Tintin pönttöjä ja paprikapuita

 

Ihanaa, kun voi jo ulkona maalailla!

Pikku-murut olivat mummulassa yökylässä pääsiäisenä pari yötä. Ehdittiin tekemään paljon kivoja juttuja, kuten saunomaan ja katsomaan elokuvia. Pappa myös nikkaroi muksujen kanssa parit linnunpöntöt. Ajatuksena oli tehdä pöntöt hömötiaisille. Hömötiainen on jo luokiteltu uhanalaiseksi, koska sen suosimat pesimisympäristöt on hävinneet. Metsien tehohakkuiden johdosta se ei löydä lahopuita, joiden koloihin se voisi pesiä.

Hömötiäinen on myös kovin kranttu pesimään pöntössä. Mutta toivomme kovasti, että meillä talviruokinnalla käyneet hömötiaiset löytäisivät pesäpaikan. Jos ei meidän tintin pöntöistä, niin ympäristön lahopuista. Laitomme kyllä pönttöihin ohjeiden mukaan sahanpurua, koska hömötiainen haluaa kaivaa itse pesäkolonsa. Se ei helposti huoli tyhjää pönttöä.

Pikku Omenainen taiteilee!

Lapsethan olivat ihan into piukeina tekemässä pönttöjä papan kanssa! Pappa oli sahannut osat valmiiksi ja porannut reijät nauloille, jotta pikkuisten olisi helpompi vasaroida osat toisiinsa. Pappa oli lähettänyt tyttärelle videoita muksujen puuhista. Tytärtä oli hieman kylmännyt katsella, kun toinen muksuista käytteli rohkein ottein vasaraa ja toinen piti osia yhdessä. 😂

Hyvin muksut kuitenkin saivat pönttöjen seinät kasaan. Varsinkin Kuukuna on jo niin taitava käsistään! Ja Omppu tulee hyvää vauhtia perässä.

Minä laitoin muksuille ulos maalauspisteen ja he viihtyivätkin pitkät tovit pönttöjä maalaten. Kuukuna on jo niin iso, että auttoi pikkusiskoaankin saamaan lisää väriä tuubeista. Oli ilo katsella muksujen intoa rakentamiseen ja maalailuun. 

Ensimmäistä kertaa terävällä veitsellä
työskentelyä!

Joku aika sitten Kuukuna otti ison askeleen kokkailuissaan ja käytti ensimmäistä kertaa terävää veitseä pilkkomis hommissa. Poika ei ole kovin innostunut kasvisten syöjä, mutta ainakin paprika maistuu hyvin.

Pikkusormilla on helppo tehdä kylvöjä!

Siinä suippopaprikoita pilkkoessaan hän tokaisi, että koska tykkää syödä paprikaa, niin hän haluaisi kasvattaa paprikapuun. Voi, kuinka mummun sydän läikähti! Mietiskelin, että ehkä jotain on mennyt oikein, kun 5-vuotias tietää ettei paprikaa vaan haeta kaupasta. Vaan että se pitää kylvää siemenestä ja kasvattaa.

Minunhan ei pitänyt kylvää paprikaa ollenkaan tänä keväänä. Olin ajatellut ostaa muutamia taimia valmiina. Mutta onneksi minulla oli suippopaprikan siemeniä, jotta poika sai kasvattaa itselleen (ja ehkä vähän mummullekkin) paprikapuita.

Siinä siemeniä multaan tarkasti sijoitellessaan poika tuumasi, ettei ole ennen kylvöhommia tehnytkää. Tottahan tämä olikin. Ollaan kyllä istutettu perunoita ja kaikenlaisia taimia, sekä kesäkukkia. Mutta siemeniä ei olla yhdessä kylvetty ennen.

Lupasin ottaa kylvökset ja mahdolliset taimet hoidettavakseni. Ja hyvinhän itivätkin! Komeita "paprikapuun" taimia saadaankin. Poika oli ihan innoissaan pääsiäisenä, kun näki taimet. Lupasin koulia ne isompiin ruukkuihin ja lannoitella niitä hyvin. Kotiin lähtiessään Kuukuna vielä muistutti, että mummu hoitaisi hänen paprikoitaan huolella. Voi, mikä muru!

