Onko olemassa ilmaisia materiaaleja?

 

Nämä ihanat kuuset kuvasin Tampereen 
Tallipihalla.

Olen paljon miettinyt yrittäjyyteen liittyviä asioita. Ja koko ajan törmään siihen, että ne asiat joita haluaisin tehdä, eivät kyllä taida kannattaa. No, olenhan ollut koko ajan tietoinen siitä, että näillä minun touhuillani ei koko päiväistä yrittäjyyttä voi oikeastaan edes ajatella. Jos siis jotain tulojakin haluaa.

Silloin kun olin lähdössä kuntoutusprosessiini ja mietin, että mitähän alkaisin opiskelemaan, minua "työnnettiin" joka taholta luontoalalle. Koska se olisi sitä jo minulla olevaa osaamista pitkän harrastuneisuuden ja omavaraisemman elämäntavan kautta. Varsinkin tämä luonnonvaratuottaja puoli.

Tämä puolikranssi lähti ystävien
ovea koristamaan!

Itse olin koko ajan varovaisesti sitä vastaan, että lähtisin ammattia hakemaan harrastuksistani. Järkevä puoli minussa sanoi, että opiskele joku "kunnon ammatti". Mutta siinä työuupumuksen syvässä syöverissä halusinkin toisaalta elämääni jotain tosi kivaa ja ihanaa. Ja sitten kun pääsin vielä työkokeiluun luontohakkeeseen, niin olin ihan myyty!

Päivääkään en ole katunut, että opiskelin mitä opiskelin! Mutta onko tästä elättäjäksi? Ei taida olla!

Tämä sammalkranssi on jo toista talvea
aitanovessa. Kesällä siinä oli harmaasiepon
pesä. Tänä talvena se on ollut Hehku-tontun 
päiväunipaikkana!😉

Minähän tein koulunäytöissäni hieman kannattavuuslaskelmia ja markkinointia ja jo silloin näytti huonolta. Koska teen juttujani pääosin luonnon- ja kierrätysmateriaaleista, niistä ei haluta maksaa. Ainakaan täällä maaseudulla. Luontoa arvostetaan, mutta se on kaikkien lähellä ja saatavilla ihan kotiovelta. Vaikka eihän luonnonmateriaaleja ilman maanomistajan lupaa saa kerätä. Paitsi käpyjä ja maahan pudonneita oksia.

Olen tehnyt taas joulun alla havukransseja. Teen kranssit villinä kasvaneesta metsäkuusesta. Jonkin verran olen ottanut myös meidän tontilla kasvatetuista joulukuusentaimista. Mutta pääosin kranssiaineet tulevat sellaisista kuusista, jotka ovat kaatouhan alla tai olen ottanut havuja säästeliäästi ihan pystyssä olevista puista. Omalta tai naapurin tontilta, omalla tai naapurin luvalla!

Kransseillani on pieni hiilijalanjälki, koska leikkohavuja ei ole lannoitettu, niitä ei ole kuljeteltu autolla ja kranssitkin myyn kotoa käsin. 

Pyrin käyttämään niihin maatuvia luonnonmateriaaleja. Pohjan teen pajusta ja  osaan laitan sammalta. Havut kiinnitän pinnoittamattomalla puolalangalla, mikä sekin maatuu jossain vaiheessa. Lisäksi itselleni teen kranssit vanhoihin pohjiin. Eli puran kuivettuneet havut ja käytän pohjan uudelleen. Joskus käytän jopa rautalangankin, jos se on vielä kestävää. Olen tehnyt myös tilauksesta asiakkaiden omiin pohjiin, joita he ovat vuodesta toiseen kierrättäneet. 

Vaikka käytänkin luonnonmateriaaleja, mielestäni luontoa pitää sen verran kunnioittaa, että myös luonnonmateriaaleja käytetään säästeliäästi. Ei luontokaan tuhlausta kestä, kyllähän se nyt on nähty!

