maanantai 1. elokuuta 2022

Suuntana omavaraisuus, osa 8; Luonnon monimuotoisuus.

 

Helteistä on saatu nauttia ja kärsiäkkin!

Hei vaan, täällä ollaan! Elokuu on alkanut ja voiko jo sanoa, että viimeisiä viedään tämän kesän osalta. Elämä on ollut yhtä haipakkaa ja tuntuu, etten ole mitään muuta ehtinyt tai jaksanut tehdä kuin töitä. No, kun valokuvia katsoo, niin ollaanhan me nyt jotain muutakin tehty. Ainakin lähimatkailtu. Beibe oli heinäkuun lomalla, joten iltaisin ja viikonloppuisin ollaan käyty taidenäyttelyissä ja kesäkahviloissa.

Tiina Anttilan teos Vihasjärven vanhalla
kansakoululla.

Viimeiseltä kuukaudelta kun selasin valokuvia kännystäni, huomasin kuvien olevan aikas työpainotteisia. Johtuu ehkä siitä, että päivitän työssäni somea. Pääasiassa instaa, mutta vähän faceakin. Joten en ole ihan kauheasti jaksanut omia somekanaviani päivitellä, saati kirjoitella tänne blogiin. Minullahan jäi viime kuun yhteispostaukseenkin osallistumatta, koska kesäkuussa en vain jaksanut postata. Harmitti kovasti, koska säilöntä aiheena on minulle rakas.

Pidin töissä asiakkaille puuntunnistusta. On tosi
vaikeaa tunnistaa puulajeja klapeista!

Mutta nyt pakotin itseni etsimään aikaa kirjoittamiselle ja tässä ollaan! Joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina kello 9 aamulla, joukko omavaraisuudesta kiinnostuneita, sitä harjoittavia tai aikovia bloggaajia julkaisevat jokainen yhtäaikaisesti tahoillaan postauksensa. Aihe on päätetty etukäteen ja elokuun aiheina on luonnon monimuotoisuus ja maatiaislajit. Minä en ole perehtynyt maatiaislajeihin kasveissa kovinkaan paljon. Ainakaan mitenkään syventävästi, joten jätänkin sen alueen kirjoittamisen tietävämmille.


Hullu lokki hyökki meidän grilliin!

Suuntana omavaraisuus -yhteispostaussarjan postaukseni löydät tunnisteilla ; omavaraisuus, suuntana omavaraisuus, yhteispostaussarja ja blogiyhteisö.
Tämän vuoden postauksiin pääset alla olevista linkeistä.


Daisy-poni töistä<3

Tänä kesänä meidän omavaraisuus on ollut heikoimmalla tasolla, kuin ikinä! Kasvimaalle kylvin keväällä kasviksia enemmän kuin maltillisesti. Kaalit sinnittelevät verkon alla. Niin kuin vähän arvelinkin, kirppoja verkko ei estä. Ja en ole raottanut verkkoa kertaankaan sen asentamisen jälkeen. Silti kaaleissa on runsaasti kirppoja. Mutta ovat ihmeesti sinnitelleet niitä vastaan!
Taimien istutus jäi hieman myöhäiseksi. Mutta toisaalta kaalikasvit pitävät viileästä ilmasta, niin toiveita on, että ne vielä ehtisivät kasvamaan ja tuottamaan satoa. Katsotaan!

Kotona kananuorikot seuraavat joka paikkaan!

Kani jäi astuttamatta ja näin ollen ei ole kaninlihaa tulossa syksyllä. Olen etsinyt sille kaveria ja ehkä sitten alkukeväästä veisin niitä urokselle.
Kanantipuista on kasvanut nuorikoita. Jouduimme näyttämään kirvestä meidän Laava-kukolle, kun se alkoi hyökkimään minun päälleni. Muutama kukkonuorikko on lihaksi kasvamassa, mutta katson josko niistä jonkun jättäisin meille uudeksi kukoksi.

Ja kanoja töistä!

Kavihuoneessa on jonkin verran tomaattia ja ne ovat saaneet olla melkein oman onnensa nojassa. Kasteltu toki ollaan ja jossain vaiheessa poistin villiintyneet varkaat. Mutta kyllä ne silti on meitä sadollaan hemmotelleet!

Kävin heittämässä keikan puutarhatyöntekijänä
yhtenä päivänä.

