7 Asian Haaste!

Kotoisaa Arkea -blogin Heli, haastoi minut vastaamaan 7:ään kysymykseen. Tartuin haasteeseen mielelläni ja muutamia päiviä olen tässä miettinyt, kysymyksiä ja itseäni. Nyt olen päässyt jonkinlaiseen tilinpäätökseen.

1. OLETKO KEITTIÖN HENGETÄR JA MIKÄ ON BRAVUURI RUOKASI?

Rakastan ruokaa! Se on työni ja harrastukseni! Se on minun elämäni! Ajattelen lähes kokoajan ruokaa; sen valmistamista ja syömistä! Myöskin sen kasvattamista! Heittäydyn elämässäni eteenpäin, ruoka edellä! Kylläpä tuli huutomerkkejä, huh huh.
Mutta näin se menee, ruuanlaitto on ihanaa. Olen suorastaan kärsinyt, kun työantaja myöhästi työ-aikaani tunnilla eteenpäin. Koska pääsen töistä vasta klo 17.00, Beibe valmistaa arkisin ruuan lähes päivittäin. Ja usein minut toivotetaan tervetulleeksi valmisruokapöytään! No, valmisruoka on meidän perheen "luontaisetu" ja se on ihan hyvää ruokaa. Mutta pointti on siinä, että minä kärsin vieroitusoireista, kun en ehdi viikolla juurikaan kokkailemaan. Tiedän, olen outo! Ja todellakin arvostan kyllä valmiiseen ruokapöytään tulemista! Mutta kuitenkin...

En tiedä, onko minulla varsinaista bravuuria ruuanlaitossa. Ehkä kuitenkin ihan arki-ruoka, kastikkeet ja keitot. Nekin voi tehdä hyvistä raaka-aineista, ajan kanssa ja tunteella. Ja suurin kiitos oma tekemästä ruuasta on se, kun rakkaat syövät sitä halulla!
Tykkään kyllä kokeillakin kaikenlaista. Ollaan Beiben kanssa tehty makkaraa ja kalapullia, kalastamistamme hauista. Olen tehnyt voita, juustoja, viiliä ja jogurttia. Säilön, mehustan ja leivon. Kellarissa meillä on lähes aina itse tehtyä viiniä ja olutta.

En ole mikään pipertävä ruuan laittaja, tykkään ronskeista otteista ja siitä, että ruokaa on paljon. Minulle on myös tärkeää tuntea raaka-aineet ja kunnioittaa niitä. Mitä hyötyä on kasvattaa itse lihaa, jos sitä ei kohtele hyvin eläessään. Kun eläin on kuollut, se täytyy osata käsitellä erityisen hyvin, jottei se ole elänyt turhaan. Tälläinen raaka-aine on arvokasta. Sama pätee itse kasvatettuihin kasviksiin. Niiden matka pienestä siemenestä, valmiiksi ruuaksi lautaselle, on pitkä ja vaiheikas. Tälläiset asiat tekevät mielestäni ruuanlaitosta niin mielenkiintoista ja mahtavaa!

2. MITÄ HARRASTAT? ( MUUTA KUIN BLOGGAAMISTA).

Jaa-a! Tää oli aika vaikea kysymys! Minun elämässäni on niin paljon asioita, joita teen, mutten katso niitä harrastuksiksi. Eläinten kanssa touhuaminen, käsityöt ja askartelu, ruuanlaitto, puutarhan hoito ym., on osa minun elämääni. Ei niitä voi enään kutsua harrastuksiksi. Ja koska olen sairaalloisen kiinnostunut kaikesta, kaikkea pitää myöskin kokeilla! Ei sillä, että niistä mitään pysyvää jäisi, mutta tiedänpähän ainakin mistä puhun!

Olen tanssinut itämaista tanssia, tehnyt lasitöitä, huovuttanut, muotoillut savea, moottoripyöräillyt, zumbannut, käynyt ratsastustunneilla, koiran kanssa tottelevaisuuskursseilla, kanien, kissojen ja koirien kanssa näyttelyissä ja vaikka mitä! Uida, laulaa ja ratsastaa haluaisin, mutten ehdi tältä kaikelta kotona hössöttämiseltä ja ihan kipeiltä työ-ajoilta. En voi viikolla tehdä mitään, missä pitää olla tiettynä ajankohtana jossain. Ja viikonloppuina en halua! Elokuvissa ja konserteissa haluaisin myös käydä enemmän! Mutta, kun ei ehdi ja jaksa kaikkea. Että näillä mennään!
Mutta kyllähän minä kävelen ja käyn kuntosalilla. Onneksi meidän kylän gymi, on auki 7-22, joten siellä voi käydä omalla avaimella, melkein koska lystää. Kerran viikossa olen pyrkinyt siellä vierailemaan.

Luen myös paljon. Lehtiä, kirjoja ja blogeja. Pää-asiassa tieto- ja harrastekirjallisuutta, mutta jonkin verran romaaneja. Ja yleensä montaa kirjaa kerrallaan. Tässäkin näkyy tämä minun rönsyily, asioista toisiin. Ostan paljon kirjoja, koska minua ahdistaa ajatus lukemisen aikatauluttamisesta. Mutta käytän jonkin verran kirjaston palvelujakin. Kuhmalahden kirjastohan on maan parhaita!