Suurin osa kransseistani on ilman koristeita. Mutta käytän luonnonmateriaalikoristeita ja joihinkin kierrätettyjä koristeita. Kranssistahan voi purkaa käytön jälkeen muoviset ja muut maatumattomat koristeet ja käyttää ne uudelleen joko kransseissa, jossain muualla uudelleen tai kierrättää jätteisiin asianmukaisesti.

Kranssini on villimmän näköisiä, kuin kasvatetuista leikkohavuista tehdyt. Ja tosiaan metsäkuusta, ei pihtaa. Sehän on monen suosikki! Sitäkin kyllä saa kotimaisenakin, mutta en ole halunnut lähteä leikkohavuja ostamaan. Koska haluan käyttää kotoperäistä kuusta. Ja pihtahan ei muuten ole kuusi, vaikka monesti niin sitä kuulee kutsuttavan.

Tämän kuivuneen kanervakranssin
tuunasin uuteen loistoon syksyllä.

Tuunauksesta voit käydä lukemassa 
täältä .

Olenkin markkinoinut kranssejani, että ne on tehty kestävällä tavalla toimien. Eli en koskaan kerää esimerkiksi sammalta tai jäkälää samalta paikalta paljon. Vaan noin 1/4 kasvustosta. Mustikanvarpukin kestää kasvaa kauan takaisin, jos se ihan paljaaksi leikataan. Tai ei kasva ollenkaan!

Kestävällä tavalla toimimista on myös se, että havut käytetään mahdollisimman hyvin hyödyksi. Käytän kransseissa ne vähän rumemmatkin oksat. Kun ne osaa taitavasti piilotella kranssiin, kukaan ei huomaa niitä parempien latvaoksien lomasta. Kaupallisissa leikkohavuissahan on juurikin vain niitä tuuheita oksien latvoja. 

Käyttämäni oksat annan vielä lampaiden kaluttavaksi. Oksista ei paljon jäljelle jää! Sidoin kransseja kovien pakkasten aikana ulkosaunalla. Kaikki mitä en käyttänyt, meni suoraan kiukaan pesään kuivan koivuklapin kanssa. 

Teen myös hakoja kanalaan ilmaa raikastamaan. Joten, kyllä kuusenoksat tulevat tarkkaan käytettyä!

Tämän verran jää jäljelle oksasta 
kranssinteon jälkeen. 

Ja lampaat kaluavat lopun.

Olen tehnyt myös joulukuusia ja tuikkupurkkeja kierrätysmateriaaleista. Tuikkupurkkeja on ihasteltu kovasti, mutta kun kerron niiden olevan säilyketölkkejä, moni on pitänyt 10 euron hintaa korkeana. Koska olen itse ne "askarrellut" ilmaisista materiaaleista, ne eivät saisi maksaa juuri mitään. Vaikka olen niihin juuttinarun, liiman, kansiaineen ja maalin ostanut. Lisäksi kannet ovat itse tehtyjä!

Minä olenkin monesti verrannut materiaalien keräämistä luonnosta tukussa käyntiin. Vaikka yrittäjä tekee todella paljon ilmaistakin työtä, niin täytyyhän valmisteluihin kulutettua aikaa laskuttaa ja sisällyttää tuotteen hintaan. Kyllähän esimerkiksi järkevä, veronsa maksava ravintoloitsija sisällyttää tukkukäyntinsä lopputulokseen. Eli siihen ruoka-annokseen, minkä asiakas saa eteensä.

Niin luonnonmateriaalit, kuin kierrätetytkään, ovat harvoin siinä kunnossa löydettäessään tai toisesta käytöstä poistettaessaan, että sellaisenaan sopivat heti uuteen käyttöön. Usein ja yleensä vaatii paljon työtä ja aikaa, että niistä voi valmistaa jonkin tuotteen. On myös ihan hygieeniaan liittyviä asioita, jos vaikka haluaisi omien kanojen höyhenistä valmistaa vaikkapa koruja. Siis jos ihan oikein asiat tekisi!  Myös kierrätysmateriaalien käyttöön koruissa on omat lainsäädäntönsä. Käsi pystyyn, kuinka moni on tälläisistä asioista tietoinen?

