perjantai 24. joulukuuta 2021

Hehku-tontun joulutervehdys!

 

Viime vuotiseen tapaan, Hehku-tonttu seikkaili Leppämäessä joulun ajan. Instagramin joulukalenterissa sen puuhia seurasikin aikasmoinen joukko. Tontusta olikin paljon apua mummulle ja papalle!

 Leppämäen joukko toivottaakin kalenterin kuvilla kaikille blogin seuraajille ja lukijoille oikein ihanaa ja rakkauden täyteistä joulunaikaa!

1. Hehku-tonttu tonttu tulla tupsahti tonttu ovesta
pirttiin.

2. Tonttu auttoi pappaa laittamaan traktoriin 
lumiketjut.

3. Leppämäen kanat alkoivat munimaan 
pitkän tauon jälkeen. 

4. Hehku-tonttu katseli pellolla kulkevia 
eläimiä. 

5. Pikkulinnuille ruokaa!

6. Hyvää Itsenäisyyspäivää!

7. Tonttu teki lumilyhdyn.

8. Vanhassa linnunpesässä on 
mukava ottaa torkut.

9. Tontun uusi ystävä!

10. Piparitalkoot

11. Tyrannosaurus Rexillä ylväästi ratsastaen!

12. Tonttu on piilosilla!

13. Mehiläistarhaajatonttu




14. Herkkuleipää!

15. Melkein unohtui lähettää kortit!

16. Tonttu esittelee lampaat. Tässä Veikeä!

17. Tippi

18. Voitto 

19. Herkutellaan juustoilla!

20. Tonttu leipoi koirankeksejä!

21. Freestyle-laskua 

22. Pirtin lämmitystä 

23. Torttu päivässä pitää tontun pyöreänä!
24. Joulukuusen koristelua!


Kuka tietää, vaikka Hehku-tonttu palaa taas ensi vuonna joulukalenterin tekoon!





tiistai 21. joulukuuta 2021

Onko olemassa ilmaisia materiaaleja?

 

Nämä ihanat kuuset kuvasin Tampereen 
Tallipihalla.



Olen paljon miettinyt yrittäjyyteen liittyviä asioita. Ja koko ajan törmään siihen, että ne asiat joita haluaisin tehdä, eivät kyllä taida kannattaa. No, olenhan ollut koko ajan tietoinen siitä, että näillä minun touhuillani ei koko päiväistä yrittäjyyttä voi oikeastaan edes ajatella. Jos siis jotain tulojakin haluaa.

Silloin kun olin lähdössä kuntoutusprosessiini ja mietin, että mitähän alkaisin opiskelemaan, minua "työnnettiin" joka taholta luontoalalle. Koska se olisi sitä jo minulla olevaa osaamista pitkän harrastuneisuuden ja omavaraisemman elämäntavan kautta. Varsinkin tämä luonnonvaratuottaja puoli.


Tämä puolikranssi lähti ystävien
ovea koristamaan!



Itse olin koko ajan varovaisesti sitä vastaan, että lähtisin ammattia hakemaan harrastuksistani. Järkevä puoli minussa sanoi, että opiskele joku "kunnon ammatti". Mutta siinä työuupumuksen syvässä syöverissä halusinkin toisaalta elämääni jotain tosi kivaa ja ihanaa. Ja sitten kun pääsin vielä työkokeiluun luontohakkeeseen, niin olin ihan myyty!

Päivääkään en ole katunut, että opiskelin mitä opiskelin! Mutta onko tästä elättäjäksi? Ei taida olla!

Tämä sammalkranssi on jo toista talvea
aitanovessa. Kesällä siinä oli harmaasiepon
pesä. Tänä talvena se on ollut Hehku-tontun 
päiväunipaikkana!😉


Minähän tein koulunäytöissäni hieman kannattavuuslaskelmia ja markkinointia ja jo silloin näytti huonolta. Koska teen juttujani pääosin luonnon- ja kierrätysmateriaaleista, niistä ei haluta maksaa. Ainakaan täällä maaseudulla. Luontoa arvostetaan, mutta se on kaikkien lähellä ja saatavilla ihan kotiovelta. Vaikka eihän luonnonmateriaaleja ilman maanomistajan lupaa saa kerätä. Paitsi käpyjä ja maahan pudonneita oksia.





