Talipötköjä linnuille kanin- ja lampaanrasvasta!

Kalloprojekti poikineen!

Meillähän on ollut teurastukset käynnissä täällä Leppämäessä. Yksi lammas ja kuusi kania on laitettu lihoiksi. Muutama kukkopoika vielä odottaa vuoroaan.

Koska meidän eläimet ulkoilevat paljon ja eläinsuojissa ei ole lämmitystä kuin ihan kovimmilla pakkasilla, ne alkavat ihan luonnostaan kerryttämään ihonalaista rasvaa talvenvaralle.

Rasva kanissa on lähinnä kaulassa, lapojen päällä ja nivusissa, lihasten ja nahan välissä. Samoin lampaalla, rasva on lihaksen päällä, ei siellä sisässä. Joten molempien elukkalajien itse liha on tosi rasvatonta.

Me ollaan vähän nirppanokkaisia tuossa lihahommassa siinä mielessä, että me suoritaan itsellemme syöntiin tuleva liha tosi puhtaaksi kaikista kalvoista ja rasvasta. Toki meillä on lihaa syöviä eläimiä, joten mitään ei mene hukkaan.

Lihainen rasva jauhettiin koiralle ja kissalle. Lakritsa -kissa tosin kieltäytyy syömästä tätä lampaasta jalostettua tuotetta. Maistuukohan katin mielestä liian "villaiselle"?  Kani kyllä kelpaa!

Mutta molemmissa elukoissa oli kyllä ihan sitä itseäänkin eli pelkkää ihviä ja jotenkin ajattelimme sen olevan ihan liian tuhtia kamaa meidän pullamössökoiralle ja -kissalle.

Mutta tintithan tunnetusti rasvasta tykkäävät ja ripustin rasvaa ihan sellaisenaan omenapuun oksille ja talipallotelineeseen. Harakat vaan tuppasivat pöllimään rasvat, ettei niistä pikkulinnuille jäänyt.

Kaninrasvaa talipallotelineessä 

Sitten ajattelin, että koska eläinten rasva alkoi sulamaan ihan käsissäkin, se varmasti sulaisi ihan juoksevaan muotoon ja siitä saisi rasvapötköjä linnuille nokittavaksi.

"Valmis tuote; lampaanrasvapötkylä!"

Tuumasta toimeen! Beibellä on meidän saunanpataan vaihtopata, missä hän keittelee kalloja kallotrofeita varten. Koska tuo kallopata oli paikoillaan sopivasti, aikomuksenani oli sulattaa valmiiksi jauhettu rasva ikään kuin vesihauteessa. Sitten vaan kaadella näpsäkästi sula ihvi maitotölkkeihin, joiden sisään olin leikannut sopivat narut pötkylöiden ripustamiseen.

Lampaanrasvassa oli kyllä tosi voimakas lampaanödöör, huh huh! Vaikka olin haistellut rasvaa kylmänä, hieman yllätyin siitä, miltä se haiskahti kuumana. Suoraan sanottuna, yökkäilin kyllä moneen otteeseen tarkkaillessani rasvan sulamista ja vahtiessani, että kattilavirityksemme pysyy pystyssä vesipadassa.

Siellä sulaa! Ja haisee! ='D

Beibeä kovasti nauratti, kun minä silmät vedessä yökkäilin talipötköprojektini kanssa. Hän kyselikin, että olinko tosissani kuvitellut tämän lampaanrasvan olevan sellaista siistiä ja kirkasta? Samanlaista kuin sulatettu munkkirasva? No, myöntää täytyy, että kyllä minä olin!

Beibe auttoi minua rasvahommissani kaatamalla sulaa rasvaa kattilasta, kun minä pidin tölkkejä pystyssä ja naruja, ettei ne uponneet rasvaseokseen. Yritin olla hengittämättä samalla, mutta kyllä okse oli tuloillaan koko ajan ja silmät vesissä yökin.

