Näytetään tekstit, joissa on tunniste sienet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sienet. Näytä kaikki tekstit

tiistai 18. lokakuuta 2022

Helppo suppilovahveropasta!

 

Suppilovahverot sentään ovat alkaneet
putkahtelemaan!

Täällä itä-Pirkanmaalla on ollut käsittämättömän huono sienivuosi. No, jotkut ovat löytäneet kantarelleja ämpärikaupalla. Minä en. Tosin, en ole ihan kauheasti käynyt etsimässäkään. Onneksi on ystävä, joka toi kassillisen kantarelleja ja niinpä mekin saimme hyvän keiton tehtyä.
Herkkutatteja ei löytynyt yhtään. Muutama punikkitatti putkahti meidän nurmikolle. Samoin voitatteja. Mutta nekin jäivät vähäisyytensä vuoksi keräämättä.
Rouskut ja haperotkin loistivat poissaolollaan. Mutta eipä se mitään! Siivosin tässä joutessani kuiva-ainekaapin ja siellä on edellisvuodelta kaksi purkkia kuivattuja tatteja, sekä yksi purkillinen kuivattuja suppilovahveroita. Eiköhän niillä talvi mennä!

Kermainen suppilovahvero kastike tagliatelle-
pastan kera.

Onneksi sentäs on saatu sateita ja suppilovahverot ovat alkaneet putkahtelemaan sieltä täältä. Ei niitäkään edellisvuosien malliin ole, mutta syödäksemme ollaan saatu ja kuivannutkin olen vähän.

Katseltiin Beiben kanssa yhtenä päivänä Strömsöä ja eräässä jaksossa tehtiin sienipastaa. Jotenkin tuli sellainen mieliteko, että tämän tapaistahan pitää heti pikimiten tehdä. Ja niin lähdin poikkeamaan lähimetsään sen verran, että keräsin suppiksia pasta-aineksiksi. Tulikin kivan makuinen pasta, johon käytin itse kasvattamiani sipuleita, valkosipuleita ja timjamia.


KERMAINEN SUPPILOVAHVEROPASTA (2-3 annosta

  • noin litra suppilovahveroita
  • 1 sipuli
  • 2-3 valkosipulinkynttä
  • 25 g voita
  • 2 dl kermaa
  • mustapippuria rouhittuna
  • suolaa
  • timjamia
  • ihan pieni "hipsaus" currya
  • haluamasi muotoista pastaa
  • parmesania raastettuna
Laita pasta kiehumaan suolattuun veteen, jossa on loraus öljyä.
Revi ja pilko sienet haluamasi kokoisiksi paloiksi. Laita sienisilppu kuumalle paistinpannulle ja haihduta niistä nesteet. 
Kun sienistä ei enään irtoa nestettä, lisää pieneksi silputut sipulit ja voi. Kuullottele, kunnes sipulit ovat pehmenneet.
Lisää kerma pannulle ja mausta. Pieni hipsaus currya voimistaa sienten aromi. Mutta sitä ei saa laittaa kuin todellakin ihan hipsaus!
Anna kastikkeen porista hiljalleen miedolla lämmöllä, kunnes pasta on kypsää.
Valuta kypsynyt pasta ja lisää ne kastikkeen joukkoon. Raasta runsaasti parmesania pastan joukkoon ja vielä annoksenkin päälle. Nauti!

Mauri inhoaa kökkiä minun kanssani sienessä.
Sen mielestä se on tosi tylsää. Mutta nyt otin
sen mukaani, kun haimme vain pastasienet. ='D


sunnuntai 29. elokuuta 2021

Nyhtötatti ja tattisipsit

 


"Must on tulluu, sienihulluu..." 🎶🎶 Ja niin on tainnut tulla monesta muustakin tänä syksynä! Voiko muuten vielä sanoa, että on syksy? Elokuussa?
No, ainakin tattihulluuden oireita on ollut havaittavissa monilla. Koska tatteja on tänä vuonna paljon!


