Rakkautta ja maan antimia

tiistai 17. lokakuuta 2023

Kauneinta taidetta, mitä olen nähnyt pitkään aikaan!

Satuin olemaan radion äärellä eräänä päivänä, kun puolalaista lasitaiteilijaa Marta Klonowskaa haastateltiin. Suomen lasimuseoon Riihimäelle oli juuri auennut hänen näyttelynsä. Tästä voi käydä lukemassa Ylen tekemän jutun taiteilijasta ja näyttelystä.

Näyttelyssä oli paljon taiteilijan luonnoksia. Videona
pyöri taiteilijan kertomus siitä, mistä idea tällaiseen
lasitaiteeseen oli syntynyt. Myös kuvaa tämän
näyttelyn pystyttämisestä.

Minulle tuli heti sellainen olo, että tämä näyttely pitää nähdä. Kuinka ollakaan, olimme menossa Hämeenlinnaan syntymäpäiville ja ajattelimme yhdistää siihen reissuun lasimuseossa vierailun.

Nyt täytyy kyllä sanoa, että olen niin iloinen, että käytiin tämä näyttely katsomassa. En muista, koska olisin näin kaunista taidetta viimeksi nähnyt. Jos koskaan!

Koska olen itsekin harrastanut joskus lasitöiden tekoa; tiffany-, sulatus-, hiekkapuhallus- ja lyijylasitekniikoita käyttäen, tiedän kuinka haastava materiaali lasi on. Ja niin kaunis!

Tämä "demoni" on yksityiskohta alla olevasta
teoksesta.

Minusta oli hauskaa, että taiteilija oli napannut
mallit omiin teoksiinsa maalausten pienistä
yksityiskohdista ja sivupersoonista.

Taideteokset olivat henkeäsalpaavan kauniita! Pidin näyttelyn teemasta, että mallit teoksiin oli otettu vanhojen maalausten yksityiskohdista. Ja siitä, että näyttelyssä oli ainoastaan eläimiä ja mielikuvitushahmoja. Lasiset koirat olivat aivan mielettömiä!

En ala tästä näyttelystä sen enempää pasaamaan. Mutta suosittelen lämpimästi vierailemaan Suomen lasimuseossa, vaikka ihan vain tämän näyttelyn takia. Kuvat eivät pysty kuvailemaan näiden teosten upeutta. Nämä on nähtävä livenä!

Marta Klonowskan näyttely on Suomen lasimuseossa Riihimäellä nähtävillä vuoden 2023 loppuun.

SUOMEN LASIMUSEO

Tehtaankatu 23,
11910 Riihimäki
Puh. +358 50 500 1956
glass.museum@riihimaki.fi

Avoinna HELMI–TOUKOKUU JA
SYYS–JOULUKUU

TI–SU 10–17

KESÄ–ELOKUU

TI–SU 10–18

maanantai 2. lokakuuta 2023

Suuntana omavaraisuus 2023, osa 10; syyskylvöt, varastointi ja omavaraisuuteen liittyvä opiskelu

POSTAUKSESSA ON KUVA KANIN LOPETTAMISESTA TAINNUTUSJOUSELLA. VAROITUKSEKSI NIILLE, JOTA KUVA VOI JÄRKYTTÄÄ!

Syyskuu meni täällä itä-Pirkanmaalla kosteana ja lämpimänä. Oli muutama erittäin kylmä yö ja kerran sain skrapata auton tuulilasin töihin lähteissäni. Mutta halla ei kuitenkaan kurpitsoja vienyt. Eikä talon seinustalla olevia daalioita. Ne vaan kukkivat edelleen!

Vaikka syyskuu tuntuikin todella pitkältä, niin vaan ollaan tultu lokakuuhun. Koska käsillä on lokakuun ensimmäinen maanantai, on taas aika Suuntana omavaraisuus-yhteispostaussarjan. Kello 9 aamulla omavaraisuudesta postaavat bloggaajat julkaisevat yhtäaikaisesti postauksensa, jonka aihe on päätetty yhdessä jo aiemmin. Lokakuun aiheina on sadonkorjuun jälkeiset työ, kuten esimerkiksi syyskylvöt, sadon varastointi, eli miten ja missä kukin satonsa säilöö. Aiheena on myöskin luetella parhaat kurssit, mitkä on hyödyttäneet omavaraistelun suhteen.

Kun autolla ajelee metsäautotietä,
pitää välillä tehdä äkkipysäys ja
syöksyä sienipuukon kanssa
sienten perään.

Suuntana omavaraisuus-sarja on pyörinyt blogistaniassa jo vuosia. Sen alulle laittajat ovat Satu Tsajut-blogista ja Heikki Korkeala-blogista . On ollut kunnia saada olla mukana tässä omavaraisempaan ja omatoimisempaan elämätyyliin keskittyvässä blogiyhteisössä ja yhteispostaussarjassa.

Rakkautta ja maan antimia on ollut ensimmäisten omavaistelublogien joukossa Suomessa. Harmittavasti monta ihan huippuhyvää "alan" blogia on pudonnut pois matkan varrella. Kyllä täytyy myös itseni häpeäkseni myöntää, että postaustahtini on hiipunut olemattomiin omista huippuvuosistani. Yksi iso syy on Instagram. Sinne on niin helppo ja nopea tehdä postaus. Mutta eihän se nyt korvaa sitä, että blogiin saa asiat kirjoitettua paljon syvällisemmin. Olen yrittänyt parantaa tapojani, mutta huonolla menestyksellä. Onneksi olen hulluina bloggausvuosinani kirjoittanut monia hyviä postauksia, joita käydään lukemassa jatkuvasti, vuodesta toiseen.

