perjantai 16. kesäkuuta 2017

Arkikuvia 24/52

VIIKKO 24

"Loma-aamujen ilo!"


Meille ei normaalisti tule sanomalehtiä. Ei Aamulehteä, eikä varsinkaan Hesaria. Ei vaan ehdi lukemaan moisia aamuisin. Ja ovathan ne aikas kalliitakin tilata.
Paikallislehti Sydän-Hämeen lehti on tullut kuitenkin monta vuotta, vaikka se onkin vähän sellainen "Pälkäneen Sanomat". Se ilmestyy kerran viikossa ja on niin ohut, ettei sen lukemiseen montaa minuuttia mene!
Täällä ilmestyy myös Kangasalan Sanomat, mutta sitä meille ei ole koskaan tullut, ilmaisnumeroita lukuunottamatta.
Mutta... kesälomat ovatkin sitten ihan toinen juttu. Me tilataan Aamulehti lähes aina kun ollaan pitemmällä lomalla. Yleensä siis kesälomiksi. Kun oltiin vuorotteluvapaalla, Aamulehti tuli meille silloinkin.
Jotenkin siellä myynnissäkin tiedetään, että kohta ne jää lomalle ja tyrkyttää lehteä. Normihintaanhan ei tietysti tilata. Eikä pitkäksi aikaa. Ihan vaan kuukaudeksi tai kahdeksi. Totuus vaan on niin karu, ettei kannata tilata kallista lehteä normiarjeksi. Ei vaan ehdi lukemaan sitä aamulla ja töistä tullessahan uutiset ja mahdolliset tarjoukset on jo vanhoja.
Mutta lomallahan on aikaa. Tai, niin me ainakin uskotellaan itsellemme ja nautimme pitkiä aamiaisia lehteä lukien!

4 kommenttia:

  1. Aamulehti on kyllä aika hyvä lehti. Meille sitä ei tietenkään tule, meille tulee Karjalainen, mutta kun olen Tampereella ystäviemme luona, luen aina mielelläni Aamulehteä. Nyt menneellä viikolla minulla oli taasen mahdollisuus lueskella Aamulehteä Tampereella käydessäni. - Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tampere on minun syntymäkaupunkini ja minulla on vieläkin siteitä sinne, koska isäni asuu keskustassa. Mukavaa lukea uutisia tutuista paikoista.

      Ihanaa viikonlopunjatkoa sinullekkin!

      Poista
  2. Samat kokemukset, työpäivinä ei ehdi sanomalehteä lukea

    VastaaPoista