Olen ollut aina perso tavaralle. Olen keräilijäluonne ja rakastan kaikkea... no, kaikkea ihanaa! Tykkään retrokamasta, lehmäjutuista, kirjoista, elokuvista, käsityötarvikkeista, huonekaluista, tauluista, astioista ja oikeastaan ihan kaikesta!
Joskus vain jonkin tavaran nähdessään, se on pakko saada. Vuosia ostin kaikenlaista kyllä vain ihan siitä syystä, etten voinut hyvin. Jotenkin sitä haluaa palkita itseään jollain kivalla jutulla silloin kun on kurja mieli. Raskas työviikko ja sen on reippaana selvittänyt, niin on kiva ostaa itselleen jotain vähän niin kuin palkinnoksi.
Enkä kyllä sano, etteikö jostain tavarasta tai vaatteesta voisikin saada hyvää mieltä. Mutta jos se on vain hetken hurma ja tavara jää käyttämättä, niin oliko se sitten sen väärttiä.
Vuosien varrella olen kyllä hävittänyt tavaraa paljon! Esimerkiksi silloin kun hevoset lähtivät meiltä, myin kaikki heppakamat pois saman tien. Ja valjasvarastona toimineesta leikkimökistä remontoitiin minulle muijaluola. Siitäkään en ole muuten koskaan postausta tehnyt!
En tiedä, mistä nyt kuitenkin johtuu se, että materialismionnellisuuteni on pikku hiljaa muuttumassa materialismiähkyksi. Jotenkin tuntuu, että lähes tukehdun tähän tavaran määrään!
Ehkäpä tämä johtuu siitä, että olen ollut viime vuosina aina vaan enemmän ja enemmän kotosalla. On ollut aikaa huomioida ympärillä olevaa tavara paljoutta. On tullut sellainen tunne, että mikään ei enään mahdu minnekkään. Kaikki tasot on koko ajan täynnä "kamaa" ja koti näyttää sekavalta. Ei ole todellakaan sellaisia hienoja esinekokoelmia lipastojen päällä, mitä sisustuslehdissä näkyy.
Ristiriitaisilla fiiliksillä olen pohtinut tätä, koska mielestäni meillä ei ole paljon tavaraa. Ja sitten toisaalta sitä on aivan järkyttävästi! Koska tavaraahan on talon lisäksi myös ulkorakennuksissa.
Meillä on pieni talo ja säilytystilaa ei ole paljoa. Meillä ei ole mitään kiinteitä kaappeja, vaan kaikki säilytetään irrallisissa kaapeissa ja lipastoissa.
No, onhan meillä kaksi talon sivuilla olevaa vinttikomeroa. Niihin muuten sitten kamaa mahtuukin! Tosin niistäkin on tavaraa hävitetty vuosien varrella oikein urakalla. Mehän ostettiin aikanaa Leppämäki irtaimistoineen. Eli täällä oli entisten asukkaiden tavaroita.
Niitähän muuten olikin! Leppämäessä asui ennen meitä iäkäs pariskunta, jotka olivat eläneet sitä aikaa, jolloin kaikki säilytettiin ja mitään ei heitetty menemään. Leppämäessä paloi "ikuinen tuli" pellolla, kun poltimme roviolla kaikenlaista poltettavaksi kelpaavaa tavaraa. Oli rikkinäisiä kiuluja, vaatteita, risoja pärekoppia, kaikenlaisia laudanpätkiä ja jopa pohjastaa puhki oleva vene.
Niissä vinttikomeroissa oli tyhjiä jogurttipurkkeja ja margariinirasioita. Vaatteita, lasitölkkejä, muoviämpäreitä ja vaikka mitä.
Jotenkin silloin itselläkin tuli ihmeellinen tavaran haalimisen himo. Kun oltiin asuttu pitkään pienessä yksiössä ja nyt olikin yht'äkkiä tilaa ympärillä ja monta rakennusta täytettävänä, kummasti alkoi tavaraa siunaantumaan. Eihän sitä voinut millään tietää, mitä minifarmari tulisi elämässään tarvitsemaan.
 |
| Vaikka vaatetta lähti kiertoon, ei silti tartte alasti kulkea! |
Olen monesti muistellut ensimmäistä asuntoani, mihin Beibekin sitten myöhemmin muutti ja johon perheemme perustettiin. Se oli 45 neliön yksiö; pieni keittiö, vaatehuone, kylpyhuone, eteinen ja yksi isohko huone. Myimme sen tyttären ollessa 4-vuotias.
