tiistai 21. maaliskuuta 2023

Talvetettujen pelargonioiden kuulumiset ja pari uutta hankintaa!

 

Pelargoniat 21.3.2023. Etualalla latva-artisokan
ja chilin taimia.

Syksyllä sydän verta vuotaen heitin koko kesän upeasti kukkineet pelargonit kompostiin. Sinänsä niiden rahallinen arvo ei ollut mikään mittava, koska satuin Rustan puutarhamyymälään sopivaan aikaan kun pelargonit olivat tarjouksessa 0,99€. Mutta silti tuntui tosi pahalta laittaa kukat pois. Tämän asian kanssa tuskailen joka syksy.

Tässä olen jo leikannut pelargonioita.

Ostin viime keväänä Honkasen puutarhalta kaksi tuoksupelargoniaa. Ne maksoivat hieman enemmän ja kasvoivat valtavan kokoisiksi kesän aikana. Sielu ei antanut periksi heittää niitä menemään ja päätin kokeilla niiden talvettamista sisällä. Samalla otin talteen kaksi viimeistä tarjouspelargoniaa, jotka olivat "pelastuneet" kompostituomiolta piilottelemalla kukkaistutuksessa.

Otin leikkaamani pistokkaat veteen juurtumaan.

Samaan syssyyn raahasin sisälle vielä kaksi hopeaputousta ja kolme verenpisaraa. Tästä syksyisestä tapahtumasta voit käydä lukemassa postauksesta "Vanha pelargonia..." 
Noh, hopeaputoukset heittivät lusikan nurkkaan aikas pian. Sitten kuolivat kaksi verenpisaraa. Sitä ennen niissä oli kirvoja useampaan otteeseen. 

Uutta kasvua on jo havaittavissa!

Mutta kaikki neljä pelargoniaa ovat porskuttaneet ulkoeteisen ikkunalla menestyksekkäästi koko talven. Ulkoeteinen on vetoisa, koska ulko-ovessa kuljettaessa, kylmää ilmaa pääsee suoraan kukkasiin. Muutenkin pidimme lämpöä aika matalana sähkön ollessa hintavaa joulun tienoilla. Silti jouduin kastelemaan pelargonioita aika usein. Ikkuna on etelään päin ja polttelin kasvivaloa päivittäin.

Verenpisara on tosi ränkyn näköinen.

Yksi verenpisaroistakin on heikossa hengessä. Se on pudottanut lähes kaikki lehtensä. Mutta auringon alkaessa taas paistelemaan silloin tällöin, verenpisara on lähtenyt varovaiseen kasvuun. Nappasin siitä ja kaikista pelargonioista pistokkaita, jotka ovat nyt vedessä juurtumassa.

Mutta kyllä sieltä uuttakin kasvua pukkaa.
Katsotaan, miten käy!

Varsinkin tuoksupelargoniat olivat kasvattanut hojoa uutta kasvua, joten tekikin hyvää leikata niitä ihan reilusti. Samalla vaihdoin niihin uudet mullat ja isommat ruukut. Tavallisiin pelargonioihin en ole vielä multia vaihtanut. Niissäkin on kyllä hyvin uutta kasvua ja kukkaakin pukataan. Olenhan alkanut niille pieniä lannoitehörppyjä antamaan.

Uudet hankinnat!

Intoutuneena tästä talvetuksen onnistumisesta, hankin pari uutta tuoksupelargoniaa. Beiben käydessä auton varaosaostoksilla, pyysin häntä tiputtamaan minut kyydistä Plantagenin kohdalla. Siellähän oli huikea määrä eri tuoksuisia pelargonioita myynnissä. Oli tosi vaikea hillitä itseään, kun olisi tehnyt mieli ostaa kaikkia erilaiset. Mutta tyydyin sitten kahteen, mitkä ovat makuina yksiä lemppareitani; appelsiini ja kola.

Tämä tuoksuu appelsiinille.

Pelargonioiden lehdet todellakin tuoksuvat appelsiinille ja kolalle! Tarjolla oli pähkinän, ruusun, inkiväärin ym. tuoksuisia pelargonioita. Hämmentävää! Miten ihmeessä nämä on jalostettu? Tietääkö kukaan?

Tämä tuoksuu kolalle. Ihana!

