sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Viikkonäkymiä 8/52 ja sekalaista diipa daapaa tästä viikosta!

Tällä viikolla on ollutkin aikas vilakkaa ja rapasakkaa! Leppämäen pakkasennätyskin meni rikki asteella torstaiaamuna mittarin näyttäessä -26 astetta. Hrr!

Näkymät eivät ole juurikaan muuttuneet pihassa muutaman viime viikon aikana. Oikeastaan olisi voinut laittaa samat kuvat, kuin edelliselläkin viikolla! 😆

Sunnuntai 25.2.2018, klo 12.00, pilvistä, viimaa, hieman lunta ilmassa, pakkasta -5 astetta.





Näiden kuvien ottamisen jälkeen meni hetki ja aurinko paistoi pari tuntia komeasti. Mutta tuuli oli kyllä tosi kovaa ja teki ilmasta kylmän.
Onneksi ensi viikoksi luvattu Siperian ilmasto ei ihan meille täydellä voimallaan iske. Kyllä tässä ihan tarpeeksi kylmää on ollut. Vaikka voisihan sitä vielä kylmempääkin olla!

No, sitten siihen diipa daapaan! Me ollaan oltu sairauslomalla molemmat. Minun käteni ovat kipuillut taas kauan ja olinkin ennen talvilomaa muutaman päivän pois töistä. Kävin maanantaina pyörähtämässä ja totesin, että ei tuu mitään. Aika lääkäriin, uusi lääkekuuri, kipulääkettä ja lepoa.
Olkapää on ihan hyvä ja tänään ei ole kumpaakaan kyynärpäätä särkenyt. Ainakaan vielä...
Ranteet ja peukalot rutisevat ja niitä riipii aika-ajoin. Jotenkin vaikea uskoa, että jännetupintulehdukset paranevat ikinä.
 Niskat on ihan jumissa vieläkin. Olen niitä, samoin kuin käsiä, venytellyt varovaisesti. Keppijumpannut olen ja muitakin jumppaliikkeitä tehnyt. Mutta mitään muuta en ole jaksanutkaan liikunnan eteen tehdä. Tulehduskipulääkkeet ovat väsyttäneet tosi paljon. Mutta eikös saikulla saakin nukkua!

Beibe teki puuhommia talvilomalla, kaataen muutaman koivun meidän tontilta. Ehkä niissä hommissa jo vähän välilevyt naukui. Mutta viimeinen niitti oli, kun pilkkireissulla hän kaatoi perikunnan saaresta haavan rusakoille kaluttavaksi.
Eihän meillä pilkillä mitään moottorisahaa ollut tietenkään mukana, niin hän hakkasi haavan kirveellä poikki. Siitä selkä ei tykännyt ja nuotiokaffien jälkeen kun lähdettiin taapertamaan rantaa kohden, hän olikin jo aikas tönkkönä. Maanantaina hänenkin piti myöntää, ettei hänestä ole työmieheksi!


Mua vähän huvitti tämä "asetelma" keittiön pöydällä.

Lääkkeiden ja kallokynttilöiden lisäksi oli myös hautaustoimiston mainoskynä!

On ollut kyllä tosi pitkäpiimäinen viikko. No, onneksi on ollut olympialaiset ja niitä ollaankin seurattu telkusta ja radiosta.
Tölliäkin on pitänyt lämmittää oikein urakalla. Tälläiset vaihtelevat yö- ja päivälämpötilat jäähdyttävät taloa kummasti.
Samoin eläimistä ja niiden juomavesistä huolehtiminen on työllistänyt. Näillä pakkasilla meidän karjasuojissa vedet tuppaavat jäätyä.

Mauri ja Lakritsa lämmittelevät auringonsäteissä!

Kaikenlaista helppoa ruokaa ollaan tehty. Sellaisia ruokia, mitä saa tulemaan samalla, kun puuhellaa lämmittää. Keittoja, pataruokia ja sen sellaisia.

Espanjalainen perunamunakas ja salaattia.

Kaupasta ostettua siikaa, porkkanaraastetta, perunoita ja paljon voita.

Tomaattinen jauheliha-kaalikeitto ja leipää.

