Viikko moniammatillisessa yksilökuntoutuksessa

Blogiani pidempään seuranneet tietävät, että minulla on nivelongelmia pitkin kehoani. Plus mahavaivat päälle!
Olen paininut näiden kroppaani koskevien asioiden kanssa jo vuosia ja siitä johtuen ihan suorastaan uuvuin viime syksynä. On ollut todella rankkaa myöntää itselleen, että nyt ei mummo enään jaksa!

Kaiken tämän kipuilun ja fyysisen uupumisen johdosta, alkoi nuppikin ryytymään. Olin tosi ahdistunut, itkuinen ja väsynyt... oikeastaan koko viime vuoden. Syksyllä vaan oli sitten pakko luovuttaa ja todeta, että jotain pitää tehdä itsensä hyväksi.

Onneksi kaiken tämän itseni kanssa painiskelun keskellä, minulla on ollut ihan hirvittävän paljon iloa elämässäni. Tärkeimpänä niistä on ollut Kuukuna! Olenkin paljon ajatellut, että kuinka syvälle minä olisinkaan vajonnut ilman tuota poikaa.

Muru oli vastassa yhtenä iltana, kun mummu tuli kuntoutumasta! <3

No, kun sitten viimein loppusyksystä sain raahattua itseni työterveyteen ja sain apua, hain itselleni ammatillista kuntoutustukea vakuutusyhtiöltä. Se prosessi on edennyt hyvin ja ammatinvaihtosuunnitelmia on kovasti tehty. Niitä nyt en vielä avaa sen enempää, koska se piste iin päältä puuttuu. Ennakkopäätöksen olen saanut, mutta lopullista päätöstä siitä, mitä haluaisin lähteä työkokeilemaan ja opiskelemaan, odottelen yhä. Joten, kerron kyllä teille sitten, kun tiedän. Täytyy vaan varautua myös siihen pettymykseen. Joten sen vuoksi en viitsi vielä julkisesti siitä huudella, koska en sitten jaksa pieleen menneitä suunnitelmia täällä jälkeen päin selitellä.

Mutta, samalla kun hain ammatillista kuntoutustukea, tein myös KELAlle hakemuksen moniammatilliseen yksilö kuntoutukseen. Ehtona minulla oli, etten halua lähteä mihinkää kauas. Ei kerta kaikkiaan riitä jaksaminen sellaiseen. Hain kuntoutuspaikkaa tänne Kangasalle, kuntoutuskeskus Apilaan, jotta voisin käydä kuntoutuksessa kotoa käsin. Ja kas, kuntoutukseen myös pääsin ja haluamaani paikkaan!

Tosi reippaana! =D

Kävi vielä tsäkä, että kuntoutusjaksot tulivatkin aikas nopealla aikataululla ja kaikki kolme, viiden päivän jaksoa osuivat tämän vuoden puolelle. Niistä ensimmäinen on nyt takana ja tässä vähän tuntemuksia.

Ekan päivän ruoka; broitsupullia ja riisiä

"Ei niin herkullisen näköistä, mutta maukasta kuitenkin" -sitruunakiisseli

Suoraan sanottuna, minulla oli todella kovat ennakkoluulot siitä, että onko tästä koko kuntoutuksesta yhtään mitään hyötyä minulle. En tässä elämänvaiheessa todellakaan jaksa mitään järkyn suuria elämäntapamuutoksia, koska nämä ammatilliset asiat ansiotyön ohella, vaativat tosi paljon henkistä jaksamista. Olinkin ennakkokyselyyn vastannut kuntoutustavoitteekseni, että saisin vinkkejä ihan yleisesti elämässä jaksamiseen ja nivelvaivojeni kanssa elämiseen.

Hoitojen ja luentojen väliin jäi paljon aikaa

Kuntoutuksen ensimmäinen jakso sisälsi tosi paljon yksilöllistä neuvontaa, haastatteluja ja hoitoja. Jonkin verran oli myös ryhmäjuttuja, muiden samalla jaksolla oleviem kanssa. Mutta koska kyseessä oli yksilökuntoutus ja kaikilla ryhmäläisillä oli erilaiset tilanteet, olin viikon aikana tosi paljon yksin.