Koska minun työasiat roikkuvat vielä, olen käyttänyt tilanteen hyväksi hiippailemalla lähimetsissä sienijahdissa.
 Todellakin tulee hiipiminen mieleen, kun hitain askelin etenee, katse metsänpohjaa tutkan lailla kartoittaen. Kuitenkin keho on valmiudessa räjähtävään toimintaan kohteen eli sienen havaitessaan. Pari ripeää askelta, nopea kumartuminen, tiukka ote, vääntö ja saalis on hallussa tarkempaa tutkiskelua ja puhdistusta varten. Sieni koriin ja homma jatkuu!


Me ollaan syöty tatteja ja muitakin sieniä lähes päivittäin. Kastikkeina, keittona, paistettuna, paistoksina ja vaikka missä muodossa. Yksi tosi herkullinen herkkutattiruoka on italialainen tattipaistos eli trifolati. Olenkin postannut siitä aiemmin ja ohjeen tähän herkkuun löydät täältä .



Herkkutateista sanotaan, että niissä on niin hienostunut maku, että sitä ei vahvoilla mausteilla sopisi peittää. Nooh, tänä syksynä varmasti kaikki aktiiviset sienestäjät ovat nauttineet niin paljon herkkutatteja, että alkaa jo makuun kaipaamaan vaihtelua. Ajatella, kyllä hienostunutta makuakin voi saada kyllikseen!
Facessa törmäsinkin sieniruokaryhmässä keskusteluketjuun, jossa oltiin tehty nyhtötattia. Tätä on pitänyt kokeilla jo useampana vuonna, mutta aina on jäänyt. Nyt eräs kommentoija oli paistanut nyhdettyjä tatteja ensin pannulla kuivaksi ja sitten vasta laittanut mausteineen uuniin. Tätä oli ehdottomasti kokeiltava!
Reseptin vinkkaaja oli käyttänyt nyhtötatteihinsa etnisestä kaupasta hankkimiaan maustekastikkeita, joita minulla, tälläisellä korpiasujalla, ei tietenkään kaapeistani löytynyt. Mutta bbq- ja soijakastikkeita löytyy aina. Joten sovelsin siis omilla mausteillani ja kyllä tulikin herkkua!


NYHTÖTATTI 6-8 annosta

  • 15 kpl isohkoja hekkutatin jalkoja
  • öljyä paistamiseen ja vuuan voitelemiseen
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 sipuli
  • n. 1 dl Bbq-kastiketta maun mukaan
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 2 rkl hunajaa (voit käyttää myös vaikka fariinisokeria tms.)
  • kuivattua chiliä, oman maun mukaan




Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Voitele uunivuoka öljyllä. Riivi tatinjalat haarukalla. Hienonna valkosipuli pieneksi. Suikaloi sipuli ohuiksi suikaleiksi.


Paista riivityt tatinjalat paistinpannulla tilkassa öljyä kunnolla kuiviksi. Itse paistoin ne kahdessa erässä, suuresta määrästä johtuen. Lisää hienonnettu valkosipuli ja sipulisuikaleet paiston loppuvaiheessa, jotta pehmenevät.


Sekoita mausteet sienten joukkoon pannulle ja sekoita hyvin. Laita sieniseos uunivuokaan ja vuoka uuniin. Paista sieniä 200 asteessa noin 20 minuuttia. Käännä sieniä kerran paiston aikana.



Nauti nyhtötatti sämpylän välissä. Laita lisäkkeeksi haluamiasi kasviksia ja maustekastikkeita. Me nautittiin tämä herkku suikaloidun tomaatin ja paprikan, sekä kesäkurpitsarelishin, paahdetun sipulin ja valkosipulimajoneesin kera itse leivottujen sämpylöiden välissä. Voin kertoa, että syötiin molemmat useampi setti!



Toinen mielenkiintoinen tattiresepti, mikä on ollut liikkeellä, on tattisipsit. Niitä on hehkutettu todella herkullisiksi ja pakkohan niitä oli myös kokeilla. Koska raaka-ainetta löytyi taas yhdeltä lähimetsävierailulta!




