Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

"Vanhuus on sairaus"

"Älä kuvittele elämäsi helpottuvan ja arvonantosi kohoavan korkeaan ikään ehtiessäsi. Päinvastoin; hengenvoimasikin heikkenevät, ja yhä lukuisammat vaivat ja vajavuudet alkavat raskauttaa elämääsi. Niin tulet taakaksi itsellesi ja muille; olitpa rikas tai köyhä, nuoruutesi kultaisia vuosia saat muistella haikeasti kaivaten. Murheellisin on asemasi, jos leskenä tai lapsettomana vanhuksena jäät vaille sekä työkykyä että omaisten huoltoa."

Näin kovin sanoin avataan sanontaa "Vanhuus on sairaus" kirjassa "Vanhan kansan sananlaskuviisaus", vuodelta 1953. Kirjassa on suomalaisia elämänohjeita, kansanaforismeja, lentäviä lauseita ja kokkapuheita vuosilta 1544-1826.
Joidenkin sanontojen tarkoitusta on selitetty kirjassa "nykykielelle", kuten edellä mainittuakin. Ja mitenkään kaunistelematta!

Minullahan on taas se aika vuodesta, että vanhenen. 46 vuotta, eikä suotta! Aika tasalleen just näihin aikoihin, kun tämän postauksen julkaisen. Olen syntynyt tietääkseni hieman yli 7 aamulla. Itse en tapahtumaa muista!

Joka päivähän me vanhetaan, mutta miten sitä vanhenemistaan ajattelee vain silloin, kun on "The Päivä".

Minulla on ollut tapana tehdä syntymäpäiväpostaus joka vuosi. Tämä on ihan hyvä tapa mietiskellä omaa vanhenemistaan.

1-vuotiskuvassa! Jalat ovat ihan saman näköiset edelleen!



Jostain syystä Bloggeri oli julkaissut edellisvuoden postaukseni, mielestäni en ole itse tämän asian suhteen mitään tehnyt. Voipi silti olla, että olen itse jotain tötöillyt, mutta tekniikkaa on niin kiva syyttää!
Jos jollain on jotain vinkkiä, miten sen saa pois, niin voisi vinkata. Poistaa en sitä kokonaan haluaisi! Mutta ei anneta sen häiritä ja hämätä, tässä tulee uutta!

Kaikki synttäripostaukset löytyvät Lucia-neito -tunnisteen takaa, jos joku niitä haluaa lueskella.  Niistä löytyy ihan asiaa Lucian päivän perinteistä ja Lucia pullistakin. Ei pelkästää minusta!

Minulle vanheneminen ei ole ollut ongelma, mitään kriisejä sen suhteen ei ole ollut. Olen aina ihan julkisesti kertonut ikäni, ei se ole mikään salaisuus ja häpeän asia. Ja kyllähän sitä nyt päältäkin päin näkee, ettei tässä mitään tyttösiä enään olla! Sitäpaitsi, ei se vanheneminen pysähdy, vaikkei siitä puhuisi ja itselleen sitä myöntäisi.

En ole halunnut stressata itseäni asialla, mille ei todellakaan vain voi mitään. Tässä elämässä löytyy niitä stressin aiheita kyllä ihan tarpeeksi muutenkin.
Toisaalta, en edes tunne olevani vielä kovin vanha. Katsotaan sitten parin kymmenen vuoden päästä, joko alkaa ahdistamaan! Toivottavasti ei!


Tässä ollaan jo 2-vuotiaana!


Olen aina halunnut jotenkin juhlistaa synttäreitäni. Ainakin keittämällä kahvit, jos joku sattuisi tulemaan kylään. Tietyt läheiset tulevat kutsumattakin, varsinkin jos synttäripäiväni sattuu viikonlopulle. Jos minulla on ollut jotain menoa syntymäpäivänäni, on eräille ilmoitettava, että kahvit on jonain muuna päivänä. Olen meinaan useasti pyytänyt töistä vapaata syntymäpäiväkseni ja lähtenyt ihan itsekseni kylpylään, syömään tai muuten vaan shoppailemaan.

