Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

maanantai 4. maaliskuuta 2019

Omavaraistelevaa elämää 2019 osa 2; Ketä me ollaan ja alkuvuoden puuhat!


Kuvattu klo 6.30 maaliskuun ensimmäisenä päivänä!


Omavaraisuusbloggareiden yhteispostaussarjan toisen osan aiheena on avata henkilöitä blogien takana. Miksi bloggaa, blogin historiaa, mistä muista aiheista kirjoittelee ja mistä on kiinnostunut. Ja kuka on ja millä kasvuvyöhykkeellä asuu!
Jokainen oman harkintansa mukaan, kuinka paljon itsestään haluaa kertoa, tottakai! No, tässä tulee "faktaa" minusta ja Beibestä!

Harvinainen kuva meistä. Nuorempana osattiin ehkä vähän relatakkin! ='D


Me ollaan molemmat karvan vaille 50-kymppisiä ja kahdestaan asustellaan. Olemme olleet yhdessä vuodesta 1994 ja naimisiin mentiin kesällä 2004.
Meillä on 23-vuotias tytär ja hänen perheensä viettää paljon aikaa kanssamme. Olemme ihanan Kuukunan isovanhemmat!

Vastavihityt Herra ja Rouva Konttila ja tietysti Sara-heppa! <3


Olemme molemmat "vieraalla" töissä. Ansiotyömme ovat elintarviketeollisuuden parissa ja työuramme sillä alalla pitkät. Beibellä 30 vuotta ja minulla 28 vuotta.

Asumme itä-Pirkanmaalla Kuhmalahdella, kasvuvyöhykeellä III-IV. Tai Kangasalan Kuhmalahdella, kai pitäisi sanoa. Ja nykyään olemme kaupunkilaisia! Naurammekin usein, että Kuhmalahti taitaa olla sellaista Kangasalan kaupungin viheraluetta. Meiltä kaupungin keskustaan on 30 kilometriä, mutta kirkonkylälle vain reilu kilometri.

Kaupunkinäkymä 2.3.2019. Maalle muutettiin ja kaupunkiin päädyttiin! :D


Minä olen kotoisin Tampereelta, ihan ydinkeskustan kasvatteja. Mutta Beibe on paljasjalkainen Kuhmalahtelainen, Pajulan perämettistä lähtöisin. Kaupunki vs. Lande, se on ollut meidän lähtöasetelma parisuhteessamme!



Minä olen kirjoittanut tätä blogiani vuodesta 2014. Blogi syntyi tarpeesta jakaa tätä omavaraistelevan elämätavan positiivista tuskaa. Ensimmäisen postaukseni oli nimeltään "Tarinoita päivistä, jotka loppuvat aina kesken" ja sen pääset lukemaan linkistä. Sieltä selviää, blogin nimen synty.
Vaikka minä olen se joka tänne kirjoittaa, luen Beibelle usein postaukseni. Hän on muutenkin sellainen elävä tietopankki, varsinkin kaikesta metsään, riistaeläimiin ja rakenteluun liittyvissä asioissa ja käytän häntä usein tietolähteenäni!

Elämä Leppämäessä on ollut yhtä remppaa!


Blogissani kirjoitan kyllä muistakin aiheista. Lähimatkailu, taide, elokuvat ja musiikki ovat meille rakkaita aiheita. Ruoka, itse kasvatettuna ja -tehtynä, on iso osa blogin sisältöä. Isovanhemmuus on tullut Kuukunan myötä blogiin mukaan. Ja tietysti elukat, nekin kuuluvat elämäämme kiinteästi!
Haluan elää elämääni rakkauden ja positiivisuuden kautta ja innostaa ihmisiä huomaamaan, kuinka hienoa elämä onkaan, kaikkine suruineen, murheineen ja huolineenkin! Jakaa mielenkiintoisia asioita, koskien ihan kaikkea!