Sipulia ollaan sentäs saatu, kiitos alennuksista keväällä hamstraamani istukassipulit. Ja porkkanoita tulee hieman, mutta syksyllä kylvämäni palsternakat eivät itäneet yhtä lukuun ottamatta.
Pavut alkoivat tekemään satoa ja avomaankurkut kukkivat kovasti.
Chilit ja paprikat alkavat saamaan väriä kasvihuoneissa. Aina sitä näköjään jotain saadaan, vaikka vähemmän oltaisiin laitettu kasvamaan.

Mansikoita on mennyt pakkaseen useampi kilo!

Mansikoita on reilusti pakastimessa, koska sain niitä edullisesti viime kesän työpaikaltani. Ollaan hieman ehditty marjastamaankin. Beibe keräsi nelisen kiloa lakkoja ja minä kävin mustikassa, sekä vattupusikossa. Vielä aion mennä molempia keräämään lisää. Asuisin varmaan marjamettässä, jos ei tarvitsi käydä töissä. Ja keittelisin hilloja ja mehuja päivät pääksytysten!

Istutin tiarellaa metsäpuutarhaan!

Hunajan linkoaminen aloitettiin pesäosasto kerrallaan. Hunajaa tuli tosi hyvin! Tämä kesä meni kivasti mehiläisten osalta. Parveilukiimaa oli toisessa pesässä, mutta Beibe taitavana teki "temppujaan" pesällä ja saatiin parveilu estettyä. Pesät olivat tänä vuonna niin vahvoja, että tehtiin jaoke ja tilattiin uusi kuningatar siihen. Nyt meillä on sitten kolme pesää. Alun perinkin meillä oli ajatus, että 2-5 pesää on meille hyvä määrä. Koska ei ole tarkoitus toimia kaupallisesti, vaan saada lisää pölytystä hedelmäpuillemme ja marjapensaillemme, muutama mehiläisyhdyskunta riittää meille mainiosti. Ja ei ole niin kauheasti hommaakaan sitten niiden hoidosta. Lisäksi useampi yhdyskunta toisi turvaa siihen, että jos tulee talvitappioita, toivossa olisi edes yhden pesän jäävän henkiin.

Beibe teki uuden jaokkeen, joten nyt meillä
on 3 mehiläispesää.

Töissä afrikkalainen kääpiövuohi Lissu sai
kaksi kiliä. Nimiksi tuli Kirsikka ja Kyllikki.

Tästä päästiinkin oivasti kuukauden aiheeseen, eli luonnon monimuotoisuuteen. Olenkin ötökkäkadosta postannut muutaman kanssabloggaajan kanssa muutama vuosi sitten. Pääset lukemaan Maailma ilman ötököitä ja miten lähiluonnon monimuotoisuutta voi lisätä omalta osaltaan? linkkiä klikkaamalla.

Perunat saatu, ahvenet itse kalastettu ja pavut
omalta kasvimaalta.

Meidän pieni vajaan kahden hehtaarin "ranchi" on mielestäni tosi monimuotoinen luonnoltaan. Myös ympärillä on monenmoista luontotyyppiä. On peltoa, hakkuuaukeita, kuusikkoa, sekametsää ja ihan luonnontilaista ryteikköäkin.
Meidän tontilla näkyy ja pesii monia pikkulintulajeja. Myös hyönteisiä, sammakoita, sisiliskoja ym. on paljon. Kiitos taitaa kuulua meidän pihan lammelle, jossa kutee sammakot ja vesiliskotkin käyvät siellä keväthuumassaan.



Kimalaiskuoriainen huopaohdakkeella.

Muutamia kertoja kesässä somessa päivitellään sitä, ettei perhosia näy. Meillä on paljon erilaisia perhosia. Mutta ei niitäkään joka päivä tai viikko ole paljon. Jotenkin tuntuu näissä perhosasioissa ihmisten vieraantuneen siitäkin, että perhosilla on eri sukupolvet lennossa eri aikaan kesässä. Talvehtineet lentävät alkukesästä ja kesällä kuoriutuneet sitten myöhemmin. Ei esimerkiksi nokkosperhosia ole lennossa koko kesää. 


Metsäapilan kukintoja kuivuriin.

Miten sitten voisi esimerkiksi lisätä perhosten määrää omassa lähiluonnossaan tai tontillaan? Monesti mainitaan vain se, että pitää lisätä mesikasveja. Varmasti auttaakin aikuisia perhosia. Mutta yhtä, jos ei vielä tärkeämpi asia on toukkien ravintokasvit. Jos niitä ei ole, niin ei ole perhosiakaan.


