Mäyräkoiran kokoinen aukko sydämessä!

 

Olemme yrittäneet opetella maurittomaan elämään. Sydämmiimme jäi matalan koiran kokoinen aukko, kun jouduimme tekemään päätöksen päästää Mauri pois. Emme olisi uskoneet Beiben kanssa kumpikaan, kuinka pahalta voikaan tuntua ja kuinka ikävä meillä on Mauria.

Mauri ja Omppu

Siellä missä aurinko, siellä Mauri!

Myöntää täytyy, että pari viime vuotta koiran kanssa on ollut aika rasittaviakin välillä. Sillä oli kuulo mennyt tosi huonoksi ja silmät olivat kaihin kaihertamat. Liikkuminenkin oli aika ajoin vaikeaa. Koira käyttäytyi välillä aivan kuin dementoitunut ihminen. Siitä näki välillä ihan selkeästi, että se oli ihan kujalla elämästä.

Puulämmitteinen vanha talo ei ole ihanteellinen asuinpaikka
lyhytkarvaiselle mäyräkoiralle. ='D

Eikä Suomen runsaslumiset talvet!

Mauri ja Benja

Kuka minun kanssani nyt leipoo ja esipesee
astiat?

Tai tulee lenkkikaveriksi?

Mutta niitä hyviä päiviä oli kuitenkin viime aikoinakin enemmän, kuin huonoja. Ehkäpä se, että koira oli saanut asua elämänsä paikassa, missä se sai liikkua vapaana, oli luonut sille hyvän peruskunnon ja pitänyt mielen virkeänä. Siltikin vanhuutta vastaa ei vaan pysty taistelemaan ja onhan kuukautta vaille 14-vuotta pitkä ikä koiralle.

Maurin sai hyvin mukaan hömpötyksiin.
Tässä joulukalenterikuvassa Hehku-tontun
kanssa.

Iskän jalalla on hyvä lepuuttaa päätään.

Jänistämään menossa.

Mauri ja Benja

Mauri otettiin meille metsästyskoiraksi. Etsimme pitkään lyhytkarvaista mäyräkoiraa, joka olisi jänistyslinjaisista vanhemmista. Pentue löytyikin Pirkkalasta ja alkukesästä 2009 meille muutti pienen marsun kokoinen koiranpentu. Lakritsa kissa oli silloin 3-vuotias.

Mauri esittelee herkkutattia.

Se oli aina minun mukanani kasvihuoneella.

Ja kasvimaalla! Tällaisia kuvia missä koira näkyy jossain 
kohtaa kuvaa, löytyi vaikka kuinka. Se oli aina mukana!

Siinä sitten opeteltiin liikkumaan sisällä ns. hiihtämällä, kun älyttömän pieni pentu oli koko ajan jaloissa!

Koska Mauri tuli meille alkukesästä, olimme jatkuvasti sen kanssa ulkona. Olimme aivan varmoja, että riistaveristä metsästyskoiraa ei saa opetettua pysymään pihassa. Mutta väärässäpä olimme! Mauri karkasi pihasta kaksi kertaa. Ja molemmilla kerroilla pihaan tulleen jäniksen perässä.

Kyllähän se "harhautui" monesti lähimetsään tai -pelloille hajujen perässä, mutta se yleensä tuli huutamalla takaisin, jos vain sattui kuulemaan. Useinhan se ei edes ollut missään hävöksissä. Se vain oli niin matala, että hukkui näköpiiristä hyvin herkästi.

En yhtään muista, mitä tässä tehdään. Olisikohan
ollut jotain kyynelkanavien aukaisua tms.

Se oli välillä "viihtyisässä" kunnossa, kun tuli
kaivuureissuiltaan. Yksi syy, miksi halusimme
lyhytkarvaisen koiran!

Aina mukana hommissa!

Kävimme Maurin kanssa tottelevaisuuskoulutuksissa, sekä koiranäyttelyissä. Näyttelyt olivat kasvattajan toive, mutta en varmasti niissä olisi käynyt, ellei Beiben siskon silloinen unkarin wisla olisi ollut saman ikäinen ja meidän koirien roduilla arvostelut samoina päivinä.

Kuukuna ja pöpipäät!

Mauri tuli melkein kaikkien eläinten kanssa
toimeen!