Kuten kuinka hienoa on puhdistaa navetanparvea vanhoista oljista! ='D


Leppämäen ostimme vuonna 2000. Vuonna 1929 rakennettu talo, mitä on laajennettu pienestä mummonmökistä silloisen perheen kasvaessa. Taloon on rakennettu yläkerta myöhemmin, keittiö ja eteinen. Alkuperäinen pieni osa on hirttä ja loput purueristeellä. Elintasosiipi, jossa on sauna ja pesuhuone, on rakennettu 1994.
Tonttia meidän ranchillä on 1,77ha. Kävin ensin katsomassa yksin tätä paikkaa ja ajaessani pihaan , tämä paikka itsessään teki niin suuren vaikutuksen, että olin jo sanonut Beibelle, että tänne muutetaan. Vaikka en ollut päässyt edes taloon sisälle katsomaan. Tuntui, että ei ole mitään väliä missä kunnossa talo on, kun olin ajanut minun ikioman paratiisini pihaan. Paikasta oli monta muutakin kiinnostunut, mutta onneksi meillä oli edellinen asunto myytynä ja pystyimme maksamaan käsirahan. Ja loppu onkin sitten historiaa!

Meillä oli silloin hevonen, Sara Lotta, ja tarvitsimme sellaisen paikan, mihin hevosen saisi asumaan kanssamme. Se oli maalle muuton peruste siihen aikaan. Tosin, maalla me asuttiin yhdessä jo aiemminkin, Sahalahdella, mikä sekin kuuluu nykyään Kangasalaan.

Vanha kiukkuinen ravurinraakki!

Kyllä se taipui välillä koulukuvioihinkin!

Mutta näissä hommissa se oli parhaimmillaan! Ei ollut sellaista rakoa, mistä sitä ei reen kanssa olisi saanut menemään.

Monet risusavotat sillä ajettiin ja ihan tukkejakin. Se nautti rekihommista! Monet ihmettelivät, että lämppärillä tukkeja ajettiin! Mutta ei ne hommat rotua katso, vaan kyllä se on luonteesta kiinni!

Lasten "poninakin" tämä säkäkorkeudeltaan 165 cm heppa toimi ihan ok, vaikkei lapsista tykännytkään!

Paitsi meidän omaa sieti kyllä! =D

Hevoset kuuluivatkin vuosia elämäämme. Ihan harrastusmielessä tosi, mutta tytär kyllä ajoi parilla ponilla kilpaa. Poniraveja kierrettiin ahkerasti monta vuotta. Silti aina oli jonkin verran kasvimaatouhuja koko ajan, sekä polttopuut ollaan tehty itse melkein aina. Ja ensimmäinen nautakin oli kasvatettu lihaksi siinä sivussa. Omavarainen elämä kiinnosti kovasti meitä molempia ja koko ajan opittiin lisää.

Tytär "kisatykkinsä" Särkän Fillerin eli Lillin kanssa!


Voi näitä aikoja!


Sara Lotta lopetettiin 26-vuotiaana ja haudattiin laitumen reunaan. Tyttären raviharrastus loppui opiskeluun. Minulla oli vielä pari heppaa ja shettiskin jonkin aikaa. Jossain vaiheessa alkoi vaan tuntumaan siltä, että hevostelujen aika oli ohi. En löytänyt elämääni yhtä hyvää ja monikäyttöistä heppaa kuin Sara oli ollut ja minulla alkoi ilmaantumaan kaikenlaisia vaivojakin. Beibe oli tyytyväinen päätökseeni luopua hevosista! ='D

Minä Hehkun ja Lillis-ponin kanssa


Kun hevosharrastuksesta luovuin pitkin hampain, minulla alkoi jäämään aikaa ihan tosissaan tälle omavaraistelulle. Ja rahaakin oli kummasti enemmän, kun jäi kengitykset, sun muut hevosista johtuneet menoerät. Oli aika laajentaa kasvimaata ja panostaa omavaraisteluun!
Olen kirjoittanut postauksen Ajatuksia elämästäni omavaraisena , missä silloin mietin omavaraisuutta ilmiönä ja miten omavaraisuus on meidän elämäämme kuulunut.

Kyllä mä katsoin, että onko mun kasvimaani ollut tuollainen heinäpelto joskus? Ja olen päässyt kyykkyyn!

