Rakkautta ja maan antimia: pienviljelijä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste pienviljelijä. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. helmikuuta 2023

Suuntana omavaraisuus 2023, osa 2; esikasvatus ja sen kannattavuus

Ihmeellisiä valoilmiöitä näkyy
jo aamuisin!

Helmikuu... sanotaan, että helmikuussa on puissa lasihelmiä. Kuukauden kerrotaankin saaneen nimensä puiden oksissa roikkuvista jäähelmistä. Latinankielinen sanan februa tarkoittaa puolestaan puhdistautumista. Helmikuussa onkin perinteisesti valmistauduttu uuteen alkuun. Näin kertoo erilaiset nettisivustot, kuten Wikipedia .

Onkin käsillä helmikuun ensimmäinen maanantai ja suuntana omavaraisuus-yhteispostaussarjan uusi postaus.

Joka kuukausi joukko omavaraisuusbloggareita osallistuvat näihin yhteispostauksiin julkaisemalla yhtäaikaisesti tahoillaan oman kirjoituksensa ennalta sovitusta aiheesta. Helmikuun aiheena esikasvatukset ja niiden kannattuvuus.

Kiitokset tästä sarjasta ja sen luotsaamisesta, sekä vuosia kestäneestä suosiosta kuuluu Tsajut-blogin Sadulle ja Korkeala-blogin Heikille .

Rakkautta ja maan antimia-blogin edellisten vuosien postaukset löydät tunnisteilla: suuntana omavaraisuus, omavaraisuus, yhteispostaussarja ja blogiyhteisö.

Tämän vuoden ensimmäiseen Suuntana omavaraisuus-postaukseen löydät linkin takaa.

Osa 1

Tuttuun tapaan ensin hieman kuulumisia. No, niitä nyt ei kauheasti ole! Elämä kuluu pitkälti töiden ja opiskelujen määrätessä tahdin. Tietysti eläintenhoito ja talonlämmitys vie osan ajasta.

Beibe on käynyt pariin otteeseen pilkillä ja olemme saaneet siikaa pannulle. Minä en ole ehtinyt vielä kertaakaan jäille ja sekös harmittaa. Muutenkin ulkoilut on jäänyt hävyttömän vähälle!

Mummun ja papan murut ovat käyneet mummulassa tasaiseen tahtiin ja heidän kanssaan on niin mukava puuhailla.

Sitten tietysti ne perusflunssat on taas käyty läpi molemmat. Siinähän sitä sitten olikin kuulumisia!

Murut kyykyttää mummua 6-0
muistipelissä. Kasat oikealta vasemmalle:
Omppu 2 v., Kuukuna 4 v. ja mummu 51 v.

Mutta olen jo aloittanut esikasvatukset. Chilejä laitoin muutamaa eri lajiketta. Paprikoita en laittanut yhtään, koska ajattelin ostaa taimet. Ei ole vain tilaa kaikelle.

Minulla on ollut muutamana vuonna kasvamassa latva-artisokkaa ja nyt ostin taas siemeniä. Parhaiten onnistuin sinä vuonna, kun ostin valmiit taimet Virosta Turin kukkamarkkinoilta. Taimet maksoivat silloin siellä euron kappale.

Eihän me raaskittu niitä syödä, vaan annettiin niiden kukkia. Olivat kyllä tosi kauniita. Harmi, etten löytänyt kuvia niistä.

Latva-artisokan taimet tuppaavat kuivumaan pitkän esikasvatuksen aikana. En ole keksinyt tähän ongelmaan ratkaisua. Jos jolla kulla Teistä on jakaa vinkkejä tähän asiaan, niin olisin kiitollinen!

Mukulasellerin siemeniä kylvin myös. Viime vuonna ne jäivätkin kasvattamatta ja jotenkin se on vain sellainen juures, mitä kaipaa talvella. Ne ovat ostettuna kalliita, vaikka eipä sitä kerralla paljoa kulu.

Helmikuun lopulla tai maaliskuun alussa laitan esikasvatukseen tomaatteja. Niitäkin yritän laittaa maltilla, koska ei ole sitä tilaa. Minulla on vielä joitakin tomaatinsiemeniä varastossa ja paria lajiketta ostin. Varmaan ostan pari taimea valmiinakin, koska puutarhoilla kasvatetut taimet ovat aina niin vankkoja ja hyvälaatuisia. Olenkin parina edelliskesänä saanut nauttia hyvistä ja edullisista taimista, kun oli töissä toissa kesänä kauppapuutarhalla. Harmi vain, että puutarha lopetti viime kesän jälkeen.

Nyt on ollut kovasti puutarhalehdissä juttua hanki- ja pakkaskylvöistä. Olen muutamana talvena kylvänyt kaalinsiemenet potteihin, peittänyt lumella ja vienyt isoon kasvihuoneeseen. Taimet ovatkin onnistuneet todella hyvin! Hitaasti ja kylmässä taimettuessaan, niistä tulee vankkoja ja kestäviä taimia. Sisällä en ole koskaan saanut kaaleja onnistumaan.

Kaalien suhteen teen näin myös tänä talvena. Vielä en ole niitä kylvänyt, enkä muutakaan. Mutta aikeissa olisi tehdä hankikylvöjä joistakin kukista, kuten kehä- ja ruiskukista. Ehkä kylvän jotain muutakin, kuten purjoa. Katsotaan!

Olen myöskin pidentänyt kasvukautta kasvihuoneen avulla aikaisin alkukeväästä. Esimerkiksi retiisi ja pinaatti onnistuvat erinomaisesti huhtikuussa kylvettynä kasvihuoneeseen. Satoa saa kerätä niistä jo aikaisin toukokuussa. Silloin, kun ulos ei vielä voi edes kylvää mitään täällä itä-Pirkanmaalla.

Viime kevään retiisisatoa!

