tiistai 1. lokakuuta 2019

Tuohityökurssilla!




Vaikka elämäni luonto- ja ympäristöalan opiskelijana on yhtä oppimista, silti sitä pitää harrastaa vapaa-ajallaankin. Mikäs sen parempi, jos se vielä saattaa tukea päivätyöopiskeluakin!



Syksy on kansalaisopistojen kurssiaikaa. Minä en ole vuosiin käynyt mitään kädentaitokursseja. En ole yksinkertaisesti jaksanut! Käteni ja sormenikin ovat olleet niin kipeät, että kaikki käsillä tekeminen vapaa-ajalla on ollut välillä lähes mahdotonta. Toisaalta, ei ole ollut lähistöllä sellaisia kursseja, mitkä olisi kiinnostanut.
Mutta nyt on mieli virkistynyt ja jaksaminenkin lisääntynyt. Lisäksi nämä meidän seutujen kansalaisopistot tarjosivat hyvän kattauksen oikein mukavan ja kiinnostavan kuuloisia kursseja tänä kautena.

Kaikkee kivaa voi tuohesta tehdä!




Ilmoittauduin tuohityökurssille, joka olikin nyt menneenä viikonloppuna. Pidän tälläisistä parin päivän kursseista. Niissä yleensä saa perusopit tekniikkaan, jotta voi vaikka jotain pieniä töitä puuhastella kotosalla jos innostus säilyy.
Lisäksi tämä kurssi oli sellainen matalan kynnyksen kurssi. Itsellä ei tarvinnut olla mitään työkaluja ja tarpeita itsellään. Opettajalta sai laitana ihan kaikkea ja ostaa tuohta edullisesti.

Irroitetut tuohet säilytetään kahden tuollaisen
puukehikon välissä, jossain ulkovarastossa tai
muussa vastaavassa. Ei huoneenlämmössä.


Minulla ei ole mitään kokemusta tuohitöistä. Olen joskus punonut pajua ja jotain risutöitäkin tehnyt. Juurikin tuollaisilta lyhytkursseilta saamillani opeilla.
Niissäkään en ole mikään taitava ollut. Ihan jotain lintuja risuista väännellyt ja kukkatukia pajusta.

Siitä se lähtee!


Mutta onneksi ei tarvinnutkaan olla mitään kokemusta kurssille mennessä. Aloitettiin ihan helposta neliön muotoisesta pannunalusesta. Sain vieläpä ensimmäiseen työhöni valmiit tuohisuikaleet!

Nurjalla puolella jo ollaan!


Muistelinkin siinä tuohta punoessani, että joskus vuonna nakki, pikku-Marke olisi maitotölkeistä päikyssä tai kerhossa jotain vastaavalla tekniikalla punonut. Sellainen muisto välähti mieleen!

Tuollaisella puisella tikulla autettiin tuohia menemään
toistensa alta. Puutikun voi tehdä jostain kovasta
puulajista, esim. vaahterasta, omenapuusta tai
katajasta. Yhdellä kurssilaisella oli poron-
sarvesta tehty!

Kahvitauko!


Valmis!


Pannunalusesta tuli hieno ja yllättävän siisti! Mutta eipä siinä kauaa kerennyt elvistelemään, kun vaikeustasoa nostettiin heti. Opettaja pisti minut puhdistamaan itse lisää tuohta. Tälläiselle kynnettömälle, nivelrikkosormelle se ei ollut helppoa. Mutta ei se kyllä ole kellekkään ja yllättävän paljon saa sitä tuohta puhdistaa pieneenkin työhön.
Koivuntuohesta irtoaa kerroksia, joilla saa tuohen paksuutta säädeltyä. Irroittaminen aloitetaan päällipuolelta, eli siitä valkoiselta tuohipuolelta. Yritin ottaa joka tuohesta saman verran pois, mutta taisi tulla joka tuohesta eri paksuinen. Mutta ei se tahtia haitannut!