Aikaisempien Suuntana omavaraisuus-sarjan postauksia löydät tunnisteilla; omavaraisuus, suuntana omavaraisuus, omatoimisuus, blogiyhteisö, yhteispostaussarja. Linkit vuoden 2023 postauksiin löydät alta.

Tuttuun tapaan löydät linkit muiden bloggaajien kuukauden postaukseen tämän minun postauksen lopusta.

Tämän vuoden härkäpapusato. Litran
verran siivottua papuja ja varmaan
10 litraa roskaa.

Tuttua on myös se, että ennen kuukauden varsinaisia aiheita, kirjoittajat kertovat mahdollisten suunnitelmiensa etenemisestä ja muutenkin kuulumisiaan. Jokainen kertoo asioistaan juuri niin paljon kuin haluaa.

Meidät on kesän jälkeinen arki imaissut mukaansa jo ihan täysin. Aika ei tuppaa millään riittämään kaikkeen, mitä haluaisi. Kun on pakko tehdä välillä jotain muutakin kun töitä muualla ja kotona. Olenkin lukenut oikeastaan koko tämän vuoden aika paljon. Olen aina rakastanut hyviä, mukaansa tempaavia kirjoja. Minulla meni monta vuotta, että luin oikeastaan vain asia- ja tietokirjoja ja opiskeluihin liittyviä kirjoja. Nyt luen dekkareita ja romanttista hömppää. Ja tietty niitä asia- ja tietokirjojakin.

Beibe on puuhastellut kaikkea itseään kiinnostavia juttuja. Hän kun ei lue kirjoja, hän näpertelee kaikenlaista. Lapsenlapsille hän teki esimerkiksi itse tekemästään kehdosta peräkärryn muksujen mönkijään. Hän rentoutuu koppuloimalla kaikkea mahdollista.

Näistä tuli pastakastiketta!

Aina sitä kuitenkin saa tehtyä jotain omavaraisteluunkin liittyviä hommia. Kuten olen käynyt sienessä lähimetsissä. Olen kerännyt hieman suolasieniä, joita ollaankin syöty salaatin muodossa. Värjäyssieniäkin olen kerännyt ja kuivannut.

Nämä upeat sienet oli myynnissä
Luopioisten Pytingillä.

Ollaan tehty omenoista hilloa ja olen umpioinut omenia ison satsin. Kuivatin myös ison purkin omenarenkaita.

Umpioituja omppuja

Uuniomenahilloa

Olen hapattanut ja pakastanut papuja. Puolukoita en ole vielä ehtinyt keräämään, mutta aikomus olisi mennä.

Olen myös kuivannut marsuille ja kaneille halvalla sähköllä voikukanlehtiä ja porkkanan naatteja. Ne ovat hyvää ja ravitsevaa ruokaa niille talvella.

Pimeys vaan alkaa väistämättä haittaamaan arki-iltoja. Minäkin pääsen töistä kello 16 tai vähän sen jälkeen ja ajelen reilun puoli tuntia kotiin. Siinä sitten vähän huokaisee ja syö, niin oho, kello onkin jo yli 6. Sitten jotain pientä puuhastelua ja illan elukkahommat. Iltapesulle ja maate. Ei arkena vaan ehdi, jos suoraan sanotaan. Viikonloppuisin minulla melkein menee lauantai työviikosta toipumiseen ja sunnuntaina riehun hommia minkä ehdin. Vaikka rakastankin nykyistä työtäni avoimen varhaiskasvatuksen virikekerhojen kerhotätinä, olen ajautunut väistämättä takaisin oravanpyörään. Onneksi osaan ehkä hieman paremmin käsitellä tätä asiaa. Sitä helpottaa myös erittäin paljon se, että työ on mieleistä. Tuntuu merkitykseltä, kun saan työskennellä 2-5 vuotiaiden kanssa ja käyttää itse suunnittelemissani kerhopäivissä luontolähtöisyyttä. Minulla on vaativa, vastuullinen ja väsyttävä, mutta erittäin mukava työ!

Perhekerholaisten kanssa askarreltiin
sieniä.

Beibehän tekee 2-vuorotyötä. Hänen iltaviikoillaan saatan poiketa kerran tai kaksi omien työpäivieni jälkeen moikkaamaan tyttären perhettä. Se on myös ihan parasta palautumista, kun saa olla Kuukunan ja Ompun kanssa. Työkaverit minulle nauravatkin, että olen jonkin sortin masokisti. Ensin olen kokonaisen työpäivän pienten lasten kanssa ja sitten vielä menen vapaaehtoisesti viettämään iltaa lastenlasten kanssa. No, hullu mikä hullu! =D

Murut on ahkeria tekemään hommia!

