tiistai 10. syyskuuta 2019

Tomaattisatoa pastakastikkeena pakkaseen, kesäkurpitsasta "pastaa" ja pari muutakin vinkkiä!




Syksy on todellakin saapunut ja olen pikku hiljaa alkanut ajamaan alas kasvihuoneiden tuotantoa. Eli yksinkertaisesti siivoamaan pois kasvustoja.

Meillä oli lasihuoneessa kurkut, muutama melonintaimi, pari amppelitomaattia ja chilejä. Isossa kennohuoneessa oli tomaatteja, paprikoita ja chilejä. Yrttejä yritin kasvattaa myös siellä huonolla menestyksellä.

Tomaatit antoivat odottaa kypsymistään kyllä tosi kauan! Mutta sitten kun ne alkoivat kypsymään, ne päättivät kypsyä tyylillä "kaikki kerralla"! Ei sellaista määrää pysty millään tuoreena syömään.



Keittelin yhden satsin ihan pareerattua tomaattia. Eli keitin lohkotut tomaatit soseeksi. Tähän meni ehkä noin vajaat puoli tuntia. Se riippuu ihan tomaattilajikkeista; onko isoja vai pieniä, paksu- vai ohutkuorisia.
Keittämisen jälkeen soseutin ne sauvasekoittimella ja valutin soseen pienisilmäisen siivilän läpi. Näin kaikki kuoret jäivät siivilään ja pakkaseen meni monta rasiallista ihanan sileää paseerattua tomaattia.
En siis tähän laittanut mitään mausteita, mutta mikäänhän ei estä sosetta maustamasta.

Pastakastiketta taas olen keitellyt useamman satsin. Olen pakastanut sitä ja syötykin ollaan moneen otteeseen erimuotoisten pastojen kera. Teinpä kesäkurpitsasta raastamalla "pastaa" ja senkin kanssa tarjosin tätä soosia. Hyvää oli!

Sain luokkakaverilta lainaan tuollaisen raastimen
joka tekee "spagettia" kasviksista. Hieman oli
hankalaa, kun kesäkurpitsaa piti pyörittää
raastimen terää vasten. Mutta ajattelin kyllä hankkia
itselle jonkun saman tapaisen.

Tuli ihan hyvää "pastaa" ja tämänhän voi syödä ihan tälleen raakanakin.
Kuuma kastike päälle vaan. Tai sitten tuon voi vaikka marinoida jollakin
kastikkeella ja syödä salaattina. Oli kiva päästä kokeilemaan tuollaista raastinta
ennen kuin itselle päättää hankkia.

Minä kuullotin kesäkurpitsaa hetken aikaa pannulla
pekoninpalojen kanssa ennnen kastikkeen
lisäämistä. Älä kuitenkaan paistele kesäkurpitsaa
kovin kauaa ja älä sekoittele kovin rajusti, koska
se helposti mössääntyy. Oikeastaan riittää, että
keäskurpitsa kuumenee kunnolla. 


Tämä kastike käy myös soseutettuna ihan tomaattikeitosta. Näinkin sitä syötiin ja hyvin maistui! Ei kannata jämähtää kastikenimeen, vaan voi olla luova! Kokeilkaapa joskus heittää kasvissosekeitonjämät keitetyn pastan kastikkeeksi ja rouhaiskaa vähän parmesania päälle, niin johan on hyvää! Ja aina voi laittaa joukkoon jotain protskua; lihaa, kanaa, kalaa, jotain kasvisproteiinia. Mistä nyt tykkää.

Kastiketta kesäkurpitsapastan kera. Hyvää oli!


Huomasin myös eri kastike-erien välillä eroja. Koska meillä on tosi montaa eri tomaattilajiketta kasvamassa ja joka satsiin tuli eri määrät eri lajikkeita, kastikkeiden koostumuksissa oli eroja. Toiset erät olivat sakeampia ja toiset lirumpia. Eli jos tykkää sakeammasta kastikkeesta, voi valmistusvaiheessa suurustaa sitä vaikkapa maissintärkkelysjauholla.
Pastan kera syödessä, ei löysempi kastike niin haittaa, kun pasta imee soosia itseensä. Mutta lirumpi kastike ei ole kivaa syödä esimerkiksi tuollaisen kesäkurpitsasta tehdyn "pastan" kanssa.