Pappa ripusti tintin pöntötkin puihin, kun niiden maalaukset olivat kuivuneet. Sijoitettiin pöntöt meidän puimalan ja kanalan takana olevaan pieneen metsikköön. Tali- ja sinitiaiset olivat heti niitä tutkimassa. Mutta reikä taitaa olla niille liian pieni. Joten olisi kiva, jos jokin pienempi tintti niihin löytäisi. Jos ei hömötintti, niin vaikka kuusitintti.

Pitäisi tehdä vielä lisää pönttöjä, kun on noita innokkaita maalareita. Ja toivotaan paprikapuille runsasta satoa!

Omppu ja Kuukuna tekevät talikakkusia

 

Kun lapsenlapset tulevat mummulaan yökylään, yritän keksiä heille aina jotain mukavaa ja helppoa tekemistä. Molemmat muksut tykkäävät kovasti puuhata kaikenlaista, mutta eivät vielä jaksa keskittyä mihinkään pitkäkestoiseen hommaan.

Tarkkaa hommaa!

Teen jatkuvasti itse talikakkusia linnuille. Ostan kyllä talipalloja valmiinakin, mutta olen huomannut lintujen pitävän näistä itse tehdyistä enemmän.

Edullisemmaksihan itse tehdyt eivät tule. Mutta ne ovat nopeita tehdä vaikka työpäivän jälkeen. Mitään kovin vaativaa en ainakaan minä jaksa enää iltaisin puuhata ja talikakkuset ovat juuri sopivan pieni puhde niin aikuisille, kuin lapsillekin.

Vuorotellen laitetaan aineksia.

Rasvana käytimme 500 g kookosrasvaa. Lorautin pari ruokalusikallista rypsiöljyä rasvan joukkoon. Se pitää kookosrasvan hieman pehmeämpänä ja pikkulintujen on helpompi kakkusia nokkia.

Sillä välin kun rasva oli sulamassa kattilassa puuhellalla, muksut laittelivat kuivia aineita lusikoilla muotteihin. Minä olin katkonut saksilla ripustusnarut jo aiemmin valmiiksi muotteihin. Käytimme hamppunarua, joka maatuu luonnosta, jos sattuu sinne jäämään.

Hyvältä näyttää. Ei ole kovin paljoa mennyt 
ohi muottien.

Kuivina aineksina meillä oli maapähkinöitä, kuorittuja auringonkukan siemeniä, kuivattuja nokkosensiemeniä ja  kuivattuja puolukoita. Aikas herkullisen kuuloiset ainekset!

Mummu kaataa kuuman rasvan.

Muksut laittoivat vuorotellen aineksia muotteihin niin, että ne olivat noin puolillaan. Sitten minä kaadoin sulan kookosrasvan muotteihin.

Näistä kahdesta on tullut kyllä
sellaisia pelleilijöitä, että!

Vietiin kakkuset ulos kovettumaan.

Vietiin tarjottimella oleva kakkusmuotti jäähtymään ja kovettumaan ulos tuhkaämpärin päälle. Samalla lähdettiin porukalla ulkoilemaan siksi aikaa, kun kakkuset olisivat kovettuneet niin paljon, että saisimme ne muoteista ulos ja ripustettua lintujen nautittavaksi.

Parin tunnin kuluttua ne olivat 
valmiit irroitettaviksi muoteista.

Muksujen mielestä kakkuset
tuoksuivat herkulliselta!

Kyllä mummua nauratti, kun muksut nuuskivat kakkusia. Heidän mielestään ne tuoksuivat herkullisilta! Eivät kuitenkaan haukanneet paloja niistä. Benja koirahan on monesti hyppinyt puissa roikkuviin talikakkusiin ja syönyt ne. On kuulemma kakka luistanut koiralla hyvin!

Ripustettiin niitä omenapuuhun.