Pikku-kotimme oli aina siisti ja sen pohjaratkaisu oli käytännöllinen. Meillä oli 3 akvaarioita, 3 kissaa, koira, 2 marsua ja kani. Hevonen asui muualla...
Tälläiseen pieneen kämppään ei tullut haalittua mitään ylimääräistä tavaraa. Kaikki mitä ei oltu käytetty vähään aikaan hävitettiin/myytiin pois.
Koti oli tosi nopea siivota ja meillä olikin aina siistiä. Jotenkin minusta on aina tuntunut siltä, että jos meille ei olisi siunaantunut lasta, asuisimme vieläkin tässä pikku kämpässä.
No, 21-vuotta Leppämäessä ja tavaraa on kertynyt! Totta kai tälläinen omavaraisteleva elämäntyyli vaatiikin paljon välineitä. Joten meillä on kaksi traktoria lisävarusteineen, mittava määrä erilaisia työkaluja, ruohonleikkureita, trimmeri, raivaussaha, monta moottorisahaa ja vaikka mitä koneita.
Sitten on eläinten varusteet ja välineet. Nykyään kun ei ole kuin kanoja, lampaita, kissa, koira ja marsuja, tarvikkeita ei niin paljoa tarvita. Mutta on kuitenkin häkkiä, kippoa, kappoa ym.
Tämä asuintalon ulkopuolella oleva tavara ei niinkään minua häiritse. Vaan täällä sisällä oleva kama! Nyt tänä syksynä päätin, että nyt lähtee. Ja on lähtenytkin.
Otin reilu viikko sitten kirppispöydän ja into piukeena aloin vähentämään tavaraa. Päätin, että kaikki vanhat Arabian uunivuuat (joita oli monia ja kyllä käytinkin niitä) lähtee. Samoin vuosia keräämäni Kastehelmisarjan kahvikupit ja -lautaset, jotka ovat niin pieniä, että ei niitä koskaan käytetä. Muutenkin meillä on ollut niin paljon kaikkia sellaisia astioita, joita me ei käytetä ikinä. Meillä on arkiastioita niin paljon, että niillä kattaa isommallekkin porukalle. Ja jos ne eivät riitä, sitten lainataan vaikka tyttäreltä lisää.
Oikeastaanhan tämä hirveä tavaran hävittäminen lähti tällä kertaa siitä, että siivosin vaatekaappini. Olin siivonnut sen viimeksi keväällä ja jo silloin vähensin sieltä vaatteita. Silti nyt sitä siivotessani, poistin kaapista kolme kestokassillista vaatteita. Hyväkuntoisia farkkuja, juhlamekkoja, neuleita ja hameita. Osa oli jäänyt minulle pieneksi, koska olen lihonut. Mutta osa oli sellaisia, mitä olen kyllä jossain vaiheessa pitänytkin paljon, mutta sitten ne on vain unohtunut. Ehkä maku muuttunut tai jotain. Eikun myyntiin vaan!
Siivosin muuten samalla vauhdilla myös meikkilaatikkoni ja -pussini. Mietin sitäkin, että kuinka paljon oikein tarvitsen meikkejä. Käytän paria eri väriä silmien rajaukseen, muutamaa luomiväriä, poskipunaa, ripsaria, kulmakynään, puuteria ja sitten tietysti niitä mömmöjä, joilla tasoitellaan ryppyjä lärvistä, jos vähän paremmin naamaa laitetaan. Kynsilakkaa ja huulipunaa käytän vähän.
Niinpä heitin roskiin kaikki vanhentuneet meikit ja sellaiset, mitä olen ajatellut joskus käyttäväni. En jättänyt kuin muutaman hassun luomivärin, jota käytän arkimeikkiin ja sitten vähän juhlavampaan. Minähän en siis todellakaan meikkaa joka päivä. Vaan silloin tälläin ihmisten ilmoille mennessäni, enkä aina silloinkaan. Joten vähällä pärjään. Päätinkin, etten osta meikkejä lisää kuin silloin, kun edellinen on loppu tai loppumassa.