Tämä punainen päivänkakkara on ihana!

Meillä täällä Itä-Pirkanmaalla on paljon ritariperhosia. Ne viihtyvät aikuisina paikoissa, jossa on kuusikkoa ja muita korkeita puita, sekä mäkiä. Urosten reviiri on siellä korkealla puiden latvuksissa.  Aikuiset tarvitsevat myös sellaisen paikan, minkä läheisyydessä kasvaa putkikasveja (ristikukkaisia) joihin munia. Koska ne taas ovat toukkien ravintokasveja. Luonnossa toukkia näkee esimerkiksi karhunputkilla. Olenkin miettinyt sitä, että vaikuttaako se, että täällä päin tienpielissä kasvaa runsaasti villipalsternakkaa siihen, että ritarit menestyvät täällä päin.
Itse laitan joka kevät yhteen kasvilavaan tilliä kasvamaan vain ja ainoastaan ritareita varten. Ihan vahingossa tämän asian olen huomannut muutamia vuosia sitten, että toukat pitävät tillistä. Ja sattumalta meidän kasvimaa on naapurin kuusikon reunassa. Luonnon monimuotoisuutta joskus lisää ihan vahingossa ja tietämättään!
Myös fenkoli ja porkkana kasvimaalla saattavat houkutella ritariperhosia.

Jotain ruokaa meidänkin kasvimaalta saa
tänäkin kesänä!

Näihin aikoihin yleisimmistä päiväperhosista on lennossa ainakin tesmaperhonen, ja kohta alkaa näkymään keisarinviittoja. Olen huomannut, että kun mäkimeirami alkaa kukkimaan, niin johan kohta alkaa keisarinviittoja näkymään.

Omppu-kulta!

Suruvaippoja ja amiraaleja näkyy usein niihin aikoihin syksyllä, kun ollaan puristettu omenamehua. Ulos jätetty mäski on aina ihan täynnä näitä upeita, isoja perhosia.

Kuukuna tuntuu ihmettelevän, että mihinkäs se
puu tästä on hävinnyt!

Neitoperhoset ovat kulttuuriympäristöjen perhosia ja rakastavat kukkia, erityisesti ohdakkeita. Eli jos haluat neitoperhosia näkyviisi, anna ojanpientareiden olla valtoimenaan ohdakkeita. Ja sanomattakin on selvää, että nokkosperhonen tarvitsee nokkosia toukkiensa ravinnoksi. 

Beibe jättikuusen kannolla. Vaikka minun sydäntä
särki, kun kaupunki kaatoi nämä valtavat kuuset,
pientä lohtua tuo, että ne kaikki olivat keskeltä
lahoja.

Suomen kansallisperhonen paatsamasinisiipi ruokailee mieluusti pajujen kukinnoilla, mutta se munii paatsamaan, jota sen toukka syö. Niitä on tavattu myös kanervilla, juolukoilla ja jopa karviaisella puutarhoissa. 
Sen toukka muuten elää sympioosissa muurahaisten kanssa, näin minulle on kerrottu. Älkää kysykö miten! Mutta näitä perhosia jos haluaa elinpiiriinsä, pitää siis olla pajuja, paatsamia ja muurahaispesiä.
Toinen perhonen, jonka toukka käyttää paatsamaa lähes ainoana ravintokasvinaan, on sitruunaperhonen . Niidenkin uusi sukupolvi alkaa lentämään heinäkuun lopulta syyskuulle asti.

Cafe Metsä

Useat perhoset pystyvät talvehtimaan Suomessa. Joten ne tarvitsevat kiven- ja puunkoloja ym. Usein tapaa esimerkiksi nokkosperhosia vajoissa ja muissa kylmissä ulkorakennuksissa seinillä sisällä seinillä talvella. Ne pystyvät kehittämään elimistöönsä pakkasnesteen tapaista ainetta, jotteivät jäädy. Osa perhosista tulee meille muuttajina, kuten amiraali.

Musta Pekka muurahaispesässä!

