Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

maanantai 6. tammikuuta 2020

Suuntana omavaraisuus 2020, osa 1; Ketä, missä, miksi ja mitä suunnitelmia?


Tuo kaikki ei kyllä ole meidän peltoa, mutta saadaa lainata
sitä elukoille laitumeksi.


Hei vaan, täällä ollaan taas! Suuntana omavaraisuus -sarja starttaa jälleen. Tarkoituksena olisi julkaista yhteispostaus muiden omavaraisuusbloggareiden tai muuten vaan omavaraisesta sekä ekologisemmasta elämämästä kiinnostuneiden bloggaajien kanssa joka kuukauden ensimmäinen maanantai klo 9.00 tämän vuoden ajan.

Talo ulkosaunalta päin kuvattuna.


Tämän jo monta vuotta kestäneen yhteispostaussarjan "äiti ja isä" ovat Tsajut -blogin Satu ja Korkeala -blogin Heikki. He ovat jaksaneet meitä muita luotsata ja tsempata postausten kirjoittamisessa ja pitää huolta aikatauluista. Suuri kiitos heille siitä! <3

Joka vuotinen suunnitelma on tehdä polttopuita lisää.


Edellisiltä vuosilta tuttuun tapaan löydät muiden bloggaajien yhteispostaukseen osallistuneiden postausten linkit tämän omani lopusta. Suuntana omavaraisuus -tunnisteen takaa pääset lukemaan minun edellisiä, tämän sarjan postauksia.
Muualla somessa tunniste on #suuntanaomavaraisuus.

Meillä on ollut pariin otteeseen luntakin tänä talvena.


Vuoden ensimmäsessä omavaraisuutta käsittelevässä postauksessa on tarkoitus avata sitä, että keitä ja missä ollaan, miten kauan ollaan puuhasteltu näitä hommia ja millä kasvuvyöhykkeellä sijaitaan. Myöskin suunnitelmia vuodelle 2020, mitä aiotaan tehdä ja mitä suunnitelmia meillä on omavaraisuuden suhteen. Ja kertoa tietysti se suuri salaisuus; miksi me omavaraistellaan?



Aloitetaan ihan esittelystä: Minä olen Marketta, 48 -v. ja asun tänä vuonna 50 -vuotta täyttävän mieheni Beiben kanssa itä-Pirkanmaalla, Kangasalan Kuhmalahdella pienellä 1,77 ha tontilla. Leppämäki on tilan nimi ja talon perustukset on tehty vuonna 1929.
 Tämä on sellainen isommasta tilasta lohkottu pientila. Olemme muuttaneet tänne kesällä vuonna 2000.
Sijainti on vielä nippa nappa etelä-Suomea, mutta keski-Suomen raja on noin 30 kilometrin päässä. Kasvyvyöhyke on III-IV.
Meillä on 23 -vuotias tytär ja kohta 2 -vuotias lapsenlapsi, Kuukuna. Toinen lapsenlapsi syntyy huhtikuussa. Tyttäreni perhe onkin vahvasti mukana ja läsnä touhuissamme.

Kuukunalle maistuu yleensä mummulan pöperöt!


Viime vuonna teinkin meistä ja meidän touhuista aikas kattavan "historiikin". Sen voit käydä lukemassa tästä . Postauksessa kerroin meidän taustoja; mistä ollaan kotoisin ja miten ollaan päädytty tänne asumaan.

Harrastetaan kotipihassa retkeilyä!


Viime vuotisesta postauksesta elämä on muuttunut sen verran, että minä olen lähtenyt opiskelemaan. 30 vuoden työura elintarviketeollisuuden palveluksessa on vaihtunut luonto- ja ympäristöalan perustutkintoon ja luonnovaratuottajaksi opiskeluun.
Beibe on edelleen elintarviketyöntekijänä. Hänkin pitkällä, jo reilusti yli 30 vuotta kestäneellä urallaan.