Olen tehnyt taas joulun alla havukransseja. Teen kranssit villinä kasvaneesta metsäkuusesta. Jonkin verran olen ottanut myös meidän tontilla kasvatetuista joulukuusentaimista. Mutta pääosin kranssiaineet tulevat sellaisista kuusista, jotka ovat kaatouhan alla tai olen ottanut havuja säästeliäästi ihan pystyssä olevista puista. Omalta tai naapurin tontilta, omalla tai naapurin luvalla!

Kransseillani on pieni hiilijalanjälki, koska leikkohavuja ei ole lannoitettu, niitä ei ole kuljeteltu autolla ja kranssitkin myyn kotoa käsin. 

Pyrin käyttämään niihin maatuvia luonnonmateriaaleja. Pohjan teen pajusta ja  osaan laitan sammalta. Havut kiinnitän pinnoittamattomalla puolalangalla, mikä sekin maatuu jossain vaiheessa. Lisäksi itselleni teen kranssit vanhoihin pohjiin. Eli puran kuivettuneet havut ja käytän pohjan uudelleen. Joskus käytän jopa rautalangankin, jos se on vielä kestävää. Olen tehnyt myös tilauksesta asiakkaiden omiin pohjiin, joita he ovat vuodesta toiseen kierrättäneet. 

Vaikka käytänkin luonnonmateriaaleja, mielestäni luontoa pitää sen verran kunnioittaa, että myös luonnonmateriaaleja käytetään säästeliäästi. Ei luontokaan tuhlausta kestä, kyllähän se nyt on nähty!





Suurin osa kransseistani on ilman koristeita. Mutta käytän luonnonmateriaalikoristeita ja joihinkin kierrätettyjä koristeita. Kranssistahan voi purkaa käytön jälkeen muoviset ja muut maatumattomat koristeet ja käyttää ne uudelleen joko kransseissa, jossain muualla uudelleen tai kierrättää jätteisiin asianmukaisesti.

Kranssini on villimmän näköisiä, kuin kasvatetuista leikkohavuista tehdyt. Ja tosiaan metsäkuusta, ei pihtaa. Sehän on monen suosikki! Sitäkin kyllä saa kotimaisenakin, mutta en ole halunnut lähteä leikkohavuja ostamaan. Koska haluan käyttää kotoperäistä kuusta. Ja pihtahan ei muuten ole kuusi, vaikka monesti niin sitä kuulee kutsuttavan.

Tämän kuivuneen kanervakranssin
tuunasin uuteen loistoon syksyllä.

Tuunauksesta voit käydä lukemassa 
täältä .



Olenkin markkinoinut kranssejani, että ne on tehty kestävällä tavalla toimien. Eli en koskaan kerää esimerkiksi sammalta tai jäkälää samalta paikalta paljon. Vaan noin 1/4 kasvustosta. Mustikanvarpukin kestää kasvaa kauan takaisin, jos se ihan paljaaksi leikataan. Tai ei kasva ollenkaan!

Kestävällä tavalla toimimista on myös se, että havut käytetään mahdollisimman hyvin hyödyksi. Käytän kransseissa ne vähän rumemmatkin oksat. Kun ne osaa taitavasti piilotella kranssiin, kukaan ei huomaa niitä parempien latvaoksien lomasta. Kaupallisissa leikkohavuissahan on juurikin vain niitä tuuheita oksien latvoja. 

Käyttämäni oksat annan vielä lampaiden kaluttavaksi. Oksista ei paljon jäljelle jää! Sidoin kransseja kovien pakkasten aikana ulkosaunalla. Kaikki mitä en käyttänyt, meni suoraan kiukaan pesään kuivan koivuklapin kanssa. 

Teen myös hakoja kanalaan ilmaa raikastamaan. Joten, kyllä kuusenoksat tulevat tarkkaan käytettyä!


Tämän verran jää jäljelle oksasta 
kranssinteon jälkeen. 

Ja lampaat kaluavat lopun.



Olen tehnyt myös joulukuusia ja tuikkupurkkeja kierrätysmateriaaleista. Tuikkupurkkeja on ihasteltu kovasti, mutta kun kerron niiden olevan säilyketölkkejä, moni on pitänyt 10 euron hintaa korkeana. Koska olen itse ne "askarrellut" ilmaisista materiaaleista, ne eivät saisi maksaa juuri mitään. Vaikka olen niihin juuttinarun, liiman, kansiaineen ja maalin ostanut. Lisäksi kannet ovat itse tehtyjä!


