Helppo ja herkullinen sitruunakahvikakku

 

Rakastan sitrushedelmiä! Olen sen aikakauden lapsia, että talven kohokohtia oli, kun televisiossa mummo huusi "Jaffat tulloo!" Lapsuudessani -70- ja 80-luvuilla sitruksia ei saanut ympäri vuoden kaupoista kuten nyt saa. 

Kasarilla tuli kauppoihin myös valmiskahvikakkuja, joita vanhempani ostivat usein varsinkin mökille. Ne eivät maksaneet juuri mitään ja säilyivät iäisyyden. 80-luvun nousukaudella arvostettiin jotenkin enemmän sellaista valmista kaupasta ostettua, kuin itse tehtyä. Vieraillekkin tarjottiin ennemmin ostettua känttyä. Oliko se sitten sellaista "vaurauden" osoitusta, kun oli varaa kaupan pullaa tarjota?

Terassikahvikausi on vahvasti aloitettu!

Minä rakastan tuon "ydinsodan" kestävän sitruunakakun makua! Entinen työkaverini nauroi tuolle nimitykselle, mutta nehän tosiaan on sellaisia, mitä otettaisiin bunkkeriin mukaan, jos sellainen hetki tulisi. 

Muistan joskus erään naisen testailleen tuon tapaisen kakun säilyvyyttä. Se säilyi muistaakseni jonkun 8 vuotta yli vkp:n ihan virheettömän oloisena. 

 Toivottavasti sellaista tilannetta ei tule, että joudutaan vetäytymään bunkkereihin kakut kainalossa, vaikka eletäänkin kamalia aikoja. Anteeksi huulenheittoni, mutta noita säilöntäainekakkuja olen aina kutsunut tuolla tavalla. Ne ovat tosiaan täynnä kaikkea "ei aitoa" ja säilöntäaineita ja säilyvät iäisyyden!

Koska sitruunoita on löytynyt marketeista edullisesti, olen leiponut sitruunakahvikakkuja. Kuinka ollakkaan, löysin netistä ohjeen, joka jäljittelee tämän "ydinsotakakun" makumaailmaa. Mutta tähän ei tule kauppojen kakkujen sisältämää palmuöljyä, kosteudensäilyttäjää, kaliumsorbaattia, aromeita ym. ainesosia. Vaan tehdään ihan kunnon aineista! 

Tämä kakku on todella herkullinen ja mehevä ja säilyykin sellaisena useamman päivän. Mutta ei kuitenkaan niin kauan, että tästä "bunkkerievääksi" olisi! Ihan jo senkin takia, että tulee syötyäkin nopeaan tahtiin.

Mutta retkievääksi kakku on 
mitä mainioin!

Alkuperäinen ohje löytyy täältä . Olen hieman muuttanut ohjetta, koska inhoan epämääräisiä mittamääriä, kuten esimerkiksi 1,1 dl tai 3,4 dl. Joten olen muunnellut ohjeen määriä täysiin tai puolikkaisiin desilitroihin ja hyvin on toiminut. Olen myös tehnyt kakkua kreikkalaisesta, täysirasvaisesta jogurtista, sekä soijajogurtista. Molempi parempi!

SITRUUNAKAHVIKAKKU

• 3,5 dl vehnäjauhoja
• 2 dl sokeria
• 2 dl kreikkalaista jogurttia tms.
• 1 dl rypsiöljyä
• 1 keskikokoisen sitruunan kuori raastettuna ja mehu puristettuna
• 1 tl vaniljauutetta tai 2 tl vaniljasokeria
• 3 kananmunaa
• 2 tl leivinjauhetta
• 1/2 tl suolaa

Voit kuorruttaa kakun halutessasi:

• 4,5 dl tomusokeria
• 4-5 tl sitruunamehua tai vettä

Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen. Voitele suorakaiteen muotoinen kakkuvuoka. Voit vuorata pohjan leivinpaperipalalla halutessasi. 