Kota ja savumökki liiterin takana.


Minun opiskeluni vie aikas lailla aikaani vielä seuraavat puoltoista vuotta. Olenkin ajatellut olla aikas maltillinen kesän kasvatusten suhteen. Kun en oikein tiedä mihin tuo opiskelu vie. Onko minulla mahdollisesti keväällä/kesällä koulutussopimuspaikka, vai mitä tässä tapahtuu?
Lisäksi haluamme olla mahdollisimman paljon tyttäremme perheen apuna ja viettää aikaa lapsenlapsiemme kanssa.

Kuukuna korjaa tuoliaan papan kanssa. <3


Meillä emme muutenkaan hirveästi suunnittella etukäteen. Mennään tarpeen, viitseliäisuuden, kekseliäisyyden, rahan ja vanhojen tottumusten mukaan. Tietysti joitain remonttihommia mietitään lomien ja ajankäytön mukaan. Mutta nekin yleensä tuppaavat muuttumaan matkan varrella.
Sen verran ollaan suunniteltu, että saunan terassi purettaisiin pois. Me ei siellä juurikaan oleskella ja siihen roiskuva sadevesi mädännyttää saunan seinää. Sitä paitsi, terassi on ollut jo monta vuotta ja sitä pitäisi joka tapauksessa kunnostaa. Jätämme varmaan hyväkuntoiset tolpat pystyyn ja mietimme sitten, tehdäänkö uusi terde vai ei.
Puimalan lattian valu voipi olla ajankohtainen ensi kesänä. Beibe on anonut puolen vuoden vuorotteluvapaata ja jos hän sen saa, varmasti ottaa urakaksi lattian. Hän on sitä suunnitellut kaikki nämä kohta 20 Leppämäkivuottamme.
Talvi näyttää, rapauttaako se vanhan navetan perustukset. Jos ei, niin voi olla, että jotain teemme sen suhteen. Kesäkeittiötä tai vastaavaa, kuka tietää? Se nyt on sellainen homma, millä ei ole mitään kiirusta.

Navetan perustukset.

Saunan terde.


Kasvimaatouhut menevät jo vuosien kokemuksen ja tavaksi tulleiden tottumusten mukaan. Kasvimaa ja sen suunnittelu on yleensä minun hommiani. Beibe kyllä auttaa kitkemään ja kastelemaan, mutta ei juurikaan mieti, mitä siellä kasvatetaan. Hän luottaa minuun siinä asiassa!
Kasvimaani perustuu tuttuihin, turvallisiin ja hyväksi todettuihin kasviksiin. Perunaa, sipuleita, kurpitsoja, porkkanaa, papuja, salaatteja ja muita ihan tuiki tavallisia kasviksia. Tietysti aina täytyy jotain uuttakin laittaa, jotta kiinnostus säilyy.
Suurimman osan kylvän kasvimaille jo syksyllä. Syyskylvöt helpottavat omaa keväistä työtaakkaa ja takaa yleensä paremman sadon. Mutta toki keväälläkin kylvettävää ja istutettavaa riittää.
Kasvihuoneisiin laitetaan tutut tomaatit, kurkut, paprikat ja chilit. Ja ehkä jotain muutakin. Ajattelin kokeilla, josko laittaisin muutamia maisseja isoon kasvariin. Pari edellistä kesää ovat olleet niin kylmiä, että meillä maissit eivät ole kerinneet kypsyä.

Lampi on taas täynnä vettä. Toisin oli kesällä!


Olen myös varovaisesti suunnitellut laittavani kasvamaan joitain sellaisia kasveja, joita saatan tarvita luonnonvaratuottajaopintojeni ohessa. Värjäys-, kosmetiikka- ja yrttikasveja, mitä voisin kuivata ja jatkojalostaa. Mutta katsotaan nyt! Ainakin kehäkukkaa laitan hulluna.

Kasvimaa talviunilla!


