keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

50 -vuotispäivä Beiben tapaan!



Olen tilannut Beibelle kaksi kuusentaimea synttäri-
lahjaksi. Toinen on kuvassa näkyvä luutakuusi 'Akka'
ja toinen surukuusi 'Punapaula'.


Beibe oli palkallisella vapaalla 50 -vuotispäivänään 23.pvä. Sattui niin kivasti, että vanheneminen osui arkipäivälle ja Beiben työnantaja tarjoaa sen silloin palkalliseksi vapaapäiväksi.

Keli näyttää mukavalta, mutta todellisuudessa kävi ihan
hirvittävän kova tuuli ja oli tosi kylmä!

No, koska korona, kysyin Beibeltä, että mitäs hän haluaisi synttäripäivänään tehdä. Kun ei oikein voi mihinkään ihmistenilmoille lähteä. Vastaus oli selvä, hän halusi pilkille, koska se oli vielä jäätilanteen huomioiden mahdollista.




Olinkin jossain vaiheessa suunnitellut ehkä hieman itsekkäästikin järjestäväni hänelle jonkinlaiset kemut ns. ulkoruokinnassa. Olisin kutsunut muutamia vieraita ja kestinnyt heitä jotenkin leirioloissa. Koska minä haluaisin suorittaa Maastossa ruokaileminen -osatutkinnon.
Mutta sitten alkoi tulemaan kaikenlaisia muuttuvia tekijöitä. Minun koulunvaihtoni, Kuukunan lähestyvä sydänoperaatio ja viimeisenä niittinä tämä koronapandemia.


Mutta hyvä näin! Vietettiin nyt tämä "The Päivä"  kahdestaan juuri niin kuin Beibe sen halusi viettää. Ulkoillen ja pilkkien!



Uskon, että tämä maailma korjaa itsensä tavalla tai toisella. Järjestän sitten ehkä jonkinlaiset juhlat heinäkuussa meillä kotona, kun olemme molemmat lomalla. Kesäkuussa kun viimeistään on kastejuhlat ja kaikkea!

Isoja railoja oli paikkapaikoin!


Lähdimme aamulla hyvissä ajoin Pajulanjärvelle. Jäätilanne siellä oli vielä ihan hyvä ja yöllä oli pakkastakin ihan reilusti, joten sulaminen ei ollut edennyt.
Kuvista ehkä saa sellaisen käsityksen, että ilma olisi ollut mitä parhain, mutta ei se ollut! Ihan järkyttävä tuuli ja oli välillä aikas kylmäkin. Lämpöä oli sen verran, että liikkuessa tuli hieman kuuma ja sitten kun pysähtyi, tuuli kylmäsi alta aikayksikön.
Aurinko lämmitti ihanasti, kun se pilkisti pilvenraosta. Mutta heti sen mentyä pilveen, tuuli yltyi ja kylmä tuli pilkkijälle.

Mutta jäässä oli upeita luonnon taideteoksia!
Muutamista paikoista kokeiltiin narrata ahventa, mutta syönti oli heikkoa. Joitakin pieniä ahvenia ja särkiä otti kiinni, mutta ne vapautettiin. Beibe kyllä sai joksen ihan hyvän kokoisen ahvenen morrilla, mutta minun pystypilkiin ei napannut. Näin alkukeväästä ahvenilla on kutuaika lähestymässä ja niiden mahoihin ei mahdu isoa ateriaa. Sen takia pieni morri houkuttaa niitä nappaamaan isoa pystypilkkiä paremmin. Pientä knoppitietoa pilkkimisestä! ;'D

Päivänsankari sai muutaman ihan kivan kokoisen ahvenen!
Nopeasti siirryimmekin Beiben perikunnan saareen, jossa on nuotiopaikka. Siellä olin suunnitellut tekeväni juhla-aterian päivänsankarille.
Aikasmoinen pakkaaminen ja valmistelu ruokahommeleissa olikin. Ne olin tehnyt jo edellisenä iltana, jotta päästiin ajoissa lähtemään heti aamusta. Piti kuitenkin mittailla aineita valmiiksi pusseihin, keittää ja kuoria perunat ja pakata ruuanlaittovälineet valmiiksi.

Näkymä saaren ulkohuussilta nuotiopaikalle päin.

Retkiruokatarpeita.
Olin suunnitellut menuuseen paistetut perunat, jotka maustaisin suolalla ja kuivatulla sipulinvarrella. Niiden kanssa ihan voissa paistettua kirjolohta.

Kuivattua omenaa likoamassa jälkiruokaa varten.
Jälkiruuaksi olin suunnitellut omenapaistosta ja vaniljakastiketta. Niihin löysin ohjeen netistä . Linkistä pääsee ladattavaan retkiruokaohjetiedostoon, jossa on paljon hyviä ohjeita retkiolosuhteisiin.