Kyllähän luonnon monimuotoisuus käsittää muutakin kuin perhoset. Aina välillä harmittelen ja tunnen jopa ihan sisäistä tuskaa, kun lähimetsissä tehdään avohakkuita. Mutta toisaalta sitten olen aivan onnessani muutaman vuoden päästä etsimässä hakkuuaukoissa keväisin korvasieniä (joita en koskaan löydä) ja näihin aikoihin olen vattupuskissa marjastamassa.  
En silti kannata rajuja laikutuksia hakkuiden ohessa. Kyllähän sellaiset toimet ovat kovin rajuja luonnolle. Ja lisäksi usein saatetaan istuttaa ihan vääränlaista puulajia hakkuun jälkeen, mikä ei välttämättä sovi ollenkaan kyseiselle alueelle. No, ehkä ne viisaammat tietää enemmän näistä asioista, kuin minä!

Pääskyset tallissa

Yksi asia, mikä minua ärsyttää alkukesäisin, joka ikinen vuosi, on se kun ihmiset julistautuvat luonnon monimuotoisuuden vaalijoiksi jättämällä voikukat ajamatta nurmikoiltaan. Että on mesikasveja pölyttäjille jne. Some täyttyy keltaisista kuvista hästäg voikukka, hästäg pelasta pörriäiset. 
Tätä voikukkamerien suoranaista palvontaa vielä media komppaa. Yleä myöten on uutisointia siitä, kuinka voikukka sitä ja voikukka tätä.

Kuhmalahden Taidepappilan vihreä vessa.

Juu-u. Osaltaan on ihmiset ja media oikeassa. Voikukka on erittäin tärkeä alkukesän mesikasvi pörriäisille ja talvehtineille perhosille. Ja onhan se ravitseva ja maukas villiyrtti. 
Mutta onko se luonnon monimuotoisuutta, kun on sitä pelkkää voikukkaa? Ei todellakaan ole! Kyllä voikukkaa pitää kukinnan jälkeen kurittaa, jottei se lehdistöllään peitä koko alaa. Se on tehokas tukehduttamaan heikommat kasvit alleen varsinkin hieman kovemmilla maalajeilla kasvaessaan. Voikukalla on, niin kuin tietäjät tietää, paalumainen juuri. Niinpä se pystyy kasvamaan vaikka tiukassa savessa. Toisaalta se myös ilmaa maaperää.

Mausteita ja paistorasvoja lukuun ottamatta
omavarainen ateria.

Niskakarvani nousevat pystyyn ja silmähermo alkaa nykimään myös joskus, kun puutarhalehdissä ja -ohjelmissa esitellään "luonnonmukaisia" puutarhoja, joissa ei kitketä ja kaikki kasvit saavat kasvaa niin kuin haluavat. Usein nämä ovatkin sellaisia, missä on voikukkaa ja vuohenputkea. Siellä täällä saattaa joku muukin sinnitellä. Ei tämä ole luonnon monimuotoisuutta ja sen lisäämistä!

Lakat lähisuolta, kerma ja leipäjuusto
punalaputettuna ostettu.

Suomessa luonto muokkaantui sellaiseksi, mitä nykyaikana pidetään perinnemaisemana, laidunnuksen ja pienviljelyn myötä. Karjaa oli vähän, ne laidunsivät metsissä ja niiden talviruoka niitettiin pientareilta ja sellaisista paikoista, missä ei viljelty talon väelle ruokaa. 

Yksityiskohta Reijo Kivijärven maalauksesta
"Ilmastonmuutos" Kuhmoisten Riihigalleriassa.

Mikään kasvi ei päässyt valtaamaan alaa, vaan kasvisto oli monipuolista. Ei ollut ryteköitä, pajukoita, vuohenputkien ja voikukkien valtaamia aloja. Tämä on asia, mitä mielestäni tuodaan ihan liian vähän esille. Ei luontokaan pysy joka puolella monimuotoisena ilman ihmisen ja laiduntavien eläinten vaikutusta. Välillä unohdetaan myös se, että kyllä me ihmisetkin kuulutaan luontoon. Mutta ei ehkä niin vahvalla vaikuttamisella, mitä nyt tapahtuu!

Meidän avioliitto tuli täysi-ikäiseksi. 18 vuotta ollaan oltu 
naimisissa. Koska en ole ikinä pitänyt sinisestä väristä,
morsiuskimppuun ujutettiin ruiskukkaa täyttämään vaadittu
väri. Halusin myös koivua kimppuuni. 

