tiistai 22. elokuuta 2023

Minä perinnesaunottajana; saunamuistoja, tärkeitä saunoja ja pohdintaa saunaperinteistä.

 

Meidän pihasaunan vesipatakatos
peseytymiskivineen.



Sauna... se on ollut tärkeä paikka minulle läpi elämäni. Varhaiset lapsuuden muistot saunomisesta on, kun istuin mummulan saunanlauteilla kylmää vettä täynnä oleva vesikuuppa sylissäni. Koska lapsesta saunassa on aina liian kuuma, kylmällä vedellä oli kiva huuhdella kasvoja.

Minun lapsuudessani saunottiin yleensä lauantaisin. Koska me asuimme Tampereen keskustassa, taloyhtiöillä oli yhteiset saunat ja saunavuorot. Meidän perhe ei niitä juurikaan käyttänyt, koska me saunoimme äitini kotona tai mökeillä. Yleiset saunat olivat minusta jotenkin kiehtovia lapsena ja kun sellaiseen pääsi saunomaan, siinä oli seikkailun tuntua. Oli jännää kävellä saunalle saunatakki päällä joko kerrostalojen pihan poikki tai hissillä mennä alakerroksissa olevaan saunaan.

Olen sitä ikäpolvea, että saunassa piti lasten olla hiljaa ja kiltisti. Tai ainakin mummulan saunassa. Mutta muistan kun äidin kanssa saunoessa sai ottaa mukaan tyhjän ketsuppipullon ja sillä ruiskia vettä saunomisen aikana, se oli ihan huippukivaa!


Pihasaunan kiuas 'Stoveman'


Lapsuuteeni kuului myös kiinteästi uimahallien saunat. Kävimme talviaikaan kavereiden kanssa montakin kertaa viikossa uimahallissa uimassa. Siihen aikaan oli ihan normi, että reilusti alle kymmenvuotiaat kävivät ilman vanhempiaan uimassa. Elettiin siis 70-80-lukujen vaihdetta. 

Koska olimme pienikokoisia, saimme vain yhden pukukaapin per kaksi, tai kolme lasta. Oi niitä aikoja!

Mutta se oli ihan selviö, että saunassa käytiin ennen ja jälkeen uimisen. Vaikka ei ollut ketään aikuista "pakottamassa". Ja usein käytiin lämmittelemässä uimisen välissäkin. Uimahalleissa oli talviaikaan tosi kylmää vettä ja ilmakin viileää.

Talvinen näkymä talolta pihasaunalle.


Kesäisin mökillä sauna lämpesi lähes päivittäin. Meidän mökkisauna oli pieni, lauteille mahtui ehkä kolme aikuista yhtä aikaa. Kiukaana vaippasäiliöllinen pieni kiuas, jossa pesuvesi lämpeni samalla. 

Kun minä ja veljeni olimme jo hieman isompia, kuului mökkisaunan lämmitys meille. Puiden ja tietysti veden kantaminen saunalle kuului asiaan. Vaikka se, että joutui pumppaamaan käsin veden kaivosta ja kantamaan sen ämpäreillä saunalle, ei ollut mitenkään lempparihommia, silti se tehtiin isommin mukisematta. 

Koska sauna oli pieni, yleensä isä ja veljet saunoivat keskenään. Minä ja äiti kahdestaan. Yksi rakkaimpia saunamuistojani onkin se, että äidin kanssa saunan jälkeen mentiin saunan takana olevalle kasvimaalle syömään herneitä. Saatettiin napostella niitä siellä pitkänkin aikaa, eikä oikeastaan puhuttu mitään. Syötiin vain herneitä ja nautittiin kesästä ja saunan jälkeisestä olotilasta.

Teini-iässä halusin usein saunoa yksin. Makasin lauteilla tuntitolkulla ja mietin teinin mietteitä. Saavuttamatonta rakkautta, bändi-idoleita, kaverisuhteita ja mitä milloinkin. Usein äiti kävi katsomassa, että olenko kunnossa, kun viivyin saunassa niin kauan. Olinpa joskus jopa nukahtanutkin lauteille.

Nuorena saunottiin paljon myös ystävien kanssa. Aina kun oltiin jonkun vanhempien mökillä tai oltiin vuokrattu mökki, sauna lämpesi. Se vaan kuului asiaan. Käytiin sekasaunassa tai sitten tyttö- ja poikaporukoissa. Ei se ollut niin nokon nuukaa nuorena!


Pihasaunan seinässä on sydämen 
muotoinen oksankohta!


Kun hankin ensimmäisen oman asuntoni, taloyhtiöön kuului yhteinen sauna ja saunavuorot. Sauna lämpesi kesäaikaan kaksi kertaa viikossa ja talvella kerran. Lauantai-illan saunavuoro oli huonoon aikaan silloin nuorelle ja "villille" minälleni. Viikonloppuisin tuppasi olemaan niin paljon iltarientoja, että saunomiset omalla saunavuorolla jäi vähille.

Mutta niiltä ilta-riennoilta löytyikin aika äkkiä vakiseuralainen lauteille. Eikä mennyt kuin vuosi lisää, meitä olikin jo kolme saunojaa. Saunomiseen tulikin taas lisää syvyyttä oman perheen myötä.

Parisuhteen myötä sain myös ihanan anoppilan saunan saunottavakseni. Nuori miniä suoritti varsinaisen tulikokeen, kun ensimmäisen kerran lähti itsenäisesti lämmittämään saunaa. Minulla oli alkuun sellainen kaupunkilaisen leima anoppilassani. Epäilys siitä, että osaako se edes tulta sytyttää!

Appi tuli perässä katsomaan ja olikin erittäin vaikuttunut, että olin saanut vesipadan alle tulet. Se kun oli huono vetämään. Minä kun olin koko ikäni saanut/joutunut tulta saunankiukaan ja vesipatojen alle sytyttelemään. Kyllähän kaupungeissakin oli tulipesiä ja puilla lämmitettäviä kiukaita! 

Vaikka oli saunonut paljon koko elämäni, anoppilassa opin sen, että saunasta kiitetään. Se tuntui aina jotenkin luontevalta siellä. Kiitettiin saunasta ja kiitettiin saunan lämmittäjää. Tämä tapa on jäänyt itselle näiltä ajoilta ihan huomaamatta. Kiitän aina saunasta, vaikka olisin sen itse itselleni lämmittänyt.


Reissussa ollessa pitää kuvata nykyään
saunoja!


Oman lapsen myötä saunomiseen alkoi tulla perinteitä. Saunassa hassuteltiinkin, ihan erilailla kuin omassa lapsuudessani. 