TATTISIPSIT (pellillinen)

  • muutamia pieniä herkkutatteja tai pelkkiä lakkeja
  •  n. 1 dl vehnäjauhoja
  • oliivi- tai rypsiöljyä
  • suolaa

Laita uuni kuumenemaan kiertoilmalle 180 asteeseen. Laita uunipellille leivinpaperi sivele sille pullasudilla öljyä. 


Viipaloi herkkutatit ohuiksi viipaleiksi. Ihan veitselläkin onnistuu, mutta minä käytin juustohöylää, millä kiinteät tatit viipaloituivat näppärästi.
Laita vehnäjauhot lautaselle ja leivitä viipaleet siinä yksitellen. Tattisiivut ovat aikas hauraita, joten sellaista pikkunäpertelyähän tämä vähän on.
Asettele leivitetyt tattiviipaleet uunipellille niin, ettei ne ole päällekkäin. Pirskottele viipaleiden päälle öljyä ja paista uunissa noin 20 minuuttia, kunnes tatit ovat ruskistuneet ja rapeutuneet. Niitä voi kerran käännellä paiston aikana.


Sipsit voi laittaa paiston jälkeen hetkeksi kuivahtamaan talouspaperin päälle. Varsinkin, jos öljyä on päässyt lorahtamaan hieman runsaammin.
Tattisipsit ovat herkullisia niin lämpiminä, kuin jäähtyneinäkin. Ne tulee ja kannattaakin napsia suuhun niin sanotusti "yhdellä perseen tilalla" eli saman tien!

Pellillisestä tattiviipaleita tuli pieni
kulhollinen sipsejä.

Olimme Beiben kanssa yllättyneitä siitä, miltä tattisipsit maistuivat. Ne eivät maistuneet lainkaan sieneltä, vaan enemmänkin sianlihalta tai -kamaralta. Jotenkin niiden suutuntumakin oli pekonimainen!

Me nautimme sipsit hieman Neuvostoliitto-tyylisesti Baikal-juoman kera. Tämä kasvisuutejuoma kehitettiin Neuvostoliiton 1980-vuoden olympialaisia varten, koska niihin ei päästetty länsimaalaisten valmistajien markkinoimia colajuomia. 

Tattisipsit sopivatkin loistavasti yhteen makumaailmaltaan tämän hiilihapottoman neuvostojuoman kanssa. Mielletäänhän sienet kuuluvaksi itäisen naapurivaltiomme ruokavalioon.


Oletko sinä jo kokeillut näitä tämän syksyn hitti herkkutattireseptejä? Ja on Baikal 1977 -juoma ja sen tarina sinulle ennestään tuttu juttu?

sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Piispainkokous

 



Juuri kun pääsin Beibelle harmittelemasta sitä, että en ole yhtään piispaa nähnyt lähimetsässä, törmäsinkin kokonaiseen piispojen joukkoesiintymään siirtotallin takana olevassa purukasassa.




Kyseessähän ei oikeasti ollut kirkollisesta kokouksesta, jossa piispat päättävät tärkeistä seurakuntia koskevista asioista. Eikä oikeista piispoistakaan ollut kyse, vaan mielestäni paljon mielenkiintoisimmista asioista eli sienistä.



Kyseessä on sieni nimeltään piispanhiippa . Kun kuvia sienestä katsoo, on tosi helppo päätellä, mistä sieni on nimensä saanut. Englanniksi sienen nimi on 'elfin saddle' eli tontun satula. Joo-o, voisin allekirjoittaa myös tämän nimen.




Piispanhiippa on kaksi- tai monikolkkalakkinen sieni. Väriltään ruskea ja pinnaltaan sileä tai kurttuinen. Jalka ontto, lakkia vaaleampim vaaleanruskea tai sinipunertavaan vivahtava.




Kasvaa laholla puuaineksella, kannoissa, lahorungoissa, kuorikasoissa ja myös paljaalla maalla. Suosii kulo- ja paloalueita.