Mauri ei menestynyt näyttelyissä huonojen takakulmaustensa takia. Emme halunneet sillä jatkaa sukua, koska sillä oli muutenkin vähän jalat vinksallaan. Mutta niissä hommissa mihin me se haluttiin, se menestyi mainiosti. Se oli loistava metsästyskoira ja kotikoira!

Beibe jänisti sen kanssa, sekä kävi luolalla. Molemmissa metsästysmuodoissa se toimi hyvin.

Kotikoirana se oli ihan huippu. Se oli ystävällinen kaikille ihmisille. Lapsista se tykkäsi erityisesti. Tämä ominaisuus ei ole ihan itsestään selvyys mäyräkoirille!

Muita koiria se siesi, jos ne olivat narttuja. Aikuistuttuaan se ei voinut sietää muita uroksia. Tämä tuotti joskus lenkillä ongelmia, kun ihmiset pitivät koiriaan vapaina tai päästivät kielloistani huolimatta omat koiransa lähelle Mauria.

Töissä!

Beibe laittoi Maurille aina vetokoirien tassusalvaa
ennen kuin päästi koiran jänistä ajamaan. Salva
ehkäisi hieman tassujen rikkoontumista.

Jahdin jälkeen nuotiolla.

Nuorempana Mauri oli kuitenkin kovaluonteinen ja jääräpäinen. Monesti otettiin yhteen, kun selviteltiin lauman johtajuutta meidän ekosysteemissä. Monesti jouduttiin ns. alistamaan se ja viemään niskaotteessa pois tilanteesta. 

Olen törmännyt elämäni aikana muutamiin mäyräkoiriin, jotka purevat ihmisiä ja jopa omistajiaan. Mauri oli kuitenkin sellainen koira, että se oli opetettu positiivisen kautta esimerkiksi luopumaan ruokakipostaan tai luustaan. Olenkin aina sanonut, että irti-käsky on yksi tärkein käsky, mikä koiran tulee osata ja myös totella. Koskaan ei tiedä, mitä koiralla on suussa ja se täytyy saada siltä pois.

Mauri ja Kuukuna

Näitä "telaketjujälkiä" lumella on ikävä!

On myös outoa, kun ei aamulla tarvitse lähteä
pissalenkille. Tosin viime aikoina ne tehtiin
ilman remmiä.

Mauri oli helppo koira! Sen pystyi ottamaan lähes mihin tahansa mukaan. Se käyttäytyi hyvin ja totteli käskyjä. Nyt viime vuosina kun sen kuulo heikkeni, oli hyötyä siitä, että se osasi muutaman käsi merkin. Kuten seis ja tänne.

Sienestyskaveri <3

Beiben metsästyskumppani!

Lakritsan koirakaveri

Kaksi kertaa aiemmin varauduimme jättämään hyvästit Maurille. 8-vuotiaana se sai mäyräkoirahalvauksen eli välilevytyrän. Se oli tosi kipeä. Mutta kuin ihmeen kaupalla se toipui. Taaskin saimme kiittää, ettei se ollut viettänyt sohvakoiran elämää, vaan oli todella hyvässä lihaskunnossa. 

Sitä hoidettiin liikkumattomuudella, kipulääkkeillä, akupunktiolla, sekä laserhoidoilla. Se toipui lähes ennalleen, mutta alkoi pissaamaan kuin nartut. Eli kyykkäämällä. Jalannostomerkkailut jäivät pois lähes kokonaan.

Tässä ollaan juuri voitettu Match show!

Toisen kerran lähdimme hakemaan kuollutta koiraa erään autiotalon lattian alta, kun Mauri yhytti jänisajossa supikoiran ja ampaisi sen perässä talon alle. Sillähän oli aina kaksi tutkaa pannassaan. Toinen maanpäällistä ajoa ja toinen maanalaista ajoa näyttävää. 

Koira ajoi supikoiraa autiotalon alla, kunnes se jumiutui talon eteisen ja keittiön kynnyksen alle. Luola tutkan avulla paikansimme koiran. Aloin kaikkien mahdollisten rekisterien kautta jäljittämään talon omistajia ja tuntien kuluttua minulla oli oletettavan perikunnan jäsenen puhelinnumero johon soittaa.