3. UNELMA-AMMATTISI LAPSENA? JA MITEN SIINÄ SITTEN KÄVIKÄÄN?

En muista, olisiko minulla ollut varsinaista ammattihaavetta, mutta eläinten kanssa touhuamisesta unelmoin. Minusta olisi ollut kivaa olla hoitamassa Särkänniemen Lasten eläintarhan eläimiä tai olla jossain eläinkaupassa töissä. Hain jopa yläasteella työharjoittelupaikkoja, varmaan kaikista Tampereen eläinkaupoista. En päässyt yhteenkään, mutta City-marketin lelu-osastolle ja varastoon pääsin. Että kaupan alaakin on kokeiltu!
Ruuanlaitto ja leipominen olivat minun juttujani jo pikkasena ja leipuri minusta sitten tulikin. Suuri merkitys ammatinvalintaan oli se, että en oikein muutakaan alaa keksinyt. Ja kotoa tehtiin hyvin selväksi, että kunnon ammatti piti opiskella! Ei mitään hömpötyksiä!

Yhdeksi kesäksi riitti leipurille töitä, erään jo edesmenneen leipomon, ruisleivän paistajana. 80-90 -luvun taite ja alkava lama, oli monen pienen leipomon surma. Ja koska nuorelle tytön tyllerölle, aamuheräämiset olivat myrkkyä, päädyin keittiö-apulaiseksi työmaaruokalaan. Parin vuoden pesti siellä ja sen jälkeen olenkin ollut valmisruoka-alalla.
24 vuotta tehdastyötä takana, enkä todellakaan ole unelma-ammatissa. Mutta tämän työn ansiosta olen saanut toteuttaa unelmaani, työn ulkopuolella! Vakituinen työ ja säännölliset ansiot, ovat olleet perusta monen moisille hankinnoille. Tärkeimpänä niistä Leppämäki! Ja löytyihän sieltä tehtaan uumenista Beibe!

4.SISUSTUKSESI KULMAKIVET - VÄRIT, MATERIAALI, TYYLI VAI JOKU MUU?

En osaa sisustaa. Pieni talo, vähän säilytystiloja ja paljon tavaraa ja vaatteita. Kun täytyy nyppiä vähän joka hommaa, niille täytyy olla omat varusteet ja vaatteet. Ja ne kirja- ja lehtipinot, niitä on joka paikassa. Mutta minun sisutusfilosofiani lähentelee toisinajattelija Pentti Linkolan tyyliä. Hänen keittiönsä seinällä oli jossakin lehtihaastattelussa lause, "Siisti koti, on elämätön elämä", tai jotain sinne päin. Joten sekasta saa olla, muttei likasta!
Kotimme ovat myös vallaneet, minun yli 20 vuotta, keräämäni lehmä-jutut. Taulut ym. koriste-esineet. Vähän on myös hevosia ja kissoja. Ja traktoreita! Sisusta siinä nyt sitten!

Materiaaleista suosin puuta ja muita luonnonjuttuja. Pidän vanhoista tavaroista ja huonekaluista, mutta myös kaikesta lapsellisen kitchistä kamasta. Ja bling, bling!
Väreistä ehdoton must on vaaleanpunainen! Harmaa, vihreä, kirkkaanpunainen ja kaikki retrovärit komppaavat! Että aikamoista sekamelskaa!

Tavaraa olen vähentänyt vuosien varrella aikaslailla. Vain hankkiakseni sitä lisää! En voi vastustaa kirppiksiltä löytyviä, ihania juttuja. Pakko saada!

5. MILLAINEN ON MUSIIKKI MAKUSI? ONKO SINULLA LEMPI-ARTISTIA?

 Olen musiikin suhteen aika kaikki ruokainen. Mutta sellaista, juhatapio -tyyppistä, musaa en jaksa. Kuuntelen todella paljon radiota, töissä varsinkin. Musiikki on henkireikäni, ollut aina!
80 ja 90 -lukujen pop- ja dancemusa, ovat lähellä sydäntäni. Kasarihevi, puree musahermoon myös!

 Techo ja trance, I LOVE IT!
Tämän hetken kuuma biisi, joka saa käteni nousemaan ilmaan ja pullean vartaloni huojumaan, on kotimaisen Super8 & Tab - No frontiers.
Yksi bändi ylitse muiden on, SCOOTER! Harmikseni en ole koskaan heitä nähnyt livenä. Bändi kyllä keikkailee aika-ajoin Suomessakin, mutta yleensä jollain "teinifestareilla". Mutta ehkä pitäisi vaan laittaa tukka pörröön ja lähteä nuorison sekaan reivaamaan! Yeah!


Että, Behind the cow, vaan! Mutta hiljaisuuden tärkeyttä unohtamatta!

6. JOS SAISI VALITA; MILLÄ HISTORIAN VUOSI SADALLA TAI KYMMENELLÄ ELÄISIT? MIKSI?

Minä eläisin nyt, tätä päivää! Ja Suomessa! En pidä nyky-ajan elämän menosta, kaikkine ilmiöineen. Ihmisten "vääristyneet" kauneusihanteet, tavaroiden hysteerinen kuluttaminen, sodat, luonnon järjestelmällinen tuhoaminen, luokka-erojen korostuminen ja monet muut asiat ovat päin persettä. Mutta vuosikymmenet ja -sadat ovat tuoneet tähän päivään niin paljon hyviä asioita, joita ilman jäisin, jos olisin elänyt joskus menneisyydessä. Työtapoja, ruokia, musiikkia, elokuvia, tietoa ym. Nyky-ihmisellä on vapaus valita, miten elää ja kuluttaa. Ja naisena, arvostan sitä miten, tässä ajassa ja maassa, on helppoa elää. Voin käydä töissä, kouluttautua, minulla on sanavapaus, oikeus päättää siitä, miten minua kohdellaan. Moni unohtaa, ettei naisen asema Suomessakaan, ole aina niin ruusuinen ollut.