Elukoiden suhteen on jo tapahtunut sellaista, että Tippi -uuhi on astutettu ja karitsoita odotellaan maaliskuun puolella. Tällä hetkellä meillä on 4 uuhta. Tipin lisäksi Nella ja Tipin kaksi viime kesäistä karitsaa, Uinu ja Uppi. Nämä kaksi viimeksi mainittua myyn, jos joku ne ostaa. Ovat tosi kauniin värisiä ja nättejä likkoja. Mutta pikkuisen villejä. Ja minulla ei ole aikaa niiden kanssa pelata.
Jos olet suomenlammasuuhia vailla, otahan yhteyttä!

Vasemmalta oikealle: Uinu, Nella, Tippi ja takana Uppi.


Kaneja vähensin yhteen ja kas kummaa, yht' äkkiä meillä onkin niitä 5. Yksi tällä hetkellä meillä oleva on Beiben siskon belgianjättiuros, joka ehkä lähtee uudelle omistajalle.
Mutta kävin keski-Pohjanmaalla katsomassa ystävääni Sannaa ja toin häneltä kaksi uudenseelannin punaista narttua ja suuri hopea uroksen. Kaniyhdistyksen sivuilta voit käydä lukemassa roduista ja katsomassa kuvat.

Pikku-Igor!

Lötkö


Se mitä näillä kaneilla teen, en vielä tiedä. Meillähän on vielä Lötkö -kani, joka on belgianjättirodun kaunis edustaja. Mutta sen poikiminen ei onnistu. Se on jo kaksi kertaa synnyttänyt kuolleita poikasia. Kani on kuitenkin tosi mukava, terve ulkoisesti ja siliteltävä. Mikään sylikani se ei ole, kuten yleensäkin noi jättirodut eivät kauheasti tykkää nostelusta. Olen tosi paljon miettinyt, mitä sen kanssa teen.

Tytärkani uudenseelannin punainen.

Suuri hopea uros

Äitikani punainen


Kanoja on edelleen ja munivatkin taas syksyn sulkasadon ja munintatauon jälkeen. Meidän kanat ovat orpington rotuisia jättikanoja. Kohtuullisen hyviä munioita, liha on herkullista ja kaiken tämän lisäksi niillä on rauhallinen, mukava luonne.
Parvessa on 6 kanaa ja Synkkä -kukko. Tämä on aikas hyvä määrä meille kahdelle ihmiselle, jotta pysymme munissa.
Aion keväämmällä ostaa taas, jos jostain onnistun saamaan, siitosmunia ja laittaa niitä hautomakoneeseen. Etsinnässä olisi ensisijaisesti buff -värisiä orppeja, mutta muutkin käyvät. Jos jollain teistä lukijoista on puhtaita orpingtoneja ja munia riittäisi parisenkymmentä myytäväksi, olisin kiinnostunut!
Muita eläinlajeja ei ole tarkoitus ottaa. Tietysti ei koskaan voi sanoa "ei koskaan"! Mutta nyt ei aika ja jaksaminen riitä enempään.

Häh!


Sehän on just niin, että kun aletaan munimaan, niin heti
iskee hautomakuume!


Minulla on opinnoissani myös hyvinvoinnin tuottaminen eläinten avulla ja sen vuoksi haluan että, pienen elukkalaumamme yksilöt ovat helposti käsiteltäviä ja lähestyttäviä. Tarkoitus olisi ehkä lähitulevaisuudessa jonkinlaista pienimuotoista eläintoimintaa meillä kotona järjestää.

Mauri täyttää huhtikuussa jo 11- vuotta!


