Toimimalla ihan heinälatonakin!

Navetta antoi suojan meidän ensimmäiselle lihahieholle, Olville.

Heinäladossa oli mukava lapsen leikkiä!

Tälle kesälle ei suunnitelmia oltu tehty normaaleja kevät- ja kesärutiineja lukuunottamatta. Kasvihuoneeseen tulee kasvatuspenkit, joihin materiaalit saadaan ainakin osittain navetassa olleesta vanhan tallin seinälevyistä. Niiden rakentaminen aloitetaan, heti kun kasvihuoneelle sulaa kunnon kulkuväylä.

Enään ei ole kyllä heppahommia!

Lampaiden pitäisi alkaa karitsoimaan kohta puoliin. Ei ole utareet ainakaan vielä turvonneet. Voipi olla, ettei sieltä mitään tule! Mutta odottavalla kannalla ollaan.

Voi näitä vanhoja kuvia! <3

Karitsat, kasvihuone ja navetanpurku; siinä on ihan riittävästi hommaa kaiken "normaalien" kasvimaa- ja elukkapuuhien lisäksi!

Vähän huolettaa, että mihin pääskyset nyt pesänsä tekevät, kun navetta puretaan!

Mutta koska me itsemme tunnetaan, voipi olla, että hommat lähtee rönsyilemään! Olisin (iloisesti) yllättynyt, jos näin ei käy!

Mosaiikkitöitäkin tuli joskus harrastettua!

Tämä postaus on osa omavaraisuusbloggareiden yhteispostaussarjaa. Linkeistä pääset lukemaan muiden uudet postaukset. Niitä onkin niin paljon, että on otettava allekirjoittaneenkin oikein kunnolla aikaa niitä lukeakseen!

1. Farmer to bee https://farmertobee.blogspot.com/2019/03/farmarin-esittely-ja-polulla-eteneminen.html

1. Urban Farming https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2019/04/omavaraisuus-ja-maa.html

1. Tsajut https://tsajut.fi/suuntana-omavaraisuus-osa-3/

4.

1. Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2019/04/hyotytarhan-suunnittelu-omavaraisuus.html‎

5. Maalaiskaupungin piha https://maalaiskaupunginpiha.blogspot.com/2019/03/eteneminen-ja-esittely.html

6. Laura eli Javis https://lauraelijavis.wordpress.com/2019/03/04/askeleitani-kohti-omavaraisuutta-osa-2

7. Ku ite tekee http://www.kuitetekee.com/2019/03/04/osittainen-omavaraistalous/

8. Metsäläisten elämää https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2019/03/omavaraisempaa-elamaa-2019-osa-2.html

9. Riippumattomammaksi https://riippumattomammaksi.blogspot.com/2019/03/projekti-omavaraisempi-elama-2019.html

10. Korkeala https://www.korkeala.fi/suuntana-omavaraisuus-mutta-millainen-porukka-taalla-suunnistaa 11. Saman otavan alla https://www.samanotavanalla.fi/?p=1799

12. Airot ulapalla https://airotulapalla.blogspot.com/2019/03/suuntana-omavaraisuus-kuka-mita-ja-miksi.html

13. Villa Koira

https://kah-villakoira.blogspot.com/2019/03/omavaraisesti-oma-itseni.html

14. Torpan Tyttö http://torpantytto.com/2019/03/02/inventaario-pakastimessa

15. Caramellia https://caramellia.fi/pysaytyskuvassakaikkihyvin/

16. Villa Kotiranta

http://www.villakotiranta.fi/?p=1114

17. Alussa oli Vehkosuo https://vehkosuo.blogspot.com/2019/03/mita-kuuluu-kevaan-odotukseen.html

18. Luomulaakso https://luomulaakso.fi/luomulaaksossa-elellaan-astetta-ekologisemmin-muttei-unohdeta-nykymukavuuksia/

19. Kohti laadukkaampa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2019/03/askeleita-kohti-omavaraisuutta-2.html

20. Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2019/03/omavaraistelevaa-elamaa-2019-osa-2-keta.html

21. Iso-Orvokkiniitty https://iso-orvokkiniitty.fi/blog/punainen-mokki-ja-perunamaa/(avaa uuden välilehden)

22. Jovelan talopäiväkirja https://jovelassa.blogspot.com/2019/03/vaaran-vankyran-talon-vaki.html

https://mrssinn.blogspot.com/2019/03/arvot-ja-aika-values-and-time.html?m=1 https://pienenpienifarmi.com/?p=390

1. Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2019/03/omavaraisuutta-vuonna-2019-osa-3.html

Kyllikki ja Hehku

Pastelliset aamut ja eläinlapsia katsomassa

Nyt on kovia pakkasia ollut ja tälläinen talvesta nauttijakin on ollut kovilla, jotta on pysynyt lämpimänä.

