Olen ollut aina perso tavaralle. Olen keräilijäluonne ja rakastan kaikkea... no, kaikkea ihanaa! Tykkään retrokamasta, lehmäjutuista, kirjoista, elokuvista, käsityötarvikkeista, huonekaluista, tauluista, astioista ja oikeastaan ihan kaikesta!
Joskus vain jonkin tavaran nähdessään, se on pakko saada. Vuosia ostin kaikenlaista kyllä vain ihan siitä syystä, etten voinut hyvin. Jotenkin sitä haluaa palkita itseään jollain kivalla jutulla silloin kun on kurja mieli. Raskas työviikko ja sen on reippaana selvittänyt, niin on kiva ostaa itselleen jotain vähän niin kuin palkinnoksi.
Enkä kyllä sano, etteikö jostain tavarasta tai vaatteesta voisikin saada hyvää mieltä. Mutta jos se on vain hetken hurma ja tavara jää käyttämättä, niin oliko se sitten sen väärttiä.
Vuosien varrella olen kyllä hävittänyt tavaraa paljon! Esimerkiksi silloin kun hevoset lähtivät meiltä, myin kaikki heppakamat pois saman tien. Ja valjasvarastona toimineesta leikkimökistä remontoitiin minulle muijaluola. Siitäkään en ole muuten koskaan postausta tehnyt!
En tiedä, mistä nyt kuitenkin johtuu se, että materialismionnellisuuteni on pikku hiljaa muuttumassa materialismiähkyksi. Jotenkin tuntuu, että lähes tukehdun tähän tavaran määrään!
Ehkäpä tämä johtuu siitä, että olen ollut viime vuosina aina vaan enemmän ja enemmän kotosalla. On ollut aikaa huomioida ympärillä olevaa tavara paljoutta. On tullut sellainen tunne, että mikään ei enään mahdu minnekkään. Kaikki tasot on koko ajan täynnä "kamaa" ja koti näyttää sekavalta. Ei ole todellakaan sellaisia hienoja esinekokoelmia lipastojen päällä, mitä sisustuslehdissä näkyy.
Ristiriitaisilla fiiliksillä olen pohtinut tätä, koska mielestäni meillä ei ole paljon tavaraa. Ja sitten toisaalta sitä on aivan järkyttävästi! Koska tavaraahan on talon lisäksi myös ulkorakennuksissa.
Meillä on pieni talo ja säilytystilaa ei ole paljoa. Meillä ei ole mitään kiinteitä kaappeja, vaan kaikki säilytetään irrallisissa kaapeissa ja lipastoissa.
No, onhan meillä kaksi talon sivuilla olevaa vinttikomeroa. Niihin muuten sitten kamaa mahtuukin! Tosin niistäkin on tavaraa hävitetty vuosien varrella oikein urakalla. Mehän ostettiin aikanaa Leppämäki irtaimistoineen. Eli täällä oli entisten asukkaiden tavaroita.
Niitähän muuten olikin! Leppämäessä asui ennen meitä iäkäs pariskunta, jotka olivat eläneet sitä aikaa, jolloin kaikki säilytettiin ja mitään ei heitetty menemään. Leppämäessä paloi "ikuinen tuli" pellolla, kun poltimme roviolla kaikenlaista poltettavaksi kelpaavaa tavaraa. Oli rikkinäisiä kiuluja, vaatteita, risoja pärekoppia, kaikenlaisia laudanpätkiä ja jopa pohjastaa puhki oleva vene.
Niissä vinttikomeroissa oli tyhjiä jogurttipurkkeja ja margariinirasioita. Vaatteita, lasitölkkejä, muoviämpäreitä ja vaikka mitä.
Jotenkin silloin itselläkin tuli ihmeellinen tavaran haalimisen himo. Kun oltiin asuttu pitkään pienessä yksiössä ja nyt olikin yht'äkkiä tilaa ympärillä ja monta rakennusta täytettävänä, kummasti alkoi tavaraa siunaantumaan. Eihän sitä voinut millään tietää, mitä minifarmari tulisi elämässään tarvitsemaan.
 |
| Vaikka vaatetta lähti kiertoon, ei silti tartte alasti kulkea! |
Olen monesti muistellut ensimmäistä asuntoani, mihin Beibekin sitten myöhemmin muutti ja johon perheemme perustettiin. Se oli 45 neliön yksiö; pieni keittiö, vaatehuone, kylpyhuone, eteinen ja yksi isohko huone. Myimme sen tyttären ollessa 4-vuotias.
