sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Hissuttelevaa elämää valkoisen kurittajan syleilyssä



Nyt on lunta! Meillä on paikka paikoin puolisenkin metriä vitivalkoista höttölunta. Sitä on sadellut lähes päivittäin.




Onneksi ei tarvitse paljon kulkuväyliä käsipelillä kolata, kun Beibe vetäisee ne näppärästi traktorilla. Ihan vain rakennusten edustat ollaan kolattu.


Mauri näyttää mittasuhteita lumenkorkeuteen.


Minä olen ollut sairauslomalla viimeiset pari viikkoa. Kädet ovat kipeät ja toipumisen merkkejä ei juurikaan ole. Joten olen viettänyt aikas hiljaiseloa täällä kotosalla.

Sähkölangatkin roikkuvat lumen painosta!

Leppä pellolla on suorastaan majesteetillisen näköinen!

Jänis on loikkinut kasvimaan läpi. Minä en aio loikkia sinne vielä pitkään aikaan!

Alppiruusut lääpättävät pakkasessa.

Hyvin alkanut lumikenkäilykautenikin tyrehtyi viheliäiseen kantapäänkalvontulehdukseen. Vaikka koskemattomat hanget minua kutsuvat kiihkeästi, olen yrittänyt olla siihen vastaamatta ja lepuuttanut jalkaani.




Pöllö pöö on saanut lunta päälleen
Aurinko paistaa vielä tosi matalalta

Jos on tuota lunta, niin on ollut kovia viimoja ja pakkasiakin. Perjantaina oli alhaisimmillaan -17. Myöhään illalla kierreltiin pitkin pihaa Beiben kanssa ja ihailtiin pilvien läpi loimottavaa kuuta, joka oli melkein täydellään.


En ole antanut Beiben ottaa ulkosaunan jouluvaloja pois, kun ovat niin hienot!



Kuutamolla on tosi maaginen tunnelma ihan kotipihassakin. Ei tarvitse lähteä mihinkään sen pidemmälle elämyksiä saadakseen.

Joku pikkupeto, ehkä lumikko on hyppinyt hangessa.


Tytär on ollut paljon Leppämäessä Kuukunan ja Benjan kanssa. Onneksi Beibe on aurannut meidän tontin ympärille kävelybaanan. Minäkin olen voinut hissutella koirien kanssa sitä pitkin.

Maurin säkäkorkeus on jotain 25 cm. Joten pellolla on lunta ihan kivasti!

Mauri ei niinkään välitä tuonne hankeen mennä, ellei sille heitä jotain sinne. Mutta Benja, se kyllä ottaa tästä lumimäärästä kaiken irti. Se rakastaa lunta!






Kyllä on helppoa koiran ulkoilutusta, sanon vaan! Ei ihan hirveästi tarvitse tuota pönttökoiraa hankeen riehumaan houkutella.






Noilla "koiralenkeillä" on itsekin tullut nautittua kuitenkin tästä talvisesta kauneudesta.  Ja onpahan tullut oltua ulkona, vaikkei nyt itse niin kauheasti liikuntaa ole saanut.






Kuukunan kanssa ollaan vähän pulkkailtu pihassa. Poika istuu pulkassa ihan hyvin, mutta tuppaa nukahtamaan pulkan suhinaan.
Vaunuissa on päikkärit maistuneet. Nuo meidän mummulavaunut ovat sellaiset jotkut thermovaunut ja siellä on supikoiran- ja lampaantalja toppapussin lisäksi lämmikkeenä. Ja tietysti pojalla kunnon toppavaatetus ja villapipo. Kyllä on tarjennut!



Hehkua ja lampaita ollaan pidetty lauhemmilla ilmoilla ulkona ja ovat kovillakin pakkasilla olleet jaloittelemassa hetken.


Lampailla on niin hyvä eristys villassa, että niiden päältä lumi ei tahdo sulaa yön aikan sisälläkään.



Luonnonlinnuillekkin on saanut olla täyttämässä ruokintapaikkoja ihan koko ajan. Nyt menee siementä ja talikakkusta!



Takoissa on palanut lähes ikuinen tuli. Puita on saanut kantaa jatkuvalla syötöllä. Onkin ollut ihanaa tulla takan kylkeen kylmästä ulkoilmasta.




Tämmöstä hiljaista hissuttelua tänne. Mukavaa aurinkoista ja kipakkaa pakkassunnuntaita kaikille!

