Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

perjantai 25. elokuuta 2017

Arkikuvia 34/52

VIIKKO 34

"Talven varalle!"

Tällä viikolla ollaan säilötty. Ollaan oltu eri vuoroissa, joten "säilyketehdas" on pyörinyt kotona myös kahdessa vuorossa. Beibe on hoitanut mehustuspuolta ja minä olen hillonnut.

"Vanha kunnon Maija!"
Jotenkin maailma tuntuu turvallisemmalta paikalta, kun tietää hilloja ja mehuja olevan kellarissa talven varalle!


Tämän viikon luetuimpien postauksien joukkoon on noussut juttuni viime vuoden traktoreiden vetokisoista täällä Kuhmalahdella. Kuhmalahti pullingista 2016 pääset lukemaan linkistä.
Syy postauksen nousuu lienee se, että lauantaina 26.8.2017 Kuhmalahti pulling palaa entistä suurempana tapahtumana. Jee! Kaikki reippaina kohti Kuhmista ja mukaan hienoon, pienellä porukalla, vielä pienemmälle paikkakunnalle järjestettyyn häppeninkiin. Tulette huomaamaan, että täällä osataan järjestää kovan luokan tapahtuma!


Ja pidetään peukkuja, ettei ihan niin kamalasti sataisi tänä vuonna!

8 kommenttia:

  1. Siinä on hyvät herkut nautittavaksi talvipakkasilla. Mukavia hetkiä Pulling-kisassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä talvella kelpaa!

      Oli upea tapahtuma tuo pulling!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Talvi alkaa olemaan turvattu hillojen osalta!

      Poista
  3. Kyllä se vain niin on, että mieltä rauhoittaa kun potut, juurikkaat, purjot, hillot, mehut ja joriinit ovat kellarissa. Sieltä on mukava hakea herkkuja talven tuiskujen piristykseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii-i, kyllä minä tunnen sellaista mielihyvää, kun on jaksanut ja ehtinyt hieman talvenvaraa säilömään. Ja jotenkin tuntee itsensä hyödylliseksi!

      Poista