Mittaa vehnäjauho, suola ja leivinjauhe kulhoon ja sekoita hyvin. Mittaa toiseen kulhoon loput aineet ja sekoita tasaiseksi massaksi. Yhdistä kuivat aineet kosteisiin ja sekoita nopeasti hyvin sekaisin. Älä kuitenkaan vaivaa, jottei massa sitkisty!

Paista kakkua uunin alatasolla noin 50 minuuttia tai niin kauan, kun on kypsä. Kokeile vaikka tulitikulla. Jos tikkuun ei jää massaa kiinni, kakku on kypsä. Voit peittää kakun loppupaiston ajaksi palalla foliota, jos pinta näyttää tummuvan liikaa.

Kuorruta jäähtynyt kakku halutessasi tomusokerikuorrutteella tai vaikkapa sulatetulla suklaalla. Nauti!

Appelsiinimarinoidut ruusukaalit

 

Meidän marsupojat syövät ruusukaalien 
suojuslehdet enemmän kuin mielellään.
Vasemmalta; Kamu, Vainu ja Mustis.

Joskus sitä tulee vain olosuhteiden pakosta keksineeksi jotain uutta ja herkullista. Näin minulle kävi tässä taannoin, kun kävin oikein supermarketissa erään työreissun ohessa ja ostin pari euron pussia ruusukaaleja. 

Tästä kuvasta minulle tulee mieleen vanhat
keittokirjat 70-luvulta. Jostain syystä...

Koska supermarketissa oli muutenkin hyviä tarjouksia, niin niistä intoutuneena vain hamstrasin kaikenlaista edullista kuiva-ainetta, hedelmää ja vihannesta sen kummemmin miettimättä, mitä niistä tekisin. Ei pitäisi maalaisen lähteä ollenkaan isoille kaupoille. Niissä tulee ihan pöhköksi!

Ruusukaalit kannattaa huuhdella nopeasti kylmällä
vedellä keittämisen jälkeen, jotta kypsyminen 
lakkaa.

No, meidän luottoherkku ruusukaaleista on nämä kermassa hautuneet ruusukaalit ja niitä mietinkin tarjouksia haaliessa ostoskärryihin. Mutta ostamani pussit ruusukaalia olivat 400 gramman ja jotain muutakin niistä voisi jalostaa.

Marinadin ainekset ennen sekoittamista.

Minulla on sellainen pieni lapsuudentrauma ruusukaaleista. Olen muuten pitänyt kaikista kaaliruuista ihan pikkuisesta asti. Mutta ruusukaalia en ollut koskaan maistanut. Niistä meillä kotona, eikä mummuloissa laitettu ikinä ruokaa.

Olin mummuni, äidinäidin kanssa ruokakaupassa ja löysin ruusukaaleja vihannesosastolta. Muistan, kuinka suloisilta ne mielestäni näyttivät! En varmaan ollut koskaan ennen sellaisia edes nähnyt. Olin tuolloin reilusti alle 10-vuotias.

Minulla oli kait sitten itselläni vähän rahaa ja halusin välttämättä ostaa ruusukaalit. Sen muistan, että mummu pisti vastaan, mutta kinusin niin kauan, että sain luvan. Senkin muistan, että mummu epäili, etten niistä tykkäisi.

Niinpä minä marssin ruusukaalieni kanssa kaupasta ja laitoin ne mummulassa keittiön alakaappiin, missä minulla oli lelujani. Pistin herkkuni muka jemmaan, ettei serkkuni tai pikkuveljeni niitä löytäisi ja söisi.

Jossain vaiheessa, kun olin jäänyt yksin, kaivelin herkut esiin ja haukkasin. Voi kauhea, kuinka karvaalta ruusukaali maistuikaan! En ollut uskoa tätä todeksi ja haukkasin toista. Se oli ihan yhtä karvas! Ihan alkoi itkettämään pettymyksestä. Sen muistan, että valehtelin syöneeni kaalit, kun sitä minulta kysyttiin. Kuollaksenikaan en muista, mihin kaalit hävitin. Mutta syönyt minä en niitä!