Minä olenkin monesti verrannut materiaalien keräämistä luonnosta tukussa käyntiin. Vaikka yrittäjä tekee todella paljon ilmaistakin työtä, niin täytyyhän valmisteluihin kulutettua aikaa laskuttaa ja sisällyttää tuotteen hintaan. Kyllähän esimerkiksi järkevä, veronsa maksava ravintoloitsija sisällyttää tukkukäyntinsä lopputulokseen. Eli siihen ruoka-annokseen, minkä asiakas saa eteensä.


Niin luonnonmateriaalit, kuin kierrätetytkään, ovat harvoin siinä kunnossa löydettäessään tai toisesta käytöstä poistettaessaan, että sellaisenaan sopivat heti uuteen käyttöön. Usein ja yleensä vaatii paljon työtä ja aikaa, että niistä voi valmistaa jonkin tuotteen. On myös ihan hygieeniaan liittyviä asioita, jos vaikka haluaisi omien kanojen höyhenistä valmistaa vaikkapa koruja. Siis jos ihan oikein asiat tekisi!  Myös kierrätysmateriaalien käyttöön koruissa on omat lainsäädäntönsä. Käsi pystyyn, kuinka moni on tälläisistä asioista tietoinen?


Kuuset olen tehnyt puukiekoista, 
haapakepeistä, vanhoista, pshvisista
lankakartioista, juuttilangasta ja
villalangasta. Kiinnitys muutamalla
ruuvilla.



Enhän minä olisi yritystoimintaani perustamassa näiden "askartelujeni" varaan, vaan rönsyilisin kyllä paljon muutakin. Silti haluaisin pitää myös muussa toiminnassani nämä kestävällä tavalla toimimisen periaatteet. Mutta niiden arvostus taitaa olla vähän samanlaista, kuin luomu- ja lähiruuankin. Sitä arvostetaan, mutta ostetaan muuta. 

Kyllähän meille jo koulussa sanottiin, että monet luontoalalla ja luonnontuotteilla itsensä elättävät, tekevät koko syksyn tuotteita, pakkaavat autonsa täyteen ja lähtevät etelä-Suomen joulumarkkinoille niitä myymään. Tekevät niissä ison osan vuoden tuloistaan. 

Minä en kuitenkaan tuollaista halua. Olen kyllä miettinyt, että voisin joskus lähteä vaikkapa Helsinkiin joillekkin pakanallisille markkinoille myymään luukorujani ja muita sellaista tavaraa. 

Tai joillekkin muille markkinoille tai ihan torille. Ehkäpä pääkaupunki seudulla arvostetaan vaikkapa sellaisia koruja, mistä ei jää mitään tähän maailmaan, vaan sillä voi vaikkapa sytyttää saunanpesän niin halutessaan. 

Lisäksi joitakin tuotteita suunnittelen niin, että ne ovat helposti kierrätettävissä, eikä niitä tarvitse hävittää sekäjätteen joukossa. Tai jos tuote vaikkapa putoaa kassista luontoon, ettei se jäisi sinne sitä kuormittamaan. 

Lisäksi tykkään siitä, että tekemiäni tuotteita ei olisi kymmeniä samanlaisia. Vaan jotain olisi vain yksi kappale. Näin se tuntuisi henkilökohtaisemmalta. 

Varmasti jonkinlainen verkkokauppa pitäisi perustaa, jos haluaisi laajemmin myydä tuotteitaan. Katsotaan nyt sitä sitten joskus, jos myytävää on niin paljon, että se kannattaa perustaa.

Mutta koska käsitöiden, askatelujen ja kädentaidon, sekä taiteen erot ovat niin häilyviä, mietin että kannattako läheteä näitä räpellyksiään yrittäjänä kauppaamaan. Vai jatkaako vain harrastelijana myymistä?


Sain kierrätyskeskuksesta ilmaiseksi 
tälläisen posliinilampaan.

Tein kranssin tallin oveen ja
laitoin posliinilampaan 
kranssia koristamaan.