Leppämäki on hyvä esimerkki tälläisestä. Täällä on asunut ennen meitä pienviljelijä perhe, joilla on ollut enimmillään neljä lehmää ja hevonen. Ja maatahan on ollut omassa omistuksessa peräti tämä vajaat 2 hehtaaria. Useita lapsia kasvatettavana ja elätettävänä pienessä töllissä. Mietin monesti, että millä ihmeellä he ovat täällä eläneet ja elantonsa raapineet!

Vähän on naamat levinneet ja rypistyneet
hääkuvista!

Meillä oli ilo päästä joskus jutulle vanhan naapurin kanssa, joka kertoili hieman tämän alueen elämästä. Täällä on tosiaan ollut talojen pihapiirit ja peltotilkut aidattuna ja niillä on kasvatettu hieman viljaa, vihanneksia ja perunoita ihmisille talven varaksi. Ja aidattu sitä varten, ettei lehmät pääse niille syömään. Pellot olivat olleet siis ihmisten ruuan kasvattamiseen ja eläimet olivat laiduntaneet kesät muualla ja etsineet ruokansa luonnosta. 
Kuulemma lähitalojen lehmät olivat "kokoontuneet" tielle ja siitä niitä oli lähdetty paimentamaan metsiin syömään. Yleensä paimenina oli ollut talojen lapset. Lypsyaikoina lehmät oli tuotu takaisin. Jokainen lehmä omiin taloihinsa, kunnes taas oli lähdetty metsään.

Ihana pihasaunio!

Kun me ostimme Leppämäen, pihapiiri ja pellot olivat pahasti ryteköityneet. Ne kasvoivat pajukkoa, vuohenputkea ja olivat läpitunkemattomat. Ensin meidän hevoset söivät pellot puhtaiksi. Ehkä vähän liiankin, koska ne samalla tamppasivat maaperän tosi kovaksi. 
Pajukkoja siivottiin urakalla. Ja niitäkin ihan liikaa, koska nyt on taas pitänyt niiden antaa kasvaa takaisin, jotta mehiläisillä jotain, mistä kerätä siitepölyä toukkiensa ravinnoksi. 

Pikkuisen olen ehtinyt mustikkaa keräämään.

Me leikataan nurmikkoa, jota meillä on paljon. Mutta sitten kun niittyhumala, jota kimalaiset rakastavat, alkaa kukkimaan nurmikolla, loppuu leikkuu vähäksi aikaa. Toinen paussi nurmikonleikkuusta on, kun valkoapila aloittaa kukintansa. Tiesitkö muuten, että valkoapilan tieteellisen nimen 'Trofolium repens' toinen osa eli repens, tarkoittaa ryömivää? Kuvaavaa sen kasvutavasta, eikö!

Ja vattupuskaankin ehdin. Vadelma on minun 
lempimarja!

Minusta luonnon monimuotoisuus ei tarkoita sitä, että "annetaan kaikkien kukkien kukkia vaan", näin rajusti ilmaistuna. Vaan sitä, että ihminen toimillaan antaa ja tekee sijaa kaikille kukkijoille, mutta hieman rajoittaen niitä innokkaimpia. Näin tulee luoneeksi tasapainoa luontoon ja annettua elintilaa mahdollisimman monelle lajille. Ehkä myös uusille tulokkaille! Kuten me aikoinaan tekemällä lammen saimme tontillemme uudenlaisen ekosysteemin, mihin alkoi tulemaan vesikasveja ihan ilman, että me olisimme niitä istuttaneet. Vesiliskot löysivät lammen ja monet vesihyonteiset.

Tesmaperhonen 



Välillä koen tuskaa maailman luonnon tilanteesta. Olen kuitenkin kieltänyt itseäni ahdistumasta asioista, mitä tapahtuu jossain toisella puolella maailmaa. Olen ajatellut asian niin, että itse yritän pitää huolta omasta lähiluonnostani. Jos kaikki ihmiset maailmassa tekisivät hyviä tekoja omien lähiluontojensa puolesta, luonnon monimuotoisuus säilyisi sellaisena, minä sen pitäisi ollakkin missä kulloinkin. Eikä meidän kenenkään tarvitsisi olla huolissaan siitä, mitä muualla tapahtuu tai on tapahtumatta.

Lakkahilloa ja hunajaa!



Maltan tuskin odottaa, mitä kanssabloggaajat kirjoittavat kuukauden aiheista. Alla olevista linkeistä pääset heidän postauksiinsa. Olkaat hyvät!