Monella on varmaan samantapaisia muistoja ruusukaaleista. Mutta nykyään tiedän, että niitä ei syödä raakoina ja osaan valmistaa ne herkulliseksi. Varmaan lajikkeetkin ovat muuttuneet vähemmän karvaiksi. 

Ja nyt kun asiaa näin aikuisena ajattelen, kyllähän minun läheiset aikuiset olisivat voineet minua tässä ruusukaali-asiassa hieman valistaa. Mutta meidän perheessä ei ollut, ainakaan minun kohdallani, tapana asioita neuvoa. Ite piti virheensä huomata ja kantapään kautta asiat oppia. Tässä asiassa olen kyllä ollut ihan päinvastainen oman tyttäreni ja lapsenlapsieni kanssa.

Eräs opiskelukaverini halusi viime keväänä kokeilla meidän luonnontuotteiden jatkojalostamisen kurssin säilömisen jaksolla jotain ruusukaaleista. Hänellä oli samantapaisia makumuistoja niistä, kuin nuo minun lapsuuden muistoni. 

Hän kiehautti kevyesti halkaistut ruusukaalit ja teki niille marinadin. Ruusukaalit hän laittoi purkkiin ja marinadin päälle. Kaalit makuuntuivat seuraavaan päivään ja ne olivat herkullisia. Sain toisen purkin häneltä kotiinviemiseksi koulusta ja me söimme kaalit Beiben kanssa suurella halulla. Harmi vain, että luokkakaverini ei kirjoittanut ohjetta ylös, eikä muistanut tarkkaan, mitä oli marinadiin laittanut. Tai sitten hän ei halunnut sitä minulle kertoa... Sen verran sain kuitenkin selville, että liemessä oli oliiviöljyä, sitruunamehua, valkosipulia ja mausteita.

Olen aikaisemminkin yrittänyt tehdä näitä herkullisia marinoituja ruusukaaleja ja ihan onnistunutkin. Tosin, ensimmäisen kokeilun jälkeen olen luopunut oliiviöljyn käytöstä. En vain pidä sen mausta ja se hyhmettyy ällöttävästi kaalien ympärille jääkaappisäilytyksessä. Pitäisi aina odottaa, että kaalit ovat huoneenlämpöisiä ja öljy taas juoksevaa. Joten, olenkin käyttänyt ihan tavallista ja edullista rypsiöljyä, joka on mautonta.

Ja tässä pääsemme vihdoin siihen, että mikä oli se "olosuhteen pakko", josta mainitsin postauksen alussa. Noh, eräänä yksinäisenä iltana, kun Beibe oli iltavuorossa töissä, ajattelin aikani kuluksi marinoida toisen pussillisen ruusukaaleja. Mutta meillä ei ollut sitruunoita!

Kirosin itseäni, koska niitä kilon sitruunapusseja olisi ollut myös euron tarjouksessa ja sellaista olin kädessänikin jo pitänyt. Sitten tulin siihen tulokseen, että en siihen hätään keksinyt sitruunoille mitään käyttötarkoitusta, joten jätin sitruunat kauppaan. Heti sitten parin päivän päästä olisin niitä tarvinnut. Höh!

Marinadi menee ihanasti kaalinlehtien väliin!

Meidän kylältä löytyy kyläkauppa noin 1,5 kilometrin päästä meiltä ja Salekin on naapuripitäjässä 10 kilometrin päässä. Mutta kun millään en olisi halunnut lähteä kauppaan!

Sitten muistin, että olin ostanut muutaman appelsiinin. Voisikohan niitä käyttää marinadiin...? Mietin, että eipä tässä nyt tule kuin muutaman euron häviö, jos kokeilu menee hukkaan. Ja sitä paitsi, kyllähän näillä bensan hinnoilla sitruunanhakureissukin tulisi maksamaan. Kanathan ovat aina halukkaita syömään kaikki piloille menneet ruokakokeiluni, joten ei kaalit roskiin menisi.

Lohiruuan jämien kruunaajana!