Mutta mikä on se vastaus siihen suureen kysymykseen miksi? Nii- i, miksipä ei! Tälläinen touhuaminen eläinten, käsitöiden, remppaamisen, luonnossa liikkumisen ja puutarhan, sekä kasvimaan hoidon kanssa tuntuu luontevalta. Ja mikä tärkeintä; meistä molemmista! Ei tästä mitään tulisi, jos jompi kumpi inhoaisi tälläistä elämäntapaa.
Beibe tosin voisi hyvinkin kuvitella elämää ilman kotieläimiä. Hän ei varmaan ottaisi yhtään elukkaa, vaan kaikki ovat olleet aina minun hankkimiani. Paitsi mehiläiset! Ne ovat olleet Beiben haave, vaikka yhdessä me ne haettiin ja hoidellaan. Mehiläsiä varmaan lisätäänkin tulevana kesänä!

Pesä talviteloilla. Hengissä ovat, kun kuuluu surinaa!


Toki kiinnostus oman ravinnon tuottamiseen on kova! Pitkät urat elintarviketeollisuudessa ovat tuoneet tietoisuutta ruuantuotannosta niin hyvässä kuin pahassakin. Sekasyöjinä haluamme syödä pääasiassa sellaista lihaa, mikä kasvanut mahdollisimman lähellä ja kotieläinmäisissä oloissa. Vähän niin kuin ennen vanhaan!
Myös kasvisten suhteen tuntuu hyvältä saada syödä omalla tontilla kasvanutta ruokaa. Kesäisin olemme todellla omavaraisia ruuastamme.
Omavarainen elämäntapa tuo myös vapauden, riippumattomuuden ja turvallisuuden tunnetta. Uskon, että meistä kaikista nykyihmisistäkin löytyy sen verran alkukantaisuutta, että nautimme selviämisen tunteesta. Vaikkemme mitään survivalisteja olekkaan, tiedämme selviytyvämme tiedoillamme ja taidoillamme joistakin ääritilanteista.

Leivillä Hehkun kylmäsavustettua sisäfilettä ja
itse kasvatettuja ja hapatettuja kurkkuja.


Olemme myös tässä 20 vuodessa nähneet, kuinka toimemme ovat lisänneet lähiluonnon monimuotoisuutta. Emme ole näin toimineet tarkoituksella, mutta vahingossa olemme onnistuneet!
Pikkulintuja on paljon! Kotieläinten osuutta tähän asiaan ei voi kiistää. Myös perhoset ovat lisääntyneet viime vuosina. Luulen, että se johtuu siitä, ettei nuo lampaat syö ja tallo peltoja niin tehokkaasti, kuin hevosemme aikanaan.

Lasikasvari ja kasvilavat, joihin on syyskylvettynä yhtä jos toista.


Ollaan monesti juteltu, että mitä me tehtäisiin, jos me ei elettäisi näin? No, varmasti käytäisiin elokuvissa ja kulttuuririennoissa vielä enemmän kuin nyt.
Ei suurella todennäköisyydellä asuttaisi täällä. Vaan jossain "rivi- tai kerrostalohelvetissä" ja puhuttaisiin pahaa naapureista. ;'D
Ehkäpä harrastettaisiin ravintoloita, niin syömis, kuin juomis tarkoituksessakin. Jotenkin ehkä en näe meitä kauheasti matkustelevan, mutta ei voi tietää.
Kaikkein todennäköisintä olisi se, että me riideltäisiin enemmän ja ei varmaan oltaisi enään edes yhdessä. Olemme vakaasti sitä mieltä, että tämä tälläinen puuhakas elämäntapa luonnon helmassa on meidän onnemme salaisuus. Niin yhteisen, kuin yksilönkin!
Olemme molemmat saaneet aina tosi paljon voimia ja jaksamista tästä pellon- ja metsänreunassa asumisesta. Monesti kun on töistä tullut hirveästä tehdasmetelistä ja -hässäkästä, on mieli rauhoittunut heti, kun on puiden reunustamalle kotitielle kääntynyt. Voin vain kuvitella, montaako mielialalääkettä olisin viimeisen vuodenkin aikana vedellyt nassuuni, jos en olisi saanut asua täällä. Tämä paikka ja elämäntyyli tekee hyvää meille! Ei kai sitä sen tarkemmin tarvitse selitellä.