Tämä on kolmas kranssi samaan 
vanhaan pohjaan.

Purin siis vanhasta kranssista
kuivuneet havut pois ja sidoin
tuoreet tilalle.



Tämä ei ole tarkoitus olla mikään purnauspostaus! Heittelen ajatuksiani, sekä mietteitäni sinne tänne. En halua kuulostaa mitenkään syyttävältä tai katkeralta. Näin olen vain asiat huomannut tai minulle on suoraan sanottu. Että materiaalit eivät maksa minulle mitään tai tälläisiä kuka tahansa voisi itsekkin tehdä. 

Varsinkin villasukat! Itse pyydän niistä sen verran, että jos maksaisin verot, eläkemaksun ja alvin, minulle jotain jäisi. Miesten sukista olen pyytänyt 25 euroa, naisten 20 e ja lasten koot 10-15 euroa. Joulumyyjäisissä naapuripöydän "sukkamummo" myi lastensukkia 2 eurolla. Arvatkaa, kummalta ostettiin... Käsitöitä ja varsinkaan villakukkia ei suomalaiset arvosta!


Asiakkaan tuomaan pohjaan kranssin
tekoa.

Tästä tuli iso; noin 60 cm halkaisijaltaan. 



Onhan tekemäni asiat "turhakkeita". Se on ymmärrettävä! Koruja, koriste-esineitä ym. on maailma väärällään. Muutenkin ihmisillä, kuten itsellänikin, on vallitsevana trendinä se, että ei osteta mitään turhaa. Itse ainakin paljon mietin, että voisinko hankkia asioita jotka on tehty kestävällä tavalla toimien. Tai yleensäkkin ihan kotimaisilta pientuottajilta. 


Kuten sanottu, vaikeaa on yrittäjyyttä ajatella sillä mitä osaa. Koko ajanhan olen hieman haaveillut, että voisin tehdä jonkin verran omaa hommaa ja palkkatöitä siihen päälle. Ensi vuoden alusta minulla onkin kaksi osa-aikatyötä, Ellei korona niitä minulta vie!

Jatkan kokkikerhon vetämistä kerran viikossa kehitysvammaisille nuorille aikuisille ja sitten aloitan luontokerhon vetäjänä alakouluikäisille. Joten oman alan töitä siis ainakin kerta viikkoon!

Ehkäpä olen kärsimätön näissä asioissa! Vielä alkusyksystä näytti ihan mahdottomalta, etten pääse mihinkään opintojani vastaaviin töihin, koska minulla ei ole sosiaalialan-, eikä korkeakouluopintoja. Ja nyt minulla on kuitenkin kaksi kivaa pikkuduunia!

Jatko-opinnotkin kiinnostaisi, mutta katson nyt tämän yrittäjyysjutun ja käyn ne koulutukset ensin. 


Huosiaimia eli tuohipesimiä. Käyttöön 
tai koristeeksi.



Mutta olisi kiva kuulla Teidän mietteitä siitä, pidättekö tärkeänä hankkimienne tuotteiden materiaaleja, kuka ne on tehnyt ja onko ne kestävällä tavalla tuotettuja, luontoa ja kierrätystä ajatellen?

torstai 16. joulukuuta 2021

Lammashaan jäälyhtypolku ja dinobongaus!

 

Uusi satsi jäätymässä!


Jostain luin (en muista mistä) sellaisen idean, että joku äiti oli piilotellut kotipihalle leikkidinosauruksia, joille oli laitettu heijastimet kaulaan. Pimeän tultua perheen lapset olivat sitten etsineet niitä taskulamppujen valossa. No, tämähän mummuhan oli heti ihan "Wau!" Tämä ideahan piti ihan välttämättä toteuttaa!

Pulkka on ollut kovassa käytössä jääharkkojen
ja lyhtyjen kuskaamisessa talolta pellolle.

Kuukuna on nykyään kova dinofani ja tietää monien dinosaurusten nimet. Omppukin dinoista tykkää ja matalalla äänellä söpösti murisee niillä leikkiessään. Tyttö saa vauvan äänensä niin matalaksi, että ajattelin hänet ilmoittaa kurkkulaulukurssille! 😂

Elintarvikevärit näyttävät hienoilta 
veteen kaadettuina!