Saimme luvan purkaa lattiaa, että saisimme koiran ulos. Olimme aivan varmoja, että Mauri oli menehtynyt, koska lattian alta ei ollut kuulunut tunteihin mitään ääniä ja koira ei ollut liikkunut senttiäkään. 

Patakatosta rakentamassa Beiben kanssa.

Rakennustarkastaja!

Beiben veli tuli apuun ja saimme purettua talon rossipohjaa sen verran, että saimme koiran näkyviin. Se oli aivan eloton. Mauri ja supikoira olivat kiilautuneet noin viidentoista sentin korkuiseen rakoon talon keittiön alle. Koiran karvan suunnasta päätellen löydettiin sen pää ja yritettiin vetää sitä välistä pois. 

Samassa supikoira alkoi liikkumaan. Se virkosi, kun lattialankun irrottaessamme, päästimme samalla ilmaa lattian alle. 

Supikoira lähti ryömimään pidemmälle lattian alle ja samassa Maurikin vetäisi henkeä ja ajo jatkui siihen mihin se oli hapen loppuessa päättynyt. 

Beibellä lipsahti ote koirasta ja minä syöksyin koiran perään osittain lattian alle ja sain otteen sen takajalasta. Ajattelin, että sattui tai ei, koira on saatava pois lattian alta. Ja niin saimme sen elävänä takaisin. Tosin minulla oli paikat mustelmilla pitkän aikaa!

Korjasimme lattian niin hyvin kuin taisimme ja soitimme omistajalle, että koira on saatu elossa talon alta. Hän oli ihan hengessä mukana ja tosi iloinen, että koira oli kunnossa.

Mauri katselee kanantipuja!

Saalista on taas saatu ruokapöytään!

Mauri ja Bull Mentula-kukko

Tätäkään en yhtään muista, miksi koiralla oli tuo kuuppa.

Maurista löytyi ihan järjettömän paljon kuvia! Jo se kertoo kuinka paljon se on ollut meidän touhuissa mukana. Aina kun jompi kumpi meistä meni ulos, niin koira oli mukana. 

Se oli aina touhuamassa omiaan ja sitten välillä tuli katsomaan oliko sen kanssa ollut ihminen vielä siinä, mihin se oli jäänyt.

Mauri yleensä ollessaan yksin pihassa nukkui rapulla, talon
seinustalla tai pihatien alussa olevan männyn juurella.

Näitä lenkillä otettuja kuvia on Maurista kymmeniä!

Samoin auringon palvonta kuvia!

Tässä ollaan taas menossa jänisreissulle!

Vaikka koira on ollut maalämpöä tuottamassa vasta pari päivää, olen kuullut sen kuorsaavan omassa nurkassaan ja nähnyt sen monta kertaa pihassa. Vaikka eihän se tietysti ole ollut Mauri, vaan sen muisto.

Kummasti sitä on ehdollistunut siihen, että koira on elämässä mukana.

Vanhemmiten alkoi varjokin maistumaan.

Mauri ei pitänyt uimisesta, eikä ollut hyvä uimari. Mutta
veteen heitetyn lelun perässä meni kyllä uimaan. Joskus
se sukelsi lelun perässä ja sitten sitä piti mennä 
pelastamaan.

💛

Kuukunan ja Ompun kanssa Mauri oli tosi huippu! Se käyttäytyi aina loistavasti muksujen kanssa. Silloin kun muksut olivat vauvoja, Mauri ryömi lattialle heidän viereensä. Ei koskaan tarvinnut pelätä, että se olisi purrut vauvoja. Puklut kyllä nuolaisi naamalta, jos aikuisten silmä vältti!

Löysin tuollaisen käävän ja oli pakko hassutella!

Mauri ei tehnyt koskaan pahaa kanoille!

Tässä Mauri on tosi kipeä selkänsä takia.

Me teimme surutyötä koirasta luopumisesta jo pidemmän aikaa. Se alkoi pissailemaan sisälle ja oli välillä tosi kipuisen oloinen. Pissan mukana tuli välillä verta.

Siltä otettiin pissanäytteitä ja sillä ei ollut tulehdusta. Joten jostain muusta oli siis kyse.