Mutta näköjään satoa on saatu tuolta heinän keskeltäkin!


Minun suuri haaveeni on ollut aina oma kotitarvelehmä. Kun hevosten luopumisesta jäi talli tyhjäksi, oli lehmän vuoro ja niin Hehku muutti meille! Siitä olen myös postannut ja sen voit käydä lukemassa täältä .



Koska asiat eivät mene niin kuin siellä kuuluisassa suomenruotsalaisessa puuhastelun paratiisissa, tämä minun muuten niin täydellinen pikku-kyyttöni ei ole tullut tiineeksi. Monta vuotta sitä siemennettiin ja olipa se pari kesää sitten viettämässä "rakkauden kesää" sonnin kanssa. Mutta kun ei, niin ei!

Meillä oli joskus Jonkka-sonni lihaksi kasvamassa. Jonkka oli länsisuomenkarjaa.


Kyllä minä olen monta kyyneltä tämän asian suhteen valuttanut. Moni on minulle tarjonnut parempaa, tiinettä ja jo lypsyssä olevaa lehmää. Sanonut, että pistä toi lihoiksi. Mutta olen niin kiintynyt tähän lehmääni! Siihen kuinka mahtavan käsiteltävä se on, kuinka hienosti se pysyy aidoissa ja kuinka kivasti sen kanssa tulee toimeen. Vaikka minä olen tollo kaupunkilainen, sen verran minäkin lehmistä tiedän, ettei tuollaiset ominaisuudet lehmässä ole pahasta!
Joten, Hehku viettää kyyttökuningattaren elämäänsä Leppämäessä. Joskus, kun sen aika tulee, niin se teurastetaan sitten täällä kotona.
Ehkä joskus, kun on aikaa ja jaksamista toiselle lehmälle, niin saan sen lypsylehmän. Ehkä, ehkä en!



No, nälkään oltaisiin kuoltu, jos ton mahon lehmän varassa oltaisiin oltu! Joten, täytyyhän sitä olla muitakin elukoita. Kanat tulivat aikanaan ja siitäkin "historiasta" olen kirjoittanut postauksen Mummon kanat .



Kanoina meillä on ollut kääpiö- ja jättikotcheja, erilaisia maatiaisia, araucanoja, leghorneja ja kaikenlaisia sekarotuisia. Kaikissa omat hyvät puolensa.
Nyt joitakin vuosia meillä on ollut orpington-rotuisia kanoja. Ne ovat isoja ja yleisesti aikas lempeäluonteisia. Munivat kohtuu hyvin ja mikä parasta lihansyöjien omavaraistelun kannalta, niiden teuraspaino on iso ja liha mietoa ja pehmeäsyistä. Meidän ensimmäisistä orpeista pääset lukemaan tästä .

Ensimmäinen orppikukkoni Bill Mentula tipujen kanssa


Me ollaan elukoiden saralla kokeiltu kaikenlaista. Varsinkin lintujen! Meillä on ollut kalkkunoita, viiriäisiä, fasaaneja ja ankkoja. Näistä meille ei tule enään kuin korkeintaan kesäankkoja. Ankat ovat kivoja, mutta meidän oloissa mahdottomia pitää ympäri vuoden. Ankanliha on herkkua ja munista saa parhaimmat kakut leivottua ikinä!

Me ei yleensä nimetä kesäeläimiä, mutta nää olivat Thai ja Laos. Erään ravintolan mukaan...


Fasaanin munia ollaan haudottu pariinkin eri otteeseen. Mutta vaikka se tiedettiinkin, fasaanit ovat kovin heikkohenkisiä ja vaikeita kasvatettavia. Ei jatkoon!

Tämän nimi oli Kampura, koska sen toinen jalka oli vioittunut ja se vaappui kävellessään.