Niin minä sitten päätin korvata sitruunamehun appelsiinien mehulla. Voin kertoa, että kannatti! Ruusukaaleista tuli niin hyviä, että piti oikein hillitä itseään syömästä niitä samalta perseen tilalta. Beibekin sanoi, että nämä ei edes maistu kaalilta!

 Joten, opetukseksi itselleni ja kaikille muillekkin kotikokkaajille; korvatkaa rohkeasti ainesosia ja kokeilkaa eri makuyhdistelmiä. Joskus sitä voi näin vahingossa keksiä itse oman lempireseptinsä!

Tässä munakasrullan lisukkeena.

APPELSIINIMARINOIDUT RUUSUKAALIT

• 400 g ruusukaaleja
• 2 appelsiinin puristettu mehu, noin 2 dl
• 1 rkl soijakastiketta
• 1 rkl (omena)viinietikkaa
• 2 valkosipulinkynttä
• 1 tl juoksevaa hunajaa tai sokeria
• 2 dl miedonmakuista öljyä esim. rypsi
• 1/2 tl suolaa
• mustapippuria
• kuivattua chiliä
• 1 tl kokonaisia viherpippureita murskattuna
• 1 tl kuivattua (sitruuna)timjamia

Poista ruusukaaleista uloimmat lehdet, huhtele ja halkaise ne. Keitä suolalla maustetussa, runsaassa vedessä noin 5-10 minuuttia. Kaalit saavat kypsyä, mutta jäädä purutuntumaltaan napakoiksi.

Purista appelsiineista mehut. Pilko valkosipulinkynnet pieneksi. Yhdistä kaikki reseptin aineet yhteen kulhossa ja sekoita hyvin. Maistele ja lisää halutessasi mausteita ja suolaa.

Kaada ruusukaaleista vesi pois ja huuhtele niitä juoksevan kylmän veden alla, jotta kypsyminen lakkaa. Ei kuitenkaan haittaa, vaikka ne jäisivät hieman lämpimiksi.

Laita kaalit lasipurkkiin ja kaada marinadin ainekset niiden päälle. Sulje kansi ja ravistele kevyesti, jotta marinadi sekoittuu kaaleihin kauttaaltaan.

Laita purkki jääkaappiin ja anna kaalien maustua ainakin pari tuntia, mieluummin yön yli. Syö sellaisenaan suoraan purkista tai muun ruuan lisäkkeenä. Tämä on herkkua!

Ruusukaalit säilyvät jääkaapissa ainakin viikon. Elleivät tule syötyä nopeammin!

Marsut syövät ruusukaalinsa raakana, eikä katkeruus haittaa!

Kuukuna kokkaa: Mummun retroruokaa Smetana(pahvi)kalaa

 

Ulkonäkö huono, maku hyvä!

Näin unta siitä, että tein smetanaseitiä ja venäläistä lohta mummulassani. Siitä asti minun on tehnyt näitä molempia kalaruokia mieli ihan hirvittävästi.

Kaikki uuniruokien valmistus
lähtee vuuan voitelusta!

Seiti eli pahvikala, oli minun ruokavalioni perusta, kun muutin pois kotoa. Ostin oman asunnon 19-vuotiaana ja kaikkein pahimpaan aikaan ikinä! Asuntolainani korko oli aivan järkyttävä pankkikriisin aikaan. Nousi peruskorosta noin 14%:sta välillä jopa 27%:iin. Vaikka töissä kävinkin, niin rahat kyllä menivät lainanlyhennyksiin ja muihin asumisen kuluihin viimeistä penniä myöten.

Pahvikalaa ja tonnikalaa sai ennen EU:hun liittymistä ihan naurettavan halvalla! Tonnikalahiutaleita vedessä saattoi saada 10 prk 10 markalla ja pakasteseitiä 3 pkt 10 markalla. Niitä sitten makaronin tai riisin kanssa söin. Olin tosi köyhä ensiasunnonostaja, mutta söin kuitenkin ihan hyvin!

Yleensä paistoin seitiä vain pannulla ja söin sitä paistetun sipulin kanssa. Tämäkin oli todellista herkkua! Mutta tilipäivinä törsäsin purkkiin kahteen smetanaa ja tein pahvikalaa smetanalla. 