Beibe on keitellyt ahkerasti kalloja!

Tälläisiä hommia ei niin kerros- tai rivitalossa asuttaessa
tehtäisi.



Näin on aloitettu tämän postaussarja tälle vuodelle! Käyhän lukemassa, keitä on toisten blogien takana, missä he touhuavat ja millaisia suunnitelmia heillä on tulevalle vuodelle. Onkin taas aikasmoinen joukkio lähtenyt mukaan!

Mauri rakastaa lämpöä!


Linkit on jaoteltu kasvuvyöhykkeittäin, joten löydät heti sellaiset postaukset, jotka ovat samalla kuin ehkä sinä olet. Mutta kannattaa käydä silti lukemassa muidenkin, koska niissä on juttua laidasta laitaan. Ei pelkästään viljelystä.

Timjami vihertää vielä!
Toivottavasti kaikki linkit toimivat! =D

Kasvuvyöhyke 1 

Omavarainen https://www.omavarainen.fi/l/tammikuu2020/
Wannabee Farmari https://farmertobee.blogspot.com/…/kohti-omavaraisempaa…
Iso-Orvokkiniitty https://iso-orvokkiniitty.fi/…/kuudes-vuosi-iso…
Laura eli Javis https://lauraelijavis.wordpress.com/…/urbaania…

Kasvuvyöhyke 2

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/…/suunnitelmia-talle…
Pienenpieni farmi https://pienenpienifarmi.com/?p=1068
Urban Farming kaupunkiviljely https://finlandurbanfarming.blogspot.com/…/omavarainen…
Rouva yrttinen https://rouvayrttisen.blogspot.com/…/rouva-yrttinen…
Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2020/01/tammikuu-2020.html
Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/…/rapparina-ja… 

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut 
https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus2020-osa-1/
Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/…/omavaraisuutta-vuonna-2020…
Metsäläisten elämää https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/…/omavaraisempaa…
Airot ulapalla https://airotulapalla.blogspot.com/…/suuntana-omavaraisuus…
Caramellia https://caramellia.fi/tammikuu-2020/
Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/…/suuntana…
Villakotiranta http://www.villakotiranta.fi/?p=3611 

Kasvuvyöhyke 4

Puutarhahetki – suurien unelmien puutarhablogi https://puutarhahetki.blogspot.com/…/unelmana-omavaraisempi…
Korkeala https://www.korkeala.fi/?p=3005

Kasvuvyöhyke 5

Sorakukka http://www.sorakukka.fi/?p=972

31 kommenttia:

  1. Kiitos muistutuksesta, minunkin pitää laittaa kehäkukkaa tänä kesänä reippaammin kasvamaan. Minulla on nimittäin melkoinen määrä siemeniä, osa useamman vuoden vanhoja joten ne on syytä laittaa maahan ja uusia siemenvarastoa. En ole vielä oppinut kehäkukkaa varsinaisesti hyödyntämään mutta täytyy lisätä tämäkin opeteltavien asioiden listalle.

    Tuo pihakattila on tosi hieno! Sellaiselle olisi täälläkin käyttöä. Täällä ei ole varsinaista puulla lämmitettävää vesipataa missään. Täytyy varmaan yrittää etsiä sellainen käytettynä jostakin, sijoituspaikkaa pitää vaan miettiä.

    Toivottavasti saan itsekin tulevana kesänä viljelylaatikot pihalle. Rakennusmateriaalit ovat kyllä valmiina joten sinänsä ei olisi iso homma laittaa talkoot käyntiin ja laatikot pihalle. Niille on just hyvä paikka takapihalla missä on tällä hetkellä vanhaa nurmikkoa talon ja omenapuiden välissä. Viljelylaatikoiden käyttöönotto on tärkein tämän vuoden tavoitteeni, jospa sen nyt saisi tehtyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehäkukka on todella hyvä kasvi! Kaunis, hyödyllinen ja käyttökelpoinen!

