Helppo, edullinen ja hyvän makuinen porkkanasosekeitto

Lampaille pilkottuja porkkanoita.

Porkkana on kyllä ihan lempparijuures! Edullinen, monikäyttöinen ja maukas. Meillä syödään porkkanaa, no jos ei nyt ihan päivittäin, niin monta kertaa viikossa. Laitan sitä keittoihin, perunamuusin joukkoon, paahdan uunissa, käytän raastelisukkeeksi ja dippivihanneksiin. Jos oikein laiskottaa eikä salaatinteko huvita, kuoraisen porkkanan tai pari per syöjä ja kas, salaatti on valmis!

Meille porkkanaa ostetaan isoissa säkeissä, koska eläimetkin niitä syövät. Annan porkkanaa raakana marsuille, kaneille ja lampaille. Kanat meillä eivät raakoja porkkanoita noki, mutta raastan sitä niille tekemääni hapatettuun kananruokaan ja niille tekemääni puuroon.
Porkkanasäkit olen nyt Tampereen suunnassa kulkiessani ostanut Pirkkalan hankkijalta hintaan 7 e/20 kg. Joskus saan niitä hommattua Beiben siskon kautta, kun hän hakee omille elukoilleen suoraan porkkanoiden pakkaamolta.
Marketeista ostan porkkanoita 2 kilon pusseissa, mutta ne hupenevat hetkessä. Nuo isot säkit ovat käytännöllisiä, mutta nyt korona-aikaan en ole niitä lähtenyt hakemaan.

Tää säkki kestää "meidän
perheellä" pari viikkoa.

Apua, siellä varmaan joku älähti, ettei kaneille saa syöttää porkkanaa, Tiedän, ettei saakaan isoja määriä ja kanin pitää olla niihin tottunut. Meillä oleva Lötkö -kani on oma kasvatti ja tottunut kaikenlaiseen ruokaan ihan syntymästään asti. Samaten nämä nyt olevat kaninpoikaset ovat saaneet porkkanaa heti alusta saakka pienissä määrin.
Porkkana sisältää paljon sokereita ja kanin ruuansulatuselimistö ei sulata niitä kovin hyvin. Lisäksi tälläinen herkkuruoka täyttää kanin vatsaa ja se ei halua välttämättä syödä kuivaa heinää niin paljon. Tämä taas voi lihottaa kania ja tuoda hammasongelmia.
Halusin vain selventää, että olen tietoinen eläinteni ruokinnasta. Koska kerran mainitsin jossain postauksessa antavani kaneilleni joskus kaalia ja siitäkös myrsky nousi! ='D

No, koska ei ole tarkoitus kirjoittaa sen enempää kanien ruokinnasta, palataan aiheeseen ihmisten ruokinta! Entinen työkaverini joskus vuosia sitten tekevänsä usein helppoa ja halpaa porkkanasosekeittoa. Heillä oli aina välillä "likviditeettiongelmia" tällä edullisella keitolla ruokki koko perheen. Sain sitä kerran heillä maistaakkin ja pidin siitä heti!

Porkkanat ovat herkkua dipin
kanssa!

Keittoon ei tule muita aineita kuin porkkanaa, liemikuutio, sulatejuustoa, vettä, suolaa ja pippuria. Jos haluaa, voi laittaa myös sipulia, jota minä aina laitan. Sulatejuustokin ihan sellaista tavallista edullista ja levitettävää, Pirkkaa tai Olympiaa tms. Ei mitään Koskenlaskijatyyppistä. Nehän on yleensä hieman hintavampiakin.

PORKKANASOSEKEITTO

• reilu kilo porkkanoita kuorittuna
• (iso sipuli)
• vettä
• kasvis- tai kanaliemikuutio
• 200 g sulatejuustoa (levitettävää)
• suolaa
• mustapippuria
• öljyä kasvisten kuullottamiseen

Kuori ja paloittele porkkanat. Kuori ja lohko sipuli. Lorauta öljyä kattilan pohjalle ja kuullota kasviksia siinä hetken ajan, aloittaen sipulista. Lisää vettä kattilaan niin paljon, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät. Lisää liemikuutio.