Eläimistä sen verran, että ankat ja kanat ovat sisätiloissa ja se ei ole kiva juttu. Kanojen osalta harmittaa, kun olisi ollut näin pitkä syksy niiden nauttia ulkoilusta. Ankkojen osalta harmittaa myös, että joutuvat olemaan sisällä. Mutta myös se, että ne sotkevat aivan hulluna! Ne rättäävät vedellä ja paskovat "joka paikan". Oltiin ajateltu, että ankat saavat hengata kaiket päivät ulkona, kun itse ollaan kotosalla. No, asiat menivät toisin. Nyt odotellaan ilmojen kylmenemistä, jotta voidaan aloittaa teurastukset. Ainakin 2 neljästä ankasta saa lähteä. Ellei kaikki.

Karitsat ovat myös kaikki vielä "tallella". Ovat jotenkin paljon pienempiä, kuin yleensä. Johtuuko siitä, että ovat kasvaneet ilman emää. Tiedä häntä, mutta neljästä karitsasta kolme teurastetaan joskus lokakuun lopulla, marraskuun alussa. Olivat minkä kokoisia tahansa.

Kanitkaan eivät ole vielä teuraskoossa. Nekin syntyivät aikas myöhään keväällä, joten se tietty vaikuttaa asiaan. Lisäksi niissä on puolet belgianjättiä ja se on rotuna hidaskasvuinen. Kaneilla ei nyt ole mikään hirvittävä kiire teuraaksi, mutta ainahan se on niin sanotusti plussaa, mitä vähemmän ostoheinän ja -rehun syöjiä on talvella.

Kasvimaalta tulee vielä satoa. Ruusukaaleja ollaan alettu syömään ja lehti-, sekä palmukaalia on jäljellä. Kurpitsat ovat korjaamatta ja niitä onkin monta isoa molluskaa.

Chilejä!

Kasvilavoissa on porkkanoita ja palsternakkaa. Niitä ollaan otettu sieltä suoraan syötäväksi. Ne ovat makoisia uunissa paahdettuina. Loput voisi kyllä kohta korjata ja vaikka pakastaa. Porkkana on niin edullista ostettuna, että ei harmita kovasti, jos sitä ei talven varalle paljon jää. Ostan eläimille Hankkijalta rehuporkkanaa, jota syömme itsekin. 7e/20 kg ei ole paha hinta porkkanalle.

Kasvihuoneet on vielä siivoamatta. Muutamia tomaatteja saadaan vielä ja joitain chilejä on vielä kasvustoissa. Myös yrttejä pitäisi vielä korjata kuivuriin. Timjamia meillä menee paljon vähän joka ruokaan.

Nyt on ollut niin lämmintä, että syyskylvöjä ei ole voinut ajatellakaan. Liian lämpimään multaan kylvetyt siemenet alkavat itää heti ja silloin kylvöt epäonnistuvat. Viime vuosina on ollut talvellakin pitkiä suojaisia jaksoja, jolloin siemenet ovat saattaneet alkaa itämään. Se on harmi, koska kerran itäneet siemenet eivät enää henkiin herää uudelleen.

Lajit mitä yleensä syyskylvän, on porkkana, persilja, palsternakka, tilli ja juuripersilja. Retiisiä, pinaattia, musta- ja kaurajuurta, sekä retiisiä ja joitakin salaatteja voi myös syyskylvää. Kukista ainakin kehäkukkaa.

Näistä retiisit, pinaatin ja salaatit kylvän todella aikaisin keväällä, maaliskuun alussa, isoon kasvihuoneeseen. Kun kasvimaalle voi tehdä ensimmäisiä kevätkylvöjä, kasvihuoneeseen kylvetyistä saa jo satoa.

Postaukset syyskylvöistäni löydät tunnisteella 'syyskylvö'.

Tässä kuva eräältä kesältä. Vasemmalla keväällä aikaisin
kylvetyt palsternakat ja oikealla edellisenä syksynä
kylvetyt. Jo naateissa on suuri kokoero

Miten me sitten varastoidaan satoamme? Kellarissa, pakastimissa ja ihan kuiva-ainekaapissa. Meillä on tällä hetkellä käytössä kolme pakastinta. Jääkaappipakastimen pieni 4 laatikon pakastin ja kaksi noin 150 litraista arkkupakastinta, joissa toisessa on minun vihtani. Toinen arkuista oli jo pois käytöstä, koska olen umpioinut satoa purkkeihin. Sellaisia, kuten tomaattikastikkeita ja omenalohkoja, jotka ennen pakastin. Mutta kun lähdin opiskelemaan perinnesaunottajakoulutusta, otin toisen arkun käyttöön vihdoilleni. Siellä niitä on useita kymmeniä kiedottuna tiukasti tuorekelmuun. On koivua, vaahteraa, pihlajaa ja hieman tammea. Isoja vihtoja ja pieniä ns. sydänvihtoja.

Pakastimissa on muuten pääasiassa marjoja ja lihaa. Olen tehnyt myös basilikasta peston tyyppistä tahnaa pakkaseen. Siitä saa erittäin nopean ja maukkaan aterian keitetyn pastan (ja ketsupin) kanssa.

Kellarissa meillä varastoidaan mehut ja perunat. Sekä kaikki talvetettavat kasvit. Ne nyt ei omavaraisuuteen ehkä liity mitenkään. Ehkä pikkaisen sillä tavalla, että joka vuosi ei osteta uusia taimia, vaan talvetetaan vanhoja. Lähinnä japaninvaahteroita, daalian juurakoita ja onpa yksi mangoliakin. Viime kesänä ostamani pelargoniat talvetan ihan ikkunalaudoilla. Viime talvena kokeilin ensimmäistä kertaa pelargonioiden talvettamista huoneenlämmössä ja siinä onnistuttuani hankin niitä lisää.