Saunassa laulettiin, varsinkin joulunaikaan joululauluja. Meillä oli kaikenlaista lumessa kierimistä ja ulkona viuhatelua. Saunassa ei tarvinnut olla koko aikaa hiljaa ja paikoillaan. Joskus oli mukana jotain leluja, kuten vesipyssyjä tms.

Jouluaattona saunatonttu toi aina yhden lahjan pihasaunalla. Se odotti siellä pienen joulukuusen alla, kun tultiin joulusaunaan.

Makkaraa paistettiin kesäaikaan grillissä saunan edessä ja talviaikaan kiukaalla tai kiukaan pesässä. Aina piti olla jotain hyvää saunajuomaa!

Silloin tuli ensimmäistä kertaa Pokemonit muotiin. Koska meidän saunan vilvoitteluhuone on viileä, höyrysimme aina valtavasti saunasta tullessamme. Leikimme, että me olimme Savumoneja ja puhalsimme höyryä käsivarttamme pitkin. Puhaltelimme myös renkaita höyrystä.

Lapsemme ollessa noin kymmenvuotias, hän alkoi saunomaan meidän ulkosaunassamme kavereiden kanssa. He saattoivat tuntitolkulla saunoa ja juosta "ympäri kylää" nakuina. Asumme siis maaseudulla ja lähin naapuri on noin 150 metrin päässä, eikä pihaamme näy. Mutta saattoivat muksut juosta ihan postilaatikoille saakka viuhahtamaan. 

Kylpypalju lapsenlapselle. Usein näitä 
on kaksi vierekkäin!



Saunomme mieheni kanssa paljon. Meillä on kaksi saunaa; talossa pieni puulämmitteinen sauna ja ulkona pihasauna. Sisäsaunaa käytämme vähän. Lähinnä keskitalvella kovimpien pakkasten aikaan. Siinä samalla lämpiää myös talo, kun lämmittelemme itseämme. Sisäsaunassa on aika kuumat ja kuivat löylyt.

Mutta pihasauna on meidän lempipaikka. Siellä oli alkujaan kertalämmitteinen, vanha sepän takoma kiuas. Sen löylyissä istuessa oli maagisen hiljaista. Löylyt olivat upean kosteat ja hellivät.

Kun kiuas paloi puhki, remontoimme saunan ja hankimme kiukaaksi silloin niin trendikkään metalliverkkoisen "kivikasan". Se on tyylikkään näköinen, mutta ennen kaikkea antaa ihanan kosteat löylyt.


Oma lapsi vihdonnan jälkeen. 


Oma pihasauna on minulle rauhoittumisen ja rentoutumisen paikka. Siellä pystyn oleilemaan ilman suorittamisen painetta vaikka kuinka kauan. Vaikka olenkin kotona, silti sinne ei yllä tekemättömät työt, eivätkä elämän huolet. Siellä voi istua ilman mitään ajatuksia, tai sitten suunnitella tulevia. 

Toisaalta olemme surreet kuolleet läheisemme pihasaunassamme. Kun meidän vanhemmat ovat kuolleet, olemme lämmittäneet saunan. Saunan lämmössä on kyyneleet sekoittuneet hikeen ja siellä on ollut helppo surra.




Lapsenlapset ovat tuoneet jälleen uutta syvyyttä saunomiseen. Koen suurta onnistumisen tunnetta, kun pienet ihmiset tulevat mummulaan ja sanovat haluavansa saunoa. Pienillä kottikärryillä tuovat puita liiteriltä saunalle ja haluavat, että mummu tekee pienet vihdat heille.

Saunan kiukaalle laitetaan folioon saunanakit lämpiämään ja paljuissa on lämmitä vettä kylpyleikkeihin. Välillä kiipeävät lauteille ja haluavat luoda löylyä. Tarjoavat pieniä selkiään mummulle ja papalle vihdottavaksi. Ja sitten mennään vilvoittelemaan ja hörppäämään mehua. Saunominen lastenlasten kanssa on silkkaa rakkautta!




Itse istuin lapsena kesäaikaan äidinisän, papan, kanssa tekemässä vihtoja. Pappa teki vihdat ja minä leikkasin polkupyörän sisäkumista rinkuloita, joilla pappa sitoi vihdat. Sitten ne vietiin mummulan kellariin kuivumaan ja sieltä haettiin yksi vihta aina lauantaisaunaa varten likoamaan.

Pappani kutsui minua ikikullakseen ja tämä vihdanteko yhdessä oli meidän kahden oma juttu.

Tänä kesänä minä istuin lapsenlapsieni kanssa tekemässä vihtoja. Vanhempi lapsenlapsistani leikkasi lyhyitä koivunoksia ja antoi mummulle sidottavaksi. Tehtiin yhdessä pieniä lapsen käteen sopivia vihtoja. Näin huomaamattani siirsin itse saamaani vihdantekoperinnettä eteenpäin. Samalla lapset tunsivat itsensä tärkeäksi ja huomioiduksi saadessaan juuri heille sopivat omat vihdat.

Minun lapsuuteni vihdat sidottiin pyörän sisäkumilla ja itse sidon vihtani hamppunarulla, enkä koivun vittaksella. Tämä ei silti vähennä asian tärkeyttä. Vaikka lapsenlapseni eivät koskaan aikuisena tekisi itse vihtaa, olen antanut heille tärkeän muiston ja he saattavat jakaa sitä eteenpäin ainakin sanallisesti. 





Opiskellessani luonto- ja ympäristöalalla luonnovaratuottamista, aloin miettimään oppimani yhdistäminen saunaan. Koska mielestäni luonto ja sauna ovat jotenkin yhtä, halusin oppia lisää. 

En ole juurikaan koskaan ollut kovin kiinnostunut kansanperinteistä, vaikka luonnon hyödyntäminen ravintona ja lääkitsemisessä on kiinnostanut. Kuulostaa aika ristiriitaiselta, eikö!

Olen luonteeltani faktapohjainen ja loitsuamiset ja muut uskomuksiin viittaukset ovat tuntuneet epämukavilta. Mutta kappas vaan, saunaan yhdistettynä laulaminen ja loitsujen lausuminen ei olekaan niin vaivaannuttavaa!

Minua on alkanut enenevässä määrin kiinnostamaan luoda omia saunarunoja, -loitsuja ja -lauluja. Myös tarinankerronta kiinnostaa.