Nyt kun päivä sattuu viikolle, olen kutsunut muutamia lähellä asuvia läheisiä ihmisiä kahville. Sellaisia, joiden tiedän mielellään ajelevan iltasella meille kahvittelemaan.
Muutenkin synttärikaffeella on kiva vaihtaa joululahjat ja -suunnitelmat. Minusta tämä synttärikahvittelu on tosi kivaa!

Tämä nykyelämä on niin hektistä ja kaikilla on omat menonsa. Kun nuo lapsetkin alkavat olla suurilta osin jo aikuisia, tapaamiset läheisten ja ystävien kanssa ovat jääneet vähälle. Olen kuitenkin huomannut itsestäni ja muista, että merkkipäiväkaffeelle yleensä lähdetään. Aikuistenkin, vaikkei mitään merkittäviä pyöreitä vuosia tulisikaan täyteen. Juhlikaa synttäreitänne aikuiset!

Tuo mekko minulla on muuten tallella!

On kuin uusi! Ei ole varmaan päälläni ollut tuon kuvan ottamisen jälkeen!


Kävin keskustelua vanhenemisesta kampaajani kanssa pari viikkoa sitten. Hän on minua parikymmentä vuotta vanhempi ja hänellä on saman ikäiset lapset kuin minä olen.
Hänkin sanoi, ettei pidä itseään mitenkään vanhana. Ainut mikä häntä on alkanut vaivaamaan on se, että hän on alkanut näyttämään äidiltään vanhetessaan. Mikä ei sinänsä ollut mikään kamala asia! Mutta kukapa sitä haluaisi näyttää siltä, kuin oma äiti on näyttänyt vanhana? Siinäpä tajuaa olevansa itse vanha!
Kerroinkin kampaajalleni, ettei minulla ole vertailukohtaa sille, miltä minun tulevaisuuteni ulkonäkö voisi olla kun vanhenen. Äitini kuoli karvan alle 50 vuotiaana. Äitini äiti kuoli hieman päälle 60 vuotiaana ja äitini sisko 68 vuotiaana. Äidin isä eli 80-kymppiseksi. Isäni puolella ollaan vähän pitkäikäisempiä.
Onhan minussa isänikin näköä, mutta kaikella kunnioituksella, en haluaisi isältäni näyttää 70 vuotiaana. Sen ikäinen isäni nyt on.

Sivukalju huollettuna!


En halua myöskään puhua itsestäni keski-ikäisenä. Kuten edellä saattaa havaita, äitini puolelta me naiset olemme aikas heikkohenkisiä. En todellakaan usko, että elän yli 80 -vuotiaaksi! Ei sillä, ettenkö haluaisi...

Olen kuitenkin tyytyväinen ikääni. Naureskelin aina nuorena naistenlehtien otsikoille, missä joku julkisuuden naishenkilö tullessaan "aikuiseen ikään" kertoi vihdoin löytäneensä itsevarmuutensa. Näin itse kun on saavuttanut tämän "aikuisen iän", pystyn kyllä allekirjoittamaan tuon. Jos ei ole tähän ikään mennessä sinut oman itsensä kanssa, ei sitä tule koskaan olemaankaan! On vain hyväksyttävä se, että olet sen näköinen kuin olet. Meikillä saa ihmeitä aikaan, jos on tarvetta kaunistautua.

Meikeissä...


Kropallesi nyt voit jotain tehdä halutessasi ilman puukkoa. Mutta minä olen ainakin hyväksynyt, että olen tälläinen venyneet nahat omaava pullukka. Pidän itsestäni ja riitän itselleni ja läheisilleni ihan tälläisenä kuin olen. Se on sitten eri asia, mitä muut minusta ajattelevat. Mutta se on heidän ongelmansa, ei minun! Välillä vaan kyllästyttää vihaksi saakka yhteiskunnan paine ylipainoisia kohtaan.

Vanhenemisessa on myös se hyvä puoli, että uskaltaa muutenkin olla sellainen kuin kai sitten oikeasti on.  Siis mieleltään! Minä tunnustan olevani hieman lapsellinen ja tyhmäkin, mutta ylpeästi sellainen. Olenkin sanonut töissä, etten ole se teurastamon terävin puukko!
Näin vanhempana uskallan myös olla omaa mieltä asioista, enkä mielistele muita. En jaksa sellaista turhanpäiväistä lirkuttamista ja lipomista. Nuorempana tuli mentyä muiden mukana, enään ei tarvitse jos ei halua.