Vaikka ulkona on ihan törkeän kylmä, (tätäkin postausta tehdessä -27 astetta), niin onhan siellä ihan järkyn kaunista!

Koska olen ollut sairauslomalla, olen saanut nauttia näistä ihanista aamuista ja nähdä luonnon kauneuden auringon noustessa. Olenkin paljon miettinyt sitä, että kuinka paljon tälläistä kauneutta menetämme, kun on pakko olla hyödyllinen osa yhteiskuntaamme.

Värit luonnossa on ihanan pastellisävyisiä ja todella kirkkaita hempeydestään huolimatta. Ääriviivat ovat teräviä ja selkeitä.

Jotenkin tuntuu, että tämä on ollut kaunein talvi, mitä muistan. Varmaankin johtunee siitä, että minulla on ollut nyt mahdollisuus sitä havainnoida näin rauhassa.

Olen ollut suurin piirtein koko aikuiselämäni aina tähän kellonaikaan, kun ulkona on tämän näköistä, ikkunattomassa tehdashallissa. Tai iltavuoron jälkeen niin koomassa, ettei juurikaan pysty mitään ympärillään havainnoimaan.

Tuossa yhtenä päivänä Beibelle puhuin tästä luonnon kauneudesta ja siitä, että en muista tälläisiä vaaleanpunaisia taivaita olleen silloin, kun olin lapsi ja nuori. Hän vain totesi, että kyllä näitä aina on ollut. Minä vaan en ole siellä kaupungissa eläessäni niitä huomannut. Voi olla totta tämä!

Kävin saamassa ihanuutta elämääni vierailemalla Beiben siskon perheen luona. Heillä on lampaat alkaneet karitsoimaan. Ja onpa heillä uusi heppakin; puolivuotias Irish cob -rotuinen orivarsa.

Tästä kakarasta tulee sellainen reilut 150 cm säkäkorkeudeltaan ja sille kasvaa tuuhea harja ja tupsut jalkoihin.

Oli kiva huomata, että itselle ei kyllä yhtään tullut hevoskuumetta. Ei ole näköjään aika kullannut muistoja hevosenpidon suhteen. Hyvä niin! Niin ihania kuin ne ovatkin, mutta vain toisten omistamina. Joskus nuorempana tallilla käynnin jälkeen, ei voinut pestä edes käsiä, kun ne haisivat hevoselle. Nyt ei kyllä ollut tätä ongelmaa!

Mutta jos oli heppavarsa söpö, ei silti karitsoja söpömpiä mikään paljon olla voi! Kahdelle uuhelle oli jo syntynyt yhteensä viisi karitsaa.

Tää näytti ihan poronvasalta!

Lampaissa on kyllä jotain sellaista hellyyttä ja pehmeyttä, niin ulkonäöllisesti kuin olemuksellisestikkin. Tälläiset käsittelyyn tottuneet lampaan ovat niin luottavaisia vierastakin ihmistä kohtaan.

Tämä uuhi on meidän lampaiden äiti!

Vitsi, mikä asento nukkua!

Saas nähdä, maaliskuun puolen välin jälkeen meilläkin pitäisi alkaa karitsoja syntymään, jos kaikki on mennyt niinkuin nappiin.

Voi tätä perheidylliä!

Kanien astuttamisiakin hieman suunniteltiin ja ihasteltiin komeaa nuorta urosta, joka jossain vaiheessa saattaa tulla meille riiuureissulle. Katsotaan nyt!

Vaikka ittelläkin noita elukoita on ja niiden kanssa saa viettää kaiken vapaa-aikansa, kyllä sitä saa silti elämyksiä toistenkin eläimistä.