Yrf ja yökkis!

Mutta tadaa! Kaksi isoa lampaanrasvapötkylää, pienellä kaninrasvalisällä sain aikaiseksi. Vaikka kyllä koville otti ja kurkunpää oli kipeänä yökkimisestä!

Pötkylän pohjaan on painunut rasvan seassa ollutta lihaa.

Paras palkkio on ollut seurata, kuinka hyvin nämä rasvapötkylät on tinteille maittanut. Kyllä kannatti sitten kuitenkin nähdä "vähän vaivaa"! ='D

"Pöytä" on katettu!

Docstop: Sairaan kaunis koira ja omia koira- ja eläinmietteitä

Mauri ja Benja eräänä aurinkoisena kevätpäivänä!

Minulla on aina ollut hyvin jyrkät mielipiteet eläinten ulkomailta tuontiin. En ottaisi ikipäivänä minkäänlaista rescue-eläintä, koiraa, kissaa, hevosta tai mitään muutakaan.
En haluaisi ottaa itselleni eläintä, minkä oloista ja historiasta en tietäisi muuta, kuin että ne ovat olleet kurjat tai rankat. Vaikka näissäkin eläimissä on ihan terveitä ja selväpäisiä, en haluaisi ottaa koiraa tai muuta eläintä, josta tiedän, että sillä todennäköisesti on jotain sairautta, vammaa, ongelmia luonteessa tai traumoja. Koska minun ei ole pakko yleensäkkään ottaa tai pelastaa mitään eläintä.
Tosin kyllähän ihan "kunnon koirillakin" voi ongelmia tulla. Elukan otto on aina riski siinä mielessä.

Meidän mäyräkoiralla on ruoka-aineallergioita, muita iho-ongelmia varsinkin kesällä ja rakeenteellisia vikoja. Myös mäykyille tyypillinen mäyräkoirahalvaus eli selkärankarappeuma on käyty läpi.
Tyttären amstaffilla on häntämutka, ruoka-aineallergiaa ja iho-ongelmia. Mutta kummankaan kanssa ei onneksi ole ollut mitään järkkyjä eläinlääkärikierteitä ja vähäisillä lääkityksillä on päästy. Ja se on aina eduksi eläimelle, ettei niiden täydy elää missään lääkityskierteessä.

En halua "ruokkia" esim. tuontikoirabisnestä edes rahalahjoituksin. En rescuekoiratoimintaa edes niiden kotimaihin.
Tiedän ihan lähipiiristä jo niin monia varoittavia esimerkkejä siitä, millaisia tauteja eläinten mukana on tullut ja käytöshäiriöitä on ollut.

Kuvat voivat näyttää hurjilta...

Vaikka miellänkin itseni eläinrakkaaksi jollain tasolla, en ole koskaan ollut kuitenkaan mikään "hössö" elukoiden suhteen. Minulle eläin on eläin ja ihminen menee aina sen edelle. Ihminen tekee päätökset, eläintä kunnioittaen.

Minulla on myös hieman ristiriitainen suhtautuminen kaikenlaiseen eläinsuojelutoimintaankin. Niissä on paljon hyvää, eläinten oloja ja etuja ajatellen. Mutta myös hirvittävästi ylilyöntejä, mitkä eivät välttämättä ole eläimille eduksi.

Olen kyllä joskus kannattanut kotimaisia eläinsuljeluyhdistyksiä rahallisesti ja esimerkiksi heidän järjestämiin eläinnäyttelyihin osallistumalla.

... mutta kyseessä on ihan leikkimielistä kähjäämistä!

En halua kuitenkaan kritisoida muiden ajatusmaailmaa ja halua auttaa esimerkiksi näitä rescuekoiria. Se on ihan jokaisen oma asia. Kunhan myös minä saan olla sitä mieltä mitä haluan.