Pikku-kotimme oli aina siisti ja sen pohjaratkaisu oli käytännöllinen. Meillä oli 3 akvaarioita, 3 kissaa, koira, 2 marsua ja kani. Hevonen asui muualla...
Tälläiseen pieneen kämppään ei tullut haalittua mitään ylimääräistä tavaraa. Kaikki mitä ei oltu käytetty vähään aikaan hävitettiin/myytiin pois.
Koti oli tosi nopea siivota ja meillä olikin aina siistiä. Jotenkin minusta on aina tuntunut siltä, että jos meille ei olisi siunaantunut lasta, asuisimme vieläkin tässä pikku kämpässä.
No, 21-vuotta Leppämäessä ja tavaraa on kertynyt! Totta kai tälläinen omavaraisteleva elämäntyyli vaatiikin paljon välineitä. Joten meillä on kaksi traktoria lisävarusteineen, mittava määrä erilaisia työkaluja, ruohonleikkureita, trimmeri, raivaussaha, monta moottorisahaa ja vaikka mitä koneita.
Sitten on eläinten varusteet ja välineet. Nykyään kun ei ole kuin kanoja, lampaita, kissa, koira ja marsuja, tarvikkeita ei niin paljoa tarvita. Mutta on kuitenkin häkkiä, kippoa, kappoa ym.
Tämä asuintalon ulkopuolella oleva tavara ei niinkään minua häiritse. Vaan täällä sisällä oleva kama! Nyt tänä syksynä päätin, että nyt lähtee. Ja on lähtenytkin.
Otin reilu viikko sitten kirppispöydän ja into piukeena aloin vähentämään tavaraa. Päätin, että kaikki vanhat Arabian uunivuuat (joita oli monia ja kyllä käytinkin niitä) lähtee. Samoin vuosia keräämäni Kastehelmisarjan kahvikupit ja -lautaset, jotka ovat niin pieniä, että ei niitä koskaan käytetä. Muutenkin meillä on ollut niin paljon kaikkia sellaisia astioita, joita me ei käytetä ikinä. Meillä on arkiastioita niin paljon, että niillä kattaa isommallekkin porukalle. Ja jos ne eivät riitä, sitten lainataan vaikka tyttäreltä lisää.
Oikeastaanhan tämä hirveä tavaran hävittäminen lähti tällä kertaa siitä, että siivosin vaatekaappini. Olin siivonnut sen viimeksi keväällä ja jo silloin vähensin sieltä vaatteita. Silti nyt sitä siivotessani, poistin kaapista kolme kestokassillista vaatteita. Hyväkuntoisia farkkuja, juhlamekkoja, neuleita ja hameita. Osa oli jäänyt minulle pieneksi, koska olen lihonut. Mutta osa oli sellaisia, mitä olen kyllä jossain vaiheessa pitänytkin paljon, mutta sitten ne on vain unohtunut. Ehkä maku muuttunut tai jotain. Eikun myyntiin vaan!
Siivosin muuten samalla vauhdilla myös meikkilaatikkoni ja -pussini. Mietin sitäkin, että kuinka paljon oikein tarvitsen meikkejä. Käytän paria eri väriä silmien rajaukseen, muutamaa luomiväriä, poskipunaa, ripsaria, kulmakynään, puuteria ja sitten tietysti niitä mömmöjä, joilla tasoitellaan ryppyjä lärvistä, jos vähän paremmin naamaa laitetaan. Kynsilakkaa ja huulipunaa käytän vähän.
Niinpä heitin roskiin kaikki vanhentuneet meikit ja sellaiset, mitä olen ajatellut joskus käyttäväni. En jättänyt kuin muutaman hassun luomivärin, jota käytän arkimeikkiin ja sitten vähän juhlavampaan. Minähän en siis todellakaan meikkaa joka päivä. Vaan silloin tälläin ihmisten ilmoille mennessäni, enkä aina silloinkaan. Joten vähällä pärjään. Päätinkin, etten osta meikkejä lisää kuin silloin, kun edellinen on loppu tai loppumassa.
Muutenkin olen vähentänyt kosmetiikan käyttöä. Minulla ei ole kuin yksi kosteusvoide, jota käytän koko keholle. Näin olen tehnyt jo muutaman vuoden, enkä ole todennut olevani kasvoiltani yhtään sen "kuppaisemman" näköinen, kuin läträtessäni naamaani kaiken maailman päivävoiteet ja seerumit.