Sitten kalat suolataan...

...ja maustetaan. Kattokaa nyt 
tota suloista kättä!❤

Olenkin joskus miettinyt, että olisiko tämä "merellinen" nuoruuden ruokavalioni pelastanut minut lähisukuani vaivaavilta verenpainetaudeilta ja korkealta kolestrolilta? Diabeetestäkin äidin puolen suvussa on. Itselläni on vieläkin todella alhainen verenpaine ja kolestrolikin vain hieman koholla. Sokereiden kanssa ei ole koskaan ollut ongelmia. 

En nyt kumminkaan ole muuten elämässäni "jeesustellut" syömisteni kanssa. Kaikenlainen "mässy" on maistunut ja kuppiinkaan en ole sylkenyt.

Kuivattu tilli kasoina!

Vielä Beiben ja minun yhdessäolon alkuaikoina smetanakalaa tein useinkin. Hänhän ei sellaista juurikaan ollut syönyt. Pahvikala oli kuulemma meidän "rikkaiden kaupunkilaisten" herkku. Eihän syvällä maaseudulla sellaista ollut tainnut edes kauppa-autosta saada. Ja jos olisi saatukin, niin ei olisi ostettu. Koska heidän perheessään syötiin itsekalastettua kalaa. Voi noita "köyhiä" maalaisparkoja!

Sitruunapippurit ovat oikein taiten ripotellut!

Tyttären perhe oli tulossa loppiaisen viettoon ja Kuukuna puhkui energiaa, koska ei ole ollut päikyssä koko joulunpyhinä. Ajattelin, että nyt on hyvä tehdä smetanakalaa, kun tulee iso porukka syömään. Tosin vävy ei pidä seitistä. Mutta otin sen riskin, että smetana jalostaa pahville maistuvan kalan vävyn suun mukaiseksi!

Ja tosiaankin, mietin tämän ruokalajin valmistuksen olevan tarpeeksi yksinkertaista Kuukunan valmistettavaksi. Pikkuisen piti taas maustamista vahtia, koska poika on hanakka kippaamaan koko maustepussillisen ruokaan. 

Onkin ollut makoisia ruokia, nämä Kuukunan maustamat! Itse maustan aina niin varovaisesti. Mutta rajansa kuitenkin kaikella!

Sitruunamehua pullosta.

SMETANA(PAHVI)KALA

• 1 pkt (400g-500g) pakasteseitiä
• 1-2 prk smetanaa (purkin koosta riippuen)
• sitruunamehua
• sitruunapippuria
• kuivattua tilliä
• suolaa

Laita kalanpalat voideltuun vuokaan. Jos pakasteseiti on kokonainen blokki, palastele se annospaloiksi. 

Mausta kalanpalat suolalla, tillillä ja sitruunapippurilla. Lorauta sitruunamehua kalanpalojen päälle.

Levitä smetana kalanpalojen päälle ja paista 200 asteisessa uunissa 20-30 minuuttia. Jos kalat ovat jäisiä uuniin laitettaessa, voi ottaa kauemmin.

Smetanakala on erinomaista perunamuusin kanssa!

Smetanan laitto tuotti hieman haastetta, kun
ei meinannut irrota lusikasta!

Tytär kuittaili, kun kannoin ruuat pöytään. "Onkin oikeaa värien ilotulitusta tämä ruoka!" hän sanoi. No, eihän ruoka todellakaan ole väreillä pilattu. Harmaata kalaa ja kokkareista smetanaa, sekä vaalean kellertävää perunamuusia. Mutta tämän kanssa syötiin ihanan oranssia porkkanaraastetta ja kaikille maistui. Paitsi Kuukunalle. Hän ilmoitti jo tehdessään, että ei aio syödä tätä, koska ei pidä kalasta. Eikä porkkanaraasteestakaan. Hän sitten söi muusin kanssa kylmää lenkkimakkaraa!

Lopussa kiitos seisoo ja kalat valmiita uuniin!