Pohjoista-Suomea lukuunottamatta, yleinen koko Suomessa. Kasvaa syysmyöhällä usein talven tuloon asti.




Piispanhiipoilla taitaa tänä syksynä olla suotuisat olot, koska olen somessa nähnyt niistä runsaasti kuvia. Itse olen näitä purukasassa kokoustavia piispoja ennen nähnyt tälläisen kaksi kertaa aiemmin lähimetsässämme. 




Piispanhiippa on korvasienen sukulainen ja usein sitä erheellisesti luullaankin vuodenajoista sekaisin menneeksi korvasieneksi. Korvasieni, sekä huhtasieni ovat molemmat kevätsieniä. Piispanhiippa ja mustamörsky taas syksyllä ilmaantuvia. 




Wikipedia väittää piispanhiipan kuuluvan maljasieniin. Vähän tätä hämmästelin, koska taas sienikirjat kertovat korvasienen sukulaisineen kuuluvan kotelosieniin. Näin muistaakseni sienineuvojakurssillakin opetettiin. Tällä tiedolla tavallinen sieniharrastaja nyt ei välttämättä mitään tee. 




Mutta sillä tiedolla tekee, että piispanhiippa on ruokasieni. Koska kyseessä voi olla pohjanpiispanhiippa, joka sisältää samanlaisia vesiliukoisia myrkkyjä kuin korvasienikin, piispanhiipoille suositellaan samanlaista käsittelyä, kuin korvasienillekkin. Eli runsaassa vedessä ryöppäystä kaksi kertaa noin 5 min, hyvin ilmastoidussa tilassa. Sienet huuhdellaan ryöppäysten välillä ja ryöppäysvesi vaihdetaan välillä. Sitä ei saa käyttää ruuanlaitossa!

Täällä  kehutaan hiippasoosin olevan parasta ikinä!

Itse en aio piispoja syödä. Kokoustakoon purukasassa ihan rauhassa. Mutta mukava ja mielenkiintoinen sienilöytö yllättävässä paikassa ihan kotipihassa!



torstai 24. syyskuuta 2020

Ammoniakkia, klooria, kookosta, currya, silliä, anista, lakritsaa; sienten ihmeelliset tuoksut ja miten selvittiin Aila -myrskystä asuntolaoloissa!


Kaunis näkymä lenkin varrelta!


 Viikko sienineuvojakoulutuksessa oli yhtä ylä- ja alamäkeä! Sienten tunnistaminen ja opettelu on minulle vaikeata. Jos on ollut villiyrtit ja marjatkin vaikeita, niin sienet ovat kuitenkin minulle niitä vieraampia.




Meillä ei kotona sieniä syöty. Olen joskus pikkasena käynyt sienessä tätini kanssa ja silloinkaan en muista, että oltaisiin kerätty muuta kuin karvarouskuja. Tai karvalaukkuja, kuten kansanomaisesti sanotaan. Ja en muista, että niitäkään olisi koskaan syöty. Luulen, että ne jemmattiin johonkin ruokaan niin, ettei me muksut niitä huomattu.

Isäni äiti, Valentina-mummu, teki suolasieniä ja niistä sienisalaattia. Muistan, että hän laittoi siihen pieneksi hakattua sipulia, suolaa, pippuria, öljyä ja tietysti niitä suolasieniä. Mummulassa oli sienisalaattia aina syksyisin isoissa ämpäreissä, mistä sitä setäni kävivät suoraan vaan lusikalla suuhunsa lappaamassa. Mutta isäni ei koskaan sieniä syönyt ja hän aina sanoi, ettei sieniä suuhunsa laita. Ehkäpä meille lapsille jäikin tästä sellainen kammo sieniä kohtaan ja niitä ei koskaan tullut missään maisteltua. Ja kyllähän sienet lapsen nenään haisivatkin jotenkin pahalle.