      Meillä tuolla vesipadalla lämmitetään ympärivuoden myös ulkosaunalle pesuvedet. Meillä on eri pata kalloille ja ihmisille. Vaihdetaan se kuoren sisään aina tarpeen mukaan. Ei sentäs itelle pesuvettä lämmitetä samalla, kuin noita kalloja keitellään! ='D

      Kasvilavat ovat hyviä kasvualustoja, varsinkin jos itse maa on kovin savista. Hyvän sadon niistä saa!

      Poista
  2. Teilläkin timjami vihertelee voimakkaadti. Samaa ihmettelin eilen täällä meillä. Eikä yritn maussakaan ollut moittimista, kun maistelin.

    Onnea opinnoille! Mitä tuo luonnovaratuottaja käytännössä tarkoittaa? Onko sulla millaisia suuntausajatuksia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla timjamit pysyy aina hyvinä koko talven. Mutta sitten keväällä kuolevat. Olen yrittänyt niitä peitellä ja suojata kevätahavalta, mutta huonolla menestyksellä. Olen myös kastellut niitä lämpimällä vedellä, mutta silti eivät ole keväästä selvinneet. Jos jolla kulla on vinkkejä timjamin talvetukseen, otan mielelläni niitä vastaan!

      Luonnonvaratuottaja kerää, kasvattaa ja käsittelee, sekä jonkin verran tuotteistaa luonnonantimia. Marjoja, villiyrttejä, koristemateriaaleja sun muuta.
      Ajatuksia on tosi paljon, uskallusta puuttuu! Varsinkin, kun tuo opiskelu kyseiseeä koulussa missä olen on todella haastavaa. Mutta katsotaan nyt, miten tässä käy!

      Poista
  3. Ihanalta vaikuttaa teidän elo. Itse olen kanssa käynyt luonnonvaratuottajan opintoja. Sain niistä paljon irti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, onnellista, mutta myös puuhakasta ja työn täyteistä!

      Missä olet opiskellut? Minä kun en meinaa nykyisessä koulussani saada mitään irti!

      Poista
  4. Voih! Te puratte tuon ihanan terassin ja mä vasta haaveilen ja suunnittelen terdeä pihalle. Ihanan omavaraisia olette. Mulla kun ei ole tuota viherpeukalon vikaa yhtään, niin me kuoltaisiin nälkään, jos pitäisi oman maan antimilla elää. Mahtavan kokoinen tuo Igor kani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii-i, tasan ei käy onnen lahjat! ='D Mutta tosiaan, terde alkaa olemaan jo huonossa kunnossa ja koska emme laiskoina ihmisinä ole saaneet sitä katettua, sadevesi roiskuttaa saunan seinään sitä mädännyttäen. Joten, terde saa lähteä, kun ei sitä käytetä!

      Kyllä kato nälkä laittaisi oppimaan! Heh heh! Mutta sinä olet niin taitava ompelija ja osaat muitakin kädentaitoja, että sinun ei tarvitsisi viljelläkkään. Vaihtaisit vaikka vaatteita meidän kanssa perunoihin ja lihaan. Meikäläisen ompelutaidot kun tiedät! =D

      Noi belgianjätit on isoja! Igor oli Beiben siskon kani, joka oli meillä siitoslainassa. Se sai ihanan lemmikkikodin juurikin ja pääsi nuoreksi eläkeläiseksi pois siitoshommista!