Se, että onko taimien esikasvattaminen kannattavaa, onkin sitten kaksipiippuinen juttu. Jos asiaa katsoo siltä kantilta, että voi kasvattaa ja ehkäpä saada jopa satoa sellaisista kasviksista tai lajikkeista, joista ei ole taimia tai edes niitä valmiita kasviksia saatavilla, niin onhan se kannattavaa. Monet saattavat harrastaa jotain tiettyä kasvilajia ja silloin pitää tietysti saada mahdollisimman erilaisia taimia kasvamaan. Sanotaan nyt hyvinä esimerkkeinä chili- ja tomaattiharrastajat.

Jaksan kuitenkin edelleen hämmästellä sitä, että eikö kauppapuutarhojen kannata ottaa valikoimiinsa mitään tavallista "pahvichiliä" kummempia ja peruskirsikka- ja tanskanvientitomaatteja erikoisempia taimia? Joskus olen törmännyt, että on ollut muutamia tavallista erikoisempia myynnissä ja ne on heti myyty loppuun.

Chilisatoa muutaman vuoden takaa!

Itse kasvattamalla taimia saa kyllä lajivalikoimaan helposti runsautta. Mutta harvalla on sitä kunnollista tilaa esikasvatuksilleen. Tämän takia olen rajoittanut itseäni tylysti ostamasta kaikkia siemeniä, mitä tekee mieli. Se vähän harmittaakin!

Olen joskus joitakin vuosia sitten elänyt "rajoittamatonta" elämää esikasvatusten suhteen ja koko kämppä oli kuin viidakko. Täynnä kalpeita ja hojoja taimia! Mutta tiedättekö, silti oikein myinkin niitä. Tosin vain tutuille ja silloisille työkavereilleni. Kävin jopa parilla kevätmarkkinoilla lähiseuduilla vaihtamassa ja myymässä taimia. Tienasin aina sen verran, että sain siementen ja multien kustannukset katettua. Enään en viitsi, ainakaan nyt!

Tästäpä päästiin hienosti sitä kuuluisaa "siltaa" pitkin siihen taloudelliseen kannattavuuteen. Olen joskus blogini alkuaikoina kirjoittanut postauksen Tomaatteja, tomaatteja!. Postauksessa avaan tomaatin itsekasvattamisen riemua ja kannattavuutta. Olen joskus jopa jalostanut tämän postauksen stand up-vedoksi käymälläni kurssilla. Siinähän mielessä tomaatintaimien kasvattaminen olisi tullut kannattavaksi, jos olisin päässyt esittämään tarinaa siitä komiikan muodossa lavoille. ='D

En ole moneen vuoteen ostanut uusia siemeniä normaalihinnalla kovinkaan paljon. Viime keväänä pääsin jopa siihen vaiheeseen, että sain osan vanhoista varastoista käytettyä.

Olen hankkinut paljon siemeniä alennusmyynneistä. Ihan perussiemenet hankin yleensä halpiskaupoista. Tiedätte, kyllä mitä tarkoitan!

On jotenkin turhaa ehkä maksaa jostain ihan tavallisista porkkanoista montaa euroa, kun niitä saa myös hintaan tyyliin 0,69€.

Saksalainen markettiketju on myös hyvä paikka hankkia tavallisimpien vihannesten ja kukkien siemeniä. Joskus kun sattuu loppukeväästä sinne hyvään aikaan, saattavat he laittaa loput siemenet ihan ilmaiseen jakeluun.

Purjontaimia parin vuoden takaa.

Tietysti tarpeeseen ostan nykyään siemeniä. Retiisejä, salaatteja, persiljaa, tilliä ym. kuluu paljon joka vuosi. Mutta kyllä välillä tympii maksaa yli 5 euroa siemenpussista, jossa on 4 siementä. Monesti mietinkin onko tarve todellinen ja jätän ostamatta.

Kaikki harrastukset maksavat, sanotaan! Ja sen periaatteen mukaan minäkin elän pitkälti. Mutta jos porkkanoita tai sipuleita saa kotimaassa kasvatettuina syksyllä euron kilo, pitää miettiä niiden kasvattamisen kannattavuutta kalliilla siemenillä. Ja toki välillä saa edukkaasti valmiita taimiakin vihanneksista. Esimerkiksi purjontaimia olen ostanut monena vuonna edukkaasti.

Toisaalta taas maissintaimista pyydetään mielestäni ihan ylihintaa. Jos yksi taimi maksaa 2,5€, ostan mieluummin maissini valmiina tähkänä.

Meidän kasvisten kasvattaminen on ehkä astetta vakavampaa, kuten monella muullakin Teistä kanssabloggaajista. Tarkoitus on saada kasvatettua osa syömästään ruuasta. Jopa hyvällä onnella saada jotain jopa varastoitua talveksi. Siksi pitää miettiä jonkin verran sitä, että onko kannattavaa kasvattaa, kuinka paljon ja mitäkin. Kokemuksesta kuitenkin tiedän, että rakkaus lajiin vie usein voiton järjen ääneltä!

Omavaraisemmassa elämäntavassa ei kuitenkaan ole välttämättä pääydin siinä, että se olisi rahallisesti kannattavaa. Harvoin se meinaan sitä on!

Sisin ajatus on siinä, että saa syödä edes osan vuotta itse kasvatettua, omalla tontilla tuotettua ruokaa. Sellaista, jota ei ole roudattu toiselta puolelta maailmaa, myrkytetty ja käsitelty jollain ihme aineilla ja ketään tai mitään ole riistetty hyödykkeen tuottamisen eteen.

Toinen tärkeä asia on itse kasvattamisen tuoma mielihyvä. Sitä ei voi mielestäni vähätellä! Harvoin saa syödäkseen mitään niin hyvää, kuin joku suoraan kasvustaan suuhun napattu vihannes, hedelmä tai marja on.

Eikä se pelkkä lopputuotos sitä mielihyvää tuo. Itse nautin suunnattomasti puuhastella ja väsyttää itseäni kehollisesti touhutessani kasvimaalla. Vaikka välillä kiroankin tämän rachin olevan "yksi saatanan työmaa", silti on vaikea kuvitella olevani onnellisempi missään muualla, tekemässä jotain muuta.