Hillot sun muut sokerilla ja etikalla säilötyt jutut varastoidaan kellarin rappukäytävässä. Siinä ei ole niin viileää kuin kellarissa, mutta ei myöskään niin kosteaa. Näin ollen säilykepurkkien kannet eivät ruostu niin herkästi. Mutta säilykkeet säilyvät siinä ihan hyvin. Samoin umpioidut kasvis- ja vihannessäilykkeet säilyvät kellarin rapussa hyvin.

Hapatan ja suolaan jonkin verran. Hapatan kurkkuja ja papuja ja suolaan sieniä. Koska nämä hommelit on niin pienituottoisia yleensä, ne säilytän ihan jääkaapissa.

Säilön kasvimaan ja metsän satoa paljon kuivaamalla. Kuivattuja aineksia säilytän keittiön kuiva-ainekaapissa lasipurkeissa. Kuten esimerkiksi kuivatut yrtit, sekä sienet. Kuivaan paljon myös kotikosmetiikassa käytettäviä yrttejä ja kasveja. Niitä säilytän paperipusseissa kannellisissa muovilaatikoissa ns. harrastehuoneessa. Samoin marsuille ja kaneille kuivatut voikukanlehdet sun muut, säilytän paperipusseissa ja -säkeissä samassa paikassa.

Kuva säilötyistä vihreistä tomaateista vuodelta 2015

Olen käynyt lukemattomia kursseja omavaraisuuten liittyen. Toiset enemmän ja vähemmän. Osa on ollut yksityisten tahojen järjestämiä, osa kansalaisopistojen ja osa ihan oppilaitosten.

Vuonna 2010 osallistuin Ahlmanin aikuiskoulutuskeskuksen järjestämälle omavaraisuuskurssille. Siellä opittiin omavaraista viljelyä ja villiyrttejä. Samaisella kurssilla suoritin ensimmäiset merkinnät kerääjäkorttiini. Kurssilla valmistettiin myös ruokaa keräämistämme yrteistä.

Samaisessa oppilaitoksessa kävin yhden viikonlopun meijeristikurssin, jolla tehtiin erilaisia juustoja, kuten leipä-, koti- ja ricottajuustoa. Tällä kurssilla teimme myös voita, jogurttia, viiliä ja piimää.

Ahlmanilla olen käynyt myös ensimmäiset sienikurssini. Viikonlopun mittaisella kurssilla tentin sienipoimijakorttiini lampaankäävän, suppilovahveron, kantarellin, kehnäsienen ja haaparouskun.

Kansalaisopiston kursseilla olen opetellut kehräämään villaa värttinällä ja rukilla (huonolla menestyksellä), punomaan koreja ja pannunalusia koivuntuohesta ja tekemään pärekoreja männystä. Eli näitäkin taitoja minulla on auttavasti.

Olen osallistunut Marttojen järjestämille ruokakursseille. Aikanaan maukkaan kasvisruuan laittaminen silloisilla aineksilla ei ollut niin helppoa kuin nykyään. Ja Martat ovat olleet aina tämän asian sanansaattajia.

Herttileeri sentään! Löysin koneen kätköistä kuvan
Omavarasuuskurssin ruokapöydästä. Siinä on
ainakin nokkoskeittoa, villiyrttipastaa ja kotijuustoa.

Joitakin vuosia sitten lähdin Ilomantsiin opettelemaan lehmän lypsämistä. Neljän päivän mittaisella lehmäleirillä todellakin sain maitoa ämpäriin ja sain lypsää ihania kyyttöjä.

Olen opetellut parkitsemaan nahkaa. Meillä on yläkerran lattialla pajulla, kananmunalla, öljyllä ja aivoilla parkittu kyytönnahka. Sen tekeminen oli niin järjettömän iso työ, että en varmaan koskaan toiste moiseen urakkaan ryhdy.

Muistan kun aloittelin sitä tekemään niin Kuukuna oli juuri syntynyt. Ajattelin, että poika saa sen sitten joskus perinnöksi. Meinasin lievästi liioiteltuna kuolla väsymykseen kun nahkaa kaavin, venytin, pesin ja vaikka mitä. Päätin, että en ikinä anna sitä kellekkään, vaan minut saa haudata tai polttaa siihen käärittynä kun kuolen. Se nähkääs on ihan maatuva, kun sen parkitsemiseen ei ole käytetty mitään myrkkyjä.

Tässä talja on kaavittu ja sitä pingotetaan.

Olen parkinnut pienempiäkin nahkoja, nimittäin kalannahkoja. Niiden parkitseminen on lastenleikkiä tuohon naudannahkaan verrattuna.

Kansalaisopiston kurssilla opettelimme kalannahkan puhdistamisen, sekä pajuparkin teon ja kalannahan parkkaamisen sillä. Pitäisi opetella vielä kunnolla rasvaparkinta, niin voisi kasvivärjätä kalannahkoja.

Ja tosiaan, olen käynyt erään yksityisen tahon järjestämän villalankojen kasvivärjäyskurssin.