Sekä lintulaudalle. Kuukuna 
ylettyi vielä nuuhkimaan niitä!

Kiva ja helppo homma oli tehdä talikakkusia muksujen kanssa. Mukavaa oli ripustella niitä paikoilleen ja jäädä seuraamaan hieman kauempaa lintujen herkuttelua.

Kakkuset maistuivat hyvin linnuille!

Ei montaa päivää mennyt, kun kaikki kakkuset oli syöty. Hyvä juttu, koska nyt voikin tehdä taas uuden satsin puihin ripustettavaksi!

Akvaariorakkautta!

 

Jalusta on muuten hyvä, mutta on jotenkin
hieman valjun näköinen ja matala.

Niinhän siinä sitten kävi, että jäin potemaan hirveää akvaariokuumetta sen jälkeen kun kävin ystäväni Päivin kanssa Tampereen Lemmikkimessuilla syksyllä. Olen nimittäin tuijottanut joka päivä Tori.fi:stä käytettyjä akvaarioita. 

Altaan mallailua Kallaxin päälle.

Akvaarioitahan on myynnissä käytettyinä vaikka kuinka paljon. Ongelmana (jos sitä nyt ongelmaksi voi sanoa) oli se että, ei löytynyt sopivan kokoista, sopivan matkan päästä. 

Olin meinaan ajatellut sijoittavani akvaarion yläkerran ns. harrasteluhuoneeseen ja se asetti tiettyjä rajoituksia.

Tässä akvaario on saanut jo kasvit ja vesi on
vielä sameaa. 

Ensinnäkin meidän vanhan talon lattiat eivät välttämättä kestä satojen kilojen painoista vesiallasta. Varsinkin yläkerrassa sillä seinällä, jolle akvaarion ajattelin, on jo kaksi kirjahyllyä. Niistä painoa tulee jo jonkin verran. 

Ne hyllyt olivatkin sitten se toinen rajoittava tekijä. Olin meinaan ajatellut, että akvaario tulee niiden väliin. Joten sen piti olla mitoiltaan sellainen, että mahtuu siihen. 

Oikeastihan yläkerta ei todellakaan ole paras mahdollinen paikka altaan sijoitukselle. Ohjeet akvaarion sijoittamiseen on, että se pitäisi olla sellaisessa paikassa, missä se on mahdollisimman lähellä vesipisteitä. No, ei ole kyllä meillä nyt. Mutta kummasti saa porrastreeniä, kun vesisankojen kanssa rappuja ramppaa!

Murujen kanssa kalaostoksilla! Kuva on tyttären ottama.

Etsiskelin myös sellaista allasta, joka olisi myytävänä jonkinlaisen jalustan tai lipaston kanssa. Koska minulla ei ollut mitään alustaa valmiina olemassa tulevalle akvaariolle, enkä halunnut uusia kalusteita ostaa.

Taistelukala liikkuu akvaarion kaikissa
vesikerroksissa.

Koska asioiden on tapana järjestyä aina jossain vaiheessa, niin järjestyi tämä akavaarioasiakin. Sattui niin kivasti, että myyntiin tuli 70 litrainen allas jalustoineen 8 kilometrin päässä meiltä. Käsittämätöntä! Ei meinaan ole itsestään selvyys että täältä maaseudulta löytyy näin läheltä ikinä yhtään mitään.

Kaloja on tosi vaikea kuvata!

Myynnissä ollut akvaario ei ollut kovin hyvässä kunnossa. Lasit olivat naarmuuntuneet ja silikonit oli uusittu epäsiististi. Mutta hinta oli kohdillaan ja kauppaan kuului valaisin, sekä suodatin. Joten kuumeissani ostin sen.

Akvvario ei ole työläs hoitaa. Mutta kyllä sekin
tarvitsee päivittäistä ja viikottaista hoivaa. Päivittäin
pitää kalat ruokkia monta kertaa päivässä. Ja tietysti
tarkkailla niiden kuntoa. Kerran viikossa vaihdan osan
vedestä ja puhdistan suodattimen. Kerran kuukaudessa
"imuroin" pohjasoran. Näin pientä allasta pitää hoitaa
enemmän kuin isompia.