When I was young

It seemed that life was so wonderful

A miracle

Oh it was so beautiful

Magical

And all the birds in the trees

They could sing so happily

So joyfully

Oh playfully watching me

Ramp -Scooter

7. PAKOPAIKKASI- ONKO SINULLA SELLAISTA, MIKÄ SE ON?

Keski-iän ylittäneen naisen kliseiseen tyyliin, aion vastata että, KOTI! Ja kotona rentoudun ihanasti pihalla, myös talvella. Varsinkin viikonloppuisin yritän olla mahdollisimman paljon ulkona. Hengailen sujuvasti elukoiden kanssa, katselen pikkulintuja ja muuten vaan pyörin pitkin pihaa. Kesähän on sitten ihan oma lukunsa! Silloinhan kasvatellaan kaikkea tai muuten vaan ihastellaan miten kaikki kasvaa, vaikkei mitään kasvatteliskaan!

Tärkeä paikka minulle arjen pakenemiseen, on meidän ulkosauna. Siellä jaksan kökkiä lauteilla tunti tolkulla, tuijottaa seinää ja kuunnella palavan puun poksumista. Varsinkin, jos Beibe kököttää vieressä. Saatetaan istua sanomatta sanaakaan ja siirtyä porstuan puolelle. Ja jatkaa istumista ja puhumattomuutta siellä. Tai sitten me suunnitellaan saunassa niin maan pirusti, kaikkea kivaa tekemistä. Sauna on paikka, missä ei ole mitään muita häiriötekiöitä.

Kirjat, elokuvat ja musiikki ovat minun henkiset pakopaikkani. Niillä on ollut elämässäni käsittämättömän suuri merkitys. On yhä edelleen. Rakastan käydä elokuvissa. Eläydyn aina niin vahvasti, että unohdan arjen murheet, jos niitä on. Hyvä elokuva jää elämään mieleen pitkäksi aikaa. Viime vuoden paras elokuva mielestäni oli Fury. Älyttömän rankka ja koskettava!
Lukeminen on nuoruusvuosista vähentynyt, ajanpuutteen vuoksi. Mutta aina välillä tulee pakottava tarve lukea!
Musiikin kuuntelu on minulle kuin hengittämistä! Kategoriasta riippumatta, tärkeitä ovat sanat ja jokin koukku melodiassa. Kitarariffit ja pianosoundit ottavat sykähdyttävästi rinnasta!
Töissä kuuntelen radiota, työpisteen sen niin salliessa, kuulosuojainradioistani. En varmaan selviäisi saamatta henkistä romahdusta, ilman niitä!
Tässähän näitä pakopaikkoja. Ja jos vielä ahdistaa, ainahan voi juosta metsään!

Pistetään "vahinko" kiertämään. Minulla, raukalla, on aika vähän seuraajia. Te Vähäiset, olette minulle lukumäärästänne huolimatta tärkeitä!
 Joten jos tulee päällekkäisyyksiä, siis olette haasteen saaneet jo jostain muualta, suonette anteeksi! Ja ei sitten todellakaan mitään paniikkia! Jos koette, että tälläiset haasteet eivät ole teidän juttunne,  haastetta ei tarvitse vastaanottaa, eikä jatkaa.
Jatketaan samoilla, hyväksi testatuilla kyssäreillä!

Kaksi taloa
vihreämpi akkuna
Harmaa torppa
Päpän puuhailut
Pilviraitti
Sininen tupa
Kotiruokalistalla

Täydellisen Runebergin tortun metsästys!

Juuri kun kansa on selviytynyt joulu-ähkystään, on jo helmikuussa herkuteltava taas! Kaiken kansan pulkkarieha, laskiainen, turvottaa meitä peräti kahtena päivänä. Silloin ahdetaan kupuun hernesoppaa ja laskiaispullia. Mantelimassalla, jos minä mielipiteeni saan ilmaista! Ja, jos oikein "riettaiksi" äidytään, huuhdotaan rokka ja pullat kurkusta alas, ruotsalaiseen tapaan punssilla!
Mutta ennen laskiaipullakautta, juhlistetaan kansallisrunoilijamme Johan Ludwig Runebergin, nimikkopäivää. 5. helmikuuta on minulle päivä, jota odotan melkein enemmän kuin joulua! Silloin saa torttua!
Leipuriksi opiskellessani, teimme koulussa näitä ihanuuksia ja ne olivatkin yksiä parhaimpia syömiäni Runebergin torttuja. Isoja, mantelirouhe tuntui syödessä ja kosteita. Tälläisiä torttuja kohtaa harvoin.

Laitilan Leipä!

Runebergin torttu on saanut monia muotoja ja makuvariaatioita, enkä ole koskaan maistanut, alkuperäiseksi väitetyn reseptin, mukaan tehtyä torttua. Mutta MINUN mielestäni, torttu pitää olla korkea, mehevä, punssilla/konjakilla maustettu ja mantelirouheen täytyy tuntua haukatessa. Ja torttu EI SAA olla missään vuuassa.
No, joka tapauksessa, Runebergin torttu on "kausiruokaa" minun makuuni! Mutta koska asutaan täällä landella ja kauppoihin on matkaa, minulle on parina vuonna käynyt niin, että olen 5.2. jäänyt ilman torttua! Näistä katastrofin hetkistä oppineena, olen aloittanut tortun mukuttamisen, heti kun niitä kaupoista alkaa saamaan. Etten vain ilman, enään koskaan jää!
Tänä vuonna olen syönyt jo monta "tolppaa", mutta silti on jäänyt jotenkin tyhjä olo. Ei tullut täydellistä vastaan. Tiedän kyllä yhden paikan, josta saa lähes täydellisiä torttuja. Mutta sinne on matkaa 35 km ja niin tortun himoinen en kuitenkaan ole, että hakemaan lähtisin. Tyttäreni on ollut siellä töissä ja leipomo on nimeltään Cafe Herkkuhetki. Suosittelen kaikille Ruunen ystäville! Laskiaipullat ovat myös aivan omaa luokkaansa.