Hiuslakka, muotovaahto, hiusvaha ja -puuteri, sekä dödö. Muutama hajuvesi, joita en niitäkään osta lisää, ennen kuin vanhat on suihkauteltu. On ihan järjetöntä pitää rahaa kiinni isossa määrässä kosmetiikkaa, joista osa saattaa mennä ihan roskiin, koska vanhentuvat.
Yksi pullo shampoota, hoitoainetta ja saippua. Saippuoita olen muuten tehnyt jo jonkin aikaa itse, joten niitäkään ei ostella enään. Vieraita varten meillä on nestesaippuaa pullossa, kaupan tavaraa tämä.
Olen lopettanut kaiken maailman kuorinta-aineiden oston. Niitä kun on helppo tehdä itsekin, ihan ruoka-ainekaappien sisällöstä. Samoin olen tehnyt salvaa kuiville jalkapohjille, sekä huulille.
Kirpputorilla, josta pöydän vuokrasin, on mahdollista ostaa valmiiksi numeroidut hintalaput. Niistä näkee pöydän numeron ja niissä on asiakasnumero valmiina. Niissä on myöskin juokseva numero, joten pysyy selvillä, kuinka monta tavaraa on hinnoitellut myyntiin.
 |
| 200 tavaraa poistettu! |
Yhtenä päivänä taas hinnoittelin tavaraa myyntiin meneväksi ja huomasin, että olin käyttänyt 200 hintalappua. Siis, olin poistanut meidän kodista 200 tavaraa! Ja mikä tässä asiassa oli vielä hämmästyttävämpää, oli että tämä tavaramäärän poistaminen ei edes näkynyt missään. Ei yhtään tyhjää hyllyä kaapeissa, paljasta seinää, tavarasta tyhjää lipaston päällistä. Beibe sanoikin, että 200 tavaraa on vain pintaraapaisu!
Jotenkin tuli vähän sellainen avutonkin olo. Hirvittävä työ, että saa kotiaan tyhjennettyä turhasta tavarasta ja silti se ei näy missään.
Mutta toisaalta on ollut ihan voittaja olo! Kirppikseltä on todellakin mennyt nämä meille ylimääräiset tavarat kaupaksi. Se on kannustanut etsimään vain lisää poistettavaa ja myytävää tavaraa. Ainakaan vielä en ole yhtään tavaraa kaivannut takaisin.
Minulla on ollut aina tavoitteena hankkia jokin tavara. Yleensä "himo" on koskenut jotain astiasarjaa tai huonekalua. Nyt en ole tuntenut tälläistä pitkään aikaan.
Kyllä minä kaupoissa katselen ja hypistelen. Mutta harkitsen todella tarkkaan nykyään tavaran hankkimista.
Viimeksi olen ostanut maalauksen eräältä taiteilijalta. Tätäkin hankintaa harkitsin kuukauden päivät. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että tein hyvän hankinnan.
Palkitsen itseäni nykyään eri tavalla kuin ennen. En välttämättä osta mitään tavaraa, vaan ennemminkin palveluja. Tykkään kovasti käydä kahvilla tai syömässä jossain kivoissa kahviloissa ja ravintoloissa. Taidenäyttelyistä ja museoista saa hyvää mieltä itselleen. Hyvä elokuva on aina elämys!
Beiben kanssa puhuttiin yhtenä iltana tästä materialismiähkystä ja siitä, että me molemmat halutaan hävittää tavaraa kodistamme oikein urakalla. Jossain vaiheessa Beibe sanoi, että mehän puhutaan kuin oltaisiin kuolinpesää siivoamassa etukäteen. Naurattikin, mutta kyllähän siinäkin pieni totuus taitaa olla. Onhan se toisaalta kohtuutonta jättää kaikkea "sontaa" jälkeensä, kun sitä voi elinaikanaan hävittääkkin ja vähentää. Mutta vaikka tässä nyt kuinka tavaraa hävittettäisiin, kyllä minä luulen, että tyttärelle silti siivottavaa jää!