Eräänä syksynä tungin mukaan Kaniyhdistyksen järjestämälle tuotantokanikurssille. Siellä käytiin läpi teoriassa erilaisia kanien tuotantotapoja. Kuten liha- ja villa.

Kurssilla myös teurastettiin kani tainnutusjousta käyttäen. Kurssilla oli meitä omavaraisuudesta kiinnostuneita, mutta myös ihan kaniharrastajia ja lemmikkikanien kasvattajia. Ei ole huono taito osata tehdä eläimelle hätäteurastus äkkitilanteita varten. Jokainen kurssilainen siis lopetti, nylki ja suolisti kanin kurssilla. Ruhon paloittelua kurssilla ei opetettu, mutta ruhon sai viedä kotiin jatkojalostettavaksi.

Tässä kuvassa olen juuri tainnuttamassa kania.
Tainnutuksen jälkeen kanilta pitää valittömästi
leikata kaulasuonet auki veitsellä, jotta sydän pumppaa
veret ulos. Kani ei siis kuole tainnutus jousen aivoihin
laukaisemaan piikkiin, vaan sen sydän vielä lyö.

Beiben kanssa kävimme yhdessä mehiläishoidon peruskurssin. Tämä olikin todella tarpeellinen, kun suunnittelimme ensimmäisen mehiläispesän hankkimista. Kurssi oli pieni pintaraapaisu aiheeseen ja olemmekin täydentäneet tietouttamme lukemalla paljon alan kirjoja. Ja saaneet käytännön oppia, niin hyvässä, kuin pahassakin.

Lyhytkursseja olen käynyt ihan hirveästi! On stand uppia, itämaista tanssia, keramiikkaa ja savea, kankaanpainantaa, risutöiden tekoa sekä lasinpuhallusta. Taidelasin tekoa olen opiskellut usealla viikon mittaisella kesäkurssilla. Yhden talven ajan entisöin yhtä vanhaa puutuolia. Yksi viikonloppu vierähti opetellessa intialaisen päähieronnan saloja.

Nämä eivät ehkä omavaraisteluun liity suoraan, mutta ovat opettaneet elämäntaitoja esiintymisen saralta ja ihmisten kanssa toimimiseen, sekä kädentaitoja. No toisaalta, olenhan tehnyt esimerkiksi lasia puhaltamalla pienen kannun.

Opiskelin kaksi vuotta luonto- ja ympäristöalan perustutkintoa ja luonnonvaratuottamiseta. Opintoihin liittyi luonnontuotteiden valmistamista raaka-aineiksi ja valmiiksi tuotteiksi. Eli ruuaksi, kosmetiikaksi ja muiksi tuotteiksi.

Valmistimme tervaa itse kaatamastamme männystä, irroitimme tuohta koivuista ja pettua männyistä. Keräsimme kuusenkerkkiä kosmetiikkaan ja ruokien raaka-aineiksi, järviruokoa koriste- ja käyttöesineiden punontaan, samoin männynjuuria. Keräsimme erilaisia kasveja lankojen värjäämiseen. Valmistimme kosmetiikkaa; saippuoita, rasvoja, vahoja, voiteita ym.

Keräsimme koristemateriaaleja luonnosta kestävällä tavalla toimien ja valmistimme niitä käyttö- ja koriste-esineitä.

Opettelimme myös tärkeää taitoa, eli sitä milloin mitäkin kerätään luonnosta. Ja tietysti luonnossa liikkumisen taitoa ja sitä, minkälaisessa maastossa mitäkin kasvaa. On tärkeää tietää esimerkiksi mitä sieniä voi löytää mäntymetsästä tai kuusimetsästä.

Opiskeluni aikana tentin villiyrtit, marjat ja sienet. Vaikka osasinkin paljon, huomasin oppini olleen aivan pintaraapaisu. Ja vaikka olenkin kouluni käynyt, vielä on paljon opittavaa koko ajan aiheista.

Opintoihin kuului viljelykasvien viljely. Lähinnä kasvimaalla viljellyt, kuten yrtit, juurekset ja vihannekset. Valmistimme niistä tuotteita, kuten säilykkeitä. Paneuduimme perinneruokiin ja hapattamiseen ja teimme juustoja.

Nyt opiskelen perinnesaunottajaksi. En tiedä voisiko sitä sanoa, että se liittyy omavaraisuuteen. Mutta ainakin perinteisiin se liittyy. Mutta olen koulutuksen aikana oppinut tekemään vihtoja "oikeaoppisesti", sekä myöskin säilyttämään niitä. Onhan kai sekin jonkinlaista omavaraisuutta, että on vihdat omasta takaa.

On myös paljon asioita, joita olen oppinut ihan itse tekemällä. Kirjat ja netti ovat hyviä apuvälineitä itseopiskeluun. Ei aina ole tarjolla sellaisia kursseja, mihin haluaisi. Ja täällä meillä päin suositut kurssit täyttyvät nopeasti.

Esimerkiksi eläinten luiden- ja kallojen käsittelyn
olen oppinut Beibeltä. Joka taas on opetellut
taitoa kyselemällä ja itse kokeilemalla.