Kuuset olen tehnyt puukiekoista, 
haapakepeistä, vanhoista, pshvisista
lankakartioista, juuttilangasta ja
villalangasta. Kiinnitys muutamalla
ruuvilla.

Enhän minä olisi yritystoimintaani perustamassa näiden "askartelujeni" varaan, vaan rönsyilisin kyllä paljon muutakin. Silti haluaisin pitää myös muussa toiminnassani nämä kestävällä tavalla toimimisen periaatteet. Mutta niiden arvostus taitaa olla vähän samanlaista, kuin luomu- ja lähiruuankin. Sitä arvostetaan, mutta ostetaan muuta. 

Kyllähän meille jo koulussa sanottiin, että monet luontoalalla ja luonnontuotteilla itsensä elättävät, tekevät koko syksyn tuotteita, pakkaavat autonsa täyteen ja lähtevät etelä-Suomen joulumarkkinoille niitä myymään. Tekevät niissä ison osan vuoden tuloistaan. 

Minä en kuitenkaan tuollaista halua. Olen kyllä miettinyt, että voisin joskus lähteä vaikkapa Helsinkiin joillekkin pakanallisille markkinoille myymään luukorujani ja muita sellaista tavaraa. 

Tai joillekkin muille markkinoille tai ihan torille. Ehkäpä pääkaupunki seudulla arvostetaan vaikkapa sellaisia koruja, mistä ei jää mitään tähän maailmaan, vaan sillä voi vaikkapa sytyttää saunanpesän niin halutessaan. 

Lisäksi joitakin tuotteita suunnittelen niin, että ne ovat helposti kierrätettävissä, eikä niitä tarvitse hävittää sekäjätteen joukossa. Tai jos tuote vaikkapa putoaa kassista luontoon, ettei se jäisi sinne sitä kuormittamaan. 

Lisäksi tykkään siitä, että tekemiäni tuotteita ei olisi kymmeniä samanlaisia. Vaan jotain olisi vain yksi kappale. Näin se tuntuisi henkilökohtaisemmalta. 

Varmasti jonkinlainen verkkokauppa pitäisi perustaa, jos haluaisi laajemmin myydä tuotteitaan. Katsotaan nyt sitä sitten joskus, jos myytävää on niin paljon, että se kannattaa perustaa.

Mutta koska käsitöiden, askatelujen ja kädentaidon, sekä taiteen erot ovat niin häilyviä, mietin että kannattako läheteä näitä räpellyksiään yrittäjänä kauppaamaan. Vai jatkaako vain harrastelijana myymistä?

Sain kierrätyskeskuksesta ilmaiseksi 
tälläisen posliinilampaan.

Tein kranssin tallin oveen ja
laitoin posliinilampaan 
kranssia koristamaan.

Tämä on kolmas kranssi samaan 
vanhaan pohjaan.

Purin siis vanhasta kranssista
kuivuneet havut pois ja sidoin
tuoreet tilalle.

Tämä ei ole tarkoitus olla mikään purnauspostaus! Heittelen ajatuksiani, sekä mietteitäni sinne tänne. En halua kuulostaa mitenkään syyttävältä tai katkeralta. Näin olen vain asiat huomannut tai minulle on suoraan sanottu. Että materiaalit eivät maksa minulle mitään tai tälläisiä kuka tahansa voisi itsekkin tehdä. 

Varsinkin villasukat! Itse pyydän niistä sen verran, että jos maksaisin verot, eläkemaksun ja alvin, minulle jotain jäisi. Miesten sukista olen pyytänyt 25 euroa, naisten 20 e ja lasten koot 10-15 euroa. Joulumyyjäisissä naapuripöydän "sukkamummo" myi lastensukkia 2 eurolla. Arvatkaa, kummalta ostettiin... Käsitöitä ja varsinkaan villakukkia ei suomalaiset arvosta!

Asiakkaan tuomaan pohjaan kranssin
tekoa.