Olen paininut saman tavaraähkyn parissa jo pidempään. Viimeinen niitti tuli äidin kuoleman yhteydessä, kun jouduimme varsin nopealla aikataululla tyhjentämään vanhempien asunnon. Silloin mieleen iski ajatus, että tällaista tehtävää en haluaisi jättää lasteni kontolle. Kaikilla on riittävästi tavaraa jo ennestään, joten sukulaiset huolivat vain jotain yksittäisiä esineitä. Kaikelle muulle oli keksittävä jokin sijoituspaikka. Tavaroiden lajittelemisessa oli melkoinen urakka, sillä kaatopaikallekaan ei noin vain mennä kamoja kippaamaan ja monet kirpparit ja kierrätyspaikat valikoivat tarkasti vain haluamansa. Tavaroita läpikäydessä huomasi myös sen, kuinka ne menettävät ajan kuluessa merkityksensä. Se, mitä lapsena oli ihaillut ja ajatellut joskus pyytävänsä itselleen, ei nyt aiheuttanut minkäänlaista liikahdusta mielessä.
VastaaPoistaMeillä on iso talo ja 220 neliötä kellaritilaa. Käytimme kesän hellejaksolla useamman päivän siivoamalla ja tyhjentämällä kellaria. Monta peräkärryllistä lähti roinaa kierrätyskeskukseen ja kaatopaikalle. Vielä pitäisi käydä läpi autotalli ja kellarista miehen nippelihyllyt.
Sisällä olen karsinut tavaraa jo useamman vuoden ajan myymällä tarpeetonta kirpparilla. Tänä vuonna karsiminen on tehostunut. Suhtaudun hyvin tunteella moniin esineisiin, jolloin niistä luopuminen on vaikeaa, vaikka kipolla ei muuten mitään käyttöä olisikaan. Taidan olla myös taipuvainen keräilyyn. Ja kauniit esineet vetoavat minuun, sitä en lainkaan kiellä. Mistään tärkeästä ei ole tarvinnut luopua, muistoesineitä on edelleen ja turhaa kaunistakin. Tuntuu kuitenkin, että vähitellen olen ajan tasalla siitä, mitä missäkin on, eivätkä kaapit enää pursu "jos joskus sattuisin tarvitsemaan" -kamaa. Ostoksilla olen jo pitkään esittänyt itselleni kysymyksen "tarvitsenko tätä todella?". Jos en pysty vastaamaan myönteisesti, tavara saa jäädä kauppaan. Elän siis toivossa, ettei uutta tule taloon samaa vauhtia, kuin vanhaa lähtee pois.
Luin hiljan jostain, kuinka eräs ihminen oli todennut, että hänen kaapissaan roikkuu runsaasti kauniita vaatteita tarpeettomana. Koronan vuoksi menot ovat vähentyneet ja juhlat eritoten. Tämä ihminen päätti pukeutua joka päivä mieluisiin ja kauniisiin vaatteisiin, koska turha niitä oli kaapissakaan säilöä. Fiksu idea, jonka otin itsekin käyttöön. Tosin käytännöllisenä ihmisenä en osaa ihan millaisissa hepeneissä tahansa lähteä vaikkapa syyssipuleita istuttamaan.
Kiva, että kirjoitit tästä aiheesta. Tuttavapiirissä minun siivousintoani on ihmetelty ja toppuuteltu. Olen aina ollut järjestelmällinen, mutta nyt tämä karsiminen meni monien mielestä liiallisuuksiin. On hyvä kuulla, että on muitakin samojen asioiden kanssa painivia.
Mukavaa sunnuntaita sinulle!
Ehkäpä tämä korona-aika on saanut meitä ihmisiä hieman järkiimmekin, kun olemme joutuneet olemaan niin paljon itseksemme. Kyllähän ulkopuolinen paine kuluttamiseen ja jatkuvaan tavaran ostamiseen on suurta. Jotenkin sitä on joutunut pakosti pysähtymään ja samalla ehtinyt huomioimaan lähiympäristöään, kuten kotiaan.
PoistaMinä tunnistan itsessäni myös tämän "jos joskus tarvitsen" -ilmiön. Astioiden osalta ainakin! Tyttären kanssa puhuttiin juuri tästä ja todettiin, että kertseillä mennään, jos niin isot kemut tulee, ettei astiat riitä.
Meissä on syvälle iskostettu tämä ajatus, ettei mitään saisi hävittää. Varsinkin meissä vähän vanhemmissa ikäpolvissa. Nuoret ovat ehkä vähän viisastuneet, kun eivät halua sitoa itseään tavaraan.
