Pärekoppakurssilla

Opettajan tekemiä koppia. 

Pärekoppien tekemisen oppiminen on kiinnostanut jo vuosia. Beibe varsinkin on siitä puhunut, kuinka hienoa olisi nähdä oikein alusta saakka, miten pärekoppa syntyy. Suon tai järven rannalla, tai kalliolla hitaasti kasvanut mänty kaadetaan ja se miten se käsitellään pärepuiksi. Miten päreet revitään ja koppa punotaan.

Läpileikkaus päremännystä. Puun pitää olla tiheäsyinen.
Sydänpuuta ei käytetä päreisiin. Vain tuo piirroksen
osoittama vaalea reuna.

Eräs tuttu kylänmies tämän taidon osasi. Mutta kun aikamme jahkattiin, hän vanheni ja kuoli pois. Joten, oppia piti sitten lähteä muualta hakemaan. Onneksi tämän seudun kansalaisopisto järjesit pärekoppkurssin tuossa naapuripitäjässä reilun parinkymmenen kilometrin päässä. Molemmat sitten ilmoittauduttiin kurssille.

Tästä pitäisi koppa syntyä!

Ihan tuosta puun kaatamisesta ei kurssi alkanut. Kurssin opettaja oli jo puun käynyt metsästä kaatamassa ja oli sen sopiviksi päreidenhalkomishaloiksi paloitellutkin. Mutta teoriassa tämäkin tapahtuma työvaiheineen ja -kaluineen käytiin läpi.

Puukolla mallattiin kohta ja pulikalla sitten hakattiin puukko
pärepuun sisään. Oli muuten rankkaa hommaa puukolle!
Minunkin puukon terä löystyi tuossa käsittelyssä. Olisi
pitänyt ottaa kurssille vähän huonompi puukko, eikä
parasta. 

Puukolla vain tehtiin alku. Sen verran, että sai levitettyä
pärepuuta ja sitten sormilla varovasti halkaistiin niin, että
aina leveämpää puolta taivutettiin. Halkeama lähti juokse-
maan sitä puolta. Jos näytti siltä, että lähti menemään enemmän
toiselle puolelle, niin taivutettiin taas sitä.

Tässä hion pärettä ohuemmaksi ja tasaisemmaksi. Puukko
pysyy paikoillaan ja vedän pärettä puukon terää vasten.
Nahan palanen suojaa reittä. Ja kyllä ihan syystäkin!

Minä olin ehkä lähtenyt tuon tuohityökurssin jälkeen pärekoppaa tekemään liian rehvakkaasti henkseleitä paukutellen. Mutta äkkiä kyllä putosin maan pinnalle. Sen verran kovaa hommaa päreiden repiminen oli.

Päreitä voi tehdä
vaikka rapumerran!

Tämäkin oli opettajan
tekemä.

Tämä merta toimitti
valaisimen virkaa!

Kurssi oli kaksipäiväinen. Me Beiben kanssa keskityttiin ensimmäisenä päivän repimään päreitä ja toisena sitten alettiin koppaa kokoamaan.

Argh, mitä tuskaa alkoi olla jo toisen päivän aamuna
näiden pitkien ja ohuiden päreiden repiminen.

Pohjan tekoa. Päreet on asetettu niin, että puun sydänpuoli
on ylöspäin.

Minulla on päreet taitettu reunoja varten ja kiertävä
päre on pujotettu paikoilleen.

Beibe taittaa päreitä listaa vasten.

Tässä kiristelen päreitä paukutellen kalikalla pohjaa
ja samalla vedän päreitä.

Minulla oli ekan päivän jälkeen sormet niin kipeät! Oikean käden kulumapeukalo ei meinannut mennä koukkuun ja ihan meinasin vaipua epätoivoon. Meillä oli toisen päivän aamuna vielä revittävän pitkät päreet, jotka tulivat kiertämään koppaa. En meinannut millään onnistua niiden repimisessä ja luovuttaminenkin oli jo hetken ajatuksissa.

Pohja näyttää ihan siistiltä!

Reunan tekoa.

Vielä päreiden päät viimeistellään.