Minulla itselläni on ja on ollut paljon eläimiä. Akvaariokaloista hevosiin ja kaikkea siltä väliltä. Miksi, vaikka kuulostankin näin tylyltä?

Se että on eläinrakas, ei mielestäni tarvitse tarkoittaa sitä, että on ihan hulluna kaikkiin eläimiin ja ne on kaikki otettava itselleen tai pelastettava. Pidän esimerkiksi lampaista, mutta en voisi koskaan kuvitella ottavani alpakkaa.
Jotkut eläimet vaan miellyttävät enemmän kuin toiset. Samahan se vähän pätee ihmisiinkin! ;)

Huilitauko!

Monet useasti yllättyvätkin mielipiteistäni ja siitä että, olen aikas jämäkkäkin eläimiäni kohtaan. Minusta niillä pitää olla "kuri ja järjestys".  Koirillamme on rajat ja niitä noudattamalla yhteiselo meillä sujuu hyvin!

Eläimet ja niiden kanssa eläminen tuo tosi paljon sisältöä elämään. Jo ihan sellaista liikettä ja ryhtmiä päiviin, ruokintahetkineen ja ulkoiluttamisineen.

Eläimet opettavat ihmiselle monia asioita olematta inhimillisiä. Se on mielestäni tosi mielenkiintoista, koska ne käyttäytyvät paljolti vaistonsa varassa.

Ne eivät tahallisesti ole ilkeitä, eivät kieroile, eivätkä juoruile. Ne hyväksyvät sinut juuri sellaisena kuin olet, vaikka et olisikaan täydellinen.

Eläimissä on paljon vastuuta, työtä ja ihan taloudellisiakin menoja. Mutta silti minun on vaikea ajatella elämää ilman yhtään omaa eläintä.

Ja taas mennään!

Minulle toistuvasti tarjotaan jotain eläintä otettavaksi, kun joku muu ei enään pysty siitä huolehtimaan. Kuulen usein perusteluksi, että koska minulla on niin paljon muutenkin eläimiä ja niistä pidän.
En koskaan ota vastaan tälläisiä eläimiä. Tässä maailmassa riittäisi pelastettavia lemmikkejä niin paljon, että minä ja muut niihin hukuttaisiin.

Viime kesä oli aivan "huikea" kanien kanssa. Vastaan tuli todella paljon ihan aikuisia, minun itseni ikäisiä ihmisiä, jotka kaupantekotilanteessa kysyivät minulta, että voinko ottaa sitten kanin takaisin, jos he eivät voikkaan sitä pitää. Jos tulee jotain vaikeuksia tai jotain. Vastasin aina, että takaisin otan, mutta en lupaa, että jää eloon.
Samaten 30 euron kanilla olisi pitänyt olla mukaan häkit, tyyliin vuoden ruuat ja kuivikkeet. Kun ovat niin kalliita itse ostettuina. Tosin, en yhdellekkään tuollaisia kyselleille myynyt kaneja!

Olen aina ollut myös sitä mieltä, että ei eläin itse tunne halua tulla pelastetuksi tai muuttaa asumaan vaikkapa meille. Ei eläin ajattele, että "voi kun joku minut pelastaisi". Siis ajattele sillain, kun me ihmiset miellämme. Kyllä meille ainakin jokainen eläin on tullut siksi, että ihminen on päättänyt sellaisen ottaa. Eli me!
Ja jokaisen elukan kanssa on harkinta ollut tosi tarkkaa. Onko se sopiva meille, jaksammeko hoitaa sitä ja täyttä sen tarpeita, onko meillä varaa pitää sitä jne.

"Oliko se kissa?"

Inhoankin tätä rescue -sanaa. Ihminen ottaa aina eläimen tyydyttääkseen omia tarpeitaan. Vaikka ajatus olisikin pelastaa se huonoista oloista, ihminen saa siitä hyvää mieltä itselleen. Inhimillinen tarve tehdä hyvää ja olla tarpeellinen jollekkin elolliselle.

