maanantai 4. joulukuuta 2017

Raskasta Joulua -konsertti ja kukas ne Kamala Luonto -kortit sitten itselleen saakaan!



Beibe kysyi minulta tuossa taannoin, että ottaako hän vapaa-ajantoimelta liput Raskasta Joulua -konserttiin. En ole koskaan nähnyt näitä hevi-miehiä laulamassa joululauluja, joten mikä ettei lähdettäisi niitä katsomaan ja kuuntelemaan.
Konsertti oli Tampere-talossa ja siellä on kyllä hyvä akustiikka. Ja muutenkin siellä on mukavan sujuvaa käydä konserteissa. Homma toimii ja se on kohtuullisen matkan päässä meiltä.



Tampere-talo oli valaistu juhlavuoden kunniaksi!


Ja olihan se konsertti viihtyisä! Minä välillä ihan repesin vesissä silmin nauruunkin, kun oli jotenkin niin koomisiakin piirteitä koko touhussa. Keski-iän ylittäneet miehet vetävät korkealta ja kovaa perinteisiä suomalaisia joululauluja. Lavalla on "kilometritolkulla" tukkaa  ilmassa ja ilotulitteet ja lieskat lehahtelevat ilmaan. Beibe oli sitä mieltä, että ukkojen tukat oli käsitelty jollain palonestoaineella, kun eivät syttyneet tuleen lieskojen loimotuksessa!
Kyllähän oikeasti tuli mieleen, että tälläistä ei voi olla kuin Suomessa!



Pakollinen parikuva! Beibe ei tykkää yhtään! ='D

Oli kuitenkin oikein taidokasta laulua ja soitantaa. Aikas tilutusta kitaroilla!
Hienoa oli huomata, että esiintyjilläkin oli hauskaa. Ja vaikka vakavasti tätä loppuunmyytyä konserttikiertuetta vetivätkin, pilke oli kuitenkin silmäkulmassa!
Naurettiinkin Beiben kanssa, ettei aina heti saanut kiinni siitä, mikä joululaulu oli kyseessä, ennenkuin solisti alkoi laulamaan!


En juuri koskaan kuvaa konserteissa, mutta ihmisten fiilistely kännyillä oli pakko ikuistaa!

Olihan se kivaa, että emäntäkin sai vetäistä vähän asenteellisempaa kledjua päälleen. Tosin, eipä minulla paljon vaatekaapissa muuta olekkaan, kuin mustaa. Mutta oli kiva vähän laittautua!


Mä niiin rakastan näitä mun pinkkejä saappaita! <3


Konsertista jäi kyllä tosi kiva mieli, vaikka heavy ei enään niin lempparimusaa olekkaan. Joskus nuorempana tuli kyllä kuunneltua kasariheviä. 
Onpahan taas yhtä kokemusta rikkaampi! Ja kuulin tässä jokin aika sitten eräästä tutkimuksesta, jossa konserteissa käyvien ihmisten todettiin olevan onnellisempia kuin sellaisten, jotka niissä eivät käy! Että kyllä kannatti taas!
Oli pakko ostaa tonttulakki. Lehmä saa pitää sitä hetken!


Mutta sitten siihen Kamala Luonto -joulukorttiarvontaan:

Onnetar suosi...... SalliM! Onneksi olkoon! Olen sinuun yhteyksissä sähköpostitse, jotta saan yhteystietosi korttien lähettämistä varten.

Kiitoksia ihan hirveän, vai pitäisikö sanoa Kamalan, paljon osallistumisestanne arvontaan ja ihanista kommenteistanne. Niitä oli ilo lukea ja huomata, ettei joulukorttiperinne ole ihan kuollut sittenkään!
Moni kertoi tekevänsä itse kortit, joku lähettävänsä sähköisesti ja olihan siellä niitäkin, jotka lähettivät joka vuosi ihan hirmu määriä kortteja!

Arpajaisten myötä Rakkautta ja maan antimia sai monta uutta seuraajaa. Olette oikein sydämellisesti tervetulleita seuraamaan touhujamme ja toivottavasti jäätte seuraamaan arvonnan jälkeenkin!

Oikein mukavaa viikon alkua teille kaikille mussukoille!

10 kommenttia:

  1. Voi turkasen turkanen - kaksi menetystä samalla kertaa! Toinen oli se että missasin arvontasi, en vain tänne blogistaniaan ole ehtinyt ja toinen se etten saanut tuonne keikalle enää lippua! Mutta kannan pettymykseni kuin nainen ja nokka kohti tulevaa joulua :D

    Kamalan paljon onnea arvonnan voittajalle!

    Poikkesin muuten Pentorinteessä lauantaina. Siellä oli poikkeamassa yksi hoitaja lenkillään sellainen ison lutusen harmaan hirvikoiran kanssa - meistä tuli sen koiran kanssa heti ylimmät ystävät ja se koira kertoi tuntevansa Maurin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Saila! ='( Näin se elämä välillä heittelee! ;D Ei sitä ehdi repeilemään joka suuntaan. Mutta onneksi on joulu tulossa ja siihen voi kaikki osallistua niin halutessaan! =D

      Mauri tunnetaan täällä kylillä paremmin kuin meidät! ='D

      Poista
  2. Saatoin melkein kuvitella itseni sinne konserttiin, niin elävästi ja hauskasti siitä kerroit. Ja noi sun saappaat on niin mahtavat. Kävin sen kaupan nettisivuillakin niitä kuolaamassa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aattele, kuinka halvalla sait konserttielämyksen ja ihan kotipihassasi! ='D

      Aaa.. ai niillä on nettisivutkin... "tosi" kiva kun menit kertomaan!

      Poista
  3. Moni on tuota konserttia kehunut, ei ole itse koskaan tullut käytyä katsomassa. Onpa ihanat saappaat sinulla. 👢😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Konsertti on ihan kokemuksen arvoinen, ainakin tälleen kerran nähtynä. Tosin monelle oli ne erittäin kovat erikoistehosteet liikaa. Moni lähti kesken konsertin pois. Eräs mummukin pelästyi niin, että luovutti heti ekan biisin aikana. Tuli mieleen, että hän odotti konsertilta ihan jotain muuta!

      Mä oon niin iloinen näistä kengistäni! Mullakin on jalkaterävaivoja ja nää istuu kuin sukat jalkaan! Että ei ole vain mägeen näköiset, vaan myös hyvät kävellä!

      Poista
  4. Varmasti on ollut mahtava kokemus, hienoa että pääsitte tuon konsertin kuulemaan! Kivat kuvat ja ihanat nuo sinun kengät♥ Mukavaa joulun odottelua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Konserteissa käyminen on kyllä mahtavaa! Niistä saa pitkäksi aikaa hyvää mieltä ja jaksamista.

      Kun mä ostin noi kengät, mää istuin kotona ne jalassa, kun en olisi halunnut niitä riisua. Beibekin kysyi, meinaanko nukkua ne jalassa. Melkein olisi tehnyt mieli niin tehdäkin! ='D

      Ihanaa, kun joulu on ihan kohta!

      Poista
  5. Kiitos voitosta ihanat kortit saapuivat tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Hienoa, että tulivat perille niin nopeasti. Ehdit vielä lähettämään niitä eteenpäin!

      Mukavaa joulun odotusta sinulle! 💕

      Poista