Mikon Leipä!

Onhan tälläinen, torttujen napaan vetäminen, kieltämättä rankkaa. Mutta olen valmis uhrautumaan tieteen nimissä ja revittämään, jo valmiiksi leveää perääni. Jotta Te, rakkaat lukiani, voisitte sitten vain hakea kaupasta Sen Oikean!

Leivon Torttu!

Koska, todellakin, valikoima näissä pikkukaupoissa on suppea, sain haalittua 4:n eri leipomon Ruunet. Beibe olisi saanut töistä ostettua Oriveden Leipomon tortut, mutta kokemuksesta tiedän, että ne ovat kuivia. Joten ei maksanut vaivaa edes testata. Sori!
3 tortuista oli lähiseudun leipomoista, yksi kauempaa. Laitilan Leipä, Mikon leipä, Leivon leipomo ja Linkosuo. Näistä ehdokkaista oli siis yksi täydellisyyttä hipova. Ja, Tattada-daa! Voittaja Runebergin torttu vuonna 2015 on...... Linkosuo!

Ehdoton voittaja!

Olen ennenkin tähän ihanuuteen tutustunut ja se on vakuuttanut minut maullaan aiemminkin. Linkosuon Ruune, on perinteisen muotoinen, KOSTEA ja mantelirouheen suutuntuma on hyvä. Pienet miinukset tulevat siitä, että torttu on säilytetty pakasteena, siinä on paljon e-koodeja ja se on hintava. Kilohinta lähes 5e korkeampi, kuin kilpakumppaneiden. No, mutta jos kerran vuodessa yhden tälläisen syö, tuskin vararikkoon joutuu ja lisä-aineisiin sairastuu. Ja, koska minä olen torttuja Teille valmiiksi testannut, ainakaan Pirkanmaan seudulla asuvien ei tarvitse, kuin hakea paras torttu kaupasta ja nauttia!
Laitilan Leivän Ruune oli kuiva, ihan liian kuiva. Mikon Leivän myös, papukaija merkki siitä, että tortun sisällä oli vadelmahilloa. Se pelasti kurkkuun takertumiselta! Leivo Leipomon torttu sika pieni, folio vuuassa ja kuiva. Mutta kaikki söin kokonaan, ei ne pahoja ollut todellakaan! Mutteivät sitä, mitä minä tortultani haen.
Täytyy kyllä myöntää, että vaikka olen moinen "hard core fani" Runebergin torttujen suhteen, niin neljänä peräkkäisenä päivänä torttua naamaan, alkaa riittämään. Yksi vielä, virallisen päivänä, ja sitten riittää!
Seuraavassa jaksossa, ehkä testataan laskiaispullia! Katsotaan nyt...

Lumikenttien kutsu!

Beibe sai 30- vuotislahjaksi 100 euron lahjakortin Tamperella sijaitsevaan Erämieheen. On muuten sellainen liike, mihin kannattaa tutustua. Ihan vaikka vain uteliaisuuttaan. Kauppias on jotain 100- vuotias ja kaupasta löytyy ihan mitä vaan. Kalastukseen, metsästykseen, eräilyyn ja urheiluun liittyvää. Ja tavaraa on paljon! Varsinkin kaikkea sellaista, mitä ei enään muualta saa. Täytyis varmaan itsekkin, pitkästä aikaan, poiketa, kaupunki reissulla...
No, Beibe meni Erämieheen, laittoi 50 euroa lisää ja osti lumikengät. Morpho merkkiset. Vuosi oli 2000 ja lumikenkäily oli vasta tulossa kaiken kansan tietoisuuteen.
Syy hänellä lumikenkien hankintaan oli se, että niillä olisi helpompi liikkua jänismettällä, tiheässä kuusikossa, kuin eräsuksilla. Ei niinkään se, että hän niillä huvin vuoksi urheilisi!
Koska lumikengät "lojuivat" viikot käyttämättöminä ja ne vielä sattuivat olemaan säädettävät, olihan minunkin niitä päästävä kokeilemaan!  Ja sehän oli sitten siinä! Jonkin asteista rakkautta, ensi askeleelta! Hämmentävä tunne, minulle, joka vihaan kaikkea liikuntaa! Olin löytänyt rauhallisen tavan liikkua, ilman turhaa repimistä ja riehumista! Hallelujah!!!

Valmiina hangille!

Vuosikaudet kävelin pitkin peltoja ja metsiä, näillä Beiben lumikengillä. Kunnes ostin, meillä päin silloin kiertelevästä, Kärkkäisen autosta, itselleni omat lumikengät. Ne oli merkkiä "Pilipali" ja maksoivat kuitenkin, jopa 59 euroa. Heti kotiin päästyämme, laitoimme kumpikin kengämme jalkaan. Ja eikun parisuhde lumikenkäilylle lähimetsään.
Mutta voi! Minun upouudet lumikenkäni kestivät juuri sen verran, että ehdimme niin kauaksi kotoa, että vitutti niin pirusti rämpiä kotiin päin. Lumikengänriekaleet kainalossa! Mutta, sain kuin sainkin rahani takaisin, kun bussi seuraavan kerran paikkakunnalla eksyi. Ja oli kuulemma kaikki muutkin kengät ostaneet, ne enemmän tai vähemmän, huonossa kunnossa paluttaneet.
Tästä viisastuneena, hankin itselleni myös Morphot. Olivathan ne hyväksi testatut! Vähän eri mallia ja ihan Prismasta löysin. Maksoin,muistaakseni,  99,90e. Nämä kullan nuput, ovatkin olleet minulla jo lähes 10 vuotta.