Pronssikalkkuja oli jonkin aikaa. Kovasti oli kehuttu niiden lihaa, mutta me ei sitten sen makuun lämmetty. Ehkä butt-rotuiset olisivat olleet paremman makuisia, mutta ei haluttu silloin broilerrotuisia kalkkuja meille.
Kalkkunathan munivat tosi hyvin ja munat olivat isoja ja hyvän makuisia. Mutta kalkkujen haittana oli se, että ne lensivät. Ja korkealle! Ne olisivat tarvinneet ison ja katetun tarhan. Nämä olivat meillä vapaana, hyppien autojen päällä,niitä naarmuttaen, paskoivat ja ronusivat joka paikan. Ei ollut meinaan harvinaista, että tuo nelikkö kirmasivat meidän navetan katolla. Niin korkealle ne lensivät!
Monta kertaa katselin sydän kylmänä, kun ne olivat lehahtaneet naapurin kaurapeltoon. Niitä sitten huutelin takaisin pihaan ja toivoin, ettei satovahinkoja ainakaan hirvittävästi tule.
Kaksi niistä teurastettiin ja kaksi lähtivät sukuaan jatkamaan myytynä eloon.



Viiriäisiä oli kanssa yhden kesän. Munat olivat hyviä ja niitä tuli paljon. Mutta pieniähän ne olivat ja kuori lähti niistä huonosti irti.
Syksyllä viirut sitten päätyivät teuraaksi ja kokonaisina ne paistettiin uunissa. Ei nämäkään jatkoon meillä!

Helmiina kana silloin joskus. Tämä kanavanhus menehtyi viime talvena. Taisi olla ainakin 7-vuotias.


Nyt meidän elukat ovat vakiintuneet tuohon yhteen "turhaan" lehmään, kahteen lampaaseen, pieneen parveen kanoja kukkoineen ja muutamaan lihakaniemoon. Hyvä porukka, mistä saadaan munia ja lihaa. Eläinten määrää ei ole tässä vaiheessa aikomus kasvattaa. Tai, onhan lampaat astutettu...



Kasvimaa on se, mihin ollaan panostettu viime vuodet. Ja hyvin ollaankin sieltä satoa saatu! Monilla on meistä sellainen käsitys, että koska meillä on omaa "lihantuotantoa", me myös syötäisiin pelkkää lihaa. Todellisuudessa meidän ruokavaliomme on tosi kasvispainotteinen. Toki maitotuotteita käytämme paljon. Siksi se lypsävä lehmä olisi 10.
Meidän ruokafilosofiamme onkin aina ollut sellainen, että syödään ruokaa. Hyvää sellaista, oli se liha- tai kasvisperäistä. Olen joskus hieman pohdiskellut lihansyöntiäni postauksessa "Olenko lihaani?" .

Minä keritsemässä lemmikkilammastamme Pumpulia. Sitä ei syöty!


Me olemme molemmat kiinnostuneita oman ruuan kasvattamisesta. Meille molemmille se on ollut myös aina luontaista, koska näin on meidän molempien kotona tehty. Beibellä nyt suuremmissa määrin, koska hän on kotoisin juurikin sellaiselta omavaraiselta pientilalta. Mutta myös minun kotona säilöttiin ja mummuloissa kasvateltiin kaikkea kasvimailla ja -huoneissa.

Hirvipataa Kuhmalahdella metsästetystä hirvestä


Meidän omavaraistelumme onkin perustettu ajatukseen oman ruuan kasvatamiseen, vanhojen tapojen ja pienviljelyn kunnioittamiseen. Ekologinen elämä ei ollut alunperin se ajatus, mutta luonnon ymmärtäminen on tullut kokemuksen ja iän myötä matkaan mukaan. Nykyään suunnitellaan tekemisiämme myös tältä kannalta.

Tytär löytänyt katajasta vanhan linnunpesän. Silloin joskus... <3


Tänä vuonna perunat riittivät jouluun, sipuleita on vieläkin ja pakkasessa on kaikenlaista. Olen myös säilönyt ja kuivannut kaikkea ihan hulluna!