Olen jo pitemmän aikaa tuskaillut työasioiden kanssa. Jotain muuta hommaa pitäisi keksiä, kun kroppa ja pää ei meinaa nykyistä kestää.
Työikäisenä olen kuulemma vielä nuori. Onhan minulla 20 vuotta työikää jäljellä, jos ei enemmänkin. En kuitenkaan haluaisi lähteä opiskelemaan mitään "paska-ammattia", koska olen sellaista tehnyt koko työikäni. Jos näin karkeasti saa ilmaista, ja kukas minua estää!
En kuitenkaan haluaisi opiskella alaa, miltä en työllistyisi. Tai mikä ei yhtään kiinnosta. On vaan faktaa sekin, että täytyisi vähän miettiä, mitä voi ja pystyy tekemään. Eikä vain sitä, mitä haluaisi!
Vaikeita asioita! Sanotaan, että ikä tuo viisautta tehdä päätöksiä. Ehkä en sitten ole tarpeeksi vanha, kun en saa otetta näihin asioihin!

Kaikenlaisia haaveita kuitenkin on ja eikä tulevaisuuden suunnittelu mihinkään katoa, vaikka ikää tuleekin. Päinvastoin, jotenkin sitä unelmoi ja haaveilee kahta kauheammin!
Nuorena haaveeni keskittyivät perheeseen, kotiin ja sellaiseen. Nyt kun olisi aikaa ja ehkä mahdollisuuksiakin itsellensä, päätöksiä pitäisi tehdä todella nopeasti, koska vanhenee ja aika loppuu kesken!

... ja ilman!



En pelkää vanhenemista, mutta viime vuosien kehitys vanhusten hyvinvoinnin huonomisessa on alkanut huolestuttamaan. Olisihan se pirun hienoa, jos Beiben kanssa pystyttäisiin tällä tontilla keikkumaan hamaan tappiin saakka.

Eräs tyyppi telkussa sanoi tässä taannoin viisaasti. Hän sanoi, että "Kun lapsia syntyy tai muuttaa johonkin paikkaan paljon yhtä aikaa, rakennetaan päiväkoti. Mutta kun jossain paikassa on vanhenevaa väkeä paljon, ei uutta vanhainkotia rakenneta, vaan vanhukset jätetään oman onnensa nojaan. Koska vanhukset eivät ole tuottavia, mutta lapsista saattaa yhteiskunta saada tulevaisuudessa tuloja ja hyötyä."
Olen samaa mieltä tästä. Yhteiskunta on unohtanut sen, että vanhuksetkin ovat olleet tuottavia ja hyödyllisiä, kunnes heistä tullut vanhoja.

Yksi huippuasia kuitenkin on, mitä ei nuorena voi kokea ja mikä on "vanhojen" etuoikeus. Se on isovanhemmaksi tulo! Tämäkin on niin ristiriitainen asia, kun toisaalta on nuori mummuksi ja kuitenkin on se keski-iän ylittänyt. Argh! Kyllä siinäkin on opettelemista itselle, että osaa olla lapsenlapsensa arvoinen. Toisaalta, lapset kyllä ovat suvaitsevaisia... luotan siihen!

Minä 24v. ja äiti 44v. tyytären kastejuhlissa. Voi jeesus, mikä tyyli meikäläisellä!


Ehkä on vain parempi, ettei näitä asioita tämän enempää tällä erää mietiskele. Antaa vain ajan viedä virrassaan ja tuoda tullessaan mitä tuo! Aion juhlistaa illalla töiden jälkeen synttäreitäni ilolla ja itseäni rakastaen ja kakkua suuhuni ahtaen!

Äidin ja isän kanssa silloin joskus!