Keitä kasviksia niin kauan, että ovat kypsiä. Ota kattila liedeltä ja soseuta kasvikset. Lisää sulatejuusto ja pyöräytä vielä sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää mustapippuria ja suolaa maun mukaan. Nauti vaikkapa siemensekoituksen, raejuuston tms. kanssa.

Jos keittoa jää, sitä voi käyttää mainiosti vaikkapa sämpylä- tai lättytaikinan pohjaksi.

Meillä versotellaan porkkanan
kantoja.

Alkukeväästä laitoin porkkanan kannat veteen itämään. Näitä idätysastioita oli pöydänreunat väärällään! Mutta pientä, itse kasvatettua vihreää niistä sai leivänpäälle, salaattiin ja ihan ruokien koristeiksi. Kanit ja marsutkin kyllä todella halukkaasti niitä napsivat!

Näistä saa vihreää niin
ihmiset kuin eläimetkin!

Tässä korona-ajassa on ollut se hyvä puoli, että ainakin minä olen ehtinyt ja jaksanut panostamaan kaikenlaiseen idättämiseen ja versottamiseen, sekä yleensäkin ruuanlaittoon.
Nythän ulkoa alkaa kohta saamaan kaikenlaista tuoretta vihreää ruokapöytään. Vaikka talvesta pidänkin, kyllä kevät on silti aika ihanaa aikaa!

Elämää isovanhemmuuskuplassa!

Käsillä ikäeroa 48 -vuotta!

Meistä tuli Beiben kanssa mummu ja pappa toiselle lapsenlapselle! Tyttären perheeseen syntyi pieni tyttövauva maanantaina 20. huhtikuuta, seitsemän jälkeen illalla.

Vävyn ottama kuva juuri syntyneestä tyttärestään!

Tyttö meni pari päivää yli ja vävyn vanhemmat hälyytettiin Kuukunan seuraksi, kun vanhemmat lähtivät synnärille.
Tyttö syntyi illalla ilman mitään sen suurempaa dramatiikkaa. Synnytys oli tyttären mukaan helppo ja nopea. Kipeetähän se tietysti teki, niin kuin aina!

Ihana nuppunen! <3

Tällä pienellä ihanuudella oli 3280g painoa ja 50 cm mittaa. Ihan normaali kokoinen vauva, mutta paljon pienempi, kuin Kuukuna syntyessään.

Tyttären ottama kuva kotiin lähdön hetkestä.

Vävy lähti illalla synnäriltä kotiin ja tytär jäi vauvan kanssa sairaalahotelliin. Minä olin hakenut Kuukunan meille illalla, koska toinen mummu ja vaari menivät töihin seuraavana päivänä. Beibe oli hakenut omalla lääkärireissullaan Benjan meille jo päivällä.

Mummu ja mummun muru!

Sovittiin tyttären ja vävyn kanssa, että Kuukuna voisi olla meillä kyllä pari päivää, jos heille vaan sopisi. Minulla oli koulua parin tunnin verran etänä, mutta Beibe oli lomalla ja pystyi olemaan pojan kanssa.

Kuukunan lemppariruokaa kotona on uunifetapasta. Sitä
me mummulassakin kokataan.

Laitetaan vuuan pohjalle reilusti oliiviöljyä

Sitten fetajuusto keskelle vuokaa ja reilusti pikkutomaatteja
ympärille. Tässä menossa 500g rasia. Päälle vielä mustapippuria,
oliiviöljyä, hieman paprikajauhetta ja uuniin 225 asteeseen.
Paistetaan, kunnes feta pehmiää ja tomaatit saavat väriä.
Ehkä noin 20 min. Lopussa voi laittaa grillivastuksen päälle,
jotta feta ja tomaatit paahtuvat. Seos kaadetaan keitetyn pastan
sekaan.

Mutta voi, Kuukunalle ei itse tekemäänsä ruoka maistunutkaan!