Vaikka itse allas oli edullinen, niin kokonaisuudessaanhan akvaarion perustaminen tuli maksamaan aikas paljon. Tuijotettiin Beiben kanssa tyhjää akvaariota jalustallaan ja tultiin siihen tulokseen, että sen jalusta oli jotenkin liian matala. Meillä oli Ikean Kallax-hyllykkö, missä minulla oli joskus ollut levysoitin ja lp-levyt. Se sattui olemaan juuri niin pitkä, että akvaario mahtui sen päälle. Otimme hyllykön alta pyörät pois ja ostimme siihen kaapit ja laatikot. Ne maksoivat yhteensä noin 80 euroa.

Taistelukalat ovat todella kesyjä. Tämä
meidänkin tulee syömään kädestä ja on 
vähän liikaakin mukana viikkosiivouksissa.

Akvaarion alle leikkasimme vanerin, jonka petsasin samalla värillä kuin hylly on. Petsi maksoi noin 10 euroa. Ajattelin, että koska väkisinkin vettä roiskuu huoltotoimissa, niin vaneri suojaa hyllyn pintaa ja on siistimpi kuin joku vahakangasliina.

Taiteilija-minäni iski ja maalasin vesiväreillä
taustan akvaarioon. Tosin Kuukuna sanoi, että
kaupan taustat olivat hienompia, kuin mummun
tekemä. Ja hän sanoi tämän ennenkö oli edes
nähnyt minun maalaamaani! ='D

Akvaarion perustaminen ei ole mitään hätähousun hommaa. Ja sehän ei ole ollenkaan hyvä juttu silloin kun on hirveä hinku ja kuumeilu saada "kaikki mulle heti ja nyt!"

Ensin pitää laittaa altaaseen hiekat, vedet ja suodatin kierrättämään vettä. Kasvit pitää tietysti hommata ja istuttaa. Altaaseen pitää saada toimiva mikrobisto, jotta tulevat kalat viihtyvät siellä. Ihannehan olisi, että olisi saanut jo "käynnissä" olevasta akvaariosta vettä uuteen. Mutta koska sellaista mahdollisuutta ei ollut, piti uusia vesiä kypsytellä ainakin viikko ennen kalojen hankintaa.

Tuo keraaminen "No fishing"- kyltti on ollut
minulla yli 30 vuotta!

Koska minulla ei tietystikkään ollut kasvejakaan akvaarioon vanhastaan, niin nekin piti ostaa. Kalliita olivat nekin, totta kai! Mutta meikäläinen pihinä jakoi melkein kaikki ostamani kasvit useampaan taimeen ja sain aikas hyvän kasvuston altaaseeni. Kasveihin meni noin 50 euroa.

Valkoinen hiekka oli tosi isoa raekooltaan.
Monnisten viikset voivat vaurioitua, kun ne
pöyhivät pohjasta ruokaa ja hiekka on liian isoa.

Minulla oli plääni saada akvaario valmiiksi joulunpyhiksi, jotta pikku-murujen kanssa voitaisiin sitä sitten ihailla. Olin sopinut tyttären kanssa, että käytäisiin kaupassa yhdessä jouluksi ja samalla kalakaupoilla. Omppu ja Kuukuna "pistivät parastaan" ruokakaupassa ja oltiin ihan varmoja, ettei eläinkauppaan menosta tulisi yhtään mitään.

Mutta kappas kehveliä! Ilmeisesti lemmikkikaupassa asiointi oli himpun verran mielenkiintoisempaa, kuin ruokaostoksilla olo. No, en kyllä yhtään ihmettele. Eipä pyhien alla ruokaostoksilla olosta kukaan tykkää!

Tästä näkymästä kasvit ovat jo kasvaneet kovasti.