Kaksi ensimmäistä päivää oli hieman ahdistaviakin. En oikein saanut sanottua, mitä halusin ja pelkäsin koko ajan perjantaita, jolloin piti tehdä tavoitteet seuraaville kuntoutumisjaksoille. Varsinkin pyöräkuntotestin jälkeen tiistaina, olin ihan maassa ja takerruin vain siihen tulokseen. Testin mukaan kestävyyskuntoni oli melko huono. Mutta siinä luki oikein kilomääräkin, jonka painaessani tulokseni olisi ollut hyvä, lähellä erinomaista.
Mulla meni ihan hermo! Just tätähän todellakin olin tullut kuntoutuksesta hakemaan. Syyllistämistä siitä, että olen ylipainoinen. Mustaa valkoisella siitä, että kuinka paljon minun pitäisi painaa, jotta minä olisin hyvä ihminen!

Läskiäistiistain kunniaksi vetäisin jälkkäriksi pullaa!

Takerruin ihan liikaa tuohon pyörätekstin tulokseen. Mutta onneksi ympärilläni oli muut ryhmäläiset, psykolgi, fyssarit ja sairaanhoitaja. Ammattilaisten kanssa huomattiin, että rentouden löytäminen elämääni on se tärkeä juttu, mihin tämän kuntoutuksen aikana keskitytään minun kohdallani. Sainkin ihania hoitoja rentoutumiseen ja itseni kuuntelemiseen. Ja niitä jatketaan seuraavilla kuntoutuskerroilla, jotka ovat keväällä ja ensi syksynä.

Tälläinenkin paikka kuntoutuslaitoksesta löytyi

Sitä myöskin hyödynsin hoitojen välissä!

Kylmiä käsiäni hoidettiin muutaman kerran parafiinihoidolla. Eli käsiä kastettiin 5-10 kertaa noin 50 asteiseen, sulaan parafiiniin. Sitten kädet muovipussiin ja koko paketti sellaiseen pannumyssyn tapaiseen. Ja eikun rentoutumaan! Se, että oliko siitä hyötyä kylmille sormille, on vähän niin ja näin. Mutta vartti istua siinä paikoillaan, kädet lämpöisenä, teki varmaan muuten ihan koko kropalle hyvää.

Kiva kokemus! Alkoi ihan sormia nipistelemään, kun ne lämpisivät.

Tulee ihan jokin elokuvatehoste mieleen!

Meillä oli muutaman kerran vesijumppaa ja sitä minä rakastan. Olen aina ollut kova uimaan ja käynyt ahkeraan vesijumpissa. Tämä elämän hektisyys ja jaksamisen puute on karsinut nämä ihan kokonaan elämästäni. Aloin kyllä vedessä lilluessani miettimään tosissani ottavani vesielementin takaisin elämään.
Sain myös vesipatjahierontaa kuntoutukseni aikana, mikä oli myös ihanaa!

Yhtenä päivänä oli meikäläisen herkkua; kaalikääryleitä!

Kun sain päänupin kireyttä heltiämään, aloin todenteolla nauttimaan olostani kuntoutuksessa. Meillähän oli siellä ihan kunnon lihaskuntotestikin, jota jännitin ihan sikana. Mutta kun sain itselleni tehtyä selväksi, että ne on ihan numeroita vain, kuntotesti menikin tosi hyvin. Painoni ei testituloksiin vaikuttanut samalla tavalla huonontavasti. Iästä kyllä tuli hieman helpotusta!
Lihaskuntotestin mukaan kuntoni on hyvästä erinomaiseen. Ainoastaan vasemman käden testitulos oli keskinkertainen.

Parantamisen varaa silti on. Selkää ei tehty välilevynpullistumien takia.

Yksi ihan taivaallinen kokemus kuntoutuksessa oli suspensiohoito. Minut laitettiin makaamaan hoitopöydälle sellaisten leveiden valjaiden päälle. Valjaat kiinnitettiin katosta roikkuviin kiipeilyköysiin ja kiristettiin. Sitten pöytä laskettiin altani ja jäin roikkumaan ilmaan. Ihan mahtava, painottomuuden tunne valtasi kehoni. Oli hieman kuin olisi vedessä kellunut, mutta vielä kevyemmin. Painoni oli niin tasaisesti jakautunut, että mikään kohta ei ottanut kannatusta, vaan valjaat eivät edes tuntuneet miltään.
Tässä roikkuessa olisi voinut antaa jotain hierontaa tai muuta hoitoa. Mutta minulla hoidettiin kokonaisvaltaista stressiä, joten minä vaan roikuin.
Hieman torkahtelinkin roikkuessani ja oli hauskan tuntuista, kun keho nytkähteli unen ja valveen rajamailla. Siinä minä sitten keinuin ja leijuin ilmassa puolisen tuntia ja kun minut otettiin alas, olin aivan pirteä ja virtaa täynnä. Ja mikä parasta, rentoutunut!

