sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Luumupiirakkaa!

Onko tietoa, mikä lajike kyseessä? Hedelmät pieniä, muutaman sentin halkaisi-
jaltaan. Mattapintaisia, hedelmäliha kiinteää, kivi irtoaa helposti. Väri violetin
punainen, tummuu vähän hedelmän kypsyessä.


Meidän pihassa kasvaa kaksi luumupuuta. Lajiketta en tiedä, puut on istutettu edellisten omistajien toimesta. Tänä vuonna puut ovat taas antaneet satoa kivasti. Parhaimmillaan ne ovat suoraan puusta syötynä ja kyllä me niitä ollaankin syöty!
Joka vuosi luumuja ei kuitenkaan tule. Ne kukkivat usein niin aikaisin ettei ole vielä pölyttäjiä tai kevät hallat vievät kukat. Tai sitten käy niin, että syksyllä ampiaiset nakertavat luumut piloille. Joskus myös ne halkeilevat niin, että hedelmät menevät piloille. Tämän vuoden sato on ollut täydellinen. Luumuja on tullut sopivasti, ollaan keritty syömään niitä sitä mukaa kun ovat kypsyneet. Ihme kyllä, ampparit eivät ole kauheasti niitä vahingoittaneet. Eikä halkeilleitakaan ole esiintynyt kuin muutama.
Säilönyt en ole luumuja, hilloa olen kyllä joskus suunnitellut. Mutta en tiedä tulisiko sitä syötyä. Mutta piirakkaan ne käyvät hyvin! Tätä piirakkaa olen alun perin tehnyt tuoreista kirsikoista. Kesällä osallistuin piirakalla erään kyläyhdistyksen kilpailuun, täytteenä silloin karviaiset. En voittanut! Tuomaristo ei ollut tiennyt mitä marjaa söivät ja eivät osanneet arvostaa karviaisten, mielestäni mukavaa, kirpeyttä. Keskeltä raa'aksi jäänyt sitruunapiiras voitti. Katkera? Ehkä!
No, ei siitä sen enempää, makuja on moneen. Ja minun makuni on tälläinen! Pidän siitä, ettei marjojen ja hedelmien makua peitetä liialla sokerilla. Esimerkiksi puolukka saa olla hapanta, koska sen kuuluu olla. Tottakai, lisätty sokeri korostaa makuja, mutta liioitella ei saa! Tästä vähän meillä välillä keskustellaan. Perheen mielestä käytän liian vähän sokeria kiisseleihin ja marjapiiraisiin. Olenkin tottunut lisäämään sokeria niin, että kun minun mielestä on jo liian makeaa, perhe kiittää! Rakas anoppini oli ruuanlaiton "Grand Old Lady" ja hänen kanssa kävimme pitkiä keskusteluja ruokaan liittyen. Mutta kiisseleiden makeuttamisessa hänkin veti aina "överit". Sieltä se Beiben makumaailma juontaa, äidin kiisselistä ja mustikkapiirakasta!
Mutta asiaan, piirakkareseptiin, joka tulee tässä:

LUUMUPIIRAS (Kokeile myös kirsikoista ja karviaisista)

Pohja
  • 3dl vehnäjauhoja
  • 2rkl sokeria
  • 1tl kanelia
  • hyppysellinen suolaa
  • 100g voita
  • 2rkl kylmää vettä
Täyte
  • noin 5dl luumuja, halkaistuna ja kivet poistettuna
  • 2dl kermaa
  • 1dl ranskankermaa
  • 2 kananmunaa
  • 2rkl sokeria
  • 1tl vaniljasokeria

Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi huoneenlämpöinen voi kuiva-aineiden joukkoon, kunnes seos on murumaista. Lisää vesi ja sekoita vain sen verran että ainekset menevät sekaisin. Älä vaivaa!
Voitele piirakkavuoka, halkaisijaltaan noin 24 cm. Taputtele taikina vuokaan niin että se nousee muutaman sentin myös reunoille. Tue taikinan reunat esim. foliosuikaleilla, jottei ne valu alas esipaiston aikana. Pistele pohjaa esim. haarukalla ja esipaista sitä 200 astetta 10 minuuttia.
Halkaise luumut ja poista kivet. Sekoita muut täytteen aineet keskenään.
Ota pohja uunista, poista foliosuikaleet ja lado luumunpuolikkaat pohjalle, leikkuupinta alaspäin. Kaada kerma-munaseos varovaisesti päälle. Jatka piiraan paistamista, uunin alaosassa, 30-40 minuuttia, kunnes täyteseos on hyytynyt kauttaaltaan ja pinta hieman ruskistunut. Jos haluttaa, tarjoile vaniljalla maustetun kermavaahdon kera. Mielestäni piiras on makuisampaa kylmänä kuin lämpimänä.
Ranskankermapurkkikoot on yleensä 150g tai 120g. Minä laitan koko purkin ja vähennän sitten kerman määrää. Näin ei jää pieniä "nökkösiä" pyöriin jääkaappiin.

Tue piiraan reunat esipaiston ajaksi foliosuikaleilla

Halkaise luumut ja poista kivet

Lado luumut esipaistetun pohjan päälle

Kermaseos päälle

NAM!

Ei muuta kuin kahvit tippumaan ja piiraasta nauttimaan! Pieni lasi sherryä kylkeen, ehkäpä!

1 kommentti:

  1. Blogissasi näyttää olevan hyviä reseptejä! Mitä jos liittäisit sen meidän Etsiresepti.fi sivustoon, jotta voisimme linkittää siihen?

    Etsiresepti on suosittu ruokayhteisö, joka kokoaa reseptejä suomalaisilta ruokasivuilta ja blogeilta. Monet ovat jo ilmoittautuneet tänne ja hyötyvät siitä, että annamme heille huomattavasti enemmän liikennettä.

    Liittyäksesi ilmaiseksi Etsireseptiin, klikkaa vain tästä: http://www.etsiresepti.fi/mene-mukaan-ruokablogien-kärkeen


    Ystävällisin terveisin,
    Etsiresepti.fi

    VastaaPoista