Alustukseksi vielä sen verran, että minullahan on ollut akvaarioita lähes koko elämäni. Ensimmäisen 20 litraisen altaan sain joskus alle kymmenen vanhana. Sitten säästin itse 60 litraiseen altaaseen, joka minulla olikin monta vuosi kymmenet. 

Kun alettiin olemaan Beiben kanssa yhdessä, meillä oli tämä minun 60 litrainen, Beiben reilu 100 litrainen ja ostettiin vielä yhteinen 200 litrainen. 

Myimme kaikki akvaariot pois, kun muutimme tänne Leppämäkeen. Sitten jossain vaiheessa ostimme juurikin ystävältäni Päiviltä ja hänen mieheltään ihanan kulma-akvaarion. Meillä oli silloin vielä oman kaivon vesi ja akvaarion hoito kävi tosi hankalaksi. Muutaman vuoden päästä myimme altaan pois. Nyt on oltukin sitten noin 10 vuotta ilman akvaariota.

Kaloja on ollut kaikenlaisia. Kultakaloja, miljoonakaloja, platyjä, monneja ja monnisia, lehtikaloja, kaikenlaisia levänsyöjiä ja pohjantonkijoita jne. Mutta taistelukalat on olleet sellaisia, mitä meillä on aina ollut ja sellainenhan piti nytkin saada.

Tässä näkee, kuinka naarmuinen allas on.

Nauratti eläinkaupassa, kun Kuukunalla ja mummulla kävi kalamaku ihan yksiin. Olin ajatellut, että hommaan esimerkiksi parven neontetroja ja sen taistelukalan uuteen akvaariooni. Kun Kuukuna katseli kaloja, hän heti sanoi neontetrojen olevan hienoja ja että niitä otettaisiin. Taistelukaloihin hän ihastui myös heti. Minä olin jo etukäteen käynyt katsomassa valikoimaa ja emmin kahden erivärisen välillä. Kuinka ollakkaan, Kuukuna katseli myös näitä kahta taistelukalaa. Valitsimme musta-valkoisen ja valko-sinisestä jälkimmäisen mummulan akvaarioon. Olemme vieläkin pojan kanssa tyytyväisiä valintaamme!

Omppuakin kiinnosti kalat, mutta eläinkaupan puput ja marsut taisivat kuitenkin kiinnostaa likkaa enemmän!

"Benjan-kallo ja pandamonninen syömässä
ruokatablettia. Tässä uutta pienijakoisempaa
hiekkaa.

Akvaarioon tuli siis pandamonnisia, miljoonakaloja, neontetroja, kirsikkabarbeja ja taistelukala. Kalojen hinnaksi tuli noin 130 euroa. Lisäksi ostin tietysti ruokaa kaloille, vedenparannusainetta, ravinnetta vesikasveille, juurakon, Kuukunan valitseman keraamisen "Benjan-kallon", haavin ja leväraapan. Näihin meni vajaat 100 euroa.

Minulla oli saatua akvaariohiekkaa, mutta vaihdoin sen vielä siitä syystä, että en pitänyt valkoisesta hiekasta. Lisäksi sen raekoko oli vähän liian isoa, joten ostin vielä 8 kiloa hiekkaa hintaan 17 euroa.

Eli, vaikka akvaario oli varusteineen hankintahinnaltaan edullinen, silti kaiken kaikkiaan akvaarion perustamiseen meni rahaa noin 500 euroa. Mutta kaikki harrastukset maksaa ja olen niin rakastunut tähän pieneen vedenalaiseen maailmaan. Jään monta kertaa päivässä istuskelemaan sen ääreen ja tuijottelemaan kalojen touhuja. Rakastan!!!

Kuukuna ja Omppu kokkaa: Vaahtokarkkitikkarit

 

Valmiita vaahtokarkkitikkareita!