Näitä tuntemuksiani ja mielipiteitäni vahvisti entisestään Ylen esittämä Docstp: Sairaan kaunis koira . En yleensä juurikaan tälläisistä saa kauheita tunnereaktioita, mutta tämä minua oikein oksetti. Pentutehtailua ja sairaaksi jalostettuja koiria!
Paljon puututaan tuotantoeläinten oloihin ja niistä jatkuvasti kritisoidaan. Lemmikkibisneksessä rehottaa kuitenkin tälläinen saasta!

Mieleeni jäi erityisesti ohjelmassa haastatellun eläinlääkärin sanat, kun hän katseli erään koiran röntgenkuvia. Hän sanoi, että tälläinen ihminen olisi vaikeasti vammainen, mutta koirana se on vain rotumääritelmän mukainen.

Tässä ohjelmassa tuodaan mielestäni kiihkottomasti hyvin esiin myös se tosiasia, että ihan tämä lain sallima rodunjalostus on ihan kamalaa. Kasvatetaan koiria, jotka ovat jo syntyjään sairaita. Puhumattakaan meillä ja ulkomailla tapahtuvasta pentutehtailusta.
Ollaankin monien ystävien kanssa jo vuosia mietitty, että uskaltaako koiraa edes enään ostaa. Keneltäkään!

Mutta kysyntäähän näillä touhuilla vastataan. Ihmiset haluavat ruttunaamaisia koiria, koska ne ovat söpöjä. Ihan sama vaikka nämä suloiset kurttunaamat eivät pysty hengittämään!
Samaten sydämet heltyävät, kun eläimet ovat huonoissa oloissa.


Katsokaa tuo dokkari, se on kyllä aikas ajatuksia herättävä. Ja olisi kiva kuulla teidänkin asiallisia mielipiteitä aiheesta. Ottaisitko tai oletko ottanut rescuekoiran? Entäs minkälaisia mietteitä näistä nykyajan koiraroduista? Onko ollut terveysongelmia omien koirien tai muiden eläinten kanssa?

Texmex härkägratiini

Nyt on se aika vuodesta, kun monessa perheessä tulee ruokapöytään riistaa. Hirveä, peuraa, kaurista ja mitä ihmettä näistä sitten voisi tehdä? Ainainen paisti ja ruskea kastike alkaa kyllästyttämään ja olisi kiva tehdä jotain muutakin välillä.

Meillä on töissä keittiöllä sellainen ruoka kuin Texmex härkägratiini. Harvemmin itse syön näitä suurtalousliharuokia, koska liha on usein mautonta ja ehkäpä hieman jauhoisenkin tuntuista. Mutta tämä on sellaista kotitekoisen makuista. Tässä on mukavaa tulisuutta ja se sopii hyvin riisin kanssa syötäväksi. Vaikka perunaruokia rakastankin, vaihteeksi on mukava syödä muitakin lisukkeita.

Minähän en metsästä ja Beibekin vain pienriistaa, joten meillä on tosi harvoin näitä näitä hirvieläimiä lautasella. Nautojakaan ei ole ollut kasvamassa moneen vuoteen.

Mutta onneksi on tuo kalloharrastus ja Beibe teki yhden tilaustyön ja sai pari peuranpaistia palkaksi. Palvattuna peura on herkkua, mutta ajattelin sen sopivan myös tähän ruokaan. Enkä ollut väärässä!

Töissä me käytämme ruokaan kypsää ja viipaloitua naudan sous vide lihaa. Minä siivutin raa'an peuranlihan, suolasin ja pippuroin sen ja ruskistin lihat pannulla. Toimi näin hyvin ruuassa.

Ruokaan voi käyttää pakaste- tai säilykemaissia. Molemmat ovat ihan yhtä hyviä ruuassa.

Alkuperäisessä ohjeessa gratiiniin tehdään bernaisekastike jauheesta. Minä olen kotona käyttänyt ihan kuohukermaa tai juustoista ruokakermaa.