Tantta, jo edesmennyt spanielini, oli minun rakas lumikenkäily kumppanini. Sen kanssa koluttiin lähimetsät. Jonkin verran kohdattiin metsän eläimiä ja sen kanssa näin ensi kertaa ilveksen jäljet. Ne johtivat kohti kauriiden ruokintapaikkaa, jonka ohi aina kenkäiltiin. Kerran oltiin kulkemassa erään männyntaimikon läpi. Tantta pysähtyi kuin seinään ja jäi tuijottamaan eteenpäin. Samassa, kun kysyi koiralta, että mitä nyt, alkoi ryskymään. Hirviä! Toivoin vain, että juoksevat pois päin... Ja niin onneksi tekivätkin ja taas olin, onnellisesti, yhtä kokemusta rikkaampi!
Tantta pysyi aina lähelläni, kun kuljettiin metsissä. Paitsi kerran! Olimme tavanomaisella kenkäilylenkillämme, kun paluumatkalla alkoi sataa suojaista lunta. Ja sehän on myrkkyä lumikenkille! Suojalumi tarttuu pohjiin, eikä se valu lumikenkien reijistä läpi. Eikä se myöskään ollut helppo keli pitkäkarvaiselle spanielille. Sekin oli kuin lumipallo, kun suojalumi tarttui sen karvoihin. Paluumatka oli pitkä kuin nälkävuosi! Rämmimme peltoa pitkin, lumikengät painovat tonnin ja kunto, mikä oli niihin aikoihin ihan hyvä, oli aivan loppu! Otin tavoitteeksi edetä aina kymmenen askelta ja sitten huili tauko. Tulimme siihen kohtaan naapurin peltoa, mistä näkee jo meille. Beibe ajoi pihassa Massikalla, taivaallisen tietämättömänä siitä, että vaimo ja koira taistelee "hengestään", vain muutaman sadan metrin päässä pellolla. Lunta tuli niin maan perkuleesti. Alkoi jo hämärtää ja muistan miettineeni, että jos tänne hyydyn, lumi peittää minut minuuteissa, ja Beibe löytää minut, ehkä, keväällä. Koira katsoi minua kerran ja lähti kiihdyttämään vauhtia. Kun kielsin lähtemästä, katsoi toisen kerran, lisäsi vauhtia ja juoksi täyttä täpöä, kohti pihassa liikkuvaa traktoria kohti. Tantta ei olisi, ainakaan siitä teosta, ansainnut sankarikoiran arvoa...
Minäkin selvisin hengissä, enhän olisi tässä tätä kaunista tarinaa kirjoittamassa! Opin kuitenkin lumikenkäilystä sen, ettei se ole hyvä homma suojasäällä. Kokeilkaa, jos uskallatte!

Joskus pieni matka kotiin, voi olla pitkä!

Viime talvi, on ollut ainut talvi, 15 vuoteen, kun en ole ollut kertaakaan lumikenkien päällä. Ei vain yksinkertaisesti ollut lunta! Tulipahan semmoinenkin ihme nähtyä, kuin lumeton talvi!


Pari viikkoa sitten, kun olin talvilomalla, hanki kutsui ja hain lumikengät aitasta. Puitteet olivat täydelliset. No, lumi olisi saanut olla hieman kantavampaa. Nyt lumikenkä painui "pohjia myöten". Pelkkää pakkaslunta ja sitä noin 40 senttiä. Reilu puoli tuntia taapersin pitin peltoja ja hiki virtasi. Kyllä siinä sai hieman töppöjalkaa nostella. Kun pääsin takaisin pihaan, sydän hakkasi kurkussa ja en kuullut mitään vereni kohinalta. Mutta mahtava fiilis! Ei ikinä uskoisi, kuinka syke nousee, noin pienestä lenkistä!
Lumikenkäilyssä ei tarvita mitään ihmeellisiä varusteita. Ihan perus ulkoiluasu ja jotkut vaellustyyppiset kengät riittävät. Housujen pitää olla istuvat. Koska, jos haaroväli roikkuu, kuten monilla nuorilla tuppaa tekemään, housut ottavat reisistä vastaan. Lumikenkäillessä jalat ovat hieman harallaan ja niitä joutuu välillä nostelemaan tosi korkealle. Roikkuvat housut haittaavat matkantekoa.
Itse olen vielä hankkinut säärystimet Partioaitasta. Ne estävät lumen menemistä kenkiin. Sauvat ovat myös kätsyt kenkäillessä. Niistä saa tukea epätasaisessa maastossa ja, tietysti, tehostavatkin hommaa.  Ne kannattaa olla aika pitkät, koska uppoavat lumeen. Pidemmät siis kuin hiihdettäessä.

Lumimiehen jäljet?

Täällä meillä päin on nyt viime viikkoina, harmittavasti, ollut suojaiset kelit. En ole siis, kerrasta oppineena, kenkäillyt. Mutta toivottavasti vielä pakastaa ja lumet eivät sula hetkeen. Koska on tuo lumikenkäily vaan niin mukavaa hommaa!

Beiben Morphot, valitettavasti, poistuvat keskuudestamme, muutama talvi sitten. Toinen niistä murtui eräällä mettäreissulla. Niiden siteet jatkavat elämäänsä, minun lumikengissäni. Ne ovat paremmat, kuin omieni alkuperäiset. Nyt Beibellä on TSL Escapet. Hyvät nekin, mutta ei ole vanhojen kunnon Morphojen veroiset!

Maria, hauska saada sinut seuraamaan blogiani. Toivottavasti viihdyt höpinöideni parissa!

Lillis edestä, Lillis takaa. Lillis makaa ja Lillis karkaa!