Myös kaikki kasvun seuraaminen tuo elämääni jännitystä ja mielihyvää. Pienen siemenen varttuessa taimeksi, ensimmäisen nupun ilmaantuminen ja hedelmän kehittymisen seuraaminen, sekä satokauden alku, ovat sellaisia asioita, miksi tätä tehdään ja jaksetaan vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.

Aah, kohta on taas tää aika!

Omin käsin tekeminen ja jonkinlainen omaan elämäänsä ja sen kulkuun vaikuttaminen on tärkeää. Nykyisessä työssäni saan/joudun seuraamaan nykynuorten tilaa ja se on huolestuttava. Ahdistus, pahoinvointi, päihteet ja väkivalta ovat joka päivä läsnä. Tuntuu, että joka toisella on jokin kirjainyhdistelmä-diagnoosi!

Muksujen on vaikea muovautua nykynormeihin ja yhteiskunnan odotuksiin. Ärsykkeitä tulee ihan liikaa joka puolelta! Ulkopuolelta sanellaan millainen pitäisi olla ja miten pitäisi käyttäytyä.

Ainahan näin on ollut, mutta nyt on internet ja somesovellukset. Näitä "normeja" ei nykyään luettele ainoastaan kotiväki ja lähipiiri, vaan koko maailma.

Inhoan sanontaa "ennen kaikki oli paremmin". Koska tiedän tämän ikäisenä, että näin ei todellakaan ole ollut!

Sanotaan myös, että "nuorissa on tulevaisuus". Mielestäni tämäkään ei enää pidä paikkaansa. Miten tulevaisuus on sellaisten käsissä, joilla on rauhoittava lääkitys jo lapsena?

Toivon tähän maailman menoon jotain muutosta. Ja sitä, että jokainen lapsi saisi varttua turvallisten ja luotettavien aikuisten ja kaverien ympäröimänä.

Aistin hieman, että muutosta on ilmassa. Kiinnostus niihin asioihin, joista mekin täällä joka kuukausi kirjoitamme. Elämän hidastamiseen ja oman elämän hallintaan, edes joltain osin.

Tässä viime kevään talvikylvöjä.

Menipä loppua kohden syvälliseksi! Minulla on tapana miettiä paljon asioita. Joskus eräs entinen työkaverini sanoikin, että "Älä mieti niin paljon!" Mielestäni olen kuitenkin onnekas, että pystyn pysähtymään asioiden äärelle ja pohtimaan niitä. Vaikka ei niiden miettiminen välttämättä tuo minkäänlaista lopputulosta.

Nykyään en jää enää vatvomaan asioita. Varsinkaan sellaisia, mille en voi mitään. Keskityn nykyään asioihin, mihin pystyn vaikuttamaan. Aina ei ole ollut näin ja silloin voin todella pahoin. Elämää pitää yrittää muokata sellaiseksi, että siinä pystyy itse elämään. Jotkut pystyvät siihen nuorempina, minä olen vieläkin osittain matkalla.

Kesäisin tulee kasvatettua ja
kerättyä kehäkukkaa kosmetiikan
tekoa varten.

Mutta hei! Millaisia ajatuksia muilla kuukauden postaukseen osallistuneilla on esikasvatuksista ja mitä heille kuuluu? Näistä pääset lukemaan alla olevista linkeistä!

maanantai 5. joulukuuta 2022

Suuntana omavaraisuus osa 12; Itselle tehdyn työn iloa!

Olen koko vuoden siunaillut näiden yhteispostausten alussa sitä, että kuinka nopeasti kuukausi aina vierähtää ja TAAS on aika uuden Suuntana omavaraisuus-sarjan yhteispostauksen. Mutta hei, ihan oikeesti! Siis, joulukuu!

Joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina kello 9 aamulla, joukko omavaraisemmasta ja omatoimisemmasta elämäntavasta kiinnostuneita bloggaajia julkaisevat postauksen yhtäaikaisesti ennalta päätetystä aiheesta.

"Tää onnea on..."

Suuntana omavaraisuus-yhteispostaussarja on ollut voimissaan useita vuosia. Osa siihen osallistuneista on lopettanutkin bloggaamisen, mutta varmasti yhtä monta uutta blogia on tullut mukaan. On sitten myös meitä "dinosauruksia", kuten minä ja minun Rakkautta ja maan antimia-blogini, jotka ollaan oltu mukana ihan alusta asti. Ja ihan kovin montaa kirjoituskertaa ei ole väliin jäänyt. Tänäkin vuonna vain yksi!

Iloa on vanha talviomenapuu, jonka omenat
säilyvät kellarissa pitkälle talveen.

Tämän omavaisuuteen keskittyvän yhteispostaussarjan aikanaan keksivät Tsajut-blogin Satu ja Korkeala-blogin Heikki . Heitä on siis kiittäminen kaikista näistä vuosista ja siitä että edelleen pitävät meitä yhdessä ja kannustavat meitä kirjoittamaan. Satu myös joka kuukausi pyytelee meiltä muistamattomilta, että lähettäisimme postaustemme linkit hänelle, jotta hän sitten saa ne koottua yhteen paikkaan. Sieltä me kukin käymme ne kopioimassa ja liitämme ne omiin postauksiimme. Näin Te, rakkaat lukijamme, voitte käydä lukemassa helposti kaikkien kulloisenkin kuukauden postaukseen osallistuneiden kirjoitukset.

Onni ja ilo on karpalosuo lähiluonnossa.

Nämä linkit muiden kuukauden postauksiin löydät tuttuun tapaan tämän postauksen lopusta. Alta olevista linkeistä pääset lukemaan minun tämän vuoden Suuntana omavaraisuus-postaukset.

Teurastuspäivänä ei yleensä hymyilytä. Mutta
itsekasvatettu liha ruokapöydässä kylläkin.