Tästä tuli iso; noin 60 cm halkaisijaltaan. 

Onhan tekemäni asiat "turhakkeita". Se on ymmärrettävä! Koruja, koriste-esineitä ym. on maailma väärällään. Muutenkin ihmisillä, kuten itsellänikin, on vallitsevana trendinä se, että ei osteta mitään turhaa. Itse ainakin paljon mietin, että voisinko hankkia asioita jotka on tehty kestävällä tavalla toimien. Tai yleensäkkin ihan kotimaisilta pientuottajilta. 

Kuten sanottu, vaikeaa on yrittäjyyttä ajatella sillä mitä osaa. Koko ajanhan olen hieman haaveillut, että voisin tehdä jonkin verran omaa hommaa ja palkkatöitä siihen päälle. Ensi vuoden alusta minulla onkin kaksi osa-aikatyötä, Ellei korona niitä minulta vie!

Jatkan kokkikerhon vetämistä kerran viikossa kehitysvammaisille nuorille aikuisille ja sitten aloitan luontokerhon vetäjänä alakouluikäisille. Joten oman alan töitä siis ainakin kerta viikkoon!

Ehkäpä olen kärsimätön näissä asioissa! Vielä alkusyksystä näytti ihan mahdottomalta, etten pääse mihinkään opintojani vastaaviin töihin, koska minulla ei ole sosiaalialan-, eikä korkeakouluopintoja. Ja nyt minulla on kuitenkin kaksi kivaa pikkuduunia!

Jatko-opinnotkin kiinnostaisi, mutta katson nyt tämän yrittäjyysjutun ja käyn ne koulutukset ensin. 

Huosiaimia eli tuohipesimiä. Käyttöön 
tai koristeeksi.

Mutta olisi kiva kuulla Teidän mietteitä siitä, pidättekö tärkeänä hankkimienne tuotteiden materiaaleja, kuka ne on tehnyt ja onko ne kestävällä tavalla tuotettuja, luontoa ja kierrätystä ajatellen?

Murut mummulassa, kaktusten joukkotuho, kipeä kohtaaminen jäisen maan kanssa ja muita lomatouhuja!

 

Karitsat kasvavat hurjaa vauhtia!

Onpas ollut mukava ja tapahtumarikas loma! On ollut mukavaa touhuamista ja sitten sitä vähemmän mukavaa. Kai se on sitä elämän tasapainon säilyttämistä!

Minulla ei ollut mitään sen erikoisempia lomasuunnitelmia, kuin että murut tulisivat pariksi päiväksi mummulaan. Muuten ihan kotona oleskelua ja lepäilyä. 

Poikkesin kasvihuonneellakin purkkeja hakemassa.

Tytär ja vävy toivatkin Ompun ja Kuukunan sunnuntai-iltapäivästä meille. Pikkuisen jännitettiin, miten Omppu suhtautuu tälläiseen yökyläilyyn, koska hän on niin äitinsä perään. Meillä likka ei ole ollut yötä kuin kerran aikaisemmin ilman vanhempiaan. Lisäjännää toi vielä se, että Omppu oli hieman nuhainen. Ei kuumetta, yskää tai muutakaan, mutta nenä oli tukossa. Joten saattoi olla vähän kränää tiedossa!

Kuukunahan on jo "grand old man" mummulassa oleilun suhteen. Hänen kanssaa ei ole ollut oikeastaan mitään ongelmia nukkumisien suhteen, eikä oikeastaan muutenkaan. Kunhan vain mummun kunto kestää vilkkaan pojan kanssa olemisen!

Mauri kiinnostaa Omppua kovasti.

Ilmeisesti kiinnostus on molemmin puoleista!

Muksut olivat meillä sunnuntaista tiistai-iltaan. Ja kaikki sujui paremmin kuin hyvin! Omppukin nukkui tosi hyvin tukkoisuudestaan huolimatta. Hieman maanantaiaamuna tirautettiin kyyneltä, kun heti aamusta olikin mummun naama vastassa, eikä äidin.

