torstai 16. syyskuuta 2021

"Helppoa kuin omenasoseen teko"!

 



Päivitin sanonnan "helppoa kuin heinänteko" satokauteen sopivammaksi. Tosin, en ole koskaan ymmärtänyt tuota vanhaa väittämää heinänteon helppoudesta. Koska se ei sitä todellakaan ole!



Voin kuitenkin luvata, että "helppoa kuin omenasoseen teko" pitää sanontana täysin paikkansa. Koska tämän helpompaa tapaa säilöä syksyn omenasatoa ei ole. Tämä valmistuu lähes itsestään!



Koska suurin osa Leppämäen omenapuista on vielä niin nuoria, etteivät tuota satoa, olemme saaneet hakea Beibe keskimmäisen siskon mökiltä punakaneleita. Puu on Beiben nuorimman siskon parisenkymmentä vuotta sitten istuttama ja tänä vuonna se teki upean sadon lähes virheettömiä omenia. 

Ihanan väristä hedelmälihaa!


Omenia on tullut niin paljon, että niitä on kelkottu tunkiolle kottikärrykaupalla. Puu on ollut todella tuottoisa, yli tarpeenkin.
Me olemme hakeneet sieltä muutamaan otteeseen Ikean kasseilla omppuja ja olemme puristaneet niistä tuoremehua pakkaseen ja pistipä Beibe siiderinkin käymään. Ja minä olen tehnyt useamman satsin ihanaa omenasosetta!


Jos et omista omenaporaa, lohko vain karan
ympäriltä. Mene vähän hedelmää hukkaan,
mutta säästää vaivaa. Meillä lampaat ja kanat
syövät perkuujätteet.


Olen jo vuosia tehnyt omenahillon uunissa, koska se vain on niin kätevää! Sen voi jättää uuniin ihan ittekseen, eikä tarvitse vahtia ja sekoitella koko ajan. Olenpa laittanut joskus jopa kesäkurpitsaakin uuniomenahilloon.


Minulla tuli hieman liian täyteen kattila, mutta
hetken uunissa oltuaan, kansi meni kyllä päälle!


Mutta tämähän ei nyt ole hilloa, vaan sokeritonta sosetta! Hillot minulla on vielä tekemättä. Enkä kyllä edes tiedä, viitsinkö tehdäkkään, koska tämä sose on niin hyvää. Olen syönyt sitä puuron kanssa, laittanut jogurttiin ja käyttänyt tuorepuuroon. 


Kuoretkin hautuvat pehmeiksi ja ne soseutuvat
ihan tasaiseksi.


Olen ollut tosi kovassa flunssassa viikon verran ja silti jaksoin tätä tehdä. Kovin homma oli omenoiden lohkominen, mutta hissuksiin välillä leväten, homma hoitui. Omput muhisivat uunissa ittekseen ja minä lepäsin sillä välin. Todella helppoa omenasoseen tekoa siis!



OMENASOSE UUNISSA

  • 2 kg omenoita lohkottuina, siemenkota poistettuna
  • 0,5 dl vettä
Pese omenat roskista ja lohko ne siemenettömiksi. Omenoita ei tarvitse kuoria.
Laita omenalohkot uuninkestävään kattilaan tai uunivuokaan ja lisää tilkka vettä. Jos omenat ovat tosi mehukkaita, vettä ei ehkä tarvita. 
Anna omenoiden hautua 150 asteisessa uunissa noin kaksi tuntia. Kansi kattilan tai uunivuuan päällä edesauttaa hautumista ja omenat eivät pääse kuivumaan.

Kun omenat ovat kauttaaltaan pehmenneet, soseuta tasaiseksi. Jäähdytä ja pakkaa rasioihin tai pusseihin. Sose säilyy jääkaapissa noin viikon verran. Iso satsi kannattaa siis pakastaa!


Punakanelista tulee kauniin värinen sose!

Väkisinkin aloin miettimään sitä, että me voimme olla jossain vaiheessa samanlaisen "ongelman" edessä, kuin Beiben sisko. Jos kaikki istuttamamme omenapuut tuottavat edes silloin tällöin samanlaisen sadon, kuin tämä yksi ainut punakanelipuu, taidamme olla pulassa!

6 kommenttia:

  1. Olen melko varma, että helppoa kuin heinenteko -sanonta on puhdasta kettuilua :D

    VastaaPoista
  2. Meidän ainokainen Sävstaholm teki hurjan sadon isoja, virheettömiä ja hyvänmakuisia omenoita. Pakastimiin ei vaan enää mitään mahdu, joten ollaan syöty mahdollisimman paljon tuoreeltaan, kuivattu viipaleita kuivurissa ja tehty omppupiirakkaa ja omenaista possupataa mangalitzasta. Nyt täytyy ruveta pudokkaita poimimaan pois, kun houkuttelevat metsäkauriita pihalle :-/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tuntuu noiden omenoiden kanssa, että joko niitä tulee yli äyräiden, tai sitten ei yhtään/ovat matoisia.

      Poista