En ole uskonut koskaan osaavani moisia keksiä, mutta kummasti vaan niitä syntyi perinnesaunottaja opintojen "pakottamana". Ajatuksissa on kehitteillä lisääkin. Niiden ulos saanti vaan voi kestää pitkäänkin.


Erilaisia vihtoja likoamassa
koulutukseen lähijaksolla.


Tämä perinnesaunottajaksi opiskeluni on niin sanotusti "kolmas kerta toden sanoo". Luonto-opintojeni aikaan tuli erään hankkeen järjestämänä haku perinnesaunottajakoulutukseen. Se kolahti ja kovaa ja olin into piukeena siihen hakemassa. Opinnot olisivat olleet osittain etänä ja lähikoulutukset Kajaanissa asti. Kun tarkemmin tutkin omia opintoviikkojani ja saunottajan koulutuksen aikatauluja, huomasin kaikkien lähiviikonloppujen olevan samoilla viikoilla, kun olin opiskelemassa koululla pääopintojani. No, eihän tässä asiassa ollut esteenä loppujen lopuksi kuin minä itse ja epäilykseni siitä, että jaksanko opiskeluviikon jälkeen lähteä opiskelemaan viikonlopuiksi. Mutta tulin sitten siihen tulokseen, että minulle tämä olisi mahdoton yhtälö, enkä hakenut koulutukseen.

Meni taas hetki ja tulikin taas haku perinnesaunottajan koulutukseen Turun seudulle. Olin jo valmistunut luontoalalta ja ilmottauduin koulutukseen. Lähiopinnot olivat taas muutamana viikonloppuna ja matkakaan ei mikään ihan järjetön. 

Vuodenvaiheessa, kun koulutuksen olisi pitänyt alkaa keväämmällä, tuli ilmoitus, että koulutusta siirretään vuodella eteenpäin. Osallistujia ei oltu saatu tarpeeksi. Mutta osallistumisilmoitukseni jäisi voimaan ja minulla olisi paikka uuteen koulutukseen. Kunnes seuraavana syksynä sain sähköpostia, että koulutusta ei järjestetä ollenkaan.

Tästä ei mennytkään kuin muutama viikko, niin näin instagramissa postauksen, jossa kerrottiin perinnesaunottajakoulutuksen alkavan Tampereella! Ja hep, niin olin samantein ilmottautunut mukaan! Muutamien kuluneiden vuosien varrella olen oppinut huomaamaan ja ymmärtämään, että asioiden on ollut tapana järjestyä. Ja niin kävi tämänkin asian kanssa!

Vihta pihlajasta


Siihen nähden kuinka paljon minua perinnesaunottaminen on kiinnostanut, en ole siitä juuri mitään tiennyt. Toki kasvien käytöstä saunonnan yhteydessä, koska kaikki suomalaisethan nyt varmaan saavat äidinmaidossa tiedon koivuvihdan hyvää tekevistä vaikutuksista. Mutta kansanperinteet saunaan tai yleensä yhtään mihinkään liitettynä ovat olleet minulle vierasta aluetta. Olen kalevalani lukenut, ehkä tai sitten en, kai koulussa...

Olen elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni sellaiseen aikaan ja sellaisissa ympyröissä, missä kaikki "vanha hapatus" oli turhaa hömpötystä. Ihailu uudesta, materiasta ja menestymisestä oli vahvasti läsnä. Piti opiskella "kunnon ammatti" ja mennä töihin. 

80- luvun nousukaudella kaikki vanha haluttiin unohtaa. 90-luvun laman aikaan yritettiin selviytyä vaan elämästä. 2000-luvun alussa perhe-elämän hektisyys vuorotöineen vei kaiken ajan ja jaksamisen jne.

Vaikka lapsuuden ympyröissäni tehtiin paljon itse ja arvostettiin esimerkiksi osaamista, sekä itse kasvatettua ruokaa, teot olivat kuitenkin jotain ihan muuta. Olenkin vasta oikeastaan näin myöhäisemmässä aikuisiässä alkanut miettimään syvällisemmin sitä, mitä minä arvostan, mitä elämältäni haluan ja mitä haluan jakaa eteenpäin. Tähän on tarvittu loppuun palaminen työelämässä ja rikkinäinen keho ja mieli. Vähemmälläkin olisi voinut tajuta!

Henkilökohtaisesti kuitenkin saunalla ja saunomisella on minulle niin suuri merkitys, että haluan sitä ilosanomaa jakaa. Tuoda esille sitä, että saunominen voi olla jotain muutakin kuin sata-asteisessa tilassa kaljanjuomista. Vaikka silläkin saattaa olla ehkä joskus tarpeensa ja paikkansa...

Kiitos kuvasta Tarja!


Huomaan muistellessani saunan kautta jotain reissujani tai paikkoja, missä olen käynyt. Minähän en ole juurikaan ulkomailla matkustellut. Aika vähän Suomessakin. Mutta kun muistelen jotain paikkaa, mieleen tulee se, millainen sauna siellä on ollut. Ystävien ja tuttavien saunat, kylpylöiden saunat, saunat vuokramökeillä, tapahtumien saunat jne.

Yleensä kaikkein eniten vaikutuksen tehneet saunat ovat olleet vanhoja, alkuperäisessä kunnossaan olevia pihasaunoja. Yhden mainitsenkin Lehmäleiri-postauksessa . Kun olin lehmiä hoitamassa ja lypsämässä leirillä ja illalla pääsi nauttimaan paikan pihasaunan lämpöön, sateen ropistessa kattoon, olihan se aivan ihanaa.

Taas ihan vastakohtainen kokemus oli Tampereella jo lopetetulla Tullin saunalla . Hieno elämys oli tämäkin, vaikka olikin kaupunki ympäristössä.


Beiben siskon ihana vuokrasauna,
jossa todella hyvät löylyt!

Täällä pääsin tekemään saunotuksen
kesällä.


Olen tavallaan saunottanutkin elämäni aikana paljon ihmisiä, eli kutsunut ystäviä ja tuttuja saunomaan, lämmittänyt saunan ja toiminut emäntänä. Se on ollut luontevaa ja tuntunut hyvältä.

Nyt opiskellessani perinnesaunotusta minua on jotenkin ujostuttanut ja vähän hävettänytkin pyytää ihmisiä saunotettavakseni. Kynnys laulaa saunotettaville on aluksi tuntunut "tyhmältä" ja koko touhu turhalta. Kyllähän nyt suomalaiset saunoa osaa!

Mutta kun olen näitä saunotuksia tehnyt, kaikki niihin osallistuneet ovat olleet aivan haltioissaan! Minun saunaseremoniani ovat olleet aika suppeita. Olen keskittynyt pariin lauluun ja/tai loitsuun, sekä löylyn luontiin. Olen halunnut myös tuoda esille erilaisia vihtoja ja vihtojen käyttöä saunassa. 