Muutenkin lapset ovat jotenkin sellaisia vieraskoreita meidän kanssa. Kyllähän he kiukuttelevatkin, mutta eivät samalla lailla, kuin vanhemmilleen. 

Itseäni hieman jännitti, miten pärjään kahden pienen lapsen kanssa. Minähän olen siis vain yhden lapsen äiti ja pikkulapsiajoista on kohta 26 vuotta. Beibe oli töissä päivät, joten olin yksin näiden mussukoiden kanssa. Mutta ihan hyvin pärjäsin nämä muutamat päivät. Jopa ulkoiltiinkin aamupäivisin ja sain elukat hoidettua. 

Olin sen verran varautunut, että olin tehnyt ruuat valmiiksi. Helppoa oli vaan lämmittää makaronilaatikkoa ja sosekeittoa, kun ruokailun aika oli. Omppukin syö jo lähes kaikkea, niin se helpottaa ruoka-asioita.

Tosin, tiistaina sanoin Beibelle, kun hän tuli töistä kotiin, että pari päivää vielä, niin meikäläiseltä alkaisi pakka hajoamaan! ='D

Leipää nassuun!

Kahvia, kaakaota ja keksiä ulkona.

Omppu tykkää pensasmustikoista.

Mitään ihmeellisyyksiä ei muksujen kanssa touhuttu. Ihan normielämää leikkien, ulkoillen ja päikkäreitä nukkuen. Kuukuna on innostunut palapelien kokoamisesta ja onkin ihan haka siinä hommassa. Äitinsä vanhoja dinosauruspalapelejä kootessa meni tovi jos toinenkin.

Kuukunalla oli mukana pussi "mamee" eli namia ja hän halusi, että katsotaan jokin elokuva karkkia syöden. Katsottiinkin dinoleffoja, sekä vähän aikaa Lemmikkien salainen elämä 2:sta.

Omppu tykkää leikkiä tosi paljon yksisteen ja viihtyy hyvin mummulan lelujen kanssa. Kyllä lapset keskenäänkin touhuavat, mutta meinaa vähän kinaa tulla. Kuukunalle on vaikeaa joutua jakamaan mummulan leluja siskon kanssa. Tästä asiasta keskusteltiin pojan kanssa. Ei ole isoveljen virka aina niin helppoa!

Kirpparilta ostettu Autot -palapeli.

Hiekoituspartio!

Kuukuna vaihtaa mönkkäriin rengasta papan kanssa.

Kodalla makkaranpaistossa.

Dinotassut on yksi suosikkipiirretyistä.

Lammasvauvoja katsomassa.

Ihmeteltiin rusakon ja kauriin kakkoja lintulaudan alla.

Tiistaina leivottiin Kuukunan kanssa kääretorttu, koska muksujen isällä oli syntymäpäivä. Illalla hörpättiin torttukaffeet, kun vanhemmat tulivat muksuja hakemaan kotiin. Kyllä meinaan pirtti hiljeni, kun jäätiin taas Beiben kanssa kahden!

Hyvin sujuu käärärin teko!

Tarkkaa banaanin viipaleiden asettelua.

Huomasin jokin aikaa sitten, että kaktuksiini oli ilmestynyt sellaista valkoista töhnää. Joissain kaktuksissa sitä olikin jo aikas paljon ikkunan puolella kasvia ja en sen vuoksi sitä ollut huomannutkaan.

Monissa kaktuksissa on piikkien juurella jo itsessään sellaista valkoista nöyhtää, joten en ollut kiinnittänyt heti nöyhdän lisääntymiseen huomiota. Vasta sitten tajusin asian, kun joiden osalta peli oli menetetty. Kaktuksemme oli joutuneet villakilpikirvojen hyökkäyksen kohteeksi!

Monta pienistä kaktuksistani olikin jo ehtinyt niin huonoon kuntoon, että niitä en pystynyt enään auttamaan. Mutta joitakin vielä toivottavasti pystyin pelastamaan.

Hirvittävä villakirvainvaasio!

Niitä pirulaisia oli ruukuissa ja niiden allakin!