Vielä siitäkin, että ennen oli jotenkin kunniakasta jättää perinnöksi kippoja ja kippoja. Nyt tuntuu onneksi olevan sellainen trendi, että on kunniakasta ja läheisiään kunnioittavaa jättää jälkeensä mahdollisimman siisti kuolinpesä.
Jatka sinäkin vaan tavaran vähentämisen tiellä. Harvoin sitä mitään tavaraa kaipaamaan jää. Päinvastoin!
Mä käyn joka vuosi kaikki kaapit läpi ja heitän turhat kamat Punaiselle ristille. En yksinkertaisesti vaan siedä tavarapaljoutta. Anopin jäämistö oli järkyttävä painajainen, kun mitään ei ollut voinut heittää pois. Niinpä siellä oli kaikkea anopin veljen vauvahiuksista ja oman aviomieheni maitohampaista lähtien, hrrr...
VastaaPoistaSinulla on hyvä systeemi! Tuohon pitäisi itsekkin pyrkiä.
PoistaTässä on viime vuosina kanssa tehty pari kuolinpesän siivousta. Beiben kotona, mutta sinne onneks osa tavaroista jäi, kun Beiben sisko osti paikan.
Isäni tavaroista oli onneksi osa raivattu, koska hän muutti vuosi ennen kuolemaansa. Mutta ihan tarpeeksi sitä silti oli.
Hampaat ja hiukset eivät ole kiva perintö!😱
Nostan hattua sinulle. Ehkä sitä nuorempana on hanakampi ostamaan kaikenlaista "tarpeellista". Tai minä ainakin olin. Nyt ei shoppailu nappaa.
VastaaPoistaTuohon souviin pitäisi ryhtyä itsekin. Tosin olen päässyt muutoissa kuin koira veräjästä. Olen kaksi kertaa muuttanut samalla tontilla pienempään taloon. Olen saanut jättää kaikki rojut tyttärien harmiksi. Kun meillä on kolme huushollia samalla tontilla, voimme nykyisin ostaa yhden yhteisen tarvekalun.
Näppärää, kun voi käyttää kimppatyökaluja tuttujen ihmisten kanssa!
PoistaSamanlaisia ajatuksia myös itsellä. Heikkoutenani olivat pitkän aikaa varsinkin kirppikset ja omatunto oli parempi kun osti käytettyä kuin kaupasta uutena, vaikka tosiasiassa en tarvinnut niitä käytettyjäkään tavaroita. Olen karsinut tänä vuonna meikkejä ja hygieniatuotteita, kaappiin jäi vain muutama purkki. Niitä on ollut ihan turha haalia alelaareista, kun vanhentuvat ennenkuin niitä ehtii käyttämään. Samaten kaikki pakkausmateriaali ja muovi on alkanut ahdistamaan. Olen siirtynyt lähes täysin palasaippuoihin/shampooseen. Kun itse on kaukana ruuan omavaraisuudesta, on turvauduttava kaupan tarjontaan, missä kaikki tuntuu olevan moninkerroin käärittynä muoveihin. REKO:sta pyrin ostamaan niin paljon kuin mahdollista, mutta niidenkin tarjonta on rajallinen ainakin täällä syrjemmässä.
VastaaPoistaKirpputorin myynneistä sain kesän aikana useamman satasen, vaikka myin pääasiassa 2-3e arvoisia tavaroita. Alkuperäistä hintaa ei kuitenkaan ikinä saa täysin takaisin. Se pistää miettimään, mihin hyödyllisempään voisi käyttää rahansa ja samalla aikansa, joka kuluu tavaroiden shoppailemiseen ja niiden huoltamiseen/järjestelemiseen/siivoamiseen. Karu totuus on myös, että läheskään kaikelle ei löydy fiksua uusiokäyttömahdollisuutta ja tavaroiden kierrätys/loppusijoitus aiheittaa paljon työtä ja myös tuskaa siitä, että tuli hukattua luonnonvaroja ja mahdollisesti aiheutettua päästöjä. Tavaroiden omistamisen myötä tulee myös vastuuta :/
Kiitos kivasta blogista! Olen seurannut jo pitkään, mutta en ole aiemmin kommentoinut :) t. Ronja
Kiva, kun jätit kommenttisi! =D
PoistaMinäkin yhteen aikaan ostin esimerkiksi suihkusaippuoita ihan hulluna. Yksi työkaveri oli erään kosmetiikkafirman edustaja ja taukohuoneessa oli lehti, josta oli helppo tehdä tilauksia. Jossain vaiheessa huomasin, että meillä oli toistakymmentä noin euron maksanutta saippuapulloa. Ihan älytöntä! Kyllä meissä kaikissa se "Sulo Vilen" asustaa. Kun halvalla saa...