Lillis-ponilla oli aikas vilkas viikonloppu. Meidän kummilikka, Nea, oli meillä. Hän antoi vähän kyytiä Lillikselle!
Onneksi sattui hyvät kelit. Pakkanenkin lauhtui sopivasti ja lunta oli pelloilla useampi kymmenen senttiä.

Niin pieni ja viaton!?!

Ponilla oli virtaa kuin pienessä pitäjässä. Koko alku viikon oli ollut tosi kovat pakkaset, joten sen liikutus oli ollut vähäistä. Ulkonakin se ja Hehku eivät ollet kuin muutamia tunteja päivässä. Joten hieman hirvitti, mitä tuleman pitää.
Olin tilannut Hevarista ponille uuden, pitkän ja leveän rintaremmin. Koska sitä piti testata, ajattelin, että ajetaan ensin hieman reellä. Saataisiin, ehkä, enimmät virrat purettua ponista. Ja sen jälkeen tyttö voisi ratsastella
Reki-ajelut menivätkin hyvin. Lillis toimi todella hyvin. Seisoi todella rauhassa valjastettaessa ja oli pirteä ja eteenpäinpyrkivä ajettaessa. Pari kierrosta ajoin ensin itse ja sitten Nea ajeli. Ja hyvin ajoikin!

Sitten otettiin reki ja valjaat pois ja mentiin ridaan pellolle. Melkein heti likka luisti alas ponin selästä ja voi sitä vapauden riemua. Lillis ei todellakaan jäänyt ihmettelemään mihin ratsataja putosi.

I'm free, to do what I want!!!

Aikansa riehuttuaan pitkin pihoja, se meni Hehkun luo aidan viereen. Sieltä se sitten napattiin. Hain juoksutusliinan, likka selkään ja takaisin pellolle. Pysyipähän poni hanskassa, vaikka selästä luiskahduksia tulikin vielä.

Päästettiin poni tarhaan pihtaroimaan hiet pois. Ajattelin, että loimitan sen sitten ja käydään tiellä hieman kävelyllä. Vähän jäähdyttelemässä.

Kun menin ottamaan poni tarhasta kiinni, sepä potkaisi pari kertaa kohti. (Ei osunut!) Veti täyttä laukkaa ympäri tarhaa ihan villinä ja lopulta hyppäsi aidan yli. Ja taas jahdattiin ponia! Onneksi tytär ja vävy ajoivat autolla pihaan ja Lillis antautui lopulta ylivoiman edessä.
Koska ponia ilmiselvästi vielä juoksutti, hain liinan ja mentiin juoksemaan pellolle lisää. Hetken se jaksoi vielä riehua, kunnes käveli minun luo. Se oli ihan sen olonen että, mää oon ihan kiltisti jo!

Ja taas juostaan!

Mutta tulihan liikuntaa ja raitista ilmaa, meille kaikille!
Sunnuntaina poni olikin ihan toisella mielellä. Tai no, poni on aina poni! Mutta ihan normaalin juntti. Nea ratsasteli sillä pitkin pihoja ja peltoja ja hyvin meni. Lilliksellähän ei ole kukaan ratsastanut viime heinäkuun jälkeen. Ja Nea silloinkin. Siihen nähden poni temppuili ihmeen vähän! Sille teki tosi hyvää, kun joku jaksoi sen kanssa vääntää. Ja tytön itsetunto nousi, kun hän huomasi, että pärjää ponin kanssa ilman apua!

Köpö, köpö!

Ja ennen kaikkea, poni sai hyvää liikuntaa!

Ystäviltä saadut!

Olen viikon sisällä saanut pari kivaa "juttua". Beiben pikkusisko oli löytänyt kätköistään ihanan retro pöytäliinan. Hän on siitä puhunut jo kauan, että antaa sen minulle. Mutta aina kun me kaksi, latvasta lahoa, kohdataan, pöytäliina on unohtunut matkasta. Talvilomalla kun hain kummipoikaa heiltä, minä muistin pyytää ja hän muisti antaa pöytäliinan. Meitä ei siis ihan vielä tarvitse sulkea dementiaosastolle!

Kauan odotettu liina, vihdoin pöydässä!

Hän oli minulle liinaa kuvaillut, kuinka räikeän oranssit kukat siinä olisivat sonnanruskealla pohjalla. Mutta jos tälläisistä kuoseista pitää, liinahan on aivan mahtava! Minä olen varttunut näiden kuosien ympäröimänä 70 -luvulla ja vanhemmiten ne ovat alkaneet kiehtoa enenevissä määrin. Koska isäni teki pitkän työ-uran Finlayssonilla, eihän lapsuuden kodissani muita tekstiilejä ollutkaan. Harmi vain, että niitä on heitelty menemään, eikä säästetty. Mutta meillä ne olivat niin arkisia. Ne käytettiin loppuun. Ja kuka olisi uskonut, että ne olisivat niin haluttuja tänä päivänä!

Iso kukka liinan keskellä on kuin aurinko!

Pyöreään pöytään on muutenkin vaikeampi löytää liinoja, joten tämä upea tuuki, tuli kyllä tarpeeseen!
Toinen kiva ylläri oli eräänä aamuna töissä pukarilla. Kaverini antoi minulle lehmäpatalapun, jonka hänen tuttunsa oli tehnyt! Meillä on ollut töissä yleisesti "hieman" kireä tunnelma ja täytyy kyllä sanoa, että tämä lämmin ele, heti aamutuimaan piristi mieltä ihan hirvittävän paljon!

Patalappu on kuin karkki! Ihanan söpöt värit! Vaaleanpunainen eri sävyissään on myös heikkouteni. Ja lehmät, tietysti!!! Patalappu, söpöydestään huolimatta, joutui heti käyttöön. Ja on hyvin toiminut!

Suurkiitokset molemmille minua ilahduttaneille ystäville!