Olen antanut aikaa keskustelulle saunassa. Asiakkaat ovat saaneet keskustella keskenään ja kysellä minulta. Rennosti yhdessä ollen. 

Ihanasti saunotettavat ovat malttaneet kuunnella, kun laulan. Moni on sanonut, että se on ollut todella mieleenpainuva kokemus. Tuonut iholle kylmät väreet kuumassa saunassa. On ollut hienoa saada oman epävarmuuden keskellä näin hienoa palautetta.

Minun tapani on, että hoitavaa vihdontaa tehdessäni en laula. Jos laulan vihdontaa tehdessä, laulan ennen ja/tai jälkeen vihdonnan. Olen ajatellut, että näin vihdottava saa keskittyä nauttimaan pelkästään hoidosta ja saunan äänistä.

Olen saunottanut oikeastaan vain kotisaunassa. Ystäviä, tuttuja ja perheenjäseniä. Läheisimmät, varsinkin mieheni on saanut olla saunotettavana paljon. Toistan, paljon!




Kesällä sain aivan ihanan tilaisuuden käydä saunottamassa nuoren naisen, joka oli astumassa avioon. Koska tunnemme toisemme entuudestaan, hetki oli entistä tunnelmallisempi. Sain antaa tulevalle morsiamelle ja hänen kaasoilleen uuden kokemuksen ja muistoja. Itse sain mahtavaa kokemusta ja oppia, sekä onnistumisen tunnetta. Minusta ei tuntunut yhtään siltä, että olisin itse ollut vain antavana osana saunotusta. Vaan me kaikki saimme toisiltamme jotain!


Tuleva morsian ja saunottaja


Kaikki, jotka ovat olleet minun vihdottavanani ja joille olen tehnyt vihtapesun, ovat pitäneet kokemuksesta ja tuntemuksista todella paljon. Monille aikuisille kokemus on ollut aluksi hieman hämmentäväkin, koska harvoin tervettä aikuista ihmistä enää nykyään toinen pesee. Mutta vihdonnan tuomat äänet ja tuoksut, sekä kosketukset ovat olleet kaikkien mielestä todella miellyttävä kokemus. Olenkin ajatellut, että ehkä olen sittenkin oikealla tiellä. Antamassa ihmisille jotain hyvää heidän elämäänsä. 

En ole koskaan tuntenut itseäni erityisen häveliääksi, mutta siltikin suhtautumiseni alastomuuteen on muuttunut entisestään. En jotenkin kiinnitä siihen erityisesti edes huomiota. Asiakasta vihtoessani keskityn vihtojen liikkeeseen ja tietysti kyllä siihen, missä kohtaa kehoa ne liikkuvat. 

Ymmärrän, että vihdottava voi tuntea itsensä todella paljaaksi. Siksi onkin mielestäni erittäin tärkeää luoda asiakkaalle sellainen olo, että hän tuntee olonsa turvalliseksi käsittelyn aikana ja "unohtaa" itsensä.




Koulutuksesta olen saanut oppia epävarmuuden sietämisestä. Yhdessä kouluttajien ja opiskelijoiden kanssa touhutessa yhteenkuuluvuuden tunne on ollut vahva. Se, että ollaan tehty saunaharjoitteita ja ryhmäsaunotuksia yhdessä, on ollut aivan mahtavaa. Siksi on lähijaksot ovat olleet ihania. Niitä olisi koulutuksessa saanut olla enemmänkin. Koska itse en päässyt koulutuksen aikana esiin tulleisiin tapahtumiin osallistumaan, tuntui kuin olisin jäänyt vähän paitsi kaikesta opista mitä olisin voinut saada lisää. Ymmärrän, ettei kaikki voi osallistua kaikkeen. Mutta jatkossa olisi hyvä ilmoittaa jo koulutukseen ilmoittautuessa, että mahdollisesti on tulossa tapahtumia, joihin saa/voi osallistua koulutuksen aikana. Näin voisi ehkä paremmin aikatauluttaa mahdollisuuksia itselle. Yhdessä tekeminen muiden saunottajien kanssa olisi tosi kivaa. Toisilta saisi valtavasti tukea, sekä vinkkejä ja yhdessä olisi mahtava päästä tekemään jatkossakin. Muutenhan tämä tuntuu vähän sellaiselta yksinäiseltä hommalta. Vaikka eipä siinäkään mitään vikaa ole. Ja onhan ne ihanat asiakkaat mukana!


Jämsän saunakylä, saunanpäivä. 
Karitalle kiitos kuvasta!


Se mitä olen ajatellut tekeväni valmistuttuani, on vieläkin hieman epäselvää. Olen saanut kyllä jo saunotuspyyntöjä ja se on kiva asia. 

Lapset ja heille suunnatut saunotukset olisivat lähellä sydäntäni. Koulutuksesta olen saanut oppia ryhmäsaunotusten järjestämiseen ja pitää miettiä sellaisten kehittämisestä lapsiasiakkaille. Kenties paikallinen koulu ja päiväkoti olisi kiinnostuneita asiakkaiksi!


Kiitos Kaisu-ope kuvasta!


Olen myöskin suunnitellut ajatuksen tasolla saunapäivistä johonkin vuokrasaunalle. Ohjelmassa voisi olla yleistä sekasaunontaa pienillä saunaseremonioilla. Laulusaunoja, erilaisia teemasaunoja esimerkiksi vihtoihin tutustumista, kipusaunoja tms. Pitäisi vaan ottaa itseään siitä kuuluisasta niskasta kiinni ja kokeilla. Eihän sitä tiedä, vaikka nämä maalaisetkin innostuisivat lähtemään saunaan yhdessä!




* Tämä kirjoitus on osa perinnesaunottajakoulutukseni oppimistehtäviä.

maanantai 7. elokuuta 2023

Suuntana omavaraisuus 2023, osa 8; kotitarvekalastus, kotitarve-eläimet, säilöntä ja yksi asia, minkä muuttaisin omassa omavaraistelussa

 



Elokuu... onko se kesäkuukausi vielä, vai syyskuukausi? Siitä ollaan montaa eri mieltä. Minulle se on sellainen molempien välimuoto. On yleensä vielä lämmintä, mutta ilmassa alkaa olemaan sitä kuuluisaa syksyn tuntua.