Laitetaampa tähän pohdiskelun loppuun kirjasta vielä toinen, hieman positiivisempi elämänviisaus:

"Ikä yksi ihmisellä, monta aikaa iässä"

"Elämällä on sinunkin varallesi monenlaisia vaiheita ja yllätyksiä. Aikojen muutuessa tapahtuu olosuhteissasi ehkä jyrkkiäkin muutoksia: puute ja yltäkylläisyys, mahti ja nöyryytykset, myötä- ja vastoinkäymiset saapuvat vuorotellen vieraiksesi."


Vajaat pari viikkoa jouluun! Ihanaa!


Pukki on jo matkalla!

24 kommenttia:

  1. Hyvää syntymäpäivää <3 Toivottavasti keksit itsellesi ammatin, josta pidät ja joka työllistää :) Pidähän hauskat juhlat!

    VastaaPoista
  2. Oikein ihanaa syntymäpäivää! ❤ Olet mielestäni ihana tyyppi, ihailen elämäniloasi ja ahkeruuttasi ja tervettä asennettasi niin itseesi kuin tähän ympärillä olevaan maailmaankin. Voi kun löytäisit vielä sen kivan ja antoisan työn!! Paljon onnea ja pitkää ikää sekä oikein makoisia kakkukahveja toivottelen sulle! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli! <3 Tässähän moisista kehuista ihan punastuu! =D

      En tiedä, tuntuu että suurin este muutokselle olen minä itse!

      Ihanaa, tyttären tekemää juustokakkua oli tarjolla. Sitä syödäänkin sitten loppuviikko!

      Poista
  3. Onnea,onnea täältäkin!:)
    Sinulla on asenne kohdillaan:) Makoisia synttärikahvitteluja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! <3 Kyllä tulikin herkuteltua! =)

      Poista
  4. Onneksi olkoon. Olipahan syvällistä kirjoitusta heti aamusta. Toivottavasti loppupäivä sujuu kepeämmissä merkeissä. Mähän ehdotin sulle jo täydellistä uutta ammattia..... ;) Ihania muuten noi vanhat valokuvat. Varsinkin tuo kuva, joka otettu silloin kastejuhlissa.... olet kyllä löytänyt tyylisi sen jälkeen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ystäväiseni! Ei syvällisyys huono asia ole ja tarkoitus ei ole olla synkkä, vaan realistinen! Loppupäivä meni kyllä sellaisessa huiskeessa, että! Töissä työnantajan tarjoama jouluruokailu, eli siis keittiöllä aika kiire päivä! Huh huh! Ja sitten vielä illalla tupa täynnä porukkaa. Illalla sänkyyn kaatuessa sitä vasta itsensä vanhaksi tunsikin! '=D

      Luojan kiitos olen tajunnut, että voin olla ihan sen näköinen kuin tykkään, enkä enään välitä ympäristön paineesta. Jotenkin noihin aikoihin piti olla sellainen siisti ja äitimäinen. Mutta kai sitä tuolloinkin olin ihan tyytyväinen itseeni. En ainakaan muista muuta!

      Poista
  5. Oikein paljon onnnitteluja❤ Toivottavasti löytäisit itsellesi sellaisen ammatin jossa todella viihtyisit.. iän myötä täytyy aina vähän miettiä jaksamistakin. Leppoisaa joulun odottelua ja mukavaa synttäripäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! <3

      Kyllä tulevaisuus mietityttää ja ottaa päähän, kun en saa sitä etenemään tämän miettimisen asteelta! =/

      Synttärit juhlittu ja mukavaa oli! Nyt tämä joulun odottelu starttaa toden teolla!

      Poista
  6. Parhaimmat synttärionnittelut Lucia-neidolle!

    Tietenkin kaikkia ajatuksia ja haaveita on jokaisella, mieluinen ammatti, työyhteisö ja kohtuullinen palkka sopivalla työajalla olisi suurenmoista. Tutkat täytyy laittaa pyörimään ja täkyt veteen. Marimekon Kirsti Paakkanen sanoi joskus, että haaveesta pitää olla valokuva lompakossa aina mukana kulkevana niin joskus se varmasti toteutuu.