Elokuu 2022

Kasvuvyöhyke 1

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/elokuu2022/

Kasvuvyöhyke 2

Oma tupa, tontti ja lupa https://omatupajatontti.blogspot.com/2022/08/rinnakkaiseloa.html

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2022/08/pihan-elaimet-vahentaa-satoa.html

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2002-osa-8/

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2022/08/suuntana-omavaraisuus-osa-8-luonnon.html

Caramellia https://caramellia.fi/elokuu2022/

Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/luonnonmonimuotoisuus-ja-maatiaislajit

Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2022/07/suuntana-omavaraisuus-8-monimuotoisuus.html

Kasvuvyöhyke 4

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2022/08/unelmana-omavaraisempi-elama.html

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2022/08/01/elokuu-22-monimuotoisuus/

Kaikesta huolimatta, satoa saadaan
aina jostakin!



Ihanaa elokuuta kaikille! Pitäkää huolta itsestänne, läheisistänne ja luonnosta!


18 kommenttia:

  1. Minä kyllä nypin voikukat pois meidän minipihalta. Kerran ovat ottaneet niskaotteen pihasta, mutta enää en anna niille periksi.
    Ihana tuo teidän hääkuva ja hyviltä kyllä näytätte vieläkin <3
    Ihanaa uutta viikkoa ja alkanutta elokuuta sinulle Marketta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nypi vaan, ihan hyvällä omalla tunnolla! ='D Minunkin mielestä näytetään Beiben kanssa hyviltä edelleen!

      Poista
  2. Oon samoilla linjoilla siun kanssa! Meillä kanssa annetaan voikukan kukkia, sitten vejetään alas. Siihenhän justii niittäminen jne perustuu että uusi kasvusto saa tillaa eikä vahvempi laji vie heikommalta elintilaa. Mie oon puhunu voikukkien puolesta koska harva antaa niihen kasvaa pihoillaan koska onhan ne kuitenki ensimmäisiä eväitä pitkän talven jälkeen. Meillä kyllä elukat on tehny taikojjaan kun syöneet turakkeet pois ja pellot on taas aukinaisemmat. Miusta kanssa unohtuu se että ihminen on osa luontoa. ihmisen niittämisen ja laiduntamisen myötähän se koko luonnonmonimuotoisuus on syntynyt mutta nyt pikku hiljaa kadonnut kun karjatkin katoaa. Hyvä postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan, kun alettiin Beiben kanssa seurustelemaan ja hän nyppi kevään ensimmäisiä voikukanlehtiä talon seinustalta minun marsuilleni. <3 Voikukka on tärkeä ravintokasvi niin lemmikeille, kotieläimille ja luonnonelukoille. On ravinto- ja vitamiinirikas kasvi.

      Poista
  3. Mä haluan aina, että voikukat saa kukkia, ennen kuin ruohonleikkuri pärähtää. Ja meillä on osa tontista ihan koskematonta, siellä on pajua ja ties mitä kaikkea muuta: ohdaketta, pujoa, nokkosta jne. Osittain tontillamme taas sitten kasvaa heinää, siis mitälie timoteitä yms (ei siis kylvettyä vaan itsestään kasvaa), jonka seassa koittaa sinnitellä myös joitain kukkia, ainakin niittynätkelmää ja hiirenvirnaa muistan nähneeni siellä.

    Pitkään on taisteltu miehen kanssa
    siitä, että tontti saa suurimmaksi osaksi olla miten lystää ja ajetaan vain osittain nurmi. Mä haluan ajatella, että meidän tontti on jonkunlainen "paratiisi" ötököille täällä viljeltyjen ja myrkytettyjen peltojen keskellä (joka suuntaan on siis satoja metrejä peltoa). Nyt tosin parina vuotena on naapurin kuoleman johdosta ollu lähipelloista osa hiukan hunningolla ja/tai niihin onkin viljan sijaan laitettu esim hunajakukkaa (oletan että on sitä), viime vuonna oli myös pellon verran auringonkukkia.

    Mielenkiintoinen ja asiantunteva postaus, kiitos Marketta!

    VastaaPoista
  4. Mekin annetaan voikukan kukkia joissakin paikoissa. Mutta esimerkiksi pellonpientareet niitetään ekan kerran aika alkukesästä ja toisen kerran loppukesästä. Alkukesän niitto antaa tilaa hentosempien kasvien kasvaa ja loppukesän niitto taas köyhdyttää, jotta voikukka ja vuohenputki hieman taantuisi ja kellokukat esimerkiksi saisivat elintilaa. Tämä on toiminut meillä.