Ja vävynkin mielestä maistui ihan hyvältä! He aloittivat koko perhe vuoden vaihteesta herkkujen vähentämisen, niin jopa seiti kuulemma oli hyvän makuista. Hyvä niin!

Nam, nam!

Onko Sinulla joku lapsuuden tai nuoruuden retroruokamuisto tai lemppari, jota teet edelleen? Olisi kiva kuulla!

Hääpäivän reissu Tampereelle osa 2: Finlayson Art Area ja Työväen museo Werstas

Monet blogini pitkäaikaiset seuraajat muistanevatkin, että olen tosiaan Tampereen keskustan kasvatteja. Finlaysonin alueella on minulle erityistä merkitystä, koska olen viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni "tehtaan varjossa".

Anni Rapinojan teos.

Olen asunut Finlaysonin työläiskortteleissa, isäni teki 25 -vuotisen työuran tehtaassa ja olenpa minäkin ollut 80 - ja 90 -lukujen taitteessa pari vuotta henkilöstöravintolassa keittiöapulaisena.

Pieni lummelampi kasvihuoneen sisällä.

Isäni muutti vuosi sitten pois naapurikorttelista, koska talot puretaan. Niinpä onkin tullut käytyä Tampereen keskustassa todella paljon vähemmän viimeisen vuoden aikana. Lähinnä Plevnassa elokuvissa ja Siperiassa kahvilla. Niitäkään ei ole tullut harrastettua viime aikoina... no, tiedätte kyllä miksi!

Olen iloinen, että Finlaysonin alue on nykyään niin elävä! Muistan kyllä aikanaan, kun käytiin kiivasta keskustelua siitä, mitä kaikille rakennuksille tehdään. Onneksi niistä taitaa osa olla suojeltujakin! Tampereella kun on ollut tapana hävittää vanhat rakennukset ja rakentaa uutta tilalle. Ainakin ennen vanhaan! Kaikki puutalo korttelit keskustasta hävitettiin muutamaa lukuun ottamatta. Museokortteli Amuriin säästettiin ja Punakylässäkin taitaa vielä olla puutaloja jäljellä.

Oli kyllä kivaa, että koronarajoituksia höllennettiin ja Finlaysonin alueella saatiin kasattua taas Finlayson Art Area upeine katumaalauksineen ja taidenäyttelyineen.

Olimme ajatelleet käyvämme katsomassa ainakin paria kiinnostavaa teosta ja juomassa kahvit Cafe Katossa . On jotenkin tosi kansainvälistä meininkiä tälläinen tapa järjestää taidenäyttelyitä katumaalauksineen ja kattokahviloineen.

Koko parin päivän Tampereen vierailumme aikana oli sateen uhka. Mutta hienosti onnistuimme olemaan aina sisätiloissa, kun sadetta tihutti ja näin emme kastuneet kertaakaan.

Beibe piti Tuntematon sotilas -lausahduksista!

Kannattaa varata hyvät kengät jalkaansa, kun lähtee Finlaysonin aluetta kiertelemään. Tulee yllättävän paljon kävelyä ja portaissa kulkua. Osaan näyttelysaleja pääsee kyllä ihan hissilläkin, mutta jotenkin näkee vanhaa tehdasmiljöötä paremmin, kun astelee portaikkoja pitkin.

Yhdessä salissa oli aivan huikea näyttely "En minä niille laulanut". Se oli Työryhmä Puiras&Puiras&Mäkinen -kokoonpanon. Nuorten naisten näkemys siitä, millaista aika ihmisten jälkeen olisi eläinten näkökulmasta. Eläimet järjestävät juhlat ja kertovat tauluissaan mielipiteensä ihmisistä ja ihmisten teoista. Teokset sisältävät eläimen ja ihmisen suhteeseen liittyviä ongelmia, kuten mehiläiskadon, rodunjalostuksen tai metsien hakkuun.