Joulukuun aiheena on iloa tuottavat asiat omavaraistelussa. Mikä on se juttu, mistä nautit eniten ja mikä tässä touhussa on parasta? Mitkä ovat sellaisia asioita, mitkä saavat sinut onnelliseksi ja hymyn huulillesi?

Veriseitikillä värjätyt sukkalangat. =)

Minä valitsin tähän postaukseen vanhoja kuvia meidän omavaraistelevammasta elämäntavasta. Niitä katsellessani totesin, että saamme elää hyvin monipuolista elämää. Ja se ainakin sai minut hyvin iloiseksi ja tuntemaan onnea.

Onnen hetki onnen tyyssijassa eli kasvihuoneessa!

Kyllähän se, että elää tällaista työntäyteistä elämää, osoittaa tämän olevan meille iloa ja onnea tuottavaa. Ellei sitten ole jonkin sortin masokisti ja itseään inhoava. Vaikka kyllä sitä masokistin luonnettakin tässä tarvitaan pieni ripaus. Mutta tarkemmin ajateltuna, itseään ehkä sittenkin pitää enemmänkin rakastaa, kuin inhota. Kun kerran haluaa antaa itselleen tällaisen elämän. Näin ihanan!

(yhtä hymyä!)

Eihän omavaraistelu ole sellaista elämää joka hetki, kuten vaikkapa somessa sitä kuvataan. Ei tarvitse kuin katsoa ulkomaalaisten omavaraistelijoiden instagram reelssejä ja voi että, millaisia paratiiseja järjettömän suurine satoineen ja säilykevarastoineen niissä kuvataan. Kaikki onnistuu, kasvimaat ovat rikkaruohottomia ja hyvinvoivia eläimiä on joka lajia, mitä nyt kuvitella saattaa.

No words needed!

Ehkä kuitenkin se, että jokainen onnistuminen vaatii yleensä aika paljon työtä, taitoa ja vielä enemmän onnea, tuo sitä iloa. Luonto ja maa antaa, niiltä ei pelkästään oteta! Kun niitä kohtelee hyvin, ne antavat takaisin iloa elämään.

Tässä aurinkoisessa keväisessä kuvassa todellisuudessa
sataa vettä kaatamalla. Ilon aiheita nämäkin. Vesisade,
kevät ja toukotyöt!

On vaikea kuvailla sitä tunnetta, kun näkee siemenen kehittyvän taimeksi, kananmunan kuoriutuvan tipuksi, lampaan synnyttävän karitsoita, marjojen kypsyvän ja ympäröivän luonnon muuttuvan vuodenaikojen mukaan. Se tunne on todella voimakas. Sitä naurattaa ja itkettää yhtä aikaa. Pelkästä ilosta ja onnesta siitä, että saa olla osana sitä kaikkea. Rintaa puristaa, aivan kuin rakastuisi joka päivä, joka hetki palavasti, yhä uudelleen ja uudelleen.

Iloa tuottaa kotieläinten elämän seuraaminen.
R.I.P Synkkä-kukko!<3

Olen joskus jopa kyyneleet silmistä valuen syönyt jotain ruokaa, jonka raaka-aineet on olleet lähestulkoot itse kasvatettuja/kerättyjä/pyydettyjä. Ja koska ruoka on ollut lisäksi ihan järkyttävän hyvää!

Etupihalla kasvava Valamonruusu, joka ilahduttaa
kauniilla kukinnallaan, huumaavalla tuoksullaan
ja antamalla satoa ruusun terälehdillään.

Ilo ja onni elämään löytyy yleensä ihan arkisista asioista. Ja tulevat eteen ihan yllättäen. Erityisesti hymyn huulilleni tuo se, että asumme luonnon ympäröimänä. Iloa tuottavat asia huomaa usein ihan pihassa kävellessään. Ohi kulkeissaan saattaa huomata kukan puhkeavan kukkaan, kauniin perhosentoukan tai löytää herkkutatin. Ja voi sitä ilon määrää!

Vaikka pidänkin siitä, että pääsen välillä käymään elokuvissa, konserteissa, museoissa tai katsomassa jotain nähtävyyttä, silti nautin näitäkin enemmän vaikkapa saadessani seurata urosvesiliskojen parittelutanssia naaraan ympärillä meidän pihalammella. Keväällä hiivimme aina lammelle mennessämme sellaisesta suunnasta, ettei aurinko luo meidän varjoja lampeen säikäyttäen liskoja. Hiivimme siksi, koska liskot aistivat askelten tömähtelyt. Manterien parittelutanssi on niin kiehtovan kaunista, että voisimme maata vaikka kuinka kauan sitä katselemassa.

Ei voi olla kuin iloinen, että pääsee tällaisia asioita näkemään ja kokemaan.

Iloa tuottaa myös kaikenlaiset kokeilut. Vaikka
ne eivät onnistuisikaan. Tässä toissa kesän yksi
kokeiluista; maapähkinä, joka tuotti kaksi
pähkinää. Yksi siis molemmille!

Hymy väreilee huulilla väkisinkin silloin, kun haen meidän kellarista jotain itsekasvatettua ja säilöttyä. Rappusia talon alla sijaitsevaan kellariin laskeutuessani, luon katseita säilykepurkkeihin ja muistan, millainen kesä oli ja miten mikäkin kasvoi. Kellarin oven avatessani katson hyllyä, jossa on mehuja ja hapatettua koivunmahlaa. Rakkaudellinen tunne valtaa mieleni ja sieluni, kun valikoin juureskellarissa perunoita tulevaan ruokaamme. Puhdasta iloa!

Itse tehtyä ruokaa, pääosin itsekasvatetuista ja
-kerätyistä raaka-aineista. Ilon aihe tämäkin!

Suurta iloa tuottaa luonto, joka on antelias, jos vain viitsii hieman nähdä vaivaa. Itselläni oli esimerkiksi niin kova "vattukiima" viime kesällä, että tunne vastasi suorastaan sitä tunnetta, kun on vastarakastunut johonkin henkilöön. Asia, eli tällä kertaa vadelmat, olivat lähes koko ajan mielessä ja kun pääsin töistä, oli pakko mennä metsään. Ei pystynyt kerta kaikkiaan olemaan erossa vattupusikoista!

