perjantai 14. huhtikuuta 2017

Kanantipuja hautomakoneella!


Koska eläinten kanssa ei aina mene niinkuin Strömsössä, postauksen lopussa on kuva, joka saattaa mennä herkimpien lukijoiden tunteisiin. Älä selaa niin pitkälle, jos epäilet kuolleen tipun sinua järkyttävän!


Olen monena keväänä lainannut kaveriltani hautomakonetta. Munanetin myyntipalstalta olen tilaillut yksityisten kanankasvattajien myymiä siitosmunia. Tarkoitukseni on ollut haudottaa tipuja, jotta saamme uutta verta omaan kanaparveemme.



Koska orpingtoneja on kanoina tai nuorikoina tosi vähän myynnissä, siitosmunia haudottamalla olen saanut pikkuhiljaa parvemme kanamäärää kasvatettua.
Olen myös hautonut omien orppiemme munia. Niistä kuoriutuneet kanat olen myynyt syksyllä ja kukot me olemme teurastaneet ruuaksi omiksi tarpeiksemme.
Hitaastihan parvemme on lisääntynyt. Koska viime syksynä kukkomme Bull Mentula kuoli, jätin viimekesäisistä nuorikoista kukon itselleni. Kaksi sen kanasiskosta, jotka olin ajatellut pitäväni, myin pois. En halua sukusiitosta kanoihini.
Eli, kolmena keväänä olen orpingtonin munia hautonut koneella ja parvemme on kasvanut yhdellä  jubileen värisellä kanalla, mustalla kukolla ja yhdellä buff-värisellä kanalla. Fatness-tytöt mukaan lukien, kanalassa on 4 orpington kanaa ja kukko. Plus pikkulikat Helmiina ja Talvi. Nehän ovat kääpiökotch risteytykset vanhasta kanaparvestani.