Tytär Pumpulin ja meidän edellisen koiran, Tantan, kanssa


Viime kesänä hommattiin iso kasvihuone ja sen täyttämiseen olisi tarkoitus panostaa ensi kesänä. Chilin- ja paprikantaimia on jo esikasvatuksessa. Kurkkuja ja tomaatteja ostan taimina ja on minulla hieman siemeniäkin ostettuna. Että lisää esikasvatusta tiedossa!
Nyt kuun vaihteessa laitoinkin muutamaa tomaattia kasvuun, sekä mukulaselleriä ja salaattifenkolia. Fenkoli taisi mennä multiin hieman liian aikaisin. Mutta katsotaan nyt, itävätkö yleensäkkään, kun olivat jo menneet vanhoiksi.




Muuten ei olla keväässä kauheasti edetty. Vanhaa navettaa ollaan alettu purkamaan ja siinä meneekin sitten varmaan koko kesä. Ihan hirvittää koko urakka!



Tänne muutettuamme elvytimme hieman takaisin eloon tuon mädän hirsinavettavanhuksen. Mutta silloin oli jo selvää, että siihen ei kannata vähäisiä varojamme sen kunnostamiseen laittaa. Nyt kun ollaan sitä purettu, ollaan todettu oikeassa olleemme. Ihme, että se on sinnitellyt pystyssä näinkin kauan!

Että jos joku epäilee, että kannattaako purkaa!


Jotenkin on silti haikea oli, koska navetta on ollut kuitenkin tänne muuttomme perusta. Hevosellemme tehtiin sinne karsina, siellä asui meidän esimmäinen lehmämme, kanat hengasivat siellä monta vuotta ja kanejakin siellä ehti asumaan. Ja turha kai mainita, kuinka paljon varastotilaa tuo vanha rakennus on meille antanut. Toimimalla ihan heinälatonakin!

Navetta antoi suojan meidän ensimmäiselle lihahieholle, Olville.

Heinäladossa oli mukava lapsen leikkiä!


Tälle kesälle ei suunnitelmia oltu tehty normaaleja kevät- ja kesärutiineja lukuunottamatta. Kasvihuoneeseen tulee kasvatuspenkit, joihin materiaalit saadaan ainakin osittain navetassa olleesta vanhan tallin seinälevyistä. Niiden rakentaminen aloitetaan, heti kun kasvihuoneelle sulaa kunnon kulkuväylä.

Enään ei ole kyllä heppahommia!


Lampaiden pitäisi alkaa karitsoimaan kohta puoliin. Ei ole utareet ainakaan vielä turvonneet. Voipi olla, ettei sieltä mitään tule! Mutta odottavalla kannalla ollaan.

Voi näitä vanhoja kuvia! <3


Karitsat, kasvihuone ja navetanpurku; siinä on ihan riittävästi hommaa kaiken "normaalien" kasvimaa- ja elukkapuuhien lisäksi!

Vähän huolettaa, että mihin pääskyset nyt pesänsä tekevät, kun navetta puretaan!


Mutta koska me itsemme tunnetaan, voipi olla, että hommat lähtee rönsyilemään! Olisin (iloisesti) yllättynyt, jos näin ei käy!

Mosaiikkitöitäkin tuli joskus harrastettua!


Tämä postaus on osa omavaraisuusbloggareiden yhteispostaussarjaa. Linkeistä pääset lukemaan muiden uudet postaukset. Niitä onkin niin paljon, että on otettava allekirjoittaneenkin oikein kunnolla aikaa niitä lukeakseen!



  1. Farmer to bee https://farmertobee.blogspot.com/2019/03/farmarin-esittely-ja-polulla-eteneminen.html
Kyllikki ja Hehku



41 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania kuvia! <3 Monenlaista on mahtunut farmin elämään. Hauskaa tosiaan tuo kaupungissa asuminen, kaupungissa täälläkin, 9 km lähimpään taajamaan ja lähemmäs 40km varsinaiseen kaupunkiin. Mutta kaupunki mikä kaupunki... Kyytöt ovat kyllä upeita. Periaatteessa kiinnostaisi, mutta olen tuumaillut ettei täällä tila riitä. Mutta toisaalta, täällähän ei ole asuttu kuin vasta puolitoista vuotta joten tilakin hahmottuu aikaa myöten uudella tavalla. Ihan alussa siis täällä, siksi erityisen mukavaa nähdä kuvia pidemmän historian ajalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja kiva kuulla, että tälläinen "historiapostaus" kiinnosti! Vähän mietin, että meneekö liian syvälle. Mutta koska tiedän, että teitä nuoria omavaraistelunne alkutaipaleella on siellä ruudun toisella puolen, vähän halusin tuoda lohtua siihen, ettei ne asiat välttämättä ihan heti valmiita ole. Vaan kaikenlaista kokeilemalla se oma suunta löytyy ja remontit valmistuu ajan kanssa. Tai sitten ei! ='D