Puhdastamani tuohet leikkasin kahden senttimetrin levyisiksi suikaleiksi. Minun pieniin töihini se oli passeli mitta. Koriin tai vastaavaan olisi tarvinnut leveämpää ja paksumpaa suikaletta.
Opettajalla oli mukanaan sellaiset leikkuupöydät/telineet, johon sai metallilistalla tarkan mitan ja mattopuukolla leikattua suoria suikaleita. Jos oli huolimaton, työssä se sitten näkyy neliöiden epäsymmetrisyytenä.

Leikkuualusta


Seuraavana työnä aloitin toisen pannunalusen, mutta siihen tulikin sellaiset taitetut kulmat. Heti otettiin luulot pois! Mutta hyvin opettaja selitti ja kyllä itsekin sitten huomasi, että tuohilla oli ihan looginen järjestys. Jos ne laittoi väärin, ne eivät sitoneet toisiaan ja kuvioon ei muodostunut neliöitä.

Just!

Jotenkin näin ne menee!


Olin ihan täpinöissäni, koska sain jo ensimmäisenä päivänä kotiin vietäväksi kaksi valmista työtä. Pieniä, mutta kuitenkin! Lisäksi olin ehtinyt tekemään itse tuohen puhdistamista ja leikkaamista.

Siitähän tuli kiva!


Toisena päivänä minulla olikin jo valmiita tuohisuikaleita. Opettaja sanoi, että voisin tehdä sellaisen pienen seinälle ripustettavan lokerikon. Suikaleeni kyllä riittäisi sellaiseen.
Näytti kyllä tosi vaikealta! Eikä se helppo ollutkaan, mutta kolmen ja puolen tunnin jälkeen se oli valmis. Halusin siitä yksinkertaisemman, kuin malli oli. En helpottaakseni työtäni, vaan ihan syystä, että pidin yksinkertaisesta enemmän. Ja tuohetkin menivät kaikki ihan pieniä pätkiä lukuunottamatta!

Nostetaan tasoa heti kunnolla! =O

Tähän työhön piti jatkaa tuohia liimaamalla.

Nyt pitäisi muodostaa pohja jotenkin!

Ta daa! Ja en yhtään muista miten tähän vaiheeseen
päästiin! ='D

Mutta valmiiksi tuli sekin! <3


Ope sanoi, että ehdit kyllä tehdä vielä yhden pienen rasian. Mutta siihen minun piti vielä ehtiä puhdistamaan ja leikkaamaan tuohet.
Ajattelin, että jos sen saisin siihen vaiheeseen, että muoto olisi jo selvä, ehkä osaisin sen tehdä kotona loppuun. Olin meinaan tehnyt aikas hitaasti ja todella ajatuksella noi edelliset työt. En halunnut hätiköidä, ettei tarvitse kauheasti purkaa.

Tuollainen pikku kori pitäisi saada aikaiseksi tuosta
aloituksesta.


Kuitenkin sain pikku korini valmiiksi ihan kurssiajalla. Opettaja auttoi minua parissa kohtaa, mutta yllättävän vähän. Hieman oli tähän työhön käyttämäni tuohet kuivempia ja laittoivat hanttiin, eivätkä meinanneet pysyä kireinä työssä. Jouduin niitä vähän liimailemaan. Mutta se kannatti, koska pikku rasiasta tuli tosi siisti!

Meinas tulla tenkka poo!

Open avustuksella päästiin eteenpäin. Tässä näkee, miten
tuollaista puutikkua käytetään.

Valmis! Pientä muotoilua vielä.