Olen aiemminkin keitellyt tomaattimurskaa ja -kastiketta. Niihin löydät ohjeet alla olevista linkeistä.

Tomaattimurska kera vihanneskavereiden

Tomaattikastiketta terveydeksi!



PASTAKASTIKETTA TOMAATEISTA


  • 2-3 kg tomaatteja
  • 1-2 sipulia
  • 3-5 kynttä valkosipulia
  • i iso paprika
  • (1 chili)
  • 1 rkl hunajaa (tai sokeria)
  • 1 tl suolaa
  • 2 rkl (puna)viinietikkaa
  • reilusti rouhittua mustapippuria
  • maun mukaan tuoretta basilikaa ja timjamia (kuivattukin käy)
  • öljyä kuullottamiseen

Lohko huývin huuhdellut tomaatit. Ota tomaateista kova kanta pois. Pilko sipulit, valkosipulit ja paprika, sekä mahdollinen chili.
Kuullota sipuleita öljyssä kattilassa hetken aikaa. Lisää paprika ja chili. Hetken kuullotuksen jälkeen lisää tomaatit, etikka, hunaja (tai sokeri), etikka, suola ja mustapippuri. Jos käytät kuivattuja yrttejä, lisää ne nyt.

Keittele seosta hiljalleen noin 1-2 tuntia. Sekoita välillä, jottei se pala pohjaan kiinni. 
Lisää silputut tuoreet yrtit kastikkeeseen ja soseuta sauvasekoittimella. Nauti pastan kanssa tai keittona haluamiesi lisäkkeiden kanssa. 
Jäähdytä kastike hyvin ja pakasta sopivina annoksina.

Minä huomasin, että kun kastikkeen hauduttaa pitkään ja soseuttaa huolella, tomaatteja ei tarvitse kuoria. Pikkuisen kuoria saattaa soosissa erottua, mutta mielestäni ne ei haittaa. Mutta jos olet perfektionisti, mikäänhän ei sinua estä kalttaamasta tomaatteja ennen kastikkeeseen laittoa.
Jos et halua kuoria tomaatteja, mutta haluat ne pois valmiista kastikkeesta, siivilöi kastike. Mutta lisää tuoreet silputut yrtit vasta siivilöinnin jälkeen.

Kastikkeen saa vegaaniseksi vaihtamalla hunaja sokeriksi.

6 kommenttia:

  1. Mä olen jossain tv-ohjelmassa nähnyt italialaisen mamman keittävän sellaisen meikäläisten saunapadan kokoisessa rautapadassa tomaatteja avotulella! Emäntä heilutteli soosia sellaisella puisella isolla melalla! Varmasti lajikkeella on merkitystä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että, kyllä ne italialaiset osaa! Vähänkö olisi hienoa tuollainen ruuanlaitto! ='D

      Poista
  2. Olisipa omassakin kasvarissa kypsynyt niin paljon tomaatteja, että niistä olisi riittänyt pastakastikkeeseen. Vaan hyvä, että melkein koko kesä päästiin tomskuja syömään.
    Kiitos vinkistä, seuraavaksi meillä syödään kesäkurpitsapastaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se parasta on, että tomskuja riittää tuoreelta syötäväksi. Me kun hommattiin toi iso kasvari, ahneus iskee taimien määrässä. Vähän paniikkikin tulee, kun täytyisi saada kaikki säilöttyä. Ettei vaan mene hukkaan.

      Hyvä, että sait ateriavinkkiä!

      Poista
  3. Aijai ihan parasta on itsetehty tomsukastike, sille ei mikään purkkikastike pärjää. Kivaa viikon jatkoa Marketta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, vaikka purkkisoositkin ovat tosi hyviä!

      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista