sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Lutra lutran jäljillä!

 

Saukko oli tullut naapurin rajaa kulkevaa
ojaa pitkin.

19. ja 20. päivien välisenä yönä tuiskutti lunta ja silloin oli ollut saukko eli lutra lutra liikkeellä. Voipi olla, että se oli liikkunut tuiskun turvin, tai sitten ihan aamusta. Me huomasimme jäljet vasta päivällä.

Sieltä se oli tullut!

Jäljet menevät pellon yli kohti
meidän kasvimaata.

Nämä eivät ole saukon jälkiä, vaan rusakon,
joka on kaivellut hangen alta syötävää.

Voi että, kuinka hienoa on, että saukko käy meidän pikku lammella! Se on siis käynyt ainakin kerran aikaisemmin. Voisi vaikka olettaa, että se on sama saukko, koska reitti on sama. Ja huomasimpa sellaisenkin asian, että se on vieraillut melkein samaan aikaan tammikuussa. Olen postannut vuoden 2018 vierailusta tammikuun 27.päivä. Siinä postauksessa on oikein kuviakin saukosta. Huonoja, mutta kuvia kuitenkin! 

Mutta nämä ovat saukon kaivuujälkiä
lammen rannalla.

Tässä näkee, kuinka se on tuosta lammen
reunasta kaivellut. Naapuri näkyy
tuolla pellon takana.

Saukon edellisestä todistetusta vierailusta voit käydä lukemassa tästä linkistä

Saukko oli pompotellut myös kasvimaalla.

Kasvimaalla saattaa olla myös vesimyyriä.
Ne liikkuvat katteiden alla ja kaipa saukko
oli niiden jälkiä haistellut.

Saukko oli kaivellut lammen matalassakin
päässä.

Nyt kävelin lumikengillä pellolla seuraillen sen jälkiä. Hanki oli tosi upottavaa paikkapaikoin ja saukko oli ikäänkuin uinut hangessa. Voi hitsi, kun olisi kiva päästä näkemään se joskus!

Sitten se oli jatkanut matkaa lammasverkon läpi
kohti pellon rajaojaa.

Olisi kiva päästä näkemään, miten se kulkee
syvässä hangessa!

Hauskat "uimisjäljet"!

Mutta toisaalta olen ihan tyytyväinen pelkkiin jälkiinkin. Jotenkin se kertoo siitä, että olemme saaneet luotua monimuotoisuutta omalle tontillemme. Jopa niin paljon, että saukkokin arvostaa lampeamme mahdollisena ruokailupaikkana.


Saukko kulkee ojia pitkin, jos vain mahdollista.

Seuraavana aamuna ennen kouluun lähtöä, kävin Maurin kanssa pissalenkillä. Huomasin, että saukko oli todellakin mennyt metsän läpi seuraavalle ojalle ja jatkanut sitä pitkin, ties kuinka kauaksi. Tästä on kuitenkin lähimmille järville ja isommille laskuojille vähän matkaa. Toivottavasti ei ainakaan auton alle jää, jos valtatien yli aikoo kulkea.

Meidän pellolta se oli lähtenyt naapurin
kapean metsäsaarekkeen läpi, kohti
seuraavaa ojaa.

Oletko sinä nähnyt koskaan saukkoa luonnossa tai löytänyt sen jälkiä?

Lumen tasapainoilua tolpannokassa!


10 kommenttia:

  1. Ihana vieras teillä. Saukon latinalainen nimi on niin hauska, että se jää kovakalloisemmankin (minun) mieleen.
    Siitä on kauan, kun olen nähnyt saukon tai edes sen jälkiä.
    Lumikko käy meidänkin nurkissa ja olen vaaninut sitä kameran kanssa huonolla menestyksellä.
    Mukavaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Todellakin! Ihana eläin, hauskalla nimellä!

    Voi, lumikkokin on niin symppis! Pari kertaa olen livenä nähnyt ja aina hämmästynyt siitä, kuinka pieni se on.

    Toivottavasti saat sen ikuistettua kamerallasi!

    VastaaPoista
  3. en ole koskaan nähnyt luonnossa edes jälkiä. Symppis eläin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin niitä pääsee näkemään. Mutta olen ihan innoissani, vaikken ole itte elukkaa nähnytkään!

      Poista
  4. Meidän kylän purossa sanotaan olevan saukkoja. En ole koskaan nähnyt, mutta innolla aina käyn kurkkimassa.

    VastaaPoista
  5. Viime talvena näin saukon meidän joella, nousi jään pinnalle liikkumaan. Meillähän joki on osittain sulana ja sieltä se nousi.Naapuri on myös seuraillut samaa saukkoa vähän alajuoksulle päin.
    Heti arvasin mikä se on, vaikka en ole ennen nähnyt. Kyllä päivittäin tiirailen joelle, josko sitä näkyisi. Kissat kulkee siellä myös, en tiedä mitä ne tykkää toisistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau! Tosi hieno luontokokemus! Kyllä saukon hahmo on hyvin tunnistettava.

      Mies sanoi, että saukko saattaa olla ärhäkkä. Joten kyllä se voi kissoille vauhtia antaa!

      Poista
  6. Mä olen kolme kertaa "nähnyt" saukon meidän tontin päässä olevassa ojassa. Ekan kerran näin vain hirmuisen aallon, kun joku sukelsi ojassa pitkän matkaa, eikä se voinut olla muu kuin saukko, kun aalto oli niin valtava. Toisen kerran näin otsalampun valossa silmäparin kiiluvan ojassa. Luulin näkeväni näkyjä, mutta koiratkin kiinnostuivat, joten veikkaan sen olleen saukko. Kolmannen kerran näin sen ihan kunnolla parin minuutin ajan, kun se sukelteli ojassa ja nousi välillä rantatöyräälle ihmettelemään. Hieno ilmestys :-)

    VastaaPoista