      Poista
  5. Suunnitelmat muuttuvat, niin käy minulle melkein aina. Piti maalata mökki,mutta maalattua tulikin aitta. Joskus kuitenkin pitää suunnitella, ettei suinpäin osta kasveja ja siemeniä. Ihania eläimiä, kanat olisivat mukavia. Vaatiiko kanojen pito vielä lupia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! En tiedä johtuuko siitä, että ehdit suunnittelemaan jotain juttua niin kauan, että se suunnittelu alkaa jo kyllästyttämään. Näin on helpompi käydä jonkun extempore prokkiksen kimppuun ja ne yleensä valmistuvatkin ihan salamana! ='D

      Kanojen pito vaatii sen tilatunnuksen, rekisteröitymisen kanojen pitäjäksi. Taajama-alueella tietääkseni edelleen ilmoituksen seudun terveystarkastajalle.

      Poista
  6. Tuo Igor on ihan hervottoman kokoinen, aina ällistyn kun näen kuvan.

    Teillä on (taas) kivat suunnitelmat ja katson ihaillen, miten homma teillä toimii. Ihana, että kirjoitat siitä ja autat meitä muita oppimaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Belgianjätti on tosi iso kanirotu. Igorkaan ei todellakaan ole isoimmasta päästä. Se painoi vain noin 6,5 kiloa, kun rotumääritelmä sanoo 7-9kg. Meidän Lötkö on reilusti päälle 7 kg.

      Jotenkin me ollaan totuttu tiettyyn rytmiin. Ja niin paljon on ylläpidettävää, että pitää muistaa ettei haali joka vuosi kauheasti lisää. Yleensä muisti on huono! Sen takia kaikki on vähän kesken ja rempallaan. Mutta tää on tätä!

      Olen tosi iloinen, jos joku jotain saa ja oppii! Kun itselläkin on niin paljon opittavaa koko ajan!

      Poista
  7. Ihana postaus ja ihanat kuvat. Kiva kun teillä on hienoja tulevaisuuteen tähtääviä suunnitelmia. Onnea sinulle opintoihisi! Ota kaikki mahdollinen irti opinnoista. Saat siitä itsellesi paljon ja tietysti oman talon asiat myös etenevät. Hyvää tammikuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulevaisuuden suunnitelmat ovat kantava voima! Huomasin tuossa uupumukseni kourissa, että jos niistä olisin luopunut, hukassa olisin ollut!

      Ihanaa tammikuuta sinulle! Teillä taitaakin olla lumista. Meillä sataa vettä suurinpiirtein joka toinen päivä. Mutta ollaan onneksi saatu lumestakin aina välillä nauttia!

      Poista
  8. Ihania pupusia! Meille tuli ekat kanit ennen joulua, ja vielä on hirveä kani-innostus päällä. Mahtaako niitä malttaa edes syödä jos käy niin kuin muidenkin näiden innostusten kanssa et toimintaa pitää vaan kasvattaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olehan nyt varovainen siellä intoilujesi kanssa! Siinä käy helposti just niin kuin sanoit! ='D
      Mutta siitä on helppo lähteä, kun mietit sitä, kuinka paljon kaneja tarvitset. Mikä on sinun suunnitelmasi kanien suhteen? Onko se pelkkä lihantarve omaan käyttöön? Vai aiotko myös myydä kaneja, yksittäin tai siitospareina?

      Minun kokemukseni on, että meidän 2 henkiselle perheelle on riitänyt 2 emokania lihantuotantoon. Ne saavat normaalisti 6-9 poikasta, joista olemme myyneet osan. Meillä on teurastettu ehkä joku 4-6 kania/vuosi. Toki muutakin lihaa on ollut tarjolla.

      Kanien teuratuksessa käy äkkiä niin, että siihen leipääntyy. Siksi meillä suositaan isoja rotuja. Vaikka moni sanoo, että belgianjäteissä liha-luusuhde on huono ja ne kasvavat hitaasti, on ihan eri asia teurastaa 5 isoa kania, kuin 10 pientä. Ja minulle se on yksi lysti, kasvaako kani kaksi kuukautta enemmän vai vähemmän. Ei tässä mitään tehotuottajia olla!