Kun niitä ruiskutti vedellä, niistä tuli vihreitä!

Näiden valkoista pumpulia muistuttavien pirulaisten hävittäminen onkin kova homma ja siinä saa urakoida ihan huolella kaktuksia puhdistaen, multaa vaihtaen ja ruukkuja pesten. Onneksi netistä löytyy hyviä ohjeita torjunthommiin. Esimerkiksi täältä löytyy lyhyet ja ytimekkäät toimintaohjeet. Sarin puutarhat -blogista löysin vinkin, että vähenevän kuun aikaan on hyvä tehdä torjunta, joten aika myrkyttää nuo pirulaiset olikin parempi, kuin tiesinkään.

Pestyt ja myrkytetyt kaverit puhtaissa mullissa ja purkeissa.

Etualan tyräkki oli puhdas, samoin lehtikaktukset.

Nämä pääsivät käsittelyyn!

Todellakin, käytin myrkkyä häätöön. Kun ensin olin pessyt kaktukset läpikotaisin. Koska meillä ei ole suihkua, sumutuspullolla pesin ja ihan mekaanisestikin poistin kirvoja. 

Kaktukset eivät vain ole niitä ihan kaikkein helpoimpia hoidettavia. Ne ei parastaan ymmärrä ja eivätkä piikkejään säästele tökkiessään reikiä hoitajansa käteen. 

Pesun jälkeen poistin multaa kaktuksista niin paljon kuin pystyin. Joihinkin vaihdoin uudet ruukut, mutta joihinkin laitoin vanhat ruukut, kunhan olin ne ensin pessyt hyvin ja huuhdellut tulikuumalla vedellä. Tämän jälkeen suihkutin niihin myrkkyä, jonka väitettiin tehoavan villakilpikirvoihin. Uusin myrkkysuihkuttelun parin päivän välein muutamaan otteeseen.

Nyt sitten tarkkaillaan silmä kovana, auttoiko tämä hävitys- ja torjuntaurakka. Harmittaa, etten huomannut reakoida asiaan aiemmin. Mutta turha kai tässä on jälkiviisastella. Tapahtui, mitä tapahtui ja nyt "kärsitään" seurauksista.

Aikas suihkuttelu oli, että sai kirvat pestyä!

Villakilpikirvahan on sellainen otus, mikä viihtyy kovalehtisillä ja -pintaisilla kasveilla. Mietinkin sellaista, että olen tainnut tahattomasti aiheuttaa itse tämän kirvainvaasion kasveillani. Meillähän ei ole, yhtä kituvaa kultaköynnöstä lukuunottamatta, mitään muita sisäkasveja, kuin juurikin sellaisia, millä tuollaiset kirvanpirulaiset viihtyisivät. 

Meillä on ihan perinteisiä "piikkikaktuksia" ja lehtikaktuksia, yksi perhosorkidea ja erilaisia anopinkieliä, sekä yksi palmuvehka. Kaikki villakilpikirvan herkkuja! 

Eli meidän sisällä oleva luonto on liian yksipuolinen. Samoja lajeja, monta kappaletta kutakin. Ehkä pitäisi kiinnittää huomiota enemmänkin myös sisätilojen luonnon monimuotoisuuteen!

Edessä uusi anopinhammas!

Torstaina lähdin käymään pitkästä aikaa yhdellä lempikirpputoreistani. Kirpputori Outolintu Kangasalla on sellainen kohtuullisen pieni kirppis, jonka jaksaa kiertää keskittyneenä. Siellä on myös paljon hyväntekeväisyyspöytiä, joten kierrättämällä tavaraa voi samalla auttaa erilaisia tahoja.

Tein jälleen hyviä löytöjä! Itselleni löysin anopinhampaan ja pussillisen puuhelmiä. Kuukunalle löysin dinosauruspalapelin, dinomuistipelin ja palomiessatukirjan.

Palapeliä hieman mietiskeltiin myyjän kanssa, että onko liian hurja ja pelkääkö Kuukuna sitä. Mutta koska hinta oli vain 0,50 e, otin riskin.