      Poista
  3. Ihania kuvia, tuli hymy huulille.

    Oli kyllä upeaa lukea vaiherikkaista vaiheistanne. Olette upean pitkällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi! <3

      Hei, kyllä täällä on jo vuosia ryynättykin! =D

      Poista
  4. Aivan ihania kuvia teidän matkan varrelta <3 Sen verta olen näemmä pudonnut kärryiltä, että olikos tarkoitus rakentaa vanhan tilalle uusi navetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mulla tuli ittellekkin sellainen hetkellinen kaihon tunne, kun noita heppakuvia katselin. Mutta onneksi meni nopeasti ohi! ='D

      Joo, ei ole mennyt mitään ohi. En ole navetta-asiasta sen kummemmin kirjoitellut.
      Uutta navettaa tai muuta eläinsuojaa ei ole tarkoitus tämän vanhan tilalle rakentaa. Jos jotain tulee, niin ehkä kesäkeittiö tai vastaava. Ihan nautiskelua varten ja vanhuudenpäivien viettoon!

      Poista
  5. Kertakaikkisen hurmaannuttavia kuvia! Ihanat reet hevosineen, ihan ainutlaatuisia kokemuksia varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kun itsekin ihan muistoihin ajauduin! Ollaan oltu kyllä ihan tajuttoman onnellisia täällä! Ja toki ollaan yhä edelleen! ;D

      Poista
  6. Aivan mahtava postaus ja kuinka ihania kuvia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä joskus laitan remppakuvia, ihan vain varoitukseksi kaikille! ='D

      Poista
  7. Mahtavia kuvia, kerrontaa hienosta matkasta, joka yhä jatkuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, matka jatkuu! Ja toivottavasti vielä pitkään!

      Poista
  8. Kuvat vei jonnekkin lapsuuden kesiin punaisen keinun kautta. Muutenkin oli ilo lueskella positiivista matkaanne tähän päivään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minullekkin tuli monia hyviä muistoja mieleen. Mitä kaikkea ollaankaan koettu täällä Leppämäessä! <3

      Poista
  9. Voiko hevosnainen olla koskaan peruskaupunkilainen? Huomattavan suuren otannan perusteella tuntemani hevosnaiset ovat jotain ihan omaa rotuaan. Niitä ei pysäytä tiedon puute, voimattomuus eikä olosuhteiden mahdottomuus. Harjussa opiskellessani meidän luokkapaidoissa luki: jos tarvitset voimamiestä, kutsu hevosnainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii-i, hyvä kysymys! Toisaalta minut opetti hevosnaiseksi tuo meidän Sara Lotta. Ostin sen ensimmäiseksi hevosekseni ja en ollut juurikaan ratsastustunteja enempää hevosia hoidellut. Alkuun oli takkuista. Mutta sitten eräs vanha mies sanoi minulle, että vuoden se kattoo, kun hevonen ja isäntä/emäntä toisiinsa tottuu. Ja se piti kyllä ihan paikkansa!

      Sitten kun muutettiin tänne Leppämäkeen, toi minua ennen lähes 10:llä omistajalla ollut oikukas ravuri tasaantui. Se sai jonkinlaisen rauhan sieluunsa ja sai kyllä viettää ihan mukavat vanhuuden päivät täällä.