    Mutta yritetään nauttia tästä päivästä, siitä hyvästä jota jo on - mussukka vierellä välittämässä, lapset ja sinulla vielä ihanuusvauva tulossa ja mummittelu alkamassa. Nautitaan, sillä nautinto voi loppua lähes veitsellä leikaten - siitä sain jo etiäisen toissayönä Acutassa. Ei onneksi ollut minun aika vielä lähteä...oli hyvät suonet.

    Lämpimät onnittelut! Ihanat vanhat valokuvat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista Saila! <3

      Työyhteisö on mukava ja palkka on kohtuullinen. Nyt työaika on ihan jees, mutta kuinka kauan.
      Ne on varmasti ne tekijät, mitkä nykyisessä työssä minut pitävät roikkumassa. Ja tietysti se vakityö. Jaksaminen on kortilla ja tuntuu siltä, ettei voimavarat riitä millään uuden etsimiseen. Työn ohella pitäisi kaikki liikenevä vapaa-aika miettiä ja etsiä sitä uutta. Ei ole aikaa sellaiselle ja töistä palautuminen vie kaikki voimat. Pitäisi ottaa vapaapäiviä sen takia, että ehtisi katselemaan vaihtoehtoja ja kyselemään tuista sun muista. Lisäksi jaksanko mitään epävarmuutta, pätkätöitä ja sen sellaista. Koska nytkin ärsyttää, kun työtehtävä muuttuu sen mukaan, missä tarvitaan.

      Olet aivan oikeassa; pitäisi olla onnellinen siihen mitä on. Koska asiat ovat kuitenkin aikas hyvin! Jonain päivänä voi huomata, että tässä tää nyt oli!

      Toivottavasti sinulla ystäväiseni on kaikki hyvin!<3

      Poista
  7. Paljon Onnea! Olet vielä nuori.
    Tuossa iässä oli vielä mullakin unelmia. On mulle tullut jo noita lopussa olleita elämänviisauden yllätyksiä. Vielä pitäisi työpaikkoja hakea, varmaan ei kukaan ota töihin, kun ei nuoremmatkaan kelpaa, eikä varmaan jaksais tehdäkään. Mutta sen näkee sitten ensi vuonna.
    Oikein hienoja synttärikemuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie! <3 Synttärit on juhlittu ja kahviteltu onnistuneesti!

      Sinulla on ollut paljon surua ja suuri menetys! Voimien löytäminen on varmasti vaikeaa!

      Minua mietityttää paljon sekin, että jos löydät jotain kivaa työn- tai opiskelun saralta ja sitten epäonnistunkin niissä. Pahin skenaarioni olisi, että joutuisin palaamaan takaisin entiseen työhöni!

      Mutta ei kai sitä koskaan voi onnistua missään, jos aina pelkää epäonnistuvansa!

      Mukavaa joulunaikaa sinulle!

      Poista
  8. Lämpimät onnittelut!
    Kiitos taas viisaista pohdinnoista. Aika monta mainitsemaasi asiaa voin allekirjoittaa ihan samanlaisena.

    Olen sinua jonkin verran vanhempi, mutta silti koen itseni useimmiten aika kakaramaiseksi - hyvässä mielessä. Aikuiseksi en taida tulla koskaan, vanhaksi kylläkin. Viime aikoina minua on alkanut hirvittämään vanhuus, sillä omia vanhempiani hoitaessa näen konkreettisesti, miten unohdettuja vanhukset tämän päivän yhteiskunnassa ovat. Vanhuus ei todellakaan ole sairaus, mutta vanhuus useimmiten tuo mukanaan sairauksia. Ehkä pitää ryhtyä miettimään, mistä saisi hankittua syanidipillerin omaa vanhuutta varten.

    Tänä päivänä ihannoidaan nuoruutta ja kauneutta. Tai kenties niin on aina ollut, mutta nykyisin ihannointi on viety äärimmäisyyksiin. Ihmiset "parantelevat" itseään niin runsaasti, ettei kohta enää tiedä, mikä vastaantulevassa on aitoa ja mikä purkista tai puukosta. Kukin tehköön itselleen, mitä haluaa. Minusta se kertoo siitä, kuinka vaikeaa ihmisten on hyväksyä itseään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista ja kehuista, Between!<3

      Olen sitä mieltä, ettei itseään saa unohtaa ja mieltään rajoittaa vanhetessaan!

