Sysipatterin luontopolku Kuhmoisten Päijälässä

 

Meillä alkoi olemaan "pientä" tylsistymistäkin jo Beiben kanssa pitkien joulunpyhien aikana. Oltiin kyllä otettu niin rennosti, että alkoi jo riittämään! Mietittiin kovasti, että mihin voitaisiin lähteä käymään. Johonkin sellaiseen paikkaan, missä ei olisi ihmisiä ja mihin ei olisi ihan hirvittävän pitkä matka.

Päijälän pirtillä on tullut käytyä Beiben sukujuhlissa joskus aikanaan.

Sitten muistin, että Kuhmoisten Päijälään oli tänä kesänä valmistunut uusi luontopolku. Siitä ei kauheasti ole ollut yleisesti "meteliä". Mutta minulla oli "sisäpiirin" tietoa, kun entinen luontoalan valkkuni on ollut tässä hankkeessa mukana ja luokkakaverin on siellä käynyt patikoimassa.

Ulkohuussit

Reitti on merkitty sinisin pallukoin puihin.

Luontopolun esittely oli sellainen, että ajattelin sen minulle sopivan. Näillä taipumattomilla kulumapolvilla ei ihan mihin tahansa kivikkoon lähdetä kiipeämään!

Jäätynyt vesi nousi hienosti maasta ylös!

Luontopolustahan ei netistä paljoakaan tietoa löytynyt. Wikipediasta ainoastaan pieni artikkeli, jossa esiteltiin luontopolkua. 

Reittiä on rakennettu Luonnossa liikkuen Päijälässä -hankkeen ja Maaseudun vesuriryhmän tuella. Lähtöpaikka on Päijälän Pirtin pihassa, jossa on todella paljon pysäköintitilaa. Pirtin vieressä on myös ulkohuussi.

Harjun päällä oli penkki levähdystä varten.

Luontopolku on 2,6 kilometrin mittainen rengasreitti, joka kulkeen noin 1,6 km metsässä ja noin 1 km hiekkatietä takaisin lähtöpaikkaansa pirtille.

Polku lähtee pirtin nurkalta mänty- ja kuusimetsään ja nousee pitkittäisharjulle. Polku tässä osiossa oli helppokulkuista, ihan tavallista metsäpolkua. Harjun päällä hieman kivikkoisempaa, mutta kulku ihan helppoa silti.

Poluilla oli paikka paikoin märkää, mutta 
polun sivustasta pääsi kyllä hyvin.

Harjulta lähdettiin alas kohden suota, jossa tuli ensimmäiset ja oikeastaan, ainoat haasteet. Polun merkinnät loppuivat suon reunaan ja siitä oli sitten mentävä yli vähän kuin vaiston varassa. Huomasin, että suohon oli tökitty muutama rima ja yhdessä puunnäreessä oli sininen nauha. Joten oletimme olevamme oikealla reitillä.

Ja oltiinhan me! Ei tuo suokohta ollut montaa kymmentä metriä. Mutta jos ei olisi ollut jalassa kunnon varrellisia ja vedenpitäviä vaelluskenkiä, se olisi ollut ylittämätön paikka. Tai märät sukat ja jalat! 

Vaikka olikin pakkaspäivä, suo ei ollut jäässä vielä. Talvemmallahan jäätä pitkin sitten pääseen kyllä!

Suolla oli pieni metsäsaareke, jossa oli penkki. Meillä oli termarikaffeet mukana ja pari suklaakonvehtia. Ihanaa nauttia kahvit näin luonnonkeskellä ja kuunnella hiljaisuutta. Sitähän tuolla oli, kun ei edes linnut laulaneet.

Yhdellä kohtaa polkua oli sähkölinja.

Luonnontaidetta!

Kahvittelun jälkeen mentiin taas" heittämällä" suon yli, takaisin metsäpolulle. Suon jälkeen metsäpolkua ei enään ollutkaan kovin pitkälle, kun jo saavuttiin hiekkatielle. Polku tulee Kohisevan talon kulmalle ja siitä käännytään oikealle. 

Tieltä pääsee katsomaan koskea ihan rannasta.

Tie kulkee hetken matkaa kosken kanssa rinnan. Onko tämä nyt Leppäkoski vai Kohisevan koski, en ole varma. 

Kosken kupeeseen on rakennettu myös uimapaikka. Uudet ja siistit pukukopit, pieni laiturinpätkä ja penkki. 

Vesi näytti ruskean turpeiselta, mutta kuitenkin kirkkaalta. Uimalaiturin rappuset näkyivät selvästi veden läpi. Ei silti kyllä houkuttanut yhtään pulahtaa!