HÄRKÄGRATIINI

• kilo naudan-, hirven-, peuran- tai kauriinpaistia
• öljyä/voita lihan ruskistamiseen
• purkki salsakastiketta tai muuta vastaavaa (itse käytin Pirkka salsadippiä 315g/prk)
• 200 g pakaste- tai säilykemaissia
• 1 tlk ruskeita papuja
• säilöttyjä jalapenoviipaleita
• 2 dl kuohukermaa (voi käyttää myös vaikka juustoista ruokakermaa)
• suolaa
• mustapippuria
• paprikajauhetta
• (juustoraastetta)

Ota paisti lämpiämään huoneenlämpöön n. tunti ennen valmistusta. Leikkaa lihasta n. puolen sentin vahvuisia viipaleita. Voit hieman painella niitä kädellä litteämmiksi. Suolaa ja pippuroi lihat molemmin puolin ja ruskista ne nopeasti kuumalla pannulla. Ripoittele lihojen pinnalle paprikajauhetta.

Lado lihaviipaleita, maissia, huuhdeltuja papuja, salsakastiketta ja jalapenoviipaleita kerroksittain voideltuun uunivuokaan. Lorauta päälle purkillinen kermaa. 

Paista 175 asteisessa uunissa noin 40 min. Jos haluat, voit kuorruttaa gratiinin juustoraasteella paiston loppuvaiheessa.

Tarjoile riisin ja salaatin kanssa.

Minulta puuttuu tällä kertaa ruskeat pavut, kun en viitsinyt kauppaan lähteä! =D

Beiben siskon kanssa mietittiin, miten tästä voisi tehdä vähemmän tulista. Itsellehän tämä ei ole mitenkään vahvaa, varsinkin kun käyttää mietoa salsaa ja laittaa jalapenoviipaleita maltilla.

Maustamalla tomaattimurskaa vaikkapa pippurilla, savupaprikajauheella, yrteillä ja pikkuhipsauksella chilijauhetta, tästä voisi tehdä vähemmä hiittisen gratiinin.

Tämä on helppo ja herkullinen liharuoka, joka lämmittää ihanasti kylminä talvipäivinä. Ja sopii vaikka illanistujaistarjoiluun!

Shakshukaa Leppämäen tapaan!

Kuumaa ruokaa!

Shakshuka tai shakshouka on tullut esiin monissa yhteyksissä tämän syksyn aikana. Esimerkiksi Maku- lehden päätoimittaja Satu Koivisto on jakanut shakshuka ohjettaan instassa.

Shakshukaa mainostetaan mainiona brunssiruokana, mutta minä olen sitä tehnyt meille ihan lounaaksi tai päivälliseksi. Ruuan alkuperämaissa se on suosittu aamiaisruoka.

Tarjoiluehdotuksena sille ehdotetaan yleensä jotain vaaleaa leipää, mutta me olemme sitä syöneet salaatin kera, riisillä ja ihan sellaisenaan. Toimii kaikin tavoin kuin junan vessa!?!

Mitä shakshuka sitten oikein on? Se on Välimeren Lähi-idän alueiden ruokalaji, mausteinen tomaatti-kananmunapannu.

Versioitahan tästä "sapuskasta" löytyy ihan niin monta kuin on kokkejakin. Tätä voi tehdä jauhelihasta, raaka-makkaroista, fetajuustosta, ihan kasvisversioina ja ihan miten vain. Mutta yhteistä kaikille variaatioille on, että soossiin tehdään kuoppia ja niihin rikotaan kananmunia kypsymään. Joten vegenä tätä ei kai voi tehdä?

Monessa ohjeessa on valmiin ruuan pinnalle ripoiteltu hienonnettua korianteria. Minä en siitä pidä, se maistuu ihan leppäluteelle! Tuoretta persiljaahan tuohon voisi ripsaista. Mutta tähän aikaan vuodesta sitä meillä niin harvoin on ja kaupasta sitä aikas harvoin ostan. Laittakaa te, jos teillä sitä sattuu olemaan. Tai sitä korianteria...