Muutamia viikkoja sitten siltä alkoi tulla pissan mukana veri hyytymiä ja veimme sen jälleen kerran eläinlääkäriin. Ultrassa näkyi "jotain" eturauhasessa. Maurihan oli kastroitu, joten hormonaalista kasvainta sillä hyvin pienellä todennäköisyydellä oli. Mutta jotain siellä oli, joka oireet aiheutti. 

Tässä taas hassutellaan sairaan kustannuksella.
Laserhoidoissa käytettiin välillä tuollaisia
aurinkolaseja.

Kuuma koira!

Saunan ovella!

Koira sai kipulääkettä ja hevoskuurin antibioottia. Sovimme eläinlääkärin kanssa ja myös keskenämme, että jos kuuri ei anna vastetta muutamassa päivässä, niin se oli sitten siinä.

Grillimestari!

Tytär markkinoilla Maurin ja Benjan kanssa.
Kattokaa, kuinka pieni Benja on!

Lumikenkäilemässä!

Koiran olo kohenikin kuin ihmeen ja kumman kautta! Se oli pirteä, söi hyvin ja leikki. Oli taas suorastaan oma ärsyttävä itsensä.

Hammaspainia kaverin kanssa!

Maistus varmaan mullekkin!

Tässä rakennetaan kasvihuonetta

Jonain keväänä....

Viikko antibioottikuurin loppumisesta, Maurin kunto romahti yhden päivän aikana. Se pissasi ihan koko ajan alleen, pippelistä valui verta ja sillä oli kipuja. Lopullinen päätös päästää poika pois tuli siinä hetkessä ja me molemmat Beiben kanssa tiedettiin sen olevan oikea päätös. 

Lammen rannalla

Omavaraistelussa koirallekin riittää luita

Lötkö-pupua Mauri alkoi sietämään aina kesän
mittaan. Se kävi sitä katsomassa ja siitä näki
kuinka sen olisi tehnyt mieli vähän haukata.
Mutta hienosti malttoi mielensä!

Hautasimme Maurin kanalan viereiseen pieneen metsään. Käärimme sen Maurin omaan lampaantaljaan. Vaikka olemme haudanneet monta eläintä yhdessä olomme aikana, kyllä tämä oli yksi vaikeimmista. Tuntui, että sydän olisi revitty rinnasta. Irti päästäminen oli vaikeaa ja en olisi malttanut lopettaa pienen, kylmevän ruumiin silittämistä.

Aina mukana kasvihuoneella!

Tätä tonttua ei uskaltanut jättää kahdestaan
Maurin kanssa!

Vahtimassa kananuorikoita.

En ole koskaan tunnustanut itseäni koiraihmiseksi. Mutta 14-vuotta saman koiran kanssa on kuitenkin niin pitkä aika, että väkisinkin kiintyy.

Varsinkin viimeiset vuodet oltiin Maurin kanssa todella läheisiä. Koiralla oli suuri merkitys minulle silloin kun toivuin työuupumuksestani.

Opiskeluaikanani olin paljon kotona koiran kanssa. Tietysti olihan muutkin elukat, mutta koiran kanssa touhuttiin kaikkea. Käytiin lähiseutujen luontokohteita kiertelemässä, marjastamassa ja sienessä.

 

Tässä Mauri saa laserhoitoa selkäänsä. Sillä ei tarvinnut
koskaan käyttää kuonokoppaa eläinlääkärissä.

Mauri esittelee satoa!

Kuva kesältä 2022

Koira oli minun kanssani aina kasvihuoneella ja kasvimaalla. Kesän aikana se aina kiersi kasvimaan edessä olevaa lampea sammakoita saalistaen. Lammen ympärille kuluin suven mittaan mäyräkoiran levyinen polku!

Kuukunan kanssa.

Minä, Mauri ja Lakritsa

Mauri oli meillä kotona järjestämäni koulu-
projektin päätähti. Kuhmalahden koululaiset
tulivat Leppämäkeen viettämään retkipäivää
ja Mauri sai paaaaljon rapsutuksia.

Kun koira oli haudattu, juotiin kahvit Beiben kanssa. Ja itkettiin paljon! Siivosin saman tien pois Maurin lelut ja remmit pois. Beibe purki petipaikan, mutta patja säästettiin. Onhan meillä Benja kyläilemässä usein.