      Ennen kunnioitettiin vanhuksia ja heistä pidettiin huolta. Nykyelämä on ajanut ihmiset tilanteeseen, että edes omista vanhemmista huolehtiminen on todella haastavaa. Työssäkäyminen on niin kokopäiväistä, että on haastavaa löytää aikaa enään yhtään millekkään! Saati kun pitäisi jotain asioita hoitaa, niille ei vain löydy ja saa aikaa!

      Minähän olen puolitosissani Beibelle sanonut, että pitää huolen kun minä tulen siihen kuntoon etten enään pärjää, että vie minut navetan taa lopetettavaksi. Kovaa tekstiä, mutta jotain se kertoo nykyisestä vanhustenhuollosta, kun tälläisiä tarvii miettiä!

      Tässä maailmassa on lisääntyvää se, että koko ajan jokin taho sanelee, millainen sinun pitää olla ja mitä sinun pitäisi tehdä. Media, poliitikot, työantaja, julkkikset, viranomaiset, työterveys, ihan tuntemattomat jne., jne.. Ei ihme että ollaan sekaisin ja epävarmoja. Ei se itsevarmuuskaan aina auta!

      Mukavaa joulunaikaa sinulle, vakavista mietteistä huolimatta! =)

      Poista
  9. Oikein paljon onnea! Ihania kuvia sinusta nuorempana ja vanhempana.

    Mitä ammattipohdintoihin tulee, niin itse olen ruvennut ajattelemaan, että pitäiskö ruveta sellaiseksi, joka kulkee työpaikasta toiseen kertomassa, miten olennaisen tärkeää työtä siellä tehdään. Sen kyllä pitäisi olla pomojen tehtävä... ymmärrän "paskaduuni" termin sikäli, että olosuhteet ovat toisissa hommissa vaikeammat ja kuluttavammat kuin toisissa (ja niistä pitäisi saada parempi korvaus ym.).

    Mutta muuten - on kamalasti töitä joista työntekijät eivät tunnu itse jokapäiväisessä hommassaan muistavan, kuinka tärkeitä ne ovat. Kaikki ruuantuotantoketjuun kuuluvat tekevät niin ensisijaista hommaa, että mikä olisi sen tärkeämpää. Miten me nykysysteemissä pärjättäis, jos maanviljelijä ei viljelis, autonkuskit eivät kuljettais, elintarviketyöläiset eivät tekis, pakkais, myyjät eivät hyllyttäisi, siivoojat eivät siistisi kauppaa, kassat ottaisi rahoja tai huoltohenkilö putsais parkkipaikkoja? Jokainen ihminen ketjussa on korvattavissa, mutta itse ketju on tärkeä.

    Minulta itseltäni on osittain kadonnut usko työni sisällön arvoon (koska tuntuu, että nykykulttuurissa se on katoava asia, jota kohta ei tarvita ollenkaan, koska se korvautuu muulla, tyyliin kännykkä teki puhelinkopit tarpeettomiksi). Mutta työhöni liittyvä ihmisten kohtaaminen taas on se osa hommassa, joka tekee työstäni tärkeän. Tapaan kymmeniä (joskus satoja) ihmisiä päivässä. Jos pystyn saamaan tapaamani ihmiset (joihin kuuluvat myös työkaverini) tuntemaan itsensä sillä hetkellä tärkeiksi ja merkittäviksi, olen onnistunut. Ja koen, että tämän perimmäisen idean muistaminen joka päivä, tekee työstäni mielekästä.

    Oonko jotenkin yli-idealisti? Miten sais esim. jokaisen "hanttihommaa" tekevän myyjän uskomaan, että se tapa, millä se tapa, millä hän myy, vaikuttaa asiakkaan mielialaan ja päivään? Olis kiva tietää, millaisia palopuheita joku on pitänyt kuntamme terveyskeskuksessa. Istuin pari minuuttia labrajonossa ja sinä aikana ehti viisi ohikulkevaa työntekijää katsoa minuun, hymyillä iloisesti ja tervehtiä (enkä siis tuntenut ketään). Tuli tosi kiva olo (kun joskus aiemmin samassa paikassa on tuntenut, että olen vain häiritsemässä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Itsekin hämmästelin miten söpö olen ollut pikkasena! ='D