En edes joka kerta poiminut vadelmia mitenkään suuria määriä. Välillä ihan seuraavan päivän tuoreeltaan syömiset. Mutta minulla oli kahvia mukana ja hengailin vadelmapusikossa. Huvinsa kullakin, mutta minä tunsin suurta mielihyvää ollessani vadelmapaljouden keskellä.

Omien mehiläisten tuottama, makea hunaja
saa väkisinkin hymyn huulille! Ja tietysti
oma, niin rakas mehiläistarhuri! <3

Iloa omavaraistelussa tuottaa sellainenkin asia, että tätä saa jakaa. Saa olla osa omavaraistelevaa blogiyhteisöä ja kirjoittaa omia kokemuksiaan omavaraisemmasta elämäntavasta.

Viime vuosina olemme olleet Beiben kanssa todella iloisia siitä, että meillä on ihanat lapsenlapset, joille me saamme jakaa tätä maalaismummulan elämää. Pienet lapset ovat kiinnostuneita suurinpiirtein kaikesta ja haluavat osallistua. Se, että kuinka kauan, niin jää nähtäväksi. Mutta nyt nautitaan ja iloitaan näistä pienistä apulaisista.

Ihana, iloa tuottava kesäkuva!

Parasta ja eniten iloa tuottavaa omavaraistelussa on jatkuva oppinen. Oman ruuan kasvattaminen, erilaisten taitojen kartuttaminen, eläinten kasvattaminen ja luonnon kanssa yhteydessä oleminen. Kaikista näistä oppii koko ajan uutta.

Jonkinlainen riippumattomuuden tunnekin tuo iloa. Vaikka ehkä se on jonkinlainen itse luotu harha, että oltaisiin muista ja yhteiskunnasta riippumattomia. Mutta tämä nykyinen maailmanmeno on sellaista, että mieleen on hiipinyt kaikenlaista. Mistä juurikin yksi ilta keskusteltiin Beiben kanssa. Että ei oltaisi uskottu, että pitää miettiä miten pärjää, jos tapahtuu sitä ja tätä.

Mutta tämä omavaraistelu on työtä, mitä tehdään itselle. Palkka tulee itse kasvatettuna ruokana ja muina tuotteina tai tarpeina. Itselle, ei kenellekään muulle. Olet väsynyt työstä, mutta omaksi hyödyksi tehdystä. Tämä jos mikä tuo iloa!

Väkisinkin alkaa hymyilyttämään, kun
katsoo tätä kuvaa!

Suuri ilon ja onnen aihe minun elämässäni on, että olen löytänyt rinnalleni elämänkumppanin, joka haluaa elää kanssani ja jakaa omavaraistelevan elämäntavan. Olen myös iloinen siitä, että vuonna 2000 näin silloisen Kuhmalahden kunnan tonttimarkkinatilaisuudessa ilmoitustaululle jätetyn, pienelle ruutupaperin palalle kirjoitetun talomyynti-ilmoituksen. Nappasin ilmoituksen ja lähdin katsomaan myytävää taloa. Illalla soitin Beibelle, joka oli viettämässä viikonloppua työkavereiden kanssa, että olen löytänyt meille talon ja seuraavana päivän menisimme keskustelemaan kaupoista. Ja niin me päädyimme tänne Leppämäkeen, mikä on meille maanpäällinen paratiisi ja jatkuva ilonaihe.

Joskus olen päässyt näkemään tällaisenkin
luontotapahtuman, kun sadat ja ehkä tuhannet
hämähäkinpoikaset kuoriutuivat meidän
ulkorappusilla.

Ihana päästä lukemaan muiden tämän kuukauden yhteispostaukseen osallistuvien ilon ja onnen aiheista. Käy ihmeessä Sinäkin lukemassa! Linkit alla, olkaat hyvät!

Joulukuu 2022

Kasvuvyöhyke 1

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/joulukuu2022

Kasvuvyöhyke 2

Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2022/12/suuntana-omavaraisuus-12

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2022/12/lahiruokaa.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2022-osa-12/

Evil Dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=16735

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2022/12/suuntana-omavaraisuus-osa-12-itselle.html

Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/omavaraistelijan-ilon-aiheet

Caramellia https://caramellia.fi/joulukuu2022

Majalevon pientila https://majalevo.blogspot.com/2022/12/suuntana-omavaraisempi-elama-2022.html

Kasvuvyöhyke 4

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2022/12/5-luukku-unelmana-omavaraisempi-elama.html

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2022/12/05/joulukuu-22-ilonaiheet-omavaraistelussa

Kuvan täydeltä iloa ja onnea tuottavia asioita!

Ihanaa joulunaikaa ja -odotusta Teille kaikille, rakkaat blogini lukijat. Ja tietysti teille, kanssabloggaajat. Voikaa hyvin!

Hyvää joulua!

maanantai 5. heinäkuuta 2021

Suuntana omavaraisuus 2021, osa 7; uusia tuttavuuksia ja kokeiluja Leppämäessä!

Hei hulinaa ja hyvää heinäkuuta kaikille! Kuumuutta on piisannut täällä Itä-Pirkanmaalla ja se on kyllä kieltämättä vienyt mehut Leppämäen emännästä ja vähän isännästäkin.

Minähän olen kesätöissä kauppapuutarhalla ja työpäiväni vietän kasvihuoneissa, taimistolla ja pellolla. Helle ottaa koville, kun siinä joutuu koko päivän olemaan. Kotona sisätilat ovat olleet kultaa, koska meillä on kuitenkin ihan suhteellisen viileätä.
Beibe sen sijaan saa viettää viileässä pääosan työpäivästään, mutta hän on nyt aikaisessa vuorossa ja menee joka päivä töihin jo aamu viiteen. Joten aikaiset herätykset taas puolestaa rasittavat häntä. Ei ole vanhaksi tulemista!