Iloitsen myös valtavasti, kun huomaan, että blogini on jälleen saanut uuden seuraajan. Pilviraitti, lämpimästi tervetuloa seuraan!

Dinosauruksia ja musikaalia!

RRRRÄYH!!!

Aamulehdessä oli loppuvuodesta juttu, jossa kerrottiin lapsille suunnatusta dinosaurusnäyttelystä. Sen oli joukko lapsia itse suunnitellut. Näyttely oli Tampereella, Finlayssonin alueella sijaitsevassa Lasten kulttuurikeskus Rullassa.  Lapsilta oli kyselty, mitä he haluaisivat tälläiseltä näyttelyltä. Ja he olivat kertoneet haluavansa ratsastaa dinosauruksella ja lentää lentoliskolla. Lapset halusivat näyttelyltä toiminnallisuutta.

Katossa lenteli toinen lentolisko

Tyttäreni oli pienenä varsinainen dinohullu. Mutta koska hän vetelee jo kahtakymppiä, oli löydettävä joku muu "lapsi" vietäväksi näyttelyyn. Meillä onneksi "sattuu" olemaan, kohta 4-vuotias kummipoika. Ja hän on aivan törkeen innostunut dinosauruksista! Kielsin hänen äitiä, kertomasta etukäteen mihin ollaan menossa. Koska ei ikinä tiedä, jos jotain sattuukin, eikä päästäkään näyttelyyn. Onneksi pysyttiin kaikki terveinä ja perjantaina hain pojan Hämeenlinnasta meille. Sen verran kerroin hänelle, että lauantaina mennään Tampereelle, kaupoille ja käymään minun isälläni.

Kummipoika sanoi tämän olevan kiinalainen lisko.

 Koska sillä oli viikset!

Lauantaina herättiin hyvissä ajoin, jotta ehdittiin ulkoilemaan ja syömään lounasta ennen lähtöä. Pojalle oli jo jännitystä siinä, kun ajettiin auto pysäköintihalliin. Itseäkin hieman jännitti. Ei Beiben kanssa tiedetty yhtään, millainen paikka tämä Rulla olisi. Mitä nyt lehdestä oltiin luettu ja nettisivuja käyty katsomassa.

Sudenkorento seinällä

Mutta hieno paikka oli! Dinosaurukset olivat upeita ja mikä parasta, NIIHIN SAI KOSKEA! Lapsiperheitä oli tupa väärälläään ja meteli sen mukainen. Itse tilahan ei mikään järin suuri ollut, mutta kivasti sinne oli saatu mahtumaan kaikenlaista.
Siellä sai mennä tyrannosauruksen kallon ja dinon munan sisälle. Sai kiivetä "en muista minkä nimisen" -dinon selkään ja ohjata lentoliskon lentoa, sen päältä. Dinosauruksen pesässä oli munia ja niitä sai ottaa käteen ja kokeilla miltä ne tuntuvat. Seinälle oli heijastettu liikkuvaa dinosaurusta. Ihan kuin se olisi kurkkinut katonrajasta, puiden takaa. Lattiaan oli tehty pieni "lampi", johon heijastettiin katosta uivien dinojen varjoja. Ihan kuin ne olisivat menneet pinnan alla. Ja paljon muuta!

Tämä näinkin yksinkertainen "lampi" oli kiinnostavin!

Vähän veti dinolla ridaaminen vakavaksi!

Tyrannosaurus Rexin suussa!

Dinon luista koottu kiipeilyteline

Lentoliskolla lentämässä!

Siellä sai myös askarrella kartongista dinoja ja ne sai viedä kotiin tai jättää Dinolandian seinälle. Ihmeesti pieni mies jaksoi keskittyä leikkaamaan ja liimaamaan. Kaksi dinoa tehtiin kotiin viemiseksi.

Kummitäti vahtii saksien käyttöä!

Monta askarreltua dinoa seinällä

Reissu Dinolandiaan meni hienosti. Vain pari kertaa piti mennä rauhoittelemaan tilannetta, kun alkoivat tunteet kuumenemaan. Oli nimittäin niin tiukkaa väittelyä dinosaurusten ruokavaliosta, että meinasi jo nyrkit alkaa puhumaan!
Minusta hauskinta oli, kun lapset saivat pukeutua dinoiksi. Olisi siellä ollut yksi puku aikuistenkin kokoa...

Erilaisia dinonpäitä sovitettavaksi

Peilistä sai katsoa miltä näyttää!

Oli ihan pakko, vähän vaan testata....

Dinolandia- näyttely jatkuu helmikuun ensimmäiseen päivään asti. Linkitin jutun alkuun Rullan netti-osoitteen. Käykää siellä katsomassa tarkemmin, se kun ei ole joka päivä auki. Jos ei ole Tampereelle kovin pitkä matka ja tiedossa on joku pieni dinohullu, menkää ihmeessä katsomaan. Se on ilmaista huvia, Rullaan ei ole pääsymaksua!

Sunnuntaille olikin tiedossa  toisenlaista kulttuuria. Kävimme Kangasalan lukiolla katsomassa Greasy- musikaalin. Emme ole niin hirvittävän innokkaita teatterin käviöitä, mutta tähänkin oli hieman sellaista kummi velvoitetta. Meidän vanhin kummityttömme oli mukana musikaalin taustajoukoissa. Joten pakkohan se oli käydä katsomassa!

Onneksi käytiin! Se oli oikein viihdyttävä! Nuoret olivat vastanneet lähes kaikesta itse ja olivat todella hyviä näyttelemään, tanssimaan ja laulamaan. Ihana esitys!

Hyvä nuoret!