Muutenkin olen vähentänyt kosmetiikan käyttöä. Minulla ei ole kuin yksi kosteusvoide, jota käytän koko keholle. Näin olen tehnyt jo muutaman vuoden, enkä ole todennut olevani kasvoiltani yhtään sen "kuppaisemman" näköinen, kuin läträtessäni naamaani kaiken maailman päivävoiteet ja seerumit.
Hiuslakka, muotovaahto, hiusvaha ja -puuteri, sekä dödö. Muutama hajuvesi, joita en niitäkään osta lisää, ennen kuin vanhat on suihkauteltu. On ihan järjetöntä pitää rahaa kiinni isossa määrässä kosmetiikkaa, joista osa saattaa mennä ihan roskiin, koska vanhentuvat.
Yksi pullo shampoota, hoitoainetta ja saippua. Saippuoita olen muuten tehnyt jo jonkin aikaa itse, joten niitäkään ei ostella enään. Vieraita varten meillä on nestesaippuaa pullossa, kaupan tavaraa tämä.
Olen lopettanut kaiken maailman kuorinta-aineiden oston. Niitä kun on helppo tehdä itsekin, ihan ruoka-ainekaappien sisällöstä. Samoin olen tehnyt salvaa kuiville jalkapohjille, sekä huulille.
Kirpputorilla, josta pöydän vuokrasin, on mahdollista ostaa valmiiksi numeroidut hintalaput. Niistä näkee pöydän numeron ja niissä on asiakasnumero valmiina. Niissä on myöskin juokseva numero, joten pysyy selvillä, kuinka monta tavaraa on hinnoitellut myyntiin.
 |
| 200 tavaraa poistettu! |
Yhtenä päivänä taas hinnoittelin tavaraa myyntiin meneväksi ja huomasin, että olin käyttänyt 200 hintalappua. Siis, olin poistanut meidän kodista 200 tavaraa! Ja mikä tässä asiassa oli vielä hämmästyttävämpää, oli että tämä tavaramäärän poistaminen ei edes näkynyt missään. Ei yhtään tyhjää hyllyä kaapeissa, paljasta seinää, tavarasta tyhjää lipaston päällistä. Beibe sanoikin, että 200 tavaraa on vain pintaraapaisu!
Jotenkin tuli vähän sellainen avutonkin olo. Hirvittävä työ, että saa kotiaan tyhjennettyä turhasta tavarasta ja silti se ei näy missään.
Mutta toisaalta on ollut ihan voittaja olo! Kirppikseltä on todellakin mennyt nämä meille ylimääräiset tavarat kaupaksi. Se on kannustanut etsimään vain lisää poistettavaa ja myytävää tavaraa. Ainakaan vielä en ole yhtään tavaraa kaivannut takaisin.
Minulla on ollut aina tavoitteena hankkia jokin tavara. Yleensä "himo" on koskenut jotain astiasarjaa tai huonekalua. Nyt en ole tuntenut tälläistä pitkään aikaan.
Kyllä minä kaupoissa katselen ja hypistelen. Mutta harkitsen todella tarkkaan nykyään tavaran hankkimista.
Viimeksi olen ostanut maalauksen eräältä taiteilijalta. Tätäkin hankintaa harkitsin kuukauden päivät. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että tein hyvän hankinnan.
Palkitsen itseäni nykyään eri tavalla kuin ennen. En välttämättä osta mitään tavaraa, vaan ennemminkin palveluja. Tykkään kovasti käydä kahvilla tai syömässä jossain kivoissa kahviloissa ja ravintoloissa. Taidenäyttelyistä ja museoista saa hyvää mieltä itselleen. Hyvä elokuva on aina elämys!
Beiben kanssa puhuttiin yhtenä iltana tästä materialismiähkystä ja siitä, että me molemmat halutaan hävittää tavaraa kodistamme oikein urakalla. Jossain vaiheessa Beibe sanoi, että mehän puhutaan kuin oltaisiin kuolinpesää siivoamassa etukäteen. Naurattikin, mutta kyllähän siinäkin pieni totuus taitaa olla. Onhan se toisaalta kohtuutonta jättää kaikkea "sontaa" jälkeensä, kun sitä voi elinaikanaan hävittääkkin ja vähentää. Mutta vaikka tässä nyt kuinka tavaraa hävittettäisiin, kyllä minä luulen, että tyttärelle silti siivottavaa jää!