12 kommenttia:

  1. Onpa kaikenlaista touhua ollutkin! Hauska tuo Benja, osaa ottaa ilon irti lumesta! Hyvä sitten kellotella takan ääressä.
    Jotenkin ei tänään jaksanut lenkkeillä, kävin vaan kirjastosta lisää kirjoja. Nyt on päivä pidentynyt, jotta lenkkeilyvaloa riittää pidempään.
    Teillä on sitten hieno mahdollisuus nähdä se Superkuu huomen aamuna, kun noin hienosti näkyy pihaan! Mie oon aina ollut "kuuhullu", kuvannut kuuta joka kerta kun näkyy. Kai se on aamulla lähettävä jonnekii päin sitä etsimään.

    VastaaPoista
  2. Joo, aamulla olis mahista nähdä kuunpimennys. Kuu vaan on mennyt aamuun mennessä tästä meidän ohi tuonne metsän taakke, ettei ihan pihasta näy.

    VastaaPoista
  3. Lumitöitä on täälläkin saanut ahkerasti tehdä, mutta ne on otettu hyötyliikunnan merkeissä. Luonto on niin kaunis. Aivan kuin jossain turisteille kuvatussa maisemapostikortissa päivittäin liikkuisi.

    Aikanaan nukutin molemmat lapset ulkona vaunuissa. Nuorempaa en saanut edes sisällä päikkäreitään nukkumaan, joten kunnon vaatetus ja vaunuihin. Kylmimmillä ilmoilla mittasin vaunujen sisälämpötilan ja hyvin siellä lämpö pysyi.

    Pitääkin tsekata kuunpimennyksen ajankohta. Osuiko se aamuyöhn? En muista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tää talvi antaa nyt parastaan! On niin kaunista! ��

      Tytärtä nukutin kanssa vaunuissa. Silloin vaan tämä alue oli ilmavoimien koelentoaluetta. Kummasti alkoi hävittäjät pörrätä taivaalla, kun sain vaunut ulos. Mur !

      Kuunpimennys osuu maanantaiaamuun. Olikohan täyspimennys joskus 6-8.

      Poista
  4. Kuulostaa tutulta! Lunta on tullut täälläkin ihan kunnolla, aivan ihanaa! Jos ilmastonmuutoksesta jotain hyvää haluaa hakea, se on tämä. Suon kyllä nämä hyvälumiset talvet ja kunnon kesät, niiden räkäkausien jälkeen mitä on viimeisten vuosien aikana pidellyt. Erilaista kuraa kaikkina vuodenaikoina!

    Koeta saada kädet paranemaan. Kantakalvontulehdus on yksi viheliäinen riesa! Harminpaikka, että sait sen kiusaksi.

    Nautitaan lumesta ja keleistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuolla ulkona on hienoa! Vaikka nytkin on pakkasta lähemmäs kahtakymmentä.

      Ärsyttävää tälläinen vaivasuus! 😡

      Poista
  5. Lunta riittää. Kissa ei kestä kun aina vaan enemmän. En ole talvi-ihminen. Jokainen päivä on lähempänä kevättä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sitä piisaa . Meilläkin täytyy vähän kytätä, että kissa käy tarpeillaan ulkona. Kerran on jo kusaissut sisälle! 😠

      Poista
  6. Tervehdys!

    Teillä taitaakin olla enemmän lunta siellä kuin meillä täällä Lapissa!:)
    Oikein hyvää viikkoa koko porukalle!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moro vaan!

      Joo, täällä on lunta tosiaan enemmän kuin pohjoisessa. Aikas harvinainen tilanne! =D

      Mukavaa viikkoa sinnekkin. Yrittäkäähän tareta!

      Poista
  7. Ihania kuvia <3 Ja kuinka tunnelmallisia nuo viimeiset takkakuvat, aws <3
    Täälläkin nautitaan täysillä talvesta; lumesta ja pakkasesta. Pupusetkin nelistää lumessa ihan intona!
    Hyviä vointeja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tajua, miten noi koirat, saati Kuukuna, pystyvät olemaan noin lähellä tota takkaa! Ite istuin tossa reilun metrin päässä ja sivussa, ja silti meinas jalat palaa!

      Ihmeesti noi elukat tuolla ulkona pärjää ja tarkenee. (Paitsi Mauri!)

      Poista