Mutta sisulla vaan ja pääsin vihdoin koppaa kokoamaan. Tästä punomisen onnistumisesta en ollut niinkään huolissani, koska olen tuon tapaista tehnyt aiemminkin. Materiaalit ovat vain olleet erilaisia.
Kun tekniikan hoksasi, ei ollutkaan mitään ongelmia saada koppaa kasaan. Ja jäljestäkin tuli ihan suhteellisen hyvää.
Punomisvaiheessa huomasi kyllä sen, että minun päreeni eivät todellakaan olleet mitään priimaa. Niiden pitäisi olla toisiinsa nähden yhtä paksuja. Olisi myös hyvä, että ne olisivat tasaisen paksuisia ja tarpeeksi ohuita taipuakseen.

Beiben kori. Vain sanka puuttuu!

Siinä minun korini. Sankaa vaille valmis!

Mutta kopat saatiin kasattua ja voi että se tuntui hyvältä! Tehtiin vielä kahvat koreihimme. Minä tein koivusta ja Beibe pajusta. Kyllä näillä kelpaa vaikka sieni- ja marjametsään ensi kesänä mennä!

Koivu kuorittiin sankaa varten.

Kahvan mallailua!

Oli kyllä mukava kurssi sen haastavuudesta huolimatta. Tälläsillä kursseilla on aina niin mukavia ihmisiä ja kivaa jutustelua työn touhussa.
Vaikka minulle jäi kyllä hieman paloa tähän hommaan, kädet olivat todella kovilla. Täytyy kyllä tarkkaan miettiä, pystynkö tälläistä jatkossa tekemään.

Siinä ne nyt on! Minun edessä ja Beiben takana.

Kurssilla keskusteltiin ennen vanhaan taloja kiertäneistä pärekopantekijoistä. He eivät olleet mitenkään arvostettuja käsityöläisiä, vaan lähinnä heitä hieman halveksuttiinkin. He kulkivat kiertolaiselämää viettäen talosta taloon koppia tekemässä talon tarpeiden mukaan. Heillä ei ollut puuta mukanaan, vaan yleensä puu kaadettiin talon mailta.
Ihmeteltiin kyllä tätä tälläistä suhtautumista heihin, koska tuli kyllä itselle selväksi, ettei pärekopan teko ole ihan mitenkään helppoa hommaa. Tai kyllä kai kopan punoo, mutta se päreiden repiminen on oma taiteen lajinsa. Puhumattakaan siitä, että osaa oikeanlaisen puun metsästä valita.

Se tunne, kun olet hakannut kiilan pärepuuhun ja se on siinä
jumissa, etkä saa sitä irti!

Itsellä kyllä taas nousi ihan hirmuisesti arvostus tälläisiä vanhoja kädentaitoja kohtaan. Olemme tottuneet nykymaailmassa menemään kauppaan ja ostamaan halvalla hintaa sen mitä tarvitsemme tai kuvittelemme tarvitsevamme. On todellakin hyvä herätellä itseään siihen, että jos kovalla työllä jotain tekee itselleen, se on paljon arvokkaampaa ja tarpeellisempaa, kuin kaupasta hankittu. Kuten tämä pieni tuskalla tehty pärekoppa!

Tavattiin Beiben kanssa kurssilla Metsäläisten elämää -blogin emäntäkin. Oli mukava tutustua ja olisi kiva treffata uudestaankin, kun välimatka välillämme ei ole kovin pitkä. Hän työsti kurssin aikana peräti kaksi koppaa ja teki kadehdittavan siistiä jälkeä! Käykäähän lukemassa yllä olevasta linkistä hänen pärekoppakurssi kokemuksensa. Hän onkin selventänyt tekovaiheita yksityiskohtaisemmin.

Toinen kätevä emäntä Harmaa torppa -blogista oli ollut vähän aiemmin samaisen pärekoppaguru Raija Tiivan kurssilla, kuin me nyt menneenä viikonloppuna. Linkistä löytyy hänen postauksensa kurssista. Hänellä on postauksessaan myös pari tosi hyvää videota kopan teosta. Kannattaa käydä katsomassa!