      Poista
  10. Voi mitä kuvia, tulee oma nuoruus mieleen :) Toinen miniöistämme on hevostyttöjä, eipä sitä tiedä vaikka meidänkin navettaan jonain päivänä talutettaisiin hevonen. Tuollainen työhevonen olisikin ihana. Aloin myös miettiä, että onkohan minusta edes kuvaa jossa olisin joskus ollut kyykyssä. Kyllähän sitä yhä kyykkyyn pääsee, mutta pitää olla auttajia, että pääsee ylös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kuule tuli minullekkin! ='D

      Melkein alkoi tuleen itellekkin ajatuksia, että jos hevosen sitten joskus... No ei vaan! Mutta tuppaa tuo aika kultaamaan muistoja ja kun tälläisiä idyllikuvia katsoo, niin kaikki näyttää niin ihanalta!

      Toi kyykkiminen on kyllä haastavaa nykyään nivelrikko ja kulumapolvilla! =(

      Poista
  11. Ihana postaus! Kyllä te ootte ahkeria puuhastelijoita ja ihan oikeassa paikassa ootte kyllä siellä maalla. Ei kun siis kaupungissa. No kuitenki... =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja siis ollaan oltu nuorempana tosi toimeliaita. Nyt on kyllä vauhti hidastunut ja ihmetellään vaan, että miten ollaan ehditty ja jaksettu. Ei ole vanhaksi tulemista!

      On tää kaupunkilaisuus hieman koomista! =)

      Poista
  12. Mahtavia nuo vanhat kuvat! En voi kuin ihastella tuota teidän touhuanne tilallanne, ja mitä kaikkea olette siellä vuosien varrella saaneet aikaan.

    Kiitos tästä, olipa mukava tutustua teihin paremmin näin tekstin kautta lisää. Kirjoituksistasi huokuu aina sellainen lämpö ja yhteen hiileen puhaltamisen meininki sinun ja miehesi välillä. Oli ihana lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi, Sanni! Ja voi kuule, te olette niin nuoria vielä, että parin kymmenen vuoden päästä, tekin olette saaneet aikaiseksi vaikka mitä! Ja me ollaan Beiben kanssa jo ihan ikäloppuja! ='D

      Täytyy kyllä myöntää, että me ollaan hyvin yhteen sopivia Beiben kanssa! <3

      Poista
  13. Ihana postaus pullollaan eläimiä. Eritoten nuo hevosjutut lämmitti. Ja Hehku! Ihanaa että olet sen pitänyt kaikesta huolimatta ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hevoset olivat kyllä iso osa elämää tuolloin. Joskus voisi tehdä noista meidän muutamasta hepasta ja ponista oman postauksen.

      Joo, siinä se nyt on sitten mahona. Mutta oon ajatellut, että niin kauan kuin Hehku syö, niin pitäähän ainakin pusikot kurissa. Voisihan sitä perinnelaidunnukseksi sanoa... ='D

      Poista
  14. Jos sulle tulee toukokuun alussa käyntiä tänne Kangasalan kaatopaikan puoleiseen päätyyn, niin tule hakemaan ylimääräisiä tomaatin ja kurkun taimia. Eivät ole siinä vaiheessa vielä niin rotevia kuin kaupan taimet, mutta lajikkeet on parempia ja hintakin edullinen 0 €/taimi :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvän tarjouksen heitit! Saatan siihen vaikka tarttua... =D

      Poista
  15. "Hevoseton mies on huoleton mies". Niin ihania kun hevoset ovatkin, niin kyllähän se on fakta, että niihin menee sekä kaikki aika että rahat, eikä elämään sitten paljon muuta mahdu :).

    Tällainen historiapostaus on tosi kiva ja antaa kyllä perspektiiviä näille omillekin suunnitelmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Beibe tapasi aina sanoa, että " Seuraavalla vaimollani ei ole hevosia!"

      On se kyllä uskomatonta, vaikka hevonen on periaatteessa samanlainen pitää kuin koira, niin silti se vie kaiken ajan ja rahat. Kyllähän koirakin aikaa tarvitsee, mutta koira menee siinä samassa, normaalin elämän mukana. Hevonen, vaikka olisikin kotipihassa, sitä varten pitää aina ottaa se aika. Ja todellakin, kengitykset ovat tosi kalliita! Vajaan tunnin hommasta satku. Ihan peruskengityksestäkin. Saati silloin, kun meidän kahta raviponia pistettiin uuteen kisakenkään 5 viikon välein. Ja irtokenkien laitot päälle. Kyllä tiesi, miksi kävi töissä!