Nämä kaikki edellä mainitut opiskelut ovat mahdollistaneet sen, että olen vihdoin uskaltanut perustaa yrityksen. Umpeloinen hyväksyttiin kaupparekisteriin yritykseni nimeksi syyskuussa ja olen todella iloinen, sekä helpottunut asiasta. Ehkä minä jotain osaan ja voisin joskus jakaa osaamistani tai tarjota palveluja. Ja eikös sekin, että ainakin osan tuloistaan hankkii itse yrittäjänä, ole omavaraisuutta!

Opiskelin vuonna 2007 yrittäjyyden perustutkinnon ja siitä asti olen miettinyt yrityksen perustamista sivutoimisesti. Nyt oli vihdoin sen aika. Umpeloinen tarjoaa perinne- ja ryhmäsaunotuksia, erilaisia matalan kynnyksen helppoja kädentaito-, askartelukursseja ja taidekursseja, lumikenkien ja hyötykasvikuivurin vuokraamista, kerhotoimintaa ja sitä kuuluisaa "kaikkea muuta laillista toimintaa". Ehkäpä voisin tarjota tutustumiskäyntejä meidän "ranchille" niille, jotka ovat kiinnostuneita omavaraisemmasta elämäntavasta. Kuka tietää, mitä Umpeloisella on mielessä!

Koska olen kokopäivätöissä "vieraalla", yrittäminen on sanan varsinaisessa mielessä kevyttä. Eli olen kevytyrittäjä, mutta minulla on ihan oikea Y-tunnus. En ole vielä tehnyt yhtään keikkaa yrittäjänä, mutta minulla on jo tiedossa useita ryhmäsaunotuksia erään tilaisuuden yhteydessä. Siitä se lähtee ja ajatuksia on paljon. Katsotaan, mitä jaksan ja ehdin touhuamaan tämmöisenä harrastelijayrittäjänä.

Käyhän lukemassa, mitä muut yhteispostaukseen osallistuneet ovat omissa postauksissaan kertoneet ja pohtineet. Varmasti monta mielenkiintoista juttua on taas luettavana!

Lokakuu

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2023/10/02/lokakuu-23-sadonkorjuu/

Ihanaa lokakuuta teille kaikille!

maanantai 4. syyskuuta 2023

Suuntana omavaraisuus 2023, osa 9: Kun omavaraistelija ikääntyy tai sairastuu

Olen ottanut elokuun aikana hämmästyttävän
vähän valokuvia!

Syyskuu... joko nyt saa sanoa, että on syksy! Elokuu oli tosi lämmin, mutta sateinen. Kuukausi vaihtui sateisissa merkeissä. Meillä satoi parissa päivässä 95 mm vettä. Se on paljon!

Koska kuukausi vaihtui, on taas aika Suuntana omavaraisuus -yhteispostaussarjan. Joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina kello 9 aamulla, joukko omavaraisuudesta kiinnostuneita bloggaajia julkaisevat tahoillaan postauksen, jonka aihe on päätetty jo aiemmin.

Suuntana omavaraisuus yhteispostaussarja on ollut voimissaan vuosia omavaraisuusbloggareiden keskuudessa. Omavaraistelijoiden blogiyhteisöä luotsaavat Tsajut-blogin Satu ja Korkeala-blogin Heikki .Nöyrimmät kiitokset heille, että jaksavat kannustaa meitä kirjoittamaan postauksia ja koota meidän linkkejä.

Suuntana omavaraisuus-sarjan postaukseni löydät tunnisteilla; yhteispostaus, blogiyhteisö, omavaraisuus ja tietysti suuntana omavaraisuus.

Linkit tämän vuotisiin postauksiin löydät alta ja muiden bloggaajien postauslinkit tuttuun tapaan oman postaukseni lopusta.

Hassun hauska porkkana!

Elokuu mennä vilahti haipakkaa. Kokopäivätyö toi eteen sen, että tunnit vuorokaudessa loppuivat armottomasti kesken. Ja samalla jaksaminenkin kotitöiden osalta hävisi kummasti. Kyllä se vaan on todettava, että mitä vanhemmaksi tuleen, niin ei vaan jaksa samaan malliin.

Tästä päästäänkin oivasti niin sanottua aasin siltaa pitkin kuukauden aiheisiin, jossa pohditaan ikääntymistä, sairastumista ja sitä, jos jokin onnettomuus sattuu kohdalle. Miten silloin omavaraistelija pärjää? Nyt on sitten tulossa pelkkää sairaskertomusta ja "kurjuutta". Että jos meidän vaivat ei kiinnosta, ei kannata lukea koko postausta!

Me olemme onneksi olleet onnekkaita, eikä mikään suuri tragedia ole meitä kohdannut. Kuten tulipalo tms. Mutta tuosta vanhenemisesta ja sairastamisesta meillä kyllä on kokemusta.

Ikääntyminen on sellainen asia, jolle ei vaan voi mitään. Olenkin yrittänyt olla ottamatta siitä paineita. Mottoni onkin, että "On kaksi asiaa, joille ei voi mitään ja niistä on turha valittaa. Toinen on sää ja toinen vanheneminen".

Monta kurpitsanmolluskaa tulossa!

Me emme ole edes mitään ikäloppuja; minä kohta 52 ja Beibe 53. Olemme kuitenkin molemmat tehneet koko elämämme fyysisesti raskaita ja kehoa kuluttavia töitä. Ja Beibe tekee edelleen. Minä olen päässyt kevyempiin töihin.