Mulle ainakin tulee sellainen tekemättömyydestä johtuva turhautuminen. Yritin vähän lukeakkin, mutta en jotenkin pystynyt keskittymään. Ja aina kun menin sohvalle pötkölleni kirjan kanssa, nukahdin.
Hirveä leipomisenhimokin riivasi, mutta käsiä piti säästellä kaikelta pullan vaivaamiselta. Mutta sitten muistin mainion pataleivän! Sitähän ei tarvi vaivat ollenkaan; aineet vain sekoitetaan nopeasti keskenään ja täts it!
Pataleipää onkin tullut tehtyä pariin otteeseen ja se on niin helppoa, ettei sitä oikein leipomiseksi voi edes kutsua. Ja helpolla saa pöytään ihan artesaanileivän näköisen, rustiikkisen herkkuleivän!



Ollaan istuttu keittiön ikkunan ääressä ja kytätty lintuja. Yhtenä aamupäivänä varpushaukka lehahti lintulaudan vierellä olevaan marjapuskaan. Järkkärissä, mikä on lähes aina pöydällä, sattui olemaan lyhyt putki ja sillä välin kun vaihdoin putkea, haukka ehti lähtemään. Mutta harmaapäätikasta sain napsittua muutaman kuvan!




Tein muutamia talikakkusia linnuille. Sekin on sellaista, ei niin käsiä rasittavaa -hommaa!



Beibe napsi kuvia pihakoivuista, kun ne kimmelsivät auringossa. On ne vaan kauniita!

Hauskasti koivun takana oleva mänty näkyy varjona!


Tyttären laskettuun aikaan on tasan kaksi viikkoa. Hän oli hankkinut hieman sukkia ja aurinkolasit tulokkaalle. Kyllä ihan taas herkisti tälläset miniatyyri sukat ja arskat! 😎

Aaww! <3

On ne pienet! <3
Käytiin me sentäs leffassa loppuviikosta, kun Beiben selkä sen verran vertyi, että pystyi istumaan elokuvan verran.
Clint Eastwoodin ohjaama The 15:17 to Paris tuli ensi-iltaan viikko takaperin. Pidämme molemmat kovasti Eastwoodin edellisistä ohjauksista, mutta tämä ei oikein saanut otteeseensa. Aihe oli hyvä ja mielenkiintoinen, mutta elokuva jotenkin junnasi paikoillaan ja oli paikka paikoin vähän pitkäveteinenkin. Mutta tulipahan kattottua ja elokuvissa käyminen on aina niin kivaa!

Onneksi oli namia!
Lauantaina Beibe kysyi, lähettäisiinkö pilkille. Joo, sanoin minä! Jos hän kairaa minulle pilkkireijät, koska edellisviikon pilkkireissulla kyynärpääni tulivat ihan sikakipeäksi kairaamisesta.
Lupasihan hän ja päätettiin olla reissussa silleen voimiemme mukaan.



Kuhmajärvelle mentiin ja saatiin olla kyllä siellä ihan kahdestaan! Aurinko paistoi kauniisti, mutta kylmä oli. Jäällä kävi kova tuuli ja se pyöritti ihmeellisesti, ettei oikein päässyt saarten suojaankaan purevalta viimalta.


Jäällä oli tosi raskas liikkua. Lunta on sellaiset parikyt senttiä ja saa kyllä ihan rämpiä. Siirtymissä tuli aina hirveä hiki ja pilkkiessä kylmä. Ei ollut kovin nautittavaa! Ihan liian kylmä ja kalaakaan ei tullut kuin muutama ahvenentirri.
Oli meillä kuitenkin eväskahvit ja pullat mukana. Yritettiin etsiä tuulensuojainen ja aurinkoinen kahvittelupaikka ja sellainen onnistuttiinkin löytämään. Kahvi maistui aivan taivaalliselta!

Cafe Rantsu!

Istuttiin kylmällä kivellä hanskojen päällä ja nautittiin eväistä, auringosta ja toisistamme. Beibe nauroikin, että tälläisessä tyynessä paikassa tulee ihan mieleen, että voisi olla ihanakin ilma.
Todellisuus iski kirjaimellisesti vasten kasvoja purevan tuulen muodossa heti, kun saaren suojista lähdettiin tarpomaan takaisin jäälle.
Mulla meni mielenkiinto koko pilkkimiseen, kun olin niin jäässä ja lähdin jo edeltä päin rantaa ja autoa kohti. Jäin kuitenkin kuvailemaan matkalla teerien tekemiä jälkiä jäälle.





Ihan järven selälläkin oli ilmeisesti teerien tekemiä lumikieppejä. Ajateltiin, että mantereella ja metsissä lumi on sen verran kovempaa, että linnut oli tulleet jäälle nukkumaan.



