Aloitin tämän "puhdistautumisen" vaatekaapin siivouksella .
Yhtäkään vaatetta ei ole tullut ikävä. Enkä edes muista läheskään kaikkia kuteita, mitä poistin kaapistani.
Minullahan oli rutkasti harkinta-aikaakin vaatteiden suhteen, koska jätesäkki lojui olohuoneessamme kuukauden päivät. Syystä, etten oikein tiennyt mitä niille tekisin.
Tällä viikolla löysin kohteen. Annoin ne likkakaverilleni, jolla on vakkaripöytä eräällä kirppiksellä. Hän saa niistä mahdollisesti tulevat tuotot ihan vaivanpalkaksi ja minä hyvän mielen, kun ei tarvinnut niitä lähteä sen kummemmin mihinkään roudailemaan.
Toinen asia mistä luovuin, oli meidän kulmakaappi keittiöstä. Ihan ex tempore myin sen yhdelle meidän kaveripariskunnalle. Tämäkin kävi niin, että olin katsomassa yhden toisen kaverin pihakirppikseltä jotain mielenkiintoista hankittavaa meille. Kotiin tultuani, yksi kavereistamme tuli meille ja kysyi oliko tällä pihakirppiskamulla vielä ollut siellä vajassaan sellaista kulmakaappia myynnissä. Kerroin, että siinä oli ollut varattu -lappu. Joku oli sen jo ostanut.
Kaveri kertoi, että olivat etsineet kulmakaappia baarikaapikseen. Hetken mielijohteesta kysyin, muistiko millainen meillä oli keittiössä ja läksimme sisälle sitä katsomaan. Ja viiden minuutin päästä oli sovittu kaupat!
Pieni paniikki meinasi iskeä, siitä mihin kaapissa olevat tavarat sijoittaisin. Mutta oli hyvä tyhjentääkkin kaappi välillä, koska sieltä lähti paljon lasitavaraa.
Uusi kaappi on jo hankittu ja roudasin hylkykamat samaiselle kaverilleni, joka otti vaatteenikin. Samaan kuormaan pääsi kolme pahvilaatikollista kirjoja, joita olen yrittänyt viimeiset viisivuotta ainakin myydä kirppiksillä ja kaiken maailman myyntitapahtumissa. Jessus, että tuli neliöitä yläkertaan, kun kirjalaatikot lähtivät!
Tavaraa ei ole tullut kyllä yhtään ikävä. Mutta ollaan tehty vähän eläinkauppaakin. Olen myynyt kaninpoikasia uusiin koteihin.
No, nyt siellä joku jo huudahtaa, että ne raaski niitä syödä! Ehei, kyse ei ole siitä, kaneja tullaan syömäänkin. Mutta poikueet onnistuivat hyvin ja pikku-pupuja tuli tosi paljon. Varsinkin Jaden poikasien kanssa on tullut seukattua niin paljon, että osa on tosi kesyjä. Joten, ajattelin niistä tulevan hyviä pupuja siitokseen tai lemmikiksi.
Tosi monta pupua menikin kaupaksi. Kaikki nartut ja uroksiakaan ei montaa meille jäänyt. Oli pakko ottaa myynti-ilmoitus pois, että meille jää itellekkin jotain syötävää.
Beibekin on luopunut. Hän myi vanhan toverinsa, pikku-Massikan. Sehän ostettiin silloin joskus talokauppojen yhteydessä perikunnan yhdeltä jäseneltä. Sillä on monet hommat tehty täällä ja oltaisiin oltu ihan pulassa ilman sitä!
Muutama vuosi sitten traktori alkoi toden teolla ryytymään, eikä käyntiin lähtö ollut enään mikään pikku homma. Kone alkoi olemaan niin väljä ja pikkuinen olisi tarvinnut täydellisen koneremontin. Beibe jo sellaista sille alkoi hankkimaankin. Mutta sitten sattui niin, että henkilö, joka koneremontin olisi osannut tehdä, sairastui, eikä pystynytkään moisiin hommiin enään.
Koska meillä ei ole paikkoja tehdä noin isoja remontteja, Beibe on tehnyt viimeisen vuoden verran henkistä työtä traktorista luopumiseen. Ja onhan meillä se isompi massikka joka käy ja kukkuu!
Nyt pikkutraktori on myyty ja se käsittääkseni aiotaan laittaa oikeen kuntoonkin. Ja mikä parasta, puimalassa on nyt traktorin verran tyhjää tilaa!
Suurin ja vaikein päätös luopua on ollut kuitenkin ehkä minulla. Olen myynyt Lilliksen pois. En ole siitä kauheasti huudellut missään. Ei silti, se mikään salaisuus ole. Mutta vaikka olin jo tosi pitkään harkinnut asiaa ja tiedän tehneeni oikean päätöksen, myöntää täytyy koville ottaneen.
Syyt ponista luopumisella on monet. Minulla ei ollut aikaa liikuttaa sitä ja meillä ei ollut ketään liikuttajaakaan sille.
Lillis on vielä niin nuori poni, etten halunnut se jäävän ihan lehmän seuralaiseksi. Lisäksi se rakastaa kaikenlaista huomiota, joten se täytyi saada sellaiseen paikkaan, missä se sitä saisi.
Mulla on niin paljon noita polvi- ja selkävaivoja ja kärryissä istuminen pitkiä aikoja on ollut haastavaa. Se oli yksi syy luopumiseen...
Työajat ovat olleet talvikaudella haastavat ja liikuttaminen on onnistunut oikeastaan vaan viikonloppuisin. Olen paininut huonon omantunnon kanssa jatkuvasti, kun poni seisoo tyhjänpanttina tarhassa.
Vaikka olin päättänyt, että meillä on ponin loppuelämän koti, näin kävi. En osta "ei syötäviä" eläimiä koskaan niin, että niistä luopuisin. Mutta elämä heittelee ja olosuhteet muuttuvat.
Lillikselle löytyi aivan ihana uudet omistajat. Se on päässyt tositoimiin heti ja tuntunut viihtyvän. Siihen ollaan tyytyväisiä ja sen persoonasta tykätään siellä. Ei ollut kuitenkaan ihan helppoa myydä noin ponimaista ja tammamaista otusta! Uusilla omistajilla on vankka hevostausta ja en olisi voinut parempaa paikkaa elukalleni löytää!
Täytyy kyllä myöntää, että olen todella helpottunut, kun vihdoin sain tehtyä päätöksen luopua ponista. Koska ei ollut kyse pelkästään minusta, vaan myös Lilliksen hyvinvoinnista!
Olen myös hieman yllättynytkin siitä, etten ole yhtään hevosen omistamista kaivannut. Koin ehkä hieman kyllästymistäkin koko hevosteluun. 20 vuotta niin, että oli 1-3 hevosta/ponia. Nyt ei yhtään ja hyvä niin!
Että tälläistä luopumisen tuskaa tänne! Ollaan me jotain hankittukin ja ollaan hankkimassa lisääkin. Pieniä juttuja ja jossain vaiheessa jotain elukkahommaakin. Joten, ei ne hommat ainakaan vähene!