Oli miten oli, niin käsillä on kuitenkin elokuun ensimmäinen maanantai ja kuukausi on jo pitkällä. Käsillä on myös Suuntana omavaraisuus- yhteispostaussarjan kuukauden postaus ja ennalta sovitut aiheet lukevatkin otsikossa. 

Kello 9 aamulla joukko omavaraisuudesta kirjoittavia bloggaajia julkaisevat yhtäaikaisesti postauksensa. Omani lopusta löydät linkit tämän kuukauden postaukseen osallistuvien blogipostauksiin.

Suuntana omavaraisuus-postaussarja, sekä omavaraisuusbloggaajien yhteisö on Tsajut-blogi Sadun ja Korkeala-blogi Heikin perustama ja ylläpitämä. Me muut vaan kirjoitamme postauksemme ja lähetämme linkit, jotta muut saavat ne liitettyä omiin postauksiinsa. Toki vähän osallistumme ideointiin ym.




Rakkautta ja maan antimia-blogin Suuntana omavaraisuus-sarjan postaukset löydät tunnisteiden omavaraisuus, suuntana omavaraisuus, yhteispostaussarja, blogiyhteisö -takaa.

Tämän vuoden postausten linkit ovat alla:

Osa 1 

Osa 2 

Osa 3

Osa 4

Osa 5

Osa 6 

Osa 7


Ennen varsinaisia aiheita, tuttuun tapaan hieman kuulumisia! Minä jäin 4.6:tta kesälomalle (lue:työttömäksi) ja minulla oli työtä tiedoksi elokuusta jouluun. No, nyt ne työt sitten alkoivat! Kun tämä postaus ilmestyy, olen aloittanut uuden työni varhaiskasvatuksen virikekerhojen, sekä perhekerhojen ohjaajana eräässä päiväkodissa. Hupsista keikkaa, niin se aika söi pitkänkin loman!

Beibe sen sijaan on vielä pari viikkoa kesälomalla. Ehkä hän keksii itselleen jotain tekemistä päiviksi, kun rouva on töissä. 😊

Elämä heinäkuussa oli vauhdikasta. Murut olivat paljon mummulassa, mikä olikin tosi kivaa. Tehtiin kaikenlaista. Vanhoja juttuja, kuten ankaraa saunomista. Jotain uuttakin aina keksittiin. Pääasiassa kuitenkin ihan sellaista mukavaa yhdessä oloa.


Saunan lämmitys on ihan parasta!


Mekin kävimme paljon lähireissuja, niin yhdessä kuin erikseenkin. Oltiinpa jopa yksi yö pois kotoakin, kun kävimme hääpäivää viettämässä Keuruun seudulla .

Kaikki lähiseudun taidenäyttelyt, sekä kesäkahvilat on tullut luuhattua läpi. No, jokunen jäi käymättä hieman kauempaa. Mutta taas tuli todettua, että kyllä tälleen kesäisin omalla lähiseudulla on paljon hienoja käyntikohteita ja nähtävää.

Kuhmalahden Suojan taidenäyttely Art Suoja.


Jonkin verran ollaan käyty keräämässä marjoja. Vadelmaa, mustikkaa ja hillaa. Kahta edellä mainittua pitäisi kerätä vielä lisääkin. Ainakin vadelmaa on puskat väärällään lähistön hakkuuaukeilla. Mutta nyt on ollut todella sateista ja poimintakelejä ei ole ollut. 

Sieniäkin on alkanut putkahtelemaan. Minähän en esimerkiksi kantarelleja juurikaan löydä metsistä, mutta onneksi niitä on ollut omalla tontilla. Ollaan paistettu leivänpäälle, tehty piirasta ja keittoa, sekä kastiketta. Saas nähdä, miten jaksaa touhuta, kun työpäivät alkavat taas viemään suurimman osan ajasta.



Kasvimaalta ollaan saatu satoakin kivasti. Yrttejä, kurkkua, porkkanaa, sipulia ym. Valkosipulit ovat minulla nostamatta vielä ja ne täytyykin sieltä pikapikaa korjata.

Kesäkurpitsat eivät jotenkin tee muuta kuin pelkkää lehteä. Muutama oma ollaan saatu syödäksemme. Mutta eiköhän ne taas aktivoidu, kun on luvattu lämmintä.

Kantarellipiirakkaa ja porkkanasalaattia


Lasikasvihuoneen kurkut ja chilit voivat hyvin. Kun taas ison huoneen tomaatit jurovat. En ole oikein koskaan saanut satoa onnistumaan mielestäni hyvin tuolla kennohuoneessa. Rikkakasvit ja tuhohyönteiset viihtyvät siellä erinomaisesti. Hyötykasvit eivät niinkään.



Perinnesaunottajaopinnoistani vielä sen verran, että kesken ovat. Toimintasuunnitelma edelleen tekemättä, sekä oma pohdintani itsestäni perinnesaunottajana. Ja tietysti vihdonnan näyttö. Mutta nämä pitäisi tehdä syyskuun loppuun, joten eiköhän tästäkin valmista tule. Yksi työkeikkakin on tilattuna erääseen tapahtumaan. 



Mennäänpä aiheisiin! Minä olen säilöjänä hyvinkin sellainen perinteinen. Teen ihan perushilloja, sekä mehuja. Olen kokeillut vuosien aikana kaikenlaisia eri makuyhdistelmiä, mutta ne ihan tavalliset mansikka-, omena-, sekä vadelmahillot vaan tekevät parhaiten kauppansa. Koska syömme hilloja kohtuullisen vähän, lähinnä puuron, lättyjen ja pannukakun kera, ei niitä tule keiteltyäkään valtavia määriä.

Nyt olen tehnyt hieman mansikka-vadelmahilloa, raparperihilloa, sekä hilloa metsävadelmista, johon puristin nesteeksi limeä. Ihan vaan koska sattui olemaan pari limeä.

Höyrymehua ollaan keitetty pari satsia. Ensimmäinen satsi oli pakastimen tyhjennysmehu, josta tulikin huippuhyvää. Toisessa satsissa oli 'Huvimaja' kirsikkapuun kirsikoita ja mustikkaa, sekä metsävadelmaa, pari litraa kumpaakin. Hyvää tuli tästäkin mehusta. Kuukunahan kutsuu höyrymehuja kellarimehuiksi, koska niitä säilytetään kellarissa. 😆



Mitäs muuta meillä säilötään, kuin hilloja ja mehua? Etikkasäilykkeitä tulee tehtyä jonkin verran. Yksi mitä tehdään joka kesä paljon, on kesäkurpitsarelissi. Ohjeen löydät täältä! Ohje on napattu Viherpihalehdestä vuosia sitten ja yleensä muutan sitä niin, että laitan siihen paprikaa ja jätän pois piparjuuren, sekä inkiväärin. Huippu hyvää!