Sain kyllä sellaisen syväjäätymisen tuolla pilkkireissulla, että piti oikein koton kaakaot keitellä. Joukkoon lorautin lirun rommia ja palastelin vaahtokarkin mukaan.


Oon ostanut näitä vaahtiksia nuotiolla paahtamista varten, mutta ei ole vielä tullut sopivaa hetkeä. Ne on valtavan kokoisia!


Sunnuntai menikin Beibellä vesipumppua sulatellessa. Onneksi tällä pumpulla ei tule meidän talousvesi, vaan ihan ulkosaunalle vain. Pumppu on meillä kellarissa ja vesimittari on siinä vieressä. Uskomaton säkä, ettei vesimittari ollut jäätynyt rikki. Mutta ilmeisesti käyttövesi on sen verran enemmän liikkeessä, ettei se ole päässyt jäätymään. Eipä ole ennen näinkäään käynyt, vaikka kovempiakin pakkasia on ollut.
Minä en juurikaan ole elukkahommia enempää ulkoillut tänään. Jotenkin olin ihan jäässä vieläkin siitä eilisestä.
Eikä tuolla ulkona niin lämmitä tänään ollut! Vaikka mittari näytti vain -5 astetta, tuuli oli aikas kovaa ja kävi pohjoisesta.
Vaihdoinkin kasvualustat osaan perhoskämmeköistä. Tämä on ollut sellainen pitkään rästissä oleva homma ja ajattelin sen olevan työläs ja sotkuinen.
Leikkelin kuolleet juuret pois ja ravistelin vanhat ja maatuneet kasvualustat juurista pois.

Suurin osa ilmajuurista on ihan muualla kuin purkissa!
Mutta oikeastaan se olikin ihan helppo homma ja sujui ilman suurempia sotkuja. Nyt sitten jännätään, ottivatko kämmekät nokkiinsa ja jäävätkö henkiin tästä operaatiosta.

"Operaatio Perhoskämmekkä"!

Tämmöstä tänne! Huomenna menen töihin ja toivon, että kädet kestää. Beiben selkäkin on parempaan päin, vaikkei siellä jäällä rämpimisestä oikein tykännytkään.

Nyt mä lähden tekemään ruokaa ja Tanskalainen maajussikin tulee tänään telkusta. Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa kaikille.

Loppuun pari kuvaa ruukkunarsisseista, mitkä hankin mielenpiristykseksi yhtenä päivänä!



16 kommenttia:

  1. Ihan mahtavat pilkkijät siellä ja hei kyllä nauratti tuo pöydän kattaus hautaustoimiston kynineen.

    Mukava kuulla leffapalautetta tuosta Clintin uusimmista eli ei nyt sitten ole top katsottavien joukossa ihan hetsilleen, on aina joitain leffoja joita voi sitten katsella ihan kotikatsomosta myöhemmin.

    Mukavaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hurrrjan kylmä pilkkireissu! Hrr!

      Onhan se hyvä olla aina hautaustoimiston yhteystiedot saatavilla! ='D

      Oltiin ihan innoissamme, että Eastwood jaksoi vielä ohjata uuden elokuvan. Mutta... ei ollut kyllä mikään ihmeellinen.

      Poista
  2. Voi harmi että siellä on jouduttu pitämään sairastupaa, toivottavasti säryt helpottaa pian. Nuo tulehdusvammat on sitten sitkeitä ja meinaavat pahukset uusia niin herkästi:( Vaan onneksi olette päässeet tuulettumaankin:) Elokuvissa on aina kiva käydä ja tuo pilkkiminen on hauskaa, varsinkin jos oikein aurinko kivasti lämmittää..nyt ei vielä taida sellaisia kelejä olla mutta hetken päästä:) Kaunista talvista alkanutta viikkoa sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku toinen ammatti tässä pitäisi keksiä, mutta kun ei mikään kiinnosta! Ehkä sairaseläke olisi mun urani... ='D

      Tykätään kovasti käydä leffoissa. Se on niin ihanaa! Ja samaten pilkillä. Mutta nyt oli kyllä ihan liian kylmää!

      Mukavaa viikkoa sinullekkin!

      Poista
  3. Voi että, kun osaa olla liikuttavia nuo pienet sukat! Me täällä myös äitini kanssa sellaisia ihasteltiin viime viikolla, kun siivoillessa sattui taaperon vauva-ajan sukat löytymään jostain laatikosta.