Kuusenkerkät keräsin pakkaseen, koska en vain
ehtinyt niitä silloin keittelemään siirapiksi.
No, se onnistuu talvellakin!

Oli niin tai näin, mutta aika on kuitenkin taas Suuntana omavaraisuus -yhteispostaussarjan. Joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina kello 9, julkaiseen suuri joukko omavaraisuutta harjoittavia, siitä haaveilevia tai muuten vaan kestävämmästä elämäntavasta ja omatoimisuudesta kiinnostuneita bloggaajia postauksen. Kuukauden aihe on päätetty etukäteen ja sen lisäksi kertoillaan kuulumisia, sekä mahdollisten suunnitelmien toteutumisesta.

Olin kissavahtina tyttären perheen Pasi-kissalle.

Muutama vuosi sitten istuttamani tuurenpihlaja
kukki parin kukan voimin ensimmäistä kertaa.

Suuntana omavaraisuus postaussarjan ovat monta vuotta sitten kehittäneet Tsajut-blogin Satu ja Korkeala-blogin Heikki . He ylläpitävät myös Facebookin puolella Omavaraisuutta bloggareille-ryhmää.

En edes tiedä mitä mössöä pastan seassa tällä
kertaa on. Salaatitkin ovat olleet kuvan
tapaisia koko kesän.

Aiemmat tämän vuotisen Suuntana omavaraisuus -postaussarjan kirjoitukseni löydät alle laittamistani linkeistä. Aiempien vuosien postaukset löydät tunnisteilla; suuntanaomavaraisuus, omavaraisuus, yhteispostaussarja, blogiyhteisö.

Olen kerran ehtinyt kalaan Pajulanjärvelle.

Hankittiin muruille trampoliini käytettynä
naapurista.

Tämän kuukauden aiheina oli kuulumisten lisäksi kertoa, onko tänä kesänä kokeilussa jotain sellaista, mitä ei ole ennen kasvattanut. Tai jotain muuten vaan uutta elämässä!

Johtuen työstäni kauppapuutarhalla, Leppämäessä
on kesäkukkaa enemmän kuin vuosiin!

Olen tehnyt orvokeista pikkukimppuja sisälle.

Minulle tämä kesä on ollut aikas kova koitos, niin henkisellä, kuin fyysiselläkin tasolla. Olen joutunut kahden opiskeluvuoden jälkeen palaamaan työelämään ja se on vienyt minulta taas voimia, sekä tuonut takaisin voimakkaita kipuja. On ollut ihan hyvä muistutus minulle, että minähän todellakin lähdin opiskelemaan ammatillisella kuntoutustuella, mitä nyt ei ihan pikkuvaivoihin saa.

Kesäruokaa!

Heinätkin on ladossa!

Koska olen ollut niin hemmetin kipeä ja väsynyt päivittäin töiden jälkeen, kotihommat ovatkin sitten jääneet retuperälle. Ja sekös puolestaan käy nupin päälle! Niin hyvin kuin esimerkiksi kasvimaahommat lähtivät käyntiin hyvissä ajoin keväällä, ne sai totaalisen topin sitten kun sain kouluni päätökseen ja ansityöt alkoivat todenteolla.

Oman maan satoa!

Lisäksi kasvimaalla tuli tappioita, kun kirpat vetivät nassuunsa kaikki upeat kaalintaimeni. Muutama hassu siellä reikäisenä sinnittelee.

Kovasti olin kattanutkin lavoja oljella, sekä kitkenyt urakalla juolavehnät ynnä muut pois. Todetakseni vain, että siellähän ne rehottavat taas! Ison kasvimaan pitäminen on ainakin näissä puitteissä ihan koko päivä hommaa. Jossain vaiheessa jo ajattelin, että tämä on viimeinen prleen kesä, kun edes yritän. Ja jos tästä lähin olen aina kesäisin töissä, niin en todellakaan ehdi ja jaksa näitä hommia enään.

Kuumaa on piisannut!

Beibe on onneksi hoitanut kalaa meidän
ruokapöytään.

Näitä syviä vesiä on kahlattu ennenkin ja aina olen sieltä noussut. Tänä kesänä raskaan työn lisäksi voimia on vienyt tämä järjetön helle ja verta imevien hyönteisten jättisuuret määrät.

Ulkona on ollut hyttysten vuoksi lähes mahdotonta ollut tehdä mitään kymmentä minuuttia kauemmin. Olen tehnyt itse kaiken maailman ekologisia hyttyskarkoitteita ja todennut ne ihan tehottomiksi. Ei ole kaupankaan myrkyt riittäneet hyttysiin. Saunassa ollaan oltu kuin entisajan kapakassa. Ihmeellisesti hyttyssavut tuoksuvat siltä, kuin joskus muinoin sai röökiä vetää ravintoloissa.

Keräsin pariin otteeseen kuivuriin
Valamonruusun terälehtiä.

Kovasti käytiin keskustelua Thermacell-laitteesta ja sen haitallisuudesta pölyttäjille, sekä vesieliöille. En ole ottanut itse selvää kovinkaan paljon laitteessa käytettävistä myrkyistä, mutta olen kyllä laitetta meillä käyttänyt. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kyllä ihmiselläkin on jokin oikeus ulkona olla!
Minua on suorastaan raivostuttanut joidenkin ihmisten kommentit, että pitäisi ripustaa linnunpönttöjä tai tehdä elinympäristöstään monimuotoisempi. Näin on minulle sanottu, käymättä meillä! Olenkin toivottanut epäilijät meille tervetulleiksi ja luvannut keittää kahvit, jotta saavat nauttia kahvittelusta ulkona, vaikkapa meidän paviljongissa istuen. Voisivat samalla katsella, kuinka paljon lintuja pesii kymmenissä ripustamissamme pöntöissä, talon vuorilaudoituksen alla ja jopa aitan oveen jääneessä sammalkranssissa. Lupasin jopa ottaa, sisältä käsin, aikaa kuinka kauan pystyvät olemaan ulkona. Voidaan sitten yhdessä katsella meidän tontin monimuotoisuutta ikkunoista!