Toinen vakisäilyke meillä on etikkamarinoidut suppilovahverot. Silloin kun suppiksia löydetään... Ohjeen löydät täältä. Ohje on saatu entiseltä työkaverilta ja hän sanoi ohjeen sopivan myös pienille kantarelleille. Itse en ole kokeillut kuin suppiksille ja ne ovat herkkua talven pata- ja kastikeruokien kanssa.

Etikkaliemeen tulee säilöttyä toki avomaankurkkuja, sekä kurpitsapikkelsiä. Vaikka emme pidä kurpitsapikkelssistä sellaisenaan, on yksi yllättävä ruoka, jonka kanssa se on herkullista. Se on meinaan fetasalaatti! Ihan siis sellainen tavallinen kreikkalainen salaatti kurkulla, tomaatilla ja salaatilla. Kokeilkaa ja hämmästykää! Linkin takaa löytyy pikkelssin ohje!

Omat kurpitsat ovat ihan pieniä ja nähtäväksi jää, saadaanko satoa niistä. Mutta halloweenin jälkeen kaupat ovat väärällään sikahalpoja kurpitsoja, joista sitten viimeistään voi tätä tehdä.

Hapatuksia tulee tehtyä jonkin verran. Kurkkuja hapattelen, jos satoa tulee. Olen hapattanut koivunmahlaakin ja se on ihan kelpo juoma. Hapankaalia teen joskus. Joitain villiyrttejäkin olen hapatellut.

Mutta yksi postaukseni on sellainen, jonka google yleensä tarjoaa ensimmäisenä, kun kirjoitat selaimeen hapatetut pavut . Tämä postaus on blogini yksi suosituimmista ja täytyy kyllä myöntää, että hapatetut pavut ovat todella herkullisia ja tekemisen arvoisia.

Umpiointiurani on alkutaipaleellaan. Tämä säilömisen muoto on sellainen, mitä haluan tehdä enemmän. Olen oikeastaan umpioinut tomaattikastikkeita, omenalohkoja ja nyt viimeisimpänä purkillisen kirsikoita sokeriliemessä. Niitä en ole vielä maistanut, joten en osaa onnistumisesta sanoa mitään.

Mutta tomaattikastikkeet onnistuvat loistavasti ja säilyvät yli vuoden, jos eivät tule aiemmin syötyä. Samoin omenalohkot olivat herkkua!

Kalaa haluaisin umpioida. Viime talvena ei vaan saatu pilkittyä särkeä niin paljoa kerralla, että olisi moinen urakka kannattanut aloittaa. Olen myös kytännyt tarjouksista muikkua, jota voisi savustaa ja umpioida öljyyn. Ehkäpä vielä jonain päivänä!

Kirsikat umpioitumassa


Tästä pääsimmekin mukavasti aiheeseen kotitarvekalastus. Sen suhteen olemme ihan harrastelijoita. Emme käytä verkkoja, emmekä muitakaan pyydyksiä. Asumme sen verran kaukana kaikista järvistä, että pyydyksillä kalastaminen olisi liian vaivalloista.

Mutta viehekalastamme kylläkin. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Jiggailua, sekä ihan vaan virvelillä lippoja ja muita härpäkkeitä käyttäen. Emme uistele, koska se on tylsää!

Saaliina on yleensä ahventa ja joskus haukea. Pyrimme pitämään kohdekalan ahvenena, koska se on maukasta ja monikäyttöistä. Hauki on vähän sellainen, että se tuhoaa aina vieheen siihen iskiessään. Ei tule halpaa kalaa, kun yksi hyvä kuva maksaa noin 10 euroa.

Meillä on Beiben perikunnan vene yhdellä järvellä. Sen lisäksi meillä on itsellä vähän isompi vene moottorilla ja traileri. Niinpä pääsemme sillä oikeastaan mihin järvelle vaan, kunhan on hyvä veneenlaskupaikka. Tietysti pitää olla kalastusluvat kunnossa!

Talvella pilkimme. Taas kohdekalana ahven. Meillä on kyllä nykyään tietoa eräästä siikajärvestä ja olemmekin saaneet pilkillä siikaa jonkin verran. Mukavaa vaihtelua, mutta ei se ahventa voita!

Kalat syömme yleensä ihan vaan voissa paistettuna. Mutta joskus leivitettyinä jauhoilla tai vaikkapa juustonaksuilla. 

Joskus jauhamme ne lihamyllyllä tai yleiskoneella massaksi ja teemme kalapullia. Nekin tekevät hyvin kauppansa!

Eri järvien ahvenet ovat ihan eri värisiä.
Näissä ei ole juurikaan ahvenelle 
tyypillisiä raitoja.


Kotitarve-eläiminä meillä on tällä hetkellä kanoja, ankkoja, kaneja ja lampaita. Näistä saamme munia ja lihaa. Sivutuotteina villaa, höyheniä, taljoja, sekä kalloja ja luita ym. askarteluihin ja taideprojekteihin. 

Kotitarve-eläinten pito ei ole edullista ruuantuotantoa. Lisäksi siihen lukeutuu mukaan byrokratiaa. Helpommalla saisi lihansa kaupasta ja halvemmallakin. Ja tietty metsästämällä. 

Olemmekin vähentäneet omaa lihantuotantoa pois ainakin isoista eläimistä. Nautojen pito lihaksi on niin vaikeaa, että se ei oikeastaan kannata millään muotoa pienesti. Sikoja meillä ei koskaan ole ollutkaan, mutta niidenkin pitoa ollaan päästy näkemään lähipiirissä.

Joten meillä ei kauheasti syödäkään nautaa ja sikaa nykyään. Joskus ostan niitä punalaputettuina kaupasta. Koska ruokahävikin torjunta on lähellä sydäntäni.

Lampaan pidossa pätee samat ilmoitusvelvollisuudet ym. kuin naudoissa ja muissakin elukoissa. Mutta meille lampaat ovatkin lähinnä lemmikkejä ja karitsoita lihaksi ei ole läheskään joka vuosi. Tänä vuonna tosin on.

Lampaanliha me leikkaamme paisteiksi ja osa lihoista jauhetaan kotona jauhelihaksi. Osa lihoista viedään purkitettavaksi ja purkkiliha onkin tosi säilyvää ja kätevää käyttää esimerkiksi leivänpäällä tai uusien perunoiden kanssa syötynä.