Näyttelyyn on yhdistetty tarinoita, äänimaailmaa ja upeat maalaukset. Hartsimaalaukset hehkuvat upeissa väreissä ja ihan kuin niissä olisi valot sisällä. Tarkat yksityiskohdat on toteutettu lyijy-, pastelli- ja hiilikynillä. Teosten päälle on levitetty jopa yhdeksän kerrosta kasvipohjaista hartsia.

Pidimme kovasti näistä teoksista! Mustaksi maalatussa salissa, hienosti valaistuna kauniin äänimaailman säestämänä, näyttely oli vaikuttava.
Näyttelyyn liittyy kiinteänä osana nettisivusto www.enminäniillelaulanut.com , joka avaa teemoja tarkemmin. Sivut käsittelevät meneillään olevaa kuudetta joukkosukupuuttoa. Näyttelyn nimi viittaa valaan lauluun, joka on tarkoitettu valaiden keskinäiseen kommunikointiin. Ei ihmisten iloksi.
Vaikka ei tälläisistä luonnonsuojeluun liittyvistä asioista olisikaan niin kiinnostunut, tekee teokset kauneudellaan vaikutuksen.

Yksi teos oli sellainen, minkä tiesin etukäteen ja sen halusin ehdottomasti nähdä. Se oli Anna Pekkalan "Great White Trash".

"Great White Trash", kerrassaan hieno!

Se on iso, muovista ommeltu valkohai, joka on täytetty muoviroskalla. Se näyttää siltä, kuin olisi juuri nostettu kalastusalukselle tai sitä oltaisiin laskemassa akvaarioon.
Teos ottaa kantaa ihmisten aiheuttamaan muovikatastrofiin ja muistuttaa, että hait kärsivät siitä. Elokuvat antavat haista vaarallisen ihmisten tappajan maineen, vaikka ihminen tappaa joka päivä haita enemmän kuin kaikki maailman hait ihmisiä vuodessa.
Minä vanhana hai-fanina pidin kovasti tästä teoksesta!

Soinnun väreihin!

Jaakko Mattilan teoksia

Minua hieman huvitti Vooninkisalissa muistot, kun olen ollut siellä joskus 90-luvulla laittomissa raveissa. Uskallan tunnustaa, koska rikos on varmaan jo vanhentunut! Muistin ensin, että se olisi ollut 80-luvun lopulla. Mutta kyllä ne oli Finlaysonin tehtaan lopettamisen jälkeen.
Pyörin parikymppisenä Tampereen technopiireissä ja kaverini sai lentolehtisen näihin pippaloihin. Ai että niitä aikoja! Olen ollut muissakin laittomissa raveissa esim. Aaltosen vanhalla kenkätehtaalla ja Koivistonkylän metsässä.

Tämä esitti syksyistä, pudonnutta lehteä.

Minusta tuntuu vieläkin jotenkin oudolta kulkea noita tehtaan käytäviä ja portaita. Silloin kun olin keittiöllä töissä, sain välillä vielä tilattuja kahvituksia vähän sinne sun tänne tehdasta. Muistan, kun hieman pelotti ja jännitti, että löydänkö perille.

Hieno portaikko!

Jätetty esille rappauksen tukirakenteet.

Minä Tampereen kerrostalojen kasvattina ja asukkina jotenkin viihdyn tälläisissä vanhoissa kerrostaloissa. Sain kyllä taas niin nostalgiatrippiä lapsuuteeni näissä Finlaysonin rappukäytävissä!

Sekin on hienoa, että Finlaysonin yksi piipuista on jätetty pystyyn. Se on kyllä todellinen rakentamisen taidonnäyte! Olen joskus lapsena ollut katsomassa, kuinka naapurikorttelista räjäytettiin tälläinen iso piippu. Kaikki lähikortteleiden ihmiset olivat sitä katsomassa.

Beibe ihailee piipun muurausta.

Minullahan oli polvi todella kipeä ja jäykkä juuri tuolloin, kun olimme Tampereella vierailulla. Olisimme halunneet mennä kattokävelylle . Mutta ajattelin, että ehkä on kaikille parempi, että jätän sen väliin. Beibekään ei sitten yksin halunnut sille lähteä. Mietittiin kyllä, että aivan varmasti kattokävelyitä järjestetään tulevinakin kesinä.

