perjantai 1. lokakuuta 2021

Kuivuneen kanervakranssin tuunaus

 

Ruskea kranssi ei oikein erotu ovesta.



Tein opiskeluaikanani koulun mailta keräämistäni kanervista kranssin muijaluolan oveen. Se on ollut jo pitkään kuivunut ruskeaksi ja aika säälittävän näköinen. Sitä olen nyt sillä silmällä katsellut ohikulkeissani, että oveen pitäisi tehdä uusi. Nyt vielä ei vaan ole oikein havukranssien aika ja näin aikaisin syksyllä tehty havukranssi ei välttämättä pidä neulasiaan koko talvea. Joten jotain muuta piti keksiä!

Koska muijaluolani on hieman "asenteellinen", oveen sopisi jokin hieman rouheampikin kranssi. Olen yleensä aina purkanut vanhat itselle tulevat kranssit ja käyttänyt pohjarinkulan, sekä mahdollisesti rautalangankin uudestaan. Vaikka kransseissa onkin maatuvia luonnonmateriaaleja, ei niitäkään sovi ihan kuinka vaan tuhlailla. 

Nyt päätin, että en pura kranssia ollenkaan, vaan suihkautan siihen hopeamaalia. Maali nyt ei välttämättä ole mikään ekologinen vaihtoehto, mutta joskus vain täytyy tehdä oman mieltymyksensä mukaan.


Näyttää hyvältä jo tässä vaiheessa!



Maalia ei tarvinnut lähteä mistään ostamaan, vaan spraypullo vannehopeaa löytyi omista varastoista. Sitä sitten ulkosalla kranssiin suhauttelin, annoin välillä hetken kuivua ja sitten vain uutta kerrosta vanhan päälle. 

Halusin maalia hieman pintaa syvemmälle, joten suihkutin ensin kranssin päältä päin ja sitten vähän niin kuin "vastakarvaan", jotta sain maalia myös varpujen tyveen. Muuten en ollut niin tarkka, koska ruskeaa sai jäädä näkyviinkin. Se teki mielestäni kivaa varjoa kranssin pohjaan. 

Kranssin takapuoleen en tietenkään maalia tuhlannut, koska sehän nyt tuli ovea vasten, eikä siten sieltä näy.





Kranssista tulikin parempi, mitä olin ajatellut! Vaikka olen henkeen ja vereen luonnonmateriaalien ystävä, kyllä minussakin se kiiltävälle perso harakka asuu. Kivasti kuitenkin maalattunakin kanervat näyttävät luonnollisilta, eivätkä niin muovisilta, kuin vähän pelkäsin.


Nyt erottuu!


Vaikka kranssi näytti hyvältä ovessa ihan pelkistettynä, jotenkin se kaipasi lisää koristelua. Ajattelin henkeen sopivan joku luu kranssin keskelle. Minulla olikin luonnosta löytämiäni ja puhdistamiani peuran tai kauriin selkänikamia. Joten kiepautin hopeaketjua sellaisen ympärille ja laitoin sen roikkumaan kranssin keskelle. No nyt miellytti silmää!







Minulla on ollut nyt jonkin aikaa sellainen saamattoman vetelä olo, enkä saa tartuttua sitten niin mihinkään toimeen. Tämä oli kiva ja nopea tuunaus ja piristi mieltä kovasti. Ja mikä parasta, kaikki tarvittava löytyi kotoa, eikä rahaa kulunut hankintoihin. Kanervatkin saivat vielä jatkoaikaa ainakin yhdeksi talveksi, eikä luontoakaan rasitettu enempää uusien keräämisessä. 


No nyt!

Pidätkö sinä kransseista? Ostatko valmiina vai teetkö itse?
Mukavaa viikonloppua kaikille!



8 kommenttia:

  1. Hurjan hieno idea ja hurjan hieno lopputulos. Kranssien teko kiinnostaa kovasti, mutta taiteellinen silmä puuttuu täysin, joten lopputulos ei varmaankaan olisi kovinkaan kaunis :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ei peruskranssin tekoon tarvita mitään taiteellisuutta. Siksi onnistuu meikäläiseltäkin!

      Poista
  2. Lopputulos kyllä kiittää todella!! Tulipa siitä hieno. Minä voisin tuollaisen hopeisen vaikka ostaakin.
    Täytyykin muuten pitää jatkossa mielessä, että noita luonnosta löytyviä luita voisi tosiaan jotain tarkoitusta varten ottaa talteen. Tähän asti olen vaan tuonut koirille puruluuksi parit sarvet, mutta miksei noista selkärangoistakin tosiaan saisi jotain....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vois vaikka neulasensa tiputtaneen havukranssin suhauttaa hopeiseksi!

      Kannattaa keittää luut, jos niistä sisätiloihin jotain tekee. Kärpästen munat säilyvät uskomattoman kauan elinkelpoisina.

      Poista
  3. Ajatella, miten pienellä loppujen lopuksi saa hieman ränsistyneestä kranssistakin kauniin. Pitää vain saada idea ja toteuttaa se. Tosi kaunis lopputulos.

    VastaaPoista
  4. Kyllä teillä pytinkejä riittää :) mutta kaikki on tarpeellisia! Me laitettiin perunat maahan super aikaisin elin toukokuun lopussa ja teillä se oli "tosi myöhään"... ihana tämä suomen maa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silti välillä tuntuu,että lisää tarvittaisiin. Esimerkiksi lämmintä varastotilaa ei juurikaan ole. Toisaalta se voi olla ihan hyväkin asia!

      Joo, teillä on tosi paljon lyhyempi kasvukausi! Täällä etelämmässä tulee ehkä vähän hötkyiltyä istutusten kanssa. Teillä pohjoisen ihmisillä on enemmän malttia!

      Poista