      Mulla on tapana mennä postauksissani usein syvälle! Mutta kuten tuolla aiemmin sanoinkin, moni on vasta aikeissa hankkia jotain omaa paikkaa, tai on juuri hankkinut. Mukava jakaa kokemuksia näistä meidän kohta pari vuosikymmentä kestäneistä räpeltämisistä. Ja muistuttaa, että ei tämän touhun tarvitse olla niin vakavaa. Pääasia, että on hauskaa!

      Poista
  16. Olipas se ihana postaus, niin täynnä koettua elämää, rakkaita ihmisiä ja ihania eläimiä. Ihan piti kahdesti lukea tämä kaikki, niin kauniisti olit kuvannut elämäänne.

    VastaaPoista
  17. Ihania kuvia! Teillä on kyllä niin monta asiaa menossa. On aivan valtavan ihanaa lukea blogiasi ja ihastella kaikkea, mitä olette saaneet aikaan!

    VastaaPoista
  18. Ihania vanhoja kuvia ja historiikkia matkan varrelta :) kuvista välittyy elämisen ilo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus sitä unohtaa, kuinka onnellista elämää saakaan elää! On ihan hyvä tehdä tälläisiä nostalgiatrippejä taaksepäin. =)

      Poista
  19. Olipa niin kaunis kertomus teistä! Juuri sellainen kuin saatoin odottaakin, mutta en uskonut että ihan kaupunkilainen voisit ollakaan! Maalla asuminen on teille antanut paljon, paljon uutta vielä annettavanakin ja tämä omavaraiselo on ihan parasta, vaikka tekemistä siinäkin joskus saattaa olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! <3 Ollaan oltu kyllä tosi onnellisia täällä Leppämäessä. Ihanaa, puuhakasta elämää! =)

      Poista
  20. Tämähän oli oikea historiikki! Huikea! Yhdessä kuvassa on punainen traktori. Juuri tuo traktorimalli on sellainen, että jos halvalla saisi, ottaisin heti, vaikkei meillä ole varsinaisesti traktorille tarvetta, eikä oikeen tilaa sillä ajellakaan - eikä itselläni ole edes ajokorttia :D

    Naurahdin kuvalle olkien poistosta navetan välikatolta. On se.. omanlaisensa homma :D Täällä vastaavaa tehtiin pari kevättä sitten kanala-lampolassa ja vieläkin silmiä kutittaa pelkkä ajatus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, joo! Kyllähän tässä ihan nostalginen fiilis tuli! =D

      Tuota 35:sta pikku-massikkaa meillä ei enään ole. Ostettiin se tämän meidän taloa myyneeltä perikunnalta. Se alkoi temppuilemaan ja oli konerempan tarpeessa. Joten myytiin se ja uusi ostaja teki siihen tarvittavat korjaukset. Nyt se käy ja kukkuu uudella omistajallaa.

      Mutta... miten sattuikaan! Meillä olisi myynnissä tuon massikan "isoveli", Massey Ferguson 65. Että kauppoja hieroon tänne vaan! Ja hei, traktorin ajaminen omalla tontilla ei ajokorttiakaan tarvitse! ;D

      Kyllä tuollainen vuosikymmeniä vanha pehku on "ihanaa" poistettavaa! ='D

      Poista
  21. Voihan Hehku <3 Lempeältä lehmältä hän silti näyttää, vaikkei ihan täytäkään tehtäväänsä mihin hänet lie ajateltu :)
    Onpa kiinnostava tarina teilläkin tiluksillanne! Kiva jäädä seuraamaan omavaraistelu-postausten merkeissä ja muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lempeä, mutta omapäinen. Niin kuin kyytön kuuluu ollakkin! 😂

      Tervetuloa vaan mukaan meidän matkaan ! 💚

      Poista