Googlettamalla "shakshuka ohje", saat vaikka minkälaisia versioita ruuasta. Tämän postauksen lukemalla, saat minun versioni.


SHAKSHUKA 4-6 hlö

• 200g raakamakkaraa
• 1 iso punasipuli
• muutama valkosipulinkynsi
• 1 iso paprika
• 100g kirsikkaluumutomaatteja
• 200g pakastettuja vihreitä papuja tms.
• säilöttyjä jalapenorenkaita pilkottuna maun mukaan
• 1 tlk hyvää tomaattimurskaa tai säilöttyjä kokonaisia tomaatteja
• 1 dl vettä
• 4-6 kananmunaa
• juustokuminaa
• mustapippuria
• savupaprikajauhetta
• suolaa
• öljyä paistamiseen

Pilko raakamakkarat, lorauta öljyä pannulle ja laita makkaranpalaset pannulle ruskistumaan. 

Silppua punasipuli ja valkosipuli hienoksi ja lisää ne pannulle kuullottumaan makkaroiden kanssa. Sekoittele välillä, ettei sipulit pääse palamaan.

Pilko paprika ja jalapenot ja lisää ne pannulle. Halkaise kirsikkaluumutomaatit ja lisää ne muiden joukkoon pannulle.

Laita joukkoon sulatetut pavut joko kokonaisina tai pätkittyinä. 

Näyttää herkulle jo ennen tomaattimurskaa ja kananmunia!

Kun pavut ovat kuumentuneet, lisää tomaattimurska/säilötyt tomaatit. Huuhtele purkki desillä vettä ja lisää pannulle. Mausta seos ja anna hautua miedolla lämmöllä kuplien vartin verran aina välillä sekoittaen.

Tarkista maku ja mausta lisää halutessasi.

Tee seokseen kuoppa ja riko kananmuna kuoppaan. Tee näin jokaiselle kananmunalle. Älä sekoita kananmunia kastikeseokseen, vaan anna niiden kypsyä kuopissaan. Voit ripsauttaa kypsyville munille hieman suolaa ja mustapippuria.

Laita kansi pannun päälle ja ruoka on valmis, kun kananmunat ovat hyytyneet. Keltuaiset kannattavat jättää hieman juokseviksi. Ovat maukkaampia näin.

Useissa ohjeissa on käytetty kikherneitä. Minä käytän näitä pitkiä papuja siksi, että minulla niitä sattuu pakastimessa olemaan hurumykke. Samaten raakamakkaroita löytyy pakkasesta, joten...

Mutta kun ne on käytetty, kokeilen shakshukaa esim fetajuustolla. Se on varmaan herkkua!

Tyttäreni kysyi, että miten tämä ruoka eroaa paljon tekemästäni Juopon kokin kasvispaistoksesta . Eipä paljoa eroakkaan, mutta jonkin verran kuitenkin. Sen verran, että voi eri ruuaksi kutsua!


Mukavaa maanantaita ja alkanutta viikkoa kaikille! <3

Mehiläishoidon peruskurssilla

Upea aamutaivas ajaessamme oppimaan mehiläisten hoitoa

Beibe on puhunut vuosia, että mehiläiset kiinnostaisivat ja olisi jossain vaiheessa hienoa hommata pesä Leppämäkeen.
Olenkin mehiläisten hoidosta lukenut jonkin verran ihan kirjoista ja blogeista. Muutamat edelliset kesät ovat kuitenkin olleet tosi oikullisia ja onkin hieman hirvittänytkin moinen touhu. Saisimmeko moisia pörriäisiä pysymään hengissä?