Näiden appelsiinin ja kolan tuoksuisten pelargonioiden pitäisi myös kukkia. Katsotaan nyt, miten nämä menestyvät. Vaihdoin niille isommat ruukut ja niissä on jo uutta kasvua. Olisi hienoa, jos näistäkin tulisi monivuotinen ilo.


Tässä taisi käydä juuri niin kuten vähän pelkäsinkin. Koska tämä onnistunut talvetus loi luottamusta siihen, että pelargoniat voivat selvitä talvesta ihan huoneenlämmössäkin, voipi olla että tulee hommattua kaikkia ihania vanhoja pelargonia lajikkeita kesän aikana. Kunhan nyt ei ihan lähtis lapasesta!
 Onnistuminenhan ei tietenkään poista sitä karua tosiasiaa, että talon ikkunoiden määrä ja ikkunalautojen tila ei ole lisääntynyt. Mutta murehditaan sitä sitten ensi syksynä!

8 kommenttia:

  1. Olen talvettanut omia pelargoniota liki kymmenen vuotta ja niissä on tosiaankin enemmän tunnearvoa kuin rahallista arvoa. En vain mitenkään tohdi heittää niitä pois syksyllä kun ovat vielä pakkasten tultua täydessä kukassa. Vien ne sellaisenaan (vähän toki karsin suurimpia pois) pimeään viileään tilaan ja kastelen vähän silloin kun muistan. Tuon ne sisälle maaliskuun alussa ja parturoin ne silloin ruukun tasolle. Näin toimittuna ne kukkivat vasta kesän loppupuoliskolla. Eli jos niitä pitäisikin koko talven sisätiloissa ? ehkä kukkiminen aikaistuisi.
    Mielenkiintoisia nuo erilaiset tuoksupelargoniat....en ollut koskaan kuullutkaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin kans, että pitäisiköhän yrittää syksyllä marketti pelargonioiden talvetusta ihan kellarissa. Ei ota, jos ei annakaan!

      Poista
  2. Oma tuoksupelakka selvisi mutta on kyllä aika hontelon oloinen. Mitenhän paljon sitä vielä leikkaisi? En muuten saanut yhtään oksaa juurtumaan, mätänivät kaikki vesilasiin. Outoa!
    Minä sain ison rungollisen verenpisaran läksiäislahjaksi työpaikalta 2021 ja se on nyt pari talvea talvehtinut kellarin portaissa. Nytkin pukkaa uutta lehteä ja vähän nuppuakin. ♥ Sille pitää vaihtaa tänä vuonna uudet mullat, mikä on hirveä homma, koska on niin isossa purkissa että mies kuljettaa sitä nokkakärryllä.

    Myös wistaria ja syyssyrikät on alkaneet mun suureksi riemuksi tehdä uutta!! Olen hurmoksessa! Tykästyin niihin jo vuosia sitten ja nyt vasta pystyin hankkimaan kun ne pystyy talvettamaan. Wistariasta sanotaan, että se ehkä voisi talvehtia maassa. Hirvittäisi kyllä kokeilla....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun tuoksupelargonioiden pistokkaisiin ei ole ainakaan vielä tullut juuria. Nähtäväksi jää, tuleekokaan vai mätäneväkö.
      Olen itse leikannut aika rohkeasti tuoksupelargonioitani. Leikkasin niitä syksyllä sisälle tuodessani ja nyt keväällä. Olisi voinut leikata vieläkin enemmän.
      Mulla syyssyrikät talvehtivat toista talvea kellarissa. Toivottavasti heräävät henkiin tänäkin keväänä, koska ovat niin ihania!

      Poista
  3. Vitsit miten hyvin olet onnistunut tuo talvehtimisen kanssa. Voin sanoa, että jos itse oisin noin hyvin onnistunut, niin lähtisi kyllä jatkossa lapasesta tuo juttu :)
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle Marketta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eletään vaarallisia aikoja, kun puutarhamyymälät pursuilevat pelargonian pistokkaita!😆

      Poista
  4. Onpa upean muhkeat pelargonit. Enkä minäkään ollut kuullut, että tuoksupelargoneissa olisi noin paljon erilaisia tuoksuja saatavilla. Kola ja appelsiini kelpais tännekin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole uskaltanut poiketa Honkasen puutarhalla, kun instassa mainostivat pelargonian pistokkaita!😆

      Poista