Sieniä aloin syömään mentyäni ammattikouluun ja sen jälkeen henkilöstöravintolaan töihin. No, oikeastaan vain herkkusieniä ja niitäkin säilykkeinä. Metsäsieniin en koskenut.

Jossain vaiheessa alkoi saamaan kaupoista tuoreitakin herkkusieniä ja ne olivatkin ihan hyviä. Pekoniin käärittynä, täytteenään juustoa...

Metsäsieniä olen alkanut keräämään vajaat kymmenen vuotta sitten. Sitä ennen annoimme pois pihassamme kasvaneet kanttarellit. Nykyään teen niistä vaikka mitä! 

Minullahan on ennestään poimijakortti lampaankäävälle, kehnäsienelle, suppilovahverolle ja haaparouskulle. Niiden lisäksi tunnistan joitakin tatteja, mustantorvisienen, kantarellin, orakkaita, muutaman rouskun ja haperon. Näiden lisäksi vielä tunnistan joitakin muitakin ruokasieniä, värjäyssieniä, myrkkysieniä ja sitten sellaisia, joilla ei nyt juuri mitään merkitystä ole. Mutta koska sieniä on niiiiin paljon, tuntemukseni on ihan pisara meressä. Vai pitäisikö sanoa "Itiö metsässä?"


Vasemmalla valkoinen kärpässieni ja oikealla
kuusiherkkusieni


Meidän sienineuvojaviikko alkoi teorialla. Puhuttiin sienten rakenteesta, ovatko ne lahottajia, vai mitä ne on, opeteltiin teoriassa sienten keräämiseen ja käsittelyyn liittyviä asioita, alettiin käymään läpi eri sieniä ja niiden näköislajeja ja lopuksi alettiin kasaamaan sieninäyttelyä opettajan tuomista sienistä. Huh huh, jo maanantaina tuli niin paljon asiaa, että pää oli jo ihan täynnä!


Tiistaina lähdettiinkin sitten Seitsemisen kansallispuistoon sieniä etsimään. Kesä ja syksy ovat olleet niin kuivia, että kaikkien neuvojakortissa olevien sienten löytäminen on tosi haastavaa. Näytti siltä, että myrkkysienimerkintä jäisi kaikilta saamatta, koska suippumyrkkyseitikkiä ei vaan löytynyt. Se ja valkokärpässieni ainakin pitää olla tunnistuskokeessa, jotta merkinnän saa.




Monta tuntia ryynättiin pitkin mettiä ja kerättiin jokainen tahollaan aina kohdalle sattuneita, omasta mielestä mielenkiintoisia sieniä. Kävelyä tulikin noin seitsemän kilometriä, ihan vain sienten perässä! 


Että maistui eväät hyviltä!


Pidettiin evästelytauko reitin nuotiopaikalla ja huilattiin hieman. Matkaa oli vielä reilu kilometri pysäköintialueelle, missä meidän oli tarkoitus levitellä sienisaaliimme esille ja tunnistella niitä.


Seitsemisessä oli sienten lisäksi kyllä muutakin
kaunista katseltavaa!


Nähtiin majavan syömä haapa!


Vaikka tuntui, ettei sieniä kovin paljon metsässä ollutkaan, silti niitä sieltä oli löytynyt. Kahdelle pöydälle saatiin aikas kattava näyttely aikaiseksi. Monta oli uutta lajia minullekin!



Limasieni eli sudenmaito


Keskiviikolle oli taas aamusta teoriaa myrkkysienistä ja sitten, apua, teoriatentti. Olin kyllä siihen mielestäni hyvin valmistautunut ja lukenut jo hieman etukäteenkin oppikirjaa. Mutta aina sitä vaan on epävarma!

Saatiin kuitenkin alustavat tenttitulokset kuulla nopeasti ja kaikki olivat päässeet läpi! 

Illat koululla menivät aikas tiiviisti teoriaa opiskellen ja työpajaluokassa sieninäyttelyn sieniä tutkiskellen. Loppu viikkoa kohden alkoi kyllä olemaan kurkkua myöten täynnä sieniä ja hieman jo "tatti otsassa"!