      Onnea kaninkasvatukseen! Ja toivotaan, ettei (kani)mopo lähde käsistä! =D

      Poista
  9. Piti aloittaa listan loppusta, jotta pääsen nopeammin lukemaan teidän suunnitelmia. Taitaa teillä siellä puhaa riittää ilman listaamistakin. Listasit kyllä epämääräisesti paljon aikaa vieviä hommia, että ei kai sitä suurempaa listaa tarvitse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Tietyt hommat ovat niin vakiintuneita joka päivälle, viikolle, kuukaudelle ja vuodelle, ettei niitä edes tajua listata!

      Kaikki sellainen purkaminen ja rakentaminen on tosi aikaa vievää! Tuokin puimalan lattia... rakennus on täynnä tavaraa. Menee varmaan viikko jo pelkästään sen siivoamiseen!

      Poista
  10. Hengästyin lukiessa, teillä piisaa intoa, se on hienoa kyllä. Jopa hitunen lunta - meilläpäin on ollut sellaisia päivän kahden talvia jo ehkä pari, silloin paistaa aurinkokin. Hetken ehtii riemuita, että on valosaa ja sitten alkaa taas vesisade. Mukavaa vuoden alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Into... hulluus, häilyvä ero!

      Lunta on aina välillä. Taas satoi sunnuntaina 5 senttiä. Loppiaisena päästiin taas Kuukunan kanssa pulkkamäkeen. Mutta tänään lumet on jo sulanut pois.

      Kivaa vuoden alkua sinullekin!

      Poista
  11. Onnea ja tsemppiä opintoihin! Kiva seurata taas touhujanne, teillä omavaraistellaan tosi monipuolisesti. Oikein hyvää ja satoisaa vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä, niitä tarvitaan!

      Satoisaa ja kukkaista vuotta sinullekin!

      Poista
  12. Onpa ihanaa miten olette luoneet edellytyksiä monimuotoisuuden kukoistamiselle. Se todella luo toivoa kun tietää että voimme riistämisen, saastuttamisen ja köyhdyttämisen sijasta tehdäkin hyvää ympäristöllemme. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihanaa huomata, kuinka paljon kaikenlaista eliötä ja kasvia ihan jo omalla tontilla elää!

      Poista
  13. Oli kiva lukea tuosta miten elämäntapanne osaltaan tukee parisuhdetta ja yhteistä onnea. Meillä vain minä olen kiinnostunut näistä asioista, mutta toisaalta olen projekteissani aika omapäinen ja haluan tehdä juuri parhaaksi katsomallani tavalla. Luulen, että sanomista tulisi jos herrahenkilölläkin olisi vahvoja mielipiteitä asioista.

    Kuukunasta on tullut mun suosikki isoine poskineen <3 mitäs hän tuumaa isoveljen hommistaan vai tuumaako vielä mitään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahdutte sentäs samaan osoitteeseen! ='D Meillä on Beiben kanssa vähän "omat reviirit" tontilla, niin yhteiselo sujuu hyvin. Kyllä me tosi paljon puuhataan yhdessäkin, ei käy kieltäminen. Mutta ehkä meillä on sitten niin samanlaiset ajatukset siitä, mitä tehdään.

      Kuukuna on kyllä ihan <3! Hän kyllä esittelee äitinsä mahaa ja sanoo vauva. Tiedä sitten, tajuaako sen kummemmin vielä mitään!

      Poista
  14. Touhujanne on ihana seurata. Metsäretkikuvaukset ja muut ovat aina päivän piristyksiä.

    VastaaPoista
  15. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  16. Parasta masennuslääkettähän se tämä on. Jos päässä kuhisee kuin keossa konsanaan koko aja niin ihmekkl tuo jos pää pettää. Jokaiselle on oltava jokin paikka missä rauhoittua. Meilläkin se on koti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset! Ihanaa, että saa tuntea kodin turvallisekseen!

      Poista