sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Viikkonäkymiä 1/52

Jaahas! Juuri kun olin arkihaastepostauksista päässyt, ystäväni Päpä teki itselleen oman kuvahaasteen. Hän on harmitellut, kun ei ole muistanut ottaa pihastaan kuvaa, jotta voisi nähdä vuodenaikojen etenemisen.

 Ihan törkeän hyvä idea ja kysyinkin Päpältä luvan pölliä haasteen!
Luvan sain ja tässä näitä kuvia tulee! Ajattelin ottaa muutaman kuvan useammasta kohtaa meidän pihaa. Mutta kun on iso piha, oli tosi vaikea valita paikat. Luntakin on niin pirusti, ja se on niin kovaa, etten jaksanut rämpiä kovin kauas. Tosin, en halunnut mistään pelloilta kuvia ottaakkaan, ihan pihapiiristä vain.

Nyt on vielä niin pimeää arkisin, varsinkin silloin kun pääsen neljältä. Joten kuvien ottaminen täytyy painottaa ainakin joka toinen viikko viikonloppuun. Ja ainakin alkuun yrittää muistaa paikat, missä kuvat olen ottanut.
Mutta löpinät sikseen ja tässä tulee kuvat!

VIIKKO 1

07.01.2018 sunnuntai klo n.13.00, aurinkoista, pakkasta n. -5 ja kylmä viima. Lunta varmaan joku 30 cm. Hankikantoset!


Ulkorapulta, kasvihuone, pihatammet, vanha Antonovka ja piharuusut.

Talonkulmalta ulkosaunalle ja navetalle päin.

Samalta paikalta elukoiden tarhalle.

Kanalan kulmalta talolle päin.

Tämmöiset kuva! Kiva seurata vuoden mittaan, miten näkymät pihassa muuttuvat. Muutenkin tulee otettua paljon kuvia, mutta kun niitä keskittää tällä tavalla pysyy paremmin mukana siinä miten luonto muuttuu.

Tosi kiva haaste napattavaksi. Kuviahan voi ottaa, vaikkei omaa pihaa olisikaan. Vaikkapa ihan ikkunasta!

Käykäähän lukemassa Päpän haasteesta hänen blogissaan ja katsomassa hänen kuviaan. Päpän blogiin pääset tästä .

4 kommenttia:

  1. Muutama vuosi sitten kiersi haaste kuvata joka kuun ensimmäisenä päivänä sama kohta pihasta/puutarhasta. Siitä jäi tapa kuvata pihaa eri aikoina ihan vain siksikin, ettei sitten jälkikäteen tarvitse miettiä, millaista kulloinkin oli.
    Teillä on kauniin talvista. Mukavaa työviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mehän ollaan sääpäiväkirjaa täytetty vuosikaudet, mutta siihenhän ei olla kuvia laitettu. Ihan kiva seurata näin kuvienkin muodossa!

      Joo, talvista on ja luntakin ihan reippaasti!

      Kiitos, kyllä se työviikko on jo hyvään vauhtiin lähtenyt!

      Poista
  2. Onpa todella kiva idea!! Saatan ottaa kopin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain olekkin! Ota ihmeessä! Olisi kiva katsella teidänkin muuttuvia maisemia! =D

      Poista