Nyt minulla oli hautomakoneessa splash-värisiä siitosmunia, jota tilasin Muniksen kautta Aholan tilalta . 12 munaa tilasin, joista yksi halkesi heti haudonnan alkuvaiheessa. Kun munat olivat koneessa olleet viikon, läpivalaisin ne. Kaksi munaa eivät olleet hedelmöittyneet, mutta kaikki muut olivat lähteneet itämään. Joten yhdeksää tipua odotin siitosmunista.
Laitoin koneeseen myös omien orppieni munia 6 kappaletta. Niistä neljä ei ollut hedelmöittynyt, mutta kaksi lähti itämään.
Hautomakone, jota olen kamultani lainannut on Covatutto 24 , vanhempi malli vain mitä linkissä esitellään.
Koneella hautominen menee suurinpiirtein näin:
Kerää siitosmunat parvesta jossa on kukko. Ilman kukkoa munat eivät ole hedelmöittyneet!
Siitosmunat säilyvät n.14 vrk hyvinä, kunhan säilytät niitä +5-+15 asteessa, suippo pää alaspäin. Munia pitää pyöräyttää pystyakselinsa suuntaisesti kolme kertaa päivässä. Joten pienestäkin parvesta ehtii hyvinkin kerätä koneellisen haudottavaa!
Hautomakoneeseen kytketään virta ja pohjalla olevaan vesisäiliöön laitetaan vettä. Huolehdi pitkin haudontaa, että koneen pohjasäiliössä on vettä ja lisää sitä tarvittaessa.
Koneissa on yleensä mukana lämpömittari, mutta minä olen käyttänyt lisänä digitaalista paistomittaria. Koneissa on lämmösäätöruuvi ja sitä säätämällä yritetään saada lämpötila tasaantumaan 37 asteeseen.
Koneeseen voi laittaa vaikkapa perunoita, jotta lämmön saa tasattua "tavaran" kanssa. Nyt minun ei tarvinnut säätää konetta yhtään, koska viime vuotiset säädöt olivat paikoillaan edellisen haudonnan jäljiltä.
Tarkka lämpötila on muistaakseni 37,2-37,8. Minä olen säätänyt koneen niin, että lämpö pysyy 36-38 asteen välillä.
Liian korkea lämpötila tuhoaa munat. Jo 42 astetta on liikaa. Liian kylmässä munat eivät ala kehittymään. Jos lämpötila putoaa kesken haudonnan, kehitys saattaa lakata. Varsinkin, jos kylmyys jatkuu pitkän aikaa. Jos näin käy, on vain hylättävä munat ja aloitettava alusta uusilla munilla.
Kun lämpö on saatu pysymään tasaisena, siitosmunat laitetaan koneeseen. Tietysti jos koneessa on useiden rotujen/värien munia, merkkaa ne jotta tiedät "kuka" mistäkin munasta on kuoriutumassa.
Munien haudonta kestää 21 vuorokautta. Plus/miinus pari vrk. Munia pitää käännellä 18 vuorokauden aikana vähintään kolme kertaa/vrk. Merkkaa muniin vaikka ruksi, jotta tiedät kääntää munan aina puoli kierrosta joka kääntelyllä. Kääntelyllä estetään mahdollisen sikiön kuivuminen kuoreen kiinni. Munat pysyvät kääntelyn ansiosta tasaisen lämpöisinä. Kanaemohan kääntelee myös munia allaan jatkuvasti.
Haudonnan kolmena viimeisen päivän ajaksi kääntely lopetetaan.
Noin viikon kuluttua haudonnan aloittamisesta, munia kannattaa alkaa läpivalaisemaan. Silloin munien sisällä rupeaa näkymään verisuonistoa, jos kehittymistä on tapahtunut. Poista kehittymättömät munat koneesta.
Jos olet epävarma munien itävyydestä, läpivalaise munat vielä parin viikon haudonnan kuluttua. Silloin viimeistään näkyy jo ihan selvästi, mitkä munat ovat kehittyneet ja mitkä eivät. Kehittyneet ovat jo tässä vaiheessa lähes täynnä tipua ja valaistaessa näyttävät mustilta. Kehittymättömät ovat läpinäkyviä.
Minä olen tilannut nettikaupasta läpivalaisulampun, mutta tehokkaalla taskulampulla voi läpivalaisun suorittaa yhtä hyvin. Tila/huone vain pimeäksi, lamppu munan kylkeen ja näin näkee munan sisään.
Kehittymättömät munat kannattaa kuljettaa ulos erityistä varovaisuutta noudattaen. Nimimerkillä "Mätä muna räjähtänyt hautomakoneeseen ja haju oli sanoin kuvaamattoman kamala!"
Viimeisten haudontapäivien aikana koneeseen voi lisätä vaikka pienessä pakastusrasiassa vettä lisäkosteuden tuottamiseksi. Lisäkosteus pehmittää munan kuorta ja helpottaa tipujen kuoriutumista.
Minä suhautan kukkien suihkutteluun tarkoitetulla pullolla vesisumua munille. Mutta tässä hommassa pitää olla varovainen, ettei suihkuttele liikaa. Muna on huokoinen ja liika vesi saattaa mennä siitä läpi ja hukuttaa kuoriutumattoman tipun!
Huolehti myös, ettei kuoriutuneet tiput pääse tippumaan pohjalla olemaan veteen tai pääse lisäkosteutta tuovaan vesiastiaan. Tiput hukkuvat veteen alta aikayksikön!
Tipun kuoriutuminen munasta kestää yleensä vuorokauden verran enintään. Muistaa täytyy, ettei niitä saisi auttaa kuoriutumisessa. Tipu on kiinni munassa olevissa verisuonissa ja saattaa kuolla auttamiseen.
Minä olen joskus sortunut sen verran auttamaan, että olen puhkaissut kalvon, jos se on ollut tosi sitkeä. Näiden isojen rotujen munat ovat tosi kovia ja tipun täytyy olla vahva jo alusta saakka selviytyäkseen elämästä.