Täytyihän minun hieman käyttää sitä tilannetta, että meillä on joku pieni ihminen, hyväksi. Nimittäin sain jonkun Lilliksen selässä käymään. Minulla ei ole ketään, joka sillä ratsastaisi ja sen selässä on oltu viimeksi kesällä.

Näin sitä mennään! Vähän pelottikin!

Kylläpä täti heijastaa!

Koska meillä näitä kummilapsia riittää, vähän joka kokoa, ensi viikonloppuna tulee yksi kummityttö meille. Hän saa "rassata" Lillistä niin paljon kuin huvittaa! Toivottavasti lumet vain pysyisivät pelloilla. Olisi pehmeämpää putoilla ponin selästä....

Marja- tai hedelmäpiirakka, ehkäpä maailman paras!

Viime viikolla kuuntelin töissä, peltoreillani, kuinka erään nuorisokanavan toimittajat, keskustelivat netistä löytyvistä resepteistä. He naureskelivat juurikin sitä, kuinka paljon löytyy "maailman parhaita" ym. ruoka- ja leivonta-ohjeita. Ja pohtivat sitä, miksi se, "paras", täytyy mainita. Toinen toimittajista oli sitä mieltä, että nämä "parhaat" ohjeet eivät olisikaan niin hyviä, mutta niitä on vain markkinoitu, jotta ihmiset menisivät ja kokeilisivat niitä. Toinen katekoria reseptien "markkinointiin" on "isoäidin" tai "mummun", esim. kahvikakku tms. Näin olen itse havainnut.
No, eni vei, Beiben pikkusisko oli tulossa käymään jälkikasvunsa kanssa ja minulla ei ollut mitään tarjottavaa. Meinasin ensin leipasta mustikkapiirakan, mutta koska keltsussa on vielä muutama Antonovka- omena syksyltä, teinkin omppupiiraan.

Uskomattoman hyvin omenat säilyvät kellarissa. En kääri niitä mihinkään papereihin, varovasti kerään ne suoraan puusta koriin. Lokakuussa vein keltsuun ja vieläkin ovat käyttökelpoisia, pieniä mustia laikkuja lukuunottamatta.
Palatakseni vielä tähän reseptiin: Olen maistanut sitä ensimmäisen kerran, yli kaksikymmentä vuotta sitten. Lapsuudenystäväni Minna, oli tehnyt sitä punaherukoista. En olisi uskonut, että herukoista saa niin hyvää ja mehevää piirakkaa. Häneltä pummasin ohjeen ja teen sillä melkein kaikki piiraani, marjoja tai hedelmiä vaihtamalla. Resepti on siinä mielessä monikäyttöinen, että sen voi tehdä ohuempana uunipellin kokoisena. Tai paksumpana sellaseen lasagnevuuan, n. 20x30 cm vuokaan. Kun ohjeen tekee puoltoista kertaisena, saa paksun, uunipellin kokoisen piiraan. Voi, kuinka näppärää! Ja piirakka pysyy mehevänä monta päivää. Olen jakanut töissä tätä ohjetta ja siitä on pidetty. Nyt jaan sen teille! Olkaa hyvät!

MARJA- TAI HEDELMÄPIIRAKKA

• 3 munaa
• 2 1/2 dl sokeria
• 100g margariinia tai voita
• 1 1/2 dl maitoa tai vettä
• 4 1/2 dl vehnäjauhoja
• 1 1/2 tl leivinjauhetta

 1. Laita uuni kuumenemaan 180 C ja vuoraa korkea reunainen vuoka leivinpaperilla.
2. Kiehauta neste ja rasva.
3. Vatkaa munat ja sokeri.
4. Yhdistä leivinjauhe vehnäjauhoihin.
5. Lisää muna-sokerivaahtoon kuuma rasva-neste seos ja jauho-seos.
6. Kaada taikina vuokaan ja marjat tai hedelmät päälle.
7. Kypsennä noin 30 min.

Piirakan taika on mielestäni siinä, että kuuma neste-rasva seos pistää leivinjauheen heti toimimaan ja piiraasta tulee "sienimäisen" kostea. Toinen juju on, kun marjat tai hedelmänpalat uppoavat taikinaan.
Tälläkertaa tein omenista ja pähkinärouheesta sellaisen sössön, jota ripottelin taikinan päälle. Ihan omasta päästä ja siitä, mitä kaapista löytyi, sävelsin. Mutta hyvää tuli ja voin täytteenkin ohjeen laittaa tähän mukaan.

Tytär luuli, että olin paistanut jauhelihaa...

PIIRAAN TÄYTE OMPUISTA JA PÄHKINÄROUHEESTA:

• Kaksi isoa omenaa
• Ripaus vaniljajauhetta (tai 2 tl vaniljasokeria)
• 40g hasselpähkinärouhetta tms.
• 25g voita
• 2 rkl mucavadosokeria
• 2rkl konjakkia

Kuori ja pilko omput noin sentti x sentti kuutioiksi. Sulata voi pannulla ja lisää omppukuutiot sinne. Kun omenat ovat hieman pehmenneet, lisää sokeri ja pähkinärouhe. Jos seos vaikuttaa kuivalta, voit lisätä pari ruokalusikallista vettä. Kun seos on kunnolla kuumennut ja sokeri sulanut, konjakkia kehiin ja liekkiä perään. Kun alkoholi on palanut, seos on valmis. Ei muuta kuin lusikalla ripottelemaan vuuassa olevan taikinan päälle.

Kaneli tai kardemummahan sopii varmasti hyvin täytteen mausteeksi. Mutta koska tytär vihaa molempia, en niitä sitten laittanut. Olen ostanut Ruohonjuuresta tuollaista jauhettua vaniljatankoa. Sitä sitten laitoin täytettä maustamaan. Ja eihän omenapiirakan aina tarvitse kanelilta maistua. Vai mitä?