Karitsoiden kanssa oli lähes 3 kuukauden 
tuttipullorumba, kun niiden emä
menehtyi.


Kaneja meillä on taas vuosien jälkeen niin, että niitä olisi aikomus muutama teurastaa syksyllä. Kaninliha on vähärasvaista ja sellaista kanan ja sianlihan sekoitusta maultaan. 

Kani on edullinen kotitarve-eläin. Kaninlihan tuottaminen on varmaan kaikkein kannattavinta omavaraisuutta ajatellen. Kesäaikaan kanit syövät luonnosta ilmaiseksi saatua rehua. Isosta kanista saa parikin kiloa lihaa, mikä on paljon. Meidän kanit ovat belgianjättejä ja maatiaiskaneja, sekä niiden sekoituksia.

Ankkojen kohtaloa vielä mietitään. Lihaksi niitä ajateltiin alunperin, koska ankkojen pitäminen talviaikaan on niin hankalaa. Ovat sellaisia vedellä läträäjiä ja paskalla sotkioita että. Ankanmunat vaan on todella hyviä leivonnassa ja näyttäisi siltä, että kaikki meidän 4 ankkaa olisivat akkoja.



Viimeisenä voisi miettiä, että mikä olisi sellainen asia, minkä muuttaisin omassa omavaraistelussani? Se onkin vaikea juttu! Ehkä kasvimaa; sen sijainti ja perustamien erilailla. Olen kokeillut kaikenlaisia vaihtoehtoja. Niin suoraan maassa kasvattamista kohopenkeissä, sekä lavoissa. Aina vaan hemmetin juolavehnä ja ohdakkeet valtaavat viljelykset. Ei auta kattamiset pahveilla tai muillakaan. Ehkäpä kaivauttaisin maan pois ja toisin uudet mullat. En tiedä. Tämä sininen savi on vaikea viljelyalusta. 

Mutta näillä mennään ja en ala kyllä mihinkään rajuihin toimiin enään. Ennemmin vaikka lopetan koko kasvimaatouhut!

Joka vuosi oon heittämässä kuokan 
nurkkaan. Sitten kun on sadonkorjuun aika, 
olen onneni kukkuloilla!


Tällaisia mietteitä näin elokuuhun. Käykäähän lukemassa muiden kirjoituksista kuulumiset ja kuukauden aiheisiin liittyviä juttuja.

Elokuu

Kasvuvyöhyke 1

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/elokuu2023/

Kakskulma https://kakskulma.com/mita-haluaisin-osata-ja-kesan-raksakuulumiset

Krutbacken https://www.krutbacken.fi/ankat-ja-kanat-suuntana-omavaraisuus-elokuu-2023/

Kasvuvyöhyke 2

Urban farming https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2023/07/kotitarpeilun-suuret-ilot.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2023-osa-8/

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2023/08/suuntana-omavaraisuus-2023-osa-8.html

Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2023/07/suuntana-omavaraisuus-elokuu-2023.html

Metsäläisten elämää https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2023/08/suuntana-omavaraisuus-2023.html

Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/kotivaraelo-asioita-kalastuksesta-ja-elukoista

Kasvuvyöhyke 4

Korkeala https://www.korkeala.fi/suuntana-omavaraisuus-kotitarve-elaimet/

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2023/08/unelmana-omavaraisempi-elama-mita.html

Mustikkamaitoa https://mustikkamaitoa.fi/oman-sadon-sailonta-ja-sadeveden-keruuta-vihdoinkin-suuntana-omavaraisuus/

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2023/08/07/elokuu-23-evasta-koko-talven-varalle/

Kanat ja ankkulit joutuivat sisätiloihin 
lintuinfluenssan takia.


Mukavaa kesän loppua ja syksyn alkua kaikille!

tiistai 1. elokuuta 2023

Hääpäivän matkalla parin vuoden paussin jälkeen

 

Amorinranta

24.7. oli meidän sarjassaan 19. hääpäivä. Yhdessä olemme olleet 29-vuotta, mutta meillä oli sellainen 10 vuoden koeaika, ennen kuin ennätimme virallistaa suhteemme. 😉


Olemme aina tehneet jotakin juhlistaaksemme hääpäiväämme. Olemme vuokranneet kanootin ja käyneet melomassa ja parina edellisenä vuonna olemme käyneet "vain" syömässä ravintolassa, koska olen ollut kesätöissä.


Mutta useana vuotena olemme tehneet yhden yön matkan johonkin kaupunkiin. Olemme viettäneet hääpäivää ainakin Hämeenlinnassa ja Kotkassa, sekä Tampereella pariinkin otteeseen. Korona ja kesätyöni ovat tosiaan vieneet hääpäivän reissut parilta vuodelta.



Mutta nyt päätimme, että reissuun lähdetään. Varsinkin kun saatiin tyttären perhe sopivasti koti- ja elukkavahdeiksi. 
Kovasti mietimme kohdetta jostain lähiseudulta, koska kropat vaan ei tuppaa kestää autossa pitkään istumista. Ja toisaalta aika taas kului niin nopeasti, että reissuvapaa olikin ihan näppäimillä ja päätös piti tehdä nopeasti.

Amorinrannassa saa herkullista keittolounasta!

Minä haluan myös tuollaisen pienenrautasohvan
vinkku- ym. juomapöniköille!

Päätimme lähteä Keuruulle. Ei kuulosta kovinkaan romanttiselta matkakohteelta, mutta meitä kiinnosti siellä oleva Vanha Keuruu ja muutama taidenäyttely. Matkaa meiltä Keuruulle tulisi vähän yli sata kilometriä, joten ei paha.

Majoitushuoneita


Matkalla Keuruulle, päätimme poiketa tieltä, jos jotain mielenkiintoista sattuisi vastaan. Nälkä alkoikin kolkutella jo heti kohta ja katse etsi lounaspaikkaa. Juupajoen ja Korkeakosken liittymässä luki Amorinranta ja sinne kurvattiin. Täällä meidän oli monesti pitänytkin lähteä käymään, mutta aina vaan oli jäänyt. Amorinranta on auki vain heinäkuussa.




Amorinranta on aivan upea paikka! Parkkipaikalta ei saa käsitystä siitä, mitä kaikkea ihanaa talo ja sen takapiha kätkee.
Keittolounas oli mielettömän maukas. Astioina oli vanhat lautaset ja vesilaseina pikarit. Kaikilla pöydillä kauniit pöytäliinat ja pitsit.

Jurttamajoitusta!

Saunat on nykyään aina kuvattava!