Nokipannukahvia keitin tietysti!

Tässä valmistan vaniljakastiketta omenapaistokselle. Savua
menee silmiin!

Sehän onnistui hienosti, eikä palanut edes pohjaan!

Paistettuja perunoita mausteenaan kuivattuja sipulinvarsia.

Tein ensimmäiseksi vaniljakastikkeen, jotta se ehtisi hieman jäähtyä. Sanoin Beibelle, että hän saisi nyt vain nauttia ja mennä pilkkimään, niin minä sillä välin valmistaisin aterian.
Ruuanlaitto nuotiolla on yleensä ihan kivaa, mutta nyt oli jotenkin sääolosuhteet vaikeat. Tuuli niin kovasti, että puut paloivat räjähdysmäisen nopeasti ja pannuja oli vaikea sihdata liekin päälle.


Lisäksi silmät, nenä ja suu oli ihan savua täynnä koko ajan. Ajattelin kyllä siinä ruokaa laittaessani, ettei tämä kiisun hengittäminen voi ihan terveellistä olla!

Omenapaistoksen muut aineet pussissa valmiina käyttöön.
Näppäränä likkana ja pienen taistelijan luonteen omaavana kuitenkin sain ruuan tehtyä tarjolle ja jälkkärinkin valmiiksi. Keitin vielä kahvit päälle, jotka me sitten juotiin pienen hetken päästä aterioinnista.

Omenapaistosta nuotiolla!

Ruoka maistui päivänsankarille! <3
Kaiken taistelun ja vaivan arvoista oli se, että päivänsankarille ruoka maistui erittäin hyvin. Oli kuulemma parempaa, mitä mistään ravintolasta saisi!

Paistetut perunat ja lohi kuusenkerkkäpestolla

Omenapaistos vaniljakastikkeella.
Maistui kyllä kieltämättä kokillekkin! Jälkkäri oli kyllä positiivinen yllätys ja nälkähän se on se paras mauste. Tietysti ulkoilmassa kaikki maistuu paremmalta, sanotaan!

Jälkkäri maistui kyllä eräkokillekkin! ='D

Ei ruuanlaitto eräoloissa ole mitää kovin vaivatonta! Ensin mittailet ja pakkaat ainekset. Sitten mietit kaikki ruuanlaittovälineet, mitä tarvitset mukaan. Onko paikalla puita, jos teet ruuan avotulella? Paljonko puhdasta vettä tarvitset mukaan? Onko millainen ulkolämpötila? Jäätyykö tarvikkeet, vai onko liian lämmintä? Kaikki pitää pakata säänkestävästi ja mahdollisimman kevyesti.

Beibe tiskasi pannun kuusenhavuilla!

Meillä on kyllä puukuksatkin. Mutta nämä muoviset ovat
kevyet ja niissä kahvi ei jäähdy niin nopeasti ulkona, kuin
puisissa. Lisäksi nämä menevät kasaan!

Mutta kyllä minä ainakin välillä nautinkin tälläisestä itseni haastamisesta. On kiva suunnitella nuotiolla valmistettavia ruokia. Ja varsinkin tällein, kun ruuan valmistaa omalle rakkaalleen! <3

Päivänsankari elementissään ja onnellisimmillaan!
Pääasiahan oli taaskin se, että päivä aterioineen oli juurikin sitä, mitä päivänsankari halusi ja mistä hän nautti!

Paluumatkalla rantaan bongasin hevosen jäästä!
Olimme juhlistaneet Beibeä jo aikaisemmin tyttäreni perheen kanssa kakkukahvein. Samalla juhlittiin tosi pienimuotoisesti tyttären koronan takia pitämättä jääneet vauvajuhlat.

Kakkua syötiin jo aiemmin tyttären perheen kanssa!

Koronan takia juhlittiin tosiaan näin pienesti! Mutta väkisinkin tulee mieleen, ettei tämä nyt tainnut huonokaan asia olla. Ei juhlien aina tarvitse olla kauhean isot ollakseen onnistuneet.

Onko korona muuttanut Sinun juhlasuunnitelmia tai siirtänyt juhlintaa myöhemmäksi?

10 kommenttia:

  1. Hienoa, Onnea! Ihan sait hyvää harjoitusta nuotioruuan tekoonkin!
    Ei ole mitään juhlia, kunhan selviää terveenä, niin siinä on juhlaa kylliksi :)))

    VastaaPoista
  2. Kyllä siirsi, kahdetkin juhlat.

    1. Viime viikonloppuna piti mennä Jyväskylään kahvittelemaan 95v täyttävää mummoani. Ne juhlat typistyi puhelinsoittoon sankarille, ei todellakaan uskaltanut lähteä kahvittelemaan, vaikka (ja juurikin siksi, koska) mummolla on ikää jo noin paljon. Mummo sanoi puhelimessa, että kahvitellaan sitten, kun tästä selvitään. Toivon sitä hartaasti!!