Mutta sen enempää en auta. Jos tipu ei pääse kuorestaan ulos, sen ei ole tarkoitettu elää. Joskus käy myös niin, että tipu kuoriutuu liian kauan ja sille tulee jokin kehityshäiriö. Esimerkiksi pää saattaa jäädä vinoon tai jalkoihin jää jokin vika. Sellainen tipu on lopetettava, niin kamalalta kuin se tuntuukin!



Kun tipu on päässyt kuorestaan, se on ihan märkä. Tipu saa kuivua ihan rauhassa koneessa täysin kuivaksi. Kuivuttuaan se siirretään koneesta lämpölampun alle.
Minä en osaa katsoa peräaukon muodosta tipun sukupuolta. Sen kuulemma näkee alle vuorokauden ikäisestä tipuista. Joten... sukupuolitunnistaminen ja sen vaikeus siirtykööt myöhemmälle ajankohdalle.



Minulla on muovinen hamsterinhäkki, jossa on katto auki. Näin lämpölampun tarpeeksi alas lämmittämään tipuja.



Kun kaikki tiput ovat kuoriutuneet, ne pärjäävät päivän pari ruskuaispussinsa ravinnon avulla. Niille voi pikkuhiljaa alkaa tarjoilemaan keitettyä kananmunaa, raejuustoa, murskattuja kaurahiutaleita, poikasille tarkoitettua rehua ja tietysti vettä. Poikaskalkkia, kuivattuja ja hienonnettuja kananmunankuoria sekä hienoa soraa voi pitää tarjolla kokoajan.



Koska tipuilla ei ole kanaemoa opettamassa ruokailua, sinun pitää itse se tehdä. Kehitä jokin kutsuääni ja koputa häkin pohjaa tai ruoka-astiaa sormella. Tiput oppivat ihan käsittämättömän nopeasti mitä yrität niille opettaa. Kanaemohan nokkii maata vasten tipuille ruokaa pienemmäksi, joten ihmisen sormi naputtamassa häkin pohjaa ilmeisesti muistuttaa tätä tapahtumaa.


"Mamma" opettaa!

Minä ääntelen yleensä: "Ti-ti-ti-ti", silleen nopeasti ja samalla naputan sormella häkin pohjaa. Samaten juomaan opetan tiput laittamalla sormen vesiautomaattiin ja kutsun tipuja. Kun ensimmäiset tiput saa oppimaan, muut oppivat muiden esimerkkiä seuraamalla.

"Haissit!"


Meillä tiput asustavat ulkoeteisessä häkissään. Niin suloisia kuin ovatkin, haisevat ihan vauvanpaskalle! Häkkiä tarvitsee siivota ainakin kerran päivässä ja olen pitänyt häkin pohjalla pelkkää sanomalehteä. Jossain vaiheessa alan laittamaan hieman kutterinpurua niille.


Siirrän tiput vatiin siivousoperaation ajaksi.


Jo viikon ikäisillä tipulla alkaa kasvamaan sulkia. Ensimmäiseksi kasvaa siipisulat. Muutenkin tipujen "lapsenpyöreys" alkaa katoamaan ja tälläiset jättirotujen tiput kasvavat huikeata vauhtia. Parin viikon päästä ne muistuttavat enemmän korppikotkan poikasia kuin kananuorikoita.


Viikon vanha tipu

Pari päivää nuorempi

Kohta alan ruokkimaan tipuja vähän järeämmin. Tiput tarvitsevat eläinperäistä ruokaa saadakseen proteiinia ja aminohappoja. Olenkin aiemmin tehnyt tipuille proteiinileipää ja sitä aion tehdä nytkin. Lisäksi lisään niiden ruokavalioon kasvisraasteita, kuivaa leipää liotettuna, jauhelihaa, tonnikalaa ja sen sellaista. Ja kohtahan saa ulkoa nypittyä ruohoa, voikukkaa ja vuohenputkea pikku kanoille.
Heti kun hieman lämpiää, haisulit saavat muuttaa kanalaan. Ensin häkin suojissa ja myöhemmin saavat hengailla isojen kanojen kanssa. Orpingtonimme eivät ole ainakaan ennen olleet agressiivisia nuorikoita kohtaan.