Kyllä meillä oli mukavat puuhat yhdessä! Kaikenlaisia hommia tehtiin, leikittiin hiekkalaatikolla ja pyörittiin pitkin pihoja. Katseltiin lintuja puiden latvoissa ja ihmeteltiin sammakkoa kasvihuoneessa ja sen kutua lammella.

Heinää lampaille.

Vesisankojen kuljetusta.

Tehtiin yhdessä ruokaa ja vaikka Kuukunalla on nyt meneillään huonon syömisen kausi, innostus ruuanlaittoon on pysynyt. On ainakin mukavaa puuhata yhdessä, vaikka itse ruoka ei niin maistuisikaan. " Ei ruokaa" ja "en tykkää", poika huudahtaa heti, kun pitäisi ruokapöytään istua. En kyllä käsitä, millä energialla poika touhuaa, koska hän todellakin on liikkeessä koko ajan!

Tämä ei ole ruokaa, ei! Jätskiä saa lapata pikku suuhun
oikein vauhdilla!

Nuudeli sentäs kelpasi kahden suullisen verran!

Monen tunnin ulkoilu sai iltapuuron maittamaan. Kaksi
lautasellista melkein meni kaurapuuroa, mihin oli
muussattu banaania.

Hän kuitenkin nukkuu ihanasti ja päikkäritkin onnistuivat hienosti. Kyllähän tuollaisen kanssa kelpaa olla! Ja kyllä sinne suuhunkin aina jotain eksyy, että jaksaa. Mehua ja keksiä sitten ainakin....

Aamulla pedot väijyivät murojen tähteitä! ='D Huomatkaa
Kuukunan kilpapyöräilijämäinen lookki! =*D

Vaikka me nyt ollaan Beiben kanssa paljon muutenkin ulkona, mutta harvoin tulee 3-4 tuntia yhteen menoon oltua. Pojan kanssa tulee puuhattua pihassa ja aika kuluu kuin siivillä. Ja kyllä on päikkärit itsellekkin maistunut ulkoilun ja ruuan jälkeen! ='D

Hommat jatkuu! Kanoille ja kaneille ruokaa.

Mahlapullon vaihto-operaatio!

Olen ollut niin äärettömän onnellinen siitä, että on tämä korona-aika ja olen saanut olla avuksi! Mikään muu maailmassa ei ole niin tärkeätä, kuin oma lapsi ja hänen perheensä.
Kun tytär oli pieni, tehtiin vuorotöitä ja oltiin aina väsyneitä. Jotenkin tuntuu, että hän jäi vähälle huomiolle. Mutta niin taitaa kaikista vanhemmista tuntua. Ettei koskaan ole tarpeeksi aikaa ja jaksamista lapsilleen.

Kaikkein tärkein homma oli käpyjen kerääminen pikkutraktorin
penkin alle säilöön!

Olen ajatellut sitäkin, että onneksi tuli työuupumus ja vaivat vanhassa työssä. Onneksi olen nyt kuntoutustuella ja opiskelemassa. Jos näin ei olisi, olisin ollut koko tämän korona-ajan töissä valmistamassa muille ruokaa. Tuskin olisin saanut vapaata näitä mummuhommia varten. Minulta olisi nämäkin ihanat hetket Kuukunan ja Beiben kanssa jääneet kokematta. Mikään määrä rahaa niitä ei olisi korvannut!

Kotiin lähdön aika!

Isovanhemmuus on aivan ihanaa! Onneksi tytär ja vävy antavat Kuukunaa molempiin mummuloihin ihan niin paljon kuin vaan otetaan. Nythän pojalla on virikkeet vähissä ja energiaa muille jakaa, kun hän ei ole ollut korona-aikana päivähoidossa. Joten mummuloissa vierailut ovat tervetullutta vaihtelua tekemisiin!

Voi rakkaus! <3

Veimme keskiviikkona pojan ja koiran takaisin kotiin. Tytär pääsi pikkulikan kanssa kotiin jo tiistaina. He joutuivat käymään pari kertaa sairaalalla. Ihan vain tarkastuksella, koska kotiutuminen tapahtui alle vuorokauden ikäisenä.
Hieman keltaisuutta tytössä oli ja sitä tarkkaillaan. Muuten kotiutuminen on sujunut hyvin. Yövalvomisia, imetystä, kakkavaippoja ja silleen!