    Pilkille tarvitsisi myös uskaltautua, mutta jotenkin tuo syväjäätymisosio ei oikein houkuttele :D Ehkä vaan rohkeasti seuraan esimerkkiänne, ja lähden kokeilemaan. Onneksi pakkasenkin pitäisi loppuviikkoa kohti vähän taas leudontua, aika hyvin tosiaan nimittäin työllistää tuo eläinten vesihuolto näin kylmällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on kanssa tyttären ensimmäiset sukat tallessa! <3

      Toivottavasti saataisiin hieman leudompia pilkkikelejä. Ja kalaonnea! ='D

      Joo, kyllä toi elukoiden vesihuolto on työllistävää! Monta kertaa päivässä saa vesiä sulatella ja vaihdella. Kaneilla ja kanoilla on onneksi niin monta vesiastiaa ja -pulloa, että voi vain ne aina vaihtaa.
      Mutta lampaiden vesi jäätyy ja sitä pitää vaihtaa. Lehmällä pysyykin aikas hyvin vesi sulana. Kunhan vain lisää lämmintä sekaan.

      Poista
  4. Voihan pahus, että olet nyt sairastupaa pyörittänyt lomalla. Toisaalta, etkö saisi lomaa siirretyksi tuolla perusteella? Jouduithan käymään lääkärissä.

    Hieno tikka! Upeat värit. Ja nuo koivut kaikessa kimaltelevaisuudessaan. =)

    Pitäisikin tehdä taas pitkästä aikaa pataleipä, kiva idea. Iltapalaksi saunan jälkeen....

    Liikuttavia pieniä vauvan tavaroita. Tsemppiä viimemetreille.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mähän olin saikulla ennen talvilomaa ja mun saikku loppui loman alkuun. Aattelin, että kyllä se siitä ja en jaksanut lomallani lääkäriin mennä. Ehkä vähän tyhmä...
      No, eihän kädet rauhoittunut talviloman aikana ja hain sitten loman jälkeen lisää saikkua. Katotaan nyt, on ainakin olkapää rauhoittunut.

      On toi tikka ihan eksoottisen värinen talvisessa maisemassa ja onhan noi puutkin ihania. Mutta on tuolla ulkona vaan kylmä!

      Ajattelin seuraavaksi kokeilla ruispataleipää.

      Likka alkaa olemaan mahansa kanssa kärsimätön!

      Poista
  5. Voi harmitus kun on kipeä. Minullakin on paha nivelrikko käsissä ja jaloissa. Minä jouduin hankkimaan yleiskoneen taikinoiden tekoon kun kädet eivät enää kestäneet. Maukkaan näköisen pataleivän olet tehnyt ja suloiset sukat pikkuiselle kuinka ne voivatkin olla noin pieniä. Mukavia juttuja kuitenkin siellä olette tehneet ja toivottavasti olemus kohentuu kevään myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tää tämmöinen vaivaisuus pyllystä! Vielä olisi pitkään työuraa jäljellä ja kroppa alkaa olemaan loppu, ainakin osittain.

      Kyllähän olo ja mieli kohenee väkisinkin kaikista kivoista asioista, mitä elämässä tapahtuu ja on tapahtumassa. Ja kesään päin ollaan menossa. Vaikka ei uskoisi!

      Poista
  6. En ole koskaan ennen nähnyt teerien jättämiä lumijälkiä, kiinnostavaa!

    Toivottavasti käsi paranee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään. Ja en niitä teerien jäljiksi olisi tunnistanut, mutta Beibe minua valisti asiasta. Linnun tekemiksi ne kyllä ymmärsin! =D

      Kiitti toivotuksista! <3

      Poista
  7. Oih, teillä onkin sielä jo jännät paikat <3 vauva-uutisia odotellessa!
    Hei, löysitkös muuten sitä kaipaamasi penistä? Neuvoin sen yhden ulkolaisen nettikaupan, mutta löysin myös Suomesta sitä... Fataliiseeds´iltä näyttää myös löytyvän. Pistän tähän suoran linkin: http://www.fataliiseeds.net/index.php?route=product/product&product_id=423&search=peter

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo-o, jännitys tiivistyy loppua kohden! 😃

      Joo, löysin, mutten vielä tilannut. Hyvä, käyn katsomassa tuolta linkistä, jos vaikka sieltä tilaisin. Kiitos! 😃

      Poista
    2. Fataliin sivutki on englanniksi, mutta Suomalainen yritys on, joten sivuilla oleva chat palvelee suomeksi 😊 Tuota voin lämpimästi suositella!

      Poista