Parina edelliskesänä Leppämäen ilmatilassa ja kukkivissa kasveissa on kuitenkin mehiläisiä näkynyt. Kahdella meidän naapurilla on pesiä ja mehiläiset ovat vierailleet ahkerasti myös meillä.
Yhteiselo on sujunut hyvin ja on ollut hieno huomata, että esimerkiksi marjoja voi keräillä puskista ihan rauhassa, vaikka mehiläisiä niissä pörrääkin. Karhunvatukkamme esim. teki hyvän marjasadon, josta varmaan voi näitä pörriäisiä kiittää.

"Naapuri" pölyttämässä meidän syreeniä!

Beibe oli yhteyksissä toisen naapurimme kanssa ja kyseli, missä he olivat oppinsa saaneet. He kertoivat käyneensä ihan kansalaisopiston kurssin.
Olen katsellut Suomen mehiläishoitajain Liiton sivuilta tietoa mahdollisista kursseista. Mutta aina ne ovat olleet jossain kauempana tai olen ollut myöhässä asian suhteen.

Mutta sitten onnisti! Huomasin, että Oriveden seudun kansalaisopisto järjestää mehiläishoitokurssin. Ja me saimme paikat sille!

Kurssi sisältää kaksi viikonloppua, joista toinen oli lokakuussa ja toinen ensi vuoden maaliskuussa. Kahtena päivänä, 7 tuntia tiukkaa opiskelua mehiläistarhauksesta!

Kurssin pitopaikkana oli Oriveden Talviaisissa oleva vanha kyläkoulu. Vanha ala-aste, josta koulutoiminta lopetettu vuonna 2009. Vuodesta 2010 se on ollut kyläyhdistyksen käytössä ja talolla pidetään kansalaisopiston kursseja. Myös 4-h- ja veteraanikerhotoimintaa. Ihanaa, että tälläinen vanha koulu on saanut aktiivista käyttöä, mikä on kaikkien ulottuvilla.

Mehiläiskurssin opettajana toimi mehiläisharrastaja ja -tarhaaja Pentti Paala Ylöjärveltä. Osallistujia kurssilla oli yli kaksikymmentä. Pariskuntia, vanhempi-lapsi pareja, ystäyksiä ja muutama ihan yksinkin tullut henkilö. Kyllä näki, että tälläinen kurssi oli tullut vastaamaan tarvetta ja kysyntää!

Heti alkuun meille kävi kyllä selväksi, että tälläinen kurssi oli kyllä tarpeen. Ei kirjoista pelkästään saa kaikkea sellaista pientä knoppitietoa, mitä pitkän linjan mehiläisharrastaja pystyy kertomaan.
Kiehtovaa historiaa mehiläisten hoidosta, omia kokemuksia siitä mitä kannattaa tehdä ja mitä kaikkea voi tulla eteen.

Vanhassa koulutaulussa annetaan aika romantisoitu kuva touhusta!

Tällä ensimmäisellä kurssiviikonloppuna käytiin läpi termistöä, välineitä, millaisia mehiläispesiä on ja miten sellainen kasataan ja sitä hoidetaan. Hoitotoimissa keskityttiin lähinnä kevään ja kesän hoitotoimiin. Kevään kurssilla sitten käydään läpi hunajan käsittelyä ja pesän valmistamista talvikuntoon.

Kaksi pesäosastoa

Väliritilä, mikä estää kuningattaren siirtymisen osastosta toiseen

Yhdenlainen pesän pohjaratkaisu

Minullahan on ollut hieman pelkojakin tätä mehiläistarhausta kohtaan, Ei niinkään siitä, että joutuisin pistettäväksi. Kurssilla selvisi, että tarhausessa käytettävät mehiläisrodut ovat pääasiassa todella säyseitä.
Lähinnä minua on mietityttänyt mehiläisten parveilu. Meikä kun on tälläinen kampura, en todellakkaan saa haettua mitään mehiläisparvea korkealta puunoksalta.