Mummun sydän sulaa!

Meillä ei Beiben kanssa tosiaan ole kuin tämä yksi tytär. Mutta onneksi hän on miehensä kanssa halunnut lapsia ja vieläpä useamman. Näin me isovanhempina päästään tähän pikkulapsiarkeen mukaan taas, mutta kevennetysti. Se on isovanhemmuuden parhaita puolia. Saa olla lastenlasten kanssa, mutta ne voi sitten viedä pois, kun alkaa väsyttämään!

Ja niin taitaa papankin! <3

Ollaan kyllä todella iloisia tästä uudesta pienestä ihmisestä, joka tuli meidän elämään! Maltan tuskin odottaa, kun näen hänet jälleen ja saan ottaa syliin!

Oikein ihanaa viikonloppua teille kaikille!

Vierailulla kääpien valtakunnassa!

Tämä metsä on täynnä upeita paikkoja!

Lähdimme viikko takaperin eräänä räntäsateisena päivänä hieman käyskentelemään lähimetsään. Kävimme katsomassa yhdeltä hakkuuaukolta, mahtaisiko siellä näkyä korvasieniä, mutta emme kyllä Beiben kanssa yhtään ainutta löytäneet.

Tunnistaisin tämän kantokääväksi.

Ja tämän arinakääväksi.

Lähdimme kotia kohti hakkuualueelta metsän poikki. Tällä alueella metsää on tosi paljon myrskyjen vuosikymmenten aikana kaatamia puita.

Siellä on myös paljon suuria kantoja, joissa kasvaa hienoja kääpiä. Hakkuut on tehty aikana, jolloin kantoja ei vielä revitty maasta. Näinä 20 vuotena minä olemme täällä asuneet, kaikki avohakkuut on tehty niin, että kannot on revitty ja aukko laikuttettu. Joten nämä on kaadettu ennen sitä.

Kuka tunnistaa, mikä tämä kääpä on? Kasvoi oksaa pitkin
ylöspäin tuollaisena rykelmänä.

Tämä on tosi hieno metsä! Tämä kääpien määrä on ihan hämmästyttävä. Minä rakastan kääpiä ja minusta ne on tosi hienoja. Niissä on upeita värejä ja varsinkin tälläisellä kostealla säällä, värit ja kääpien muodot tulevat tosi hyvin esiin.

Tälläisiä katkenneen puun harmaita torsoja on metsässä ja
ne ovat täynnä kääpiä.

Kääpiä rivissä!

Iso suojaa pientä! <3

Kauniita yksityiskohtia!

Hyvin vähän tunnen kääpiä. Ihan nämä yleisimmät; arina-, kanto-, pökkelö-, taula- ja pakurikääpä ovat minulle tuttuja. Pitäsi kyllä opetella niitä enemmän!

Kääpämetsän reuna on täynnä myrskyjen kaatamia kuusia. Niitä on siellä kymmeniä ja osa metsästä on tosi vaikeakulkuista.

Olen monesti miettinyt sitä, että paljon puhutaan talousmetsien tuholaisista. Ja siitä, että talousmetsistä pitäisi tuulenkaadot korjata, jottei tuhohyönteisiä leviäisi terveisiin puihin. Täällä ei nähtävästi sellaisesta välitetä.

Puita ristiin rastiin toistensa päällä.

Toisaalta katselen aina näitä kaatuneita puita hieman ristiriitaisesti. No, ensinnäkin sen takia, koska ne ovat kaatuneet näiden kartassa merkittyjen polkujen yli. Kulkeminen metsässä on vaikeaa!
Sitten mietin sellaistakin, että jos kerran talousmetsää omistaa, eikö sitä ole velvoite hoitaa? Juurikin sen tuholaisasian suhteen? En tiedä, kun en metsänomistaja ole. Mutta joskus olen kuullut käytävän keskustelua siitä, että esimerkiksi haketettavia puukasoja ei saisi lepuuttaa pitkiä aikoja tienvierillä, ettei ne houkuttele tuhohyönteisiä. Samaten, että myrskytyhot pitäisi korjata metsistä samasta syystä.