Viime viikolla poikkesin töistä tullessani moikkaamassa pikku muruja. Ompun kanssa selailtiin erästä kirjaan, jonka olivat lainanneet kirjastosta. Siinä oli kaikenlaisia helppoja ohjeita itse tehtyihin herkkulahjoihin. Omppu näytti minulle kuvaa vaahtokarkeista, suolatikuista ja suklaasta tehdyistä "tikkareista", jotka oli koristeltu strösseleillä. Muksut olivat tulossa viikonloppua viettämään mummulaan ja lupasin Ompulle, että näitä kokkailtaisiin sitten yhdessä. Mummulta löytyikin kaikkia aineita jo valmiiksi mummulasta.

Ja niin me niitä tehtiinkin sitten ja hyvin onnistuin jo kokkailu Ompultakin. Kuukunahan on jo ihan mestari, mutta pikkusisko tulee hyvää vauhtia perässä. Olipa mukavaa puuhaa taas pitkästä aikaa!

Vaahtokarkkitikkareihin tarvitset:

• vaahtokarkkeja
• suolatikkuja
• suklaata valintasi mukaan
• strösseleitä

Aineosien määrät riippuvat ihan siitä, kuinka

paljon tikkareita teet. 

Paloittele suklaa kippoon ja sulata se joko
mikroaaltouunissa varovaisesti muutama 
sekunti kerrallaan tai vesihauteessa
liedellä.

Paina suolatikut varoivaisesti vaahtokarkkiin.

Pöytää vasten tämä sujuu helposti. Tikku
menee tosi helposti poikki.

Tämä sujui hienosti myös Ompulta!

Ta daa!

Sitten tikkari kastetaan sulaan suklaaseen.

Sitten sitä pyöräytetään strösselissä.

Tikkarit laitetaan vaikkapa tarjottimelle,
jossa on leivinpaperi päällä. Annetaan olla
niin kauan, kuin suklaa on kovettunut.

Ompulta sujui tämäkin!

Hienosti menee!

Koska oltiin malttamattomia, tuotiin tarjoitin
ulos viileään ja siellä suklaa kovettuikin
nopeasti ja päästiin maistelemaan.

Hyviä tuli!

 

Vaahtokarkkitikkareita oli mukavaa tehdä muksujen kanssa ja tämä sujui tosi kivasti myös Ompun kanssa, joka on 2,5-vuotias. 

Nyt ollaankin oltu kaikki, mukuloita myöten koronassa ja karanteenissa. Mutta kyllä tämä tästä ja tautikin tuntuu jo taipuvan sopivasti viikonlopuksi.

Mukavaa viikonloppua kaikille ja pysykäähän terveinä!

Lammashaan jäälyhtypolku ja dinobongaus!

 

Uusi satsi jäätymässä!

Jostain luin (en muista mistä) sellaisen idean, että joku äiti oli piilotellut kotipihalle leikkidinosauruksia, joille oli laitettu heijastimet kaulaan. Pimeän tultua perheen lapset olivat sitten etsineet niitä taskulamppujen valossa. No, tämähän mummuhan oli heti ihan "Wau!" Tämä ideahan piti ihan välttämättä toteuttaa!

Pulkka on ollut kovassa käytössä jääharkkojen
ja lyhtyjen kuskaamisessa talolta pellolle.

Kuukuna on nykyään kova dinofani ja tietää monien dinosaurusten nimet. Omppukin dinoista tykkää ja matalalla äänellä söpösti murisee niillä leikkiessään. Tyttö saa vauvan äänensä niin matalaksi, että ajattelin hänet ilmoittaa kurkkulaulukurssille! 😂

Elintarvikevärit näyttävät hienoilta 
veteen kaadettuina!

Niin kuin mikään ei täällä Leppämäessä tapahdu nopealla aikataululla, niin eihän tämä dinosaurusjuttukaan. Suurin ongelma oli se, ettei minulla ollut niitä dinoja. Tytär aikanaan piti myös kovasti dinosauruksista, mutta kaikki hänen vanhat dinolelut olivat lähteneet kiertoon jo vuosia, vuosia sitten. Joten, piti hommata ensin ne dinot!

Puukolla naputtelin reijät osittain jäätyneisiin
lyhtyihin ja kaadoin vedet niistä.