Onhan Ikeat sun muut, jotka hienosti osaavat kaupata tätä säilytystilan lisähankintaa, edullisesti hekin. Jotenkin meidät on saatu houkuteltua mukaan siihen, että ratkaisu kaikkeen on ostaa tavaraa ja siten lisää säilytystiloja sen tavaran säilyttämiseen.
Toisaalta on itsensä kiusaamista miettiä menneitä ja harmitella sitä, että on tullut tuhlattua rahaa asioihin, jotka nyt tuntuvat turhalta. Pääasia, että asian tiedostaa nyt ja tekee asiat niin, että nyt on tyytyväinen toimintaansa.
Mulla alkoi tavarankeräyksen välttely siitä kun äiti kuoli, ainakin jugurttipurkkeja hän oli säilönyt 150 l:n jätesäkillisen verran. Mutta sitten huonekalut kuitenkin tuotiin meille ja välillä oli kyllä niin paljon tavaraa, ettei meinannut kävelemään sopia.
VastaaPoistaMies oli keräilijäluonne, hän keräsi rautaa ja koneita, niinpä viimeinen niitti oli OK-talon myynti, kun Kaikki piti tyhjentää.
Muutin vähillä tavaroilla junalla tänne, mutta tulihan sieltä vielä autollakin jotain.
"Onneksi" on pieni asunto ja nyt jo kaksi muuttoa täälläkin, niin aina on paljon hävinnyt tavaraa joka muutossa.
Kaappitilaa on tosi vähän kaksioissakin, joten vaatteita ei pääse kertymään (yksi 50 cm henkarikaappi ja 2 hyllykaappia).
Jotain kalusteita olen ostanut, mutta ne varmaan menee kaupaksi jos joutuu muuttamaan kauemmaksi vielä.
Astioita ennen säilöttiin ihan hirveän paljon liikaa, loppujen lopuksi ei tarvitse kuin pari lasia, kuppia, lautasta ja kattilaa, ruuanlaittovälineitä. Kaikkia tarpeettomia, joita en käytä juuri koskaan, en ole kuitenkaan raaskinut hävittää.
Kirpputorimyyntiäkin joskus kokeiltiin, mutta eipä kannattanut silloin. Toripistefissä sitten meni jotain silloin ennen muuttoa, periaattelessa kaikki mitä ei jaksanut kantaa laukussa piti hävittää.
Nyt olen ostanut vain kukkia varten jotain kirpputorilta, vaikka kuinka tekisi mieli jotain :D
Nyt on kyllä yleistä tavaranvähentämisbuumi!!
Jogurttipurkit.. ihan klassikko! ='D Naurattaa kyllä vähän väkisinkin! Mutta toisaalta ymmärränkin, koska tuollaiset muovikupit ovat olleet eräällä aikakaudella hieno juttu. Muistan kanssa toisessa mummulassani, että meillä lapsenlapsilla oli jogurttikipot maitomukeina. Koska lapsethan voivat pudottaa lasin ja rikkoa sen.
PoistaSinä olet kyllä joutunut tekemään hirvittävän urakan talon tyhjennyksessä. Huh huh!
Tuo viittaus kuolinpesän tyhjennykseen on kyllä sopiva. Meillä itseasiassa semmoinen työ alkaakin, tai ammattilainen tulee auttamaan. Kuitenkin, paljon täytyy itsekin käydä läpi tavaroita, sillä kaikkea ei haluta pois heittää. Nuo kirppikset ovat varmasti myös hyviä, jos tahtoo päästä tavarasta eroon ja tienatakin hieman.
VastaaPoistaTotta, ettei kaikkea kannata tai voi heittää roskiin. Harmi vain, että esimerkiksi kalliit kirjat eivät ole käytettyinä minkään arvoisia.
PoistaMutta kyllä nykyään ihmisillä on niin paljon tavaraa, että on kohtuutonta vaatia jälkikasvua tekemään loppusiivousta. Ennen vanhaan se oli enemmänkin kuin sääntö, että perikunta siivosi. Sitten tapeltiin jostain lasikiposta ja välit meni ikuisiksi ajoiksi.
Tavaraa vain oli siivottavana paljon vähemmän kuin nykyään!