Tämä kääpä ei oikein tiedä, kumpaan suuntaa kasvaisi!

Nämä asiathan eivät minulle sinänsä kuulu ja minä kyllä tuolla vielä pääsen könyämään! Olenkin monesti nauranut, että tämä on kampuramummun parkour -rata!

Käävät näyttävät kasvunsa alussa ihan joltain toukilta!

Tai kakalta!

On ollut kuitenkin hieno seurata tätä kääpämetsän muodostumista. Kuinka valtava määrä lahottajia on näiden suurten puiden kimpussa. Ne ovat kyllä ottaneet maassa makaavat puut omikseen!

Ihan pieni kääpävauva!

Riviin järjesty!

Tämä on kuin etana!

Niin kuin jokaisella valtakunnalla on hallitsijansa, niin on myös kääpien valtakunnalla. Se on mielestäni ehdottomasti valtavan kokoinen arinakääpä, joka asuttaa katkenneen kuusen, harmaata runkoa.

Se on ollut siinä vuosia! Aina kun täällä päin metsää kuljen, käyn katsomassa vieläkö se on voimissaan. Ja joka kerta minusta tuntuu, että se on aina vaan kasvanut kokoa!

Kääpävaltias!

En ole koskaan nähnyt missään muualla näin isoa kääpää! Muutenkin minusta tuntuu, että käävät ovat lisääntyneet luonnossa. En tiedä onko se vain kuvitelmaa. Vai johtuuko se siitä, että olen vain alkanut havainnoimaan luontoa entistä enemmän!

Kääpävaltias on niin iso, että sen alla voi vaikka
sadetta pitää!

Sekin on ollut mielenkiintoista havainnoida, kuinka kauan on kestänyt, ennen kuin käävät ovat nämä myrskykaadot ottaneet haltuunsa.

Tässäkin kannossa käävät kasvavat hienosti kolossa
päälletysten.

Meni monia vuosia, ennen kuin noihin maapuihin alkoi kääpiä ilmestymään. Kestääkö havupuun lahoamaan alkaminen sitten niin paljon kauemmin kuin lehtipuiden? Todennäköisesti!

Metsän reunamalla, metsätyyppi muuttuu sekametsäksi. Siellä on jo maassa kaatuneita lehtipuitakin. Lähinnä koivuja.

Koivussa on vähän erinäköisiä kääpiä.

Tämä ainakin on taulakääpä!

Kaatuneen koivun kuoressa on rivissä neliömäisiä reikiä. Ne ovat ihan kuin ihmisen tekemän näköisiä. Tutkiskelin asiaa ja tulin siihen tulokseen, että ovat Koivunmantokuoriaisen tekosia. Meidänkin myrskynkaataman pihakoivun latvaosissa oli samanlaisia jälkiä.

Kuoriainen syö nilakerroksen kuoren alta ympäriinsä ja estää puun virtausten kulkemisen latvaan. Ja näin latva kuolee.

Naapurin mökin takana oli jälkiä toisenlaisesta vierailijasta. Siellä oli iso kakkakasa ja sen on supikoiran tekosia. Olemme joskus riistakameralla nähneet sen tässä käyvän.

Naapurin pellolla, missä meidän elukatkin laiduntavat, on pari maatumaan jätettyä pajukasaa. Niissä on myös kauniita kääpiä.

Tämä pieni kääpä on todella kauniin värinen. Se
voisi olla sinihaprakääpä. Mutta varmuutta minulla
ei ole.

Samoin nämä kellertävän ruskeat pikkukäävät ovat <3!

Ihanan rimpsureunaisia!

Ihanaa, että tälläistä luonnon monimuotoisuutta löytyy ihan kivenheiton päästä omasta kodista. Toivon, että tuota metsää ei tulla siivoamaan noista myrskyn kaatamista puista, jotta käävät saavat elää niissä ja lahottaa niitä ihan rauhassa.

Olen ollut varmaan hieman liian paljon kotona ja
seurustellut kääpien kanssa!