Sysipatterin luontopolku on saanut nimensä siitä, että alueella on hiilen eli sysin polttopaikka. Luontopolku oli mielestämme tosi kiva ja miellyttävä kulkea vaihtelevinen maastoineen. Polun varteen oli pystytetty 15 opastetaulua, joissa kerrottiin paikallisesta luonnosta ja sen kasvistosta, sekä eläimistöstä. Myös hieman alueen historiaa.

Lisäksi luotopolku oli helppokulkuinen ja miellyttävän lyhyt. Vaikka minulla on liikeradoissani rajoitteita, selvisin ihan hyvin vaikeistakin paikoista. Polveni ovat juuri nyt niin huonossa kunnossa, että minusta ei ole kovin pitkiä polkuja vaeltelemaan. Joten on mukavaa, että tälläisiä lyhyempiäkin vaihtoehtoja löytyy!

Kuulin, että luontopolulle ollaan rakentamassa pitkospuita ensi kesänä, ainakin suolle vaikeisiin paikkoihin. Kun ne ovat valmiit, luontopolulla pärjäisi vaikka lastenlasten kanssakin!

Meidän kahvikupeista jäi hauska naama penkkiin!

SYSIPATTERIN LUONTOPOLKU

Päijäläntie 12, Päijälä, Kuhmoinen

Timin mänty

 

Kuulin ensimmäisen  kerran Hämeenkyrössä olevasta, 400- vuotta vanhasta uhripuusta, vieraillessamme alkuvuodesta Ahlmanin luonnovaratuottajaopiskelijoiden kanssa Osaralla ja eräässä marjoista tuotteita valmistavassa yrityksessä. Nyt kun opiskelen Hämeenkyrössä, oli ihan pakko lähteä katsomaan tätä paikallista nähtävyyttä.

Puu on valtava, jo suurin osin keloutunut ja jopa kuolleeltakin näyttävä mänty. Se seisoo ylväänä hiekkatien vieressä, pienen polun päässä Timin kylässä. Sitä kutsutaankin Timin männyksi.

Lähempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, että ikiaikainen petäjä on hengissä ja oksissa on vihreitä neulasia. 

Lähestyimme luokkakavereitteni kanssa mäntyä kunnioittavasti. Timin mäntyä on pidetty pyhänä paikkana, enkä yhtään ihmettele. Puusta huokuu mieletöntä energiaa ja pyhyyttä.

Timin mäntyä on pidetty parantajapuuna. Varsinkin hammassärkyisten pelastajana. Tästä on tallennettu paljon perimätietoa. Tiedon mukaan jos särkevän hampaan ientä kaivoi niin, että siitä alkoi vuotamaan verta ja hammassärkyinen löi tikun männyn kylkeen, pääsi siten taudistaan. Mänty vain vahvistui ja sai voimaa tikusta ja siinä olleesta "särystä".

Puussa on myös aikojen saatossa nähty värikkäitä nauhoja ja karhun kalloja. Mänty onkin ollut ns. karhunkallopuu, johon metsästäjät ovat ripustaneet kaatamansa karhun kallon palauttaakseen sen sen taivaalliseen alkukotiinsa. Karhullahan on suomalaisessa kansanperinteessä vahva sija.

Männylle on tuotu uhrilahjoja, kuten kolikoita ja linnun sulkia. Niitä näkyi vieläkin puun uurteissa ja koloissa. Minä en tuonut puulle tällä kertaa muuta kuin rakkautta, mutta koulukaverini jättivät koloihin jotain.

Meillä suomalaisilla on ollut kautta aikojen pyhiä paikkoja, -puita ja -kiviä. Niitä on pidetty portteina ihmisten ja tuonpuoleisen kanssa. Niistä on myös haettu parannusta, neuvoja ja apua ongelmiin.

Männyn kyljessä oli syviä koroja!

Tälläisissä paikoissa on ajateltu asuvan "väkeä", joiden kanssa on voinut käydä kauppaa. Timin mänty on suojeltu vuonna 1966. 

Osittain jo kuolleet oksat roikkuivat tehden
kattoa puun juurella vierailevien päälle.

Minä rakastan suuria puita! Olen Tampereen keskustan puistojen kasvatti ja jo lapsena pidin isoista tammista, vaahteroista ja lehmuksista, mitä puistoissa oli.

Joidenkin mielestä suuret puut saattavat olla olemukseltaan pelottavia tai uhkaavia. Joissakin elokuvissakin ne kuvataan ihmisiä vihaavina. Minusta suurissa puissa on lohtua, turvallisuutta ja edustavat jonkinlaista pysähtyneisyyttä ja pysyvyyttä.

Minä ja Marianne nojaillaan mäntyyn.