    2. Tämän viikon perjantaina piti mennä yhtä entistä luokkakaveria juhlistamaan, kun valmistui nyt sieltä, mistä itse valmistuin viime kesänä ja hänellä olis ollut myös synttärit. Ja meidän piti ex-luokkakavereiden kanssa tavata porukalla siellä pitkästä aikaa. Harmitti, mutta minkäs teet!! Toivottavasti voidaan treffata myöhemmin.

    Olet sinä kyllä melkoinen kokki, kun teit noin monimutkaisia juttuja notskilla! Aikamoinen homma tosiaan se etukäteisvalmistelukin jo. Mutta hienolta ja onnistuneelta aterialta näyttää. Onnea Beibelle ja hyviä vointeja sinne kaikille! ♥

    PS. Mites käy nyt Kuukunan sydänoperaation??

    VastaaPoista
  3. Voi ei! Noi tuollaiset juhlien ja juhlistamisien peruuntumiset ovat ikäviä! Ehkäpä sitten myöhemmin kesällä tai syksyllä yritätte tavata kavereiden kanssa. Mummulle hyviä vointeja, että pysyy terveenä ja voitte kahvitella myöhemmin.

    Oli hieno ja onnistunut päivä! Ruoka näytti ehkä vaikeammalta tehdä, kuin olikaan. Oikeastaan säätila oli ainut haaste tässä.

    Kiitos onnitteluista ja hyviä vointeja sinnekin! Minusta tuntuu, että tylsyys ehkä saattaa olla jossain vaiheessa kuolemaksi, ennen koronaa! ;'D

    Maanantaina tytär soitti sairaalaan. Silloin oli tieto, että operaatio on ajallaan. Lupasivat ilmoittaa heti, jos suunnitelmaan tulee muutos. Nyt jännätään, että vaikuttaako tämä Uudenmaan karanteeni asiaan.

    VastaaPoista
  4. Vähän luulen,että useampikin mies arvostaisi noin ajatuksella ja rakkaudella järkättyä syntymäpäivää luonnon helmassa,kun tarjoilukin oli ihan tikissä 😋 Hyvä te👍Ihania nuo jääkuviot,ihan maagisia varsinkin se hevoskuvio💎 Tuli heti mieleen, että olis hienot tapettimallit🙄Paljon onnea ja iloa päivänsankarille ja kaikkea hyvää koko klaanille💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehet harvemmin haluavat mitään isoja kokkareita ja inhoavat olla juhlan keskipisteinä, vaikka sosiaalisia olisivatkin.

      Nuo jääkuviot olivat kyllä upeita! Mietin kanssa, että olisi hieno kuvio johonkin taideteokseen.

      Kiitos onnitteluista! <3

      Poista
  5. Viehättävä synttäripäivä!! Onnea jälkikäteen!
    Hei, nuo ruokaideat oli mahtavia. Me mennään yleensä aina pelkällä voileipälinjalla, ja tuollainen olisi ihan mahtavaa. Testaan!! (Eritoten omenapaistos ja vanilja... nam!!)

    Kyllähän korona pännii. Jää nähtäväksi perutaanko lakkiaiset. Siis koulun taholta. Minä ajattelin ne kuitenkin järjestää sukulaisille ja ystäville, vaikka sitten niin, että 9 hengen pöytäryhmissä.
    Ei koko elämää voi laittaa nyt tauolle tällaisen vuoksi.
    Toki jää nähtäväksi missä vaiheessa epidemian kanssa mennään silloin toukokuussa.... ennusteethan vaihtelee todella paljon.

    Tsemppiä Kuukunalle operaatioon!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! <3

      Katso tuolta linkistä ohjeita retkieväisiin. Se on ladattava tiedosto ja paljon kaikenlaisia ruokaohjeita.

      Totta, ettei elämää voi ihan kokonaan laittaa tauolle. Minä olen yrittänyt olla tosi eristäytyneenä Kuukunan takia, ettei poika vain sairastu ennen sydänoperaatiotaan. Ehkä hieman liioittelen, koska enhän minä ole hänen kanssaan edes päivittäin tekemisissä. Ja liikkuvat hänen vanhempansakin ihan kaupassa käyden ja iskä on töissä! Tälläistä mummun ylireakointia! ='D

      Poista
  6. Kuullostipa mukavalta paivalta. Ja tuo ruoka kuullostaa ja nayttaa aivan mielettoman herkulliselta! Heti tuli aivan hilliton nalka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihana päivä! =D

      Ruuat maistuivat mainioilta, varsinkin kun nälkäkin alkoi olla kova tuohon aikaan päivästä!

      Poista