Voi että, kun oli kivaa saada tehdä jotain omin käsin! Kurssilla muut osallistujat olivat vanhoja konkareita ja heillä oli työn alla isoja koreja, rasioita, puukontuppeja, tuohilippalakkeja ja vaikka mitä. Sainkin heiltä hyviä neuvoja ja kannustusta. Ihan ihan muistakin aiheista tuli ideoita, tietoa ja vinkkejä, kuten paperinpunonnasta ja villankehräämisestä. Oli kyllä kiinnostava kurssi, mukavien ihmisten kanssa! Kädet olivat kyllä kipeät toisen päivän jälkeen ja sellaisi "sähköiskuja" sävähteli pitkin käsivarsia. Mutta kyllä huomasi, että ne ovat tosi paljon palautuneet, kun toistotyön rasitus on jäänyt pois. En oli voinut ajatellakkaan lähteväni moiselle kursille, jos olisin vielä päivätyössäni.



Sain mukaani kurssimateriaalia tuohen irroittamisesta ja sen säilyttämisestä. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka jotain pientä täällä kotonakin vääntäisi. Kyllä oli niin mukavaa puuhaa! Ja parille kurssille olen ilmoittautunut, joista toinen on tänä syksynä ja toinen ensi vuoden alussa. Mutta niistä sitten lisää, kun ovat ajankohtaisia.

Mä ihan rakastuin tähän pieneen koriin! <3

14 kommenttia:

  1. Oot kyllä ahkera ja taitava!! Hienoja juttuja sait tehdyksi. Mitähän sit seuraavaksi? =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä pienkursseissa on se kiva juttu, että yleensä opettajat ovat niin taitavia, että jo pienessä ajassa ensikertalainenkin saa onnistumisia ja jotain pientä valmiiksi. En ihan oikeasti ole mikään kauhean näppärä ja taitava ihminen. Mutta kiva saada onnistumisia!

      Jaa-a, sen näkee sitten muutaman viikon päästä, kun on seuraavan kurssin aika! ;'D

      Poista
  2. Oi miten huippua! Ihana kun pääsit tuollaiselle kurssille! Niin hienoja tuohitöitä♥ Olet kyllä näppärä! Mukavaa lokakuuta sinne teille 😍🍂🍁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on aikas suosittuja tälläiset pienkurssit. Mutta onneksi täällä korvessa niille on yleensä tilaa, kun ajoissa ilmoittautuu. Joskus kyllä käy niinkin, että niille ei tule tarpeeksi osallistujia ja ne perutaan.

      Hei, mukavaa syksyä teillekkin päin! <3

      Poista
  3. Voi miten hienon harrastuksen olet löytänyt. Saat käyttää luovuuttasi. Mukavaa alkavaa lokakuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kyllä, kun alkaa stressi ja paineet helpottamaan, niin hieman sitä luovuuttakin alkaa sieltä alta pikku hiljaa hiipimään!

      Ihanaa syksyä sinulle Anneli!

      Poista
  4. Suloisia töitä opit tekemään. Luonnontuotteita. Siitä se alkaa tuokin harratus, kun vähitellen opit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania, pieniä töitä! <3

      Kyllä tuosta vähän jäi sellaista kutinaa, että voisi joskus lisääkin tehdä. Täytyy varmaan vain vielä vähän lisää kurssittautua.

      Poista
  5. Olipa tosi mielenkiintoinen postaus. Töistä tuli hienoja ja taidokkaita.

    VastaaPoista
  6. Kyllä tuli hienoja. Jatka samaan malliin! 👌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Vähän jäi sellainen kutina, että voisi joskus lisääkin tätä lajia oppia. Jäi ajatuksia, miten voisi yhdistää johonkin muuhunkin, mitä olen opiskelujen saralta ajatellut.

      Poista
  7. Mahtaakohan näinä aikoina olla mitään tuohityökursseja... Olisi nimittäin ihanaa päästä oppimaan. Missä teit kurssin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäisin taitaa kurssitarjonta olla vähän heikkoa. =( Minä kävin Valkeakoskiopiston kurssin. Kansalaisopistolla oli näitä kursseja Pälkäneellä ja Sastamalassa. Kannattaa tsekkailla syksyllä kansalaisopistojen tarjontaa.

      Poista