Tämä suuri ja vanha puu oli kyllä todella vaikuttava! Se oli todellakin kuin suoraan menneisyydestä. Mietittiin sitä, mitä kaikkea sen juurella on tapahtunut, mitä se on "nähnyt" ja kokenut.

Koimme myös hienon hetken, kun luokkakaverini Maria lauloi hiljaa karhun syntylaulua, puuhun nojaten puuta kunnioittaakseen. 

Maria laulaa karhunkallopetäjälle.

Minä en ole uskonnollinen, enkä juurikaan usko oikein mihinkään. Mutta tämän suuren puun vierellä tunsin kyllä sen pyhyyden. Jopa herkistyin sen mahtavuudesta. En yhtään ihmettele, miksi se on ollut ennen muinoin tärkeä puu sen ajan ihmisille.

Puun sisässä on jokin ikiaikanen naula!

Satuimme jutulle erään paikallisen kanssa, joka kyseli mistä olemme tulleet männylle. Kerroimme olevamme Osaran opiskelijoita ja hän kertoi kulkevansa koiralenkillä aina männyn ohi. Kyselimme häneltä, että käykö puuta katsomassa paljon ihmisiä. Kesällä oli kuulemma parahimmillaan ollut kahdeksankin autollista porukkaa yhtä aikaa. Se on tosi paljon ottaen huomioon, että kyseessä on puolikuollut puu, joka sijaitsee "ei missään"!

Puun kyljissä oli monenmoista kuviota!

Jos ajelette Vaasantietä Hämeenkyrön läpi, poiketkaa ilman muuta katsomaan tätä vanhaa karhunkallopetäjää. Se kannattaa!

Karhun synty, runo Kalevalasta

Missä Ohto synnytelty,
Mesikämmen käännytelty?
Luona kuun, tykönä päivän,
Otavaisen olkapäillä.
Sieltä on maahan laskettu
Hihnoissa hopeisissa,
Kultaisissa kätkyeissä.

TIMIN MÄNTY

Timintie 257, 39100 Hämeenkyrö

Vierailulla kääpien valtakunnassa!

Tämä metsä on täynnä upeita paikkoja!

Lähdimme viikko takaperin eräänä räntäsateisena päivänä hieman käyskentelemään lähimetsään. Kävimme katsomassa yhdeltä hakkuuaukolta, mahtaisiko siellä näkyä korvasieniä, mutta emme kyllä Beiben kanssa yhtään ainutta löytäneet.

Tunnistaisin tämän kantokääväksi.

Ja tämän arinakääväksi.

Lähdimme kotia kohti hakkuualueelta metsän poikki. Tällä alueella metsää on tosi paljon myrskyjen vuosikymmenten aikana kaatamia puita.

Siellä on myös paljon suuria kantoja, joissa kasvaa hienoja kääpiä. Hakkuut on tehty aikana, jolloin kantoja ei vielä revitty maasta. Näinä 20 vuotena minä olemme täällä asuneet, kaikki avohakkuut on tehty niin, että kannot on revitty ja aukko laikuttettu. Joten nämä on kaadettu ennen sitä.

Kuka tunnistaa, mikä tämä kääpä on? Kasvoi oksaa pitkin
ylöspäin tuollaisena rykelmänä.

Tämä on tosi hieno metsä! Tämä kääpien määrä on ihan hämmästyttävä. Minä rakastan kääpiä ja minusta ne on tosi hienoja. Niissä on upeita värejä ja varsinkin tälläisellä kostealla säällä, värit ja kääpien muodot tulevat tosi hyvin esiin.

Tälläisiä katkenneen puun harmaita torsoja on metsässä ja
ne ovat täynnä kääpiä.

Kääpiä rivissä!

Iso suojaa pientä! <3

Kauniita yksityiskohtia!

Hyvin vähän tunnen kääpiä. Ihan nämä yleisimmät; arina-, kanto-, pökkelö-, taula- ja pakurikääpä ovat minulle tuttuja. Pitäsi kyllä opetella niitä enemmän!

Kääpämetsän reuna on täynnä myrskyjen kaatamia kuusia. Niitä on siellä kymmeniä ja osa metsästä on tosi vaikeakulkuista.

Olen monesti miettinyt sitä, että paljon puhutaan talousmetsien tuholaisista. Ja siitä, että talousmetsistä pitäisi tuulenkaadot korjata, jottei tuhohyönteisiä leviäisi terveisiin puihin. Täällä ei nähtävästi sellaisesta välitetä.

Puita ristiin rastiin toistensa päällä.