Niin kuin mikään ei täällä Leppämäessä tapahdu nopealla aikataululla, niin eihän tämä dinosaurusjuttukaan. Suurin ongelma oli se, ettei minulla ollut niitä dinoja. Tytär aikanaan piti myös kovasti dinosauruksista, mutta kaikki hänen vanhat dinolelut olivat lähteneet kiertoon jo vuosia, vuosia sitten. Joten, piti hommata ensin ne dinot!


Puukolla naputtelin reijät osittain jäätyneisiin
lyhtyihin ja kaadoin vedet niistä.

Dinosaurusten piti olla sellaisia kookkaampia, jotteivat ne hukkuisi maastoon ja että niihin pystyisi heijastimet kiinnittämään. 
Dinosaurusten hankkiminen tuntuikin lähtevän onnistuneesti vauhtiin, kun löysin pari isoa yksilöä kierrätyskeskuksesta yhden euron kappalehintaan. Mutta sitten tyssäsi! Isoja dinoja ei löytynyt kirppiksiltäkään yhtään. Toristakin katselin, mutta joko niistä pyydettiin "maltaita", jopa 100 euroa, tai sitten ne olivat niin kaukana, että postitus olisi ollut kallista. Köyhänä, työttömänä mummuna, en ollut valmis hirmuisia rahamääriä dinojen hankkimiseen käyttämään. 


Jäälyhdyt olivat todella kauniita lumisessa ja 
pimeässä pakkasmaisemassa.

Muutenkin ajattelin, että dinojen pitää löytyä käytettyinä. En halunnut ostaa niitä uutena, enkä käytetyistäkään maksaa isoja summia. Tehtävä alkoi tuntumaan lähes mahdottomalta!


Maitopurkkeihin tehdyistä harkoistakin
tuli kivoja lyhtyjä!

Sitten laitoin Kuhmalahden kirppisryhmään faceen kyselyn dinoista ja sitä kautta sainkin ihan ilmaiseksi useita dinoja. Sitten vielä kyläilyreissu Beiben siskolle poiki muutamia lisää. Ja kas, minulla olikin toistakymmentä isoa dinosaurusta kasassa. Kaksi lentoliskoa ostin naapuripitäjän kaupasta, mutta ne maksoivat vain vähän yli kolme euroa kappale. Pakko-ostos, koska kyllähän nyt lentoliskot piti myös olla!
Seuraava etsinnän kohde oli heijastimet. Kummasti niitäkin sitten nurkista löytyi, mutta jouduin kuitenkin ostamaan heijastinteippiä rullan, jotta sain merkattua joka dinon. 
Heijastinteipin lisäksi jouduin tietysti ostamaan hirvittävän määrän kynttilöitä. Kustannuksia tuli siis elintarvikeväreistä, parista lentoliskosta, heijastinteipistä ja kynttilöistä. Rahaa meni ehkä 50 euroa...


Hommahan lähti sitten ihan lapasesta, kun keksin tehdä dinoradan meidän lammashakaan. Ja kun pelto on iso ja dinoja kuitenkin vähänlaisesti niin isolle alueelle, piti keksiä jotain lisää. Koska sillä viikolla kun murut olivat tulossa mummulaan yökylään oli reippaat pakkaskelit, sain idean jäädyttää jäälyhtyjä ja -harkkoja ämpäreihin ja tyhjiin maitotölkkkeihin.


Viikon verran jäädytin lyhtyjä vähäisiin nurkista löytämiini ämpäreihin. Osan värjäsin elintarvikevärillä ja osan jätin kirkkaiksi. Ihan kovimpien, yli 20 asteen pakkasten paukkuessa, sain pari satsia lyhtyjä per vuorokausi. Loppujen lopuksi niitä tuli hieman yli 50. 
Hirveä homma, mutta kyllä oli kivaakin! Irroittelin lyhtyjä ämpäreistä ja kuskasin niitä lammashakaan pulkalla ja ahkiolla. Välillä sain Beiben avukseni ja hän oli kyllä ihan yhtä innoissaan mukana touhussa.


Kuukuna ihmettelmässä lyhtypaljoutta!

Muksut olivat tulossa meille lauantaina. Mutta minun piti edellisenä iltana tehdä "kenraaliharjoitus" ja laitoin kaikkiin lyhtyihin kynttilät palamaan. Dinosaurukset heijastimineen olin sijoittanut osaan polkua. Voi hitsi, kun näytti niin hyvältä!