Dinosaurusten piti olla sellaisia kookkaampia, jotteivat ne hukkuisi maastoon ja että niihin pystyisi heijastimet kiinnittämään. 

Dinosaurusten hankkiminen tuntuikin lähtevän onnistuneesti vauhtiin, kun löysin pari isoa yksilöä kierrätyskeskuksesta yhden euron kappalehintaan. Mutta sitten tyssäsi! Isoja dinoja ei löytynyt kirppiksiltäkään yhtään. Toristakin katselin, mutta joko niistä pyydettiin "maltaita", jopa 100 euroa, tai sitten ne olivat niin kaukana, että postitus olisi ollut kallista. Köyhänä, työttömänä mummuna, en ollut valmis hirmuisia rahamääriä dinojen hankkimiseen käyttämään. 

Jäälyhdyt olivat todella kauniita lumisessa ja 
pimeässä pakkasmaisemassa.

Muutenkin ajattelin, että dinojen pitää löytyä käytettyinä. En halunnut ostaa niitä uutena, enkä käytetyistäkään maksaa isoja summia. Tehtävä alkoi tuntumaan lähes mahdottomalta!

Maitopurkkeihin tehdyistä harkoistakin
tuli kivoja lyhtyjä!

Sitten laitoin Kuhmalahden kirppisryhmään faceen kyselyn dinoista ja sitä kautta sainkin ihan ilmaiseksi useita dinoja. Sitten vielä kyläilyreissu Beiben siskolle poiki muutamia lisää. Ja kas, minulla olikin toistakymmentä isoa dinosaurusta kasassa. Kaksi lentoliskoa ostin naapuripitäjän kaupasta, mutta ne maksoivat vain vähän yli kolme euroa kappale. Pakko-ostos, koska kyllähän nyt lentoliskot piti myös olla!

Seuraava etsinnän kohde oli heijastimet. Kummasti niitäkin sitten nurkista löytyi, mutta jouduin kuitenkin ostamaan heijastinteippiä rullan, jotta sain merkattua joka dinon. 

Heijastinteipin lisäksi jouduin tietysti ostamaan hirvittävän määrän kynttilöitä. Kustannuksia tuli siis elintarvikeväreistä, parista lentoliskosta, heijastinteipistä ja kynttilöistä. Rahaa meni ehkä 50 euroa...

Hommahan lähti sitten ihan lapasesta, kun keksin tehdä dinoradan meidän lammashakaan. Ja kun pelto on iso ja dinoja kuitenkin vähänlaisesti niin isolle alueelle, piti keksiä jotain lisää. Koska sillä viikolla kun murut olivat tulossa mummulaan yökylään oli reippaat pakkaskelit, sain idean jäädyttää jäälyhtyjä ja -harkkoja ämpäreihin ja tyhjiin maitotölkkkeihin.

Viikon verran jäädytin lyhtyjä vähäisiin nurkista löytämiini ämpäreihin. Osan värjäsin elintarvikevärillä ja osan jätin kirkkaiksi. Ihan kovimpien, yli 20 asteen pakkasten paukkuessa, sain pari satsia lyhtyjä per vuorokausi. Loppujen lopuksi niitä tuli hieman yli 50. 

Hirveä homma, mutta kyllä oli kivaakin! Irroittelin lyhtyjä ämpäreistä ja kuskasin niitä lammashakaan pulkalla ja ahkiolla. Välillä sain Beiben avukseni ja hän oli kyllä ihan yhtä innoissaan mukana touhussa.

Kuukuna ihmettelmässä lyhtypaljoutta!

Muksut olivat tulossa meille lauantaina. Mutta minun piti edellisenä iltana tehdä "kenraaliharjoitus" ja laitoin kaikkiin lyhtyihin kynttilät palamaan. Dinosaurukset heijastimineen olin sijoittanut osaan polkua. Voi hitsi, kun näytti niin hyvältä!

Vähän kyllä jännitti, mitä murut tykkäävät polusta. Sitten kun vihdoin he tulivat mummulaan ja ilta alkoi hämärtymään, sanottiin heille, että mennään lammashakaan katsomaan "yhtä hienoa juttua"!