Hyvät kirppislöydöt!

Meidän oli tarkoitus tyttären ja murujen kanssa lähteä katsastamaan juuri auennut Kirkkoharjun näkötornin kahvila , joten kirppistelyni jälkeen suuntasin kohti tyttären kotia. Matkani tyssäsi muutama metri ennen tyttären kotiovea, kun otin kivuliasta kokovartalokontaktia jäisen pihatien kanssa. Marketta vs. jäätikkö, hävisin tuskallisesti 6-0. 

Polvi ja kyynärpää voittoisesti lipesin vauhdilla jäähän. Kaatuessani toivoin särähtävän äänen kuulessani, sen kuuluvan taskussa olevasta kännykästäni, eikä kyynärpäästäni. Kerrankin toivomus toteutui ja puhelimeni näyttöön tuli särö. Onneksi luuri on vakuutettu!

Sattu niin maan pirusti ja oli pakko istua maassa hetken verran ja kuulostella kroppaa, että menikö mitään minusta rikki. Siinä samalla luettelin kaikki mahdolliset osaamani voimasanat ja ihmisen alapään anatomian. Ihan tasapuolisesti, sukupuoleen katsomatta!

Ei olekkaan pizzapolvea ollut vuosiin!

Käsi näyttää jotenkin hassun epämuodostuneelta!

Haavojani nuollen, konkkasin tyttärelle. Vaikka olisi tehnyt mieli itkeä, piti sisälle mennä hiljaa, koska Omppu nukkui vaunussa tuulikaapissa. Voi tuska!

Tytär tulistui kovasti, kun äitä oli sattunut ja pisti isännöitsijälle tulikivenkatkuista viestiä pihatien hiekoittamattomuudesta. Kuukuna "maalasi" tapahtumien kulkua, että "Häly, häly! Ii-uu -auto ja paloset olisivat tulleet mummua auttamaan ja amputantti olisi vienyt mummun sairaalaan".

Niin ihanaa kuin varmaan pojalle olisi ollut moinen elämys, että hälytysajoneuvot olisivat saapuneet ihan omaan pihaan ja pojan sankarit "paloset" eli palomiehet olisivat auttaneet mummua, niin mummu itse on kyllä ihan tyytyväinen, ettei näin pitkälle tapahtumissa tarvinnut mennä. Ihan tarpeeksi kipiää otti ja ruhjeita tuli omiin tarpeisiin kyllä. 

Polvi turposi ja sai mukavat asfaltti-ihottumat. Kyynärvarsi ja sääri ovat mustelmilla ja jopa vatsassa on muutama mustelma. Löin oikean kämmeneni ulkosyrjän karateiskumaisesti jäähän. Ei haljennut jää, mutta ei onneksi käsikään. Se turposi kyllä ihan reilusti ja mustui. 

 Joka lihas on ollut niin pirun kipeä ja jäykkä, että liikkuminen on ollut tuskallista. Varsinkin niska ja käsien ojentajat ovat olleet kuin jonkin rääkki kuntosalitreenin jäljiltä. Naurettiinkin kotona, että tässäkö treenivaihtoehto niille, jotka harmittelevat kuntosalien sulkua näin k-aikana. Ei muuta kuin heittäytymään kovalla vauhdilla jäiseen maahan, niin saa "mukavat" lihaskivut!

Onneksi oli ostettuna tuo palapeli. Kuukunan kanssa sitä tein monta kertaa ja samalla tuli pidettyä ruhjeissa lumella täytettyä kylmäpussia. Ilman tuota palapelin kokoamista, en olisi ehkä malttanut vaurioissa niin kauan kylmää pitää. Se auttoi varmasti vaurioiden turvotukseen.

Nyt muutamia päiviä sen jälkeen, kun vedin ns. "ukemit" jäätikölle, voin varovaisesti todeta, että suojelusenkeli oli taas matkassa mukana. Tuntuu siltä, että ruhjeilla ja mustelmilla pääsin, eikä isompia vaurioita tainnut tulla. Ei edes vaatteet menneet rikki, vaikka iho niinden alla oli verillä!

