torstai 22. marraskuuta 2018

Texmex härkägratiini




Nyt on se aika vuodesta, kun monessa perheessä tulee ruokapöytään riistaa. Hirveä, peuraa, kaurista ja mitä ihmettä näistä sitten voisi tehdä? Ainainen paisti ja ruskea kastike alkaa kyllästyttämään ja olisi kiva tehdä jotain muutakin välillä.

Meillä on töissä keittiöllä sellainen ruoka kuin Texmex härkägratiini. Harvemmin itse syön näitä suurtalousliharuokia, koska liha on usein mautonta ja ehkäpä hieman jauhoisenkin tuntuista. Mutta tämä on sellaista kotitekoisen makuista. Tässä on mukavaa tulisuutta ja se sopii hyvin riisin kanssa syötäväksi. Vaikka perunaruokia rakastankin, vaihteeksi on mukava syödä muitakin lisukkeita.

Minähän en metsästä ja Beibekin vain pienriistaa, joten meillä on tosi harvoin näitä näitä hirvieläimiä lautasella. Nautojakaan ei ole ollut kasvamassa moneen vuoteen.

Mutta onneksi on tuo kalloharrastus ja Beibe teki yhden tilaustyön ja sai pari peuranpaistia palkaksi. Palvattuna peura on herkkua, mutta ajattelin sen sopivan myös tähän ruokaan. Enkä ollut väärässä!

Töissä me käytämme ruokaan kypsää ja viipaloitua naudan sous vide lihaa. Minä siivutin raa'an peuranlihan, suolasin ja pippuroin sen ja ruskistin lihat pannulla. Toimi näin hyvin ruuassa.



Ruokaan voi käyttää pakaste- tai säilykemaissia. Molemmat ovat ihan yhtä hyviä ruuassa.

Alkuperäisessä ohjeessa gratiiniin tehdään bernaisekastike jauheesta. Minä olen kotona käyttänyt ihan kuohukermaa tai juustoista ruokakermaa.

HÄRKÄGRATIINI



  • kilo naudan-, hirven-, peuran- tai kauriinpaistia
  • öljyä/voita lihan ruskistamiseen
  • purkki salsakastiketta tai muuta vastaavaa (itse käytin Pirkka salsadippiä 315g/prk)
  • 200 g pakaste- tai säilykemaissia
  • 1 tlk ruskeita papuja
  • säilöttyjä jalapenoviipaleita
  • 2 dl kuohukermaa (voi käyttää myös vaikka juustoista ruokakermaa)
  • suolaa
  • mustapippuria
  • paprikajauhetta
  • (juustoraastetta)

Ota paisti lämpiämään huoneenlämpöön n. tunti ennen valmistusta. Leikkaa lihasta n. puolen sentin vahvuisia viipaleita. Voit hieman painella niitä kädellä litteämmiksi. Suolaa ja pippuroi lihat molemmin puolin ja ruskista ne nopeasti kuumalla pannulla. Ripoittele lihojen pinnalle paprikajauhetta.




Lado lihaviipaleita, maissia, huuhdeltuja papuja, salsakastiketta ja jalapenoviipaleita kerroksittain voideltuun uunivuokaan. Lorauta päälle purkillinen kermaa. 




Paista 175 asteisessa uunissa noin 40 min. Jos haluat, voit kuorruttaa gratiinin juustoraasteella paiston loppuvaiheessa.

Tarjoile riisin ja salaatin kanssa.

Minulta puuttuu tällä kertaa ruskeat pavut, kun en viitsinyt kauppaan lähteä! =D


Beiben siskon kanssa mietittiin, miten tästä voisi tehdä vähemmän tulista. Itsellehän tämä ei ole mitenkään vahvaa, varsinkin kun käyttää mietoa salsaa ja laittaa jalapenoviipaleita maltilla.



Maustamalla tomaattimurskaa vaikkapa pippurilla, savupaprikajauheella, yrteillä ja pikkuhipsauksella chilijauhetta, tästä voisi tehdä vähemmä hiittisen gratiinin.

Tämä on helppo ja herkullinen liharuoka, joka lämmittää ihanasti kylminä talvipäivinä. Ja sopii vaikka illanistujaistarjoiluun!



4 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä, hjam <3 Mukavaa torstaita <3

    VastaaPoista
  2. Voi lurps kun näyttää herkulliselta tuo gratiini! Minä en ole koskaan maistanut peuraa:) Leppoisaa päivää sinne teille ja mukavaa marraskuun jatkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä hyvä ruoka!

      Ennen vanhaa peuranlihasta aina sanottiin, että se maistuu "pissalle". Ja niin se kyllä maistuikin! En tiedä johtuiko se siitä, että peuroja ajatettiin isoilla koirilla, vaiko että ammutut peurat olivat jotain vanhoja pukkeja. No niin tai näin, nykyään peuranliha on tosi laadukasta ja hyvää. Oikein mureaa ja pienisyistä.
      Ei meilläkään sitä alvariinsa ole tarjolla. Mutta nyt viime aikoina ollaan sitä hieman saatu "palkaksi" noiden kallotrofeiden teosta.

      Viikoloput sinulle! <3

      Poista