perjantai 13. maaliskuuta 2020

Kuukuna kokkaa; riisisuklaat!





Kuukunan kanssa tehtiin mummun talvilomalla riisisuklaita. Idean näihin unohdettuihin kasariherkkuihin (voi olla että ovat vanhempiakin!) sain Tsajut -blogin Sadulta , kun hän laittoi instatililleen kuvia, kuinka heillä oltiin taaperon kanssa niitä tehty. Ajattelin heti, että nämä voisivat olla sellainen kiva ja helppo herkku tehdä Kuukunan kanssa.

Ohjeesta tulee aikas paljon namuja!



Kuukuna on kova poika kokkailemaan! Mummu taas ei ole kova mummu leikkimään, joten tässä yhdistyy kaksi asiaa; pojalla leikki ja mummulla rakastamansa ruuanlaitto. Vähän niin kuin winwin -tilanne!


Jätkä on ihan liekeissä, kun pääsee touhuamaan!



Kuukuna on riehakas ja eläväinen 2 -vuotias. Meno äityy välillä niin kovaksi, että tavarat lentelevät, työntökärryllä ajetaan seiniä ja koiria päin ja vaikka mitä. Mutta kun pojalle sanoo, että "tuletko auttamaan ruuanlaitossa?", johan poika muuttuu. Hän haluaa tulla keittiön korkealle tuolille seisomaan ja hän keskittyy niin kovasti ruuanlaittoon. Toki hän keskittyy kun hänelle luetaan kirjaa, hänen kanssaan tehdään palapeliä tai piirrellään. Mutta koska ruokaakin täytyy välillä laittaa, on mukavaa ottaa hänet siihen mukaan. Välillä kyllä käydään keskustelua siitä, kuka käyttää veistä!


Tässä tehdään mummun kanssa salaattia.


Välillä pitää syödä kuormasta, että jaksaa!

Ja sitten sekoitellaan!


Olin varma, ettei poika tykkää riisisuklaiden suutuntumasta tai yleensä suotu niitä maistamaan. Mutta olinkin väärässä! Hän piti niistä kovasti. Keekkiä (keksiä), kuten hän asian ilmaisee!

Täytyy ensin katsoa kun pappa maistaa.

Pikkuisen on epäluuloa vieläkin, mutta hyväähän
riisisuklaa sitten olikin!



RIISISUKLAAT


  • 125 g kookosrasvaa 
  • 1-2 dl tomusokeria (minusta 2 dl on vähän liikaa!)
  • 4 rkl kaakaojauhetta, Van Houten tms.
  • 2 tl vaniljasokeria tai -uutetta
  • 8 dl riisimuroja
  • pieniä paperivuokia

Sulata kookosrasva kattilassa ja anna sen hieman jäähtyä. Siivilöi tomusokeri, kaakao ja vaniljasokeri kulhoon ja lisää riisimurot. Lisää kookosrasva kuivien aineiden joukkoon ja sekoita hyvin.

Yhdistetään kuivat aineet.

Lisätään sulatettu kookosrasva ja sekoitetaan
ainekset huolella sekaisin.


Lusikoi massa paperivuokiin ja laita riisisuklaat kovettumaan kylmään ennen nauttimista. Säilytä makeiset kylmässä.


Lusikoidaan paperivuokiin.



En voinut muuta kuin hämmästellä, miten näppärästi poika hallitsi lusikan käytön. Mummu piteli paperivuokia ja poika lappasi menemään. Tahti oli kyllä välillä niin kova, että mummulle tuli hieman kiire. No, jos vuoka ei ollut valmiina, poika lappasi keon suoraan tarjottimelle!

Mummu ei meinaa pysyä tahdissa mukana! ='D

Hienosti osuu!


Näitä voisi kyllä tehdä Kuukunan kanssa toistekkin. Ehkä kuitenkin puolitetulla ohjeella, koska koko ohjeen määristä tulee tosi paljon riisisuklaita. Kaikkihan tuli kyllä syötyä, ei siinä mitään! Nehän säilyvät hyvin jääkaapissa kannellisessa rasiassa, mistä niitä on kiva aikuistenkin napsia kahvin kanssa nautittavaksi!

Varsinkin, kun kattoo oikein tarkasti ja läheltä! Kiitos papalle kuvista!