Vähän kyllä jännitti, mitä murut tykkäävät polusta. Sitten kun vihdoin he tulivat mummulaan ja ilta alkoi hämärtymään, sanottiin heille, että mennään lammashakaan katsomaan "yhtä hienoa juttua"!



Kun päästiin pellon laitaan, Kuukuna sanoi "Wau! Onpas hienon näköistä!" Saattoi kyllä mummun silmäkulma kostua! 


Omppukin istui pulkassa tyytyväisenä ja katseli lyhtyjä. Kuukuna juoksi lyhdyltä toiselle ja kivaa oli. Mutta sitten kun päästiin sinne dinoalueelle, niin johan riemu repesi. 

Tämä dino oli joku nuijapää!

Poika juoksenteli otsalampun valolla dinoja etsien ja luetteli löytämiensä dinosaurusten nimiä. Joukossa oli myös yksi krokotiili. "Katso mummu, minä en pelkää yhtään tätä krokoa!" hän huusi. Tämä kyseinen krokotiili on ollut pitkään sisällä takan päällä, kun poikaa on suorastaan inhottanut se. Mutta täällä ulkona se olikin kiva!

Hurja lentolisko!

Vähän pitää saada koskeakkin!

Omppukin tuntui tykkäävän dinoista. Heti hän alkoi murisemaan, kun veikka näytti dinoja hänelle. 



Oli mukavaa seurata muksujen intoa, kun he etsivät dinosauruksia. Oli tosi monta tyrannosaurusta ja pitkäkaulaa. Kolmisarviakin taisi olla pari. Ja sitten sellaisia, mille ei nimiä keksitty tai tiedetty.


Ja tietysti leikkiäkkin pitää!

Ennen niin pelottava kroko olikin nyt kiva!

Seuraavalle viikolle oli luvatttu suojasäätä ja vesikelejä, lyhdyt tulisivat sulamaan. Koska niiden teossa ja koko tässä "projektissa" oli ollut niin kova homma, ajattelin että olisi kiva jos jotkut muutkin kävisivät  polun kiertämässä. Niinpä laitoin meidän asuinalueen whatsup-ryhmään viestin, että asukkaat ovat halutessaan tervetulleita katsomaan lyhtyjä ja etsimään dinoja. Ohjeistin, että pellolla ei ole lyhtyjen lisäksi muita valoja ja hieman epätasaistakin on. Mutta täällä maalaisillahan kaikilla on hyvä tasapaino ja otsalamput kasvaneet päähän talven ajaksi! Silti oli hyvä varoitella.



Muutama perhe olikin käynyt kiertämässä polun ja oli kuulemma ollut elämys. Tuli kyllä tosi hyvä mieli, että keksin jakaa tämän jutun naapureiden kesken. Eipä täällä maalla kovin paljoa tapahdu, varsinkaan lapsille!


Yöllä satoi lunta ja valoisaan aikaan piti tietysti käydä tekemässä huoltotoimia dinoille. Ne kun olivat saaneet lunta niskaansa!

Dinot piti puhdistaa lumesta!

Kuukunalle tämäkin tuntui olevan mieluista hommaa. Hän puhdisti huolella joka dinon lumesta ja sisko seurasi perässä koko ajan muristen!
Iltapäivällä vanhemmat tulivat muksuja hakemaan, niin pitihän polku käydä kiertämässä äidin ja iskänkin kanssa. Kuukuna toimi oppaana ja näytti heille, mistä dinoja löytyy. Voi rakkaus! 💓


Nyt tosiaan lyhdyt ovat jo sulaneet melkein kaikki. Mutta oli niin mukava tehdä tälläinen elämys muruille, että teen kyllä toistekkin. Vähän lupasinkin, että jos taas jossain vaiheessa tulee pitkä pakkasjakso, jäälyhty polku palaa dinosauruksineen Leppämäen lammashakaan!


Tein parit lyhdyt pihatienkin varteen!

Yle Areenassa on muuten ihan uusi podcast dinosauruksista. Oletko tiennyt, että linnut ovat dinosaurusten yksi sukuhaara?

Kuuntele Yle Areenassa: https://areena.yle.fi/audio/1-51003508