"Moi?"
Kanan hautomat tiput ovat kokemuksiemme mukaan vahvempia elämänsä alkutaipaleella kuin konehaudotut. No, sehän nyt on mielestäni ihan selväkin juttu! Mutta huolellisella hoidolla konehaudotuistakin tipuista kasvaa hyviä kanoja ja kukkoja. Vaivatonta hommaahan se toki ei ole!



Niin, ja montakos tipua meille sitten loppujen lopuksi kuoriutui? Kaksi omista siitosmunista ja viisi tilatuista. Kaksi hedelmöittyneistä munista eivät lähteneet kuoriutumaan ollenkaan. Yksi kuoli kesken kuoriutumisen ja yksi tipu jouduttiin lopettamaan. Se ei noussut jaloilleen. Joten hyvin alkanut haudonta ei sitten mennyt ihan niin hyvin kuin antoi odottaa.

Kanantipun elämän alkutaival on rankka!


Mutta jos splash-orpeista olisi edes yksi kana, olisin tyytyväinen ja homma olisi ollut rahallisesti kannattava. Mutta eihän tälläistä vaivaa näe rahankiilto silmissään, vaan ihan silkasta innostuksesta, kiinnostuksesta ja rakkaudesta kanoihin.

10 kommenttia:

  1. Olipas se mielenkiintoinen postaus. Ihan uusia asioita minulle. Toivotaan, että kanaprojektisi onnistuu. - Mukavaa pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, että sait uutta asiaa. Elämä on oppimista!

      Mukavia pyhiä sinullekkin!

      Poista
  2. Mukavaa tarinaa tipusista ja niiden lisäämisestä, mielenkiintoista luettavaa.

    Oikein hyvää pääsiäisen aikaa teille koko porukalle!

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti pikkutipuista kasvaa isoja ja terveitä. Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  4. Älyttömän mielenkiintoista!!!
    Minun haave siitä pienestä kesäkanalasta jatkuu. Tänä vuonna en voi sitä toteuttaa, koska koiranpennun kanssa ei voi ahnehtia muita proggiksia mutta jonain vuonna....
    Hyvää kasvua ja iloista mieltä tipusille!

    VastaaPoista
  5. Mukavaa, että piditte postausta mielenkiintoisena, Tuulikki, Sussi ja Vivi! =D

    Kova on vastuu pienten elämästä, mutta eiköhän ne reippaina tipuina pärjää!

    Oikein mukavaa pääsiäisen pyhiä teille!

    VastaaPoista
  6. Tämä siis piti lukea parikin kertaa, nyt kunnolla tavaten. Tuota hautomakonetta olen harkinnut, en kuitenkaan ole sitä hankkinut. Nuo meidän ilmajokiset ovat hyvin aktiivisia hautojia, joten tarvettakaan ei siis ole. Mielenkiintoista puuhaa tosiaankin ja rodullisesti kannattavaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos on hyviä kanoja hautomaan, ei koneelle ole välttämättä edes tarvetta. Nuo isot kanat ovat kyllä myös hautomaviettisiä, mutta rikkovat munia alleen hautoessaan. Pesästä lähteissään, kierittävät vahingossa usein munia maahan. Varmimmin saa tipuja koneella.
      Onhan minulla sekin pointti, että saan tiput mahdollisimman aikaisin haudottua, jotta ovat jo melkein aikuisia syksyllä. Silloin viimeistään nään erottaa kukot ja kanat. Ylimääräiset kanat voi myydä pois ja kukoissa alkaa olemaan syötävää.

      Poista
  7. Hei! Huomasin, että sinulla on ollut buff orpingtoneja. Onko sinulla edelleen buffeja olemassa? Olisin kiinnostunut siitosmunista tai edes yhdestä buff kanasta, meillä kun buff kukko löytyy, mutta kanaa ei samaa väriä ole :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Mulla ei ole noita buffeja enään kuin yksi vanha kana, mikä ei muni. Orppeja muuten kyllä löytyy sekaparvi.

      Poista