Mansikkamehua janojuomaksi helteisiin.

Tosiaankaan en muista täällä Leppämäessä vietetyistä 21-vuodesta toista näin pahaa hyttyskesää! Ja kun hyttyset hieman alkoivat vähentyä juhannuksen jälkeen, tulivat paarmat. Voi morjens! Ja koska on kuumaa, ne lentävät iltamyöhään.

Muistattekos muuten parin vuoden takaista uutista Ruotsista, kuinka siellä eräät alueet uhkasivat tulla elinkelvottomiksi kesäaikaan valtavien hyttysmäärien vuoksi, koska valtiolla ei ollut enään varaa myrkyttää niitä helikopterein? Yrittäjien elinkeinot menivät ja ainoastaan vanhimmat alueella asuneet ihmiset eivät niin paljon kärsineet hyttysistä, koska olivat tulleet immuuneiksi niiden pistoksille.

Mietinkin tätä itsekin ihan vakavasti. Onko minulla mitään mahdollisuuksia ajatellakkaan minkäälaista yritystoimintaa tänne, jos kesät alkavat tulevaisuudessa olemaan näin hyttystäyteisiä!

Ruotsin hyttysinvaasioista pääset lukemaan tästä .

Kesäkuu oli hyttyssavun tuoksuinen!

Omppu mummun ahomansikka paikalla!

Jätetään valitus sikseen ja mennään niihin kokeiluihin, mitä Leppämäessä on tänä kesänä tehty. No, oikeastaan osa kokeiluista on istutettu jo muutamia vuosia sitten, mutta alkavat tekemään nyt satoa.

Yksi tälläinen kokeilu on ollut marjasinikuusamat, jotka ostettiin joitakin vuosia sitten Lepaan puutarhamessuilta.

Kolme pensasta, jotka ovat kolmea eri venäläistä lajiketta. Koska olen ylipäänsä todella huono pitämään kasvien nimilappusia tallella, niin en näidenkään nimiä tähän hätään löytänyt. Josko löydän ikinä!

Marjasinikuusamat kypsyivät kesäkuun lopulla.

Nämä pensaa on pakko suojata verkolla heti loppukesästä, koska maittavat rusakoille enemmän kuin hyvin. Meidänkin pensaat on pariin otteeseen parturoitu. Sen vuoksi ne varmaan vasta nyt tekivät ensimmäisen kerran kunnolla marjaa.

Toiseksi, marjat maistuvat linnuille erittäin hyvin! Aikaisempina vuosina olen päässyt pari marjaa maistamaan ja sitten ne onkin mennyt parempiin nokkiin. Meidän monimuotoisuudessa kun asustaa suuret joukot erilaisia rastaita. Nehän ei niitä hyttysiä syö, mutta kaikki viljellyt marjat kyllä kelpaa!

Niinhän sitä kävi tänäkin vuonna, että linnut söivät suurimman osan marjasinikuusaman marjoista. Parista pensaasta kävin aamuisin hakemassa puurooni ihania, isoja mustikalle maistuvia vitamiini pötkylöitä. Kunnes eräänä päivänä töistä tullessani näin rastaan lentävän pensaasta marja suusta. Viimenen marja... Josko ensi kesänä sitten olisin taas hieman viisaampi, enkä luottaisi luonnon hyvyyteen!

Hauskoja pötkylöitä!

Toinen pitkäaikainen kokeilu, joka on istutettu vielä aikaisemmin, on kiinanlaikkuköynnös, jota minikiiviksikin kutsutaan. Meidän laikkuköynnös on kotimaista lajiketta nimeltään 'Annikki', jonka ostin heti sen tultua markkinoille. Istutin sen meidän kanalan oven pieleen ja siinä se on tähän päivään asti saanut rauhassa kasvaa.

Kiinanalaikkuköynnös kanalan oven pielessä!

'Annikki' on sellainen laikkuköynnös, joka ei tarvitse toista laikkuköynnöstä pölytykseen. Monta vuotta epäilin, että näinköhän mahtaa olla, kun ei se koskaan ole kukkinut, saati hedelmää tuottanut. Viime kesänä siinä oli pari kukkaa ja hedelmää, mutta hedelmät taisi pudota pois, koska en niitä enään syksymmällä löytänyt.

Lupaus isosta sadosta!

Mutta tänä kesänäpä 'Annikki' kukki ihan valkoisenaan ja nyt se on täynnä raakileita. Olisiko se vain ollut liian nuori aiempina kesinä tuottamaan hedelmää? Tai sitten paikka on jotenkin epäsuotuisa sille? Mistä näistä tietää! Joka tapauksessa jään innolla seuraamaan, että miten noi hedelmät tuosta kehittyvät. Koska olen istuttanut laikkuköynnöksen juurella olevaan penkkiin kesäkukkaa, sekin saa vettä säännollisesti. Muutenkin kanalalla tulee käytyä monta kertaa päivässä, niin hedelmien kehitystä tulee seurattua. Voin sitten kertoa teille ainakin sen, että minkälaiselle elukalle ne maistuvat!

Lehdet ovat hauskat. Ihan kuin olisi maalia
niihin roiskunut.

Yhtä "juttua" minun on pitänyt kokeilla useampana vuonna, mutta aina se on jäänyt. Nyt tuli kuitenkin valmis taimi vastaan Hankkijalla ja ostettavahan se oli. Nimittäin maapähkinä!

Maapahkinä

Maapähkinähän ei ole varsinaisesti pähkinä, vaan se on hernekasvi. Se kukkii keltaoranssein kukin ja kukista muodostuu palot, jotka painuvat maan alle. Kyllä! Sinne pitäisi sitten muodostua pullea palko, jonka sisällä on 2-3 maapähkinää.

