tiistai 12. toukokuuta 2015

Puutarhatonttuko vieraillut?

Illalla töistä tullessani, rappusilla minua kohtasi tälläinen asetelma.

WHAT!?!
Ulkorapulle oli jätetty kolme kukkapurkkia, joissa jotkin taimet. Lisäksi oli hedelmäpussi, jossa istukassipuleita. Punasipuli- ja keltasipulipussit, jotka olivat vajaat. Ilmiselvästi JOKU, oli istuttanut itselleen sipuleita ja tuonut minulle loput, jotka eivät olleet mahtuneet hänen omalle kasvimaalleen. Näin minä asiaa pohdin, pienessä päässäni! Olen lähes nero....

Mystiset istukassipulit!
Mutta ne taimet... En ole muistaakseni sopinut kenenkään kanssa mistään taimista. Hämmentävää!
Yhden taimen tunnistin begoniaksi/karjalanneidoksi. Tai siis pistokkaaksi. Mutta ne kaksi muuta. Oletettavasti kuitenkin ne ovat jotain perennoja, koska noin julmasti olivat rappusille, tuulen ja sateen armoille jätetty. Toin ne kuitenkin sisälle, meillä kun on sielläkin niin pirun kylmä, kun jatkuva myrskyäminen jäähdyttää pikku talo vanhustamme. Joten mikään trooppinen rehu meillä ei selviäisikään!
Ärsyttävää tälläinen epätietoisuus! Pidetään nyt hullua jännityksessä! Tarkistin heti kännynkin, ettei ole mitään viestiä tullut. Ei mitään! Beibe ja tytär molemmat iltavuoroissa ja heitä on tosi vaikea saada kiinni. Ja en nyt tälläisen asian vuoksi edes viitsi häiritä, vaikka kiusaus olikin suuri.

Vielä mystisemmät taimet!

Kunnes saan varmempaa tietoa yllätyksen tuojasta, aion vakaasti uskoa puutarhatontun vierailuun. Se on nähnyt, kuinka viikonloppuna lätkin sipuleita kasvilavoihin. Ja huomasi senkin, että tilaa jäi! Kukkapenkkinikin se tuntee niin hyvin, että tietää niihin pari taimea sujahtavan helposti lisää. Niin minä uskon!

Yksi toinenki ihmeellinen asia on tapahtumassa ihan kohta. Siinä ei ole mitää mystistä, mutta silti niin uskomatonta. Hautomakoneessa olevat munat alkavat piipittämään. Eli se tietää tipujen kuoriutumista. Ihan näillä näppäimillä!

REIKÄ MUNASSA!

Kuten joskus aiemminkin olen todennut; kyllä elämä on täynnä ihmeellisiä ja jännittäviä asioita!

                                                Mielenkiintoista viikkoa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Voi miten jännittävää! Jos saat otettua taimista kuvia missä ne näkyvät vähän selkeämmin niin voin kokeilla niiden tunnistamista. Mutta mitään en lupaa...

    Mulla tulee tuosta yhdestä mieleen lehtipelargonia (tai sitten enkelinsiipi niminen huonekasvi).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Yritän jossain vaiheessa ottaa rehuista kuvia!

      Poista