Beibe, Omppu ja Mauri

Lakritsa-kissa on käyttäytynyt hieman oudosti nyt parina päivänä. Se on ollut tosi ihmiskipeä ja hakenut läheisyyttä. Kaipa sekin pitää koiratonta oloa jotenkin outona. 

Lakritsa täyttää toukokuussa 17-vuotta ja senkin poismenoon ollaan jo yritetty varautua. Katsotaan nyt, kuinka kauan kissapappa porskuttaa vielä!

Äidin kasvimaalla!

Tässä Beibe suorii jotain kalloa ja elukat odottavat
makupaloja.

Beibe ja Mauri kunnostavat pikkukasvarin
ympäristöä.

Kissa ja koira antoivat meille yhdessä vanhetessaan monet naurut. Maurihan muutti yöksi nukkumaan meidän pesuhuoneen lattialämmityksen päälle jo monta vuotta sitten. Sen mielestä se oli talon lämpimin paikka ja sehän oli palelevainen pieni koira.

No, kun Lakritsa lopetti vanhemmiten pakkasilla ulkopissalle pyytämisen ja alkoi tekemään tarpeensa minun käsin muokkaamalle kyytöntaljalle, se sai luvan muuttaa Maurin kanssa yöpymään saunaosastolle. Iltarutiineihimme kuuluikin laittaa "papat saunomaan". Tämä jaksoi huvittaa joka ilta!

Beibe, Lakritsa, lampaat ja Mauri. Marsutkin
ovat tuolla häkissä, minkä päällä kissa ja
Beibe istuvat.

Tässä kerätään pietaryrttiä värjäystä varten.

Mauri kannon päällä näyttämässä mittasuhteita.

Pojat perkaa ahvenia!

Nyt on kyllä sellainen olo, että ei enään yhtään koiraa tähän torppaan. Ja ei kyllä kissaakaan, kunhan sen aika koittaa. Eläimistä luopumisen tuska on niin kova ja suru suuri, ettei meinaa vanha ihminen sitä kestää.

Mettästämässä

Kuva viime syksyltä. Maurin viimeinen jänistysreissu!

Mauri ja Pirkko-kana.

Mutta kuten eläinlääkäri sanoi, että eläimestä luopumisen tuska on pieni aika siihen aikaan verrattuna, kuinka paljon ne antavat iloa elämään.

Beiben kanssa puhuttiinkin, että vaikka Mauri oli välillä tosi raskas ja rasittava, kyllähän se toi paljon sisältöä elämään. Paljon on ihania hetkiä saatu viettää sen kanssa ja monia hyviä muisto jää elämään mieliimme.

Mauri pysyi paikoillaan, kun flexin laski maahan.
Se ilmeisesti luuli olevansa kiinni.

Nauretaan aina sille, että kuinka jänikset pitivät sitä ihan kuin pilkkanaan jänismettällä. Mauri kun ajoi niin hitaasti jänistä jäljellä, että puput ehtivät katselemaan taaksensa ihmetellen raivokkaasti haukkuvaa, hitaasti etenevää pötkylää. Jänikset usein istuskelivat ja nuoleskelivat tassujaan ja saattoivat heinääkin haukata odotellessaan niitä ajavaa koiraa. Eivätpä vaan hoksanneet, että matalan koiran tiimiin kuului pitkä mies jousipyssyn kanssa ja jäniksestä loistavaa ruokaa laittava emäntä!

Mauri pelaamassa muistipeliä murujen kanssa.

Pönttöpäät nukkumassa.

Omppu tykkäsi taluttaa Mauria.

Kyläkauppaan menossa.

Eläinlääkärissä.

Esittelemässä Beiben uusia villasukkia.

Jalan pyllytystä!

Kuten tytär Mauri muistokirjoituksessaan kirjoitti, Mauri on nyt sellaisessa paikassa, missä se juoksee kaikki jänikset kiinni ja siellä palaa ikuinen takkatuli, minkä ääressä lämmitellä.

Ihan viimeisiä metsälenkkikuvia.

Kuva: Sirpa Anttonen

Rokosinan Ajuri 'Mauri'

15.4.2009-28.3.2023

Kaivaten kotiväki ja ystävät