Mutta kihtovaa näiden sienten tunnistamisessa oli niiden tuoksut! Sillihapero tuoksui, tai pitäisikö sanoa, että ihan sillipurkille. Mutta kuulemma on erittäin hyvä ruokasieni ja esimerkiksi siitä tehtävä sienikastike maistuu hienostuneesti ravulle.




Kuusenherkkusieni sienessä on anismainen tuoksu ja tuoksuvahakas tuoksuu karvasmantelille. Sen sijaan en pitänyt sienten "rolsroycen", männyntuoksuvalmuskan eli matsutaken tuoksusta. Minusta se haisi pahalle haujuvedelle!



Pisamavalmuska haisi ammoniakille ja haisuhapero puolestaan kloorille. Muita ei niin hyviä tuoksuja oli esimerkiksi jauhosieni, minkä tuoksua kuvataan spermaattiseksi. Eli tuoksuu siemennesteelle! Minä haistan siinä kyllä kostean vehnäjauhon, millä sitä kyllä usein kuvataankin.






Muita hyviä tuoksuja oli sikurirouskun currymäinen tuoksu, lievästi myrkyllisen lakritsirouskun lakumainen tuoksu ja kangaspalsamirouskun kookoksen tuoksu. Tuoksut ovat hyvä keino tunnistaa sieniä!




Torstaiaamu alkoi taas teorialla, aiheena värjäyssienet. Se olikin mielenkiintoista! Itse olen aiemmin värjännyt veriseitikillä muutaman kerran ja kerran tateilla. Koulutuksen aikana opin tunnnistamaan muutaman uuden värjäyssienen, kuten verihelttaseitikin, männynsuomuorakkaan ja samettijalan.

Verihelttaseitikki

Männynsuomuorakas




Pelätty sienten tunnistustentti oli ohjelmassa ennen ruokailua. Jännitti kyllä ihan maan pirusti! Tentissä oli tunnistettavana 44 sientä, joista 20 oli ruokasieniä, 8 myrkkysieniä ja loput mitättömiä tai näköislajeja. Opettaja oli löytänyt suipumyrkkyseitikin ja sekin saatiin mukaan tenttiin.

Minulla menikin tentti sitten peloistani huolimatta tosi hyvin! Ruokasienistä tunnistin 18/20 ja myrkkysienistä 7/8. Joten sienineuvojan "paperit" tuli heittämällä!


Ihan kaikkia kortissa olevia sieniä ei ollut
tentissä, koska niitä vain ei yksinkertaisesti
löytynyt.


Harmittavasti tyrin punikkitatin ja lampaankäävän. Tämä oli minulle hyvä osoitus siitä, että koejännityksessä unohdin ne perustuntomerkit ja herpaannuin juurikin niiden tutuimpien sienien kohdalla. Punikkitatin siis tunnistin, mutta sen näköislaji, lehmäntatti, oli niin punikin näköinen, että laitoin sen väärin. Lampaankääpä oli niin pieni malli, että sekoitin sen typäskääpään. Harmittavat mokat, mutta hei, ei aina voi olla täydellinen!


Ilmeisesti limasieniä on nyt paljon, koska 
löysin niitä metsäreissuillamme useamman.


Perjantaina meillä oli vielä ohjelmassa neuvojaosuus. Meille oli tulossa poimijakorttikoulutukseen muutamia syksyllä aloittaneista luontolaisista ja tarkoitus oli lähteä ihan maastoon poimimaan, sekä opiskelemaan kaupallista keruuta.


Joku hapero!



Otimme kohdesieneksi suppilovahveron, koska se on helppo tunnistaa ja erittäin hyvä kauppasieni. Jotenkin minulla on ollut sellainen harhaluulo, että kaikkihan suppiksen tuntee. Mutta niin vain oli yksi oppilas, jolle se oli ihan uusi tuttavuus. Pitäisi karsia itseltään näitä itsestäänselvyyden harhaluuloja!


Päivän päätähti; suppilovahvero!