Kun päästiin pellon laitaan, Kuukuna sanoi "Wau! Onpas hienon näköistä!" Saattoi kyllä mummun silmäkulma kostua! 

Omppukin istui pulkassa tyytyväisenä ja katseli lyhtyjä. Kuukuna juoksi lyhdyltä toiselle ja kivaa oli. Mutta sitten kun päästiin sinne dinoalueelle, niin johan riemu repesi. 

Tämä dino oli joku nuijapää!

Poika juoksenteli otsalampun valolla dinoja etsien ja luetteli löytämiensä dinosaurusten nimiä. Joukossa oli myös yksi krokotiili. "Katso mummu, minä en pelkää yhtään tätä krokoa!" hän huusi. Tämä kyseinen krokotiili on ollut pitkään sisällä takan päällä, kun poikaa on suorastaan inhottanut se. Mutta täällä ulkona se olikin kiva!

Hurja lentolisko!

Vähän pitää saada koskeakkin!

Omppukin tuntui tykkäävän dinoista. Heti hän alkoi murisemaan, kun veikka näytti dinoja hänelle. 

Oli mukavaa seurata muksujen intoa, kun he etsivät dinosauruksia. Oli tosi monta tyrannosaurusta ja pitkäkaulaa. Kolmisarviakin taisi olla pari. Ja sitten sellaisia, mille ei nimiä keksitty tai tiedetty.

Ja tietysti leikkiäkkin pitää!

Ennen niin pelottava kroko olikin nyt kiva!

Seuraavalle viikolle oli luvatttu suojasäätä ja vesikelejä, lyhdyt tulisivat sulamaan. Koska niiden teossa ja koko tässä "projektissa" oli ollut niin kova homma, ajattelin että olisi kiva jos jotkut muutkin kävisivät  polun kiertämässä. Niinpä laitoin meidän asuinalueen whatsup-ryhmään viestin, että asukkaat ovat halutessaan tervetulleita katsomaan lyhtyjä ja etsimään dinoja. Ohjeistin, että pellolla ei ole lyhtyjen lisäksi muita valoja ja hieman epätasaistakin on. Mutta täällä maalaisillahan kaikilla on hyvä tasapaino ja otsalamput kasvaneet päähän talven ajaksi! Silti oli hyvä varoitella.

Muutama perhe olikin käynyt kiertämässä polun ja oli kuulemma ollut elämys. Tuli kyllä tosi hyvä mieli, että keksin jakaa tämän jutun naapureiden kesken. Eipä täällä maalla kovin paljoa tapahdu, varsinkaan lapsille!

Yöllä satoi lunta ja valoisaan aikaan piti tietysti käydä tekemässä huoltotoimia dinoille. Ne kun olivat saaneet lunta niskaansa!

Dinot piti puhdistaa lumesta!

Kuukunalle tämäkin tuntui olevan mieluista hommaa. Hän puhdisti huolella joka dinon lumesta ja sisko seurasi perässä koko ajan muristen!

Iltapäivällä vanhemmat tulivat muksuja hakemaan, niin pitihän polku käydä kiertämässä äidin ja iskänkin kanssa. Kuukuna toimi oppaana ja näytti heille, mistä dinoja löytyy. Voi rakkaus! 💓

Nyt tosiaan lyhdyt ovat jo sulaneet melkein kaikki. Mutta oli niin mukava tehdä tälläinen elämys muruille, että teen kyllä toistekkin. Vähän lupasinkin, että jos taas jossain vaiheessa tulee pitkä pakkasjakso, jäälyhty polku palaa dinosauruksineen Leppämäen lammashakaan!

Tein parit lyhdyt pihatienkin varteen!

Yle Areenassa on muuten ihan uusi podcast dinosauruksista. Oletko tiennyt, että linnut ovat dinosaurusten yksi sukuhaara?

Kuuntele Yle Areenassa: https://areena.yle.fi/audio/1-51003508