Vapaa-aikamme olemme ryynänneet täällä pienellä ranchillamme, eikä nämäkään hommat ole aina kevyemmästä päästä. Toisaalta monesti mietimme, että olisimmeko näinkään hyvässä kunnossa ilman näitä kotihommia.

Sitä on jotenkin elellyt sellaista "ikuista nuoruutta" ilman huolen häivää. Sitten alkaa tulemaan "kaikenlaista" ja tajuat, että nehän saattavat johtua siitä, että olet jo lähempänä kuolemaa, kuin syntymää. Vaikka emme kumpikaan mieti kovinkaan säännöllisesti vanhenemista, aika ajoin tähän tosi asiaan vaan havahtuu.

Yksi ikääntymisen tuoma asia harmittaa erityisen paljon. Se on tehokkuuden puute. Nuorempana tuntui, että sai aikaan vaikka mitä päivän aikana ja hommat kävi kohtuu helposti. Nyt on iso ponnistus edes aloittaa jokin asia. Ärsyttää!

Kun puhun tästä tuttujen kanssa, niin aina kuulee vastaukseksi, että kovastihan te touhuatte. Joo, joo, mutta aikaan saaminen on paljon vaikeampaa kuin ennen ja itsensä niskasta kiinni ottamisessa lepsuilee.

On kuitenkin helpottavaa, kun tietää tämän kuuluvan ikääntymiseen. Että on ihan normaalia olla saamattomampi kuin nuorena. Ja se, ettei esimerkiksi työpäivästä palaudu samoin, kuin nuorena. Itsellä lauantait menee ihan "harakoille" ja vasta sunnuntaina olen iskussa.

Vain "vanha" voi olla isovanhempi.
Yksi ikääntymisen hyvä puoli!

Minulla naisena tuo oman "mausteensa" ikääntymiseen vaihdevuodet. Oireet eivät onneksi ole kovin pahat, mutta tiettyinä aikoina kuukaudessa olo on ihan voimaton. Silloin ei voi oikeastaan muuta kuin maata. Olo vastaa alkuraskauden väsymystä.

Tietysti minulla on niitä kuuluisia kuumia aaltoja. Koko ajan on kuuma. Noh, olenhan palellut koko ikäni, mutta rajansa kaikella. Voitte kuvitella, että kesähelteillä oli kivaa, kun hellekelillä tuli vielä sisäistä kuumuutta. Huh huh!

Kärsin myös univaikeuksista. Koko päivän väsyttää, mutta sitten kun on nukkumaan menon aika, en saa unta. Heräilen kipuihin, tai kuumiin aaltoihin monta kertaa yössä. Sitten kun vihdoin saavutan kunnon unen, en meinaa herätä millään. Aamut menevät ihan sumussa ja pää selkiää yleensä puolen päivän aikoihin.

Tämä biologisen naiseuden hidas kuolema tuo myös kaikkia muitakin vaivoja, jotka liittyvät "alakertaan". Niitä en nyt viitsi alkaa sen enempää avaamaan. Jätän asian mielikuvituksenne varaan! 😜

Vaihdevuosivaivat vievät oman osansa voimista ja jaksamisesta. Vaihdevuodet ei ole sairaus, vaan naisen elonkiertoon kuuluva normaali kehon prosessi. Mutta oireet voivat olla sairauden kaltaisia. Päänsärkypäiviä on useammin kuin vuosiin.

Olenkin yrittänyt olla armollinen itselleni ja levätä silloin kun siltä tuntuu. Uskoa luo, ettei nämä ikuisesti kestä. Olen kuitenkin iloinen siitä, että mieli on tasainen. En kiukuttele ja ole ilkeä. En ole varmaan koskaan ollut näin zen mieleltäni.

Jonkin verran ollaan säilötty talven
varalle. Umpioin kesäkurpitsasosetta,
tein kesäkurpitsarelissiä ja Beibe
keitti mehua.

Beibellä ei ole miehenä vaihdevuosia, mutta ei hänkään jaksa kuten ennen. Hän aina harmittelee, ettei ole niin voimakas kuin ennen. Ja kunto on huono. Nämähän on asioita joihin voi hieman vaikuttaa pitämällä kunnostaan huolta. Mutta kyllä kehosta se sellainen nuoren jäntevyys vaan katoaa iän lisääntyessä. Nämäkin ovat tietysti ihmiskohtaisia asioita. Jokainen kroppa toimii omalla tavallaan.

Siinäkin asiassa olemme vanhenemisestamme huolimatta onnekkaita, ettemme ole vakavasti sairaita. Molemmilla on omat "kremppamme", kuten rikkinäiset selät. Minulla on myös kuluneet polvet. Mutta niidenkin kanssa pärjää jotenkin.

Minulla ei ole mitään perussairauksia, eikä lääkityksiä muuta kuin kivunsietoon. Beibellä on verenpainetta ja uniapnea. Mutta vähällä ollaan päästy tämänkin suhteen.

Emme ole olleet kumpikaan vakavasti sairaita. Joitain pelästyksiä on ollut, kun molemmilta on löytynyt kasvaimia. Mutta onneksi ne on saatu pois ja osoittautuneet hyvälaatuisiksi.