Pähkinöiden pitäisi olla kypsiä noin 5 kuukauden kuluttua kukkimisen alkamisesta. Voipi siis olla, että Leppämäen kesä loppuu kesken tämän kokeilun suhteen. Olisi ehkä pitänyt istuttaa taimi isoon ruukkuun, jonka olisi saanut sisälle syksyn uhatessa.

Mutta samapa tuo tässä muutenkin katastrofaalisen huonossa viljelykesässä, jos yksi maapähkinä ei onnistu!

Kukat ovat ihan tuolla alhaalla maan rajassa.

Onneksi kuitenkin tomaatit kasvavat ja ollaan muutama oma jo saatu maisteltua. Kurkkuakin tulee omiksi tarpeiksi kivasti. Paprikat ja chilitkin näyttävät ihan hyvältä sadon suhteen ainakin tässä vaiheessa kesää.

Perhospenkki

Ollaan yrittetty erilaisilla toimilla parantaa pölyttäjien asemaa meidän pienellä ekosysteemillä. Meillähän on tällä hetkellä oma mehiläispesäkin ja jaokkeeseen on kuningatar tilattu. Viime vuonna jaokkeestahan kuoli emo, joten jouduimme yhdistämään jaokkeen takaisin toiseen pesään.

Mehiläisiä ei vaan meidän tontin kukissa ja puissa näy. Emme ymmärrä missä ne käyvät ruokaansa keräämässä, kun niitä ei ole missään. Yhdessä pesässä näin keskikesällä on kuitenkin 60 000 mehiläistä ja enemmänkin!

Kyllä ne kuitenkin hyvin voivat, kun hunajaakin tuntuisi tulevan. Tämäkin voi muuttua, koska jos luonnon kukinta on näiden helteiden myötä nopeasti ohi, mehiläiset voivat alkaa syömään itse keräämäänsä satoa.

Syrikät talonseinustalla

Jos meidän pihan tarjoilut eivät omille pörriäisille kelpaa, niin kimalaisille ja perhosille senkin edestä. Meillä on vuosi vuodelta lisääntynyt kimalaisten ja perhosten määrä. Olemme jättäneet ojan pientareita niittämättä, jotta luonnon kukat saisivat kukkia ja siementää. Lisäksi olen hankkinut ja istuttanut vuosittain lisää monivuotisia pensaita, jotka ovat joidenkin perhosten toukkien ravintokasveja. Kuten syreenejä, jotka ovat syreeniperhosen toukan ravintokasvi.

Joka vuosi laitan tilliä oikeastaan vaan ritariperhosen toukkia varten. Olen aivan innoissani aina, kun löydän niitä tillikasvustoista!

Perhoset tykkäävät niistä kovasti!

Toukokuun alussa oli Rustassa myynnissä syyssyrikän taimia. Tästä pääsemmekin viimeiseen tämän kesän uutuuteen ja kokeiluun. Ostin tohkeissani yhden kaikkia värejä. Tai ainakin niin kuvittelin, kunnes kotona huomasin kahden olevan valkoisia ja minulta oli jäänyt se kaikkein pinkeimmän värinen ottamatta. Näin siinä käy, kun on liian innoissaan, että tarkkaavaisuus pettää!

Kukinnot ovat tosi kauniita läheltä katsottuna!

Syrikät istutin ruukkuihin, koska ajattelin talvettaa ne kellarissa. Niille kun luvataan menestymistä I-II vyöhykkeille ja Leppämäki on III:sta. Muutenkin meillä ei ole läpäisevää hiekkaista maata, jollaista syrikät suosivat. Vaan sinistä savea, joten yritän talvisäilytystä keltsussa. Syrikät ovat kyllä kasvaneet jo nyt tosi isoiksi, että täytyy varmaan ensi kesänä miettiä, josko ne istuttaisi kesäksi maahan ja kaivaisi sitten syksyllä ylös ja veisi kellariin. Katsotaan nyt sitten ensi keväänä, ovatko edes hengissä!

Sarin puutarhat -blogista luin aikanaan syriköistä ja niistä innostuin. Kuulin kyllä eräältä Hämeenkyrössä asuvalta tuttavaltani, että hänellä syrikkä talvehtii ihan maassa, hyvin lehdillä peitettynä.

Nokkosperhonen valkoisen syrikän kukinnossa.

Varsinkin alkuillasta, syriköissä on ihan hirveästi kimalaisia ja perhosia. Ei niitä suotta perhosmagneeteiksi kutsuta! Syyssyrikkää kutsutaan myös syyssyreeniksi ja se tuoksuukin ihanasti syreenille. Monta hyvää syytä siis hankkia niitä.

Minullahan nämä jo tosiaan ovat täydessä kukassa, koska ostin ne isoina taimina. Normaalistihan ne kukkisivat paljon myöhemmin.

Ompun kanssa uimarannalla.

Onneksi olen kuitenkin ehtinyt ja jaksanut olla murujen kanssa, vaikka työt ovat verottaneet voimia. Kuukunasta on tullut kova yökyläilijä ja hän jatkuvasti kyselee, että koska hän voisi taas tulla mummulaan yökylään. Hän perustelee yökyläilyn tarvetta sillä, koska hänellä on nyt kesäloma!

Kuukuna pötköttelee!

💗

Kunhan tämä kesä tästä elokuuksi vaihtuu ja minä jään työttömäksi (jos jään) ja Beibe kesälomalle, otamme varmasti muksuja yökylään. Tosin Omppu ei sitä niin arvosta. Hänelle oman äidin seura on sitä parasta. Voi tyttö-rukkaa, kun joutuu kohta päiväkotiin!

Kaksi peräkkäistä päivää vapaana töistä, niin sain
Beiben avustuksella jotain sentäs aikaiseksi
kasvimaalla. Näihin istutan vielä yrttejä tai
jotain, etteivät jää paljaalle mullalle.

Mutta, mitähän muille bloggareille kuuluu? Heidän kuulumisistaan ja kokeiluistaan voi käydä lukemassa alla olevista linkeistä.