Suspensio-huone näyttää hieman kinkyltä! ='D

Kovasti meillä oli luentoja, koskien itsehoidon tärkeyttä. Meille opetettiin lihashuoltoa esimerkiksi pallolla itseään hieroen. Sain kyllä ihan perushierotaakin osana rentoutusta.
Myös jalkojen terveyteen kiinnitettiin huomiota ja minulle se oli tärkeää. Vuosikymmenet turvakenkiä käyttäneenä ja seisomatyötä tehneenä, jalkani ovat täynnä kulumia, laskeumia ja hiertymiä. Niitä hoidettiin ihan jalkahoidolla ja sain paljon hyviä vinkkejä jalkojeni hoitoon ja hyvinvointiin liittyen.
Sain myös kylmähoitoa ja päättää itse mihin kipukohtaani sitä haluan ottaa. Otin kaikki kerrat kipeään kantapäähäni, koska ajattelin sen auttavan nyt, kun ei ole työ rasitusta jaloille.

Sain apua varpaisiini tulevien kovettumien ehkäisyyn.

Viimeisenä päivänä meidän piti tehdä sitten oikein viralliset jatkosuunnitelmat kuntoutuksen suhteen, mitkä sitten lähtevät KELAlle ja sieltä niitä seurataan. Olin onneksi tajunnut sen asian, että tavoitteiden ei tarvitse koskea esimerkiksi painonpudotusta. Tai muutenkaan olla mitenkään valtavia!
Myös se tehtiin minulle selväksi keskusteluiden aikana, että tavoitteet tehdään minun hyvinvointiani ajatellen. Ei ketään muita varten. Ei työnantajaa, ei yhteiskuntaa. Vain minua, yksin minua!

Tällä hetkellä liikuntani on todella satunnaista. Joo-o, käyn kävelyllä, lumikenkäilemässä ja kuntosalillakin. Mutten säännöllisesti.
Meitä opetettiin tekemään tavoitteet niin, että ne ovat realistisia ja motivoivia. Joten, otin yhdeksi tavoitteekseni liikkua 2 kertaa viikossa. Niin, että se minusta tuntuu hyvältä.
Olen järjetön suorittaja ja jos otan jotain suuria suunnitelmia, menen niitä kohden, vain lopputulosta tuijottaen ja siitä ei hyvä seuraa!

Tämä paikka tuli viikon aikana tutuksi.

Toinen tavoitteeni on ottaa lihashuolto osaksi elämääni takaisin. En ole jaksanut edes venytellä ja sen kyllä huomaa! Muutaman kerran viikossa pieni hetki pallolla itseäni hieroen, venyttelyä tai jokin pieni jumppa, joihin sainkin ohjeita.

Saimme vinkkejä apuvälineisiin ja niiden käyttöön.

Kolmas tavoite oli opetella rentoutumaan. Joko ihan pieniä lepohetkiä arjen keskellä tai vaikkapa netistä jokin rentoutusohjelma kuunnellen. Näitä oman ajan ja jaksamisen mukaan.

Tätä "laitetta" kuntosalilla ei saatu käyttää! ;) Höh!

Minusta nämä tavoitteeni kuulostavat hyviltä ja toteutettavissa olevilta!

Broitsuruokia oli tämän broilerkäsittelijän makuun vähän liikaa!

Vaikka olin mennyt kuntoutusjaksolle aivan stressaantuneena ja ahdistuneena, lähdin sieltä viimeisenä päivänä tosi hyvillä mielin. Ja jäin vähän odottamaankin seuraavaa jaksoa! Tästä kyllä ansaitsee kuntoutuskeskuksen ihana ja ammattitaitoinen henkilökunta ison kiitoksen.

Mutta jälkkärit oli hyviä! <3

Mites Te siellä? Oletteko olleet tälläisillä kuntouksilla? Ja millaisia kokemuksia Teillä niistä on? Olisi mukavaa kuulla kokemuksianne! <3

Tälläisen ihana tsemppikuvan sain kotiväeltä!<3