      Kyllä tämä yhteiskunnan eriarvoistuminen on yksi iso syy oman työn arvostamattomuuteen. Ainakin meillä "paskaduunin" tekijöillä. Jatkuvasti saa lukea juttua kuinka paljon kukin missäkin virassa tienaa. Summat ovat valtavia! Juurikin radiossa puhuttiin jonkun firman pomon saaneen Suomessa miljoonien eurojen erorahat, kun hän sai kenkää firmasta.
      Hiljan oli juttua kunnan- ja kaupunginjohtajien palkoista. Reilusta 4000 eurosta 15000:een. Puhumattakaan kansanedustajien soputumiseläkkeistä!
      Ei sillä, en tarvitse elääkseni miljoonia, en edes monia tuhansia. Johtavista asemista täytyykin saada parempaa liksaa. Joku raja kuitenkin voisi olla. En usko millään, että joku voi olla niin pätevä, että hänen työnsä on miljoonien arvoista. Ja varsinkin jos hänet täytyy erottaa!
      Tavallisten ammattien vaatimuus on noussut ihan valtavasti viime vuosien aikana. Pitäisi tehdä enemmän, osata enemmän ja tuottaa muutenkin kaikin tavoin enemmän. Yleensä vielä teet työsi omaa kehoasi käyttäen. Joten kaiken vapaa-ajankin pitäisi olla tehokas itseään huoltaen, omalla kustannuksella. Tuntuu, ettei saisi enään edes olla omaa elämää, kun täytyy elää niin, että vain pystyisi tekemään työtä kodin ulkopuolella. Yhteiskunnan hyväksi.
      Mutta aina kun on kyseessä duunareiden palkat, muutamien senttienkin noususta tulee hirvittävä haloo. Pitäisikö valtion tukea työnantajia enemmän, jotta ne voisivat maksaa parempaa palkkaa. Ja tukea enemmän työntekijöidensä jaksamista. Kyllä kun jaksaminen loppuu, loppuu oman työnsä arvostaminen.

      En tiedä, nää on vaikeita asioita ja jotenkin niitä on viime aikoina enemmän ja enemmän alkanut tulemaan tietoon. Mistä tämä kertoo? En tiedä, mutta kyllä tämä maailma aikas sekaisin alkaa olemaan!

      Poista
  10. Vitsin himpatti mikä MAKEA SIVUKALJU!!!! Mä niin haluaisin tuollaisen, mutta tähän polkkamalliin en kyllä käsitä, miten sen tekisi....
    (Mainitsemattakaan, miten oma kampaajani varmaan saisi slaagin jos ehdottaisin...)

    Paljon onnea Lussekatten, jälkikäteen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Minulla oli pitkään sivusiili, mutta kun sitä sai olla ajelemassa ihan jatkuvasti. Kun vetää kaljun, se voi olla sitten siilinäkin vähän aikaa. Käytännöllinen, heh heh!

      Minun kampaajani tuntee minut niin hyvin, että tietää etten ole vähäisistä ja ohuista hiuksistani niin nokon nuuka. Hiukset ovat kasvava luonnonvara. Ja jos ne lakkaa kasvamasta, niin voi voi! Jos jokin hiusmalli en minulle sovi, niin sitten kokeillaan jotain muuta. Mutta pääasia on se, että itte tykkää! Irokeesia tekis mieli kokeilla, mutta kun mun tukka kasvaa niin toispuoleisesti ja pyörteitä on pitkin päätä, niin voi olla hankalaa saada sitä pysymään suorassa.

      Kiitti onnitteluista! <3

      Poista
  11. Onnittelut! sinähän näytät ihan teiniltä :)

    VastaaPoista
  12. Kiitos! <3 Vai teiniltä? ='D Siitä nuorelta nuorelta näyttämisestä tiedä, mutta töissä kyllä välillä piruillaan säilyvämme "hyvänä", kun ollaan kylmässä töissä ja välillä marinadissa naamaamme myöten. Emme "pilaannu" niin herkästi! ;D

    VastaaPoista