torstai 16. heinäkuuta 2020

Kukonaskelin




Minulla on paljon kaikenlaisia ajatuksia ja ideoita päässäni. Yleensä se, että ne eivät sieltä ulos pääse, johtuu siitä, että minulta puuttuu se kuuluisa "piuha" pään ja käden välistä. En osaa luoda ideoitani materiaaliksi.


Toinen syy "tuottamattomuuteeni" on se, että ne materiaalit mitä haluaisin käyttää on vaikeasti saatavia tai niiden käyttövalmiuteen saaminen kestää kauan.


Joskus kuitenkin onnistunkin saamaan jotain aikaiseksi. Minulla on ollut ainakin kaksi vuotta kuva päässäni kallotrofeesta, missä on linnunjalat sarvien paikalla.


Viime syksynä meillä sitten vihdoin oli sen kokoisia patakukkoja, joilta sain talteen otettua jalat. Kinttuja ensin kuivasin ihan ulkona, kunnes laitoin ne loppukuivumaan suolaan erään ystäväni ohjeiden mukaan.


Koska minä en metsästä ja Beibekään ei metsästä hirvieläimiä, sopivan kallon saaminen metsästäjiltä vei oman aikansa.


Toki pää piti käsitellä ensin, jotta siitä kallo tulisi. Eli nylkeä, keittää puhdistaa ja valkaista. Valkaisun tein vasta juuri ennen trofeen kokoamista, muut vaiheet oli tehty jo syksyllä.


Höyhenet, mitä käytin kalloon, olivat Beiben viime syksynä ampumasta heinäsorsasta. Lihat tietysti syötiin, mutta kynin höyhenet mahdollista jatkokäyttöä varten. Muutama sitten tosiaan päätyi tähän.


Trofeelauta on meidän puretun navetan latolautoja. Materiaalin "arvokkuuden" ja vähäisyyden takia, Beibe sahasi laudan minulle. Olen tosi huono kaikkien koneiden kanssa ja näin varmistin taustalaudan onnistumisen.

Kannuksen pienestä koosta näkee, että kukko on ollut
tosi nuori. Kannus on oikeastaan vasta alkanut
kasvamaan.

Kukonjalat on kiinnitetty kalloon ruuvilla. Kallosta sahattiin sarvet ensin irti, porattiin reiät tynkiin, ruuvattiin ruuvi, josta sitten katkaistiin kanta. Kukonjalkoihin porattiin myös reiät ja ne sitten ruuvattiin ruuviin. Väliin sivelin kaksikomponentti liimaan varmistamaan liitosta. Sarventyngän ja jalan liitoskohtaan liimasin sorsanhöyheniä peittämään saumaa.
Kallo on kiinnitetty taustalautaan pätkällä kuorittua sähköjohtoa.


Minusta trofeesta tuli hieno ja erilainen! Siitä tuli juuri sellainen, miltä se päässäni näytti. Ystäväni sanoi, että se on hieman pelottavakin. Ehkä sen tarkoitus on ollakkin, en tiedä! Minä olen sellainen  80 -luvun kauhuelokuvien kasvatti ja voisin kuvitella, että jossain metsän keskellä olevassa yliluonnollisia tapahtumia täynnä olevassa mökissä olisi seinällä tuollainen kallotrofee.

Kalloissa on paljon hienoja ja kiehtovia yksityiskohtia!

Ehkä kuitenkin tarkoituksena on enemmänkin luonnonmateriaalien käyttö mahdollisimman tarkkaan, kuin toisten ihmisten pelottelu.
Tietysti myös tuoda kallotrofeet esiin hieman erilaisina ja päivittää nykyaikaan. Ne kun mielletään aina samanlaisiksi pölyttyneiksi, kellastuneelle mäntylaudalle laitetuiksi hirvenkalloiksi.
Me olemme halunneet antaa arvoa myös niille kalloille, missä ei ole komeita sarvia tai naaras hirvieläinten kalloille. Niitä kun metsästäjät eivät yleensä itse halua.


Pari ideaa olisi päässä. Saas nähdä kuinka kauan menee, ennen kuin ne sieltä ulos saan!

11 kommenttia:

  1. Juu, en edelleenkään haluaisi törmätä tuohon pimeässä, mutta hienohan se on! Toi on hieno idea, että tuoda noin kallot nykypäivään. Siitä voi tulla jopa uusi sisustustrendi, kun keksii sen jujun mikä uppoo ihmisiin. Itse en ole saanut mielestäni niitä korviksia, mitkä beibe teki sulle. Ne on mun mielestäni jo valmis tuote, jota kannattaisi jopa kaupata. Ostan kyllä heti, jos sellaisia myytte. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se hieman spooky! 😱Tossa se on keittiön seinässä ja aikas hyvin siihen on jo tottunut.
      Yksi supikoiran raato on tuolla pihan perällä mätänemässä. Korvisaineita siis tulollaan!😅

      Poista
  2. Huikea otus. Minäkin olen kerännyt mm. Auton alle jääneen fasaanin jalat ja ne höyhenet ovat upeita kukolla. Jaloista tein telineen kristallipallolle. Peuran kallonkin siistin joskus helsinkiläiskaksiossani, kun jotain tarvitsee, sen eteen on valmis näkemään vaivaa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkös, kun Beibe on kanssa suunnitellut kukonjaloista sellaiselle lasipallolle telinettä! Se on kyllä kans ollut sillä asteella jo kauan. Mutta ehkä joskus!

      Mulla tulee vaan vuosi vuodelta enemmän sellainen olo, että haluaa käyttää elämässään sellaisia materiaaleja jotka häviävät täältä luonnollisesti. Niitä vain pitää joskus odottaa ja työstää!🙂

      Poista
  3. Kaiken muun osaamisesi lisäksi olet vielä taiteilijakin! Tuo on kyllä erikoinen ja erityinen ja jotenkin ihan 110-prosenttisesti sinun "näköinen" teos!! En voi kuin ihailla luovuuttasi tässäkin kohtaa. Mistähän sinä vielä itsesi löydät tulevina vuosina... Jotenkin vaan olen ihan varma, että nää tosi monipuoliset jutut liittyen luontoon ja luonnonmateriaaleihin tulee vielä olemaan sun leipätyö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooh, tiedä nyt niin siitä taiteijasta! Mutta joskus onnistuu omastakin mielestä!

      Olis kyllä ihanaa, kun saiskin näistä luonnonmatskuista ammattia itselleen. Ideat ja toteutus vaan on havaituista ,että pitäis saada "taiteesta" hurjat hinnat elääkseen. Mutta joo, onhan näitä kiva suunnitella ja tehdä!

      Poista
    2. Vähäistä, ei havaituista!😂

      Poista
  4. Onpa jännä idea nuo kananjalat tuossa kallossa, hieno lopputulos! Meilläkin puoliso haluaisi tehdä metsästämänsä peuran päästä tuollaisen koristamaan takkahuonetta. Millä tuo kallo valkaistaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on keittämisen jälkeen valkaistu 30%:lla vetyperoksidilla. Sitä ei saa hankittua kuin poliisin luvalla. Mutta esimerkiksi 12%:sta saa ostettua vaikkapa Pavunvarsi nimisestä puutarhatarvikeliikkeestä. 9%:sta taitaa saada apteekista. Jos kallo ei ole vertynyt ja sen saa hyvin puhdistettua kaikesta irtonaisesta hyvin, saattaa valkaistua noilla miedommillakin ihan hyvin.

      Poista