    VastaaPoista
  5. Onpa siellä tapahtunut paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse aina miettii, että elämässä ei tapahdu mitään. Nämä kuukausikatsaukset on hyviä herätyksiä itselle, että aika paljon sitten kuitenkin on tapahtunut.

      Poista
  6. Voikukat herättivät tunteita. Oma isäni maksoi jonkun pennin jokaisesta voikukasta, jonka kiskoimme pihalta Siitä on jäänyt reaktio kun näen voikukan, tekisi mieli nykäistä se maasta. Onneksi omalla pihallani niitä on vähän, poistan vaan kukat ennen kuo höytyvät lähtevät lentoon.

    VastaaPoista
  7. Joo, jossain vaiheessa voikukka oli ihan kauhistus. Nyt taas sille ei saisi tehdä mitään. Aina kaikki asiat menee äärilaidasta toiseen. Kun opittaisiin se kultainen keskitie!

    VastaaPoista
  8. Voi kun teillä on tapahtunut paljon. Ja ihanaa, kun laitat runsaasti tekstiä ja kuvia. Ihanaa satokautta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä kesänä on runsaasta työnteosta huolimatta ehtinyt kuitenkin aika paljon puuhaamaan.
      Kun on paljon asiaa...😊

      Poista
  9. Teillä on tapahtunut taas monenlaista! Kaunis tuo teidän hääkuva. Toivottavasti kaalit tekevät kunnon sadon kirpoista huolimatta. Meilläkin on nyt ensimmäistä kertaa huono kesä palsternakan suhteen. Yleensä se on ollut syyskylvettynä varma onnistuja. Kaikkea hyvää elokuuhun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää kaalisatoa toivon minäkin! Palsternakka on epäonnistunut minullakin nyt jo toista vuotta syyskylvettynä. Onko talvet muuttuneet, vai mistä ihmeestä johtuu? On ollut aina niin varma ja tehnyt suuren sadon juurikin syyskylvettynä.

      Poista
  10. Taidan olla just niitä voikukkien rakastajia :D mutta vain sen verran, että saa sen ensimmäisen aallon ihanuuden, kun kevään karusta nousee keltaisia aurinkoja. Sitten joutavatkin jo syötäviksi :D

    Ja on kuule vaikeeta tunnistaa puita ihan sellaisenaankin :D Kävi nääs niin, että 8 vuoden asumisen jälkeen hokasin, että meillähän on ryteikkölaitamalla vanha luumupuu. Mitään ei olla huomattu. Kun kasvimaalle raivattiin viime vuonna tilaa, ryteikkö kepeni ja paljasti puun. Älysin sen luumupuuksi tuossa pari viikkoa sitten kun yksi luumu putosi päälle :D On siellä vissiin luumua ollut kaikki nämä vuodet, mutta kuka sitä nyt ryteiköstä mitään erottaa tai alati takaraivo selässä maisemia tuijota :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole ihastunut voikukan makuun. Kukintoja kyllä olen käyttänyt, mutta itse lehti on minun suuhuni aivan liian karvas. En kyllä pidä rucolankaan mausta ja voikukka maistuu samalta.
      Ihana löytö tuo luumupuu! <3

      Poista
  11. Luonnonhoito on tosi tärkeää, niittoa ja laidunnusta tarvitaan. Mutta pakko myöntää, että tänä kesänä olen ollut tosi laiska niittämään. Meillähän on just vuohenputkea valtavat määrät, ja sitä pitäisi kurittaa, mutta vuohenputken kukilla on ollut niin paljon perhosia ja jääriä ja mitä lie, etten raaskinut niitä raivata. Ja nyt sitten on kiitäjien toukkia joka paikka täynnä, niin ei uskalla katkoa mitään kasveja. Elän siinä toivossa, että joskus vielä tulee niitä lampaita, niin saa niiden avulla niittyalueet kunnolliseen hoitoon...

    VastaaPoista
  12. Minun kasvimaani ihan ihan rytönen tänä kesänä. En tiedä saako sitä enään ikinä kuntoon! Mutta... juuri tänään näin rikkaruohojen keskellä useamman horsmakiitäjän toukan! <3

    VastaaPoista