Tästä näkee mitä mehiläiset puuhaavat minäkin aikana

Toinen mikä minua on huolettanut, on ollut mahdolliset taudit. Ontelomädät ja varroapunkit ovat mehiläitarhaajan uhkana.

Tutustuttiin erilaisiin kehikoihin ja niiden kasaamiseen

Yksi kurssilainen näytti miten kehikko langoitetaan

Lisäksi kurssi vielä vahvisti ennakkokäsitystäni siitä, että mehiläisten hoitoa ei voi verrata minkään muiden eläinten hoitoon. Joten muista eläimistä ja niiden hoidosta kertynyttä kokemusta ja tietoa ei voi hyödyntää mehiläisten hoidossa.

Tälläinen hommattiin kurssilta

Täytyy varmaan tämäkin hommata. Jotta lisätieto lisäisi tuskaa!

Mutta niinkuin aina, tietokirjoissahan asiat kerrotaan juurikin sen pahimman skenaarion kautta. Mitä voi pahimmillaan käydä ja tapahtua. Siksi kurssi oli tosi hyödyllinen. Ei sitä parveilua tapahdu ihan alvariinsa ja sen estämiseksi on keinoja, joista kurssilla keskusteltiin. Lisäksi oli rauhoittavaa kuulla, että mehiläisrotuja on jalostettu niin, että ne eivät ole kovin parveiluherkkiä.

Kakkupihdit kennojen nosteluun pesästä

Näillä saa kuningattaren pyydystettyä. Ovat nimeltään emoklipsi,

Ja jos rouvaa tarvii siirrellä, tehdään se emohäkillä!

Pää oli kyllä niin täynnä uutta ja mielenkiintoista asiaa kahden kurssipäivän jälkeen. Ja minullakin alkoi olemaan sellainen olo, että ehkä me saattaisimme jopa pärjätä tälläisten pikku pörriäisten kanssa.

Kennoston keskellä kasvaa ei toivotussa paikassa uusi kuningatar,

Kurssilla kiersi erilaisia kennostoja nähtävänä.

Onneksi olimme yhdessä kursiilla, koska oli molemmat korvat ja päät kuulemassa ja sisäistämässä asioita. Mehiläistarhauksessa on paljon sellaista teknistä puolta, missä minä en ole niin hyvä. Ja miehiähän luonnostaan kaikki rakentelu kiinnostaa!

Hunajan lisäksi mehiläiset tekevät propolista eli kittivahaa. Käy kaikkiin vaivoihin!

Kurssilla selvisi myös se, että pölyttämisen ja hunajan lisäksi, mehiläistarhauksesta voi saada muitakin hyödykkeitä ja sivutuotteita. Kuten tietysti mehiläisvahaa, mutta myös kuningatarhyytelöä ja propolista .

Katsokaa tämä dokumenttielokuva, jos saatte sen käsiinne.

Tilanne tämän kurssin jälkeen on se, että tutkiskelu mehiläisistä jatkuu. Mehiläishoitoa käytännössä osa 1 on vessalukemistona ja sitä selaillaan ahkerasti vuoronperään istuntojen aikana.

Myös mehiläispesä on varattuna. Sen saaminen varmentuu keväällä, kun näkee miten talvehtimen on onnistunut.

Toinen kurssiviikonloppu on tosiaan maaliskuussa ja ehkä käymme Mesimestareilla Vesilahdella kurssilaisten kanssa. Jokatapauksessa teemme sinne tarvikkeiden hankintareissun ennen mahdollista pesän hakua.

Joten jänniä aikoja elellään täällä Leppämäessä! Mutta ei täällä ehditä laakereilla lepäillä ja vain mehiläisiä odotella. Hommat ja touhut jatkuvat muitten elukoiden kanssa ja joulua odotellessa. Mukavaa viikonloppua teille kaikille. On luvattu jopa auringonpaistetta!

Benja, Tippi ja Nella nuuskuttelevat!