Toisaalta katselen aina näitä kaatuneita puita hieman ristiriitaisesti. No, ensinnäkin sen takia, koska ne ovat kaatuneet näiden kartassa merkittyjen polkujen yli. Kulkeminen metsässä on vaikeaa!
Sitten mietin sellaistakin, että jos kerran talousmetsää omistaa, eikö sitä ole velvoite hoitaa? Juurikin sen tuholaisasian suhteen? En tiedä, kun en metsänomistaja ole. Mutta joskus olen kuullut käytävän keskustelua siitä, että esimerkiksi haketettavia puukasoja ei saisi lepuuttaa pitkiä aikoja tienvierillä, ettei ne houkuttele tuhohyönteisiä. Samaten, että myrskytyhot pitäisi korjata metsistä samasta syystä.

Tämä kääpä ei oikein tiedä, kumpaan suuntaa kasvaisi!

Nämä asiathan eivät minulle sinänsä kuulu ja minä kyllä tuolla vielä pääsen könyämään! Olenkin monesti nauranut, että tämä on kampuramummun parkour -rata!

Käävät näyttävät kasvunsa alussa ihan joltain toukilta!

Tai kakalta!

On ollut kuitenkin hieno seurata tätä kääpämetsän muodostumista. Kuinka valtava määrä lahottajia on näiden suurten puiden kimpussa. Ne ovat kyllä ottaneet maassa makaavat puut omikseen!

Ihan pieni kääpävauva!

Riviin järjesty!

Tämä on kuin etana!

Niin kuin jokaisella valtakunnalla on hallitsijansa, niin on myös kääpien valtakunnalla. Se on mielestäni ehdottomasti valtavan kokoinen arinakääpä, joka asuttaa katkenneen kuusen, harmaata runkoa.

Se on ollut siinä vuosia! Aina kun täällä päin metsää kuljen, käyn katsomassa vieläkö se on voimissaan. Ja joka kerta minusta tuntuu, että se on aina vaan kasvanut kokoa!

Kääpävaltias!

En ole koskaan nähnyt missään muualla näin isoa kääpää! Muutenkin minusta tuntuu, että käävät ovat lisääntyneet luonnossa. En tiedä onko se vain kuvitelmaa. Vai johtuuko se siitä, että olen vain alkanut havainnoimaan luontoa entistä enemmän!

Kääpävaltias on niin iso, että sen alla voi vaikka
sadetta pitää!

Sekin on ollut mielenkiintoista havainnoida, kuinka kauan on kestänyt, ennen kuin käävät ovat nämä myrskykaadot ottaneet haltuunsa.

Tässäkin kannossa käävät kasvavat hienosti kolossa
päälletysten.

Meni monia vuosia, ennen kuin noihin maapuihin alkoi kääpiä ilmestymään. Kestääkö havupuun lahoamaan alkaminen sitten niin paljon kauemmin kuin lehtipuiden? Todennäköisesti!

Metsän reunamalla, metsätyyppi muuttuu sekametsäksi. Siellä on jo maassa kaatuneita lehtipuitakin. Lähinnä koivuja.

Koivussa on vähän erinäköisiä kääpiä.

Tämä ainakin on taulakääpä!

Kaatuneen koivun kuoressa on rivissä neliömäisiä reikiä. Ne ovat ihan kuin ihmisen tekemän näköisiä. Tutkiskelin asiaa ja tulin siihen tulokseen, että ovat Koivunmantokuoriaisen tekosia. Meidänkin myrskynkaataman pihakoivun latvaosissa oli samanlaisia jälkiä.

Kuoriainen syö nilakerroksen kuoren alta ympäriinsä ja estää puun virtausten kulkemisen latvaan. Ja näin latva kuolee.

Naapurin mökin takana oli jälkiä toisenlaisesta vierailijasta. Siellä oli iso kakkakasa ja sen on supikoiran tekosia. Olemme joskus riistakameralla nähneet sen tässä käyvän.

Naapurin pellolla, missä meidän elukatkin laiduntavat, on pari maatumaan jätettyä pajukasaa. Niissä on myös kauniita kääpiä.

Tämä pieni kääpä on todella kauniin värinen. Se
voisi olla sinihaprakääpä. Mutta varmuutta minulla
ei ole.

Samoin nämä kellertävän ruskeat pikkukäävät ovat <3!

Ihanan rimpsureunaisia!

Ihanaa, että tälläistä luonnon monimuotoisuutta löytyy ihan kivenheiton päästä omasta kodista. Toivon, että tuota metsää ei tulla siivoamaan noista myrskyn kaatamista puista, jotta käävät saavat elää niissä ja lahottaa niitä ihan rauhassa.

Olen ollut varmaan hieman liian paljon kotona ja
seurustellut kääpien kanssa!