Kaikki poimijaoppilaat selviytyivät todella hienosti ja saivat kaupallisen poimintaluvan, sekä merkinnän siitä poimijakorttiinsa. Tämän myötä me neuvojatkin selvitimme ansiokkaasti neuvontaosuuden ja me saimme päivän päätteeksi sienineuvojakorttimme leimattuina niiden sienten osilta, jotka olimme tentissä tunnistaneet.


Korttikoulutettavat toivat keräämäsä sienet 
meidän tarkistettavaksi. Me myös tarkistimme, 
että sienet olivat virheettömiä ja hyvin
puhdistettuja.



Tämän kolmannen neuvojakoulutuksen jälkeen minusta ja kaikista muistakin koulutuksen käyneistä tuli luonnontuoteneuvojia. Onhan se nyt ihan hieno titteli! En silti ihan helposti ainakaan sienten osalta lähtisi välttämättä kursseja vetämään. Mutta tosi kova palo sienten opiskeluun jäi. Ovat ne niin mielenkiintoisia!


Juhlistimme koulutustamme kakkukahvein!


Oman mausteensa kahteen viimeiseen koulutuspäivään toi Aila -myrsky, joka vei sähköt Osaralta. Oltiin torstaina juurikin aamiaiset saatu eteemme, kun sähköt meni poikki. 

Teoriat vedettiin ihan kirjojen pohjilta ja oppilaalta toiselle kiertävin monistein. Sienten tunnistustentissä käytimme otsalamppuja. 


Tenttiin menossa!


Asuntolallakaan ei tietysti ollut sähköjä, joten iltapäivästä lähdimme Ikaalisiin syömään. Pizzeriassa ladattiin kännyköitä samalla kuin syötiin.

Poikkesimme vielä opiskelemaan paikalliseen pubiin. Meidän piti suunnitella perjantain poimjakoulutusta, koska meillä jokaisella oli siihen suunniteltu oma osuutemme. Olut tuopin ääressä tuli hyviä ideoita!






Illalla menimme keittämään vettä koulun kodalle, jotta saimme iltateetä. Asuntolalla oli jo aikas viileää, koska lämmintä vettä ei tullut. Keskuslämmityksen kiertovesijärjestelmä toimi sähköllä.





Perjantaiaamuna sähköt eivät olleet tulleet takaisin ja kodalle olikin yksi luokkakaveri käynyt laittamassa tulet. Minulla oli asuntolalla näkkileipää ja jääkaakin olimme tyhjentäneet jo illalla ulos ämpäreihin kylmäkallejen kanssa, joten aamuvoikkarit sain sentäs syötyä. Ihanaa oli kuitenkin kuivan näkkärin kanssa juoda kuppi kahvia!




Koulu oli sähkötönnä, kun saavuimme aamupäivästä metsältä poimijakorttineuvonnasta. Ruokalassa oli tarjolla leipää ja mehua ja maatalouspuolen opiskelijat olivat paistaneet makkaraa kaasugrillillä. Yksi ope keitteli nokipannukavia kodalla. Kyllä maistui hyvältä!

Koska asuntolalle ei vieläkään tullut kuumaa vettä, jouduimme keittämään pesu- ja tiskivesiä trangioilla asuntolan edessä. Meidän piti tiskiemme lisäksi pestä jääkaappi ja pakastin, koska sieltä meni kaikki loput ruuat haaskuun. 


Kyllähän luontoalan opiskelijoiden nyt
pitää poikkeusolosuhteissa selvitä!


Muutenkin piti laittaa paikat kuntoon, koska suurimmalla osalle meistä asukeista alkoi monen viikon etäily. Seuraavan kerran lähiopetusta erästä näyttöä lukuunottamatta on vasta viikolla 44. Että sellainen sieniviikko tämä!


Laitan loppuun muutaman ihanan kukkakuvan, mitkä otin Frantsilan kehäkukan näytekasvimaalta. Oikein mukavaa lämmintä viikkoa kaikille!