Katolle mentiin kuitenkin, koska siellä oli lisää taidetta hyökasvitarhan ja puutarhan muodossa. Siellä oli myös vesisuurennuslaseja, millä sai katsella maisemia.

Hyötytarha vesisuurennuslasin läpi!

Katolla toimi myös ensimmäistä kertaa Cafe Katto , johon menimme nauttimaan virvokkeita. Koska olimme vielä sen verran täynnä hotelliaamiaisesta, tyydyimme vain juomaan kupit kahvia ja jaoimme limun.

Oikein ihana paikka kahvitteluun! Kahvilasta sai myös kevyttä salaattilounasta ja alkoholiakin. Katolla istuskeluun tälläinen harmaa päivä olikin ihan hyvä, koska auringon oikein paistaessa olisi voinut olla ihan liian kuuma.

Katolla nautiskelun jälkeen suuntasimme Työväenmuseo Werstaaseen . Olemme käyneet siellä usein, koska monesti on jäänyt aikaa ennen elokuvia. Museoon ei maksa mitään sisään, joten sinne on helppo piipahtaa vaikkapa ihan vain lyhyeksi aikaa.

Minua kiinnosti Muistoja Finlaysonilta -näyttely erityisesti. Mutta olihan museossa muutakin nähtävää.

Näillä leikkikuormureilla olisi saanut ajella Kuljetusväen
matkassa -näyttelyn halki!

Linja-autossa ompi tunelmaa!

"Aunen" kanssa penkillä!

Mishka karhun kyyneleet -näyttely kertoi Moskovan olympialaisten suureen kuuluisuuteen tulleesta maskottikarhusta. Voi että, minullakin on ollut tuollainen posliini-Mishka ja pinssikin. Isotätini Martta toi ne minulle ja serkuilleni Moskovan reissultaan. Harmittavasti ne ovat joutuneet hukkaan ajan saatossa!

Työväenmuseossa on paljon kantaa ottavia näyttelyitä. On työväen sortoon ja nousuun, sisällissotiin, vapauteen ja väkivaltaan liittyviä. Rankkoja, mutta mielenkiintoisia aiheita!

Muistoja Finlaysonilta -näyttelyssä oli paljon tuttuja elementtejä. Kankaita, valokuvia tutuista paikoista ja joitakin kuulemiani tarinoita.

Minun isääni kutsuttiin muistaakseni "Rotaksi". Sitä en
tiedä, mistä nimi tuli. Sitäkään en tiedä, oliko minulla
jokin kutsumanimi työtekijöistä koostuvan asiakaskunnan
keskuudessa. Jos oli, en niin välitäkkään tietää! ='D

Se mitä olisin tässä näyttelyssä toivonut olevan enemmän, hetkiä ja tapahtumia 70- ja 80 -luvuilta. Asioita, mitä minun lapsuudessani on tapahtunut. Jotenkin minusta tuntui, että näyttelyn asiat painoittuivat näitä vuosikymmeniä aikaisempaan.
No, Museokeskus Vapriikissa on meneillään näyttely "Finlayson 200- tehtaasta brändiksi. Pitää mennä se jossain vaiheessa katsomaan.

Meillä oli oikein mukava Tampereen reissu! Tässä se nähtiin, että omasta synnyinkaupungistaankin voi turistina löytää vaikka mitä mielenkiintoista. Silloin Tampereella asuessani, en ollut niinkään kiinnostunut ympäristöstäni ja kaikki oli niin itsestään selvää. Nyt kun Tampereella tulee niin harvakseltaan käytyä, osaan arvostaa sen kauneutta ja tarjontaa.

Ennen bussin lähtöä kävimme vielä syömässä
uuniperunalounaan.

FINLAYSON ART AREA

Vapaa pääsy!

Avoinna 30.8:tta asti ti-pe 11-18, la-su 12-18.


Työväenmuseo Werstas

Avoinna ti-su 11-18