Muistatko Sinä tehneesi tai syöneesi tälläisiä riisisuklaita? Minä olen ainakin tehnyt joskus lapsena ja joskus tyttärenikin kanssa. Mutta en kyllä vuosiin ja olin ihan unohtanut koko riisisuklaat!

12 kommenttia:

  1. Lasten kanssa ruuanlaitto on kivaa! Omia lastenlapsia ei ihan vielä ole😘, mutta kun se aika koittaa niin sitten meilläkin. Omien kanssa leivottiin ja laiteltiin kaikenlaista ja siitä he oppivat. Meillä oltiin niin allergisia, ettei muovailuvahaa voinut edes ajatella, meillä muovailtiin pullataikinaa tai rievätaikinaa, saman asian ajoi ja mukavaa oli!

    Kuukuna onkin kasvanut tosi paljon ja taitoa riittää moneen hommaan, kiva katsella instafilmien pätkiä, tulee aina hyvä mieli niistä!

    Noita riisisuklaita olen maistanut, meillä ei niitä tehty kun lapset olivat suklaalle allergisia ja itse en juurikaan suklaata syö. Onnistuisikohan nuo salmiakista!

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole koskaan äitinäkään ollut sellainen, että olisin jaksananut kauan leikkiä. Mutta tyttärenkin kanssa leivottiin paljon ja tehtiin lättyä ym.

      Meillä on onneksi allergioilta säilytty!

      Kuukuna on kyllä toimelias poika. Saas nähdä, miten käy, kun pikkusisko huhtikuussa astuu kuvioihin!

      Salmiakki on kyllä herkkua sekin!

      Mukavaa viikonloppua sinullekkin!

      Poista
  2. Juu, noita on kyllä tehty joskus! Ja ainakin kahtena viime jouluna olen saanut niitä omalta äidiltäni joululahjaksi. Hän tosin taitaa tehdä ne vain sulattamalla erilaisia suklaita ja sekoittamalla niihin riisimuroja. Hyviä nekin!

    Nykyään tykkään enemmän tehdä sellasia palleroita, joihin tulee kaurahiutaleita, pähkinämurskaa, tomusokeria, Keijua tai Oivariinia, kaakaojauhetta... ja mitä vielä olikaan. Pyörittelen palloiksi ja sitten pyöritän vielä kookoshiutaleissa. Jääkaappiin vähän kovettumaan ja sitten huomaankin jo hetken päästä, että "loppu"...! Tosi hyviä ovat!! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ihan sulatetulla suklaallakin sais tehtyä kätsysti! 👍

      Me tehtiin kakarana kanssa jotain tollasia kaurahiutalepalloja. Muistaakseni niihin oli oikein ohjekin jossain keittokirjassa! Hyviä ovat nekin!

      Poista
  3. Hurja, miten nopeasti aika menee. Vastahan Kuukuna syntyi ja nyt on jo 2-vuotias.
    Sinähän annat pojalle aivan loistavaa laatuaikaa opettamalla hänelle ruoanlaittoa ja touhuamalla arkisia askareita. Poika ehtii leikkiä tarpeeksi muulloinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano!

      No kyllä tosiaan asian voi noinkin ajatella! Poika on kuitenkin viikot päikyssä omanikäistensä kanssa. Mummun ja papan kanssa voi sitten tehdä hommia!

      Poista
  4. Se sekoittaminen vaikuttaa olevan tärkein osa leivontaa ja kokkailua noille pikkuleipureille sielläkin😍🍰 Kivaa viikonloppua kuukunalle ja teille kaikille siellä❣️

    VastaaPoista
  5. Tuli mieleen ensimmäiset köksän tunnit koulussa :) näitä tehtiin. Kotona sitten sen jälkeen mm. omille synttäreille, halpoja ja hyviä herkkuja <3 En kyllä muista olenko edes maistanut omien lasten kasvettua, pitäisiköhän taas tehdä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaisin kanssa, että olis köksän kirjassa tämä ohje ollut!

      Poista
  6. On noitakin tehty joskus, mutta on päässeet unohtumaan. Kun ei nykyään tule ostettua riisimuroja.
    Kookospallot ovat hyvin usein tehtyjä meillä. Niihin tulee Kookos- ja kaurahiutaleita mm.
    Ihana kun Kuukuna pääsee tekemään kaikenlaista teillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varten ostin riisimuroja. Iso paketti, mutta ollaan paneroitu kalaa ja lihaa niillä, että tulevat käytettyä.

      Poista