Pirullisia vaan nämä tälläiset jutut, kun niistä saattaa tulla ajan päästä jotain. Mutta jään seurailemaan tilannetta!

Onneksi ei ollut liian pelottava dinopalapeli!

Kun isännöitsijä oli seuraavana päivänä laittanut likalle viestiä, hän väitti että pihatie oli kyllä hiekoitettu hyvin. Tytär laittoi kuvan siitä hänelle takaisin. Nykyään on kyllä turha alkaa väittämään mitään, koska kaikilla on kännykät millä kuvata.

Pari tuntia tämän jälkeen, oli huoltoyhtiön traktori käynyt hiekoittamassa. Kuukuna oli sanonut äidilleen, että nyt mummu voi tulla niin, ettei mummua satu ja me voidaan lähteä kahville. <3 Voi muru! No, kahville mennään ensi viikolla sitten paremmalla onnella toivottavasti! 

Näyttääkö teistä kovin hyvin soritetulta?

Koska kaatumisessa ei ilmeisesti sattunut tarpeeksi paljon, lähdin perjantaiaamuna Beiben seuraksi Pajulanjärvelle pilkille. Beibe sai loppuviikon pekkasiksi, joten oli ihan mukava viettää aikaa kahdestaan.

Keho oli tosi kipeä ja ajattelin vanhaa sanontaa "liike on lääke". Mutta taisin kyllä tulla vain entistä kipeämmäksi!

Jäällä oli tosi liukasta! Vaikka minulla oli kengissäni jäänastat, silti lipsutteli jalka alta vähän väliä. Sanoinkin Beibelle, että menee omaa vauhtia ja minä tulen sitten perässä miten taidan. 

Kaunis auringonpaiste, mutta tosi kylmä viima kävi!

Toisaalta olinkin ajatellut, että minun pilkkireissun pääpaino olisikin ollut repun eväissä. Mentiinkin saareen ja minä hoitelin nuotion, sekä makkaran paiston. Ei sen puoleen, eipä kala ollut syönnilläkään!

Olin kyllä tosi poikki ja kipeä tämän pilkkireissun jälkeen. Tuli kuitenkin kolmisen kilometriä liukasteltua jäällä. Mutta kivaa oli ja tulipahan oltua ulkona!

Mä rakastan ryynimakkaraa!

Cafe Metsä!<3

Lauantaina murut tulivat taas äitinsä kanssa meille päiväksi, kun vävy ja Beibe lähtivät kahdestaan pilkille. Päivä meni kivasti ja nopeasti! Taas koottiin palapelejä ja nukuttiin päikkäreitä. Kuukunan kanssa pilkottiin banaania pakastimeen ja illalla tehtiin banaanijädee. 

Kerrankin oli jotain voiveitsellä pilkottavaa!

Ei ihan niin hienoja ilmoja ollut, mitä luvattiin. Tätä postausta kirjoittaessani, lunta sataa kovalla viimalla ihan vaakatasossa. Ensin kyllä säätiedotuksessa luvattiin ihan pelkkää aurinkoa tälle päivälle. 

Mutta kiva loma oli kaikesta huolimatta! Kyllä sitä näköjään sattuu ja tapahtuu ilman suunnitelmiakin. Varsinkin sattuu! 

Sain kuitenkin heittäydyttyä lomamoodiin ja paria pientä puhelua lukuunottamatta, en koulutehtäviä ja ensi viikon näyttöä tehnyt, enkä suunnitellut. Ihan hyvä näin!

Ensi viikko on sitten tiukkaa näyttösuunnitelman tekoa ja loppuviikosta sen toteuttamista. Koulu on etänä, mutta onneksi näytön suorittaminen onnistuu.

Iskä pilkkimä iso ahven!

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille ja lomaa niille, jolla sellainen alkaa!

Pappa osti Kuukunalle hieman järeämmän mönkkärin!