Saunakammari

Amorinrannan takapihalla oli iso terassi ruokailua ja kahvittelua varten. Mutta myös muita paikkoja levähtää. Amorinranta tarjoaa majoitusta ja pääsimme kurkkimaan ihaniin majoitushuoneisiin. Tämä voisi olla myös paikka, mihin voisi tulla hääpäivää viettämään. Varsinkin jos pääsisi ulkosaunaan vielä saunomaan!


Amorinrannasta jatkoimme suoraan Keuruulle ja Keuruun museolle . Siellä oli kesänäyttely Luonnon voimaa, joka meitä kiinnosti.

Keuruun museo



Keuruun museo on pieni paikka vanhassa tiilinavetassa. Siellä on pieni sisustus- ja kädentaitomyymälä. Yläkerrassa oli myös Keuruun Marttojen pieni näyttely. Kiva paikka ja olemme käyneet täällä joskus aiemminkin. Museoon käy Museokortti.


Keuruun museo on osa Vanhan Keuruun aluetta. Siihen kuuluu kirkot, putiikkeja, ruokapaikkoja, kirpputoreja ja tietysti kaunista kulttuuriympäristöä. Aluetta on helppo kulkea jalkaisin.



Koska olimme juuri hiljan syöneet täyttävän keittolounaan, nautimme vain kupit kahvia Pappilan aittakahvilassa .


Seuraava kohde oli Keuruun kotiseutumuseo , jossa meitä kiinnosti Suden paluu -näyttely. Keuruun museon Luonnon voimaa näyttely jatkui myös täällä. Kotiseutumuseolla oli kivimuseo eräässä ulkorakennuksessa. 









Ihana savusauna!



Hotellille mennessä poikkesimme tällaisessa kaupassa.
Oli vähän kuin olisi ollut ulkomailla!

Majoituksen olimme varanneet Hotelli Keurusselästä . Hotelli sijaitsi noin 10 kilometrin päästä Keuruun keskustasta.


Huone oli siisti, mutta vaatimaton. Televisio oli niin pieni, ettei tekstiä meinannut nähdä lukemaan sängyllä maatessa.


Muutenkin hotelli oli sellainen aikamatka 80-90-luvuille. Mutta se oli kauniilla paikalla ja varsinkin lapsiperheitä oli paljon sinne majoittautunut. 



Emme olleetkaan kovin vaativia hotellin suhteen. Ajatuksenamme oli, että meillä on paikka mihin päämme kallistetaan ja ettei ruokaa tarvitse kokata itse. Nämä hotellimme täytti kiitettävästi!


Illalla söimme ja joimme hotellin ravintolassa. Ruoka ja palvelu oli erinomaista. Aamiainen oli myös herkullinen.
Hotellilla oli vuokrattavana kaikenlaisia välineitä ja Beibe vuokrasikin sähköpyörän tunniksi. Hän on aina halunnut kokeilla sellaista. 
Sillä välin kun Beibe oli pyöräilemässä, minä haahuilin pitkin hotellin ympäristöä.





Aamupäivällä luovutimme hotellihuoneen ja lähdimme kotimatkalle. 
ajattelimme poiketa muutamassa paikassa matkanvarrella. Niistä ensimmäiset olivat Vilppulan sataman alue ja Vilppulankoski .

Kalaportaat-taideteos


Satamassa olisi ollut ravintola, missä olemme käyneetkin joskus syömässä. Mutta runsaan hotelliaamiaisen jäljiltä ei ollut nälkä. Joten tyydyimme vain maisemien ja kosken kuohujen ihailuun.


Tänne voisi tulla joskus kalalle!

Seuraava kohde oli Juupajoen rotko . Se on lumoavan kaunis paikka! Pitkiä portaita laskeutuessa tulee sellainen tunnelma, että on laskeutumassa johonkin tuntemattomaan viidakkoon. Täälläkin käymme aina silloin tällöin. 



Rotkon pohjalta lähtee kolme eri mittaista polkua. Me valitsimme tällä kertaa lyhyimmän, joka on vain 400 metriä pitkä. 


Rakkaushali rotkon pohjalla


Juupajoen rotkon vieressä on kiva museo. Koskenjalan kenkä- ja nahkamuseo on täynnä alueen kenkäteollisuuden historiaa ja sinne on ilmainen sisäänpääsy. Rakennuksessa toimii kirpputori ja myytävänä on myös kädetaitajien tuotteita. Pieni kahvilakin löytyy.


Taidenäyttelyitäkin museon tiloissa järjestetään.



Kahvihampaan kolotuksessa suuntasimme rotkoa ja kenkämuseota vastapäätä olevaan Kulttuurikeskus Walleniuksen vapriikkiin . 


Entisessä tehdasrakennuksessa toimii kahvila, herkkumyymälä ja taidenäyttelyitä useassa eri tilassa ja kerroksessa.



Täälläkin olemme poikenneet useasti, koska taidenäyttelyt ovat olleet mielenkiintoisia. Sisäänpääsymaksua ei ole, mutta rahaa saa palamaan kahvilan tarjottaviin, sekä herkkumyymälän tuotteisiin.





Vain muutamia kilometrejä ennen "kotisatamaa", sijaitsee Arjuskan salonki , josta olen postannut ennenkin. 


Arjuskan salonki olikin hääpäivänmatkamme viimeisin, muttei todellakaan vähäisin kohde. Tämä on ihan pakollinen paikka piipahtaa ainakin kerran kesässä. 


Arjuskan salonki ei ole avoinna kuin heinäkuun lauantaisin ja sunnuntaisin. Joka kesä salongissa on vaihtuva näyttely, jonka aihe on yleensä jokin menneisiin aikoihin liittyvä.


Tänä vuonna näyttelyn aiheena oli retro. Tämähän sopi hyvinkin meille kahdelle, jotka ovat syntyneet juurikin sillä aikakaudella, mikä retroksi mielletään.



Taas oli todella kiva näyttely ja aihe. Kyllä Arjuska osaa!






Koska olimme hääpäivän matkalla, saimme valita lahjaksi yhden elokuvajulisteen. Valitsimme Tappajahai 3:sen julisteen, josta en nyt kuvaa ottanut. 
Arjuskan äiti on aikanaan ollut järjestämässä elokuvailtoja Eräjärven Rönnillä. Siksi vanhoja elokuvajulisteita oli salongissa myynnissä.


Vaikka reissussa on kivaa ja paljon nähtävää, ihana oli palata kotiin. Taas totesimme, että kuinka valtavasti hienoja paikkoja ja mielenkiintoista nähtävää Suomessa onkaan.