Ikääntyminen ei ole oikeastaan tuonut, ainakaan vielä, sellaisia sairauksia, jotka olisivat vaikuttaneet rajusti omavaraisteluun. Ainut oikeastaan on tuo voimien ja jaksamisen väheneminen.

Meille on sattunut pieniä tapaturmia, jotka ovat estäneet kotihommiin osallistumisen. Mutta onneksi ei yhtä aikaa molemmille. Joidenkin leikkausten jälkeen ei ole saanut nostella tai välilevyn pullistuman jälkeen on oltu vähän aikaa pois "miesvahvuudesta". Toinen on silloin hoitanut pakolliset hommat.

Pahimpia aikoja on ollut ne, kun kumpikin on ollut muuten kipeänä. Raju flunssa tai vatsatauti on riehunut yhtä aikaa molemmissa, niin siinä on sitten arvottu, kumpi on kykeneväisempi raahautumaan elukoita hoitamaan.

Tyttären perhe auttaa meitä kyllä tarvittaessa kykyjensä mukaan. Mutta he eivät asu ihan lähellä ja heillä on omat työnsä ja pienet lapset. Meillä on pari naapuria, jotka varmasti auttaisivat jos oikein kova hätä tulisi. Meillä on vaan todella kova kynnys kysyä apua. Eikä vielä ole tullut niin kovaa hätää, että olisi joutunut apua pyytämään perheen ulkopuolelta.

Tomaattisato on yksi "uramme" huonoin!
Hieman sain kuitenkin säilöön umpioitua
tomaattikastiketta.

Kun aikanaan sain 40-vuotispäivänäni lahjaksi kaksi pullistumaa lannerankaani ja olin 5 viikkoa sairauslomalla yrittäen saada toista jalkaani toimimaan kunnolla, tein varmaan yhden elämäni parhaimmista päätöksistä ja luovuin isoista hevosista. Se oli myös yksi elämäni vaikeimmista päätöksistä. En voinut sälyttää kaikkea vastuuta hevosten hoidosta ja liikuttamisesta Beiben harteille, kun en silloin edes tiennyt kuinka tulen toipumaan. Menin syntymäpäiväni aamulla laittamaan hevosia ulos ja poniamme loimittaessa kumarruin laittamaan ponin mahan alta remmiä kiinni. Tunsin kuinka selässä ritsahti ja samassa jalat meni alta. Olin ihan paniikissa, kun jaloista meni hetkellisesti tunto. En tänä päivän muista miten pääsin tallista talolle ja sain soitettua apua.

Kuusi vuotta elin jatkuvissa hermokivuissa ja sitten ne helpottivat. Kunnes nikamat romahtivat toiselta puolelta ja hermokivut palasivat.

Selkäni on edelleen vaivainen ja varmasti tulee olemaan koko lopun elämääni. On parempia aikoja ja sitten yht'äkkiä taas huononee.

Beibellä todettiin myös selässä vähän kaikenlaista. Hänellä on ollut kovia kipuja selässä, lantiossa ja jaloissa jo monta vuotta. Löydöksiä oli niin paljon, että mitään ei leikata, kun ei oikein tiedetä mikä kipuja helppaisi. Joten lääkityksellä mennään.

Sienessä olen käynyt hävyttömän vähän.
Mutta suppiskaudesta näyttäisi
tulevan pitkä!

Minun tekisi ihan älyttömästi mieli paria lehmää. Mutta sitten aina mietin, että kuka ne hoitaa, jos minä taas sairastun tai minulle tapahtuu jotain. Ei ehkä saisi miettiä liikaa ja elää hetkessä. Mutta en vaan pysty. Ei voi vaan miettiä mitä haluaa, vaan pitää miettiä myös sitä mihin kykenee. Ehkä otan ne lehmät, tai sitten en...

Jossain vaiheessa on varmasti pakko vähentää omavaraistelua. Mutta sen aika ei ole ihan vielä ja toivottavasti ei pitkään aikaan. Mieluummin yritän vähentää ansiotöiden tuomaa rasitetta ja sitä olenkin jo vähentänyt vaihtamalla kevyempiin töihin.

Omavaraisteleva elämäntapa on antoisaa ja siitä saa paljon fyysistä ja henkistä hyvinvointia. Mutta on hyvä muistaa, että ihmiskeho ja -elämä on rajallista. Mahtavaa olisi, jos ympärillä on tukiverkkoa. Valitettavan usein omavaraisteleva elämäntapa on yksinäistä ja harvoin saa ketään hoitamaan tiluksia ja viljelyksiä sairauden tai onnettomuuden sattuessa. Tähän on hyvä varautua ainakin henkisellä tasolla.

Toivottavasti kukaan postauksen lukeneista ja omavaraistelusta haaveilevasta ei pelästy tätä sairaskertomusta. Suosittelen lämpimästi heittäytymään omavaraisteluun ja toimimaan parhaan taitonsa mukaan, jos elämä heittelee kapuloita rattaisiin. Ja mitä siihen vanhenemiseen tulee, sille ei vaan voi mitään ja se on meillä jokaisella edessä. Kohdataan ikääntyminen iloisena asiana pystyssä päin.

Omavaraisempi ateria!

Innolla odotan, miten muut kuukauden yhteispostaukseen osallistuvat bloggaajat käsittelevät kuukauden aiheen. Joka ei todellakaan ole niitä kevyemmästä päästä!